Kuninkuusraveissa!

Siitä on useampi vuosi aikaa kun olen viimeksi käynyt raveissa. Tai pelannut totoa. Tai edes katsellut ravilähtöjä livenä.

Eilen näin telkkarista Kuninkuusravien lähdöt sekä tammoille että oriille.

Tänään kaivoin esille Veikkauksen sivut ja katsoin kisan viimeiset lähdöt suorana.

Tammojen kisa oli erittäin tasainen. voittajaksi julistetaan kolmen lähdön yhteisaikojen perusteella nopein. Kun tämä kolmas lähtö, se oli pitkä 3100 metrin autolähtö, kuningattaren nimeä ei kukaan tiennyt. Lopulta se ratkesi, voittaja oli sekunnin kymmenesosan nopeampi kakkosta.

Oriiden kisa oli selkeämpi. Kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanut oli päätösmatkalla toinen. Ja kaikki tiesivät, että viime vuoden kuningas jatkaa kuninkaana vielä yhden vuoden.

Sen verran nämä lähdöt saivat kutinaa aikaiseksi, että varmaan olisi syytä mennä käymään Turun raveissa edes kerran tulevan syksyn aikana!

Kuvan copyright JUHO HÄMÄLÄINEN / SUOMEN HIPPOS
Lyhyen matkan ja kuninkuuden voitti nro 8 Evartti.
Toiseksi tässä ja koko kisassa tuli parvelan retu, nro 2.
Ensi vuonna järjestys vaihtuu!

Hoitolapsi

Haimme eilen Nauvosta tullessamme Gaian meille hoitoon. Nuoret (?) lähtivät viikoksi lomalle Maltaan.

Tosin Juha tulee oluen ystävänä pettymään – ei siellä kasva maltaita.

Onhan Gaia meillä ollut yökylässä monta kertaa, mutta ei koskaan viikkoa.
Se on paimenkoira ja kotona se saa liikuntaa todella runsaasti. Se on erittäin hyvässä (liian!) kunnossa. Ja tarvitsee liikunta, jotta olisi rauhallinen.

Ainoa ongelma on minun jalkani. Sillä (siis koiralla, ei mun jalalla) on voimaa aivan liikaa ja sen lisäksi se ei ole tottunut runsaaseen ihmis- ja pyöräilijöiden määrään kaupunkiympäristössä.

Se haluaisi tutustua jokaiseen vastaantulijaan hyppäämällä sen syliin, niin voimani ovat koetuksella. Oikean jalan polvi on pahasti rikki, koira ei edistä sen paranemista millään tavalla.

Uskon kyllä, että jalka kestää tämän viikon. Tai sitten ei kestä.

Kuva aamulenkiltä.
Sen verran koira on aikuistunut, että aamun rauhallisessa ympäristössä
hihna oli usein ihan löysällä.
Sitten kun joku tulee vastaan, niin hihnaa voisi käyttää viulun kielenä!

Tässä on syy, miksi emme ole koiran kanssa Nauvossa.
Sitä ei voi pitää vapaana, koska näitä kauriita siellä on mustikoita metsässä.
Tämä yksilö oli neljäs riistakamerassa tänään aamupäivällä.

Tonni täyteen

Tänä vuonna tulee enemmän pyöräilyä kuin koskaan aikaisemmin.

Se ei johdu siitä, että erityisesti olisin vanhoilla päivilläni rakastunut pyöräilyyn, vaan siitä että oikein mitään muuta kuntoilua en jalkani kanssa pysty tekemään.
Toivon siis mahdollisimman nopeaa pyöräilyn loppumista!

Tänään 1000 km täyttyi 4 km ennen lenkin loppua. Sinä aikana kun olen lenkkejäni ylös laittanut, ei tonnia ole ennen tullut.
Poikasena pyöräilin kyllä paljon ja tein pitkiä retkiä - kerran esim. kiersin Näsijärven Turusta käsin. Siitä tuli yksistään yli 500 km. Silloin oli tonni paperia.

Tein aamulla täsmälleen sama lenkin kuin eilen aamulla.

Nyt Garminin mukaan matka oli 10 metriä pidempi ja nousua 8 m enemmän.
Aikaa meni 6 minuuttia vähemmän. SIIS KUNTO ON NOUSUSSA??? 😂

Tässä statistiikkaa tämän vuoden pyöräilystä.
Matkaa on kertynyt se tuhat kilometriä ja nousua lähes kymmenen.
Täällä saaristossa on mäkisiä reittejä!

Tämän aamun lenkki.
Alussa ja lopussa on hiekkatietä, yhteensä 5 km.
Lopun saa ajella asvaltilla autojen seassa.
Nykyään Saaristotiellä autot huomioivat aika hyvin pyöräilijöitä.
Läheltä piti tilanteita ei ole tänä kesänä sattunut.

Päin Helvettiä!

Nyt en puhu Putinista vaan itsestäni.

Polvi on ollut tohjona kohta neljä kuukautta, eikä mitään paranemista ole havaittavissa.

Päinvastoin. Juoksin tiistaina ja keskiviikkona pienen lenkin – pari kilometriä vauhdilla 9 min/km. Ei kauhean hurjaa vauhtia, kun kävelijät etenevät parikymppiä neljän minuutin km-vauhtia.

Eilen illalla menin iltakävelylle ja kilometrin jälkeen polvi oli siinä kunnossa, että ajattelin jo soittaa 112 ja pyytää kuljetuksen mökille. Onnistuin kuitenkin klenkkaamaan ilman apua kotiin.

Olin yhteydessä omalääkäriin, hän tuntee taustani ja vastaa nopeasti kysymyksiini.
Kehotti miettimään skopiaa, joka ei tosin kuulu terveyskeskuksen repertuaariin.
Ja lohdutti, että kyllä se nivelkierukan paraneminen saattaa kestää jopa kuusi kuukautta.

Kehotti kyllä liikkumaan – mutta ei juosten.
Joten vielä pari kuukautta yritän parantua pyöräilemällä ja kävelemällä.
Sen jälkeen mietin sitten sitä skopiaa – vaikka SKOPilla on hiukan huono kaiku tavallisen kansalaisen korvissa.

Mutta ei tämä hyvältä näytä, lääkäri ei kertonut, että polven parantumiseen voi mennä kuusi kuukautta tai loppuelämä.

Niin tai näin – nahkurin orsilla tavataan!

Tämä laite suorittaa skopiaa eli tähystystä.
Luulin, että tällä mennään sisäelimiin, mutta nyt opin,
että sillä voidaan kurkistaa myös nivelen pinnoille!

Alaskan palautus

Näin Unikeon päivänä, kun presidentin puolisoa ei heitetty Naantalissa vihreään veteen, vaikka hänestä unikeko tehtiin, mietteet lensivät muihinkin suurmiehiin kuin Jennin puolisoon.

Nimittäin Vladimir ensimmäinen suuri Putiniin, vaikka hän on monen muun päällikön tapaan lyhyen läntä maan taputtaja.
Putinhan on haikaillut hankkia alamaisuuteensa kaikki tsaarien hallussa pitämät alueet maapallolla.

Odotan jännittyneenä, milloin tämä herra ilmoittaa, että Alaskahan on kuulunut Venäjään ja venäläiset ovat sen ”löytäneet”. Löytö lainausmerkeissä, koska eskimot siellä asustivat ja valtaa pitivät siihen aikaan.

Kaupan syntyessä Alaska hedelmätön autiomaa ja amerikkalaiset ostivat tämän laajan alueen parilla miljoonalla dollarilla.
Näkisin, että Putinilla on oikeus ja jopa velvollisuus miehittää Alaska. Onhan se vanhaa venäläistä maaperää.

Sitten kun Amerikka valitsee Trumpin uudelleen presidentiksi, niin Donald varmasti lahjoittaa alueen Putinille huomenlahjaksi.
Onhan Trumpin kiitettävä Putinia siitä, että hänet valittiin aikoinaan pressaksi. Ja Putinin tuella hänet valitaan parin vuoden päästä uudelleen.

Tästä syystä Trump saa sitten aikanaan Nobelin rauhanpalkinnon, lahjoituksellaan hän esti kolmannen maailmansodan alkamisen. Siinä vaiheessa Putin hallitsee koko maapalloa ja hän henkilökohtaisesti valitsee kaikki palkittavat.

Voin minä kertoa muitakin tulevaisuuden tapahtumia, jos joku on niistä kiinnostunut.
Ei kyllä kannattaisi - sen verran lohduttomalta tulevaisuus näyttää.

Alaska tänään.
Kymmenen vuoden päästä kirjainmerkit ovat vaihtuneet...

Parranajo lähestyy

Aamulla taivas oli pilvessä ja ilma hieno ulkoiluun, jopa vähän reippaampaan.

Olen luvannut vaimolle ajaa harmaan partani pois, kun pystyn juoksemaan viisi kilometriä alle 40 minuutin.

Tosin hän kysyi, miksei samalla 47 minuuttiin – rouva kun on huomannut, että olen ihastunut noihin numeroihin. Totesin, että sehän käy, mutta matka muuttuu kuudeksi kilometriksi ja aika olisi tietenkin 47.47.

Lenkin alku oli hankalaa, vaikka oli myötätuuli apuna. Juoksin kohti kirkonkylää ja käännyin kun mittari näytti kahta ja puolta kilometriä.
Paluumatka tuli hieman nopeammin vastatuuleen, toisaalta kääntöpiste oli kymmenkunta metriä korkeammalla kuin lähtö.

Kahdessa ylämäessä kävelin muutaman askeleen. Garminin mukaan 32 sekuntia yhteensä. Mutta pysähtymättä tein lenkkini.

Aikaa meni 43 minuuttia, joten parranajo lähestyy kovaa vauhtia. 

Jos nyt vauhdista, ainakaan kovasta, voidaan puhua meikäläisen juoksemisen yhteydessä!

Kyllä mä mielelläni luovun tästä pehkosta.

Yleensä lähden lenkille aina vastatuuleen. 
Mutta täällä se olisi merkinnyt huomattavasti isompaa nousummaa.
Kuntoutuksen tässä vaiheessa pitää vielä vältellä ylämäkiä. 
Polvelle jyrkät alamäet ovat jopa pahempia!
Sen takia en ole pahemmin kaivannut suunnistamaan!

Korppoossa

Päätimme eilen lähteä lounaalle Korppoon puolelle.

Lauttarannassa mahduimme hyvin lautalle, mutta se lähtenytkään liikkeelle vaan jäi odottamaan lähestyvää rahtialusta.
Se eteni kävelyvauhtia – mahtoiko säästää polttoainetta?

Ajoimme Rumar Strandiin, sinne olikin yllättävän pitkä matka. Vuosiin en ole sinne autolla mennyt vaan veneellä. Nyt kun Ullan jalkavoimat ovat heikentyneet, niin hän ei halua nousta veneestä laiturille ihmisten nähden, joten se tapa matkustaa on loppunut. Eikä olisikaan kovin järkevää näillä bensan hinnoilla.

Rumarin keittiö on ollut aiemmin todella hyvä. Nyt on siellä vaihtunut omistaja varsin tiuhaan ja halusimme kokeilla mitä ravintola nyt tarjoaa.

Söimme molemmat lohikeiton – tai minä söin, Ulla jätti urakan puoleen väliin.

Keiton ainoa mauste oli suola ja sitä oli annosteltu kauhalla. Perunat ja porkkanat olivat puolikypsiä ja leipäkin oli jotakin muuta kuin saaristolaisleipää.

Odotamme, että omistaja vaihtuu ennen kuin menemme siihen paikkaan uudelleen syömään.

Mahtavan kokoinen alus.
Keula-aallosta voi päätellä aluksen nopeuden!
Kuvattu odotellessa lautan kannelta.

Torstai on tapahtumia täynnä

Tänään oli vauhdikas päivä.

Aamulla tein tunnin soutulenkin. Lähdin ennen kahdeksaa ja oli tyyntä. Paluumatkalla tuuli virisi – ja tietenkin se oli vastainen.

Iltapäivällä kävimme ajelemassa moottoriveneellä. Se oli jo toinen kerta tänä kesänä. Se alkaa olla näin vanhalle pariskunnalle aika tarpeeton esine.

Sen jälkeen lähdin vaihtamaan paristot riistakameraan. Kamera on Möljällä ja tein reissun kävellen. Selässä oli reppu, jossa oli kannettava ja tarvittavat vermeet kortin lukemiseksi.

Oli aika lämmin reissu, lämpötila oli reippaasti yli 25 astetta eikä tuulikaan jäähdyttänyt.
Ruuan jälkeen vielä lämmitin saunan. Kyllä on hikirauhaset saaneet tehdä töitä!

Illalla vielä löysin käsivarren iholta punkin. En kyllä ymmärrä miten se sinne on joutunut.

Riistakamerassa oli runsaasti kuvia.
Korkeasta heinikosta johtuen kauriiden kuvat epäonnistuivat.

Aamusoudun kääntöpiste Kassisaari.
Nimensä saari sai kun eräs rouva unohti sinne kassinsa, kun olimme uintireissulla.

Veneretken antia, Vandrockin pohjoisrantaa.
Tuossa olisi lukemattomia hienoja rastipisteitä! 😋

Tämän vuoden ensimmäinen punkki.
Se käveli käsivarttani pitkin ylöspäin, ei siis ollut vielä imenyt verta.
Kuvassa se on jo paperin päällä.

Jenkkikahvat

Vaimo totesi, että olen lihonut.

Vastasin, että en varsinaisesti, koska paino ei ole kymmeneen vuoteen noussut.
Mutta se kyllä pitää paikkansa, että nuo jenkkikahvat ovat kasvaneet.

Ja se johtuu siitä, etten ole puoleen vuoteen pystynyt tekemään pitkiä, rauhallisia lenkkejä. Siis niitä, joilla poltetaan rasvaa.

Mutta heti kun oikeanpuoleinen jalkani kestää juoksua, alkaa rasva palaa ja arvoisan rouvan palvelusväki alkaa muuttua siedettävämmän näköiseksi.

Jos ei jalka tule kuntoon, niin sitten rouvan on pakko kestää ulkomuodoltaankin vajavaista äijänkörilästä.

Kyllähän emäntä on siinä oikeassa, että kamalan näköiseksi olen itseni päästänyt! 😖

Siirryimme Nauvoon.

Luovutimme eilen illalla Gaian omistajilleen.

Ei se vielä ehtinyt pahemmin kaivata omistajiaan.

Lenkitin sitä ahkerasti, yhteensä Garmin kirjasi kävelyä runsaat kaksitoista kilometriä ja aikaa niihin kului vajaat neljä ja puoli tuntia.

Onneksi jalat alkavat olla jo aika hyvässä kunnossa, vaikka juoksu ei vielä sujukaan. Eikä vauhdikas kävely.

Tänään siirryimme saariston huomaan. Mantereelle luvataan rankkoja helteitä, täällä Nauvossa lämpötila pysyttelee siedettävissä lukemissa – jos säätiedotukset pitävät paikkansa.

Kun tulimme perille otin esille pyörän ja tempaisin kahdenkymmenen kilometrin lenkin suhteellisen vauhdikkaasti. Keskinopeus oli 23 km/h, se tarkoittaa sitä, että sähköinen avustus oli päällä normaalia vähemmän. Se kun loppuu nopeuden saavuttaessa 25 km/h.

Kyllä se Gaia aina välillä ummisti sentään silmänsä!

Sähköavusteinen pyöräni täyttää pian kolme vuotta.
Kilometrejä sen kanssa on takana runsaat 2000 kilometriä.
Tänä vuonna lähes tuhat.

Tänään niitä tuli lisää runsaat kaksikymmentä.

Tyttö tuli taloon

Saimme eilen aamulla vieraan mökille. Tyttö – Gaia – tuli taloon.

Ihan yksin ei koira sentään tullut, autolla se komeasti tuotiin.

Lähdin pian piskin kanssa lenkille. Kun oli kulkenut maantietä pitkin parisataa metriä, niin edestämme loikki metsäkauris tien yli ja perässä toinen. Gaian paimennusvietti heräsi ja se lähti niiden perään tuhatta ja sataa.

Talutushihna oli tukevasti kädessäni ja siinä’ meni selkä sijoiltaan ja kipeä polvi paikoiltaan. Kokosin itseni ja jatkoin lenkkiä. Pari autoa ja yksi pyöräilijä aiheutti samanlaiset reaktiot. Taas ainoa, joka kärsi, olin minä.

Tein myöhemmin yrityksen ulkoiluttaa koiraa takametsässä, jossa korkeuskäyriä on sijoitettu rinteisiin mielettömiä määriä. Jalkani eivät tykänneet tästäkään ja päätimme vaimon kanssa siirtyä helpompiin maastoihin kaupunkiin.

Kaupungissa ulkoilutukset sujuivat paremmin ja muutenkin koira rauhoittui kun pääsi tuttuun paikkaan. Onhan Gaia täällä viettänyt paljon aikaa ja öitään.
Ratkaisu oli kaikille osapuolille hyvä.

Tällaisesta maastosta Gaia tykkää.
Minä en!

Aamupäivän koiralenkit mökillä.
Vauhti ei päätä huimaa. 😅

Ja tässä iltapäivän liikunnat Huhkolassa.

Loppu lähestyy

 Perjantaina olin niin miestä ja uskoin jo kuntoutuneeni.

Tänään sateen tauottua ja myrskyn laannuttua uskaltauduin juoksulenkille.

Alku oli todella vaikeaa. Askel ei nouse ja voimia ei ole jaloissa.
Joko perjantainen lenkki painoi vielä jaloissa tai sitten olen mennyttä miestä.

Väkisin sain edettyä neljä kilometriä. Juoksin lähes koko matkan, muutamassa ylämäessä otin hiukan kävelyaskeleita.
Kilometrit menivät hieman alle kymmenen minuutin – siis juosten. Kyllä siinä on variksetkin nauraneet, kun ovat katselleet taaperrustani.

Vaimo on monesti kehottanut minua menemään lääkäriin. Kävin tämän polvikierukan takia kahdella lääkärillä, ei ne mitään rakentavaa osanneet sanoa. 

Siis jos lääkäriä tarvitsen, niin varmaankin kyse olisi psykiatrista. Se tuskin saisi fyysisiä vikojani kuntoon.
Ja korvien välin kuntoon saaminen voisi myös olla lähes mahdoton tehtävä. Enkä sinne itse kaipaa muutosta – näillä eväillä menen mielelläni hautaan asti.

Mutta jalat kyllä haluisin kuntoon.

Päivän lenkki.
Kun jalka on huono, niin kovin kauas en halunnut mökiltä lähteä.
Tein siis pikku mutkia saadakseni matkan täyteen.

Tässä nähdään karmea totuus, Garmin erittelee juoksun ja kävelyn.
Vauhti oli siis hiukan alle 10 min/km ja lenkissä kävelyaikaa vain kolme minuuttia.
Eihän se ollut mitään juoksua, vuosi sitten pystyin kävelemään tätä vauhtia.

 

Astianpesukoneen asennus

Toista kuukautta kestänyt käsintiskaus päättyi tänään, kun pari reipasta miestä tuli ja vei vanhan pesukoneen mennessään.

Onneksi toivat tilalle uuden ja asensivat sen paikoilleen.

Olin saanut hieman huonot ohjeet myyjältä. Koneen paikalta piti olla vähintään halkaisija 10 cm aukko sähköpistokkeeseen. Muusta ei puhuttu.

Kun miehet tulivat, niin myös vesiliitäntä piti uusia ja sen takia piti hiukan avartaa kulkuväyliä. Asentajilla ei ole oikeutta tehdä mitään ylimääräistä ja niinpä minun piti poistaa lavuaarin alta roskien lajitteluastiat ja niiden liukualustat. Olin ne itse asentanut, joten nopsasti sain ne pois ja ammattimiehet pääsivät ammattimiesten hommiin.

Laittoivat kahden tunnin pesuohjelman päälle. Joten ehdin juoksulenkille ennen kuin lähdimme Nauvoon.

Juoksin neljän kilometrin lenkin. Se oli pisin lenkki polvikierukan repeämisen jälkeen. Ja myös vauhdikkain!

Saattaa minusta vielä jonkinlainen hölkkääjä isona tulla!

Valitsin hiukan helpomman reitin tänään.
Siksi, että saisin hieman itseluottamusta juoksijan kykyihini!

Pyörän hankinta edessä?

Kesällä minulla on kaupungissa ikivanha maastopyörä, sähköpyörä on maalla.

Tein sen kanssa aamulenkin.

Oli se raskasta ja hidasta tämän kanssa, vaihteetkaan eivät oikein pelaa.
Ja vastahan se oli 10 vuotta sitten huollossa. Tosin eivät saaneet sielläkään vaihteita pelaamaan.

Olen sen ostanut joskus viime vuosituhannen loppupuolella – käytettynä!
Myyjä oli Ullan veli, jolle se oli jäänyt jostakin konkurssipesästä. Hankki sen itselleen ikään kuin kuntopyöräksi. Neljä vuotta ja kaksi pyöräilykertaa myöhemmin hän myi sen minulle.
Minä olen sillä ajellut muutaman tuhannen kilometrin, mutta kyllä sen aika on nyt ohi.

Pitänee hankkia sähköavusteinen pyörä kakkospyöräksikin. Kun on päässyt sinuiksi sähköpyörän kanssa, niin paluuta ei tavalliseen ole – ei enää näillä vuosirenkailla. Itse pyörän renkaat ovat vielä hyvässä kunnossa.

Uuden kuntoiluvälineen hankinta aiheuttaisi runsasta vuoropuhelua taloutemme sisällä. Jaksaisikohan sitä itkua ja hampaiden kiristystä jaksaa kuunnella seuraavat viisi vuotta?

Aamun pyörälenkki, 15 kilometriä.
Nopeus 4 km/h hitaampi kuin sähköpyörällä.
Pulssi oli samaa tasoa kuin sähköavustettuna.

Kaupunkireissulla

Tulimme koko viikoksi kaupunkiin, on kaikenlaista toimintaa, jotka edellyttävät siirtymistä sivistyksen pariin.

Oli mukava tulla kotiin. Meillä on naapurissa kaksi ihastuttavaa tenavaa, heidän nimensä ovat Nova ja Noel. Nova on kolmevuotias, hänellä on aina hymy huulillaan. Isoveli Noel on hieman enemmän introvertti. Molempien kanssa tulen juttuun oikein hyvin. Tervehdin heitä aina etunimillään – minulla on huono nimimuisti ja tällä tavoin muistan heidän nimensä.

Kun hain tulopäivänä postin laatikosta ja tulin heidän pihansa ohi, sieltä kuului reipas tervehdys, moi Ilkka. Se oli Noel, joka tervehti iloisesti ja tunsin olevani aika paljon nuorempi tästä hyvästä.

Ulla patisti minua poimimaan viinimarjoja, mutta kerroin, että ne ovat vielä hiukan raakoja ja siirsin poimintaa eteenpäin.

Sen sijaan kävin ostamassa uuden sykevyön itselleni – vanha oli ylikypsä ja kierrätys poimii sen.

Olen tiskannut meidän astiamme käsin jo kolmisen viikkoa. Se ei ole paljon haitannut, kun olemme olleet tiiviisti mökillä. Siellä meillä on toimiva tiskikone – se en ole minä.

Katsoin sunnuntaina Powerin hyvän tarjouksen koneesta, mutta se oli kadonnut netistä eilen.
Kadun toisella puolella on Gigantti ja heillä oli myös vastaavasta koneesta hyvä tarjous. 

Menin sinne ja tein kaupat koneesta. Lopuksi myyjä kysyi, missä on tiskikoneen sähköliittymä. Vastasi, että kaipa se on koneen takana. Myyjän mukaan siellä se ei saa olla nykysääntöjen mukaan. Kauppa jäi tekemättä ja palasin kotiin tutkimaan asiaa. Sähkötöpseli oli koneen viereisellä osastolla, joten se oli hyväksyttävissä.

Palasin kauppaan ja teimme kaupat. Se tullaan asentamaa perjantaina joten tiskivuoroni päättyy silloin.

Kolme Garminin sykevyötä.
Kaksi alempaa eivät toimi enää, toisen olen saanut takuuna.
Nyt siirryin halvempaan malliin. Se näyttää kyllä sykkeen, siitä puuttuu joitakin ominaisuuksia.
Mutta tulen toimeen ilman niitä.
Ehkä tulisin toimeen ilman tätä ylinnä olevaa vempainta.
Ihmiskunta on pärjännyt ilman sykemittareita pari miljoonaa vuotta!

Joutsenperheen vieraana

Kävin aamulla varhain kolmenkympin pyörälenkillä.

Kääntöpisteessäni oli joutsenperhe aivan Saaristotien vieressä. Minulla ei ollut kuin kännykkä mukana, mutta päätin silti mennä kuvaamaan lintuja.

Kun lähestyin niitä, niin uros ei oikein tykännyt lähestymisestäni. Pörhisteli siipiää ja naksutteli leukojaan. Menin ohi ja palasin sitten takaisin kuvaamaan. Linnut rauhoittuivat ja pääsin parin metrin etäisyydelle.

Paluumatkalla pari kilometriä ennen mökkiä pysähdyin vielä juttelemaan tutun pariskunnan kanssa heidän pihalleen. Siinä varmaan vierähti yli varttitunnin ja sitten alkoi tulla vettä taivaalta. Ajoin reippaasti kotiin, mutta siitä huolimatta hieman kylmetyin. Tästä nähtiin, kuinka vaarallista juoruaminen on!

Vaihdoin kuivan paidan päälleni ja keitimme kahvit.
Siinä Ulla kysyi, että mitäs tykkäät, jos lähdetään kotiin.

Olin hieman odottanut tätä, kun vessa ei ollut tullut kuntoon. Vastasin hieman vastahakoisesti, että kyllähän se mulle juuri ja juuri käy. Vaikka sisäisesti riemuitsin asiasta.

Pakkasimme kamppeemme ja pian olimmekin kotimatkalla. Lautallekin pääsimme suoraan, vaikka oli sunnuntai ja iltapäivä.

Illalla kävin vielä pienellä kävelylenkillä. Se meni mielestäni ontumatta. Akillesjännekin tuntui nyt hyvältä. Edellisen kerran näin tapahtui joskus tammikuussa.

Mahtaako pitkäaikaissairas nähdä vielä terveen päivän?

Perheonnea.
Ajan tästä usein ohi, pitää seurata kuinka monta näistä poikasista selviää aikuisiksi.

Isäntä ensin hieman vierasti minua.
Mutta kyllä me lopulta hyvin juttuun tultiin.

Parran pärinää

Ullalla on käytössään polttava vessa täällä Nauvossa.

Yöllä ukkosti ja sähköt olivat poikki pari tuntia.
Aamulla poltto ei onnistunut ja rouva joutui käyskentelemään tärkeimmälle asialle vajaan sadan metrin päähän.

Minä löysin pöytälaatikosta kolme sulaketta ja ohjeen niiden vaihtamiseen. Ruotsalaisessa vessassa ohje oli på svenska. Tekstin ja kuvien mukaan toimin, vaikka harmaat hiukset lisääntyivät tuhansittain. Työasento oli ergonomisesti päin mäntyä (vessassa kyllä tuli mieleen toinenkin määre) ja ohje oli yhtä hyvä kuin Ikean ensimmäiset ohjeet muutama vuosikymmen sitten.

Kolmen tunnin aherruksen jälkeen onnistuin vaihtamaan sulakkeen – nimenomaan yhden sulakkeen. Kuvassa oli kolme sulakepesää mutta luonnossa vain yksi.
Kaiken lisäksi sulake oli ehjä, mutta vaihdoin sen varmuuden vuoksi uuteen.

Sain yllättäen koottua vessan vastaavaksi kuin se oli lähtöhetkellä. Ja toiminta oli yhtä hyvää, poltto ei toiminut.

Pitää odottaa maanantaihin, jospa saisin arvoisalta maahantuojalta käsiini jonkun, joka tietää missä ne kaksi muuta sulaketta luuraavat.

Sen verran nousi sauhua päästäni, että lähdin sitä tuulettamaan juoksulenkille.

Juoksin yli kolme kilometriä – se on enemmän kuin kolmen edellisen kuukauden juoksut yhteensä. Kaiken lisäksi juoksin kolmannen kilometrin alle kahdeksan minuutin.

Olen luvannut ajaa kesäpartani pois heti kun pystyn juoksemaan viiden kilometrin lenkin alle kahdeksan minuutin km-vauhtia.

Lupasin pirttihirmulle, että Juhannuksesta kasvanut partani ei elokuuta näe!

Runsaan kahden viikon sänki.

Sillanrakentaja

Sen verran jalat olivat tönkkönä eilisen suunnistuksen jäljiltä, että lähdin aamulla tunnin mittaiselle soutelulle. Tuuli oli varsin hiljainen, mutta kun menin hiukan isommalle selälle Lammassaaren ohi, niin aallokko häiritsi sen verran, että käännyin takaisin.

Iltapäivällä otin ohjelmakseni sillan rakentamisen. Saunapolulla oleva silta on mätä ja jo pari vuotta olen suunnitellut sen korjaamista.
Sen verran täältä aina löytyy puutavaraa, että suuremmankin konstruktion pystyy tekemään.

Ensin piti purkaa vanha silta. Sitten syvensin ojaa ja vein maa-aineksen pois.
Tupakan mittaisen tauon – ilmana tupakkaa – aikana fundeerasin, millaisen sillan saan puutavarastani.

Sillan kannen päätin tehdä vanhasta pöydän kannesta. Pöytä oli kopioitu Kainuusta Iki-Kiannon salin pöydän mukaan. Se ei oikein kelvannut meidän talomme emännälle ja pari vuotta sitten taivuin hävittämään pöydän. Säästäväisenä ihmisenä varastoin puutavaran tulevaa käyttöä varten. Sen hetki koitti nyt.

Rungon tein kyllästetystä tavarasta, kansi oli paksua lattialautaa. Se oli kelvannut minulle pöytää varten.

Aurinko porotti siniseltä taivaalta. Hiki virtasi, työ oli raskasta. Tai minä olin vaan heikko.
Mutta neljän tunnin aherruksen jälkeen silta oli valmis. Ruuan laiton jälkeen oli vuorossa saunan lämmitys.

Sen jälkeen alkoikin kroppa vaatia lepoa.

Silta viimeistelyä vailla valmiina.
Rakenteen mitat ovat metri kertaa metri.
Painorajoitus 400 kg.

Aamun soutu.
Garminin mukaan T=19,4 astetta ja tuuli 3 m/s luoteesta.

Uuden suunnistuskauden aloitus

Paljon on virrannut vettä Aurajoessa siitä kun viimeksi osallistuin suunnistuksiin.

Palasimme takaisin Nauvoon ja Saariston iltarastit olivat ihan nurkan takana, Vinappassa huippusuunnistaja Mats Dahlenin pihamaalta.

Kolmen kuukauden sairastauon jälkeen ostin lyhyimmän radan kartan. Se oli vain 1,22 km pitkä, mutta kun seuraava oli 3,4 km, niin päädyin tähän lasten rataan.

Ihan virheettömästi en sitäkään läpäissyt. Katsoin viitosrastin kartalta ja totesin sen olevan kivi. Menin ojan yli sopivimmasta paikasta ja sitten näin rastilipun ojan toisella puolella. Palasin kiltisti takaisin, en ketterästi, koska jalkani eivät vielä sillä tavalla toimi.

Mutta tämä suoritus antoi rohkeutta seuraavalla kerralla mennä pidemmälle radalle.

Ja ehkä pitäisi tehdä pieniä juoksuharjoitteita pyöräilyjen lomassa. Polvi kyllä lopussa muistutti olemassaolostaan, mutta kaipa se siitä korjaantuu.

Huippujuoksijan ominaisuudet

 Tulimme jo eilen takaisin Turkuun pesemään pyykkiä ja kastelemaan kukkia.

Samalla sai tyhjennettyä postilaatikon.
Siellä oli myös uusin Juoksija-lehti.

Mielenkiintoisin juttu oli luonnollisesti se, miksi Lasse Viren oli niin hyvä aikanaan – varsinkin suurkilpailuissa.

Tärkeimmät tekijät jutun mukaan olivat oikeat vanhemmat eli hyvät geenit. Hänellä oli sopiva ruumiinrakenne ja erinomainen palautumiskyky. Hän kesti hyvin kovia harjoituksia ja hänen hapenottokykynsä oli loistava. Rautainen itseluottamus ja teräksiset hermot mahdollistivat olympiamitalien voittamisen yhtä hyvien kilpakumppanien nenän edestä.

Rakenteeltaan hänen jalkansa olivat ihanteelliset. Pitkät ja kapeat jalat kuten nykyisillä huipuilla kenialaisilla.

Huippujuoksijoilla jalkojen pituus kantapäästä reisiluun yläosaan tulee olla yli 53 % kokonaispituudesta.

Tässä suhteessa minäkin olisin valmis juoksemaan maailmanennätyksen kymppitonnilla!
Valitettavasti muut ominaisuudet laahaavat kaukana perässä…

Lasse voittaa ja hymyilee.
Vastustajat irvistävät.
Paavo Nurmi sanoisi, että ovat huanost harjotelleet!

Sata miinus piikki

Laitoin oikein herätyskellon soimaan klo 06.10, jotta pääsisin nauttimaan syntymäpäivästäni pitkään ja hartaasti. Tosin en herännyt kännykän ääneen, Ulla minut herätti.

Aamurutiinien jälkeen lähdin polkemaan klo 07.58.

Suuntasin kulkuni ensin Korppoon lautan satamaan. Käännyin vauhdilla kohti kirkonkylää, sen ohitin pysähtymättä. Ensimmäisen pidemmän tauon pidin kirkonkylän jälkeen ison sillan ylitettyäni.

Matka jatkui ja käännyin kohti Dalkarbytä. Sieltä käännyin Kirjaisiin ja jatkoin matkaani kohti Kirjais-Port satamaa. Siellä pidin taas tauon ja tankkasin sekä nestettä että energiaa.
Olin puolimatkassa ja alkumatka oli taittunut pääosin vastatuulessa.

Käytin suurimmaksi osaksi Normal-avustusta. Eco-vaihteella menin kyllä alamäet ja myötätuuliosuudet, mutta silloin vauhti nousee sellaiseksi, että avustus on pois päältä.

Alun perin olin suunnitellut palaavani täsmälleen samaa reittiä takaisin. Mutta matkalla mietin, että olisi kait suurin piirtein sama matka kiertää takaisin Käldingen kautta ja jättää lauttasatama käymättä.

Näin tein ja matka tuli täyteen 400 metriä ennen mökkiä. Siinä kohdin pysäytin vauhdissa Garminin, kellosepän tarkkuudella mittari pysähtyi lukemaan 75,00.

Juha ihmetteli, että olinko etukäteen mitannut matkan. Kerroin, että Google Maps antoi lukeman kahden sataman välillä 30 km, muuta mittausta en suorittanut. Mutta nämä Nauvon tiet ovat vuosikymmenten aikana tulleet niin tutuiksi, että karttaa ei tarvita.

Lenkin jälkeen tein normaaleja mökkiaskareita ja päivälliseksi tarjosin Ullalle hernekeittoa ja kuohuviiniä.

Ensimmäinen juomatauko.

Näkymä ison sillan jälkeen kohti Turkua.

Pengersilta ennen Kirjaisten kylää.
Etelätuuli ei tällä kohtaa haitannut.
Ja sää oli hieno, lämpötila 25 asteen paikkeilla.

Kääntöpiste Kirjais Port.
Täällä näkee jo aavan meren.

Paluumatkan ensimmäinen tauko Käldingen kentällä.
Sieltä olen lähtenyt Nagi IF:n kesäsuunnistuksiin monia kertoja.

Viimeinen isompi huoltopiste taideteoksen kupeella.
Narsistin toiveuni? Parhaimmillaan siitä näkee itsestään kymmeniä kuvia!

Perillä.
Garminin näytön vasemmassa yläkulmassa näkee reitinkin!

Tässä reitti hieman selkeämpänä kuin Garminin näytöllä.

Juhlaillallinen!