Suurperhe koolla

Tänä vuonna emme ole ehtineet kokoontua lastemme perheiden kanssa.

Mutta eilen alkoi Tampereella syysloma ja Janin perhe päätti vierailla Turussa ja Juha tuli mukaan Gaian kanssa. Anna liittyi porukkaan myöhemmin, kun sai työpäivän tehtyä.

Mehän emme Ullan kanssa ole pahemmin poistuneet Turku-Nauvo akselilta. Ja Janin perhe on viihtynyt viime vuonna hankkimassaan kesämökissä - Näsijärvi on siis vienyt voiton Turun saariston maisemista. 

Ja osasyynä tilanteeseen on ollut se, että heidän koiransa Lili ei ole kovin hyvä matkustamaan - yhtä huono kuin Ulla. 😂

Rattoisasti aika kului. 
Amalia kertoi vartionsa osallistumisesta partiolaisten SM-vaelluksen kilpailuun. Hänen johtama vartio voitti kultamitalin tiukassa taistelussa turkulaisten kanssa. 
Kisan kesto oli 24 tuntia ja se sisälsi monipuolisia tehtäviä. Joukossa oli myös suunnistusosuus, jonka he voittivat selkeästi ja se lienee ollut ratkaisevaa kokonaiskilpailun voiton kannalta.
Joona kertoi opiskelunsa aloittamisesta Tampereella ja matkailuharrastuksestaan. Hän kävi aiemmin tänä vuonna Etelä-Koreassa ja on tiedossa matka Kiinaan. Kunhan ei sieltä siirry Pohjois-Korean kautta Venäjälle!

Heillä oli mukanaan Lili koira. Kaksi narttukoiraa eivät pahemmin leikkineet keskenään mutta tulivat kuitenkin toimeen rähisemättä.

Lili oli meillä hoidossa pari vuotta sitten viikon, joten koira kyllä tunsi paikat ja suhtautui meihin Ullan kanssa oikein hyvin.

Päivälliseksi nautimme sushia. Seuraavat sukupolvet olivat tätä lajia nauttineet useasti ja me Ullan kanssa olimme aika varovaisia maistelemaan tätä laatua. 
Mutta kyllä minä sain ihan mukavasti vatsan täyttymään.

Vieraat lähtivät illan pimennyttyä. Näin vastikään kortin saanut Amalia pääsi harjoittelemaan pimeässä ajoa.

Lili rentoutui vasta kun Gaia oli lähtenyt pois!

Vuoden tärkein kokous

Eilen piti kiirettä.

Aamulla kävin juoksulenkillä. Meno tuntui kevyeltä ja pidensin lenkin pituutta normaalista aamulenkistä.
Sain kymmenen kilometriä täyteen. Älykello Garmin ilmoitti, että tein uuden ennätykseni tällä matkalla. Nollaan Garminin tiedot aina vuoden vaihteessa, joten kyseessä oli ainoastaan tämän vuoden nopein aika.

Iltapäivällä kokoonnuimme 1973 valmistuneiden kontruktöörien kanssa luokkakokoukseen. Meitä oli paikalla 12 insinööriä alun perin neljännessadasta.
Erittäin runsas osallistumisprosentti kun henki pihisee vielä 18 äijänkörilään keuhkoissa. Ja keski-ikä alkaa olla aika lähellä kahdeksaakyntä!

Juttua riitti ja ilman täytti melkoinen puheenporina. Tällaiselle kuulovammaiselle se vaati melkoista terästäytymistä, että sanoista sai koottua ymmärrettäviä lauseita.

Äänet voimistuivat illan edetessä, kun olutta kului lähes yhtä vauhdikkaasti kuin puoli vuosisataa sitten. 

Minäkin äidyin nauttimaan kolme kolpakkoa viisiprosenttista saksalaisolutta. Se ei totaalisesti humalluttanut minua, mutta kyllä yöllä havahduin jonkinasteisiin painajaisuniin. Tuotti vaikeuksia saada uudelleen unesta kiinni. Kävin juomassa lasillisen vettä ja nautin pari keksiä. Niiden jälkeen taas uni maittoi.

En sentään raittiuslupausta tehnyt, mutta pitänee ymmärtää jatkossa, että toisen oluen jälkeen pitää siirtyä veden nauttimiseen...

Tässä pitkän pöydän eteläsivu.
Ilmeet ovat vakavia, mutta se johtunee siitä, että lasit ovat tyhjentyneet.
Lisään myöhemmin kuvan pohjoissivustasta.

Tässä myös pöydän pohjoissivu.
Minä olen tuo toinen vasemmalta.
Pohjoisen miehet ovat hieman positiivisemmin asennoituneita!

Mökki talviunille

Kävin tänään Nauvossa laittamassa kesämökkiä talviunille.

Parin viikon poissaolon aikana oli tapahtunut paljon.

Ensimmäiseksi havaitsin, että mökin naapurissa oli tehty metsätöitä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, täällä saaristossakin niitä tehdään.
Mutta tämä kosketti kovasti, koska riistakamerani sijaitsi siinä rinteessä. Mietin miten ihmeessä sen löytöisin hakkuujätteiden joukosta.

Ensi töikseni kiipesin paikalle ja löysin sieltä kolmemetrisen männyn "kannon". Ja siinä törrötti kamerani. Ehjänä mutta paristot olivat loppuneet, joten kaatohomma jäi ikuistamatta kameraan.

Soitin metsän omistajalle ja kiittelin häntä kameran säästämisestä. Hän kertoi, että töiden tekijä oli soittanut hänelle ja kertonut havainneensa kameran ja jättäneensä se paikalleen. Fiksu kaatomies!

Toinen ihme oli vanha kaneliomenapuumme. Se oli peri viikkoa sitten täynnä omenoita - varmaan toista sataa litraa ja maassa sen alla saman verran.

Nyt puu oli tyhjä ja maa paljas. 
Peurat, hirvet ja supikin omalta osaltaan olivat tehneet puhtaanapitolaitoksen työt.
Kiitos heille.

Aikaa jäi myös mökin valmisteluun talveksi. Aika valmiiksi hommat tulivat. Sisällä tein kaiken valmiiksi.
Porakaivon pumpun jätin vielä käyttökuntoon ja roska-astiat viemättä suojaan.
Mutta muuten talvi saa tulla - tai olla tulematta. Ei se ilmasto ainakaan tällä hetkellä näytä siltä, että sukset pitäisi voidella!

Aika pitkä kanto jäi hakkuuaukeaan! 👌😀

Sprinttaamassa Nousiaisissa

Kun lauantain rohkenin puolentoista kuukauden tauon jälkeen suunnistamaa, niin eilen lähdin Mynärasteille.

Päätöstä helpotti se, että nyt oli vuorossa sprinttisuunnistus. Siitä minä pidän ja vuosien varrella on tullut jopa pienen pientä menestystä.

Valitsin jopa toiseksi pisimmän radan, jonka pituus optimireittiä pitkin oli 3,2 kilometriä.

Lähtö oli kartan vasemmassa sivussa hieman puoliväliä korkeammalla.

1 ja 2 olivat helppoja. Kolmoselle piti valita kiertääkö ison rakennuksen vasemmalta vai oikealta. 

Nelonen oli aidatulla pihalla, jonne pääsi portin läpi ja joutui palaamaan saman portin kautta. Minun jälkeeni tuli naisimmeinen ja notkeana leimasi rastin aidan yli - oikeassa kisassa hänet olisi hylätty.

Viitoselle valitsin selkeän kierron oikean kautta. Ehkä suorempi reitti vasemmalta olisi ollut nopeampi.

Loppuosuuden rastit olivat kyllä selkeitä, mutta tarkkana sai olla ettei erehtynyt väärälle kujalle tai pihalle.

Rastille 13 saakka meni ihan OK, mutta ennen 14 menetin otteeni ja tein mutka oikealle - siinä ei hukkunut aikaa kuin puolisen minuuttia.

Nämä pienet virheet ja ilmeisesti joku väärä reitinvalinta teki sen, että juoksin 400 metriä enemmän kuin ihannereitillä olisi mennyt.

Ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kisa, että jalat olivat hapoilla noustessa kuutosrastille.

Sijoitukseni ole 14/21. Siellä oli radalla monta nopsakinttuista nuorta joille otettiin aikaa sekuntikellolla.
Meikäläisen vauhti kun on sellaista, että almanakka riittää ajanottoon! 

Mutta hauskaa oli koko rahan edestä. Ehkä vähän enemmänkin, karttamaksu kun on vain kahdeksan euroa!

Kermaperse

Piti juosta runsas puolikas ja Foreca ennusti, että sataa millin verran vettä aamupäivällä.
Minulla oli nestettä ja geelejä neljän tunnin treeniin.

Tunnin jälkeen alkoi sataa ja se lisääntyi koko ajan. Olin siis läpimärkä ja kun mulla on erittäin huono ääreisverenkierto, niin aloin palella kun peekoosykkeillä etenin.

Tallustelin kotia kohden ja suunnittelin, että vaihdan kuivat vaatteet ja jatkan matkaani.

Sisälle päästyäni kermaperseisyys tuli pintaan, kävin suihkussa ja aloin keitellä kahvia.
Hyi mikä lapanen mä oon...

Tässä reitti.

Gant rastit Saksassa

Ensimmäinen suunnistus pariin kuukauteen.
Hiukan oli perhosia seurana, kun vielä kevyt sade häiritsi vanhuksen keskittymistä.

Ykkönen löytyi hyvin risuissa kompuroiden. Olen vaihtanut tietokonetta, enkä osannut vielä viedä reittiä kartalle - pitää seurustella seuraavan sukupolven kanssa, eiköhän se siitä. Nykytekniikka ei ole tarkoitettu kasikymppisille...

Kakkonenkin löytyi hyvin.
Kolmoselle menin kaakkoon ja ylitin pystyvihreän ja menin rastille vihreän eteläpuolelta, se maasto sopi tällaiselle vajaalle paremmin.

Kolmoseltä lähtiessäni vaisto vei minua suoraan etelään ja monta kertaa jouduin korjaamaan suuntaa kompassin osoittamaan kaakkoon. Pääsin tielle ja pystyin ottamaan siis juoksuaskelia!
Rastipisteessä ei ollut rastia mutta vajaan sadan metrin päässä oli rasti ja siellä haahuili miesoletettu rastilipun vieressä.
Liityin seuraan ja tarkistin emitin tunnuksen - se vastasi rastimääritteen ilmoituista, joten leimasin.

Rastilla 5 kävin ensin oikeanpuoleisella kumpareella - ajattelin, että RM on sielläkin vienyt rastin väärään paikkaan. Ei ollut, joten kävin leimaamassa oikeassa paikassa.

Loppumatka sujui hyvin hitaasti mutta hyvin varmasti.

Olin aika ylpeä itsestäni - isona voisin harkita jopa osallistumista kolmen kilsan radalle!

Nonni, Juhan avustuksella sain tietokoneeni toimimaan tulihan reittikin nyt mukaan kuvaan. 😋

Heinäseiväs joogaa

Saatan olla joskus kertonut, että notkeuteni ei ole ihan kansainvälistä huippuluokkaa. Jooga saattaisi tehdä minulle hyvää!

Aamulla herättyäni teen sellaisen kuuden minuutin jumpan ja venyttelyn. Sen jälkeen jatkan venyttelyä, koska otan uniasun pois ja laitan sen jälkeen kalsarit ja sukat jalkaan. Huolimatta aamujumpastani se ottaa koville, hikipisarat kirpoavat otsalle ja tuskalliset ähkäisyt kaikuvat naapuriin asti.

Älysormus Oura seuraa 24/7 kaikkea tekemistäni. Se esittää nämä aamutoimet kirjattavaksi joogaksi. 

Ja siihen ei riitä nämä edellä kerrotut toimet. Se jatkaa esitettäväksi aamujoogaan myös aamupesun, aamupissan ja hampaiden pesun ja niiden jälkeen vaatteiden päälle laiton.

Saattaa se sormus olla oikeassa, nämä toimet ikäihmiselle voidaan kait laskea kuntoiluksi!

Ei se vanheneminen pelkkää juhlaa ole, vaikka se monesti naurattaa jopa itseäni...

😜 

Synttärimatka

Vaimo täyttää vuosia pian ja tilasin lahjaksi Ruotsin risteilyn syntymäpäiväksi.

Kerroin emännälle tämän ilosanoman, mutta hän totesi, että ei käy.
Ja selvitti syyksi, että hänellä olisi paluumatkalla hammaslääkäri ja toivotti minulle hyvää matkaa.

Teimme kompromissin. Aikaistin matka siten, että lähdimme jo eilen ja palasimme tänään illansuussa. Yhdessä!

Sää suosi, koko matkan oli lähes tyyntä ja aurinkokin paistoi.

Jos pois luetaan syöminen, juominen ja ostosten tekeminen, niin ei tuollaisella matkalla ole oikeastaan mitään järkevää tekemistä.

Lisäksi me teimme matkan niin, että ajoin auton laivaan ja pois sitten kun olimme perillä kotisatamassa. Joten minun kohdalla ei se juominenkaan oikein onnistunut. 

Auto mukaan laivalle on meidän tapauksessa ainoa järkevä tapa tehdä tämä risteily. Ullan ei tarvitse käyttää paljoakaan jalkojaan ja minä voin ostaa laivalta rekkakuormallisen olutta kohtuulliseen hintaan ja se tuodaan auton viereen paluumatkan alkaessa.

Joten loppuvuosi kuluu mukavasti eversti Sandelsin seurassa!

Laiva pysähtyi perillä Värtanin satamassa.
Tässä kuva hyttimme ikkunasta kaupunkiin päin.

Kiirettä pitää

Olimme alkuviikolla laittamassa kesämökkiä talvikuntoon ja palasimme sieltä keskiviikkona, kun meille tuli Koda hoitoon.

Koda on kovakuntoinen tolleri, se ei mittaa matkaa. Tavoitteena minulla on, että teemme päivässä yli kymmenen kilometrin reippailun.
Minulle se on ihan kunnon kävelymatka, mutta tälle koiralle se on alkuverryttely - jätän pidemmät lenkit koiran isännälle.

Eilen illalla se haettiin pois ja tänään oli sitten ihan normi työpäivä eläkeläiselle, joka hoitaa kuntoaan, huushollia ja vaimoaan.

Eli tänään aamulla heräsin ennen seitsemää, hain Turun Sanomat, keitin itselleni puuron ja kahvit. 
Sitten selasin hieman nettiä ja tutustuin torstaina hankkimaani uuteen kannettavaan. Edellinen oli palvellut jo kahdeksan vuotta ja sain vaimolta luvan hankkia tilalle uuden.

Yhdeksältä olin täyttänyt juomarepun ja lähdin pitkikselle. Urkkajuomaa oli sen verran mukana, että olisin voinut tehdä kolmen tunnin lenkin, mutta syyssade kasteli minut lenkin alkuvaiheessa ja sain kahden tunnin hölkän jälkeen tarpeekseni.

Kotona suihkun jälkeen keitin kahvit ja sain seurakseni vaimon, hän oli juuri herännyt ennen tuloani lenkiltä.

Sen jälkeen imuroin ja luuttusin lattiat, ne kun koiran jäljiltä hieman normaalia likaisempia.

Pienen lepohetken jälkeen teimme emännän kanssa yhdessä lihasoppaa. Sitä tuli niin paljon, että syömme sitä huomennakin ja pakkaseenkin menee yksi päiväannos. Ja vaikka itse sanon, niin  tosi hyvää soppaa tuli!

Ruokailun jälkeen otin esille Nauvosta tuomani omenat. Poistin niistä siemenkodat ja huonot kohdat ja paloittelin ne isoon kattilaan. Omenoiden nettopaino oli 1,4 kiloa. 
Syön aamun kaurapuuroni hillon kanssa ja tein näitäkin hilloa.
Reseptini on yksinkertainen. Laitan kattilaan desin verran vettä ja kiehautan sitä seosta viitisen minuuttia. Lisään sitten puoli kiloa sokeria ja sitruunan mehua sopivasti. Sitten keitän tätä sosetta vajaan puoli tuntia aina välillä sekoittaen.
Sen jälkeen otan esiin sähköllä käyvä laitteen ja survon sitä sosetta niin kauan, että mössö on soveltuva käytettäväksi hillona.

Hillo pitää vielä jäähdyttää ja annostella pakastuksen kestäviin rasioihin.

Sen jälkeen oli sitten vielä aikaa raportoida tekemiseni blogiin, ottaa yömyssy, pestä hampaat ja siirtyä yöpuulle.

Tässä eilinen hoitokoiramme.
Tuohon kuntoon se tulee minun seurassani! 👌

Menneitä muistellen

Tänään lainaan seitsemän vuoden takaista kirjoitustani:

20.10.19, sunnuntai:
Siinä se sunnuntai hurahti ohi jättämättä isompia muistijälkiä hiukan jo lahonneeseen latvukseeni.
Sen muistan, että kirkkoon en tänä pyhänä mennyt.
Vaikka lenkki sunnuntaiaamuna vastaa kyllä meikäläiselle kirkossa käyntiä.
Tein sellaisen puolireippaan lenkin, syke pysyi kuitenkin kohtuullisen alhaalla.
Akillesmurheiden jälkeen elokuussa Garmin ilmoitti, että hapenottokykyni oli tipahtanut tasolle 36. Tämä VO2Max-arvo oli vuosi sitten 44.

Tänään sain mittarilta ilmoituksen, että kuntotaso nousi taas pykälällä ja on nyt jo 39. Ottaen huomioon aristokraattisen käytökseni, elegantin pukeutumiseni, harmaan partani ja korkean ikäni, tuo nykyinen taso on jo ihan kohtuullinen.

Mutta tavoite on saada se nousemaan ainakin 43:een. Kyllä se siihen kipuaa kun saan kipuavan vasemman jalkani kuntoon.
PaavoNurmi-instituutin kyseisen suureen taulukon mukaan yli 70-vuotiaiden miesten kuntotaso on erinomainen (johon yltää 3 % ikäluokasta), jos tämä arvo on yli 34. Joten hirvittävää huolta minulla ei siis ole kuntoni suhteen.
Mutta kuten kaikki ymmärtävät, tavoitteeni ei ole olla kolmen prosentin joukossa. Pilkkua pitäisi siirtää yhden numeron yli vasemmalle...

Syy lainaukseen on se, että myös tänään tämä VO2Max-arvo on 39.
Se, että on pystynyt pitämään tämän arvon näin korkealla seitsemän vuotta on osoitus siitä, että olen tehnyt oikeita asioita kuntoni hyväksi.

Ja myös sen, että olen tehnyt niitä asioita riittävän paljon.
Ilman treenausta kun kunto ei pysy ylhäällä.

8,9 vuotta jäljellä

Itä-Suomen yliopisto julkaisi tänään Ylen sivuilla tiedon ihmislapsen jäljellä olevan eliniästä.

Minulla on sen mukaan aikaa postata näitä juttujani 8,9 vuotta.

Pienenä valitettavana puolena sieltä löytyi tieto, että minulla on jäljellä täysipäistä  elämää vain 0,7 vuotta. Joten postaukseni loppuvat ensi vuoden aikana.
Ensimmäinen vaimoni on tästä hyvin helpottunut...

Pahin asia tästä seuraa, että treenaukseni kohde, juosta maraton 80-vuotiaana pitää heittää romukoppaan. 
Tästäkin ensimmäinen vaimoni on hyvin helpottunut. 😜

Noin 20 vuotta sitten Hesarissa oli testi, siinä käytiin läpi kaikki elämäntapoihin liittyvät asiat. Sen testin mukaan kuolisin 84-vuotiaana.

Eli siihen verrattuna elän viisi vuotta kauemmin, mutta seniilinä.

Itse valitsisin kuolla aiemmin täysipäisenä ja terveenä.

Tässä on tie, totuus ja kuolema... 😂

Tarjamurhaaja

Syksy saa ja siten myös ihmisen pitää hankkia kulttuurin kautta taiteellisia nautintoja.

Olimme valinneet kohteeksemme Paimion teatterin ja kappaleeksi tappavan hauskaksi parodiaksi mainostetun näytelmän Tarjamurhaaja.

Se oli sekava esitys Ciacomo Puccinin oopperoiden aihepiiristä. 
Tappava hauskuus jäi haaveeksi - se olisi kait pitänyt löytää toisen Tarjan käyttämistä kirosanoista.

Hymy ei noussut kasvoilleni kertaakaan esityksen aikana.
Ainoa tunne oli sääli näyttelijöitä kohtaan, he joutuivat viemään esitystä eteenpäin apean yleisön edessä.

Äänentoisto oli sitä luokkaa, että toisen naisnäyttelijän repliikeistä ei tahtonut saada mitään selvää. Tietysti syy saattoi olla minussa - kuuloni kun on heikentynyt kuulolaitteista huolimatta.

Puoliaika lopetti kärsimyksemme, poistuimme teatterista. Emme olleet ainoat...

En mitenkään pysty suosittelemaan tätä esitystä. Mutta jos joku innostuu, niin tilaa seuraavissa esityksissä on vielä runsaasti.

Kuva näyttämöstä ennen esityksen alkua.
Istuimet olivat ihan hyvät.
Ja ensimmäiset viisi penkkiriviä olivat ihan täynnä.

Kehon koostumus

Tällaisena urheilijanuorukaisena minua kiinnostaa kehoni tila.

Ensimmäinen vaimoni ei oikein ymmärrä, että käyn vaa'alla joka aamu ja mittailen muutenkin itseäni.

Syke, uni ja monet muuta tulevat päivittäin mitattua Ouran ja Garminin toimesta.

Viimeksi olen hankkinut älyvaa'an, joka mittaa myös rasvaprosentin ja paljon muuta.

Mutta perin saitana miehenä hankin sen suoraan Kiinasta. Hinta oli alle kuusikymmentä euroa noutopisteeseen toimitettuna. Ja se noutopiste oli ihan lähellä - ei Kiinassa.

Ja se toimii.
Ainakin se suoltaa tuloksia valtavat määrät.

Ohessa yksi sivu monien joukosta.

Mutta siitä en mene takuuseen, että ne olisivat minun todellisia arvojani.

Saattavat olla, saattavat olla olematta!

Tämä on pari päivää vanha tiedosto.
Mutta eivät nämä päivässä muutu miksikään...

AI opastaa

Olen nelisen vuotta käyttänyt aktiivisesti lihasvasaraa jalkojeni lihasten huoltoon.

Näinä vuosina minulle ei ole ollut ongelmia jalkojen kanssa. Eli olen voinut juosta/hölkätä päivästä toiseen.

Lihasvasaran käyttöön en ole saanut mitään koulutusta - laitteen mukana kyllä kerrotaan mitä sillä voi tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ilmeisesti olen sitä suurin piirtein oikein käyttänyt.

Eilen kysyin keinoälyltä miten voisin kehittää työskentelyäni sen kanssa. Siis lihasvasaran, en keinoälyn kanssa!

Se vastasi näin:

On hienoa kuulla, että olet löytänyt lihasvasarasta tehokkaan avun ja saanut pidettyä juoksuvaivat poissa jo neljän vuoden ajan! Koska lihasvasara on mekaanisesti voimakas laite, sen käytön hienosäätö ammattilaisen opastuksella on erinomainen idea. Oikealla tekniikalla voit optimoida palautumisen vieläkin paremmin ja välttää mahdolliset hermo- tai kudosvauriot.

Sitten se kertoi paikkoja, joissa on asiaa tuntevaa henkilökuntaa. Ja mitä niiden kanssa pitäisi käydä läpi.

Kun varaat ajan (esimerkiksi tavallisen 45–60 minuutin fysioterapia- tai urheiluhieronta-ajan) ja otat lihasvasaran mukaan, pyydä ammattilaista käymään kanssasi läpi nämä neljä tärkeää asiaa:

1. 1. Oikea suunta ja imutekniikka: Lihasvasaraa tulisi pääsääntöisesti liikuttaa lihaksen pituussuunnassa ja aina alhaalta ylöspäin kohti sydäntä. Tämä tukee laskimoverenkiertoa ja lymfakiertoa (nestekiertoa), eikä aiheuta kudoksiin turhaa painetta väärään suuntaan. 
   2. Kielletyt alueet ja vaaranpaikat: Laitetta ei saa koskaan painaa suoraan luun päälle (kuten sääri- tai polvilumpio) eikä alueille, joissa isot verisuonet ja hermot ovat pinnassa. Erityisesti polvitaive, nivuset ja kaulan alue ovat ehdottomia kieltoalueita. Pohkeen yläosassa ja reiden sisäsivulla on myös oltava tarkkana.

2. 3. Paineen ja tehon säätö: Juoksijan jalat kaipaavat usein erilaista käsittelyä ennen lenkkiä (lyhyt, herättelevä ja nopea käsittely matalalla paineella) kuin lenkin jälkeen (palauttava, rauhallisempi veto). Ammattilainen osaa näyttää, kuinka kovaa laitetta saa painaa. Liian kova painallus voi aiheuttaa lihakseen mustelmia tai jopa lisätä lihaskireyttä suojareaktion vuoksi.

3. 4. Erilaisten suuttimien käyttö: Lihasvasaran mukana tulee yleensä pallo-, haarukka- ja taltanmuotoisia vaihtopäitä. Pyydä näyttämään, mikä suutin sopii parhaiten mihinkin lihasryhmään (esimerkiksi haarukkapää akillesjänteen reunoille tai taltanmuotoinen kalvorakenteille).

Kun keskustelumme jatkui, AI antoi vielä kolme paikkaa, joissa olisi hyviä asiantuntijoita Turun seudulla neuvomaan minua.

Ja lopuksi kysyi, mihin näistä menisin.
Kun vastasin ja annoin asiantuntijan nimen, niin se vastasi, että loistava valinta. 

Eläintarhassa

Palasimme eilen takaisin mökille Nauvoon.

Purin riistakameran kuvat, niissä ei ollut mitään ihmeellistä ja vaihdoin sen paikkaa.

Tänä aamuna söin aamiaistani ja samalla katsoin ulos ikkunasta.
Parinkymmenen metrin pää iso hirvi söi pensaan lehtiä.

Kaivoin esiin kännykän ja kuvasin sitä sata vuotta vanhan ikkunan läpi.

Kuvista ei tullut kovin hyviä aamun hämärässä. Kävin hakemassa riistakameran kortin ja purin sen. Sieltäkin löytyi kuva samasta hirvestä.

Siellä oli myös kuva supista, peurasta ja mustarastaasta. Kaikki siis viime yön vieraita - asumme siis eläintarhassa!

Tässä riistakameran kuva aamun vieraastamme.

Ja tässä taitavan kameramiehen ottama kuva ikkunan läpi.

Kalkkis mietiskelee

Kun taivaan isä tai sitten itse belsebuubi on antanut immeisen elää lähes kahdeksankymmentä vuotta, niin sitä alkaa havitella lisää vuosia.

Sen huomaa myös noissa vanhuksissa, jotka näitä maailmoja omasta mielestään hallitsevat. Naapurimaamme vakoilijakoulutuksen saanut päämies jutteli taannoin Kiinan itsevaltiaan kanssa, miten heidän korvaamattomat sielut ja ruumiit saataisiin elämään ikuisesti. Huulilta lukijat eivät saaneet vastausta ainakaan siitä, että he olisivat löytäneet vastauksen - jumalille kiitos!

Tämä internetti on nykyään täynnä kaikenlaisia ohjeita, miten elämämme saisi jatkumaan vielä muutamalla vuodella täysissä ruumiin voimissa.

Pitäisi tietenkin liikkua rutosti - siis paljon, vauhdilla ei niinkään väliä.

Sitten pitäisi solmia ja pitää yllä sosiaalisia suhteita. Se ei nyt ole niin helppoa, Kekkonenkin sanoi minun iässäni, että alkaa olla pahuksen yksinäistä, kun kaikki kaverit alkavat olla kuolleita.

Ja sitten pitäisi löytää uusia harrastuksia ja nimenomaan sellaisia, joissa aivot kuormittuvat.
Olisi kuulemma hyvä aloittaa uuden kielen opettelu. Mitä siitäkin mahtaisi tulla, kun jo opitut kielet ja sanat häviävät mielestä sana päivässä, kaksi parhaina...

Uusien harrastusten löytäminen on kanssa vähän vaikeaa, kun jaksaminen ei riitä edes vanhojen jatkamiseen.

Runsas vuosikymmen sitten hurahdin geokätköilyyn. Taisin löytää niitä lähemmäs tuhannen, kunnes viitisen vuotta sitten se etsiminen loppui kokonaan. 
Olen tehnyt itsekin kymmenkunta kätköä, niiden hoitaminen pitää minut vielä kiinni harrastuksessa. Pitää käydä vaihtamassa lokikirja, kun se täyttyy.

Tämän harrastuksen puitteissa laitoin myös matkaan toista kymmentä vuotta sitten  muutaman reissaajan. Niissä oli mukana muista harrastuksista saamiani mitaleita.
Useimmat katosivat löytäjän taskuun, mutta yksi jatkaa vielä vaellustaan.
Siinä oli mukana Ruissalon puolimaratonin osallistumismitali.

Se päätyi Amerikan mantereelle ja on siellä jatkanut matkaansa jo 12 vuotta.
Aika näyttää kumman tarina päättyy aikaisemmin, minun vai tämän reissaajan.

Aika näyttää - toivon, että reissaaja jatkaa matkaansa vielä sen jälkeen kun minun tuhkani on ripoteltu Itämeren aalloille. 😀

Tällaisena se reissaaja lähti vaellukselleen.

Yllä on tiedot liikkeelle laskemistani reissaajista.
Suurin osa katosi varsin nopeasti maailman tuuliin.
Mutta tämä Marathonman jatkaa yhä matkaansa ja
on kulkenut jo puolitoista kertaa maailman ympäri.

Koda kylässä

Saimme perjantaina Kodan hoitoomme.

Yleensä olen tehnyt sen kanssa päivittäin sen verran lenkkiä, että kymmenen kilometriä täytyy. Se on oikein sopivaa kestävyysharjoittelua tällaiselle entiselle maratoonarille.

Eilen lauantaina päätin, että kiusaan koiraa oikein kunnolla ja tein sen kanssa vähän yli 15 kilometrin liikunnat.
Kun tulimme viimeiseltä lenkiltä, niin ohittaessani yhden pariskunnan kerroin heille, että tämä koira rääkkää mua ylipitkillä lenkeillä - kysyin, että voisitteko soittaa eläinsuojeluun. 
Eivät luvanneet soittaa.

Tänään päätin mennä sen kanssa oikein juoksulenkille. Viimeinen oma koira, tollerinarttu, oli sellainen, että ei enää kolme vuotta täytettyään suostunut ottamaan juoksuaskelia. Joten juoksulenkit koirien kanssa ovat jääneet vähiin.

Mutta tämä Koda on toista maata. Kun se näki, että puin juoksuvaatteet päälle, niin se ryntäsi ulko-ovelle.

Teimme viiden kilometrin lenkin ja minulle vauhti oli ihan reipasta.
Muistutti intervallitreeniltä, palan matkaa kovaa, sitten raju stoppi ja sen jälkeen uudelleen menoksi. Tuli kunnon hiki.

Lenkin jälkeen Koda pesi hiet pois kasvoilta.
Mutta kyllä menin silti vielä suihkuun.
Ennen vanhaan kysyttiin:
Ei syö siat, ei koske koirat, herrojen herkku, kuningasten ruoka, mikä se on?
Vastaus on suola.
Mutta kyllä tämä koira suolaisesta hiestä tykkää!

Kyllä tämä koira osaa myös levätä.
Yöt se nukkuu tosi hyvin ja päivälläkin ottaa nokosia.

Riistakamera, osa 2

 Laitoin riistakameran mökillämme kasvavan omenapuun eteen. Siinä kun näkyy selvästi peurojen makauksia.

Kaksi päivää se siinä oli ja hain sen nyt pois.

Ja löytyi todisteita kävijöistä.

Luonnollisesti valkohäntäpeura oli parissa kuvassa. 
Mutta myös supi kunnioitti omenapuuta ja sen herkkuja.

Tiedossa oli molempien esiintyminen - niiden ulosteita kun tontilta löytyy. 

Supihan on tällainen hämärän ajan kulkija.
Kuvan päiväys ja kelloaika on väärä.

Tämäkin on jo käynyt maistamassa kaneliomenoita.

Riistakamera

Minulla on ollut riistakamera koko kesän puolen kilometrin päässä tien toisella puolella.

Kävin sen hakemassa ja siirsin kuvan tietokoneelleni.
Paljon oli kuvia, jotka piti poistaa saman tien. Tuuli kun heiluttaa puita, niin kamera ottaa kuvan niiden liikkeen hälyttämänä.
Myös hämärä ja kameran heikot ominaisuudet aiheuttavat hylkäyksen.

Mutta kyllä sieltä paljon onnistuneita kuvia ja runsaasti lajeja.

Antaa kuvien puhua!

On se vaan niin nätti.
Taitaa olla tarhakarkuri Tackorkin tilalta tai sitten valkohäntäpeura.

Emo ja vastasyntynyt vasa.

 

Jänöjussi.

Lienee varis...

Lisätään nyt urospuolinen peura tähän kavalkaadiin.

Kurki eksynyt kalliolle.

Tämä kisu on ilves.
Se on kotiutunut naapurustoomme tänä vuonna.

Päätetään esitys metsän kuninkaaseen.

Pahus, meinasi kettu unohtua!

Paju on teurastettu

 Juhannuksen jälkeen saunan takaa kaadettiin valtava paju. Kaadon teki ammattimies - en minä.

Puun tyvi oli noin 40x60 cm ja korkeutta sillä oli runsaat 15 metriä. Tämän puun kanssa sain opetuksen, että tällaisen maallikon ei kannata siihen puulajiin sekaantua.

Koivu, haapa ja leppä, joita olen täällä kaatanut ja pilkkonut saunapuiksi, ovat sellaisia lajeja, että poikki, halki ja pinoon.
Kyllä pajunkin poikki saa, jopa tuollaisella meikäläisen akkukäyttöisellä lelusahalla.

Mutta sen jälkeen alkavat vaikeudet, varsinkin tyvipään kohdalla. Paju syyt kasvavat niin kieroon, että savolainenkin olisi kateudesta vihreä. Ja oksat aiheuttavat syyn suuntien sekamelskan - se tiesi halkaisemisessa kirveen avuksi kiilan ja lekan käyttöä.
Siinä sai aikaa kulumaan ja jos olisin tupakkamiehiä, niin sätkä olisi savunnut sormien välissä tiuhaan.
Nyt ainoastaan pää höyrysi ja paita kastui. 

Jätin luonnollisesti pahimmat palat eli alapään puoli metriä halkaisijaltaan olevat palat viimeisiksi.

Ne eivät haljenneet kirveen ja kiilan avulla, siihen tarvittiin myös moottorisahan apua. Ja aina puolen tunnin sahauksen jälkeen sain pari tuntia lepoa, kun sahan akku hyytyi paljon ennen kuin minulla olisi voimat hyytyneet.

Sen lupaan ja vannon, etten tulevaisuudessa tulee tekemään saunapuita pajusta.
Uskon, että tämä lupaus on helppo pitää...

Tässä työn tulos.
Ei se miltään näytä, mutta kasa lepää 3x2 metrisen pressun päällä.
Ja edessä työkalut saha, kirves ja leka.
Sahan alla on halkaisupölkkynä paju haarakohta.
paju haarautui noin kahden metrin korkeudella ja totesin, että se on parempi säästää halkaisua varten.
Suomeksi: taitoni ja voimani eivät olisi riittäneet sen pilkkomiseen...😃

Pohjois-Vartsalassa

Minä kolhin auton kyljen taannoin ja se piti laittaa korjaamolle, kun meillä kunnon kasko, joka hoitaa tiettyyn pisteeseen saakka kuskin töppäykset. Muuten olisin nauttinut ajotaitoni muistomerkistä!

Vuokrasin auton korjauksen ajaksi ja päätimme lähteä tiistaina käymään vanhalla mökkisaarella, ettei ihan turhaan maksa autosta ilman kilometrejä...

Niinpä starttasin lähes uuden Toyota Corollan. En pahemmin tutustunut auton ominaisuuksiin, mutta automaattiauto nyt on helppo ottaa ajoon. Nykyautossa on vaan niin tuhottomasti kaikenlaista turvajuttua ja niiden hallitseminen vaatisi muutaman viikon koulutuksen.

Ärsyttävin asia oli se, että kun nopeus ylitti sallitun, niin auto tunnisti sen automaattisesti ja alkoi pitämään pahempaa meteliä ylityksestä kuin vaimo. Välillä piti ottaa kuulolaitteet korvasta, että sai rauhassa keskittyä ajamiseen.

Perillä ajoimme vanhan mökkimme ohi hitaasti, emme pysähtyneet. Tontti oli erittäin rehevä jo silloin viime vuosituhannella ja nyt näkyvyys tältä kinttupolulta oli ihan olematon.

Kävimme Vuosnaisissa kahvilla. Kympillä sai kaksi kuppia kahvia ja kaksi hyvää leivosta. Tämän takia jo kannatti ajaa Kustaviin.

Paluumatkalla kävimme Vartsalan kappelin vanhalla kirkkotarhalla. Sen takana on kylän ranta, jossa pidimme venettämme.

Tarhassa on muistomerkki, mutta sen tekstistä ei minun silmilläni erottanut.
Otin siitä kuvan ja tarkkanäköiset voivat siitä lukea mitä siinä muistellaan...

Muistomerkki.
Kyllä sen teksti oli hyvin luettavissa viime vuosituhannella!

Paluumatkalla lauttarannassa.
Latauslaitteesta päätellen tämäkin lautta on sähköllä liikkuva...

Puolimaraton

Eilen aamulla oli hyvä sää ja fyysinen kuntokin kohdallaan.

Joten täytin puolitoista litraa urheilujuomaa reppuun ja taskuun laitoin viisi geeliä.
Niillähän tällainen aikuinen äijänköriläs pärjää kolme tuntia hölkäten.

Valitettavasti löysin kellostani Yasso800 lenkin ja laitoin sen päälle. Tässä juostaan ensin 800 metriä ja sitten palautellaan 200 metriä.

Sitä sitten toistetaan 21 kertaa niin siitä tulee puolimaraton täyteen.
Pyrin juoksemaan tämän veto-osuuden alle seitsemän minuutin.

Isot pojat kun kertovat, että se ennakoi hyvin kykyä juosta maraton tiettyyn aikaan. Ja se aika selviää, kun juoksee tämän vedon kymmenen kertaa. Tuleva maratonaika on tunteina sama kuin näiden vetojen keskimääräinen aika minuutteina.

Näistä vedoista juoksin 14 alle seitsemän minuutin.

Tällä perusteella pystyisin juoksemaan matka reilusti alle seitsemän tunnin.

Hiukan kyllä epäilen - akut olivat melko tyhjät, kun pääsin maaliin lenkiltäni ajassa kolmen tuntia kymmenen minuuttia.

Tässä reitti, lähtö ja maali olivat kotipihassa.
Juoksusuunta oli vastapäivään eli alun juoksin luoteeseen.

Sisarustapaaminen

Eilen oli vuorossa perinteinen sisarustapaaminen.

Oli nyt minun vuoroni olla tapahtuman isäntä ja valitsin paikaksi Fiskarsissa sijaitsevan Wärdhusin. Fiskars on meille tärkeä paikka, mummomme Siiri asui siellä koko aikuiselämänsä ja me lastenlapset vietimme hänen hoivissaan paljon lomiamme niin kesällä kuin talvella.

Kokoonpanomme oli tällä kertaa hieman muuttunut, kun Sirkkaliisa on pysyvästi estynyt osallistumaan.
Hänet korvasi serkkumme Tuula. Tuulan isä on äitimme veli, he viettivät lapsuutensa Fiskarissa ja Tuulan äiti on aito fiskarilainen aina 1600-luvulta lähtien.

Wärdhusissa olemme kokoontuneet kerran aikaisemmin, se tapahtui äitimme satavuotispäivänä. Tosin äitimme Helena oli poistunut joukostamme jo neljä vuotta aikaisemmin.

Aloitimme kokoontumisen lasillisella samppanjaa, mutta kyllä kielenkantamme olivat auenneet jo ennen tätä nautintoainetta. Tuula hieman poikkesi meistä muista - hän oli huomattavasti hiljaisempi kuin me Lainemat. 😂

Wärdhusin ruoka oli todella hyvää - ihan finedining-tasoa.

Juttua siis riitti ja muistelimme luonnollisesti vanhoja asioita. Nehän tässä iässä ovatkin paremmin mielessä kuin hieman uudemmat tapahtumat. 
Mutta myös tulevaisuutta mietimme, sovimme nimittäin ensi vuoden tapahtuman paikasta ja ajasta.

Ja kaikki kehuivat tätä kokoontumista ja sen ilmapiiriä. Siis itseämme, sekin meiltä onnistuu... 💗

Tässä me hymyilemme.
Vasemmalta Tuula, Leena, Matti, Maija ja minä.
Matti oli kaatuessaan telonut kätensä ja käytti nyt pyörätuolia uusien kaatumisten estämiseksi.

Alkuruoka - todella herkullinen.

Siikaa, suussa sulavaa.

Jälkiruoka kruunasi aterian.
Kuvituksesta päätellen ruokailu oli tapahtuman tärkein asia.
Mutta eihän tässä iässä ihminen tarvitse muuta kuin hyvää ruokaa ja juomaa...

Pitkis

Seuraava pitkis pitää aloittaa selkeästi hitaammin.
Ei se kestävyyskunto tunnu parantuvan.
Haaveet maratonista alkavat haihtua taivaanrannan taa...

Pidin tankkaustauon kuvan Kyrkbacken sanan E-kirjaimen alapuolella.

Jostain syystä Garmin menetti yhteyden sateellitteihin ja kysyi tallennanko paikan kellon edellisen tiedon mukaiseksi. Vastasin OK ja jatkoin matkaa. Mutta siitä ei tallennus lähtenyt käyntiin. Huomasin sen vasta 600 m myöhemmin ja käynnistin tallennuksen jatkumaan uudelleen.

Lisäsin puuttuvat metrit tähän!
Luonnollisesti - jos tiedot eivät vastaa todellisuutta, niin lenkkiähän ei olisi tehtykään... ;)

Hyvää vasenkätisten päivää!

Tänään pitää meikäläisen korkata samppanjapullo juhlistaakseni meidän vasenkätisten päivää.

Ehkä sentään tyydyn kuohariin, kun olen sekä että -kätinen.

Olin vasenkätinen kun aloitin koulunkäynnin seitsenvuotiaana Kyrössä. Opettajana minulla oli vanhan kansan Ester Soveri. Hänen mielestään Jumala ei hyväksy vasenkätisiä taivaaseen ja pakotti minut kirjoittamaan koulussa oikealla kädellä.

Jos kirjoitin kaunokirjoitusta vasemmalla ja sehän tiesi sitä, että käteni tuhri kirjoittamani tekstin lukukelvottomaksi. Tämä ei kehittänyt minun rakkauttani kouluun, kirjoittamiseen ja opettajaan ihan kympin arvoiseksi.

Kahden vuoden jälkeen opettajakseni tuli Tauno Pitkänen, hän hyväksyi vasemmalla kädellä kirjoittamisen ja käsialani parani huomattavasti.

Jos jotain hyvää tästä voisi hakea, niin yhä edelleen osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Ja kaiken lisäksi voin allekirjoittaa asetuksia yhtä aikaa molemmilla käsillä. 
Minusta olisi tullut tehokas presidentti - voisin allekirjoittaa samanaikaisesti kaksi lakia...

Vasenkätisyys minulla näkyy siinä, että kirjoitan edelleen vasemmalla kädellä ja veitsi ja haarukka on eri kädessä kuin enemmistöllä.

Kaikki voimaa tarvitsevat asiat toimitan oikealla kädellä, kuten kirveen ja vasaran käyttö.
Mutta myös hiiri, sakset, tikanheitto jne. hoituvat oikealla.

Siis olen sekakätinen?

Mutta hyvää vasenkätisten päivää kaikille oikeille vasenkätisille! 

Vasemman käden käyttö tapahtuu nykyään enimmäkseen sudokua täyttäessäni.
Tässä näyte, ei ne numerot kovin kauniita ole!
Läppärillä kirjoittaminen tapahtuu kahdella kädellä.
Ja siis kahdelle etusormella!

Luonnonystävä..kö?

Olemme taas palanneet saariston suojaan helteitä pakoon - tosin niistä ei tänä kesänä ole tarvinnut pahemmin kärsiä.

Hyvä niin, minulla on tämän kesän projekti vielä pahasti kesken. 
Eilen aloitin kaadetun lehtipuun tyviosan halkaisun klapeiksi.

Puu sattuu olemaan paju ja tyven halkaisija noin 40x60 cm. Meikäläisen varusteilla ahersin sen alimman osan kanssa tunnin verran. Lämmin tuli, mutta en sitä klapeiksi saanut - pitänee ottaa moottorisaha avuksi. Se ei kyllä ole nopein tapa halkaista puuta...

Nyt alan ymmärtää kun puun kaatanut Trygve totesi, että meinaat siis tehdä tästä pajusta klapeja hieman pirullisesti hymyillen.

Saunapolun varrella kasvaa ikivanha omenapuu, joka jaksaa vuodesta toiseen tehdä hedelmää. Sen verran kirpeitä ovat, ettei niitä oikein syödä passaa. 

Mutta kun tonttimme alueella vaeltaa paljon kauriita, niin ne ovat havainneet sen alla olevan suojaisan makuupaikan. Kaiken lisäksi syksyn tullen siellä voi levätä suu auki ja odotella kun herkullinen lounas putoaa suuhun.

Ainoa vika tässä asiassa on se, että kauriit kantavat turkissaan punkkeja, jotka verta nautittuaan pudottautuvat tontillemme ja aiheuttavat meille ihmisille ongelmia.

En kuitenkaan ole vielä kaatanut omenapuuta, koska näistä hedelmistä voin tehdä omenahilloa, jota nautin aamupuuroni kanssa

Elämä on valintojen tekoa. Oikeaa on vaikea joskus löytää niin minulla kuin maamme hallituksella...

Tässä omenapuun tyvi.
Keskellä on aukko, jonka peurat ovat tehneet.
Sieltä löytyy peuraa/kauriin makuujälkiä!

Kotiviikko

Ollaan oltu koko viikko kotona Turussa.

Täällä on ollut kaikenlaista rientoa ihmislapsen ajan kuluksi. Nurmikon leikkuuta, suunnistusta, siivoamista ja ruuan laittoa.

Keskiviikkona kävin suunnistamassa Kupittaalla. Se oli jonkinlainen sprintti, mutta monet esteet, joita oli viritetty jonkin tapahtuman takia aiheuttivat sen, että esteitä ei ollut kartassa ja aiheuttivat ainakin minulle pitkiä kiertoja ja suuria virheitä.

Tosin suurin vika taisi olla vinttikammarini toiminnassa...

Huolimatta vajaasta palautumisesta rohkenin mennä keinoälyn vaatimalle pitkikselle eilen.

Vauhti oli edelleen hidas ja ihmettelin kun syke ei noussut kovin ylös edes ylämäissä.

Kun pari tuntia oli kulunut, niin jopa syke nousi eikä vaikuttanut siltä, että mittarissa olisi vikaa. Eikä vikaa ollut pahemmin juoksijassakaan, tavoitteena oli juosta vartin vajaat kolme tuntia. Tein lopussa pienen arviointivirheen ja viisi minuuttia ennen ajan täyttymistä olin kotiovella - en sentään lähtenyt tekemään sakkolenkkiä.

Minulla oli litra juomaa repussa - se riitti juuri ja juuri loppuun asti. Lämpötila oli yli kaksikymmentä astetta, joten enemmän olisi kyllä mennyt. Näissä lämpötiloissa juostessa kuluu kilon verran nestettä kropasta. Minulla kun näissä vauhdeissa on aina välillä kävelyä, niin kulutus lienee huomattavasti vähemmän.

Tänään aamulla kroppa oli hieman kankea, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei ollut havaittavissa.