Rogaining Sprint - 2 h

 Hääpäivän iltana lähdin vaimon iloksi suunnistamaan perinteiselle Turku Rogaining Night Sprint suunnistustapahtumaan.

Se on kahden tunnin vaellus, jossa vaikeutena on ratamestarin vuosi vuodelta hankalammaksi tulevat tehtävät.

Tänä vuonna A4-kokoisen rogaining-kartan lisäksi oli toinen paperi, jossa oli kuusi osakarttaa. Ne olivat yhtä lukuun ottamatta ison kartan sisällä, siitä yhdestä oli pieni nurkka isossa kartassa.
Varttitunti oli annettu aikaa reitin suunnitteluun. se jäi hieman ohueksi tällaiselle vanhalle seniilille äijänkäppyrälle.

Tampereen moottoritien alkupään alitettuani seurasin kaukana edellä meneviä juoksijoita kompassia katsomatta. Nehän menivät väärään suuntaan ja katosivat horisonttiin.

En siitä häkeltynyt vaan lompsin kohti Nunnavuorta, siellä oli rastirypäs ja yhdellä sai käydä kaksi kertaa pisteitä keräämässä.
Kun pystyin itseni paikallistamaan Nunnavuoren kartalta, alkoi homma sujua jollakin tavalla. Siltä erikoiskartalta hain viisi rastia, muuta rastit olivat rogaining-kartalla.

Tulin maaliin 20 minuuttia ennen sallittua aikaa ja ratamestari vitsaili, että aika nopeasti hain kaikki rastit. Jouduin tunnustamaan, että pari rastia jäi käymättä.

Tuloksissa jäin viimeisten joukkoon. H75-sarjassa oli vain kaksi osanottajaa ja tulokseni sentään riitti oman sarjan voittoon.
Mutta totesin, että yösuunnistukset metsämaastossa taitavat olla osaltani suunnistettu. Pimeässä maastossa liikkuminen tällä tasapainolla on vaikeaa.
Nämä Street Orienteerin kaupunkisuunnistukset riittävät minulle jatkossa.

Kotiin saavuttuani hääpäivän takia palautusjuoma oli tietenkin kuohujuomaa. Toimi hyvin!

Kilpailukeskus oli Pallivahan koulun pihalla.
Nämä pikkukartat oliva merkitty vihreällä katkoviivalla isoon karttaan.
Kaksi niistä näkyy hyvin, kolmannesta näkyy pari viivaa oikeassa yläkulmassa.
Loput ovat rajaamani kartan ulkopuolella.

52. hääpäivä

Viisikymmentäkaksi vuotta sitten astuimme Ullan kanssa parin aperitiivin jälkeen Turun ruotsalaisen seurakunnan kansliaan vihille pantaviksi – tulikohan nyt ihan oikeat sanat oikeaan järjestykseen?

Joka tapauksessa sekä pappi että vihittävät olivat ensi kertaa pappia kyydissä ja tärisevin käsin pappi julisti meidät mieheksi ja vaimoksi. Hän kun ei ollut huomannut ottaa kulausta rippiviiniä ennen seremoniaa.

Mehän menimme naimisiin rahasta.
Isäukkoni oli vanhakantainen suomalainen ja vierasti susiparina elämistämme. Hän lupasi tuhannen markan palkinnon sinä päivänä, kun kiikutamme vihkitodistuksen hänen käteensä.

Kuulutukset laitettiin vireille ja kaksi viikkoa siitä meidät oli vihitty.
Joskus hämäläiset geenitkin omaava on nopea.

Tonni puhtaana käteen vuonna -72 teki meistä melkein miljonäärejä. Tosin sitä rahaa ei tuhlattu matkoihin tai elektroniikkaan. Sillä maksettiin vuokraa ja ostettiin leipää ja perunaa.

Kuvassa ei todellakaan ole meidän sormukset!

Sysmän ihme

Suomen Sardinia on Sysmä, siellä asuu lähes yhtä pitkäikäistä väkeä kuin tällä Italiaan kuuluvalla saarella.

Päijänteen pohjukassa sijaitseva Sysmä on Suomen kärkikunta yli 90-vuotiaiden määrässä suhteessa väkilukuun.

Minä joudun muuttamaan suunnitelmiani koskien tulevaisuuttani. Taannoin tein Hesarin elinikätestin ja sen mukaan siirryn ajasta iäisyyteen 84-vuotiaana. Siis KUOLEN sen ikäisenä. Jostain syystä tätä kuolla sanaa käytetään meillä hyvin säästeliäästi. Vaikka totuushan on se, että kun pumppu pysähtyy ja aivot lakkaavat ajattelemasta, kuolema se on .

Mutta tämä shokkiuutinen sysmäläisyydestä muuttaa kaiken. Isoäitini on niin sysmäläinen kuin olla voi. Äitini eli 94-vuootiaaksi ja isoäitini 88-vuotiaaksi.

Jospa ottaisin tavoitteeksi tuosta keskiarvon ja elää kituutan yhdeksänkymmenenyhden vuoden kunnioitettavaan ikään.

Ja tämähän tietää sitä, että asetan tavoitteekseni olla suunnistuksen Suomen mestari sarjassa H90. Entinen tavoite oli H80 sarja, mutta se tulee liian aikaisin. En ehdi kuntoon!

Pitänee palkata valmentaja!

Äitini Helena 90-vuotispäivänään.

Que viva España

Eilen tuli hieman moitittua itäisen naapurimaamme hallitsijaa Jumalan armosta.

Illalla sitten alkoi maa polttaa jalkojen alla ja tilasin liput länteen. Nyt enää jännittää se, että ehdinkö pois alta ennen kuin Putinin agentit tulevat päästämään minusta ilmat pihalle!

Olen tässä koko vuoden esittänyt pirttihirmulleni, että lähtisimme talvea pakoon Manner-Espanjaan. Se ei ole ottanut tuulta purjeisiin.
Ahkerasti olen myös esitellyt erilaisia matkoja Kanarian saarille.

Aina on tullut pakit.

Kunnes eilen selasin äkkilähtöjä ja löysin sieltä peruutusmatkan Americakseen.
Kaksio allasnäkymillä, täysylöspito aterioineen ja juomineen, kaksi viikkoa perillä ja paluu ennen vuodenvaihdetta.

Hintakin ihan järkevä ja vaimo yllättäen kehotti varaamaan.

Joten Que viva España – täältä tullaan pian!

Kuva muutaman vuoden takaa Teneriffalta vuoren rinteeltä.

Rutto itänaapurissa

Tällä hetkellä monien mielestä maailman sekopäisin kansa ja venäläiset.

Itse asiassa kansa tai siis venäläiset ovat hyvin samanlaista ihmispopulaatiota kuin me suomalaiset. Mehän emme ole sekopäitä, se on varmaa se.

Sen verran tunnen venäläisiä ja olen ollut heidän kanssaan tekemisissä, joten voin puhtain sydämin vakuuttaa, että ne tuntemani venäläiset eivät ole pahoja. Päinvastoin, hyvin sydämellisiä ja ystävällisiä ihmisiä.

Kansan ongelma on se, että heillä on kusipäisiä ja täysin epäinhimillisiä johtajia.
Jos mennään vuosisata taaksepäin, niin Lenin jo oli paskamainen äijä. Pahinta miehessä oli se, että hän mahdollisti Stalinin valtaannousun.
Stalin teurasti miljoonittain Neuvostoliiton kansalaisia puhdistaakseen maan väärän syntyperän omaavista ihmisistä ja rakentaakseen maailmaa venäläisten hallitsemaan pakkotyöyhteiskuntaan, jolla ihmisarvo on merkityksetön.

Nyt on Stalin saanut veroisensa tappajan ja sortajan, kun tämä persereikä Putin on päässyt veren makuun.
Tällä hetkellä hänelle riittää se, että ukrainalaiset tapetaan sukupuuttoon.

Mutta hullulle ei riitä mikään. Kun Ukraina on hävitetty maan tasalle, jatkoa seuraa.

Onko seuraavana vuorossa Puola, Latvia, Suomi vai joku muu?

Kyllä Putin ja Venäjä pitää saada aisoihin – maksaa mitä maksaa!

Street Orienteering

Keskiviikkoinen suunistustapahtuma Street-O Munkkirasteilla.

Nimi johtuu siitä, että kilpailukeskus oli vanhan kasarmialueen porteilla ja osallistujille tarjottiin maalissa munkkikahvit Sotilaskodin kahvilavaunusta.

Kisan jälkeen munkkijonossa oli edessäni oli Finnish Marathon Runners-kerhon puserossa hehkeä neitonen.
Sanoin hänelle kuuluvani samaan seuraan, mutta kun en tunne sinua, niin kerro kuka olet. Sanoi, että hän on Mira Aaltonen, mutta ettei ole mikään ihmeellinen maratoonari eikä häntä kukaan tunne.
Vastasin, että samanlainen hölkkääjä minäkin olen, eikä minuakaan kukaan tunne - ja kerroin nimeni.

Neitonen vastasi riemukkaasti hymyillen: mutta kyllä sinut kaikki FMR:läiset tietävät!
Niinhän se menee, että kaikki apinan tuntevat, mutta apina ei tunne ketään!

Suunnistus meni ihan OK. Lähdin kaakkoon ja kiersin rastit järjestyksessä 44-52-33-53-51-46-34-13-22-45-21-32-23-43-36. Aikaa oli vielä runsaasti jäljellä ja olisin ehtinyt käymään myös rastilla 51. Mutta jalat olivat jo sen verran hyytelönä, että hölkkäsin maaliin.

Onneksi menin - muuten en olisi tavannut Miraa! Vanhalle miehelle pienet ilot ovat suuret ilot!

Kauppatorilla

Eilen vietin tavan mukaan vajaan tunnin Turun keskustassa kävellen. Ullalla kun on viikoittainen neurojumppa Läntisellä Pitkälläkadulla. Saa muistella paikkoja, joilla vietin nuoruudessani kymmenen vuotta.

Kävelin ensin uudistetulle Kauppatorille, joka alkaa todella valmistua. Myös kadut sen ympärillä ovat pääasiassa liikennöitävissä. Hyvä Turku.

Ja kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista – tai ainakin pohjattomasti kaupungin asukkaiden verotuksesta, niin oli hieno seurata katujen ja jalkakäytävien kuntoa. Se sentti lumipölyä oli aurattu pois ja jalkakäytävät hiekoitettu. Kauppatori ja osa kaduista oli lämmitetty sähköllä, sitähän meillä on vaikka Putinille jakaa.

Sitten ohjauduin jokirantaan. Ylitin Aurajoen neljä kertaa, ensin Tuomiokirkon luona, sitten vuorossa Kirjastosilta, Aurakadun silta ja Teatterisilta. Aika ei ihan riittänyt Myllysillan ja Martinsillan ylittämiseen. Mutta alitin sentään Myllysillan ennen paluuta lähtökohtaan.

Teatterisillan päälle on rakennettu punainen hirvitys ja nyt se on saanut kukkakoristeen.
Se on koristettu ruusuilla.
En tiedä olivatko ne aitoja vai muovisia. Turussa kun ollaan, niin varmaan aitoja!

Jälleen yksi kuva torilta.
Tässä kuvassa ei näy mitään työmaan jälkiä!
Ja kun sitä sähköä on rajattomasti, niin torihan lämmitetään vastuksilla kesäiseen kuntoon.
Veronmaksajaa naurattaa!

Ja tässä kuva reitistäni.
Parissa kohtaa on väri muuttunut punaiseksi - olen ottanut juoksuaskelia.

Talvi yllätti

 Eilen tuli taivaalta sentti pari kuivaa pakkaslunta.

Sehän teki kadut aika liukkaiksi ja ne, jotka uskovat vakaasti, että ilmasto on lopullisesti lämmennyt Suomessa, ajelivat kesärenkailla.

Kun ajoin kotoa kitkoillani keskustaan päin, niin ensimmäisessä risteyksessä oli auto tien sivussa.

Se oli tullut Lausteen suunnasta alamäkeä risteykseen ja ajanut yli risteyksen kaataen suojatien liikennemerkin. Eli normaali syy – liian suuri tilannenopeus ja huonot renkaat sekä kuski.

En pysähtynyt paikalle, mutta kun tunnin päästä tulin takaisin, auto oli poissa ja liikennemerkki maassa.

Jälleen kerran talvi yllätti! Eikä jää viimeiseksi kerraksi.

Tätä jänistä pihallamme ei talvi ole yllättänyt.

Talvirastit

 Olin päättänyt tänään suunnistaa rauhassa ja olla tekemättä virheitä.

K-1: Polkuja pitkin rastin lähelle.
1-2: Ennen rastia oleva suo olisi pitänyt ylittää suoraan, mutta en halunnut kastella jalkojani.
2-3: Reittiviiva näyttää, että rastinoton jälkeen lähdin väärään suuntaan. Se ei pidä paikkansa, itseasiassa tämä oli sijoituksen perusteella paras välini.
3-4: Menin suoraan mäen yli ja hapuilin alastullessani. Pummi 1 min.
4-5: Ei virhettä, paitsi vauhti!
5-6: Nousin mäen päälle, siellä kulki polku.
6-7: Ongelmitta rastille
7-8: Pienten ongelmien jälkeen rastin lähelle. Siellä sitten kunnon pummi, kun en tiennyt missä olin. Pummi 4 min.
9-10-11-M: Ei jaksanut runtata - kunto on vielä huono!

Siis tein pari isoa virhettä ja monta pienempää. SIIS EN OSAA!!!!

Street Orienteering, Littoinen

Taas pääsi suunnistamaan. Oli mulla kompassi mukana, mutta onneksi käytin sitä vain suurennuslasina, paitsi parissa kohtaa.

Olen tottunut, että pohjoinen on kartassa ylhäällä - tässä versiossa se oli melkein suoraan lännessä. Sen huomasin vasta kotona!!!

K-23-34-51-56. Tästä 56:sta menin sata metriä ohi ja jouduin palaamaan.

Jatko 15-45-32. En jaksanut juosta tarpeeksi kauas ja jouduin sekoilemaan kielletyllä alueella.

52 meni OK, mutta sen jälkeen minut pysäytti talon isäntä, kun tulin valkealle alueelle. Äijä sanoi, ettei tästä mennä, joten palasin takaisin kiltisti.
Maalissa kerroin ratamestarille, hän sanoi tarkistaneensa kaavakartasta, että siitä olisi saanut mennä - ei ollut yksityisaluetta.

Loppu 22-55-33-46 ja ehdin vielä käymään rastilla 13.

Ei ollut sujuvaa suunnistus tänään, paljon tuli kaikenlaista häiriötä sekä omista että muista syistä.
Viikon päästä parantamaan tätä epäonnistumista.

Kartan pohjoinen on länsisuunnasta hiukan ylöspäin.
Tarkkasilmäinen saattaa nähdä ohuen sinisen viivan.
Se menee hiukan rastien 32 ja 36 yläpuolella.

Uusi sykemittari - Garmin Epix

 Olin myynyt vanhan sykemittarini viime viikolla. Se oli jo sellainen prosessi, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Kaikki kommervenkit johtuivat kyllä minusta. Mutta lopputulos oli hyvä.

Tilasin eilen aamupäivällä Keskisen Kellosta itselleni Garmin Epix sykemittarin Amoled-näytöllä.
Vanhoilla silmillä kun on hieman vaikeaa lukea pienillä kirjaimilla ja numeroilla olevaa tekstiä pieneltä näytöltä. Tämä Epix, sen pitäisi lopettaa ongelmat.

Tänään olin luvannut viedä Ullan kolmeksi palaveriin ja puolelta kännykkään tuli ilmoitus, että kello on Lidlin noutopisteessä. Ampaisin sinne ja kahden minuutin päästä minulla oli paketti kädessä. 

Postin auto oli edelleen Lidlin edessä ja näytin heille pakettia ja sanoin, että tästä tuli ilmoitus minulle hetki sitten, että olette tämän laittaneet lokeroon. Kaveri naurahti ja sanoi, että ei ole ennen sattunut näin nopeaa noutoa.

Saisinpa tämän nopeuden siirrettyä suunnistuskisoihin!

Kun tulimme Ullan kanssa takaisin kotiin parin tunnin päästä sain jo paketin auki ja kellon testiin.
Kellon käyttö on helppoa, kun on Garmineita käsitellyt vuosikymmenen.

Ja näyttö – se on mahtava!

Jos ei noita näe lukea, niin on sokea!

Tässä uuden kellon sykekäyrä ranteesta mitattuna.

Tämä vanhalla Fenix 3 HR-mittarilla ja sykevyöllä. Sykekäyrässä on yksi piikki, joka on virheilmoitus.
Muuten rämä sykevyöllä saatu tulos vaikuttaa oikeammalta.
Mutta keskisyke on molemmissa periaatteessa sama.
Eli kevyet lenkit lenkit voi hyvin tehdä ilman sykevyötä!

Nauvon mökki talviteloille

Kävimme eilen Nauvossa.

Laitettiin mökki talviteloille.

Se tarkoitti, että vesi katkaistiin ja putkisto tyhjennettiin. Ulkokalusteet laitettiin lepoasentoon ja osittain sisälle.
Sähköt ovat pois päältä.

Joten välttämättä tänne ei tarvitse tulla ennen kevättä.
Mutta eiköhän sinne pidä mennä käymään ihan uteliaisuuttaan.

Juha oli ollut mökillä pari päivää koiran kanssa ja toimme molemmat sieltä pois palelemasta.
Vaikka eivät he kovin kylmissään olevilta näyttäneet. Varsinkin kun lämpötila oli noin kolmetoista astetta ulkona!

Vuosittainen tilataideteos tuli tänä vuonna hieman ylemmäs kalliolle.
Tuolit näkevät sieltä paremmin merelle!

Tässä kolmen talon katot.
Vasemmalla oleva on 1800-luvulta.
Punainen keskellä 2000-luvulta.
Ja keltainen rantasauna 1900-luvulta.
Kaksi nuorinta ovat minun omin käsin rakentamia!

Sittenkin koronassa ???

Rastivälin 3-4 hoipertelu sai minut ajattelemaan, etten ole ihan terve. En fyysisesti enkä henkisesti.

K-1-2-3: Pientä ihmettelyä polkujen kanssa, mutta rastit löytyivät kohtuullisesti.

3-4: Minulle oli kompassi mukana ja osasin lähteä rastilta oikeaan suuntaan. Tosin olisi pitänyt lähteä väärään suuntaan suoraan polulle ja sitä kautta rastille!
Sitten pudotin itseni alas ja löysin kuviorajan. Sen jälkeen on vaikea selittää kaikkia piruettejani. Näin työpöydän ääressäkään en ymmärrä toimiani metsässä!

4-5: Jalat olivat jo aivan vetelät ja risukossa taivaltaminen alkoi käydä voimille.
5-6: Pitkä siirtymäväli asvaltilla. Luulin rastipisteen olevan notko ja tein turhan koukkauksen oikealle.
6-7-8-9-M: Vauhti oli jo niin hidasta, että virheet karsiutuivat. Paitsi maali, jota hain liian aikaisin!

Oli siellä rastien kanssa ongelmia muillakin.
Sijoituin sarjassani puolen välin paikkeille!

Isoveli täytti vuosia

Tänään täytti isoveljeni Matti 83 ajastaikaa.

Hänen kanssaan olen harrastanut kaikenlaista. Poikasena tietenkin ikäero aiheutti sen, että tasaväkistä kamppailua ei oikein syntynyt.
Meidän viisilapsisessa perheessämme mukulat jaettiin kahteen ryhmään. Isot, johon kuuluivat kolmen vuoden sisällä syntyneet Matti, Maija ja Sirkkaliisa. Sitten pidettiin viiden vuoden tauko ja pahnanpohjimmaisena pienet Ilkka ja Leena tupsahtivat maailman vuoden väliajalla.

Kun lapsuus jäi taakse, niin yhteisiä harrastuksia alkoi löytyä. Matti oli teini-ikäisenä suunnistanut ja kun hän hankki muutaman lisäkilon, hän alkoi suunnistuksen uudestaan. Minä liityin seuraan ja vuosien mittaan olemme kolunneet satoja suunnistuskisoja yhdessä. Olimme varsin tasaväkisiä silloin kun kilpailimme sarjassa M3. Se oli sellainen iltarastitasoisten suunnistajien sarja kilpailuissa.

Suunnistuksen myötä tuli mukaan vaellukset Lapissa rinkka selässä. Kesävaellukset ajoittuivat elo-syyskuun tietämiin.
Myöhemmin siirryimme vaeltamaan myös talvella suksien päällä. Nämä vaellukset olivat viikon mittaisia ja niissä oli mukana myös muita – Risto ja Eero useimmiten.

Sitten kun telttavaellukset rinkan kanssa alkoivat tuntua liian raskailta, olemme käyneet yhdessä hiihtämässä. Viimeiset 30 vuotta kaksi viikkoa vuodessa. Yksi ensilumen leiri joulukuun alussa ja toinen keväthangilla. 

Ne ovat olleet sellaisia kestävyyttä kehittäviä reissuja. Päiväurakat ovat olleet viiden kuuden tunnin luokkaa ja viikossa kilometrejä on taittunut parin sadan kilometrin kahta puolta.

Näillä reissuilla on ollut Risto myös mukana.
Nyt ovat nekin jääneet, ikä on tehnyt tehtävänsä – valitettavasti!

Nykyään sisarusparven jaottelu on hieman muuttunut.
Pienet ovat edessä ja suuret takana.

Altistuneena!

Vein eilen Ullan jumppaan ja lähdin kävelemään kaupungille.

Paluumatkalla poikkesin Alkoon ostamaan pullon valkkaria. Juuri kun olin saanut sen koriin, soitti Jani.

Hänellä on korona. Koska vietimme sunnuntaina hänen kanssaan, olemme vaimon kanssa altistuneita.
Kiitin tiedosta ja totesin jotakin soitin oikea-aikaisuudesta. Lisäsin koriin muutaman pullon lisää, joten emme joudu suut kuivina viettämään karanteenia. 

Kotiin päästyämme lähdin kauppaan. Hankin muonaa muutaman päivän tarpeiksi. Luonnollisesti ostin myös säkillisen vessapaperia. Korona saa tulla. Ja mielellään myös mennä!

Tänä aamuna kävin kävelemässä puoli tuntia. Olo oli ihan normaali eikä pulssikaan noussut. Joten vielä ei ole tauti iskenyt!

Seniorin tuskaa

Tänään Turun Sanomien liitteessä pohdittiin, millä nimikkeellä olisi hyvä kutsua meitä iän rappeuttamia olentoja.

Annettiin seuraavat vaihtoehdot: ikääntynyt, seniori, eläkeläinen ja vanhus.

Kaikkihan ovat ihan oikeita omalla kohdallani – ehkä tuo seniori olisi tyylikkäin ja positiivisin nimike.
Mutta ei se totuutta miksikään muuta.

Kun ikää tulee niin kuntoutuminen esim. vammoista hidastuu. Sen olen saanut kokea oikein kantapään kautta, kun olen yrittänyt yhdeksän kuukauden juoksutauon jälkeen saada kuntoani nousuun. Kyllä se nousee mutta niin jumalattoman hitaasti.

Viimeisen kuukauden olen jo voinut juosta ongelmitta.
Garmin kertoo aina juoksulenkin jälkeen kilpailuennusteen vitosesta maratonille.
Kuukausi sitten ennuste viiden kilometrin juoksulle oli 34.41.
Tänään se on 33.10.

Vuosi sitten se oli luokkaa 27.00. Töitä riittää vielä runsaasti!

Tässä tämän päivän ennuste Garminin mukaan.

Ja samat tiedot kuukausi sitten.

Suku on paras!

Ajoimme eilen Tampereelle hoitamaan sukurakkauttamme. Siellä ulkomailla kun asuu vanhemman poikamme perhe.

Vastahan heinäkuussa porukka oli lähes viikon vieraanamme mökillä Nauvossa. Ja nyt me kiiruhdimme nuoria tervehtimään.

Silloin kun lastenlapset olivat pieniä, niin miniä kyllä kiitteli meitä Ullan kanssa siitä, ettemme ainakaan liikaa puutu heidän asioihinsa.
Talvea kohti kun mennään, niin saattaa tämä kanssakäyminen vilkastua. Siellä kun joulukuussa perheen miehet täyttävät vuosia – Janilla tulee täyteen vielä tasan puoli vuosisataa.

Kävimme nauttimassa heidän kanssaan lounaan ravintola Heinätorilla, se kun on kävelymatkan päässä heidän asunnoltaan.

Siinä jutustellessa ehdotin Amalialle, että hän voisi ensi kesänä osallistua Rogaingin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Ne pidetään syyskuun alussa Pöytyällä. Siinä kisassa etsitään rasteja 24 tunnin ajan.

Me olemme Maijan kanssa näissä karkeloissa olleet useamman kerran ja Amaliakin tuntui hiukan innostuvan asiasta. Siellä on sarja junioreille, alle 23 vuotta. Amalia on silloin jo 15-vuotias, osallistumisen alaraja on 14 vuotta.

Amalialla on kyllä uskomaton kestävyys. Hän kuukausi sitten partionsa kanssa Saariselällä. Hänen vartioonsa kuului kaksi häntä vuotta vanhempaa tyttöä.

He olivat neljä yötä maastossa ja kantoivat kaikki varusteet telttaa myöten mukanaan. Yhtenä päivänä olivat hiukan eksyneet ja selvittääkseen asemansa olivat nousseet tunturiin niin korkealle, että kännykät alkoivat pelata. Selvittivät asemansa yön jo hämärtyessä ja leiriytyivät tunturiin. Aamulla palasivat alkuperäiseen suunnitelmaansa.
Heille oli tullut yli 40 km vaellusta täyspakkaus selässä vuorokauden aikana.

Mahdottomia sissejä!

Tämä on Janin perheen koira Lili.
Kuva on kesältä, eikä ole ollenkaan näin hurjan näköinen.
Hyväksyy jo meidät Ullan kanssa lauman jäseneksi.
Ja tulee viereen rapsutettavaksi ja silitettäväksi!

Vanhuudenhöperö suunnistusmetsässä

Talvirastikauden avaus Impivaaran maastossa. Rastivälillä 5-6 tunsin itseni viattomaksi immeksi pelottavassa aarnimetsässä. Mutta selvisin pois - tosin vakavien henkisten vammojen kanssa.

Suunnistukseni alkavat nykyään olla hidasta vaellusta pettymyksestä toiseen.
Enkä ymmärrä oppia virheistä, toistelen niitä samoja!

Kertomus reitistä:
K-1-2-3-4: Pääasiassa etenemistä kivikoissa. Polvet eivät tykänneet, en juoksemaankaan pystynyt.
4-5: Ei varmasti mikään optimireitinvalinta! Winsplits ei kyllä tästä ajallista virhettä löytänyt.
5-6: Vintti pimeni. En ymmärtänyt kartasta ja kompassista mitään. Pummi 5.50! Pitänee mennä apukoulun ensimmäiselle luokalle?
6-7: Turhaan nousin matkalla ylös mäkeen.
7-8: Luin kartasta, että rasti on mäen takana, olihan se, mutta aika ylhäällä. Pummi 1.00.
8-9-10-M: Olen yleensä tehnyt virheitä tuolla kivikkoisella mäellä, jossa kävimme alussa ja lopussa. Nyt ymmärsin mennä tarpeeksi hiljaa ja virheet jäivät tekemättä.

Kartta kertoo lisää.

Street Orienteering

Puolen vuoden tauon jälkeen pääsi taas viettämään keskiviikkoiltaa katusuunnistuksen parissa.

Turun Metsänkävijät toivat tämän Suomeen muutama vuosi sitten ja Turun esimerkkiä on lähdetty toteuttamaan muuallakin Suomessa.
Se on suunnistus, jossa tunnin aikana kierretään oman valinnan mukaan mahdollisimman monta rastia. Rastit ovat eri arvoisia ja suurimman pistemäärän kerännyt on voittaja. Tässä lajissa tarvitaan juoksuvoimaa, taitoa tehdä reitti omien kykyjen mukaan ja toteuttaa suunnitelma virheittä.

Hauska laji – tosin keskitalven paukkupakkaset eivät sovi ainakaan minulle, jalat ja sormet paleltuvat.

Tänään homma meni ihan hyvin ensimmäiset kolme varttia.
Lopussa olisi pitänyt kiertää vähän kauempaa isoja pisteitä keräten, mutta sekoilin väsyneenä ja kaiken lisäksi näin vasta kotona hyvässä valaistuksessa, miten se loppu olisi pitänyt suunnistaa.

Rastiympyrät ja -numerot oli piirretty hiukan liian ohuella värillä, jotta ne olisi voinut pimeässä havaita.

Ensi kerralla paremmin!

Lähdin kiertämään myötäpäivään, ensin rasteille 16-26-46-56-jne.
Ykkösrastille olisi tietenkin pitänyt mennä suoraan länteen mutta hienohelmana kiersin teitä pitkin.
Ja lopussa rastilta rastilta 55 itään rastien 43-31-52 kautta suoraan maaliin.
Sijoitus olisi parantunut huimasti!

# Marrasputki

Tänään alkoi marraskuu ja sen mukana Marrasputki.

Viime vuonna osallistuin tähän ihmiskokeeseen ja juoksin vähintään 25 minuuttia joka päivä. Kilometrejä kertyi karvan yli 200 kilometriä.

Jos nyt haluaisi olla negatiivinen, niin seuraus oli se, että tammikuussa faskiat kipuilivat ja sitä seurasi kremppa krempan jälkeen. Juoksemaan pääsin vasta lokakuun alkaessa.

En usko, että marrasputkella ja näillä vammoilla oli mitään yhteyttä ja lähden toivorikkaana mukaan taas kerran tähän hullutukseen.

Jos ongelmia alkaa ilmentyä, niin lopetan putken.
Mutta usko on vahva, että juoksulenkit vahvistavat.

Ja aion ottaa useimmat lenkit erittäin kevyinä. Suunnistukset sitten vähän vauhdikkaammin.
Katsotaan miten äijän käy.

Lenkin jälkeen kävin kaupungilla ja tutustuin toriin.
Se alkaa olla pian valmis mutta rakennusjätteitä oli vielä paljon torin alueella.

Siitä yli mistä aita on matalin eli minimi aika lenkillä.
Tein eilen ja lauantaina kovan juoksulenkin ja tänään piti palautella.
Ettei paikat hajoa heti ensimmäisenä päivänä! 😌