Katsaus menneeseen

Taas on aika katsoa mennyttä vuotta.

Meikäläisen asema maailmankaikkeuden laidalla on sellainen, etten tunne tarvetta fundeerata miten maapallolla on edistytty. Ihminen täällä vielä patsastelee maailman kaikkeuden näennäisenä herrana. 

Mutta loppu lähenee vuosi vuodelta.
Mitä pikemmin sitä parempi maapallon kannalta.

Joten siirryn katsomaan oman selkäni taakse.
Tässä vaiheessa elämää on tärkeintä pitää huolta omasta kunnosta. Niin henkisestä kuin fyysisestä.

Korvien välien kuntoa yritän ylläpitää tekemällä sudokuja ja pelaamalla erilaisia pelejä netin syövereissä. Ja pari viikkoa sitten tein Tieteen Kuvalehden älykkyystestin. Sudokut ratkeavat edelleen hyvin ja älykkyyskin on säilynyt kohtuullisella tasolla, vaikka onkin pudonnut yli puolen vuosisadan takaisesta.

Sen sijaan fyysinen kunto rapistuu kiihtyvää tahtia.
Enää ei kestä pitkiä suorituksia eikä kovaa vauhtia.

Ikäisekseni olen edelleen erinomaisessa kunnossa, mutta sehän ei paljoa kerro.
Oheinen taulukko vuoden kuntoilusta sen sijaan kertoo.

Kuntoilun määrä on viimeiset kolme vuotta pysynyt samana eli noin tunti päivässä.
Sen sijaan esim. juoksunopeus on pudonnut romahdusmaisesti kolmen vuoden takaisesta.

Tosin siihen löytyy muukin syy kuin ikääntyminen – kolme vuotta sitten akillesvamma vei kunnon todella alas.
Eikä paluuta entiseen ole eikä tule.

Juoksua ja suunnistusta on tullut tehtyä riittävä määrä.
Sen sijaan hiihtoa ja pyöräilyä pitää lisätä ensi vuonna.
Ne ovat hyviä lajeja tällaiselle lihavalle ja nivelvammaiselle pojalle!

Talven ensimmäinen hiihto

 Parina päivänä on tullut sen verran lunta, että Lausteen pururadalle pääsi hiihtämään.

Ei siellä latukone ollut käynyt, mutta sen verran oli hiihtäjiä käynyt, että jonkinlainen ladun tapainen siellä oli.

Alla oli skinit, joita ei ollut mitenkään huollettu viime talven jälkeen. Luisto oli huono mutta pito hyvä.

Lähdin aluksi Kaarinan suuntaan, mutta käännyin pian takaisin, se latu oli vielä heikommassa kunnossa.
Sitten kiersin kolmen kertaa pururadan ennen kuin sain tarpeekseni.

Huomiseksi on luvattu lisää lunta, jospa sitten latukone kävisi tekemässä hiukan liukkaamman ladun.

Viime vuonna hiihdin joulukuussa 12 kilometriä. Joten vielä pitää hiihtää toinen samanlainen lenkki, niin voitan viimevuotisen suoritukseni!

Vauhti ei päätä huimannut - ei edes alamäissä! 😋

Tampereella

Meillä oli oikein sukukokous Tampereella.

Ajoimme Janin, Tiinan, Joonan ja Amalian luokse vaihtamaan joululahjoja ja sinne tulivat myös Juha ja Anna.

Suurin jännitys oli miten koirat – tai koiranpennut – suhtautuvat toisiinsa. Nehän ovat vasta runsaan vuoden ikäisiä molemmat.

Gaia nuorempana alistui ja antoi emännän eli Lilin olla päällikkönä. Mitään rähinöitä ei syntynyt, mutta eivät ne myöskään intoutuneet riehakkaasti leikkimäänkään.

Tiina tarjoili meille hyvän ja runsaan lounaan.
Lounaan jälkeen paikalle tulivat myös Janin appivanhemmat Paula ja Simo. Heidän mukana porukkaan tuli kolmaskin koira, vajaan vuoden ikäinen Lumi. Nämä kolme eivät ole ennen olleet yhtä aikaa koolla, mutta tutustuminen meni oikein hyvin.

Lopuksi siirryimme kahvipöytään. Sitä koristi Amalian leipoma ja rakentama piparkakkutalo. Se oli niin hieno, että kukaan ei alkanut popsia sitä suuhunsa.

Ajoimme illaksi kotiin.
Menomatkalla sain harjoitella liukkaan kelin ajoa, lähtiessä pakkanen oli laskenut lähelle nollaa ja tiet olivat tosi liukkaat.
Paluumatkalla pakkanen oli kuivattanut ajoväylät, joten silloin sai treenata pimeässä ajelua.
Hyvin pääsimme perille.

Amalian leipoma yksiö.
Kevättä kohti mennään, kun räystäiltä roikkuu jääpuikkoja! 

Amalia ja Anna Gaian ja Lilin kanssa

Nyt kuvaan mahtui jo neljä karvaista olentoa. Simon sylissä on Lumi.

Molemmat koiran katsoivat vahingossa kameraan.

Pitkis

 Eilen ilma lämpeni sen verran, että päätin lähteä hieman pidemmälle juoksulenkille. Hiihtämään kun ei vielä pääse. Lunta olisi lähiladulla riittävästi, mutta Turulla ei ole varaa laittaa paria miestä ajamaan pohjia. 

Rahat - 21 miljoonaa euroa - menivät parempaan tarkoitukseen. Siihen logomo-siltaan, jota käyttää päivittäin pari ihmistä.

Juoksu sujui muuten hyvin, mutta sormet alkoivat palella. Minulla oli kädessä hieman liian ohuet sormikkaat. Pakkasta oli vajaa kymmenen astetta ja tuuli vähäinen. Mutta kun veri ei kierrä, niin se pitäisi osata ottaa huomioon.

Seuraavassa elämässä sitten!

Lopussa piti tehdä hiukan mutkia, jotta sain pitkiksen vaatiman 1,5 tuntia täyteen.

Joulu jäi jo taa!

Alkaa olla tämä joulu takana päin.

Mitään jouluhypetystä ei tarvinnut tuntea tänäkään jouluna.
Lahjoja en juurikaan hankkinut ja muutenkin tämä Jeesus-lapsen syntymäpäivä ei enää tässä iässä aiheuta suuria tuntemuksia.

Joulukinkku on kyllä erinomaista syötävää – pari päivää.

Kävimme sekä aattona että joulupäivänä Maijan luona jouluaterialla.
Tämän vuoden kinkku oli erityisen hyvää. Se oli muhinut uunissa yön yli ja oli todella sellaista ylikypsää versiota. Suolaa oli sopivasti ja se lämmin kinkkurasva kruunasi aterian.

Ilmankos Joulupäivän aamuna lahjomaton vaaka näytti, että paino oli noussut 900 grammaa.

Mutta kuten monta kertaa on todettu, ei se ole tärkeää mitä syö Joulun ja Uudenvuoden välissä. Vaan se mitä popsii Uudenvuoden ja seuraavan Joulun väliaikana.

Pyhien aikana maahan tuli runsas kaksikymmentä senttiä pakkaslunta.
Pian pääsee kinkkua sulattamaan hiihtoladuille – ei vielä tänään, kun pakkasta on parikymmentä astetta.

Lumen syvyyden mittaus Joulupäivänä.
Lukema 21,4 cm.
Artukaisten hieman virallisempi mittari näytti samaan aikaan 25 cm.

Joulun odotus

Meillä lapsilla tämä joulun odotus on kauheaa aikaa.

Jännittää niin pahuksesti, että tuleeko pukki!
Tai sitten jännittää se, että saako lahjoja.

Kun tämä vatsaa kouriva odotus ei ole vähentynyt tippaakaan, niin pitää keksiä jotain tekemistä.
Aloitin siis perjantaina yhden huoneen maalausurakan.

Eihän se maalaus ole mitään, vanhojen tapettien poisto ja seinän paklaus se työtä on.
Pintatapetti lähti kohtuullisella työllä pois, mutta sen alla oli pikkuisen vahvemmalla Erikeeperillä kiinnitetty tapetti.

Sitä ei näillä taidoilla kokonaan saanut pois. Tai olisi varmaan saanut, mutta kun eliniän odote on aika lyhyt, niin päätin hieman fuskata.
Ehkä noin viisi miestyövuotta.

Joten lopputulos ei ole tarkkaa silmää hivelevä. Mutta minulle kelpaa.

Ja jos vaimo ei sitä kestä ja lähtee, niin eiköhän sitä uutta saa – jos sellaista kaipaisi.

Ajatus oli tehdä samaa myös muihin huoneisiin.
Taitaa jäädä ajatuksen asteelle!

Jollei sitten Tipattomalla Tammikuulla saa uutta virtaa koneeseen.

Melkein valmis, viimeinen maalikerros puuttuu.
Ja todellinen väri ei tästä kyllä erotu, se on hieman sinertävä.
Nyt pääsee kiinnittämään lämmityspatteria, aamulla oli pakkasta 18 astetta, 
joten työmaa oli erittäin raikas.
Sehän ei haitannut, vuonna -68 Wärtsilän ammattiyhdistysmiehet opettivat,
että ennen vilusta sininen kuin työstä hikinen! 😋

Hullun hommaa

Kun en ole pitkään aikaan saanut tehdä maalaushommia, niin päätin maalata yhden huoneen seinät kotosalla.

Vaimo kertoi, että maalaaminen on vaativaa ja aikaa vievää työtä – olisiko parempi ulkoistaa se?

Sanoin, että ei se maalaaminen ole ongelma. Ongelma on poistaa vanhat tapetit ja pohjustaa seinä maalausta varten.

Kun koko viikonloppu meni tapettien poistoon ja pohjan viimeistelyyn, niin olisi pitänyt ymmärtää ulkoistaa nämä esityöt ja tehdä maalaus itse. Ensimmäinen tapetti oli liimattu seinään jollakin ärhäkällä liimalla ja sen poistamiseen oli mennä ikä ja terveys.

Sen verran erilaista kuntoilua on tämä seinällä kiikkuminen, että eilen aamulla oli vaikeuksia nousta ylös sängystä. Tänään se sujui jo paremmin lihakset tottuvat. 

Mutta mitä ei tapa, se kehittää!
Tänään pääsen helpompiin hommiin ja usko elää, että työ valmistuu jouluksi.

Tai ensi jouluksi...

Tässä vaiheessa maalipurkki on vielä avaamatta!

Talvirastit

Talvirastit Uittamon maastoissa.

Tätä nyt ei voinut oikein suunnistukseksi kutsua. Eikä edes maastojuoksuksi. Mutta ihan kiva vauhdikas lenkki tuli tehtyä.

Osa rasteista (2 ,3, 8) oli viety niljakkaaseen ja risukkoiseen rinteeseen ja rastinottoon meni aikaa ja alakerran isännän nimen turhaan lausuminen.

Kun rokotuksesta oli alle 2 vrk, niin tarkoitus oli mennä rauhallisesti alhaisella pulssilla. Se taisi aina välillä unohtua...

Kolmas piikki

Kävimme eilen rokotuksessa.

Kyse oli jo kolmannesta koronapiikistä. Edellisestä tuli kuluneeksi tasan kuusi kuukautta.

Tästäkään piikistä ei tullut mitään kipuja tai isompia seuraamuksia. Ainoa viite jostakin erilaisesta oli se, että yöllä alin syke oli normaalia korkeampi eli 53. Muutoin se vaihtelee välillä 48–50 riippuen edeltävän päivän urheilun raskaudesta.

Kun ei lenkille saanut mennä niin kävin illalla kuvaamassa kuuta.
Keli oli siihen otollinen. Pilviä ei ollut ja kosteuskin oli ilmakehästä poistunut.

Kamera ja kuvaaja olisivat voineet olla parempia.
Mutta kun vaimo oli sitä mieltä, etten ole ansainnut kuuden tonnin kameraa, niin jäi ostamatta. Vaikka on joulu tulossa… 😠

Street Orienteering, Koivula, Turku

Pitkästä aikaa Street-O suunnistus.

Kilpailukeskus oli noin kolmen kilometrin päässä kotoa, joten ihan tutuissa maisemissa pääsin juoksemaan.
Vesisateet olivat sulattaneet jäät, joten pääsin juoksemaan ihan kesäkengällä.
Lähtö rastien 24-13-33-52 jne.

Vihreät rastiympyrät niitä, joista sain pisteet, nuo kaksi punaista ovat sellaisia, joihin laitoin väärän vastauksen. Sinipunaiset sellaisia, joilla en käynyt lainkaan.

Kun tuli rastille 54, olin kadottanut itseni kartalta. Pysähdyin ja katsoin alusta alkaen missä olen liikkunut ennen kuin löysin rastin kartalta. Ja pystyin tekemään vastauksen. Siinä taisi kulua ainakin minuutti syvän hiljaisuuden vallitessa.

Kokonaisuudessaan reitinvalintani oli huono, enkä oikein viitsinyt punnertaa vauhtiakaan matkalla. Ja kahdeksan minuuttia jäi aikaakin käyttämättä.

Tuli kuitenkin tehtyä jonkinlainen lenkki kahden lusmuilupäivän jälkeen. Tosin keskisyke jäi niin alas kuin 119, joten ei tätä urheiluksi voine kutsua.

Kyllä tämä pimeässä suunnistaminen on hankalaa tällä iällä. Vaikka on siellä minua vanhempiakin mukana ja tänään ainakin yhdeltä tuli paha selkäsauna.

Vaalensin hieman karttaa, se on selkeämmin luettavissa, mutta jotkin polut eivät tässä näy.

Miniristeily

Koronasta huolimatta lähdimme eilen yhden tuttavapariskunnan kanssa tutustumaan Turun saaristoon.

Liikuimme Viking Linen laivoilla. Turvallisesti, tuulikin oli noin 4 m/s, joten hieman pienemmälläkin veneellä olisi pärjännyt.

Sää oli hieman sumpurainen ja sateinen, joten maisemien ihailu jäi seuraavaan kertaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, kaivoimme esiin pelikortit ja viihdytimme itseämme pelaamalla.
Hieman nautimme nestemäisiä virvokkeita.

Menomatka sujui Amorellan kyydissä. Maarianhaminassa vaihdoimme laivaa ja paluu tapahtui Grace-laivan uumenissa.

Siellä nautimme myös aterian. Se vahvisti käsitystämme, että Amorellan ravintola on monin verroin parempi kuin Gracen. Alkupalat olivat ihan hyviä, mutta ainakin oma kevyesti savustettu häränfilee oli vaatimaton esitys. Maku oli kohtuullinen, mutta lihan sitkeys oli merkki, että keittiö oli epäonnistunut pahemman kerran.

Mutta kotiin päästiin turvallisesti. Olin autoillen liikenteessä, joten jouduin pidättäytymään laajemmasta laivan juomatarjontaan tutustumisesta.

Urheilijan elämä on pelkkää nautinnoista kieltäytymistä!

Tällainen päiväristeily on siitä hyvä, että ei ehdi pitkästyä. Eikä tule nukutuksi huonoa yöunta, kun pääsee takaisin omaan sänkyyn yöksi. Sen se aikuiseksi varttuminen tekee! 😌

Voi tarjoiltiin tällä tavalla katettuna.
Hieman asettelu herätti hilpeyttä.

Moni on kakku päältä kaunis...

Marinoidut katkaravut oli päällystetty seitinohuilla perunalastuilla.

Matkailu avartaa.
Tässä uusi liikennemerkki!

Jukolan viesti Kuorevedellä

 O-studio pyysi netissä suunnistuskertomuksia. Sain sen käsityksen, että olivat kiinnostuneita kunnon sattumuksista eikä niinkään maailmamestareiden voitonjuhlista.
Niinpä lähetin oman kertomukseni vuodelta 1978 Pohjois-Hämeen korpivaelluksestani - tällaisen:

Olin Auran Vantaan ankkurina vuoden 1978 Jukolan viestissä Kuoreveden Hallissa. Seuramme ei taistellut voitosta ja tiesin jo etukäteen lähteväni metsään yhteislähdössä.

Kuntoni ei silloin(kaan) ollut paras mahdollinen ja lisäksi takana oli uneton yö. Ennen ykköstä olin jäänyt letkasta ja tein elämäni pummin - ehkä jotain 20 minuutin luokkaa.

Rasti löytyi ja matka jatkui, kakkonen löytyi hyvin. Rastin jälkeen taisin hiukan innostua ja kaaduin oikein kunnolla. Kompassikäteni tuli maahan ensimmäisenä. Osuin ilmeisesti kiveen, kompassi meni rikki ja lävisti kämmeneni. Siihen tuli verta pulppuava haava.

Jukolassa ei keskeytetä - siellä tullaan maaliin joko suunnistaen tai jalat edellä.

Joten jatkoin matkaa ilman kompassia ja puristin kättäni nyrkkiin saadakseni verenvuodon loppumaan.

Matka jatkui virheittä juomarastille, taisi olla rasti nro 5. Kaatumisen jälkeen en ollut nähnyt ketään, mutta juomarastilla kohtasin toisen hitaan hämäläisen. Tervehdimme naureskellen ja jatkoimme matkaamme - erikseen.

Sen jälkeen alkoi tulla pikku pummeja. Ketään en edelleenkään metsässä nähnyt. Toisella juomarastilla tapasin saman miehen kuin ensimmäisellä juomarastilla. Tervehdyksen jälkeen naapurini totesi, että hyvin minäkin tunnuin viihtyvän metsässä. Vastasin, että miksikä ei - olen maalta, enkä pelkää metsää enkä metsän eläimiä.

Loppu sujui joten kuten, viimeistä edellisellä rastilla tuli taas oikein kunnon pummi.

Maaliin saavuin tiettävästi kolmanneksi viimeisenä koko viestissä. Aikaa kului runsaat kolme tuntia. Matka oli 13,8 kilometriä hämäläisessä korpimaisemassa.

Kämmeneen ei jäänyt mitään arpea pahempaa eikä henkisetkään kolaukset saaneet minua luopumaan hienosta harrastuksesta.

Kartta kahtena kuvana, tässä vaelluksen alku ja loppu.

Ja tässä keskivaihe.
Kakkosen jälkeen olen merkinnyt ympyrällä paikan jossa kaaduin!

Talvirastit Urheilupuistossa

Joulukuun ensimmäinen suunnistus.

Melko tutuissa maisemissa pääsin kulkemaan. Urheilupuisto on monessa asiassa tuttu ja Samppalinnan mäki sitäkin tutumpi.
Opiskelin 4 vuotta tuossa kielletyksi alueeksi merkityssä rakennuskompleksissa. Ja kartan pohjoisosassa olevassa Samppalinnan ravitsemusliikkeessä olen nauttinut enemmän olutta kuin nykyinen PM Helsingin yökerhoissa.

Ainoan pummin tein, kun menin rastille 14 suoraan enkä kiertänyt tietä pitkin. Reitinvalintaan vaikutti varmaan se, että suunta olisi jatkuessaan johtanut Samppalinnan terassille!
Rinne oli jäinen, jyrkkä ja liukas. Sai varoa arvokkaita jalkojaan. Ja ylimääräistä aikaa kului lähes minuutti.

Mutta olipa suunnistus hauskaa kolmen viikon tauon jälkeen. Sijoituskin parhaaseen kolmannekseen. Siihen tietysti vaikutti oleellisesti se, että tällä radalla kisailivat lapset, naiset ja vanhukset.

Reidet olivat pahasti hapoilla jo rastille 5 mennessä. Lopussa ei askel lentänyt.

Lähtökolmio kartan alalaidassa ja maali urheilukentän eteläreunalla.
Ykkösrasti on keskusrasti, jolta tehtiin perholenkkejä.
Samanlainen keskusrasti oli myös Samppalinnan mäellä.

Kesämökillä!

 Kävimme tänään pikaisesti Nauvossa.

Perillä oli ulkona pakkasta kolme astetta ja sisällä viisi. Emme alkaneet mökkiä lämmittää, vaan tarkastimme mökin ja rannan palataksemme välittömästi takaisin. Ulkonakaan ei oikein viitsinyt kauaa olla, kun tuuli oli noin 12 metriä sekunnissa.

Menomatkalla näimme neljä merikotkaa, värityksestä päätellen nuoria yksilöitä.

 Ja kun tulimme perille, niin tien toisella puolella meitä tervehti kolme kaurista. Eivät lähteneet edes pakoon, vaan tuijottivat meitä parinkymmenen metrin päästä rauhallisesti paikoillaan. En kaivanut edes kameraa esiin, ne kyllä lähtevät käpälämäkeen, kun auton ikkunasta näkyy kameran putki.

Lunta ei saaristossa ollut, tosin viime yönä oli maahan tullut hieman härmää.

Tässä on pientä työmaata ensi kesäksi!

Jäätaidetta keittiön ikkunassa.

Kännykän ikuistama taideteos.

Sisällä on ollut aika kylmää, vieläkin oli -5 astetta.
Ulkona -18,3 astetta, Nauvon kirkonkylän sääasemalla alin oli -15,3!

Pakkanen kurittaa ja palkitsee!

Eilen illalla pakkanen laski reilusti yli kahdenkymmenen asteen.

Meillä on suora sähkölämmitys talossamme, apuna sinnittelee pienitehoinen lämpöpumppu. Pikku pakkasilla se toimii hienosti, mutta illalla se piti sen verran kovaa meteliä, että suljin sen yöksi. Eihän tuollaisen lämmitystehokaan ole kummoinen kovilla pakkasilla.

Seuraus oli se, että makuuhuoneeni lämpötila laski yön aikana dramaattisesti. Varmuuden vuoksi laitoin yöksi päälleni pitkähihaisen aluspaidan – minulla kun ei ole kunnon pyjamaa käytössäni.

Huolimatta lämpötilan laskusta, tai sen takia, nukuin yöni kuin pieni porsas.

Menin nukkumaan joskus yhdentoista aikoihin ja heräsin hieman ennen kahdeksaa. yöllä en herännyt kertaakaan.
Joten tästä eteenpäin suljen makuuhuoneen patterit ja jatkan porsastelua!

Lukemat aamulla heti heräämisen jälkeen.
Vilpoissa oli sekä sisällä että ulkona.

Jos olisin ollut pienenä kiltti poika, niin koulutodistuskin olisi
saattanut olla tämän näköinen.
Mutta kun en ollut... 😰😭😱

Corona-biletystä

Rakastettu teinipääministerimme vietti omaa Itsepäisyyspäiväänsä runsaan vuorokauden etuajassa.

Toinen rakastettu ministerimme – yli sukupuolirajojen – sai lauantaina tiedon sairastuneensa koronaan.

Pääministerillä oli lauantai-iltana vauhti päällä ja hän juhli yökerhossa lähes tappiin saakka eli aamuneljään.

Hän sai tiedon altistumisestaan illalla ja joku virkamies oli ilmoittanut, ettei tarvetta karanteeniin ole.
Eikä pääministerillä ollut omaa kykyä laittaa itseään karanteeniin, vaikka oli viettänyt runsaasti aikaa koronaan sairastuneen kanssa päivää aikaisemmin eli perjantaina.

Pääministerillä on lipsunut aika pahasti viime aikoina. Eikä näköjään edes niin pienessä asiassa kuin koronan tartuttamisessa riittänyt kykyä tehdä päätöstä itsensä karanteeraamisesta.
Tapansa mukaan hän vieritti jälleen syyn muiden niskoille – eivät olleet viestissään kertoneet, että pitäisi välttää muiden ihmisten seuraa.

Paitsi että se kyllä kerrottiin viesteissä virkapuhelimeen, joka oli kotona piirongin laatikossa.

Jos Putin päättää lähteä Mainilan kautta Suomeen, niin hän tietää valita hyökkäyksen alkamisajaksi lauantain ja sunnuntain välisen yön. Pääministeri on silloin viihteellä!

Olisiko jo aika vaihtaa Oy Suomi Ab:n toimitusjohtajaa. Sellaiseen, joka kykenee johtamaan maata 24/7?

Seiska-lehti kertoo, että PM oli tanssinut yökerhossa villisti Corona-olutpullo kädessään.
Koko ämpärillistä hän on tuskin kumonnut.
Vaikka maan johtaminen ei pahemmin kiinnosta, niin pienen lapsen äitinä pitänee
sentään pitää pientä rajaa ryyppäämisessä?
Kuvan copyright Grupo Modelo.

Tieto luo tuskaa

Olin tunnin kävelylenkillä viimassa ja 16 asteen pakkasessa. Ihmekös se, että ajatukset menivät kaikenlaisiin katastrofeihin, joita meille on povattu.

Auringossa tapahtuu järkyttävän suuri purkaus ja se aiheuttaa valtavaa tuhoa maapallon infrastruktuuriin. Sähköntuotanto loppuu ja kaikenlainen tietoliikenne takkuaa. Anarkia valtaa maapallon ja älyllinen elämä vaaraantuu.

Valtava asteroidi törmää maahan. Jos kymmenkilometrinen järkäle osuu maahan sopivassa kulmassa, niin se on ihmiskunnan loppu. Henkiin jäävät torakat – ehkä.

Kasvihuoneilmiö aiheuttaa pallomme ilmaston hallitsemattoman lämpenemisen ja ilmakehämme haihtuu avaruuteen. Näin on käynyt Venukselle ja saattaa tapahtua myös maapallolle.

Vulkaaninen toiminta voimistuu entisestään ja koko maapallon ilmakehä muuttuu läpäisemättömäksi. Aurinko ei enää lämmitä maapalloa ja koko pallo jäätyy. Sivilisaatio katoaa, edes torakat eivät selviä.

KGB:n pieni mies itänaapurissa päättää vallata koko maapallon ja tuhoaa atomiaseillaan kaikki vihollismaat. Samalla myös itsensä. Torakat selviävät.

Golf-virta pysähtyy ja Pohjois-Eurooppa jäätyy. Kannattaa siis hankkia mökki Espanjasta!

Kaikki jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee sata metriä. Kaksi miljardia pakolaista valtaa korkeammat maa-alat ja laajat sodat alkavat. Torakat selviävät.

Tässä alkaa pikkuhiljaa toivoa Jeesuksen paluusta. Hän lienee ainoa, joka pystyy meidät pelastamaan. Tosin ei viime käyntikään mitenkään saanut minua vakuuttumaan hänen kyvyistään!

Onneksi meikäläisellä on sen verran vähän näitä elinvuosia jäljellä, etten ehkä näe yhtäkään katastrofia hävittämässä palloamme.

P.S.
Unohdin vallan nämä vieraat sivilisaatiot, jotka tulevat ohikulkumatkallaan tankkaamaan avaruuslaivastonsa ja imevät auringon tyhjäksi energiasta! Torakat selviävät - ne vaihtavat isäntää.

Kuva: Thinkstockphoto

Pahuksen rakki

Saimme taas ihanan Gaian päivähoitoon.

Lähdin sen kanssa puolen päivän aikoihin lenkille, tarkoituksena kävellä pitkä lenkki. Piski oli tänään hurjalla tuulella ja tempoili koko ajan suuntaan ja toiseen.
Yhden kamppailun yhteydessä nilkkani hieman kärsi ja varmaan joku hermo meni ns. pinteeseen. Joka askel sattui eikä jalka oikein kantanut miestä.

Joten käännyin takaisin ja tulin sellaista reittiä, ettei kukaan tulisi vastaan. Ihmisten vastaantulo kun aiheuttaa tälle yksilölle tarpeen hyökätä tervehtimään vastaantulijaa.

Kuitenkin kohtasimme naapurini, yli kahdeksankymppisen miehen. Tämä on kyllä koiraihmisiä ja aikansa riehuttuaan, Gaia paneutui maahan ihan rauhallisesti ja jatkoimme jutustelua.
Jotakin kuitenkin tapahtui koiran mielestä ja se ryntäsi pystyyn. Sain vaivoin pidettyä sen kurissa, eikä naapurini kaatunut. Jalkani ei tykännyt.

Pääsin kotiin.
Laitoin myöhemmin telkkarin päälle ja katselin miesten sprinttihiihdon finaalia Lillehammarista.

Ulla huusi, että Gaia on kadulla. Sinänsä se ole ihme. Koira avaa helposti kaikki väliovet, avautumissuunnalla ei ole väliä. Mutta ei se ole aiemmin osannut Abloy-lukkoja avata. Ilmeisesti se oli tassuillaan painanut kahvaa ja hampaillaan kiertänyt lukon nuppia onnistuneesti.

Me kaksi kävelyongelmaista ryntäsimme eteiseen laittamaan kenkiä ja jalkaan ja huusimme koiraa. Kadun toisella puolella asuva koiraihminen oli nähnyt Gaian pihallaan ja oli saanut houkuteltua sen ulko-ovellemme. Se tuli kiltisti kotiin.

Onneksi olimme antaneet sille päivällä hieman härän sisäfileetä ja muisto kunnon ruuasta sai sen vapaaehtoisesti takaisin lihapatojen äärelle.

Pitää siis jatkossakin varata rakille lihaa jääkaappiin.

Kaiken tapahtuneen jälkeen Gaia makaa vieressäni kuin mitään ei olisi sattunut!

Isoveli valvoo

 Kävimme Ullan kanssa eilen Naantalin Kylpylässä.

Kaksi sisaristani vietti siellä viikon kuntoutuksessa – mitä se sitten tarkoittaakin.
Huolimatta kiihtyvästä koronasta pääsimme sisään vastaanottoon ilman minkäänlaista tarkistusta terveydentilastamme.

Mutta kun kävin hakemassa meille pullon kuohuvaa viiniä, niin johan keräsi kiinnostus. Minun piti esittää koronatodistus ja henkilöllisyys.

Myyjä skannasi kännykkäni näytössä olevaa todistusta kauan ja hartaasti ennen sai siitä kuvan kännykällään. Ensimmäisen kerran tämä todistus oli käytössä!

Sen jälkeen sain esittää vielä henkilöllisyystodistukseni – se oli myös uusi ja käytössä ensimmäistä kertaa.

Joten käynnistäni jäi jälki hotellin historiaan. Maksu tallentui luonnollisesti Nordea-pankkiin ja Google kyseli heti käynnin jälkeen mielipidettäni Naantalin Kylpylästä. Googlehan tietää lähes jokaisen askeleeni ja ajokilometrini.
Ja poliisi kuvasi minut viime käynnilläni Paraisilla.

Juoksulenkkini tallentuvat Garminin ja Stravan tileille ja ovat sieltä nähtävinä julkisesti.

Meillä on yhteiset tilit Ullan kanssa, joten pankin lisäksi myös vaimo tietää jokaisen ostokseni.

Paitsi ne, jotka maksan käteisellä. Niitä on aika vähän, koska viimeksi olen nostanut käteistä rahaa pankkiautomaatista tasan kaksi vuotta sitten.

Joten ainoa, joka ei minua tarkkaile, on isoveljeni Matti!

Mutta Isoveli valvoo – ja vaimo…

Tämä ei ole se kamera, joka välähti Paraisilla.

Marrasputki

Piinaviikot ovat ohi.

Eli eläinkokeeksi mainittu Marrasputki 2021 tuli maaliin.

Siinähän piti juosta joka päivä vähintään 25 minuuttia. Sen verran kansa on heikentynyt, että alkuperäisessä marrasputkessa vaatimus oli 30 minuuttia.

En nyt heti muista, kuinka monta kertaa olen tähän osallistunut ja kuinka monta kertaa myös pystynyt sen suorittamaan.

Alkuvuosina ihan kilpailtiin siitä, että kuinka monta puolen tunnin lenkkiä kuukaudessa pystyt tekemään. Yhtenä vuotena voitin sen, suorituksia oli noin 80. Mutta sen jälkeen nuoremmat innostuivat ja laittoivat pakettiin pitkälti toista sataa suoritusta.

Olin nyt asettanut tavoitteeksi juosta yli kaksisataa kilometriä. Eilen oli kasassa jo 199, joten tavoite oli tänään helppo paketoida.

Todellinen tavoitteeni oli hiukan kiusata jalkojani ja elimistöäni. Kolme vuotta sitten tapahtuneen akillesjännevamman jälkeen en ole oikein laittanut peruskuntoa koetukselle. Ehkä tämäkään ei ollut ihan paras tapa hoitaa sitä uudelle tasolle. Hölkkäkilometrejä tuli paljon, mutta kovavauhtiset ja mäkivedot puuttuivat. 

Joulukuussa sitten niitten kimppuun ja sen jälkeen katsotaan mikä on miehen tilanne!

Nuo kaksi viimeistä lukemaa ovat keskisyke ja nousumetrit.
Hullun hommaa!

Punaviinin te(n)ho

 Eilen vietimme Ullan kanssa 51. hääpäiväämme.

Mitään suuria juhlallisuuksia ei ollut, mutta söimme hyvän aterian kotosalla.
Pakkasessa oli piiska härän sisäfileetä, otin sen edellispäivänä esiin ja sahasin siitä pätkän sulamaan.

Kävin kaupasta hakemassa salaattitarpeet ja Oolannin valkosipuliperunoita.

Keittiössä on pullo hyvää punaviiniä (Viña Albali Gran Reserva, 2012) kauan odottamassa käyttöä. Ihan yhdeksää vuotta se ei ole meillä ollut, mutta puoli vuotta ainakin.

Viini oli hyvää, ruoka erinomaista ja seura tuttua.

Illalla ennen nukkumaan menoa otin toisen lasillisen viiniä. Yleensä en viiniä juo edes ruuan kanssa, saati yömyssyksi.

Pari minuuttia jouduin hakemaan unta, mutta aamulla kun heräsin, kello näytti puoli yhdeksää. Oura kertoi, että tehollinen uniaikani oli yhdeksän ja puoli tuntia.

Olen ennätyskunnossa – unen suhteen!

Vahvasti epäilen, että olen saanut tämän viinipullon lahjaksi!

Lahja se myös on, että on tällaiset unet ihmislapsella.

Kaiken parantava ihmerohto?

Keittiön pöydällämme on jonkun viikon majaillut ruskea purnukka sisältäen pillereitä.

Eilen otin sen varovaisesti käteesi ja luin tekstin.
Siellä kerrottiin mm. näin:

Stressin hallintaan, edistää henkistä tasapainoa, jaksamista ja toimintakykyä, sekä nukahtamista ja unen laatua.
Siis pillerillä päivässä saa lähes täydelliseen elämään. Ja ainetta markkinoivien sivuilla vielä paljon enemmänkin hyvää ja kaunista.

Ennen kuin alan käyttää tätä ihmeainetta, avasin toisen ihmepurkin eli Googlen ja etsin sieltä käyttökokemuksia aineesta.

Ensimmäiset pari sivua olivat maahantuojan ja myyjien kertomuksia maailman kahdeksannesta ihmeestä, joka tuli näiden pillerien mukana elämään.

Sitten löysin aiheesta Tekniikan Maailman jutun. Siinä ei verrattu ainetta käyttäneitä ja muita. Siinä jutussa haettiin tietoa, oliko olemassa mitään tutkimusta tai testiä aineen vaikutuksesta. Mitään tieteellisesti suoritettua testiä ei sivistyneestä maailmasta löytynyt. TM ei suoraan sanonut, että pilleri olisi täyttä humpuukia, mutta rivien välistä annettiin ymmärtää, että rahat menevät Kankkulan kaivoon. 

Tai paremminkin humpuukin markkinoijille ja valmistajalle.

TM myös huomioi, että mainonnassa ei käytetty ilmaisua, että aine parantaisi sairauksia – sellainen kun on EU:ssa kielletty kaikenkarvaisilta hivenaineilta.

Tosin pitää muistaa, että ihminen on psykosomaattinen kaaos. Jotkut maksavat aineista itsensä kipeiksi, mutta saavat korvikkeeksi uskon ja uskohan siirtää vuoria.

Jos tämä humpuuki maksaisi tuplaten enemmän, niin todennäköisesti monet saisivat vielä järisyttävämpiä parannuksia elämänsä laatuun.

Sellainen on homo sapiens.

P.S.  En edes kokeillut pillereitä, vaikka siinä luvattiin fyysisen suorituskyvyn nopeaa kohentumista...

Uskon vahvasti, että purkin alla olevan Sudoku-lehden säännöllinen käyttäminen (ei sisäisesti) parantaa elämänlaatua enemmän kuin lumelääkkeet! 😉