Nauvossa

Lähdimme keskiviikkona Nauvoon.

Sää oli hieno, perillä 14 astetta, aurinko paistoi eikä tuulikaan häirinnyt.
Tosin pakkotyömaalla ei ollut oikein tarjolla ulkotöitä.

Ensin piti siivota kämppä niin, että siellä voi tehdä ruokaa ja yöpyä.
Joten sängyt ja patjat piti tuulettaa ja vuoteet sijata. Olimme hankkineet uuden lämpöpeiton ja kun sen laittoi päiväksi lämmittämään niin illalla oli lämmin peti odottamassa.

Kun tuvan sai kuntoon niin siirryin saunalle. Kiukaan asentaminen vei aikaa, mutta sain sen lopulta illaksi kuntoon.

Minä kun en enää nykyään ole mökki-ihmisiä, niin yö meni huonojen unien kanssa. Oma sänky kotona on parasta, mitä tämän ikäinen ihminen tarvitsee!

Torstaiaamuna lämmitin saunan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Tosin en saunonut, koska uusi kiuas pitää lämmittää kuumaksi, jotta kiukaan käryt poistuvat ilmaan. Ja todella sieltä tuli savuja saunaan, vaikka piippu veti hyvin. Ja kiukaan 30 litran vesisäiliö lämpeni huomattavasti nopeammin kuin vanhan kiukaan.

Laitoin myös vesijärjestelmän kuntoon ja pesin auton ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Vielä piti vaihtaa maitokärryihin uudet renkaat. Hyvin ne vanhatkin kestivät 25 vuoden auringonpaisteen – kilometrejä ei renkaille paljoa sinä aikana kertynyt.
Illaksi palasimme kotiin.

Sitruunperhosia oli paljon ja yksi nokkosperhonenkin näkyi!

Krookus kukki kauniisti keittiön ikkunan alla.

Harmaahaikara seisoi vastarannalla.
Kuva otettu siis kaukaa ja laatu siksi heikko.

Kiukaan ensipoltto.
Saunan lattia ehkä vaatisi uusimista, mutta ei vielä minun elinaikanani! 😅

Vuoristokiipeilyä

Olin varustautunut tänään suunnistamaan kortteleissa, mutta lietolaiset olivat tehneet radan metsämaastoon.

Kaiken lisäksi reitti oli pelkkää nousua tai laskua - onneksi kalliot olivat kuivat, muuten olisin ollut lenkkareillani monta kertaa turvallani.

Kartan mittakaava oli 1:4000 ja se teetti muutaman virheen.
Ensimmäinen tuli rastilla 3, vauhdikkaasti sata metriä pitkäksi, sitten palasin alas rastille ja nousin takaisin ylös.

Sitten oli pari rastiväliä hieman tasaisempaa ja rastit löytyivät.
Kuutoselta noustiin melkein pilvien yläpuolelle ja jalat alkoivat täristä.

Seiskan jälkeen olin niin hapoilla, etten ymmärtänyt kartasta mitään.

Kasi löytyi, mutta eteneminen muuttui kävelyksi - kaiken lisäksi hyvin hitaaksi kävelyksi.

Pari kertaa harkitsin vakavasti keskeyttämistä, jalat olivat aivan hyytelönä.

Nousua tuli 154 metriä Garminin mukaan. Olin kyllä matkalla sitä mieltä ainakin kilsa nousua oli tullut jo puolessa matkassa.

Kun pullamössöpoika on koko talven suunnistanut Street Orienteeringia kaupunkien kaduilla, niin ei siellä voimat kehity.

Tarttis varmaan tehrä jottain. Mutta mitä - siinäpä vasta visainen kysymys!

Lähtö urheilukentän luoteiskulmasta.

Kilpailukausi alkoi

Olen kyllä runsaasti harrastanut suunnistusta tämän vuoden kuluessa, mutta eilen oli vuorossa ensimmäinen oikea kilpailu.

Se oli sprinttikilpailu aika tutuissa maastoissa Naantalissa, tosin sprintissä ei kotimaaston etu aina ole kovin hyvä.

Juoksu sujui ja olin kuin mullikat keväisellä laitumella, keskisyke oli todella korkea.
Se oli kyllä osoitus huonosta kunnosta ja helposta radasta. Vauhtia pystyi pitämään, kun radassa ei ollut mitään vaikeaa tehtävää.

Välillä 1-2 olin yllättäen toiseksi nopein, en ymmärrä mitä minua nopeammat juoksijat olivat töpeksineet!

Ainoa virhe tuli välillä 3-4, kun tulin umpipihasta takaisin kadulle syöksyin vastapäiseen aukkoon ennen kuin huomasin, että olisi pitänyt kääntyä 90 astetta vasemmalle. Siinä hukkui puoli minuuttia.

Rastivälillä 5-6 olin myös toiseksi nopein. Tässä kyllä nautiskelin maaston tuntemuksesta. Oikean kierrossa säästi runsaasti nousumetrejä ja se palkittiin.

Loppu olikin sitten taistelua maitohappoja vastaan mutta pystyin pitämään nelossijani maaliin asti.
Tappiota tuli voittajalle 63 sekuntia - tasaista oli!

Sarjassamme oli seitsemän suunnistajaa.

Reittiviivan väri kertoo vauhdin.
Vihreä on juoksua, punainen kävelyä.

Tässä tulokset.
Hävisin voittajalle siis minuutin ja kolme sekuntia.
Suunnistuksessa se on kuin tappio maalikameran kuvassa!

Kiitos mutsi geeneistä!

Kun äitini täytti 80 vuotta, niin me lapset perheineen teimme hänelle runokirjan. Siinä jokainen kirjoitti pienen runon kukin kykyjensä mukaan.

Minä aloitin omani: Kiitos mutsi geeneistä, jokseenkin fiineistä…
Runon jatkua en enää muista.

Meidän viiden sisaruksen geenit ovat kyllä ihan kiitettävät. Olemme kaikki seitsemänkymmentä viisi vuotta täyttäneitä ja kaikki puhkuvat vielä voimakkaasti elämää – toki kaikenlaista kremppaa esiintyy.

Sisarusparven puolisotkin ovat pärjänneet hyvin, mutta tänään olin mukana ensimmäisen hautajaisissa. Pikkusisareni aviosiippa menehtyi vaikeaan sairauteen, joten sain taas muistutuksen, että emme elä ikuisesti.

Ja nyt kun viikatemies tuli kylään, niin se aloitti nuorimmasta päästä.

Se on suuri vääryys, että nuoret kuolevat ensin. Pitänee lähettää noottia Ukko Yli-Jumalalle tällaisesta vääryydestä!

Sisareni Leenan aviosiippa lähti viimeiselle matkalleen.
Siunaus tapahtui meidän lähimpien mukana ollessa.
R.I.P. Hannu. 

Tyttö tuli taloon

Eilen saimme pitkästä aikaa Gaian hoitoomme ihan yön yli.

Anna toi koiran aamulla ennen kahdeksaa, kun olin juomassa aamukahviani.
Siksi pääsimme lenkille vasta kun olin saanut aamutoimeni tehtyä.

Koiralle hankittiin vuoden vaihteessa uusi vedon estävä panta. Yllättäen se jopa toimi ehkäisevästi ja se on kaiken lisäksi mukavampi pukea koiran päälle. Tosin Gaia ei mielellään sitäkään päällensä ottaisi ja siinä meni aina tovi jos toinen ennen kuin olimme valmiita lenkille.

Tein päivän mittaan kolme vajaan tunnin mittaista ulkoilua – yllättäen koira näytti viimeisen lenkin jälkeen raukeammalta kuin minä.

Yönsä Gaia nukkuu erinomaisesti ja myös minun uneni oli normaalia parempi – se ehkä johtuu enemmän siitä, että kävelylenkit ovat unen kannalta parempia kuin kovat juoksulenkit.

Gaia mielipaikallaan ikkunan edessä.
Siitä on helppo tarkkailla naapureiden liikkeitä ja haukkua varsinkin autoja.

Eilen kolmannen lenkin jälkeen Gaia romahti lattialle ja otti torkut silmät kiinni ja toinen jalka pystyssä.
Kun kaivoin kännykän esille, niin koira avasi silmänsä muttei muuttanut asentoaan!

Oura kehui, että nukuin hyvin.
Mutta ei ymmärtänyt kehua, että se johtui koiran vaikutuksesta!

Pienet Jumalat

Sain tänään luetuksi Bratchettin kirjan Pienet Jumalat.

Se on mielipuolinen tarina maailmasta, jota hallitsevat uskonnot ja sitä kautta johtajat, jotka eivät kuuntele ketään, ruokkivat korruptiota ja valitsevat virkoihin kyvyttömiä joo-miehiä. Tämä sitten johtaa jatkuvaan sotimiseen ja viattomien tappamiseen.

Väkisin tuli mieleen Vladimir Putin, Donald Trump ja Benjamin Netanjahu.
Terry Bratchett kirjoitti tämän vuonna 1992, joten nämä miehet eivä vielä silloin sekoittaneet maailmoja.

Mutta Terry tiesi, että tällaiset kääpiöt ovat tulossa tuhoamaan maailmaamme. Mitä enemmän meillä on tietoa maailmankaikkeudesta ja kaikesta tärkeästä, niin sitä vajavaisemmille ihmisille valta on keskittymässä.

On ihmetelty miksei avaruudesta ole vielä löytynyt toista sivilisaatiota meidän lisäksemme – jos nyt meitä sivilisaatioksi voi kutsua.
Jospa syy tähän on se, että sivistys johtaa siihen, että pätemättömät narsistit lopulta nousevat johtamaan valtiota ja tuhoavat ne järjettömyydellään!

Kirjan kansikuva.
Kuvasta löytyy Trump ja Putin, ehkä myös Netanjahu!

Kiukaan asennus

Lähdimme jälleen Nauvoon laittamaan kesäkotia kuntoon. Sää oli kaunis, aurinko paistoi ja lämpötila selkeästi plussan puolella. Jos jotain negatiivista haluaa löytää, niin tuuli oli jäätävä, vaikka ei kovin kova.

Päivän agendana oli laittaa sauna kuntoon.
Kylmä helpotti vanhan kiukaan poistamista ja uuden siirtämistä paikoilleen – siinä hommassa voi ottaa toppatakin pois.

Kuudenkymmenen kilon siirtely ahtaissa tiloissa vaati aikaa ja hiukan voimaakin. Mutta hyvin se sujui eikä saunan puulattiaan tullut suurempia jälkiä tohelosta työntekijästä.

Piipun asentaminenkin onnistui kertaheitolla.

Sitten kaivoin jo esille asennusohjeen – se oli virhe. Sen mukaan piti kiinnitellä osia pienillä ruuveilla. Jos olisin sytyttänyt tulen kiukaan alle ja lämmittänyt saunan, niin se olisi kyllä onnistunut.

Mutta olemmattomalla ääreisverenkierrolla varustetulle äijänkäppänälle se osoittautui mahdottomaksi. Valkoisilla ja kohmeisilla sormilla ei tapahtunut mitään ja posket olivat jäässä, niin ei edes kiroilu ääneen onnistunut.

Joten päätin odottaa lämpöaaltoa ja palata sitten saariston paratiisiin.
Kävin siirtämässä riistakameran utteen paikkaan ja vaihdoin sen paristot ennen poislähtöä.

Kun pakkasimme autoa, niin Vahalahden Sinikka käveli takatietä ja vaihdomme hänen kanssaan kuulumisia.

Ilta oli jo niin pitkällä, että nautimme päivän pääaterian Paraisten Hesellä.

Tämä oli ainoa kuva, jonka otin päivän aikana.
Ei työläisellä ole aikaa kuvia napsia!
Eikä myöskään odottaa, että aurinko kiertyisi kuvan kannalta parempaan paikkaan.