maanantai 6. joulukuuta 2021

Corona-biletystä

Rakastettu teinipääministerimme vietti omaa Itsepäisyyspäiväänsä runsaan vuorokauden etuajassa.

Toinen rakastettu ministerimme – yli sukupuolirajojen – sai lauantaina tiedon sairastuneensa koronaan.

Pääministerillä oli lauantai-iltana vauhti päällä ja hän juhli yökerhossa lähes tappiin saakka eli aamuneljään.

Hän sai tiedon altistumisestaan illalla ja joku virkamies oli ilmoittanut, ettei tarvetta karanteeniin ole.
Eikä pääministerillä ollut omaa kykyä laittaa itseään karanteeniin, vaikka oli viettänyt runsaasti aikaa koronaan sairastuneen kanssa päivää aikaisemmin eli perjantaina.

Pääministerillä on lipsunut aika pahasti viime aikoina. Eikä näköjään edes niin pienessä asiassa kuin koronan tartuttamisessa riittänyt kykyä tehdä päätöstä itsensä karanteeraamisesta.
Tapansa mukaan hän vieritti jälleen syyn muiden niskoille – eivät olleet viestissään kertoneet, että pitäisi välttää muiden ihmisten seuraa.

Paitsi että se kyllä kerrottiin viesteissä virkapuhelimeen, joka oli kotona piirongin laatikossa.

Jos Putin päättää lähteä Mainilan kautta Suomeen, niin hän tietää valita hyökkäyksen alkamisajaksi lauantain ja sunnuntain välisen yön. Pääministeri on silloin viihteellä!

Olisiko jo aika vaihtaa Oy Suomi Ab:n toimitusjohtajaa. Sellaiseen, joka kykenee johtamaan maata 24/7?

Seiska-lehti kertoo, että PM oli tanssinut yökerhossa villisti Corona-olutpullo kädessään.
Koko ämpärillistä hän on tuskin kumonnut.
Vaikka maan johtaminen ei pahemmin kiinnosta, niin pienen lapsen äitinä pitänee
sentään pitää pientä rajaa ryyppäämisessä?
Kuvan copyright Grupo Modelo.



sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Tieto luo tuskaa

Olin tunnin kävelylenkillä viimassa ja 16 asteen pakkasessa. Ihmekös se, että ajatukset menivät kaikenlaisiin katastrofeihin, joita meille on povattu.

Auringossa tapahtuu järkyttävän suuri purkaus ja se aiheuttaa valtavaa tuhoa maapallon infrastruktuuriin. Sähköntuotanto loppuu ja kaikenlainen tietoliikenne takkuaa. Anarkia valtaa maapallon ja älyllinen elämä vaaraantuu.

Valtava asteroidi törmää maahan. Jos kymmenkilometrinen järkäle osuu maahan sopivassa kulmassa, niin se on ihmiskunnan loppu. Henkiin jäävät torakat – ehkä.

Kasvihuoneilmiö aiheuttaa pallomme ilmaston hallitsemattoman lämpenemisen ja ilmakehämme haihtuu avaruuteen. Näin on käynyt Venukselle ja saattaa tapahtua myös maapallolle.

Vulkaaninen toiminta voimistuu entisestään ja koko maapallon ilmakehä muuttuu läpäisemättömäksi. Aurinko ei enää lämmitä maapalloa ja koko pallo jäätyy. Sivilisaatio katoaa, edes torakat eivät selviä.

KGB:n pieni mies itänaapurissa päättää vallata koko maapallon ja tuhoaa atomiaseillaan kaikki vihollismaat. Samalla myös itsensä. Torakat selviävät.

Golf-virta pysähtyy ja Pohjois-Eurooppa jäätyy. Kannattaa siis hankkia mökki Espanjasta!

Kaikki jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee sata metriä. Kaksi miljardia pakolaista valtaa korkeammat maa-alat ja laajat sodat alkavat. Torakat selviävät.

Tässä alkaa pikkuhiljaa toivoa Jeesuksen paluusta. Hän lienee ainoa, joka pystyy meidät pelastamaan. Tosin ei viime käyntikään mitenkään saanut minua vakuuttumaan hänen kyvyistään!

Onneksi meikäläisellä on sen verran vähän näitä elinvuosia jäljellä, etten ehkä näe yhtäkään katastrofia hävittämässä palloamme.

P.S.
Unohdin vallan nämä vieraat sivilisaatiot, jotka tulevat ohikulkumatkallaan tankkaamaan avaruuslaivastonsa ja imevät auringon tyhjäksi energiasta! Torakat selviävät - ne vaihtavat isäntää.


Kuva: Thinkstockphoto



perjantai 3. joulukuuta 2021

Pahuksen rakki

Saimme taas ihanan Gaian päivähoitoon.

Lähdin sen kanssa puolen päivän aikoihin lenkille, tarkoituksena kävellä pitkä lenkki. Piski oli tänään hurjalla tuulella ja tempoili koko ajan suuntaan ja toiseen.
Yhden kamppailun yhteydessä nilkkani hieman kärsi ja varmaan joku hermo meni ns. pinteeseen. Joka askel sattui eikä jalka oikein kantanut miestä.

Joten käännyin takaisin ja tulin sellaista reittiä, ettei kukaan tulisi vastaan. Ihmisten vastaantulo kun aiheuttaa tälle yksilölle tarpeen hyökätä tervehtimään vastaantulijaa.

Kuitenkin kohtasimme naapurini, yli kahdeksankymppisen miehen. Tämä on kyllä koiraihmisiä ja aikansa riehuttuaan, Gaia paneutui maahan ihan rauhallisesti ja jatkoimme jutustelua.
Jotakin kuitenkin tapahtui koiran mielestä ja se ryntäsi pystyyn. Sain vaivoin pidettyä sen kurissa, eikä naapurini kaatunut. Jalkani ei tykännyt.

Pääsin kotiin.
Laitoin myöhemmin telkkarin päälle ja katselin miesten sprinttihiihdon finaalia Lillehammarista.

Ulla huusi, että Gaia on kadulla. Sinänsä se ole ihme. Koira avaa helposti kaikki väliovet, avautumissuunnalla ei ole väliä. Mutta ei se ole aiemmin osannut Abloy-lukkoja avata. Ilmeisesti se oli tassuillaan painanut kahvaa ja hampaillaan kiertänyt lukon nuppia onnistuneesti.

Me kaksi kävelyongelmaista ryntäsimme eteiseen laittamaan kenkiä ja jalkaan ja huusimme koiraa. Kadun toisella puolella asuva koiraihminen oli nähnyt Gaian pihallaan ja oli saanut houkuteltua sen ulko-ovellemme. Se tuli kiltisti kotiin.

Onneksi olimme antaneet sille päivällä hieman härän sisäfileetä ja muisto kunnon ruuasta sai sen vapaaehtoisesti takaisin lihapatojen äärelle.

Pitää siis jatkossakin varata rakille lihaa jääkaappiin.


Kaiken tapahtuneen jälkeen Gaia makaa vieressäni kuin mitään ei olisi sattunut!


torstai 2. joulukuuta 2021

Isoveli valvoo

 Kävimme Ullan kanssa eilen Naantalin Kylpylässä.

Kaksi sisaristani vietti siellä viikon kuntoutuksessa – mitä se sitten tarkoittaakin.
Huolimatta kiihtyvästä koronasta pääsimme sisään vastaanottoon ilman minkäänlaista tarkistusta terveydentilastamme.

Mutta kun kävin hakemassa meille pullon kuohuvaa viiniä, niin johan keräsi kiinnostus. Minun piti esittää koronatodistus ja henkilöllisyys.

Myyjä skannasi kännykkäni näytössä olevaa todistusta kauan ja hartaasti ennen sai siitä kuvan kännykällään. Ensimmäisen kerran tämä todistus oli käytössä!

Sen jälkeen sain esittää vielä henkilöllisyystodistukseni – se oli myös uusi ja käytössä ensimmäistä kertaa.

Joten käynnistäni jäi jälki hotellin historiaan. Maksu tallentui luonnollisesti Nordea-pankkiin ja Google kyseli heti käynnin jälkeen mielipidettäni Naantalin Kylpylästä. Googlehan tietää lähes jokaisen askeleeni ja ajokilometrini.
Ja poliisi kuvasi minut viime käynnilläni Paraisilla.

Juoksulenkkini tallentuvat Garminin ja Stravan tileille ja ovat sieltä nähtävinä julkisesti.

Meillä on yhteiset tilit Ullan kanssa, joten pankin lisäksi myös vaimo tietää jokaisen ostokseni.

Paitsi ne, jotka maksan käteisellä. Niitä on aika vähän, koska viimeksi olen nostanut käteistä rahaa pankkiautomaatista tasan kaksi vuotta sitten.

Joten ainoa, joka ei minua tarkkaile, on isoveljeni Matti!

Mutta Isoveli valvoo – ja vaimo…

Tämä ei ole se kamera, joka välähti Paraisilla.



tiistai 30. marraskuuta 2021

Marrasputki

Piinaviikot ovat ohi.

Eli eläinkokeeksi mainittu Marrasputki 2021 tuli maaliin.

Siinähän piti juosta joka päivä vähintään 25 minuuttia. Sen verran kansa on heikentynyt, että alkuperäisessä marrasputkessa vaatimus oli 30 minuuttia.

En nyt heti muista, kuinka monta kertaa olen tähän osallistunut ja kuinka monta kertaa myös pystynyt sen suorittamaan.

Alkuvuosina ihan kilpailtiin siitä, että kuinka monta puolen tunnin lenkkiä kuukaudessa pystyt tekemään. Yhtenä vuotena voitin sen, suorituksia oli noin 80. Mutta sen jälkeen nuoremmat innostuivat ja laittoivat pakettiin pitkälti toista sataa suoritusta.

Olin nyt asettanut tavoitteeksi juosta yli kaksisataa kilometriä. Eilen oli kasassa jo 199, joten tavoite oli tänään helppo paketoida.

Todellinen tavoitteeni oli hiukan kiusata jalkojani ja elimistöäni. Kolme vuotta sitten tapahtuneen akillesjännevamman jälkeen en ole oikein laittanut peruskuntoa koetukselle. Ehkä tämäkään ei ollut ihan paras tapa hoitaa sitä uudelle tasolle. Hölkkäkilometrejä tuli paljon, mutta kovavauhtiset ja mäkivedot puuttuivat. 

Joulukuussa sitten niitten kimppuun ja sen jälkeen katsotaan mikä on miehen tilanne!

Nuo kaksi viimeistä lukemaa ovat keskisyke ja nousumetrit.
Hullun hommaa!



maanantai 29. marraskuuta 2021

Punaviinin te(n)ho

 Eilen vietimme Ullan kanssa 51. hääpäiväämme.

Mitään suuria juhlallisuuksia ei ollut, mutta söimme hyvän aterian kotosalla.
Pakkasessa oli piiska härän sisäfileetä, otin sen edellispäivänä esiin ja sahasin siitä pätkän sulamaan.

Kävin kaupasta hakemassa salaattitarpeet ja Oolannin valkosipuliperunoita.

Keittiössä on pullo hyvää punaviiniä (Viña Albali Gran Reserva, 2012) kauan odottamassa käyttöä. Ihan yhdeksää vuotta se ei ole meillä ollut, mutta puoli vuotta ainakin.

Viini oli hyvää, ruoka erinomaista ja seura tuttua.

Illalla ennen nukkumaan menoa otin toisen lasillisen viiniä. Yleensä en viiniä juo edes ruuan kanssa, saati yömyssyksi.

Pari minuuttia jouduin hakemaan unta, mutta aamulla kun heräsin, kello näytti puoli yhdeksää. Oura kertoi, että tehollinen uniaikani oli yhdeksän ja puoli tuntia.

Olen ennätyskunnossa – unen suhteen!

Vahvasti epäilen, että olen saanut tämän viinipullon lahjaksi!

Lahja se myös on, että on tällaiset unet ihmislapsella.



lauantai 27. marraskuuta 2021

Kaiken parantava ihmerohto?

Keittiön pöydällämme on jonkun viikon majaillut ruskea purnukka sisältäen pillereitä.

Eilen otin sen varovaisesti käteesi ja luin tekstin.
Siellä kerrottiin mm. näin:

Stressin hallintaan, edistää henkistä tasapainoa, jaksamista ja toimintakykyä, sekä nukahtamista ja unen laatua.
Siis pillerillä päivässä saa lähes täydelliseen elämään. Ja ainetta markkinoivien sivuilla vielä paljon enemmänkin hyvää ja kaunista.

Ennen kuin alan käyttää tätä ihmeainetta, avasin toisen ihmepurkin eli Googlen ja etsin sieltä käyttökokemuksia aineesta.

Ensimmäiset pari sivua olivat maahantuojan ja myyjien kertomuksia maailman kahdeksannesta ihmeestä, joka tuli näiden pillerien mukana elämään.

Sitten löysin aiheesta Tekniikan Maailman jutun. Siinä ei verrattu ainetta käyttäneitä ja muita. Siinä jutussa haettiin tietoa, oliko olemassa mitään tutkimusta tai testiä aineen vaikutuksesta. Mitään tieteellisesti suoritettua testiä ei sivistyneestä maailmasta löytynyt. TM ei suoraan sanonut, että pilleri olisi täyttä humpuukia, mutta rivien välistä annettiin ymmärtää, että rahat menevät Kankkulan kaivoon. 

Tai paremminkin humpuukin markkinoijille ja valmistajalle.

TM myös huomioi, että mainonnassa ei käytetty ilmaisua, että aine parantaisi sairauksia – sellainen kun on EU:ssa kielletty kaikenkarvaisilta hivenaineilta.

Tosin pitää muistaa, että ihminen on psykosomaattinen kaaos. Jotkut maksavat aineista itsensä kipeiksi, mutta saavat korvikkeeksi uskon ja uskohan siirtää vuoria.

Jos tämä humpuuki maksaisi tuplaten enemmän, niin todennäköisesti monet saisivat vielä järisyttävämpiä parannuksia elämänsä laatuun.

Sellainen on homo sapiens.

P.S.  En edes kokeillut pillereitä, vaikka siinä luvattiin fyysisen suorituskyvyn nopeaa kohentumista...

Uskon vahvasti, että purkin alla olevan Sudoku-lehden säännöllinen käyttäminen (ei sisäisesti) parantaa elämänlaatua enemmän kuin lumelääkkeet! 😉 



torstai 25. marraskuuta 2021

Lopun odotusta

Sunnuntainen kahden tunnin suunnistuskisa oli näin jälkikäteen ajatellen todella raskas.

Koko alkuviikon olin hyvin väsynyt enkä saanut mitään aikaiseksi. Tosin ihan normaaliolosuhteissakin olen varsin saamaton.

Kun tämän ikäinen äijänkuvatus tekee talon kaikki huushollihommat – ne miesten työt ja suurimman osan naistenkin töistä – niin se on hiukan turhan paljon.
Ja sitten lisäksi on tämä hölkkäharrastus suunnistuksineen, joka puristaa viimeisetkin mehut kropasta.

Niin ei se ole kovin suuri ihme, että joskus tulee mieleen synkkiä ajatuksia.

Siis kaikenlaista sellaista, että katajainen kansa on valinnut itseään tyhmempiä poliitikkoja johtamaan kansakuntaa päin Tuonelan portteja. Pitkällä tähtäimellä näin tietysti käy, vaikka maata johtaisi itse keisari Nero.

Ja sitten nämä turkulaiset kuntapoliitikot ja -johtajat luulevat, että heidän hiekkalaatikolleen riittää rahaa aivan mielikuvituksellisiin hankkeisiin. Sinne olisi hyvä saada johtoportaaseen edes pari reaalimaailmassa elävää ihmistä.

Kruununa kaiken yläpuolella tämä pahuksen korona aiheuttaa sen, että elämä pyörii hyvin pienissä ympyröissä.
Sen verran geeneihini on eksynyt mustalaisverta, että aina välillä pitäisi päästä hiukan kauemmas kotoa kuin Skanssin Cittariin. Tai puolimatkassa olevaan Lidliin.

Ei silti, jos ihmistaimella on lämmin ja kuiva koti, riittävästi ruokaa, juomaa ja jokapäiväinen olut – parhaimmillaan jopa kaksi – niin tarviiko sitä tavoitella kuuta taivaalta?

Ei todellakaan tarvitse, varsinkin kun kuu on äärimmäisen karu ja hapeton taivaankappale.

Olen siis päätynyt siihen, etten tavoittele kuuta taivaalta.
Annan sen kiertää omaa yksitoikkoista rataansa.

Vien Ullan pari kertaa viikossa kaupunkiin harrastuksiin.
Silloin on aikaa kävellä ympäriinsä ja käydä tervehtimässä vanhoja tuttuja.

Tämä kaveria asusti 30 vuotta melkein naapurissamme Jarrumiehenkadun 
toisella puolella.
Tosin muutti sieltä 30 vuotta ennen kuin me muutimme sille alueelle.
Plakaatti on kiinnitetty Paavon vanhan kotitalon seinään.

Tässä olen juuri saapunut maaliin kaikkeni antaneena viime sunnuntaina
Rogaining Wintersprintin maaliin.
Kahden tunnin kisa on sprintti, koska virallinen rogainingin kisamatka on 24 h.
Maalileimauksen jälkeen minä ja kaikki muut pysäyttävät urheilukellonsa ajanoton.
Saman refleksin voi havaita maratonin ja muiden pitkien matkojen maalissa TV-lähetyksissäkin!



sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Turku Winter Rogaining

Tänään paistoi aurinko risukasaan, se teki hyvää niin monen täydellisen mokailun jälkeen.

Reitin suunnittelu oli vilpoista hommaa pikkupakkasessa ja pohjoisessa viimassa. Hommaa vaikeutti se, että kaksi suunnistuskarttaa rasteineen olivat pääkartan ulkopuolella ja niitten paikka (vihreällä katkoviivalla) oli vaikea hahmottaa.

Aikaa suunnitteluun oli 15 minuuttia - se on pirun lyhyt aika.

Onnistuin kohtuullisen hyvin. Tapani mukaan jätin pienipisteiset rastit muiden haettaviksi ja yritin löytää isoja.

Lähdin raviradalta kaakkoon ja hain ensin rastin 173. Metsä oli niin vaikeakulkuista, että päätin jättää 152 (viimeinen numero on rastin pistearvo) väliin ja kiertää tietä pitkin 138:lle.

Sieltä kiertäen 164:lle ja jatko 5 pisteen rastille ensimmäisellä suunnistuskartalla.

Sitten rasti 80, se oli juomarasti. Juotava oli niin kylmää, ettei sitä pystynyt juomaan kuin desilitran vaikka jano oli kova.

Sieltä pitkä kierto 139:lle ja toiselta suunnistuskartalta isopisteiset rastit 5, 10, 9 ja 8.

Sitten peruskartalta 77 ja uudelleen 80. Sen sai käydä kuittaamassa kahdesti pisteet, kun kävi välillä jollakin toisella rastilla. Juoma oli edelleen kylmää - se ei nollassa lämpene.

Sitten rastille 148 ja 154.
Ehkä olisi ehtinyt käymään vielä rastilla 137, mutta laiskuus voitti.

Hävisin voittajalle vain neljä pistettä, sijoitus oli kolmas. Ensi vuonna pääsenkin sarjaan H75. Saatan palata vuosien tauon jälkeen podiumin keskimmäiselle pallille!

Mutta olo on nyt väsynyt ja varsin tyytyväinen.

Kartta ja kulkemani reitti

Järjestäjien kartta ja siinä käymäni rastit paksummalla ympyrällä

Tulokset, en ollut ainoa Lainema podiumilla.
Tosin tässä kilpailussa ei jaeta palkintoja, mainetta ja kunniaa vain.


lauantai 20. marraskuuta 2021

Pituusennätys

Eläinkoe Marrasputki 2021 on jo edennyt kahteen kolmasosaansa.

Tässä on ollut useampia suunnistuskisoja rassaamassa sekä fyysistä että henkistä kuntoa. Henkinen kunto on ollut koetuksella, kun järjettömät epäonnistumiset ovat seuranneet toinen toistaan.
Taitavat peesata minua?

Tänään hölkkäsin vain sen minimin eli 25 minuuttia – varmuuden vuoksi 3 sekuntia yli ja putki jatkuu.

Nämä helpot päivät aiheuttava sen, että Garmin kertoo palautumisen olevan loistavaa ja kehottaa jo kiristämään ruuvia.
Huomenna on kahden tunnin talvirogaining-kilpailu, siellä sitten pumppu hakkaa ja reidet huutaa hoosiannaa.

Oura on myös tyytyväinen kantajaansa. Viime yltä sain pisteitä runsaasti ja yöunen tehollinen pituus oli yli yhdeksän tuntia. Sellaiseen uniaikaan en ole koskaan ennen päässyt elektronisen mittauksen aikana.

Ja epäilen, ettei sitä ole tapahtunut moneen vuosikymmeneen ennen viime yötä.

Mittareiden mukaan unen pituus on terveyden merkki. Itseä hieman mietityttää, että onko noin pitkä uni enää lainkaan terveellistä!

Kuva on tallennettu kännykän näytöltä.
Sen takia unen keston päällä on äänen voimakkuuden palkki.

perjantai 19. marraskuuta 2021

Vintti pimeänä - taas!!!

Pääsin taas eilen illalla suunnistamaan.
Turku Night Challence jatkaa omalla erityisellä linjallaan. YO-kylässä on kyllä järjestetty monia sprinttikisoja.

Jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, niin A4-kartan pohjoinen osoitti länteen
Tuo kartan YO-kylä -teksti osoitti pohjoiseen.
Kotona huomasin, että kartassa on myös ohuet siniset viivat etelä-pohjoissuunnassa.

Korkeitten kerrostalojen takia reittiviiva elää myös ihan omaa elämäänsä, mutta paikoitellen se näyttää missä olen kulkenut kaitaa polkuani.

Rastit 1-2-3-4 menivät ihan mukavasti.

Sitten irrotin peukaloni kartalta ja kun uudelleen aloin suunnistaa, käytin väärää pohjoista ja jälleen (kuten viikko sitten) en tiennyt mitään mistään. Sitä se ikääntyminen teettää.

Tein tuota verenpunaista kiemuraa kartalle kymmenkunta minuuttia ja muutenkin mieli oli punainen ja musta.
Löysin pohjoisen, kun olin uudelleen kolmosella. En leimannut. Sitten menin neloselle uudelleen ja leimasin, kun en ollut ihan varma leimauksesta edellisellä kerralla.

Sen jälkeen rastit 5-14 menivät ihan kohtuullisesti, ainakin henkisen tilani huomioiden.

Totuus tonttu Torvisen elämästä tuli taas esiin, kun kiersin pallo punaisena rastille 15.

Reittiviiva on väärin rastivälillä 16-17. Siinä välissä tein tuon pitkän piston pohjoiseen - ei kun siis  länteen!

Ja maaliin tein myös kunnollisen kierroksen, varmuuden vuoksi.

Voiko ihminen vajota syvemmälle?

Tuskinpa vaan - olen antanut määräyksen, että minut polttohaudataan ja tuhkat ripotellaan Yllästunturin huipulta. En siis kuulu siihen porukkaan joka lepää aikanaan kahden metrin syvyydessä.

Lähtö ja maali Mäkelä-sanasta ylöspäin pari senttiä.

Rastikohtainen onnistumisprosentti.
Nelosen prosentit ylittivät satasen.
Rastien 5, 15 ja Maali kohdalla ei mainittavaa onnistumista ollut havaittavissa.
Töppäyksiä (siis pummeja) yli 18 minuuttia. 
Se lienee suurin pummini tässä elämässä - ainakin jos matkan lyhyyden! 😡😱😭😎


torstai 18. marraskuuta 2021

Maskipakko?

Koronatartunnat ovat taas kiihtymisvaiheessa ja tartuntoja havaitaan päivittäin yli tuhat tuhatvuotisessa valtakunnassamme. Vaikka onhan tässä siihen tonniin vielä aikaa muutama vuosi.

Minä kun hoidan perheemme ulkoiset asiat – eli asioinnit ulko-oven tuolla puolen, niin olen viime päivinä käynyt useasti kaupoissa ja Varissuon postissa.

Skanssin Cittarissa lähes sataprosenttia kävijöistä käyttää kasvomaskia.

Myös Lidlissä käyttöaste on korkea.

Varissuolla käyn postissa eli R-kioskissa hakemassa Ullan tilaamia rättejä ja lumppuja. Siellä maskeja ei näy puolellakaan käyttäjistä. Väestössä on runsaasti mamuja ja muita vääräuskoisia. Hehän ovat yliedustettuina sekä koronaan sairastuneissa että kuolleissa, joten tämä ei yllättänyt.

Lisäksi olen käynyt tällä viikolla kaksi kertaa rengasliikkeessä.

Kaivoin talvirenkaat esiin ja yksi niistä oli tyhjä. Vein sen paikattavaksi maanantaina, siihen vaihdettiin venttiili. Tänään minun piti vaihtaa renkaat, mutta tämä rengas oli jälleen tyhjä. Joten kävin uudestaan siellä. Nyt löytyi renkaan kyljestä pieni reikä. Se oli niin ohut ja renkaan kyljessä, että sitä ei voinut paikata. Muistinkin keväällä renkaat vaihtaessani ottaneeni yhden renkaan kyljestä orapihlajan piikin. Jatkossa pitää väistellä naapurin orapihlaja-aitaa kaukaa!

Niin, täällä rengasliikkeessä maskin käyttö oli periaatteessa nolla. Mitäs siitä voitaisiin päätellä?




keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Rokotuksessa- taas

 Maanantaina hölkkäsin aamulenkin ja sain tämän hullutukseni Marrasputken puoleen väliin.

Viisitoista lenkkiä juosten on tehty ja kilometrejä kertynyt sataviisi kilometriä.
Hiukan vielä painoi jaloissa lauantain kolmen tunnin jotos.

Se ei estänyt rikotukseen menemistä iltapäivällä.
Vielä emme Ullan kanssa saaneet kolmatta koronarokotusta. Kävimme hakemassa influenssarokotuksen. Ullan on syytä se ottaa MS-tautinsa takia, ja minä olen mennyt siinä siivellä. Sen verran se on auttanut, etten ole vuosiin influenssaa sairastanut.

Hiukan olkavarsi kipeytyi illalla, mutta se ei haitannut nukkumista.
Eilen tiistaina oli vähän kuumeinen olo, mutta mitään sen enempää ei rokotuksesta aiheutunut.

Ja olotila salli Marrasputken jatkamisen, tosin varmuuden vuoksi hölkkäsin niin hiljaista vauhtia kuin kehtasin.

Kuva ei minun rokotuksestani.


lauantai 13. marraskuuta 2021

Nenänvalkaisu = ultra suunnistus pimeässä

Minun kohdallani kyllä nenis muuttui sormis-treeniksi.

Nenänvalkaisun tarkoituksena oli tyhjentää akut suunnistuskauden päätteeksi.

Ja se tapahtui hiukan erilaisella metodilla kuin normaalisuunnistus.

Lähtö tapahtui kartan alalaidan kolmiosta. Rastien 1 ja 2 kautta ensimmäisen pikataipaleen lähtöön (pieni kolmio). Ykkösellä paha pikku pummi muuten meni hyvin, ohessa kartta ilman reittiä, sehän näkyy hienosti isossa kartassa.

Pikataipaleelta lähtö meni munille, unohtui taas kompassin käyttö. Tällä järjellä varustettu ei ymmärrä, että pimeässä pitää käyttää kompassia. Löysin kuitenkin kakkospikataipaleen lähtöön ja sain uuden kartan. Olin sellaisiin tottunut 60-luvulla, mutta sen jälkeen en.

Kakkosrasti meni pitkäksi ja tuolla kartalla on vaikea päästä takaisin, mutta parin minuutin pyörähdyksellä selvisin. Vähän ennen pikataipaleen maalin kaaduin ja kädet upposivat suohon kyynärpäitä myöten. Se aiheutti lievää hypotermiaa loppumatkalla. Kartta:

Täältä punaisen alueen läpi 4-rastille ja seuraavan pikiksen lähtöön.

1 ja 3 rasti ihan putkeen. Kolmosella huomasin, että 2-rasti jäi käymättä, mutta en jaksanut palata takaisin, vaan jatkoin pikiksen loppuun.

Täältä lähdin kohti nelospikistä.

500 m edettyäni huomasin emit-kortin poistuneen ilman lupaa vasemman käden pikkusormesta.

Lähdin takaisin samalla hakien korttiani. Ei sitä matkalla ollut. Menin takaisin viimeiselle rastille. Ei sielläkään. Pyörin maastoa kartoittaen ja löysin emittini ojan toiselta puolen. Oli hyvä tuuri. Kortti oli toista kertaa käytössä ja uusi olisi maksanut noin 80 ekeä.

Sallittu aika oli kolme tuntia ja totesin, että ehdin suoraan maaliin ilman viimeistä pikataivalta.

Lisäksi olin aivan jäässä. Olin löytänyt vain yhden juoma-aseman, joten nestehukkakin vaivasi. Kolme vuotta sitten vioittuneen akillesjänteeni kanssa en ole tehnyt yhtään yli kahden tunnin lenkkiä, joten takki alkoi olla kaikessa suhteessa tyhjä kuin Turusen pyssy.

Hengissä maaliin ja kotiin ottamaan pirun pitkä viskiryyppy. Olin sen mielestäni ansainnut.

Sormet sen jälkeen kun olin käynyt suihkussa.
Kuvaa ei ole käsitelty!

Lähtö suunnistukseen L-kirjaimen
(sen ensimmäisen L:n yläpuolelta

Eka pikataival

Toinen pikataival

Kolmas pikataival



perjantai 12. marraskuuta 2021

Kesti hiukan aikaa ennen kuin kehtasin laittaa tänne eilistä suunnistustani. 
Kyseessä oli sprinttisuunnistus pimeässä nimeltään Martin Muilutus. Reitti pyöri Martin kirkon takana.

Olin aivan sekaisin, osa sekoilusta menee sen piikkiin, että korkeiden talojen varjossa ei gepsi pysynyt meikäpojan vauhdissa.
Rastit:

1 pientä (siis isoa) tuhrimista ennen rastia.

2-3-4-5-6-7-8 ihan OK.

9 = pientä töhrimistä taas, 10 vielä OK.

Oli alkanut sataa ja kadotin itseni kartalta. Kartta oli väärin kädessä ja luin lähtöä toiselta rastilta. Pyörin pari piruettia ihmetellen mistä tulen ja missä olen jo käynyt. Aikani pyörittyä paikallistin itseni Stålarminkadulle ja löysin rastin 12. Sitten pari käsittämätöntä piruettia rastille 13.

Loppu meni olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.

Tuloksissa näkyi, että rasti 11 jäi käymättä.

Pakko siis mennä ensi torstaina paikkaamaan tämä hävettävä moka. Silloin ollaan yo-kylässä - siellä on odotettavissa yhtä kamalaa (=ihanaa) tehtävää.

Tänään sentään kevyen palauttelulenkin päätteeksi Garmin nosti hapenottokykyni arvoon 42.

 Ennen marrasputkea se oli 40 – treenaaminen siis parantaa kuntoa.
Ja lepopäivät ovat siis aivan turhia?

Olen vaalentanut karttaa. 
Todellisuudessa se oli niin tumma, että kartan lukeminen oli vaikeaa.

Tässä järjestäjien analyysi suorituksestani.
Onneksi siitä ei saa mitään selvää... 😜
Virheitä olin tehnyt 10 min 22 s - hyi helkkari.


keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Turun kävelysillat ratapihan yli

 Vein taas Ullan tanssimaan kaupunkiin ja kävin pienellä kävelyretkellä.

Menin yli ratapihan uutta Logomo-siltaa ja kiersin Logomon kiinteistön ja nousin Köydenpunojankadulle.

Kuvasin ohi kulkiessani Ullan entisen asuintalon ja palasin kaupunkiin vanhaa kävelysiltaa pitkin. Sitä on aikoinaan kuljettu monia kertoja, kun aloimme seurustelemaan nykyisen rouvani kanssa.

Tarpeeseen molemmat sillat ovat tulleet. Uudella sillalla minua vastaan käveli peräti kuusi ihmistä. Vanhalla sillalla vastaantulijoita oli kaksi kappaletta. En alkanut pukemaan maskia naamalleni ihmisvilinästä huolimatta.

Mittasin myös näiden kahden sillan etäisyyden toisistaan. Garminin gepsin mukaan etäisyys oli 320 metriä Ratapihankadun puolella. Toisella puolella hiukan pidempi, kun eivät ole osanneet tehdä suoraa siltaa.

Miellyttääkseen näitä vanhan sillan käyttäjiä kaupunki suunnittelee, että siltaa levennetään, sinne tulee pyöräilykaista ja hissit olisi tarkoitus rakentaa molempiin päihin siltaa. Pohjoispuolella siellä taisi olla peräti seitsemän portaan nousu. 

Kuusikymmentä (60) vuotta on hyvin pärjätty ilman hissejä, mutta ymmärrän kyllä, että nämä nykyajan uusavuttomat akkukäyttöisten potkulautojen käyttäjät tarvitsevat hissin päästäkseen ratapihan yli.

Eiköhän sillan puoleenväliin tarvitsisi tehdä jonkinlainen lepoalue, jos vaikka tämä runsaan kolmensadan metrin ultramatka alkaa väsyttää…

Näitä portaita pääsee uudelle sillalle.
Siis ei taivaaseen.
Eikä maksanut kuin parikymmentä miljoonaa.

Näkymä uudelta vanhalle.

Ulla kotitalo 60-luvulla.

Tästä noustiin vanhalle sillalle.
Ennen sillan rakentamista Ulla ja monet muut kävelivät ratapihan yli, välillä vaunujen alta.

Uusi silta vanhalta kuvattuna.
Ei näytä oikein miltään.

Tuolla takana käännettiin veturien kulkusuunta 180 astetta.
Ei taida olla enää käytössä.


 


tiistai 9. marraskuuta 2021

Olen unessa useasti...

Kaikkihan tietävät, että liike on lääke.

Aivan kaikki eivät kyllä liiku riittävästi, jotta saavutettaisiin se maksimaalinen terveyshyöty.


Tänään tuli tehtyä marraskuussa yhdeksäs juoksulenkki. Itse asiassa se oli yhdestoista peräkkäinen lenkkipäivä, kun viime kuun lopussa oli pari päivää hölkkää.


Olen vaihdellut kovien ja kevyiden lenkkien välillä niin, että palautuminen on ollut täydellistä ainakin kahden mentorini Garminin ja Ouran mielestä. Omasta mielestä olen myös ihan kunnolla palautunut. 


Tuo kolmas mentorini, jonka kanssa olen elänyt aviollisessa suhteessa yli puoli vuosisataa, on asiasta jyrkästi eri mieltä. Hän kun pelkää, että talonmies/kaupparenki/siivojan pumppu leikkaa kiinni ja poistun tästä maailmasta niin sanotusti saappaat jalassa.


Tämän rääkin jälkeen – joka siis jatkunee vielä 21 päivää – tilanteeni on noiden kahden ensin mainitun mentorin mielestä loistava.


Garmin on hyvin saita jakamaan unesta yli 90 pistettä, viime yöltä sain kaikkien aikojen parhaan tulokseni.
Oura jakelee paljon parempia pisteitä normaalisti, mutta oli hiukan saidempi viime yön annista.

Molempien mielestä olen siis palautunut erinomaisesti, joten lenkit saavat jatkoa. Ja tiedossa on kolme kovaa kilpailua loppuviikolla. Niissä sitten veri punnitaan.

Syvän ja REM-unen määrät ovat molemmilla lähes samat, mutta Garmin antaa yli puoli tuntia enemmän unta. Se ilmeisesti määrittelee myös lukemisen uneksi herkemmin kuin Oura!

Yllä Garminin noteeraus unestani.


Vastaavat tiedot Ouran mittaamina.