Suunnistamassa

Tänään pääsin talvirasteilla sprinttaamaan - sehän on parasta liikuntaa tällaiselle salamaakin nopeammalle suunnistajalle! 

Pitkästä aikaa suunnistus sujui ihan kivasti. Tosin tämä oli sprinttikisa ja sitähän monet eivät oikein suunnistuksena pidäkään.

Minä taas rakastan sprinttiä - jopa niin paljon, että vaimo on selvästi mustasukkainen. 😁

Kunto vaan on vielä rakennusvaiheessa, joten vauhtia puuttuu.
Mutta jos terveenä saa olla, niin kesällä kyllä .......! 

Mitään isompia reitinvalintavirheitä en löytänyt. Tosin tämä rata oli selkeä - tarkoitettu aloittelijoille ja lopetteleville!

Keskiviikkona olin harrastamassa streettaamista Liedon keskustan ympäristössä. Alussa sade hiukan haittasi kartanlukua, mutta puolen välin jälkeen hiukan helpotti.

Järjestys: 45-46-36-56-31-44-12-52-13

Sitten lähdin kohti 23:sta, mutta palasin kiltisti 42-23-33-25.

Sieltä köröttelin kohti rastia 51 ja kotona huomasin kulkeneeni monta metriä vihreällä veralla. Kun en ole jalkapalloilija niin se ei ole sallittua.

Sitten siis 51-11-55. Sen jälkeen totesin, että aikaa riittää vielä poimia 35, vaikka se oli jokirannassa ja joutui rapistuneilla jaloilla kiipeämään kuraista polkua ylös maaliin.

Tämän päivän kartta. 
Kisa käytiin ylioppilaskylän seudulla Aurajoen etelärannalla.

Keskiviikon kartta.

Ensimmäinen tasavalta

Tämä päivä oli pyhitetty kulttuurille.

Aamulla harrastin ruumiinkulttuuria ja tein tunnin hölkkälenkin.

Vakavammaksi asia muuttui iltapäivällä, kun suuntasin auton nokan kohti pääkaupunkia ja Suomen Kansallisteatteria.
Olen siellä kerran aikaisemminkin käynyt – tosin en päänäyttämöllä.
Maalaispojan oli helppo mennä paikalle, kun olivat rakentaneet maan alle valtavan parkkihallin ja sieltä oli teatteriin parin sadan metrin kävely.

Esityksen nimi oli Ensimmäinen tasavalta, se kuvasi ensimmäisen presidenttimme K. J. Ståhlbergin elämää ja toimintaa nuoren itsenäisen valtion vaikealla alkutaipaleella.
Aiheetta ei annettu ymmärtää, että ilman Ståhlbergiä maamme taival itsenäisenä valtiona olisi saattanut olla kokonaan toisenlainen.

Kun Suomen vanhin ammattiteatteri teki tämän, hiukan oli ennakko-odotuksena, että toteutus on hyvin konservatiivinen ja uni saattaisi pitkämatkalaisen katsojan yllättää.

Näytelmän toteutus ei todellakaan antanut mahdollisuutta väsyä katsomossa.
Näyttelijöiden taustalla oli screenejä, joissa pyöri lähikuvia näyttelijöistä ja informaatiota kuka oli kyseinen henkilö. Tämä olikin tarpeen kun monella näyttelijällä oli useampi rooli näytelmässä. Kaksi kuvaajaa oli mukana ottamassa lähikuvaa näyttelijöistä. 

Tämä mahdollisti myös paremman tapahtumien seuraamisen kun näytelmässä käsiteltiin maamme kehitystä puolen vuosisadan aikana.
Hieman huonosti oli oma historian tuntemukseni tältä ajalta, koska paljon uutta asiaa tuli esille. 

Eräissä asioissa ehkä tuli käsikirjoittajan ja ohjaajan näkemykset ja sympatiat tietyistä historiamme henkilöistä, jotka saattavat poiketa todellisuudesta jonkin verran.
Mannerheimia pidettiin sotahulluna ja Svinhufvudia pahimpana fasistina – heidän ansionsa oli paljolti unohdettu.

Kokonaisuutena näytelmä oli todella onnistunut ja suosittelen sitä todella. Tosin kaikki kevään näytännöt ovat loppuunmyydyt!

Näytännön alkuun viisi minuuttia!

Ukko ylijumala

Ukko, myös sukunimellä Ylijumala kulkenut herra, on vanha suomalaisugrilaisten kansojen jumala ennen kristinuskon aikaa. 

Eestiläisillä jumalan nimi oli Uku, Liettuassa vastaava jumala oli nimeltään Perkunas. Sieltä me olemme lainanneet alakerran isännän nimeksi Perkele.

Kuten kaikkia jumalia, niin myös ukkoa on valjastettu sotimaan ja tukemaan heikompien sortamista ja lisämaan hankkimista.
Tästä esimerkkinä vanha kalevalainen säe:
Ukko kultainen kuningas,
vaari vanha taivahinen,
tee minulle kivinen miekka,
eli rautainen rakenna,
eteheni seisomahan,
miehen päätä päästämähän.

Ukolta siis pyydettiin apua kun vallattiin ase kädessä Suomea ja karkotettiin saamelaiset Lapin raukoille rajoille.

Kautta vuosisatojen sotakirvestä on heilutettu jumaliin vedoten.
Viimeisimpänä lähellä meitä siitä esimerkki Venäjältä. Putin on valjastanut ortodoksisen kirkkonsa siunaamaan rosvojoukkonsa tappamaan ja raiskaamaan ukrainalaiset pois maan päältä.

Ateistina Putin ei rukoile jumalaa, hän valjastaa jumalan tukemaan valtapyrkimyksiään estottomasti. Mutta ei hän ole yksin jumaliensa häpäisemisessä. Niin ovat tehneet lukemattomat kansanjohtajat ennen häntä ja hänen jälkeensä.

Mutta ei ihminen ole paha. Ihminen on heikko ja johdettavissa kammottaviin tekoihin.

Ukko ylijumala R.W. Ekmanin Kalevala-maalauksessa Lemminkäinen tulisella järvellä 

Lähes ikiunessa

Jostakin syystä nukuin pari yötä hieman huonommin. Sehän tarkoittaa, että kaikkitietävä Oura antoi minulle unen laaduksi erinomainen, mutta omasta mielestä nukuin huonosti ja liian vähän.

Mutta viime yönä olinkin sitten ennätyskunnossa.

Menin nukkumaan tapojeni mukaan kymmenen jälkeen ja nukahdin välittömästi.

Heräsin yhtenäisen unen jälkeen, REM-unta oli lähes kolme tuntia ja kokonaismäärä yli yhdeksän tuntia. Nämä molemmat olivat ennätyksiäni Ouran kolmevuotisen historian aikana.
Ihan sataan pisteeseen en sentään yltänyt!

Ranteessani ollut Garmin ei ihan yhtä hyviä pisteitä antanut.

Omat tuntemukseni olivat aika neutraaleja – mitään muistikuvia ei unen laadusta jäänyt. En edes uniani aamulla muistanut! 😕

Ouran raportti yöstäni.
Ainoa suure punaisella on nukahtamisviive. Sen pitäisi olla Ouran mielestä jotain varttitunnin luokkaa.
Joskus oikein yritän pitkittää unen saamista, mutta ei se oikein onnistu.
Ja eikös väkisinmakaaminen ole ihan rikos? 😎

Garmin antoi hiukan enemmän unta,
 mutta väitti että viiden jälkeen olen ollut minuutin hereillä!
Pisteitä tämä niuhottava Garmin antoi vain 79!

Nörtti vm. 1991

Pakkaspäivänä on aikaa roikkua tietokoneen ääressä ja löytää vanhoja kuvia.

Yksi sellainen oli vuodelta 1991 Lapista.
Paikka saattoi olla Ylläsjärvi, näin ainakin Jani muisteli. Hän oli silloin armeijassa ja onnistui puhumaan loman ja päästä mukaamme hiihtämään.

Olimme siellä Juhan hiihtoloman aikaan, mutta nuorena yrittäjänä piti olla saavutettavissa koko ajan.
Siksi mukana oli Nokian Talkman.
Kannettava NMT-puhelin. Ei kuitenkaan mikään kännykkä!

Koska olimme hiihtämässä - pojat laskettelemassa - niin mukana piti olla myös sykemittari Polar.
Se ei ollut sellainen nykypäivän härpäke, joka mittaa matkan ja paljon muuta. Tämä Polarin Sport Tester mittasi sykkeen ja ajan. Ne tallentuivat laitteen muistiin ja sieltä ne näki vielä seuraavanakin päivänä. 
Ensimmäinen Polar, joka minulla oli, oli sellainen, että se huurtui sadesäällä ja näytöstä ei saanut mitään selvää. Mutta kuvan laite oli jo hiukan edistyneempi ja sitä uskalsi käyttää myös suunnistaessa.

Kolmas kuvan laite oli Casion digitaalinen muistikirja. Sen käyttö taisi rajoittua puhelinnumeroiden taltiointiin. 

Jos oikein muistan, niin en puhu kenenkään kanssa.
Kyllä nämä tuoteasettelut viittaavat siihen, että kohteet näkyvät tarkoituksella, vaikka mitään rojalteja en olekaan tästä kuvasta saanut.
En edes Lapin Kullalta.

Puhelin lienee tämä Mobiran Talkman.

Markkinoiden huippumalli 90-luvun alussa!

Pöydällä lojuva Casio lienee ollut tämä malli - ehkä!

Niin minä mieleni pahoitin

Taas tänään suunnistamassa ja pahoittamassa mielensä!

Ei vaan opi suunnistamaan, PRKL!!!

K-1: Ilman lauhduttua oli pahuksen liukasta - joten suosiolla kiersin nousematta kalliolle
1-2: Polkuja pitkin rastille

2-3: Käytin oikein kompassia ja tähtäsin kiellettyjen alueiden väliin, se meni vielä hyvin.
Sitten tapahtui jotain, jota en pysty selittämään.
Epäilen että avaruusalus sieppasi minut ja aiheutti katkon ajattelussa!
Rastiakin jouduin vielä hakemaan.

3-M: Loppu meni kohtuullisesti - tunnistin jopa kiskolaisveljekset, kun tulivat vastaan ennen nelosta.

Kallioiden liukkaus aiheutti varmistelua varsinkin alamäissä.
Reidet alkoivat huutaa hoosiannaa loppupuolella.

Mutta siihen olen tyytyväinen, että sain sykkeen jo kohoamaan, joten vielä täältä kaivon pohjalta ja syvältä suonsilmästä noustaan!
Tai sitten ei…

Rastivälillä 9-10 hävisin rutkasti kun menin suoraan korkeuskäyrää pitkin risukossa. 
Olisi pitänyt nousta mäen huipulle ja sieltä alas teitä pitkin.
Tai ehkä minulle paras olisi ollut heti vasemmalle polulle ja kiertäen!

Rautarouva

Meidän kaikkien rakastama, ihailema ja kadehtima pääministerimme jatkaa nopeaa matkaansa maapallomme johtajaksi.

Hän kävi jopa maailman toisella laidalla selvittämässä suhdettamme sotaa käyviin Ukrainaan ja Venäjään. Ja siinä samalla neuvoi kaikkia länsimaita pysäyttämään Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.

Kärkkäästi ja selväsanaisesti hän tuomitsee Venäjän toimet ja vaatii Putinin joukkojen pysäyttämistä.
Vielä hän ei ole julistanut sotaa Suomen ja Venäjän välille, mutta hiukan sieltä rivien välistä huokuu että Karjala ja Petsamo takaisin ja äkkiä.

Hän nauttii kansainvälistä arvostusta jopa niin, että EU:n sosialidemokraatit kaavailevat hänestä kärkiehdokasta tulevissa vaaleissa.

Muualla Euroopassa vielä haikaillaan diplomatian perään suhteessa Venäjään ja Putiniin. Mutta me suomalaiset tiedämme, että ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Ja niihin ei toimi diplomatia vaan kovat otteet ja rautaa rajalle.

Mieluummin kuitenkin näkisin, että kovat otteet ja puheet tulisivat Saksan, Ranskan ja USA:n johtajien suusta kuin meidän 37-vuotiaan pääministerin ja neljävuotiaan lapsen äidin toimesta.
Kovaan paikkaan hän on itsensä laittanut.

Ettei vaan kävisi niin kuin hänen marraskuussa tapaamalleen Uuden-Seelannin pääministerille Jacinda Ardernille! Tämä oli nuorin pääministeri tullessaan virkaansa viisi vuotta sitten. Ja keskusteltuaan Sannan kanssa päätti lyödä hanskat naulaan ja erota virastaan aivan yllättäen. Kertoi olevansa vain ihminen ja hänen tankkinsa on tyhjentynyt. Sanoi, että antaa tilaa niille, joilla on voimia ja kykyä johtaa maata parhaalla mahdollisella tavalla.

Ettei nyt vaan kävisi Sannalle samoin. Tosin epäilen, että häneltä puuttuu tiettyjen johtopäätöksien tekoon kaikenlainen itsekritiikki.

Maratonille!

Päätin lopettaa maratonien vaeltamisen, kun neljä vuotta sitten akillesjänteeni tulehtui pahasti ja pitkien lenkkien tekeminen muuttui mahdottomaksi. Päätöksen pitävyyttä vahvisti viime vuosi, kun toinen jalka esti koko vuoden kunnollisen lenkkeilyn. Nyt olen pari kuukautta pystynyt juoksemaan kivuitta. Tosin kunto on mennyt niin heikoksi, että muutaman juoksuaskeleen jälkeen on laitettava kävelyksi.

Ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt ja kun luin, että Rogaining-suunnistuksen EM-kilpailut järjestetään Suomessa – kilpailukeskuksena Raasi tuossa nurkan takana, niin olemme Maijan – siskoni – kanssa menossa sinne kisaamaan, EHKÄ.
Sehän ei ole maratonjuoksu, mutta onnistuneella suorituksella matkaa siellä tulee taitettua enemmän kuin maratonilla.

Kisa on vasta syyskuussa, joten aikaa on harjoitella. Aikaa on siis myös rikkoa paikkansa niin, että osallistuminen jää haaveeksi.
Sopiva välitavoite olisi Salossa järjestettävä 100 kilometrin SM-kilpailu. Siellä nimittäin on myös 50 kilometrin matka ja aikaa ilmeisesti on sen suorittamiseen 10 tuntia. Se voisi riittää tällaiselle puolikuntoiselle!

Eilisen katastrofaalisen suunnistuksen jälkeen oli pakko mennä aamulla rankaisulenkille. Jotta korvien väli ymmärtäisi, että rajansa se on töppäilylläkin.

Olin kyllä suunnitellut meneväni pitkikselle tänä aamuna, kun tarkoitus on kesällä harrastaa noita yllä mainittuja lajeja, joissa tarvitaan kestävyyskuntoa.
Joten päätin hölkätä puolitoista tuntia peruskuntoni nostamiseksi. Kävelin ja hölkkäsin niin että jokainen kilometri meni alle 9 minuutin. Eli kyseessä oli kevyt lenkki.

 

Olin nollannut kaikki ennätykset uudesta Garministani. Se ilmoitti lenkin jälkeen, että tein kympin ennätyksen ja juoksin pisimmän lenkkini!
No, ne eivät siis ole ihan totta, mutta ovat mukavasti kannustavia treenaamisen jatkamiseksi.

Tuolta löytyy lisätietoa syyskuun kisasta

Tämän päivä pitkis.
Sitten kun pystyy tekemään tämän tuplana pari kertaa viikossa, niin kunto on riittävä kisaan!

Tonttuilemassa

Vuoden ensimmäinen suunnistus poutasäällä. Ilmeisesti se sekoitti pienen pääni ja homma meni päin helvettiä. 

Suurimmaksi syyksi katsoisin, että kartassa olevien teiden pohjaväri otsalampun valossa katosi täysin.

Todellinen syy tietenkin oli se, että informaatio silmistä korvien väliin kulki takkuillen. Tähän en muuta syytä keksi kuin se, että viimeisen 4 viikon ajan olen juonut päivittäin yhden oluen - ja joskus sekin on unohtunut juomatta.

Jos tämän ikäisellä ihmisellä puuttuu oikeat voiteluaineet, niin eihän se ajatus kulje. Pitää tempaista viikonloppuna kannullinen kiljua, eiköhän se siitä...

Reittiselostu: Suuntana 52 ja 23. Sitten piti ottaa rasti 56, mutta meninkin 51:lle.
Siellä tein uuden suunnitelman ja otin rastin 46. 

55:lle oli tarkoitus mennä suoraan, mutta tuli vastaan tulviva puro ja kierto idän kautta.
Sitten 21 ja kohti rastia 41. Siellä pyörin kuin pxxxu nahkahousuissa - rastia en löytänyt - enkä ollut lähelläkään.

Jatko 53-45-44. Oli tarkoitus hakea 54, mutta aika ei olisi riittänyt, joten 31:n kautta maaliin.

Kyllä tässä näkee selkeästi teiden pohjavärin olevan heikosti punertavaa.
Mutta pää höyryten lampun valossa väri oli ihan valkoinen!

Erikoisoperaatio

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu on tavannut Ukrainassa taistelevia joukkoja, väittää Venäjän puolustusministeriö Telegram-viestipalvelussa:

"Sergei Šoigu kiitti sotilaita, jotka suorittavat rohkeasti tehtäviä sotilaallisen erikoisoperaation vyöhykkeellä, ja luovutti valtion palkinnot sotilaille heidän omistautumisestaan ja sankaruudestaan", ministeriö kertoo viestissään.

"Suoritatte palveluksenne kunnialla, suojelette isänmaatamme, autatte niitä, jotka tarvitsevat apua, ja teette kaikkenne, jotta päivä, jota kutsutaan voitonpäiväksi, koittaisi nopeammin", Šoigu totesi Ukrainassa palveleville venäläissotilaille puolustusministeriön mukaan.

Jos saisi hiukan kommentoida tätä ryssien propagandaa:
- Šoigu todennäköisesti tapasi sotilaitaan kaukana Ukrainasta jossakin suljetussa tilassa, venäläiset johtajat kun pelkäävät yhtä paljon omiaan kuin vihollisiaan
- eivät ne sotilaat suorita mitään erikoisoperaatiota, vaan toteuttavat Putinin hyökkäyssotaa Ukrainassa tavoitteenaan tappaa mahdollisimman monta ukrainalaista
- sankareita ovat ne ukrainalaiset, jotka puolustavat isänmaataan
- kunniakkaaksi tätä tuhoamissotaa ei kukaan järkevä ihminen voi mainita
- tapatte niitä jotka, tarvitsisivat apua
- voiton päivä on päivä, jolloin Putinin ja hänen kaltaistensa valta Venäjällä murtuu

Kuvassa sotarikolliset V. Putin (vasemmalla) ja S. Šoigu oikealla.
He eivät todellakaan esiinny rintamalla rintamamiesten kanssa
vaan kaukana rintamasta turvamiestensä takana. 
Ja pelkäävät aiheesta enemmän omiaan kuin vihollisia!

Kevättä kohti

 

Viime päivien paksut pilvet ja jatkuva vesisade ei ole vakuuttanut että päivä pitenee ja kevät odottaa kulman takana.

Aamulla päivä ei vielä ole pidentynyt kuin vaivaiset viisitoista minuuttia. Iltapäivällä pidennystä on tullut lähes neljäkymmentä minuuttia.

Tämä epäsuhde johtuu siitä, että maapallo ei kierrä ympyrärataa auringon ympäri vaan hieman elliptistä reittiä. Lisäksi pallomme akseli on vinossa suhteessa kiertoradan tasoon, sekin vaikuttaa päivän pituuteen.

Tänään aurinko on horisontin yläpuolella runsaat kuusi ja puoli tuntia. Lisäksi meillä on hämärää aikaa parisen tuntia. Sitä autuuttahan ei lähempänä päiväntasaajaa ole lainkaan.

Päivä pitenee nyt kolme minuuttia päivässä, loppukuusta se kasvaa jo kuusi minuuttia joka päivä.
Joten kyllä se kevät sieltä tulee valon lisääntyessä. Ja kaipa tämä sadekausikin joskus loppuu!

Tässä Turun tiedot auringon noususta.
Rovaniemellä päivä on hieman lyhyempi - mutta kesällä tilanne on toinen!

Talvirasteilla tonttuilemassa

Tänään pääsin suunnistamaan Topinojan kaatopaikan lähialueelle. Se ei ole ihan Turun parhaita suunnistusalueita, sinne piti vaan lähteä tihkusateeseen

Ensin sai juosta 600 m täysiä jäättömällä pyörätiellä. Siis täysillä matkaan ja hapoille, siitä seurasi parin minuutin pummi ykkösellä - en tuntenut karttamerkkejä. Etsin rastia ison kiven takaa, mutta se karttamerkki olikin louhikko.

Kakkosellekin kului aikaa, varmaan oli pitänyt mennä suoraan eikä kiertää alakautta.

Kolmoselle mennessä Miklai ohitti minut eka kerran, varmaan siitä häkellyin ja unohdin käyttää kompassia. Kun tulin Kuokkapellon koilliskulmaan, jouduin suuntaamaan karttaa kauan ennen kuin uskoin, minne olin joutunut.

Loppu sujui jo hiukan paremmin. Vitoselta eteenpäin porukkaa ohitti minut oikealta ja vasemmalta. Jaloista oli kaikki voimat huvenneet. Mutta onneksi takaa tuli lisää porukka, joita seuraamalla selvisin rasteille.

Viimeiselle mennessä selät loppuivat ja heti tuli parin minuutin pummi edellisten töppöilyjen lisäksi. Menin ihan vierestä rastin ohi, luulin olevani polulla jota ei ole kartalla.

Tämän huonommin tuskin voin enää suunnistaa. Ainoa selitys on se, että sateen takia valoa oli vähän, enkä nähnyt kartasta paljon mitään. Selitys on huono, enkä usko siihen itsekään.

Näin huonolla kunnolla pitäisi rauhoittaa vauhtia ja myöntää, että olen vanha eikä aivot enää toimi sataprosenttisesti!

Minä elän!!! 😃

Viime kuun onnenpäivänä matkustimme Kanarialle. Se matka tullaan muistamaan muustakin kuin lähtöpäivästä.

Tänään kun oli taas 13. päivä ja lisäksi perjantai, niin sekin jää muistiin.

Eilen Ulla oli vakuutusyhtiön sponsoroimalla lääkärillä, joka jutteli kauan emännän kanssa ja kiitteli espanjalaisten lausuntoja, jotka olin kääntänyt googlen avulla suomeksi – jos sitä tekstiä nyt suomen kieleksi voi kutsua. Asia kuitenkin tuli ammattilaiselle selväksi.

Määräsi tänään labrakokeisiin ja niiden tulokset tulivat lähes saman tien.

Ne olivat kaikki viitearvojen sisällä ja varsin huono hemoglobiinikin oli palannut normaaliksi vuoden alamaissa vaeltelun jälkeen.

Tulokset saatuaan rouva riemastui ja totesi: MINÄ ELÄN!!!

Suunnistuskauden avaus

Kun olen hiukan toipilas edelleen flunssistani, niin lupasin vaimolle, että menen vaan hölkkäämään hissukseen ja pysyn poissa metsästä.

Ei hän muuten niin kiinnostunut ole urheilustani, mutta kun olen hänen "omaishoitajansa", niin murehtii voinnistani. Jos jalkani menee poikki tai sattuu muuta mukavaa, niin kuka hänestä sitten huolen pitäisi!!

Alkumatka meni hiljaa, menimme Maijan kanssa yhdessä rasteille 41-36, mutta sen jälkeen tiemme erosivat. Jatkon 42-56-52 pääsi vielä hölkkäämään pyöräteitä pitkin.

Sitten vaihtui metsäsuunnistukseen 21-43-53-32.
Sieltä lähdin väärään suuntaan, mutta 50 m edettyäni pysähdyin ja tarkistin suunnan kompassista. Totta tosiaan olin lähtenyt 180 astetta väärään suuntaan.
Rastille 31 vielä metsäpolkuja ja neitseellistä metsääkin kulkien.

Loppu 46-35-25-51 taas pyöräteitä pitkin.
500 m ennen maalia sain Maijan kiinni ja kerroin, että menee tiukille alittaa tunti.

Lopun tulimme sulassa sovussa juosten ja ehdimme nipin napin määräajassa maaliin. Tällä pätkällä unohtui lupaus rauhallisesta vauhdista. Tai vauhti oli jo hidasta, mutta pulssi hakkasi 51:ltä maaliin lähellä pulssia 160. Mutta hyvin sydän kesti tämän testin!

Alkumatkalla reittiviiva on hiukan sivussa todellisesta ja sen mukaan olen kulkenut vihreällä eli kielletyllä alueella.
Minähän en lakia riko, en ainakaan jos vihreällä kulkeminen on hitaampaa kuin tietä pitkin juoksu!

Hallitusennakko

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää kolmisen kuukautta.

Ennen kuin me äänestäjät olemme päättäneet ketkä tätä maata johtavat vaalien jälkeen, poliittiset eläimet ovat jo jakamassa hallituspaikkoja.

Eilen valtakunnanjohtaja Sanna Marin ilmoitti, ettei näe puoluettaan eikä itseään samassa hallituksessa persujen kanssa.
Saman ilmoituksen ovat tehneet vihreät ja kommunistien perilliset vasemmistoliitto.

Nyt kun lienee selvää, että vaalien jälkeen kaksi suurinta puoluetta ovat kokoomus ja persut, voi jo varsin perustellusti ennustella hallituksen kokoonpanoa.

Jos persut ovat suurin puolue, niin hallituksen muodostaa persut, kokoomus, RKP ja KD. Tämä olisi isänmaan kannalta loistava kokoonpano – saataisiin joku loppu tähän rahanjakopolitiikkaan.

Jos kokoomus on suurin, niin tuskin sekään haluaa Marinia hallitukseensa. On sillä naisella niin suuret kuvitelmat omista kyvyistään – velanottoon!

Joten samalla hallituspohjalla siinäkin tapauksessa jatketaan, pääministerin nimi vaan on eri.
Vaikka Petteri on Orpo, niin mieluummin näkisin hänet maamme seuraavana pääministerinä!

Satakuntalainen Orpo.
Syntynyt Köyliössä.
Kuvan copyr. Wikipedia.

Hiihtokausi alkoi

Yhä vaan parantelen flunssaani.

En ole varsinaisesti sairas mutta en tervekään. Yskä vaivaa vielä ja jos jotain urheiluun viittaavaakin tekee, niin palautuminen on hidasta.

Lumenkolausta jaksaa tehdä – se kun on kevyttä pakkaslunta. Mutta jo reipas kävely on sellaista, että tunnin tekemisen jälkeen pitää pitää lepopäivä.

Tänään kaivoi esille sukset ja menin ihan hiihtämään.
Se oli ensimmäinen sitä lajia maaliskuussa tapahtuneen kaatumisen jälkeen. Silloin menetin tasapainoni jäisessä laskussa ja löin kaatuessa pääni tantereeseen.

Nyt valitsin sellaisia latuja, joissa ei tarvinnut pelätä kaatumista eikä sen seurauksia.
Huonot ladut ja pöpperöinen lumi piti vauhdin alhaalla. Vajaan tunnin jaksoin edetä.
Jos vielä hiihtokelejä tulee, niin pitänee voidella sukset ja puhdistaa skiniosuus.

Hiihtäjiä oli suhteellisen runsaasti liikkeellä, mutta jatkuva sade heikensi luistoa.
Vaikka kyllä suurin vika hitauteen oli suksien päällä!

Sen sijaan vanhan työkaverini Peterin pojanpojalla oli viikonloppuna vauhti päällä Tampereella. Hän tuli 16-vuotisten poikien sarjassa toiseksi niukasti voittajalle häviten. Vaikka on vielä pari vuotta sen sarjan muita poikia nuorempi.
Pistäkää nimi mieleen: Amos Korin!

Ihan tällaisissa maisemissa en tänään hiihdellyt.
Kuva on kuuden vuoden takaa Ylläkseltä!

Venäjän idea

Mauno Koivisto oli koko aikuiselämänsä kiinnostunut Venäjästä. 

Hän opiskeli kieltä ja maan historiaa. Ja kirjoitti jopa kirjan Venäjän idea sitten kuin oli vapautunut tärkeämmistä tehtävistä pankinjohtajana ja tasavallan presidenttinä.

Venäläiset uskovat, että heillä on jumalan antama tehtävä ottaa haltuunsa ja valtaansa maapallomme maat ja kansat.
Tehtävä lankesi heille, kun ortodoksinen kirkko Konstantinopolissa heikkeni ja kirkollinen tehtävä siirtyi ensin Kiovan Rus’ille ja sittemmin Moskovan Rus’ille.

Moskovasta näin tuli maailmankaikkeuden uskonnollinen keskus, kolmas Rooma ja ikuinen – venäläisten ajattelutavan mukaan.
Venäjän tsaarit ovat tätä maailman haltuunottoa harjoittaneet voimalla, tosin toistaiseksi aika heikolla menestyksellä.

Kuten aina uskonsodissa, niin verta on vuodatettu ja hyvän asian tähden jumalatkin hyväksyvät sen, että ihmishenkiä menetetään.
Venäjän tsaarien ajattelun mukaan ihminen on uusiutuva luonnonvara ja eikä niiden menetyksiä surra sen enempää – olivat ne sitten omia tai vihollisen henkiä.

Nykyinen tsaari Vladimir Paskajalka siis toteuttaa tätä aiempien tsaarien aloittamaa uskonsotaa ja elää vahvassa uskossa, että vielä jonain päivänä Venäjä hallitsee koko maailmaa.

Tosin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Vladimirista tulee kiinalaisten aisankannattaja.

Eikä se olisikaan oikein soveliasta nykypäivänä, että öljyllä ja maakaasulla rikastunut oligarkkien ja muiden varkaiden hallitsema maa olisi koko pallomme hallitsija.

Kirjan kansi.
Suosittelen luettavaksi!

Ihannepaino

Joulupäivänä alkanut viime kuun toinen kuumeflunssa alkaa olla taaksejäänyttä elämää. Ainakin jos uskoo näitä eri puolelle kehoa kiinnitettyjä laitteita.

Oura kertoo, että olen palautunut erinomaisesti ja nukun taas yöni erinomaisesti.
Garmin kertoo samaa ja kehottaa lähtemään kunnon lenkille. Lepopulssi on alempi kuin vuosikymmeniin ja painokin laski sairastelujen aikana pari kiloa.
Tosin älyvaaka kertoi, että siitä ei kannata olla onnellinen – se kaikki poistui lihasmassasta!

Tästä tuli mieleeni juttu ihmispolon painosta. Jutun luin pari päivää sitten.
Paino kuulemma pyrkii hakeutumaan sellaiseen tasapainopainoon, joka on osittain geeniperimän osittain turmiollisten elämäntapojen määrittelemä.

Minun tasapainopainoni on 88 kg. Kerran kauan sitten tein tupakkalakon kannustaakseni työkaveriani hänen lakossaan. Vuodessa kerrytin painon lähelle sataa kiloa, vaikka aloin hieman katsella mitä syön. 

Kun aloitin uudelleen tupakoida, painoni laski takaisin alkupainoon kolmessa kuukaudessa. En tehnyt mitään muutoksia elämäntapoihini enkä mitenkään laihduttanut. Paino laski vaan itsekseen tähän geeniperimän määrittelemään painoon.

Vuonna 2003 lopetin tupakanpolton sisäisen käskyn saattelemana. Silloin nikotiinin vajaus ei aiheuttanut mitään painonnousua. Tämä vakiopainoni 88 kg antaa painoindeksiksi 25,5 eli lievän ylipainon.
Nyt painoni on ollut pari viikkoa 85,5 kiloa. Se antaa painoindeksiksi tasan 25.
Mielenkiinnolla odotan milloin palaan takaisin ihannepainooni!

Ehkä sitten kun tervehdyn täysin. Vaikka mittarit toista väittävät, en ole vielä ihan tikissä. Minulla on nimittäin kaamea kuiva yskä.

Illalla kun menen nukkumaan, niin yskä lakkaa kuin veitsellä leikaten. Kun kahdeksan tunnin jälkeen nousen ylös, yskä alkaa. Tämä alkaa jo pikkuisen potuttamaan.

Kaksi viikkoa yskää täyttyy parin päivän päästä. Ehkä se silloin loppuu. Flunssahan kestää 14 päivää, jos sitä hoitaa. Hoitamatta se kestää kaksi viikkoa.

Kyllä Ourasta kannattaa maksaa!
Se kehuu käyttäjäänsä, vaikka on kuolemaisillaan yskään!

Kun aamulla kiipesin älyvaa'an selkään, niin se moitti, että lihasmassa on katoamassa.
Sehän on normaalia tässä iässä, mutta ei sitä sentään pitäisi kuukaudessa menettää kahta kiloa!
Verenpainetta ei vaaka mitta, sen tekee saman valmistajan (Withings) mittari. Se mittaa myös sykkeen.
Kuvasta näkee, että painon olen mitannut klo 06.34, verenpaineen parikymmentä minuuttia myöhemmin.

Uudenvuoden lupaus?

Kuntosalit kertovat, että jälleen kerran uusi vuosi alkaa valtavalla ryntäyksellä lunastamaan lupauksia, joita holtittomasti on tullut tehtyä.

Ja muutaman päivän tai viikon jälkeen tilanne normalisoituu ja saleilla on tilaa runsaasti.

Minulla ei ole ollut tapana tehdä mitään isompia lupauksia eikä ainakaan nyt kuntoilun suhteen.

Vuoden kahtena ensimmäisenä päivänä kävelin tunnin verran rauhallista tahtia.
Sen verran on joulukuun flunssista tuntemusta, että vasta kolmantena päivänä jätin sairasvuoteen ja kipitin kolmen kilometrin lenkin. Vauhti oli sellaista, että kohtuullisen hidas kävelijä olisi kiitänyt heittämällä ohi.

Tänään menin jo neljän kilometrin lenkin. Vauhti oli hiukan parempaa johtuen siitä, että alustan pöperöinen suojalumi oli vaihtunut jääpintaiseksi pyörätieksi.
Ei sitä vieläkään juoksuksi voinut kutsua.

Mutta kiirettä ei ole nyt kuntoutua.
Tähtäimeni on asetettu vuoden 2027 suunnistuskauteen. 

Tosin siihen ei ole aikaa kuin runsaat kolme vuotta – taitaa tulla kiire…

Rokotetutkimuksessa

Kahteen kertaan siirretty rokotetutkimukseni koskien borrelioosirokotetta oli vuorossa tänään. Siirtojen syy oli ensin matkan takia aikaistettu influenssarokotus ja toisella kertaa matkan jälkeinen kuume. Tänään olin sen verran terve, että uskalsin mennä paikan päälle.

Nuha ja yskä tekivät sen, että ennen rokotusta tutkimussihteeri sanoi pyytävänsä paikalle lääkärin tutkimaan keuhkojeni toiminnan.

Hän tuli paikalle ja otti paperini esille. Katsoi niitä ja sitten minua.
Kysyi sitten, että tunnenko samalla sukunimellä varustetut Kirsin ja Timon. Kerroin tuntevani. Hän kysyi ovat oikein sukua – vastasin, että toinen on.
Sitten hän jo tarkensi kysymystään ja kysyi, että mitä sukua Timo on! Vastasin, että veljenpoika.

Lääkärin hymy leveni ja hän totesi, että sittenhän me olemme melkein sukulaisia. Timon tytär on nimittäin naimisissa minun poikani kanssa!
Totesimme, että Suomi on pieni maa ja Turku kyläpahanen.

En huomannut pyytää lääkäriltä lupaa lähteä juoksulenkille, joten vielä tänään harrastin reipasta kävelyä.

Tosin vaimo sanoi lenkiltä tullessani, että sä oletkin juossut, kun haiset hielle. Heikolla menestyksellä yritin kertoa, että ei se ole hienhajua vaan miesparfyymia. 

Tämän elukan levittämää tautia, borrelioosia, vastaan kehitetään rokotetta.
Tautia kutsutaan myös nimellä Lymen tauti

Uusi vuosi syntyi

Aatto sujui rauhallisemmin kuin koskaan edellisten kuudenkymmenen vuoden aikana.

Sen verran oli vielä flunssaa jäljellä, että paukkeesta huolimatta menin sänkyyn kymmeneltä ja muutaman minuutin päästä olin unessa. Pari viime viikkoa on mennyt iltaisin unta hakien, mutta eilen palasin normaaliin elämään.

Joten heräsin kuudelta ja lähdin päivän valjettua kävelemään. Samalla bongailin lintuja. Pakkasesta huolimatta niitä oli runsaasti liikkeellä.

Seuraavat linnut näin: talitiainen, sinitiainen, harakka, varis, harmaalokki, varpunen, naakka ja lopulta myös pihalintumme mustarastaan.

Harmaalokin näin taivaalla aurana matkalla kohti kaatopaikkaa. Lintuja oli nelisenkymmentä ja aura oli symmetrinen – molemmilla sivuilla saman verran lintuja.

Joutsenia ne eivät olleet, sen näki lentotyylistä. Hanhet ovat jo poistuneet maasta, joten harmaalokki jää ainoaksi vaihtoehdoksi.

Garmin yllyttää hulluja ja antoi tänäänkin merkin Vahva alku!
Viiden kilometrin rauhallinen kävely nyt ei ollut kovin vahva näyttö kunnosta.