Viisikymmentäkolme

Eilen vietimme hääpäivää Ullan kanssa rauhallisesti.

Minä livahdin puolen päivän jälkeen suunnistamaan Naantaliin. Se oli katusuunnistusta, joten maisemat olivat tuttuja yli kahdenkymmenen vuoden lenkkeilyn ja koirien ulkoilutuksen ansiosta.

Hiukan olivat polut muuttuneet ja ainoa vaikeampi rasti oli se, että yhden rastin ympärillä oli muutama maansiirtokone sekä liuta miehiä. Ne eivät lainkaan tykänneet siitä, että juoksin heidän työmaallaan. Tulin siihen metsän puolelta eikä siellä ollut mitään kieltomerkkiä. Äijät kyllä karkeaa kieltä käyttäen suullisesti ilmoittivat minulle, että minulla ei ole alueelle asiaa. Joten poistuin sieltä optimireittiä – minulle. He olivat hieman eri mieltä!

Kaiken lisäksi äijät olivat poistaneet rastin tehtävätaulun, joten hukkareissu siitä tuli.

Muuta rastipisteet olivat löydettävissä, mutta ei siitä elämäni parasta suunnistusta tullut.


Palasin kotiin ja suihkun jälkeen lähdimme perinteiselle hääpäivälliselle Brahen Kellariin.

Ruoka oli juhlapäivän arvoinen. Portaat kellariravintolaan olivat aika jyrkät ja Ulla antoi minulle tehtäväksi löytää paremmin arvollemme sopiva ravitsemusliike ensi vuodeksi, kun liittomme saavuttaa kunnioittavan viidenkymmenenneljän vuoden iän.

Metsäkauriin sisäfilettä - aivan suussa sulavaa!

Tuo rasti 53 aivan kartan alareunassa oli se poistettu rasti.
Minä ostin kartan ennakkomyynnistä ja minun kartassani se ei ollut merkitty kielletyksi alueeksi.
Aina ei voi voittaa...

Poika tuli!

 Saimme eilen neljän aikoihin koiranpennun hoidettavaksemme viikonlopun ajaksi.

Olimme sen nähneet kerran heinäkuussa, mutta rotu – tolleri – on äärimmäisen tuttu.
Koda on seitsemän kuukauden ikäinen uros, hoikka poika ja hyvin kasvatettu.
Isäntä jätti koiran huomaamme kymmenen minuutin tutustumisen jälkeen.
Koda ei ollut moksiskaan jäätyään yksin meidän kanssamme.

Pian selvisi kyllä syy. Pennulla on niin vahva itsetunto, että vaikka taivas putoaisi, niin se ei poikaa pahemmin hermostuttaisi.

Kävin sen kanssa tekemässä pari lenkkiä ja tapasimme yhden koiran. Koira ei sitä pelännyt vaan tutustui pää pystyssä isompaan koiraan.
Se söi kuin hevonen, mutta oli siitä huolimatta oikein hoikka pentu.
Kun kymmenen jälkeen siirryimme petiosastolle, koira käyttäytyi rauhallisesti ja tuli viereeni lattialle nukkumaan. Oli se vaihtanut yön aikana käynyt myös Ullan vieressä. Kun heräsin kuuden jälkeen, niin silloin se oli taas minun vieressäni. Ääntäkään se ei päästänyt yön aikana.

Aamulla ruoka maistui ja sen jälkeen lenkit kymmenen asteen pakkasessa – se ei Kodaa haitannut.

Iltapäivällä Gaia tuli Annan ja Juhan kanssa tervehtimään. Se kohtaaminen oli yhtä haukkumista. Gaia ilmeisesti koki, että pentu on hänen reviirillään. Mutta pentu ei ollut moksiskaan Gaian pomottamisesta ja molemmin puolinen rähjääminen jatkui Gaian poislähtöön saakka. 

Pentu ei siis näyttänyt mitään alistumisen merkkejä vanhemmalle nartulle. Jos ne olisivat tavanneet ulkona ja vapaina, niin niistä olisi kyllä tullut kavereita alta aikayksikön.
Pentu kun näytti merkkejä siitä, että olisi valmis leikkimään – toinen ei ollut!

Kuten koirat yleensä, Koda tykkää poseerata.

Lenkillä kymmenen asteen pakkasessa.

Saatiin sentään yksi kuva koirista ilman, että molempien hammasrivit näkyvät.
Tässäkin Koda katsoo Gaiaa ilman pelon häivää ja heiluttaa häntäänsä.
Isona siitä tulee kukkulan ehdoton kuningas! 😉

Ennätykset murskaantuu

 Olen nyt runsaat kuusi viikkoa harjoitellut yhden ohjelman tuella.

Olen oppinut, että hidas juoksu on avain kunnon kohottamiseen. Tai ei välttämättä hidas, mutta eteneminen alhaisella sykkeellä pahemmin kroppaa rasittamatta.

Toki sinne väliin tulee reippaampiakin lenkkejä ja kun peruskunto on noussut, niin niiden osuus kasvaa.
Alussa tuntui, että homma on pelkää lepoa. Mutta jo toisen kuuakauden alkuvaiheessa tuli niin paljon kovaa lenkkiä, että siirryin astetta helpompaan ryhmään.

Nyt se tuntuu minulle liian helpolta joten olen treeneihin omalla luvalla lisännyt hieman tehoa ja kestoa.
Kunhan saa joulukuun ohjelman eteeni, niin luulen, ettei tähän lisäykseenkään ole tarvetta.

Joka tapauksessa ainoa ystäväni Garmin antoi tänään ihan mukavaa palautetta. Neljän viimeisen viikon aikana ennuste maratonajastani on parantunut kymmenellä minuutilla.

Jos homma jatkuu samana niin ensi syksynä Barcelonan maratonilla alitan neljän tunnin ajan!

Hola Barcelona.
Täältä tullaan! 😃

Street Orienteering

Illalla menin vielä suunnistamaan kaduille.

Ehkä eilinen rokotus (influenssa ja korona) teki sen, että koneesta ei löytynyt kierroksia.
Ja toinen ongelma oli 8 asteen pakkasen takia sormien jäätyminen.

Monella rastilla vastauksen löytäminen aiheutti ajan hukkaa tällaiselle menneisyyden miehelle - minuutti hurahti usealla rastilla.

Kiertosuunta myötäpäivään eli: 51-22-13-25-53-52-26-36-54-45-35-46.

Lähdin tältä rastilta 46 etelään suuntana rasti 56. Sata metriä juostuani totesin, että menen 180 astetta väärään suuntaan, joten täyskäännös ja nasta lautaan. Kun tulin risteykseen, josta olin muutama minuuttia aikaisemmin kääntynyt rastille 46, totesin itselleni, että sormet olivat sulaneet mutta aivot jäätyneet. Joten suunta maaliin rastin 11 kautta.

Maalissa totesin, että eivät ne sormetkaan olleet sulaneet, etu- ja keskisormet olivat vitivalkoiset...

Omaishoitajaksi

Olemme vaimon kanssa keskustelleet ahkerasti siitä, että voisimme ehkä päästä omaishoidon piiriin. Siis sillä tavalla, että minusta tulisi omaishoitaja
ja Ullasta hoidettava.

Kävimme tästä Turun kaupungin edustajien kanssa keskustelua jo viisi vuotta sitten. Silloin Ullan kunto ei antanut edellytyksiä, hän kun pystyi toimimaan itsenäisesti vessassa ja suihkussa. Edelleen nämä toiminnot hän pystyy hoitamaan itsenäisesti.

Muuten minä toimin hänen hoitajanaan 24/7. Ja kun hänen liikkumisensa on
vaikeaa ja kaatumisia sattuu, niin jonkun on oltava lähistöllä auttamassa tarpeen tullen. Ja jonkun on tehtävä ruokaa, katettava pöytä, tiskattava astiat, siivottava, käytävä kaupassa, pestävä pyykit jne. jne. ...

Olimme viikko sitten yhteydessä Varhaan asiasta ja siellä toiminta lähti etenemään. 

Tänään heidän edustajansa tuli paikan päälle keskustelemaan asiasta ja kävimme läpi yksityiskohtaisesti tämänhetkisen tilanteen.

Lopuksi kerroin, etten ole sen palkan tarpeessa, jota siitä maksetaan. Kerroin olevani viikon tai parin loman tarpeessa, jota omaishoitajalle on mahdollista antaa. Sanoin, että kyllä minä fyysisesti jaksan tätä tehdä, mutta henkinen kestävyys on kovalla koetuksella ilman irtautumista hoitotyöstä.

Uskon, että sanoma meni perille. Mutta epäilen, että vastaus Varhalta tulee olemaan kielteinen.
Parin viikon sisällä hän kertoi olevansa päätöksestä yhteydessä.

Kuva on kaapattu omaishoitajat.fi sivustolta.
Kuvassa emme todellakaan ole me Ullan kanssa. 😂
Ullalla ei ole harmaata tukkaa...

Mahdollisen poismenoni johdosta!

 

Pyhäpäivän kunniaksi kirkonmenojen aikaan Google lähetti minulle seuraavan ilmoituksen:
Google-tilin käyttämättömyyden hallinnan muistutus               
Muistutus: sinulla on suunnitelma siltä varalta, että lopetat Google-tilisi käyttämisen. Suunnitelmaasi kuuluu seuraavat asetukset:
1. Yritämme ottaa sinuun yhteyttä.
2. Kun viimeisestä tapahtumastasi on kulunut 2 kuukautta, lähetämme ilmoituksen näille yhteystiedoille: ...
3. Ilmoitamme luotetulle yhteyshenkilöllesi, kun viimeisestä tapahtumastasi on kulunut 3 kuukautta.
4. Hän saa ilmoituksen ja pääsyn valitsemiesi tuotteiden dataan.
5. Tilisi poistetaan, kun kaikki toiminnot on suoritettu.
Google-tiimi

Lähetin luotetulle yhteyshenkilölle Googlen viestin viestin seuraavilla saatesanoilla:
Tiedoksesi jälleen kerran.
Tosin pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan poislähtööni on vielä aikaa noin 10 vuotta.
Mutta ihan satavarma tämä suunnitelma ei ole!

Hän vastasi näin:
Kyllä sitä nyt sata varmasti täytyy puhki purra, vaikka vain sisulla esimerkiksi tuleville polville. 👌
Jollei tietysti taivas putoa ennen sitä. 😇

Hullun hommaa

Olen tehnyt viimeksi kahden tunnin juoksulenkin viime keväänä. Ja kun vajaat viisi vuotta sitten tuhosin akillesjänteeni, näitä pitkiä yli kahden tunnin treenilenkkejä ei ollut kuin alle viisi kappaletta.

Treeniohjelman mukaan nämä pitkät lenkin tehdään niin, että ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia hölkätään ja kävellään sykkeellä alle 110. Seuraavat kaksikymmentä minuuttia syke on alle 125.
Ja kun tuollaiseen vauhtiin totuttautuu, niin seuraavat tunnit menevät sitten suurin piirtein samoja latuja.

Sitä jaksaisi mennä aika kauan ja pitkälle.
Tänään aloin kuitenkin nostaa hieman sykettä ja vauhtia kolme varttia juostuani niin, että lenkin keskivauhdiksi tuli alle 8.30/km.

Keskisyke oli 119, vertailukohta löytyy tasan viiden vuoden takaa. Olimme hiihtomatkalla Ylläksellä, mutta lumen vähäisyyden takia tein siellä pari pitkää juoksulenkkiä. Toinen niistä oli samanmittainen kuin tämän päivän hölkkä ja lisäksi samalla nopeudella, mutta keskisyke oli tasan 10 lyöntiä alhaisempi kuin tänään. Viidessä vuodessa on siis kunto romahtanut melkoisesti – tosin siihen on vaikuttanut nämä jalkaongelmat.

Kaksi kuukautta tämän Ylläksen lenkin jälkeen tapahtui se em. akillesjänteen revähdys yllättäen ja pyytämättä.

Uskoisin pystyväni välttämään nyt sen uusiutumisen, hoidan nimittäin jännettä monella tavalla.
Ylipitkät juoksulenkit eivät ole välttämättä parasta hoitoa akillesjänteelle!

Kun saavuin kotiin, ensimmäinen vaimoni totesi: kahden tunnin juoksulenkki on hullun hommaa!  😆

Kiertosuunta vastapäivään.
Ensin Kupittaan puistoon ja sitten hiukan kaarrellen Uudenmaantien varteen.
Ja lopuksi sen verran mutkia, että kaksi tuntia täyttyi.
Matkaa kertyi 15 km.

Sykekäyrä näyttää, että on pitänyt ahkerasti kävellä, ettei syke nousisi VK-alueelle.
Kävelyn osuus oli tasan 20 %.

Retki Nauvoon

Täksi päiväksi luvattiin aurinkoista pakkaspäivää, aamulla meidän mittari näytti yli yhdeksää astetta pakkasta.

Päätimme lähteä ajelemaan Nauvoon vilkaisemaan mökin tilaa.
Taivas oli pilvetön lähtiessämme ja päinvastoin kuin kesäaikaan, niin merellä oli paksut pilvet, sadetta niistä ei sentään tullut.
Lautalle saavuimme puolen päivän jälkeen, ei ollut jonoja lauttarannassa. Eikä paljon saaristoon menijöitä, vaikka oli perjantai.

Maisemat olivat hieman aukeammat kuin vielä viime reissulla, silloin oli lehtipuissa lehdet.
Poikkesimme matkalla järvellä, se oli jo saanut jääpeitteen.

Meri oli mökin edustalla jäätön, joten olisi voinut käydä vaikka kalassa, jos vene olisi ollut vesillä.

K-kaupassa kävimme jututtamassa Börjeä. Olisimme ostaneet häneltä aamulla kalastettuja silakoita, mutta ne vähät, jotka olivat säästyneet hylkeiden aterian jälkeen, olivat jo myydyt.

Ehkä parempi niin, hänellä oli myynnissä graavattua kirjolohta. Niin hyvää graavilohta emme muistimme mukaan ole koskaan ennen saaneetkaan.

Kuva on lauttarannasta, Nauvon puolelta menomatkalla.
Paluumatkalla aurinko olikin jo varsin alhaalla ja marraskuinen hämärä alkoi laskeutua.

Laituri on ainakin vielä vatupassissa.
Mutta jäät ja merenpinnan korkeuden vaihtelut saattavat
muuttaa tilannetta kevääseen mennessä.

Peli on selvä!

No niin, peli on selvä.

Vasemmistoon kallellaan oleva Yle on julkaissut viimeisimmän gallupin koskien ensi vuoden pressanvaaleja.
Alexander Stubb on siirtynyt piikkipaikalle ohi Pekka Haaviston.
Se on hyvä se.

En minä sitä asiaa Pekassa vierasta, että hän seurustelee omaa sukupuoltaan olevan ihmisen kanssa – se on yksinomaan hänen oma asiansa.
Mutta matkan varrella pyrkyryyttään edistäessään hän on antanut virheellistä tietoa itsestään. Ansiolistalle on tullut vääriä tietoja professuureistaan ja muutakin epäselvyyttä on hänen ansioluettelossaan. Onko kyseessä suorasta valehtelusta vai ongelmista muistaa asioita oikein – sekään ei minulle kuulu.

Mutta Suomen kaltaisessa luterilaisessa demokratiassa presidentiltä on oikeus vaatia rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä.

Minun ymmärrykseni mukaan kaikissa suhteissa Alexander Stubb on paras ehdokas presidentiksemme.

Ja kun hän on lusinut kuusivuotisen kautensa niin automaattisesti tulee mieleen: mitä sen jälkeen!
Olisikohan YK:n pääsihteeriys sopiva eläkevirka?

Kuvakaappaus Wikipediasta.

Ihan pihalla Raisiossa

Illan pimetessä ajoin Raision Kerttulaan suunnistamaan.

Olin oikein kunnolla pihalla tänään. Kaksi kertaa eksyin, ensimmäisellä kerralla ajattelin, että hämäränäkö on syyllinen.

Toisen kerran jälkeen ymmärsin, että vika onkin korvien välissä.

Vaimo kotona kyllä kannusti ja kertoi, että se johtuu siitä, että minä pelkään pimeässä!

 

Lähdin pohjoiseen, rastit 35, 43 ja 54 löytyivät ihan hyvin. Sitten jatkoin luoteeseen tarkoituksena mennä rastille 36. Käännyin liian aikaisin, otin ilmeisesti pohjoissuunnan kartan vasemmassa reunassa olevasta tekstistä. Jatkoin matkaani, pysähtelin ja yritin paikallistaa itseni. Kun tulin rastille 43 uudestaan, kirosin itseäni ja tein uuden suunnitelman.

 

Rastit 45 ja 33 OK, matkalla 55:lle liukastelin Hokieni kanssa - ne eivät pitäneet märällä alustalla laisinkaan.

Nöyränä jatkoin matkaa asvaltilla rasteille 41 ja 53.

Totesin, että tulee kiire ehtiä maaliin tunnin aikahaarukalla ja kaiken lisäksi kadotin metsässä polun enkä tiennyt missä olin. Rastin 13 ohi menin tietämättä sen olemassaolosta mitään. Edelleen en tiennyt sijaintiani, kun tulin rastille 46. Siinä oli kaksi ihmistä kirjoittamassa vastausta ja vihdoin tajusin missä olin.
Löysin vastauksen ja kiirehdin maaliin. Sakkoa tuli.

 

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa...

Pohjoisviivat ovat hieman vinossa oikealle.
Näin ne vasta kotona kunnon valaistuksessa.

Ruotsissa

Unohdin kertoa, että kävimme pikaisesti Ruotsissa keskiviikkona.

Valitsimme Siljan laivaksemme, koska se lähtee aikaisin iltapäivällä ja sinne saa auton parkkiin. Ulla tykkää siitä, kun se säästää hänen askeleitaan.

Laiva irtosi rannasta puoli seitsemältä. Ja aloitimme matkan luonnollisesti oluella, vaimo tilasi jonkun fiksumman drinkin.
Laivalla sattui olemaan yksi tuttavapariskunta, heidän kanssaan ilta kului parantaessa maailmaa, syöden pastaa ja nauttien drinkeistä.

Missään kaupoissa tai ohjelmallisissa iltamissa emme käyneet. Eikä niitä tainnut pahemmin ollakaan. Meidän lisäksemme laivalla ei ollut kovin montaa matkustajaa. Tuntui siltä, että henkilökuntaa oli enemmän kuin maksavia asiakkaita!
Nukkumaan pääsimme ihan kohtuulliseen aikaan ja nukkumista ei ainakaan merenkäynti häirinnyt.

Aamupäivä meni laivaan tutustuessa, Ulla kun ei tapaansa herännyt kovin aikaisin. Meillä oli yhdeltä varattuna pöytä Grilliravintolassa. Satapaikkaisessa ravintolassa oli meidän lisäksemme neljä muuta ihmistä. Joten ilman pöytävaraustakin olisimme saaneet ikkunapöydän!

Ruuan taso Ruotsinlaivoilla on laskenut vuosien saatossa, joten syömään ei sinne kannata mennä! Ja juomia saa maissa ravintoloissa samaan hintaan - joten taitaa olla aika vähissä meidän tulevat laivamatkat.

Minun osaltani juomat tuli kallistettua jo eilisiltana - piti ajaa autolla kotiin.
Kun tulimme neljä vuotta sitten koronan puhjettua Espanjasta, niin laiva oli suurin piirtein yhtä tyhjä kuin nyt. Matkalla tuli mietittyä, että miten nämä laivayhtiöt selviävät Putinin aloittamasta järjettömästä sodasta.

Jos olisin uskovainen, rukoilisin Putinille hidasta ja kivuliasta kuolemaa pikaisesti. Niin varmaan tekevät monet muutkin!

Tässä laivan paras annos - tai ainakin kallein.
Pippuripihvi.
Olivat löytäneet sitkeän ja jänteisen sisäfileen.
Tilasin sen mediumina - sain lähes kypsän.
Ilmeisesti eivät halua minua enää asiakkaakseen!

Neuvolassa

Tänään oli se päivä, jolloin vanhus passitettiin neuvolaan. Niinhän se on elämä kuin Gaussin käyrä.

Neuvolassa elämää aloitellaan ja neuvolaan se lopetetaan?

Olin siis käynyt jo aiemmin labrassa ja sydänfilmissä.
Tänään oli vuorossa ensin käynti fyssarin juttusilla ja siinä tehtiin muutama testi ja keskusteltiin kuntoiluun liittyvistä asioista. En ollut yllättynyt, kun selvitin testit ongelmitta ja sain positiivista palautetta.

Vajaan tunnin jälkeen siirryin sairaanhoitajan juttusille. Kävimme läpi muutama viikko sitten tehdyn labrakokeiden tulokset. Ne olivat hyviä lukuun ottamatta kolesterolia, se oli hiuksenhienosti yli raja-arvon 5.
Sitten kävimme läpi esitäyttämäni vastaukset. Sain hieman hyviä ohjeita parantaa ruokailutottumuksiani. Eli lisää proteiinia, kasviksia ja vihanneksia – muuten sain lähes kiitettävän arvosanan ruokailustani.

Minulta mitattiin myös pituus, paino ja vyötärön ympärysmitta.
Sen jälkeen oli vuorossa ajankäyttöni. Siinä keskusteltiin runsaasti omaishoitajuudesta ja siitä arvostanko omaa terveyttäni riittävästi. Kerroin olevani itsekeskeinen paskiainen, joka arvostaa enemmän omaa kuntoaan ja jaksamistaan kuin läheistään.

Kehotti kuitenkin hakemaan virallista omaishoitajuutta – sen avulla pystyn paremmin auttamaan sekä hoidettavaa että itseäni. Lupasin keskustella asiasta Ullan kanssa.

Sitten riensinkin kotiin ja aloin valmistaa meille ruokaa. Nyt tein ensimmäistä kertaa elämässäni makaronilaatikkoa. Omasta mielestäni se onnistui hyvin ja sain kehumista myös vaimolta.

Kun ruoka oli valmis, lähdin tunnin juoksulenkille sateeseen. Sen jälkeen söimme ruuan. Jäljelle jäi vielä kuusi rovetta, yhdestä me saamme runsaan aterian.
Joten viikon ateriat tulivat kerralla valmiiksi.
Kustannus kokonaisuudessaan jäi alle kymmenen euron, joten ei ruoka vieläkään kallista Suomessa ole.

Tästä on jo otettu yksi ruoka-annos meille molemmille!

Nämä menevät pakastimeen!

Uhkapeluri?

 Monopoliyhtiö Veikkaus edellyttää tunnistautumista, jos/kun alkaa pelaamaan.
Minulla on pelitili Veikkauksella, ollut vuosia ja -kymmeniä.
Joskus tuli harrastettua totopelejä viikoittain.

Nyt peliyhtiö ystävällisesti pyysi tunnistautumaan tililleni. 

Tein sen ja sain sieltä arvokasta tietoa pelaamisestani viime päiviltä.

En taida kuulua pahimpaan peliriippuvaisten sankoissa joukoissa! 😠

Tässä historiikki neljältä viime vuodelta!
Vuosi 2022 jäi kokonaan väliin...

Street Orienteering, Hirvensalo

Puolen vuoden tauon jälkeen katupoikien suosikkiharrastuksen pariin.

Hämäränäkö on sitten viime näkemän heikentynyt. Se ja tottumattomuus käännellä karttaa ja toisen käännön jälkeen löytää paikka kartalta kulutti aikaa.

Alku 42-32-41-56-33-54 meni ihan suunnitelmien mukaan.

Sitten valitsin umpiperäisen kadun 54:lta palatessani ja sain tehdä sadan metrin sakkolenkin. 45:lle löysin hyvin, mutta kaivonkannen löytäminen heiniköstä olikin sitten vaikeampaa!

34:lla tein muutaman minuutin etsinnän pöhelikössä, oma vinttikammari oli yhtä musta kuin yö ympärilläni.

Sitten suunta pohjoiseen ja löysin erittäin vetisen suon. Tossut kastuivat ensimmäisen kerran tämän vuoden suunnistuksissa. Kuusiasteinen vesi tuntui oikein raikkaalta.

Suosta noustuani vilkaisin kelloon ja totesin, että vielä voin poimia rastin 55 ja sen jälkeen urku auki kohti maalia. Lähtö ja maali olivat aivan kartan yläreunassa.

Loppukiri oli matkaltaan noin 1,2 kilometriä. Se sujui vauhdilla 6.03/km. En tiennytkään, että moottoristani löytyy noin paljon kierroksia!

Tässä suunnistuksen muodossa kerätään pisteitä ja aikaa on tunti.
Ajan ylityksestä tulee pistevähennystä.
Rastin arvo pisteinä on rastin numero eli rastilta 54 saa 54 pistettä.
Eniten pisteitä kerännyt voittaa kisan. 

Manun matkassa

Kuten kaikki säännöllisesti blogiani lukevat tiedätte, olen todella luterilainen ihminen. Siksi minulle tulee postilaatikkoon kristillinen miestenlehti Tosimies.

Tosin lehti ei tule tilattuna, vaan siitä syystä, että lehden päätoimittaja ja perustaja Kimmo Janas on vanha ystäväni.
Ja hän kokee tarpeelliseksi saada minulta kritiikkiä lehden joskus varsin paatokselliselle sisällölle.

Uusimmassa Tosimies-lehdessä on kirja-arvostelu veljeni Matin toimittamasta historiikistä Manun matkassa.

Kirja perustuu pääosin isäni Maunon sotapäiväkirjoihin.
Sen lisäksi Matti on tehnyt tutkimusmatkan sukumme historiaan ja haastatellut isäni tunteneita ihmisiä.

Ja hyvää työtä Kimmokin on tehnyt kirja-arvostelussaan. Melkein tuki tippa silmää sitä lukiessani!

Ohessa kuvakaappaus lehden jutusta.

Sivu 1

Sivu 2

Sivu 3

Yliaktiivinen - ikäisekseen...

Ystäväni Oura lähettää minulle joka maanantaiaamu raportin menneestä viikosta.

Se ei pahemmin moiti, mutta kun on jotain tehnyt oikein, kannustaa ja kehuu.
Viime viikkona olin erittäin aktiivinen. Noudatin kunto-ohjelmaani ja sen lisäksi taistelin pihaa reunustavan Unkarin syreenin kanssa.

Se on pensas, jota ei pitäisi kenenkään istuttaa rajoilleen. Se kasvaa tuhottomasti ja sen leikkaaminen on työtä ja tuskaa. Ja sitten ne leikatut oksat pitää vielä kantaa pois!

Olen esittänyt HPJ:lle, että poistetaan se aita kokonaan ja laitetaan tilalle metrin korkuinen lauta-aita. Tai jätetään paljaaksi.
HPJ ei kallista korvaansa tällaisen laiskurin esityksille.
Joten jatkan työtäni pihalla ja siinä sivussa kertaan sanavarastoani suomalaisten kirosanojen ääntämisessä.

Sopivat tällaisen yli-ikäisen äijän suuhun kuin koivu ja tähti suomalaiseen pihaan.
Anteeksi tällainen kansallinen vertaus tänään – on nimittäin ruotsalaisuuden päivä.

Mutta Oura se vaan kehuu ja kannustaa!

Viime viikko ja aktiivisuus Ouran mukaan.
Kehuu loistavaa palautumista.
Tänä aamuna kun selkää kolotti ja muutenkin olo oli nuhjuinen,
tuntui siltä että viikonloppuna olin yliaktiivinen

Vuoden viimeinen

Valmentajani määräsi tälle päivälle pitkän lenkin hitaalla vauhdilla. Puolitoista tuntia oli määrä liikkua.

Säätiedotuksen mukaan lämpötila oli kuusi astetta ja vieno tuuli etelästä tekisi lenkistä melkein kesäisen.
Näin uskoin, vaikka en siis uskovainen olekaan. Ja päätin lähteä pyöräilemään.

Yöllä oli satanut vettä, tiellä oli lätäköitä ja ilman kosteus oli sata.
Tuuli ei ollut paha mutta kun pyöräili minun vauhtiani, niin tyynessä kohtaa ilma liikkui kuusi metriä sekunnissa vastaan.
Se teki ilmasta hyytävän.

Minulla oli kyllä sopivasti vaatetusta päällä, jos olisin pyöräillyt normaalia vauhtia.
Mutta kun syke piti pitää alle 105, niin rauhallisesti piti polkea. Sehän tarkoitti sitä, että tuli kylmä.

Ratkaisin asian nostamalla vauhtia, siinä samalla nousi syke.

Pääsin siis terveenä kotiin, mutta tein kyllä päätöksen, että seuraava pyörälenkki on vasta keväällä, kun aurinko paistaa.
Päätöstä helpotti se, että pyöräteille oli levitetty sepeliä.

Tein lenkin vastapäivään eli ensin suuntasin lounaaseen ja sitten itään Piikkiöön.
Littoisten kautta kotia kohden.
Sitten piti hieman kruisailla, jotta sain puolitoista tuntia täyteen.
Matkaa taittui runsaat 30 kilometriä.
Pyöräilyä tuli tälle vuodelle alle 700 km.

Näin minusta tuli ateisti...

 Pyhäinmiesten päivänä kuuntelin radiota ennen kuin aloin valmistamaan perheelleni Karjalanpaistia. Ostin lihaa 1,6 kg, joten syömme ensimmäisen vaimoni kanssa sitä ruokaa monta kertaa.

Radiosta tuli juttua siitä, että uskonnon opettaminen on nykyään kiellettyä koulussa. Siellä saa kyllä kertoa eri uskonnoista ja sitä miten täällä maan päällä pitäisi elää.
Ettei kaikkien tarvitsisi ottaa oppia käyttäytymisestä Putinista, Israelista, Hamasista ja muista uskon voimalla lähimmäisiään tappavista.

Oppikoulun ensimmäisillä luokilla minun opettajani oli Sinkkonen. En muista etunimeä, mutta sen muistan, että hänen vaimonsa oli hammaslääkäri, joka upotti suuni täyteen amalgaamia.

Tämä suhde hammaslääkärin kanssa ei kuitenkaan aiheuttanut mitään sellaista, että olisin vihannut uskonnonopettajaani.
Päinvastoin Sinkkonen oli moderni pedagogi ja usutti oppilaitaan keskustelemaan ja väittelemään kanssaan.

Olin jo silloin alkanut epäilemään, että Kalevalalla ja Raamatulla on sellainen yhteys, että molemmat suoltavat kaikelle kansalle satuja.
Opettaja oli ilmeisesti havainnut orastavaa ateismia lausunnoissani. Hän syötti minulle kysymyksiä, joihin pääsin vastaamaan epäilykseni Raamatun todenperäisyydestä ja samalla myös epäilykseni Jumalan olemassaolosta.

Olen varma, että Sinkkonen oli itsekin ateisti. Ja häntä minun on kiittäminen siitä, että minäkin olen.

Nykyään olen kyllä kallistunut hieman siihen suuntaan, että jospa sentään edes Ukko Yli-Jumala olisi olemassa, niin hänen kanssaan voisin sitten hapen kulutuksen lopetettuani ajella pilvissä taivaallisilla vankkureilla aiheuttamassa maan päälle valtaisat ukkoset ja salamoinnit.

R.W. Ekmanin maalaus Ukko Yli-Jumalasta.
Ukko on katsellut maanpäällisiä kauheuksia ja tainnut rangaistukseksi 
lisätä vielä tulta ja tappuraa ihmisten ojentamiseksi!

Grande gatastrof

Vuorossa oli tänään yösuunnistusta, sprintti Kupittaan puistossa.

Siis aivan naurettavan helppoa, otin sentään lampun mukaan, mutta kompassin jätin niille, jotka eivät osaa suunnistaa...

 

Ykköselle ihan mukavasti ja kakkosellekin pääsin kymmenen metrin päähän, käännyin 180 astetta väärään suuntaan, juoksin 50 m ja käännyin suoraan itään. Näin pian ihmisiä lähtökolmiossa ja ymmärsin kääntyä ja mennä kakkoselle. Olin ylivoimaisesti hitain tällä rastivälillä ja tipahdin väliajoissa viimeiseksi. Helppoa tämä yösuunnistus! ;)

 

Kolmosella tein pienen piruetin ja neloselle ison!
Viitoselle menin suoraan ja ohitin kaksi väliajoissa!

Kolme seuraavaa menivät kohtuullisesti ja ohitin lisää kolme suunnistajaa.

 

Ysi oli taas ylivoimaisen vaikea. En ymmärtänyt rakennuksista mitään eikä yöllä ollut apua auringostakaan. Neljän minuutin pummi ja taas putosin kisan viimeiseksi.

Loppu oli sen verran helpompaa, että en tehnyt pahemmin virheitä ja ohitin neljä hitaampaa.

 

Nyt on taas se paikka, että ensi yönä, kun uni ei jostakin kumman syystä tule, niin voi miettiä syntyjä syviä ja etsiä hyvää harrastusta tulevaisuudelle...

Aikaa kului 29 minuuttia.
Pummeja noin 9 minuuttia.
Nyt on melkein paikka kolmen metrin hamppuköydelle ja voipaketille.

 

Lokakuu, au revoir!

Sinne jäi lokakuu historian lehdille soittelemaan huiluaan.

Minulle se merkitsi kouluun tai paremminkin valmennukseen siirtymistä.
Lasse ja Camilla yrittävät tehdä minusta paremman ihmisen – tosin ei muuten kuin juoksun suhteen.

Jos vaimoa kuuntelee, niin tulen joka suhteessa huonommaksi vuosi vuodelta ja päivä päivältä. Tosin tähän tuntemukseen saattaa jonkin verran vaikuttaa rasitteena 53 vuoden avioliitto…

Juoksukoulun ajatuksena on se, että tyvestä puuhun noustaan. Heidän mukaansa se pätee myös juoksuun.
Tämä ensimmäinen kuukausi oli erittäin helppo noin fyysisesti.

Pääpaino oli hyvin hitaalla juoksulla, niin hitaalla, että minulle siitä oli suuri osa kävelyä. Pääosa treeneistä tehtiin sykkeellä alle 105. Minullahan syke nousee noihin lukemiin jo kun ajattelen juoksua, viimeistään kun solmin lenkkareiden nauhat kiinni.

Mutta harjoitustunteja tuli paljon enemmän kuin yleensä.
Normi määrä kuntoilua minulla on noin 35 tuntia kuukaudessa. Siinä on mukana kaikki: juoksut, kävelyt, pyöräilyt ja kuntopiirit jne.
Lokakuussa tunteja kertyi 48, ne olivat siis pääosin hyvin kevyttä liikuntaa.

Garmin ranteessani ei kunnioita kevyttä liikuntaa, sen mukaan kuntoni on lokakuun aikana laskenut.

Totuus lienee kuitenkin toinen ja aion jatkaa valmentajien ohjeiden ja opetuksen mukaan.

Ainoat treenit kovemmilla sykkeillä viime kuussa olivat suunnistuksia.
Ne tein ohjelman ulkopuolelta - tosin luvan kanssa.

Sekakäyttäjä?

Eilen luin uutisia täydellisestä sosialidemokratiasta eli Ruotsista.

Siellä kansalaiset ovat tyhjentäneet apteekit Imodium-pillereistä. Jollakin lailla ne pystyvät hankkimaan jonkin asteen ekstaasin niiden avulla. Tosin se vaatii 30 pillerin nielemisen.

Olen tätä huumetta käyttänyt kaksikymmentä vuotta. eli niin kauan kuin olen juossut maratoneja. Sain ohjeen lääkäriltä miten selvitä juoksusta käymättä monta kertaa puskassa suolen tyhjennyksellä. Eihän se täällä Suomessa maalaismaratonilla mikään ongelma ole – puskia riittää. Mutta Tukholmassa kuninkaanlinnan edessä ei ole puskia ja siellä käynnin merkkaaminen ei ole yhtä helppoa kuin koiralla.

Juttelin silloin yhden lääkärin kanssa, joka itsekin oli juossut maratoneja ja jolla oli vilkkaasti toimiva suoli – kuten minulla. Hän ohjeisti ottamaan kolme päivää aamuin illoin yksi Imodium ja ennen kilpailua kaksi. Jos ei tämä riitä, niin kaksinkertaista annos. Se kaksinkertainen oli minulle riittävä.

En siitäkään kokenut minkäänlaista taivaallista oloa, mutta nyt siis tiedän, että annostus oli liian pieni.

Tällä viikolla olen siirtynyt huumeiden sekakäyttäjäksi. Otan hamppu-uutetta pillerin joka toinen päivä. Hamppu on kannabista sisältävä kasvi, mutta ne pillerit, joita minä käytän eivät sisällä huumetta.

Eivät ainakaan paljon.

Väittää pillereiden myyjä.

Tästä sekakäytöstä tulen raportoimaan lisää kunhan vinttikammari selkenee…

En suosittele näitten ylenmääräistä syömistä sekavan olon saavuttamiseksi.
Tehokkaampaa lienee ostaa Kossu-pullo ja vetäistä se kierteellä kitusiin.
Tosin se voi aiheuttaa vatsan huuhtelutyhjennyksen yläkautta!