keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Hallitusennakko

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää kolmisen kuukautta.

Ennen kuin me äänestäjät olemme päättäneet ketkä tätä maata johtavat vaalien jälkeen, poliittiset eläimet ovat jo jakamassa hallituspaikkoja.

Eilen valtakunnanjohtaja Sanna Marin ilmoitti, ettei näe puoluettaan eikä itseään samassa hallituksessa persujen kanssa.
Saman ilmoituksen ovat tehneet vihreät ja kommunistien perilliset vasemmistoliitto.

Nyt kun lienee selvää, että vaalien jälkeen kaksi suurinta puoluetta ovat kokoomus ja persut, voi jo varsin perustellusti ennustella hallituksen kokoonpanoa.

Jos persut ovat suurin puolue, niin hallituksen muodostaa persut, kokoomus, RKP ja KD. Tämä olisi isänmaan kannalta loistava kokoonpano – saataisiin joku loppu tähän rahanjakopolitiikkaan.

Jos kokoomus on suurin, niin tuskin sekään haluaa Marinia hallitukseensa. On sillä naisella niin suuret kuvitelmat omista kyvyistään – velanottoon!

Joten samalla hallituspohjalla siinäkin tapauksessa jatketaan, pääministerin nimi vaan on eri.
Vaikka Petteri on Orpo, niin mieluummin näkisin hänet maamme seuraavana pääministerinä!

Satakuntalainen Orpo.
Syntynyt Köyliössä.
Kuvan copyr. Wikipedia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti