Päivän hyvä työ

Tänään tuli tehtyä päivän hyvä työ.

Vanha työkaverini soitti ja kysyi, olenko Nauvossa. Vastasin kyllä ja sitten: olenko ajokunnossa. Kerroin, että nykyään väkevin juoma on 2,8-prosenttinen olut ja olen ollut siinä suhteessa ajokunnossa vuoden jokaisena päivänä.
Sitten hän kertoi, että hänen poikansa on perheensä kanssa ulkosaaristossa ja perheen poika tarvitsee lääkettä apteekista. Seuraava kysymys oli, että voisinko hakea lääkkeen apteekista ja viedä sen Pärnäisten satamaan Utön saarelle menevään laivaan. Vastasin myöntävästi, sain ohjeet miten toimia ja lähdin asialle.

Apteekki toimi hienosti ja Utö-laivalla oli selkeästi saatu ennenkin paketteja toimitettavaksi ulkosaaristoon. Paketti tuli kolmen tunnin matkan jälkeen perille ja potilaan äiti lähetti tiedon saatuaan tuhannet kiitokset.

Siitä innostuneena sateen tauottua lähdin kokeilemaan, miten reipasvauhtinen viitonen sujuu näillä vanhoilla ja raihnaisilla jaloilla.
Hiukan helpotusta sain, kun ohitin ikäiseni naisen, hän pelästyi ja pysähdyin pyytämään anteeksi häiriötä. Kävelin hänen kanssaan hetken ja vaihdoimme muutaman sanan.
Siinä sai hieman palauttavaa aikaa – tarpeeseen!?

Paluumatkalla hän pysäytti minut ja kyseli kaikenlaista minusta ja kertoi omaa tarinaansa Nauvon mökistään, miehestään ja miehen suvusta. Ne minä tunsinkin nimen perusteella.
Pysäytin perillä kellon 5 km juostuani ja Garmin kertoi, että juoksin uuden ennätykseni viiden kilometrin matkalla. Kello noteeraa ennätykset siis viime vuoden huhtikuussa tapahtuneen kierukan hajoamisen jälkeen.

On kiva saada positiivista kannustusta kelloltaan – se kannustaa treenaamaan lisää näilläkin vuosirenkailla! Ainakin siihen asti kunnes seuraava jalkavaiva pysäyttää kehityksen...

Tässä kuva päivän toisesta hyvästä työstä!

Punkkisota

Venäjän aloittama käsittämätön sota Ukrainassa jatkuu ja jatkuu – loppua ei näy.

Minä käyn sotaa punkkeja vastaan. Alkukesällä rintamalla on ollut rauhallista. Taistelun osapuolet ovat olleet lähinnä bunkkereissaan ja kouluttaneet joukkojaan ratkaiseviin taisteluihin. Olen poistanut kesän aikana kolme tiedustelijaa, jotka ovat uskaltautuneet lähitaisteluun.

Eilen ajoin ruohoa poluilta ja niiden reunoilta. Jouduin alttiiksi hyökkäykselle.
Iltapäivällä poistin yhden, mutta se oli herkutellut verelläni jo kauemmin – olin sen saanut seurakseni varmasti jo edellisenä päivänä.

Aamulla taas herättyäni suoritin perusteellisen punkkitarkastuksen.
Yksi veijari oli pureutunut nivustaipeeseeni. Sitä oli hieman hankalampi poistaa, kun se teki työtään tiheässä viidakossa.

Toinen löytyi säären takaosasta, sen sai poistettua elävänä. Mutta tuhon omaksi tämäkin punkki joutui.

Minun sodassani tehdään välirauha lokakuussa. Taistelu jatkuu taas ensi keväänä, näin on säädetty.

Pieni oli tämä sotilas.
Pari milliä pituutta ja leveyttä saman verran.

TdA, kisa kiristyy

TdA:n 5. osakilpailu, yksi on vielä jäljellä.

Saimme tähän kilpailuun H70-sarjaan kolmannen osallistujan. Ja hän pahus meni heti voittamaan tämän osakilpailun.

Neljä parasta suoritusta huomioidaan. Minulla on kolme voittoa ja yksi kakkossija, joten pääsen loppukilpailun takaa-ajolähdössä ensimmäisenä matkaan. Mutta Berntillä on yksi voitto ja kolme kakkosta.

Joten näillä sijoituksella pääsen lähtemään syyskuussa tasan minuutin johdossa. Jos tämän päivän voittaja voittaa myös viimeisen karsinnan, niin hän lähtee loppukisaan runsaat 4 min jälkeeni.

Tänään me harjoittelimme B:n kanssa jo loppukilpailun tilannetta - minä lähdin pari minuuttia ennen metsään.

Töppäsin ykköstä nelisen minuuttia, kun en malttanut lukea karttaa ja katsoa kompassia. Mutta B töppäsi ykköstä neljä minuuttia enemmän!

Pystyin pitämään hänet takanani loppuun asti, vaikka askel alkoi painaa ja johtoni, joka oli parhaimmillaan 8 min, kutistui lopussa 4 minuuttiin.

Häpeä on suuri laittaa tämän päivän reittiä julkisuuteen, mutta onhan se tehtävä!

Gaia kylässä

Saimme maanantaina Gaian hoitoomme pariksi päiväksi.

Koira oli paljon rauhallisempi nyt kuin viime kerralla hoidossamme.
Ulkoilutin sitä aika runsaasti – sellainen tavoite oli, että kymmenen kilometriä päivässä.

Jos se oli raskasta minulle, niin oli se hiukan koirallekin. Se kun on tottunut ulkoilemaan ympäristössä, jossa ei ole valtavasti liikennettä, pyöräilijöitä, juoksijoita, fresbee-golffareita ja vieraita ihmisiä, jopa koiriensa kanssa.

Ei se Gaialle fyysisesti ole raskasta mutta hekinen kuorma on ilmeisesti kohtuullinen.

Koira nukkui hyvin eikä herättänyt minua aamulla. Vasta kun avasin silmäni ja aloin jumppaamaan ennen ylösnousua, niin vasta silloin gaia tuli tervehtimään ja vaatimaan rapsutuksia.

Siitä alkaa pikkuhiljaa tulla aikuinen – kolmen vuoden iässä!

Tässä tämä tyttöystäväni poseeraa kedon kukkien keskellä.

Välillä oli raskasta, mutta äkkiä se palautuu, kun osaa rentoutua.

Korsuvuoren korkkaus

Tänään päätin lähteä heti aamusta hieman pidemmälle patikkaretkelle. Sitä pitää harjoitella, koska olemme Maijan kanssa menossa syyskuussa rogaining-suunnistuksen Euroopan mestaruuskilpailuun.

Kilpailukeskus on Raasissa ja 24 tunnissa pitää etsiä niin monta rastia kuin mahdollista – tosin huomioiden, että rastit ovat eri arvoisia skaalalla 1 … 10 pistettä.
Eniten pisteitä saanut joukkue on mestari.

No, me emme mestaruudesta taistele, vaan menemme retkeilemään rauhallisesti tavoitteenamme on kävellä suomalaismetsissä maraton ja sen saavutettuamme oikaisemme maaliin.
Sarjamme on yli 65-vuotiaille, joten lienemme kisan vanhimmat osanottajat. Ja teemme parhaamme, ettemme voita nuorempiamme!

Olin suunnitellut vaeltaa ensin moottoritien eteläpuolella ja kääntyä Kaarinan urheilukeskuksen kohdalta motarin pohjoispuolelle.
En tiedä mitä ajattelin, joka tapauksessa Piispanristillä totesin, että olin ohittanut kääntöpisteeni.
Mietin miten etenen ja muistin, että matkalla on Korsuvuori, joka on aina jäänyt kiipeämättä.

Nyt päätin sen tehdä ja siten sain hyvän sakkolenkin. Matkaa kertyi 10,55 kilometriä eli neljännesmaraton. Garmin kertoi, että aikaa käytin sekunnilleen kaksi tuntia.

Tällä vauhdilla tavoitteemme täyttyisi kahdeksassa tunnissa. mutta nyt kävelin pääasiassa ulkoiluteitä pitkin. Rogaining kisassa rymytään metsissä, joten meille menee tavoitteen saavuttamiseen 12 – 14 tuntia. 

Yöllä matkanteko hidastuu, kun syyskuussa on jo pilkkopimeää. Ja me Maijan kanssa pelkäämme pimeää ja Raasin susia!😄

Korsuvuori on merkitty karttaan punaisella nuolella

Ulkomaan eläviä!

Saimme perjantaina oikein ulkomaan eläviä vieraaksemme.

Nimittäin mökkinaapurimme Sexnappassa.

He ovat kyllä Suomen kansalaisia, mutta asuneet Ruotsissa yli viisikymmentä vuotta. Suomen kieli on ollut heillä vähän käytössä, joten pääasiassa keskustelimme ruotsiksi. Ja molempien äidinkieli on ruotsi.

Molemmat rouvat kyllä ovat kaksikielisiä, Ulla ymmärtää kaiken, mutta hänen kykynsä puhua sitä ei ole enää täydellistä.

Sen sijaan me molemmat miehet olemme hiukan kielivammaisia. Rainer kyllä ymmärtää hyvin suomea, mutta puhuu sitä heikommin.
Minä puhun jotenkuten, mutta kuulovammani takia ymmärtäminen on vaikeaa.

Enimmäkseen käytimme kaikki ruotsia ja kyllä parin tunnin jälkeen alkoi seurustelu sujua hiukan paremmin.

Ehkä siihen vaikutti myös pari pulloa kuohujuomaa, jotka tyhjensimme.

Vieraamme Gun-Lis ja Rainer.

Nauvo, suunnistus

Viime torstaina kävin jälleen kisaamassa Saaristorasteilla

Nauvossa oli oikein arvovieraita suunnistamassa. Yksi suomalainen maailmanmestari ja hänen vaimonsa - maailmanmestari hänkin, ainakin viestissä.

Edelleen vaikea maasto ja kohtuullisesti korkeuseroja.

Ja pummeja tuli enemmän kuin milloinkaan vuoden 1967 jälkeen - silloin aloittelin suunnistamaan ja virheitä tuli paljon.

Ykkönen OK, kakkosella 7 min pummi. Olisi tullut enemmänkin, mutta näin kun Janne Salmi eteni määrätietoisesti rastin suuntaan, otin peesin.

Kolmosella 4 min, kun ajauduin vauhdikkaasti ohi rastin.

4 ja 5 OK. Kahdella seuraavalla molemmilla 1,5 min pummia.

8 OK, ysille näillä voimilla olisi pitänyt lähteä pohjoiseen ja kiertää rastille tietä pitkin!

Yhteensä pummia 18.33 Motionsorienteeringin mukaan - minun laskujen mukaan 21.30.

Tästä suorituksesta en voi olla kauhean ylpeä. 😂
Sen takia julkaisukin siirtyi parilla päivällä.

Pentukuumetta ja punkteerausta

 Tulimme viikonlopuksi kaupunkiin – se on tavanomaista meille maalaisille.

Ensin juhlimme yhtä ikätoveriamme, joka täytti seitsemänkymmentäviisi vuotta. Ikä näyttää kirjoitettuna paremmalta kuin numeroin. Kaikki eivät jaksa sitä lukea loppuun ja kuvittelevat, että juhlimme seitsenvuotiasta ikätoveriamme!

Sunnuntaina juoksin helteessä kympin ja hädin tuskin jaksoin sen jälkeen poimia ensi talveksi kaurapuuron koristeeksi viitisen litraa punaisia viinimarjoja. Onnistuin ja nyt on talvi pelastettu!

Tänään kävin allekirjoittamassa valtuutuksen Borrelioosirokotteen tutkimuksen siitä, että ne saavat tehdä minulle ja jäännöksilleni mitä haluavat. Samalla esittelin heille edellisyön punkin puremaani, olin tehnyt hieman huolimattomasti illalla punkkisyynin ja taas oli yksi ahne saanut hienon veriaterian ihoni alta.

Sitten kävin fysioterapeutillani hoidatuttamassa jalkojani neljän kuukauden taon jälkeen. Ihme ja kumma, en saanut pahempia pyyhkeitä. Lupasin tulla käsittelyyn seuraavan kerran jo syyskuussa. Jollei mitään katastrofaalista tapahdu ennen sitä.

Synttäreillä oli tällainen tollerinpentu.
Ullahan ei irrottanut katsettaan siitä hetkeksikään! 😂

Sisarloma päättyi - tällä erää!

 Oli aika jättää hyvästit sisarilleni, jotka viihdyttivät meitä vajaan viikon Nauvon mökillä.

Onhan se niin, että kun kolme vahvaa naista asuu viisi päivää samassa taloudessa, niin kyllä siinä välillä hieman säkenöi, vaikka ukkosta ei ollutkaan ilmassa.
Mutta auttaahan se, kun on joukossa
  yksi heikko mies,
  joka otsansa hies,
  purkaa paineita ken ties!

Mutta eihän se elämä pelkkä aurinkoa ole – välillä aina pilviä kerääntyy taivaan rannalle. Mutta hauskaa meillä oli, aika kului kuin siivillä ja toivottavasti saamme taas ensi kesänä uusittua tämän tapahtuman.

Aamukahvien jälkeen Leena taikoi meille brunssiksi pyttipannun, jonne saimme upotettua kaikki ruuan tähteet.

Maija ja Leena ovat tottuneita interreilaajia, joten saimme helposti mahtumaan kaikki tavaramme pikkuautoomme, kun poistuimme paikalta.
Sattmarkissa Leena tarjosi porukalle munkkikahvit – siitä olikin aikaa vuosia, kun viimeksi poikkesimme tähän kesäkahvilaan.

Maijan jätimme bussipysäkille ja Leenan veimme Tuomiokirkon luo. Hänellä oli bussilippu tuntia myöhäisempään bussiin. Hän näytti lippuaan, kuski sanoi, että ei tuo tähän bussiin käy. Kun Leena kaivoi rahojaan kuski näytti, että peremmälle siitä. Kyllä maailmasta vielä löytyy hyvää tahtoa meitä vaivaisia eläkeläisiä kohtaan!

Hyvä niin…

Läksiäiskahvit Sattmarkissa.
Kyllä me Leenan kanssa olisimme aikoinaan hymypatsaan ansainneet!

Maija toimi lomamme hovikuvaajana, joten hän ei itse kuviin päässyt.
Mutta Leenalta löytyi sentään yksi kuva.
Ulla ei myöskään esiinny kuvissa, hän on kieltänyt minua julkaisemasta hänen kuviaan netissä.
Ja tottelevaisena poikana noudatan hänen armonsa ohjeita... 😘

Tour de Archipelague, 4. osakilpailu

TdA:n neljäs osakilpailu, edelleen meitä oli H70 sarjassa kaksi osanottajaa, joten loppukilpailussa syyskuussa kisa lienee meidän kahden välinen koitos.

Tänään laitoin kellon käyntiin vasta ykkösen puolivälissä (sen se ikä ja aivojen kalkkeutuminen tekee) ja varmaan siitä syystä unohtui kartanluku. Hain rastia liian aikaisin, pakitin parisataa metriä ja löysin itseni kartalta. Löysin jopa rastin.
Hävisin tällä rastivälillä taisteluparilleni kahdeksan minuuttia ja totesin, että kisa on ohi.

Seuraava rastiväli oli pohjaltaan pelkkää hakkuujätettä ja voimani loppuivat kokonaan. Kakkosella minut sai kiinni kaksikko, joista toinen oli kohtuullisen nuori ja pyylevä ja toinen jopa minua vanhempi.

He seurasivat minua koko loppumatkan leimaten rastilla noin kymmenen metriä metriä jälkeeni. 8-9 -välillä näin heidät edelläni vasemmalla, mutta lopussa minulla oli parempi alusta kävellä ja olin taas rastilla ennen heitä.

Alkoivat luottaa sokeasti taitoihini, koska rastille 13 tein suuntavirheen ja he olisivat kompassia katsomalla voineet ohittaa minut.
Maasto oli kamalaa, korkeuserot suuria ja jyrkänteitä ylös ja alas. Enpä muista koskaan suunnistaneeni näin raskaassa maastossa.

Nyt illalla myös tulokset tulivat nettiin. Kilpakumppanini Berndt onnistui tänäänkin häviämään minulle, tosin vain 13 sekunnilla. Minulla on nyt kolme voittoa ja hänellä yksi (siinä kisassa en ollut mukana).

Seuraava titaanien taisto on kahden viikon päästä, taas täällä Nauvossa.

Yksi kauhea virhe, muuten ihan kelpo esitys.
Keskisyke 147. Garmin kertoi, että palautusaika on 3 vrk!

Houtskär

 Päivä oli pyhitetty ajelulla saaristossa. Kävimme jopa kirkossa!

Ajoimme ensin Nauvon länsirannalle ja siirryimme lautalla Korppoon puolelle.
Korppoosta olikin sitten puolen tunnin lauttamatka Houtskäriin. Lautta tuli aivan täyteen ja pääsimme kyytiin kolmanneksi viimeisenä autona. Lautalla oli myös tilava kahvila, mutta kesälomaruuhkan ajaksi se oli suljettu!

Tällä saarella tie oli todella mutkainen, mutta eihän meillä kiirettä ollut. Tutustuimme Houtskärin puukirkkoon. sen jälkeen menimme paikkakunnan M-Kauppaan ja ostimme sieltä jäätelöt.

Siirryimme saaren toiselle puolelle ja kiipesimme Maijan kanssa näkötorniin, joka oli 56 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä näkyi aika kauas, ihan aurinkoon asti!
Kävimme vielä saaren pohjoisrannalla, kun muistikuvamme mukaan siellä oli hyvä kahvila – ei muuten ollut!

Palasimme takaisin lähtöpisteeseen odottamaan paluulauttaa Korppooseen. Rannassa oli oli kahvio ja saimme kahvimme kera Dallas-pullan.

Korppoossa ajoimme Kirkonkylään ja kävimme kaupassa.

Paluumatkalla poikkesimme Buffaloon aterioimaan. Ruoka oli melkein yhtä hyvää kuin eilinen Leenan kokkaama Kiovan Pata. Kylmä olut helteisen päivän jälkeen maistui jopa ruokaa paremmalta. Jälkiruuaksi autokuski ei saanut Nagu Gin Tonicia, työtä tekevää luokkaa aina sorretaan…

Yhden lauttamatkan jälkeen olimmekin sitten jo kotisaarella!

Maija ja Leena kirkon edustalla.
Pienellä saarella oli todella tilava kirkkosali.

Näkymä näkötornista luoteeseen Brändön suuntaan.
Avomerelle on tästä vielä runsaasti matkaa.

Sama suunta, otettu hieman pidemmällä putkella.

Paratiisissa

Maanantaina sisareni Maija ja Leena saapuivat vieraiksemme Nauvoon. Hain heidät kirkonkylästä, jossa teimme keskustassa pienen kävelyn ja kävimme myös kaupoissa täydentämässä ruokakaappiamme.

Päivä kului mukavasti rupatellen ja syöden, juomistakaan unohtamatta.

Tiistaina aamutoimien jälkeen lähdimme Maijan kanssa kolmen tunnin vaellukselle, tarkoituksemme on hänen kanssaan osallistua syyskuussa rogainingin EM-kisoihin Raasissa.

Leena jäi pitämään seuraa Ullalle ja tekemään meille herkullista Kiovan pataa. Hän on jopa minua parempi ruonlaittaja, eikä tarvinnut mitään ohjetta seurata sitä valmistaessaan.

Ilta kului seurustellessa, saunoessa ja päättyi viskin nauttimiseen.

Kyllä tämä tiivis sosiaalinen elämä vaikenemaan tottuneelle hämäläispojalle on jonkinlainen elämys. Kun joutuu/saa seurustella oikeiden ihmisten kanssa ilman nettiyhteyttä!

Mielenkiintoinen lisä Nauvon tarjontaan - viinitila Paratiisi.
Tiskin takan toimintaa vetävä pariskunta - ihan ammattitaitoinen pari.
Viini oli huomattavasti parempaa kuin oma kotiviinini!

Tässä lenkki, jonka teimme Maijan kanssa, 13 kilometriä, josta umpimetsässä kilometrin verran.

Vaelluksen aikana ehdin siirtämään riistakamerani toiseen paikkaan!

Lopun alkua

Tässä on eletty hyvin rauhallisesti jo useampi päivä.

Ei ole riittänyt puhtia edes päivittää blogia.

Kun palasimme tänne Nauvoon pitkän pyörälenkin jälkeisenä päivänä, toin mukanani uuden akkukäyttöisen siimaleikkurin. Polttomoottorikäyttöinen lopetti toimimisen ja totesin, etten sitä vie korjattavaksi.

Tulopäivän illan torstaina tein tällä raivaussahalla töitä tonttimme villiintyneen kasvuston poistamiseksi. Akku kesti kerrallaan vain puolisen tuntia, mutta lataus oli nopeaa, joten illan aikana sain varmaan pari tuntia tehollista työaikaa.
Sama jatkui seuraavana päivänä – akun latausaikana sitten ajelin teitä ja niittyjä perinteisellä ruohonleikkurilla.

Iltapäivällä tunsin oloni kuumeiseksi ja olin todella väsynyt. Totesin, että kyse oli ylirasitustilasta. Kahden yhdeksän tunnin yöunien jälkeen olin taas varsin hyvässä kunnossa, mutta juoksu- ja pyörälenkit passasin kokonaan.

Oli pakko todeta, että ikä alkaa painaa. Pitänee jatkossa kuunnella omaa kehoa. Ja toisella korvalla myös vaimon ohjeita.

Hän kyllä varoittelee jatkuvasti siitä, että rasitan itseäni liikaa. Ja seuraavassa lauseessa sitten kertoo, mitkä kaikki asiat ovat tekemättä täällä mökillä ja kotona.

NIITÄ ON!

Tämän vehkeen kanssa siirryin suoraan nuoruudesta vanhuuteen.
Huolimatta tästä pienestä viasta, voin todeta, että oli hyvä ostos! 😂

Persut vaihtoon

Pakenimme kaupunkielämää jo eilen tänne maaseudun rauhaan pois pahasta maailmasta.

Paha se on ainakin Petteri Orpolle, jolle hallituskumppani persut näyttää päivästä toiseen keskisormea ja tekee hallitustyöstä mahdottoman.
Perussuomalaiset ovat äärioikeistolainen vastarintaliike, jolla ei ole tarkoitustakaan tehdä rakentavaa politiikkaa.
Ilmeisesti niiden ainoa motiivi oli päästä hallitukseen saadakseen sieltä kenkää ja joutuakseen uudelleen oppositioon. Hallitusvastuussa heidän kannatuksensa romahtaa, joten ainoa keino jatkaa kohti suurinta puoluetta on jauhaa paskaa oppositiossa.

Kun sossut saavat uuden puheenjohtajan Marinin tilalle, niin eiköhän Orpo kävele niiden juttusille tekemään oikean hallituksen tämän nykysirkuksen tilalle – syksyllä nähdään.

Persut ovat metelöineet väestön vaihdolla. Kannatan lämpimästi sitä, että persut vaihdetaan pikaisesti. Suunta voisi olla Venäjä – siellä varmasti tarvittaisiin äänekästä oppositiota laittamaan maan asiat kuntoon.
Ei varmaan kestäisi kauaa, kun Riikka Purra purisi hampaitaan yhteen Navalnyin sviitin naapurisellissä.

Päivän myöhässä

Sääolosuhteiden takia tämä pyöräily siirtyi siis päivällä. 

Pari pientä sadekuuroa sain niskaani ja tuuli oli edelleen aika voimakas etelän suunnasta.

Alla oli sähköavusteinen Helkama. Apuvoimista huolimatta alkoi lopussa painaa, kun tulin Piikkiöstä sivuvastaiseen ja ylämäkeen.

Siinä tuli mieleen, että täytyykö ihmislapsen elää näin jumalattoman vanhaksi!

Ensi vuonna 4.7.2024 ajan 77 kilometrin lenkin autolla! Varmasti!!!

Tai ehkä sittenkin pyörällä aikaan 4.47.47! 😂😃

Kävin ensin Kakskerran kirkolla kääntymässä.
Sieltä Piikkiöön ja takaisin kotiin.
Koko lenkki pyöräteillä.

Mittarilukemaksi 76

Pesin eilen kaikki talomme ulkoikkunat. Niitä on seitsemän ja niissä on viisikymmentäkuusi lasia.
Sen verran fuskasin, että pesin vain ulkopinnat. Välissä olevat olivat täysin puhtaat, joten se riittää, kun ne pesee kerran vuodessa. Tai harvemmin!

Tänään sattui olemaan syntymäpäiväni. 

Perinteen mukaan olisi pitänyt pyöräillä 76 kilometrin lenkki, mutta myrskytuulen ja sateen takia tyydyin juoksemaan 7,6 kilometriä.
Kun olen syntynyt 4.7.47, niin aikaa siihen olisi saanut käyttää 47.47. Mutta tässä kunnossa se on mahdotonta. 

Siinä juostessa mietin, että voisin kyllä jotenkin saada nuo numerot näkyviin. Joten puolimatkassa kääntyessäni aloin laskemaan millä nopeudella pääsen aikaan 1.04.07. Onnistuin, kun kävelin viimeiset metrit, pysäyttämään kellon matkan täyttyessä tarkalleen oikeaan aikaan.

Vaimoni Ulla, jolla on tänään nimipäivä, totesi tämän kuultuaan, että hullulla on halvat huvit.

Kiitokseksi tästä vein hänet Brahen Kellariin syömään ihan kelvollista ruokaa. Tämä ravintola oli kahden vuoden ikäinen kun aloimme seurustella.
Vein hänet sinne usein silloin – en syömään, vaan juomaan pistiäisiä (tunnetaan myös nimellä ampiainen). 

Minulla kun oli rahaa, olin silloin töissä harjoittelijana Turun Telakan konepajalla.
Ja rahallahan tehdään vaikutusta nuorten naisten mielihaluihin.

Syntymäpäivät 74 vuotta sitten syntymäkotini pihalla Kyrössä.
Kuvassa vasemmalta sisarukseni Matti, Maija, Sirkkaliisa ja Leena
istumassa kummitätinsä Helly Korhosen sylissä.
Edelleen minä, äitini Helena ja isäni Mauno.
Kuvan on ottanut Atte Korhonen, äitini serkku. Hän oli todella hyvä kuvaaja, kuten tämänkin kuvan laadusta voi todeta.

Tässä tietoa juoksulenkistäni 4.7.23.

Brahen Kellarin pippuripihvi.
Ei ollut halpa, mutta hyvä oli! 

Ennätyskunnossa

Sain puhuttua vaimon ympäri ja pakkasimme iltapäivällä neljän jälkeen tavaramme autoon ja suuntasimme lauttarantaan.

Ikuinen pessimistivaimoni kyllä ohjasi minua varaamaan paljon juotavaa ja syötävää mukaan, koska lauttajono on pitkä ja odotusaika vähintään kaksi tuntia.
Kerroin, että jos rouva jaksaa kiivetä nopeasti autolle, niin saattaisimme ehtiä nipin napin viiden lauttaan.

Kirkonkylässä eteemme ilmestyi kaksi autoa, jotka nopeusrajoitusten muuttuessa kuuteenkymppiin, laittoivat pientä silmään ja tallan pohjaan. Sanoin Ullalle, että nämä lienevät tottuneet matkustamaan sunnuntain ruuhka-aikana ja tietävän, että viikonlopun tapahtumista huolimatta lautat vetävät ja kulkevat aikataulussa. Mehän emme matkusta normaalisti sunnuntai- ja perjantai-iltoina ”väärään” suuntaan.

Letkamme huiteli satasta ja olimme rannassa minuuttia ennen lautan lähtöä. Eikä se tullut lähellekään täyteen. Ensimmäinen vaimoni totesi ensimmäisen kerran yli viisikymmenvuotisen avioliittomme aikana, että oli väärässä.

Muutenkin päivä sujui kuin elokuvissa.
Aamulla olin juoksemassa, juoksin kympin. Garmin ehdotti sen juoksemista km-vauhtia 8.15. Olin koko ajan hieman edellä ohjeellista nopeutta. Seitsemän kilometrin kohdalla mietin, että voisin saada km-ajaksi alle kahdeksan minuuttia. Kiristin vauhtia ja kun juoksin viimeisen kilsan aikaan 6.35, niin vauhti toteutui.

Garmin onnitteli uudesta kympin ennätyksestä. Olen tietysti parhaimmillani juossut kympin reilusti alle tunnin, mutta viime kesänä kun kuntoni tipahti todella huonoksi jalattomuuden takia, nollasin kaikki Garminin tiedot.

Nyt saan aina välillä positiivista palautetta kelloltani, että olen tehnyt uuden ennätyksen!

Reitti kulki mökiltä Mielisten venesatamaan ja takaisin hieman mutkitellen.

Alla tiedot kolmen viimeisen kilometrin ajoista.
Syke nousi jopa 155:een.

Mökkielämää helteessä

Kun on rahalla ostanut itselleen kesämökin, niin sitähän on käytettävä, satoi tai paistoi. 

Sateella mökki on mukava, katto pitää veden ulkona ja lämmityspatterit hoitavat tarvittaessa sisälämpötilan kuntoon. 

Ongelmat alkavat kun aurinko paistaa ja lämpötilat nousevat hellelukemiin. Ikivanha hirsitalo kun vihdoin lämpiää, niin sehän pysyy hiostavan lämpimänä syksyyn saakka.

Tällainen vanhempi herrasmies kyllä lämmöstä tykkää, mutta yöllä makuuhuoneessa saisi olla viileä ja pimeää. Pimeys täällä on yöllä, kun laittaa pimennysverhot alas.

Viileää ei ole eikä tule. Lämpöpumppua viilennykseen ei enää kannata hankkia, kun emme täällä enää montaa kesää pysty olemaan.

Ullan on lähes mahdotonta täällä liikuskella ulkosalla, koska tontilla ei ole montaa kohta, jotka luoja olisi rihteerannut vatupassilla vaakasuoraan. Ja kesämökin tarve on rajallinen, jos sitä käyttää pelkästään sisätiloissa oleskeluun.

Tämä ei ole kesämökin myynti-ilmoitus, mutta tarjouksia otetaan kyllä vastaan.

Esittelen ne sitten sopivassa tilaisuudessa HPJ:lle – hänhän meillä nämä isot päätökset loppukädessä tekee…

Tämä kaveri ei asu mökillämme.
Mutta kuvauttaa itsensä parin sadan metrin päässä meiltä.

Sitten kun pitää hakea vilvoitusta, niin sitä löytää mereltä.
En malta lopettaa ihailemasta näitä jääkauden siloittamia rantakallioita!