Taidehankintoja

Monet ylpeilevät taideteoksista kotinsa seinillä.

On meilläkin muutama koristamassa spartalaista kotiamme Ikean kalusteiden lisäksi.

Ensimmäisen yhteisen taidehankinnan ostimme Ullan kanssa Kristiinankadulta yöllä yhden aikoihin. Asuimme silloin Eerikinkadulla 70-luvun alkupuolella. Tulimme jostakin illanvietosta ja olimme varmaan nauttineet oluen tahi kaksi.

Vastaamme asteli partainen kaveri, hänellä taulun tapainen kainalossaan ja rahat oli illan kuluessa juotu. Mutta lisää piti saada – siis olutta ja rahaa – ja hän oli hakenut maalauksensa ja kaupitteli sitä meille. Kaupat syntyivät viidellä markalla – siihen aikaan kapakasta sai oluen markalla, joten hinta olisi tänään ollut pari kymppiä euroina.

Kun otin siitä kuvan äsken kännykällä niin Samsung ehdotti uuden ottoa, koska joku oli räpyttänyt silmiään. Oli niin elävän näköinen teos, että känny luuli sitä aidoksi ihmiseksi!

Toinen lähes yhtä vakuuttava hankinta on ollut J. Ojalan pohjalaismaisema. Nyt kun rikos on vanhentunut, niin voin kertoa, että tämä taideteos on vaihdettu jiirileikkuriin. Sitä Ojala tarvitsi taulun kehysten valmistamiseen. 

Muistelimme hankintoja Ullan kanssa. Hän kysyi mahtaako kumpikaan näistä olla millään tavalla niittänyt mainetta. Tarkistimme asian Googlettamalla.

Ilmeni, että taiteentuntemuksemme hankintapuolella on ala-arvoinen. Sinänsä se ei yllättänyt meitä kumpaakaan.

Ilkka Kurosen teos vuodelta -69.
Tämä on hankinnasta saakka koristanut makuuhuoneemme seinää.

J. Ojalan arvoteos vuodelta -84.
Se luo rauhaisaa tunnelmaa minun huoneeni seinällä!

Kissan pissaa

Viime päivät olemme eläneet remontissa.

Kattopellit ovat maassa ja uusi aluskate paikoillaan, ainakin talon pohjoissivulla. Eteläsivua työstetään tänään ja saan kiittää luojaa, että olen puolikuuro. Pauke on ollut korvia hivelevä.

Samalla tänään avattiin Ullan makuuhuoneen nurkka. Vanha kaappi poistettiin ja mahdollista vesivahinkoa tutkittiin. Pelättiin, että sinne on päässyt vettä joko katolta tai sitten alhaalta, ennen kuin salaojat uusittiin.

Ylhäällä ei ollut mitään merkkiä, että kosteus olisi sieltä peräisin. Nyt kun seinää avattiin ja lattia huoneen nurkasta, niin pääsimme käsiksi alapohjaan.

Alapohja oli kuiva, ainoa kosteus löytyi kaapin alta. Siellä oli myös erittäin väkevä kissan pissan haju. Se on peräisin edellisen omistajan toimista. Hän oli vanha ja hänen kissansa pissasi juuri tähän nurkkaan. Kun muutimme, huoneen parketti vaihdettiin ja hajut haihtuivat taivaan tuuliin. Mutta kissa oli ehtinyt toimillaan murentaa seinälevyä, joka nyt vaihdetaan.

Homma hoidetaan loppuun ensi viikolla. Ja lopuksi asennetaan uudet liukuovikaapit Ullan huoneeseen.

Kodikkaan näköinen huoneen nurkka!
Onneksi sentään kuiva kuin ruutitynnyri.

Elämää kattotyömaan alla

Eilen kattotyömaallemme laitettiin kaiteet.

Tänään kaksi kaveria tulivat kello kahdeksalta ja kiipesivät katolle purkamaan yli 30 vuotta vanhaa peltikattoa.
Parin tunnin jälkeen puolet kattopelleistä oli jo maassa.

Vaikuttaa siltä, että purkaminen on nopeampaa hommaa kuin uuden rakentaminen.
Tai pian se nähdään. Kertoivat, että kaksi viikkoa siinä menee ennen kuin tämä paritalo on täysin valmis. Siis katon osalta. Olisihan täällä paljon muutakin laitettavaa, jos tarkkaan katsoo!

Nämä kaksi miestä, jotka ovat nyt katolla, ovat virolaisia. Tai kuten minä mielelläni asian ilmaisen: eestiläisiä.

Selkeästi ovat suomalaisugrilaista kansaa. Eivät pahemmin halua seurustella, vaikka osaavat kyllä suomea. Mutta töitä tekevät ripeästi.

Meille lisättiin joku vuosi sitten eristettä vintille. Lämpöä se eristää, mutta äänen kanssa on niin ja näin. Työn äänet kuuluvat hyvin tällaisen kuulovammaisenkin korviin!

Peltiä tulee alas.

Kattotyömaalla paistaa aina aurinko! 

Muistoja Tšernobylistä

Tänään tuli kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto räjäytti yhden atomivoimalan Tšernobylissä.

Ei se suurempia pelkoja ja ahdistusta herättänyt Turun seudulla. Tosin seuraavana kesänä taisi sienien poiminta olla hieman normaalia rauhallisempaa.

Neuvostoliitto ei sen jälkeen montaa vuotta elänyt. Suuren ja mahtavan kuolinkouristukset aiheuttivat Suomessa laman.
Sitä paikkaamaan minä ja muutama muu puuntyöstökonekauppias suuntasi markkinointitoimenpiteet itänaapurin raunioille. Siellä siirrettiin nopeasti valtion omaisuus parempaan talteen ja näillä rahoilla perustettiin yksityisiä yrityksiä – raha piti pestä huolellisesti.

Olin myyntimatkalla Kiovassa -91 ja viikonloppuna meillä oli oppaana paikallinen kaveri, joka osasi englantia. Kävimme katsomassa Kiovan Dynamon jalkapallo-ottelua ja paransimme muutenkin maailmaa.
Heti ydinonnettomuuden jälkeen oppaamme kertoi olleensa pelaamassa jalkapalloa lähellä Tšernobyliä. He eivät tienneet onnettomuudesta, kuten eivät muutkaan venäläiset ja peli pelattiin aivan normaalisti.

Käyntimme aikana, siis viisi vuotta tapahtuman jälkeen, virallinen tieto oli, että onnettomuuden aiheuttamana oli välillisesti  kuollut parisen sataa ihmistä.

Oppaamme kertoi, että se oli suuri vale. Pelkästään heidän joukkueestaan oli menehtynyt viisi nuorta miestä. Ja hän kertoi, että kukaan heidän joukkueestaan ei usko elävänsä enää kauaa.

Dynamon joukkueessa pisti silmään tuulennopea laitahyökkääjä. Laitoin nimen muistiin ja piti seurata hänen uraansa. Mutta se kyllä unohtui – oli laman aikana parempaakin tekemistä.

Firma selvisi hengissä 90-luvun alun lamasta, mutta pahaa epäilen, että oppaallemme ei käynyt yhtä hyvin.

Kuva yhdeltä Venäjän kauppamatkaltamme hotellihuoneestamme.
Mukana Mikko ja Jussi.
Jussi katsoi aina ennen kauppamatkaa Venäjälle Tuntemattoman sotilaan.
Motto hänellä oli: sota hävittiin, mutta kauppareissulla se tappio otetaan korkojen kanssa takaisin.
Oma radio piti olla mukana matkalla, useimmiten se oli ainoa yhteysväline ulkomaailmaan. 

Sprintteri

Tänään varsat päästettiin laitumelle!

Eli kauden ensimmäinen suunnistusKILPAILU oli ohjelmassa.
Se oli sprintti Liedon keskustaajaman alueella. Näihin sprintteihin minulla on hyvin läheinen suhde. Johtuen siitä, että ne ovat yleensä tasamaalla ja voiman puute (=ylipaino) ei niin kauheasti haittaa.

Eli parhaimmat sijoitukset ovat tulleet näissä karkeloissa – jos muistaa lukea karttaa tarkasti eikä tee virheitä.

Tänään tuli pieniä virheitä.
K-1: Kiersin vasemman kautta, se oli varmaan nopein reitti, koska olin sillä välillä kolmanneksi nopein.
1-2: Ei virhettä, mutta vauhti oli hidas.
2-3: Ei virhettä, mutta vauhti oli hidas.
3-4: Hapot jylläävät.
4-5: Lähdin kohti pohjoista, 50 m juostuani tuli rautaportti vastaan ja käännyin takaisin. Vasta kisan jälkeen näin, että talon päädyssä olisi ollut kapea nurmikko, jota pitkin olisi voinut mennä. Yli puolen minuutin virhe – ai että otti kupoliin!
5-6-7-8: Ei ongelmia – paitsi vauhti!
8-9: Olin ennen kasia katsonut reittiä eteenpäin, mutta tein suunnitelmaa rastille 10. Sata metriä juostuani tajusin, että ysilläkin pitää käydä – empimisessä hukkui varmaan 5 arvokasta sekuntia.

9-10: Selvät sävelet, kympin itäpuolella oleva talo oli kierrettävä etelän puolelta.
10-11: Nyt oli helppoa – suoraan etelään. Paitsi että kadun kohdalla jarrut päälle ja kierto suojatien kautta. Taas se 5 s!
11-12-M: Nyt sai painaa ilman rajoitteita.

Aikaa kului 15.45 ja kuljettu matka oli 2350 m. Vauhti oli 6.42/km, harvoin tulee juoksulenkilläkään tätä vauhtia paineltua ja suunnistaessa näitä pysähdyksiä on paljon.

Sijoitus oli 13/21 – ilman tätä yhtä töppiä 7 tai 8.

Kartta ja reitti

Nykyään kisasta tarjoillaan kaikenlaista grafiikkaa.

Kattotyömaalla sataa aina

Vastoin aikaisempia säätiedotuksia aamulla kahdeksalta alkoi sataa – räntää!

Kahdeksalta alkoi myös taloyhtiömme kattourakka.
Urakoitsija, valvoja, isännöitsijä ja yhtiön hallitus piti aloituskokouksen. Todettiin se vanha totuus, että kattotyömaalla sataa aina.

Yhtiöön kuuluu viisi paritaloa ja aloitus tapahtuu meidän asuttamasta talosta.
Nykyaikana työturvallisuus on ihan eri luokkaa kuin joskus nuoruudessani. Työ alkoi pystyttämällä putoamisen estävät kaiteet talon ympärille.

Kun olen itsekin rakentanut muutaman saunan ja ulkorakennuksen kesämökille, niin siellä ei ole turvallisuuteen kiinnitetty tällaista huomiota.

Kesällä 2000 rakensin saunan Nauvoon.
Olin toukokuussa murtanut nilkkani ja juhannuksen jälkeen alkoi hirsisaunan pystytys.
Kysyin lääkäriltä hänen mielipidettään nilkan kuntoutuksesta ja katon rakennuksen yhteen sovittamiseksi. Lääkäri totesi työn olevan erinomaista kuntoutusta. Tosin kielsi ehdottomasti putoamasta katolta.

Tottelin sillä kertaa lääkäriä täydellisesti!

Tunti aloituskokouksen jälkeen kattomme oli ympäröity aidan seipäillä.

Kuningasta tekemässä

Olen surullisena kyynelsilmin seurannut kuningattaren kohtaloa Windsorin palatsin lattioilla.

95-vuotias nuorikko on menettänyt aivan odottamatta aviosiippansa.
Hän on jo toista viikkoa ollut aivan surun murtamana ainoansa siirtymistä ajasta ikuisuuteen – Philip nukkui pois.

Inhimillisesti katsoen aivan liian varhain, ei ehtinyt täyttää edes sataa vuotta – pari kuukautta jäi vajaaksi!
Ei kuningatar, enkä myöskään minä, ollut valmistautunut siihen, että brittimonarkki kuolla kupsahtaa kesken vaikuttavaa kulkua kohti ikuista elämää.

Ilmeisesti tämän jälkeen saattaa kuningattarellekin juolahtaa mieleen, että hänkin on kuolevainen. Ja voisi jopa jättää Englannin ja alusmaiden hallinnan nuoremmilleen.

Jos hän päätyy näin inhorealistiseen ratkaisuun, niin hän saattaa huomata, että vastuuta ei voi siirtää hänen vanhimmalle pojalleen. Eikä myöskään tämän pojille – eihän siitä mitään tulisi.

Mutta järkiratkaisu on lähempänä kuin kukaan saattaisi odottaa.

Elizabeth adoptoi Boris Johnsonin ja luovuttaa hänelle kuninkaan kruunun!

Kuninkaallinen auringonlasku Nauvossa.

Polttohautaukseen

Unohdin eilisestä päivityksestä, sain minä sentään jotain näkyvääkin aikaan.

Pirttihirmu oli päättänyt, että kaupan pöytä on matkannut tiensä päähän.

Olin nähnyt pöydän rakenteen Suomussalmella Iki-Kiannon tilalla ja päätin rakentaan sellaisen tänne Nauvoon. Kesämökkimme uusin huone – rakennettu 1911 – on toiminut saaristokauppana. Me käytimme sitä kokoontumistilana, ruokailutilana ja monet kosteat illanistujaiset on siellä vietetty.

Talviasunnossamme vapautui Pirttikaluste Liiaksen valmistama koivuinen ruokapöytä. Toin sen tänne jo viime syksynä ja kokosin sen maanantaina. 

Samalla hävitin vanhan itsetekemäni pöydän. Sydämeni vuoti verta. Vaikka pumppuni ei pahemmin falskaa päätellen kohtuullisesta juoksukunnostani.
Mutta mikään ei ole ikuista – paitsi Putin kunnes toisin todistetaan.

Eilen päätin hieman keventää työtahtiani. Ei vaimokaan mitään huomaa, kun ei valmista tule vaikka kuinka huhkisin.

Siispä lähdin heti puolen päivän jälkeen juoksemaan. Taivalsin kympin ja siirryin lämmittämään saunaa.

Alan pikkuhiljaa ymmärtää mikä mökkeilyssä on tärkeää!

Minulle rakas pöytä alkumatkalla polttohautaukseen.
Hautaus tapahtuu saunan pesässä.
Älkää kertoko viranomaisille, että poltan saunassa höylättyä ja maalattua puuta.

Maalla on mukavaa ???

Päivä kului normaaliin tapaan työsiirtolassa. Ihan yhtä huonoa ei kohtelu sentään ole kuin Navalnyllä Venäjän demokraattisessa tasavallassa.

Kaikenlaista keväthommaa yritin tehdä, sellaista mitä mökillä pitää tehdä.
Mutta ikä ja kunto ovat sitä luokkaa, että mitään näkyvää valmista ei tule.

Ehdottomasti tärkein asia oli laittaa riistakameraan paristot paikoilleen ja viedä se metsään. En jaksanut lähteä viemään sitä Möljälle, jossa olisi runsain eläimistö – joskus toiste siten…

Kävin myös kävelyllä järvellä ja otin pari kuvaa linnuista.

Tähtiä en jäänyt illalla tähyilemään, kuu on kasvanut jo niin isoksi, että se himmentää useimmat tähdet.
Joten aikaisin nukkumaan ja keräämään voimia huomiselle.

Lienee keltasirkku tai punakylkirastas.

Isokoskeloherra sukii rannalla sulkiaan ja morsian tulee kylään.

Asennosta päätelle herra taisikin odottaa hiukan uhkeampaa leidiä?

Takaisin Nauvoon

Lauantai-iltana Juha palautti Aronan ja vei pois sähköautonsa.

Ei minusta tämän kokemuksen jälkeen taida tulla sähköauton omistajaa. Vaikka molemmat pojat ajelevat jatkossa täyssähköautolla. Jani nimittäin teki kaupat Audista, tosin saa sen vasta syksyllä – pitkät toimitusajat.

Sunnuntaina laitoin Ullan polttavan vessan autoon ja suunnistimme kohti Nauvoa.
Sain rouvan vessan perille ehjänä ja se lähti hienosti toimimaan. Samaa ei voi sano minun selästäni – se ei tykännyt raskaan laitteen nostamisesta epäergonomisessa asennossa.

Perillä meitä tervehti västäräkki – kesä siis lähestyy. Lisäksi yläpuolellamme kierteli viitisen minuuttia yli kahdenkymmenen kurjen rykelmä korkeutta keräten. Aikansa kierreltyään ne lähtivät kohti koillista.

Ursan jäsenenä latasin kännykkääni Ursan tähtikartan, jonka avulla on helppo oppia löytämään uusia tähtiä. Siis eivät ne tähdet järin uusia ole, mutta minulle tuntemattomia.
Kymmeneltä ennen nukkumaan menoa tähtiä ei vielä näkynyt kuin muutama kirkkain.
Opin nyt tuntemaan tähtikuvion Pieni koira ja sen kirkkaimman tähden Procyonin.

Heräsin puolen yön jälkeen heräsin tarpeilleni ja puin vaatteet päälleni. Taivaalla loisti valtava määrä tähtiä, vaikka puolikuu valaisi maisemaa. Kirkkaimpana kaakon suunnalla Arcturus.

Myös perhoset ovat heränneet kevääseen

Aina eivät kurjet lennä aurassa!

Normipäivä

Tällainen on korona-ajan normipäivä eläkeläisellä:

Klo 7.00 herätyskello soi, se ei ole normaalia, mutta olen lähdössä Maijan kanssa Satarasteille.
Sitten aamupuuro, kuppi kahvia ja voileipä. Sanomalehden luku ja suolen tyhjentäminen on aamun tärkein toimenpide.

Klo 9.20 lähtö suunnistamaan. Noukin Maijan ja ajoin Ilmarisiin. Minulla oli 3 km:n rata ja heti alkuun mieletön ylämäki. Sen jälkeen ei sitten juoksu enää maistunut, vaan vaellukseksi meni suunnistus.

Klo 11.40 takaisin kotiin. Suihku, pari kuppia kahvia, voileipä ja kuivakakun siivu.
Klo 12.20 suunnistuksen jälkipelit ja somemaailman päivittäminen.

Klo 14.10 olimme saaneet kauppalistan valmiiksi ja lähdin lähikauppa Lidliin. Olen käynyt viimeksi pankkiautomaatilla joulukuussa puolitoista vuotta sitten – ennen kun lähdimme talveksi Espanjaan. Siitä lähtien minulla on ollut yksi 50 euron seteli kännykän suojakuoren taskussa. Kun tulin kassalle ja olin latonut tavarat hihnalle, kokeilin taskua, jossa säilytän kauppareissulla lompakkoa. Sitä ei siellä ollut – siis tasku oli muttei lompakkoa. Muistin setelin ja sanoin kauppaneidille, että lopeta sitten tavaroiden kassaan lyöminen kun 50 € täyttyy. Sain kaikki ostokset maksettua, summa jäi reilusti alle!

Klo 15.00 siirryimme ulos aurinkoon nauttimaan auringonpaisteesta ja lukemaan Tähdet ja Avaruus -lehteä. T-paita päällä tarkeni hienosti.

Klo 16.30 putsasin grillin talven jäljiltä. Kuumensi sen tulikuumaksi ja öljysin ritilät. Laitoin grillin uudestaan päälle, lämmitin eilistä perunamuusia ja lopuksi grillasin Lidlistä ostamaani saksalaista naudan ulkofileetä. Siitä tuli ihan kauniin näköistä, mutta sen yli olisi pitänyt ajaa pari kertaa katujyrällä, jotta lihasta olisi tullut mureaa. Hyvän grillipihvin pitäisi olla Brasiliassa kasvanutta hormonilihaa!

Klo 18.00 nauttimassa jälkiruuaksi jäätelöä takapihan aurinkoon.
Ilta sujui rauhallisesti lukien ja nettiä selaten.
Vietin myös tunnelmallisen hetken eversti Sandelsin seurassa.

Päivän normaali alkoholin kulutukseni on yksi ykkösolut ruuan kanssa ja illalla yksi Sandels. Laivalla kulutus oli huomattavasti enemmän ja sen huomasi sitten yöunen laadusta ja seuraavan päivän tunnelmissa.
Toista se oli silloin ennen…

Heti kymmenen jälkeen on tarkoitus mennä nukkumaan - kuten jokaisena normipäivänä.

Ihan hyvää tekemistä. Paitsi, että suurin osa matkasta meni kävelyksi.

Viidenkympin seteli riitti mainiosti!

Jäätelö maistui, vaikka ilme on hiukan hapan!

Pyörälenkki

Eilen aamulla Oura-sormus oli analysoinut edellispäivän tekemiset ja niitä seuranneen yöunen. Se ilmoitti varsin selkein sanakääntein, että kuntoni on aivan surkea ja minun pitäisi mennä pitkälleni ja levätä koko päivä.

Onneksi ranteesta kovan kurin kannattaja Garmin. Se totesi, että tänään olisi oikein sopiva päivä testata anaerobinen kynnys.

Se tapahtui siten, että kymmenen minuutin verryttelyjuoksun jälkeen piti juosta 22 minuuttia vauhdilla 5.50/km. Enhän minä raukka siihen vauhtiin pystynyt kuin puoleen väliin ja sen jälkeen vauhti rauhoittui. Eli matkustus painoi ja tulosta ei tullut tai löytynyt.

Tänä aamuna Oura heräsi todellisuuteen ja kehui yöuneni laatua ja kyseli, että mitäs repäisevää mahtaisin keksiä tälle päivälle.
Keksin mennä pyöräilemään. Aamulla piti olla loistava pyöräilysää. Lämpötila lähellä kymmentä astetta ja vieno pohjoistuuli.

Tuuli oli paljon kovempi ja pyöri niin, että koko ajan tuntui olevan vastatuuli. Lisäksi Kaarinan läpi ajaessani koululapset lähtivät kotimatkalle pyöriensä kanssa. Koko ajan sai niitä varoa, kun äidin pienet silmäterät pyöräilivät kolmekin rinnakkain ja mutkittelivat kääntyillen pyörätien laidasta laitaan. Pari kertaa olin lapsiin törmätä ja jouduin niitä opastamaan aika kovaa kieltä käyttäen. Hurjaa touhua – jatkossa pitää valita reitti syrjäisille teille, voi säästyä monelta kaatumiselta.

Kolmekymmentä kilometriä jäi taakse ja ahteri kesti sen rasituksen ihan hyvin.

Päivän reitti, väri kertoo vauhdin (tai siis hitauden).
Matka suuntautui aluksi pohjoiseen.

Hiljaisuusretriitti Itämerellä

Kun ei laina-autolla pääse kovin pitkälle, varasimme matkan Vikingiltä Tukholmaan ja takaisin.

Toki halusimme näyttää sähköautolle maailmaa ja otimme sen mukaan laivaan. Ei tarvinnut käyttää taksia ja saimme tilata etukäteen alkoholijuomat – ne tuotiin auton viereen pois lähtiessä.

Ruuhkaa ei ollut sisäänkirjautumisessa tiistaiaamuna – tulimme rantaan niin myöhään, että saimme ajaa suoraan laivaan. Henkilöautoja taisi olla laivaan tulossa parikymmentä, rekkoja enemmän.

Olimme tilanneet kunnon huoneen leveillä sängyillä. Hintaan sisältyi myös aamiainen paluumatkalla. Ulla kun ei syö aamulla mitään, niin menin neuvontaan kysymään, jos voisimme syödä sen aamiaisen nyt heti. Siellä ilmoitettiin, että se ei käy, heillä on sellaiset säännöt. Laajasanaisesti ihmettelin miksei ja vihdoin virkailija sanoi, että mene kysymään aamiaisravintolasta, jos antavat poikkeusluvan.

Kerroin hovimestarille ongelmastani ja hän totesi, että ei ongelmaa, tervetuloa!
Ruokasalissa oli väljää ja jokainen sai käyttöönsä muoviset ottimet, joilla poimia ruokaa lautaselleen – hygieenistä.

Laivalla kiinnitti huomiota se, että kaikilla oli maskit naamalla paitsi syödessä ja juodessa. Jopa rekkakuskit käyttivät niitä. Ainoat poikkeukset olivat pari perussuomalaisen näköistä otusta, ja yksi ranskalainen poikapari.

Väkeä oli laivalla vähän, minulle kerrottiin, että matkustajia alle sata ja henkilökuntaa noin viisikymmentä. Ilman tukiaisia liikenne loppuisi kuin seinään.

Ikinä en ole ollut enkä tule olemaan noin rauhallisella matkalla Ruotsin laivalla. Menomatkalla matkustajien joukossa ei yhtään lasta. Oikein hämmästyimme, kun paluumatkalla näimme yhden varhaisteinin.

Minulla oli kamera mukana, mutta ulkona oli niin kylmää ja tuulista, että lintukuvia en saanut. Ikkuna olivat niin likaisia, että niiden läpi ei kuvia voinut ottaa. Muitakin kuvia tuli otettua vähän.

Vaikka kuulun siihen ryhmään, joka ei elä syödäkseen vaan syö elääkseen, niin laivamatkan tärkein anti on aina ollut syödä loistava ateria. Nyt koko laivalla oli auki vain yksi baari, josta sai ruoka-annoksia ja juomaa.

Vaan olisimme me hiljaisuusretriittiläiset mielellään syöneet hyvin – tästä jäi hieman paha mieli.
Muuten matka meni oikein hienosti eikä vaimokaan jaksanut kouluttaa minua koko aikaa!

Lähtökuvassa Ruissalon Telakka.
Lähtö myöhästyi yli puli tuntia jonkin sähkövian takia.

Vadelmavenepakolainen kadehtii ruotsalaista rakennuskulttuuria

Ruotsissa on aina kaikki hyvin.
Sateellakin paistaa aurinko!

Nuori selkälokki

Laivan baarissa oli hyvin tilaa!

Tällä autokannella oli peräti kolme autoa!

Näkkileipäturismia

Olen suuri näkkileivän ystävä.

Paras kaikista oli Ylhäisten näkkileipä – siis ennen kuin Vaasan osti sen ja pilasi tuotteen. Kyllähän sitä vieläkin syö, mutta ei se sitä samaa ole kuin silloin ennen!

Kun näen jonkin uuden näkkileipäpaketin kaupassa, niin pakkohan se on ostaa ja kokeilla.
Viimeksi löysin paketin, joka oli varsin iso ja pyöreä. Siinä päällä luki Skedvi Bröd.

Ruotsalaisten näkkileivät ovat kyllä pääosin olleet sellaisia, että kerta riittää ja karkuun.
Pakkauksen sisältä löytyi ohutta näkkileipää. Se oli helppo paloitella ja ruotsalaiseen tapaan helppo syödä. Sitä popsimalla ei hampaat lohkea.

Oli hiukan sellainen tunne, että kannattaako edes maistaa!
Onneksi maistoin.

Ei se ollut mitään nykyruotsalaista tai -suomalaista tuotetta. Siinä oli muistettu laittaa hiukan suolaakin sekaan. Paisto oli sellainen uunissa hiilloksilla paistetun tuntuinen. Vähän oli palanut ja nokinen leipä.
Mutta maku oli hieno – tätä täytyy saada lisää.

Ainoa ongelma on, että en muista mistä sen ostin. Ja voi olla, ettei sitä Ååbuseen äkkiä lisääkään tule.

Mutta ei hätää. Kun korona helpottaa, niin lähden pyhiinvaellusmatkalle Taalainmaahan. Tehdas sijaitsee lähellä Falunia eikä Moraankaan ole pitkä matka. Sinne olen aina halunnut ja nyt se sitten toteutuu!

Lisää tietoa osoitteesta skedvibrod.se

Turku-Rastit

Kevät edistyy hurjaa vauhtia. 

Pääsin taas tänään suunnistamaan Uittamon urbaaneihin metsiin. Yöllä oli vielä pakkasta, mutta kun kymmenen jälkeen lähdin metsään, niin olisi siellä hiukan vähemmilläkin vaatteilla pärjännyt kuin mitä minulla oli päällä.

Suunnistus oli suhteellisen helppoa. Polkuja pääsi käyttämään hyväksi eikä rasteille ollut pitkää matkaa selvistä maamerkeistä tai polunhaaroista. Joten virheitä ei juuri tullut.

Mutta ratamestari halusi meidän tutustuvan seudun korkeimpien mäkien päällä avautuviin maisemiin.
Ylös kiivetessä alkoi reisiä hapottaa, mutta sehän oli vaan hyvästä.

Jyrkät ja kivikkoiset alamäet olivat vaativia. Tällä ketteryydellä ei alamäkiä loikita vaan jyrkimmissä kohdin oli pakko tukeutua vieressä oleviin puihin ja pensaisiin. Jollei niitä ollut, niin oli pakko kiertää tai tulla persluisua alas. Hidasta oli!

Ikuisesta itkuvirrestä huolimatta tämä oli taas ihan mukavaa.
Mikä ei tapa, se vahvistaa. Enkä tälläkään kertaa kuollut enkä edes loukkaantunut!

Ylivertainen !!!

Tein aamulla puolentoista tunnin hitaan lenkin, mittari näytti lopussa kahtatoista kilometriä.

Onnistuin lähtemään, kun sade juuri lakkasi. Luonnollisesti kotiin saavuttuani viiden minuutin jälkeen taivas aukeni ja sieltä tuli alas rännän repaleita.
Tämän lenkin juoksin ikivanha Garmin ranteessani.

Olin nimittäin lähettänyt ennen Pääsiäistä puolitoista vuotta vanhan Garmin Fenix 6 Pro kelloni huoltoon. Siinä oli sellainen vika, että välillä se söi akun tyhjäksi muutamassa tunnissa lepotilassa, vaikka se pitäisi kestää yli vuorokauden GPS-tilassa. Garmin on yhtiö, joka hoitaa kyllä takuuasiansa mallikkaasti.

Iltapäivällä posti ilmoitti, että heillä on minulle lähetys Garminilta.
Kun avasin paketin, niin siellä oli saate ja uusi kello.
He valittivat, että heillä ei ollut tähän hätään lähettää täsmälleen samanlaista tilalle, mutta toimittivat minulle astetta paremman mittarin. Sellaisen, jossa aurinkokenno, joka lataa akkua ulkona lenkkeillessä.

Kaiken lisäksi uusi kelloni on erittäin käyttäjäystävällinen. Kun kirjauduin sillä sisään Garminin nettiyhteyteen, se tallensi kaikki vanhat tietoni mittariin. Ja teki hätäisen päätöksen ja nosti maksimaalisen hapenottokykyni arvoon 43 ilmoittaen samalla, että kuntoni on ylivertainen ikäisteni joukossa.

Vanha kello antoi arvoksi 41, joka sekin on ihan kohtuullinen.

Ai että mä olin iloinen kuin peipponen. Yhtään muuta peipposta en olekaan vielä nähnyt tänä keväänä. 😊

Uusi leluni, Garmin Fenix 6 Pro Solar

Garminin mukaan kuntoni on ylivertainen.
Mutta ei aihetta ylpeyteen, minua ihmisenä se ei mitenkään kehunut! 😏

Yli-Ihmisiä

Sähköautoilu jatkuu. Mutta ihan tässä lähiympäristössä, en sen kanssa uskalla kovin kauas kotoa lähteä.

Niinpä on ollut aikaa seurata lehdistön kirjoittelua Tytti Yli-Ihmisen tekemisistä Valtion tarkastusviraston ylijohtajana.
Hän on käyttäytynyt kuin pikkufirman omistaja. Kaikki kulut firman piikkiin ja jos jollakin on omia ajatuksia, niin ne alaisen pitää muuttaa tai kävellä pihalle. Ja firman rahoilla voi pitää työntekijää pari vuotta kotiarestissa täydellä palkalla.

Ja sitten tämä väittää silmät kirkkaina, ettei ole tehnyt mitään väärää. Pöyristyttävää. Jos elämme oikeusvaltiossa, niin kyllä ainakin ehdollista pitäisi rapsahtaa Yli-Johtajalle.

Ja rakastettu yli-pääministerimme, joka on kuukausi toisensa jälkeen päivittäin kertonut alamaisilleen, että maskia pitää aina paitsi suihkussa ja kotoa ei saa lähteä kuin omiin hautajaisiinsa, teki tänään täyskäännöksen vauhdissa.

Joku on kuiskannut rouvan korvaan, että pian vaalit ja niissä pitäisi saada sossuille paljon ääniä.
Niin jo muuttui ääni kellossa. Hän kertoi, että kesällä hyvin suurella todennäköisyydellä voidaan viettää ihan normaalia kesää, käydä terassilla olusilla ja festivaaleissa kymmenien tuhansien muiden mukana.

Ja sitten kun vaalit on pidetty, niin on aika taas alkaa puhua liikkumiskielloista ja muusta sellaisesta rumasta, joka ei vaalien alla kuulu poliitikon suuhun.

Matka jatkuu

Tutustuminen sähköautoiluun jatkuu.

Eilen ensimmäisellä testiajolla poliisi pysäytti minut Lausteella. Tulin Lausteelta kohti Skanssia alamäkeen, siinä on 40 km/h nopeusrajoitus ja nopeuteni oli kyllä ”hieman” enemmän.
Mäen alla poliisi oli käsi pystyssä ja aattelin, että nyt kyllä tuli sakot.

Pysäytin auton ja etsin hetken nappulaa, jolla lasin saa alas. Poliisi odotti rauhallisesti ja kertoi, että ajapa tuonne sivukadulle. Siellä oli toinen poliisi, jolle kerroin, että meno saattaa näyttää hiukan hoipertelevalta – olen ajanut tällä autolla neljä kilometriä ja heti ollaan sakottamassa!
Hän kertoi, että puhalletaan ensin ja katsotaan vasta sitten onko tarvetta rangaistuksiin. Ei ollut!

Muistin mukaan edellisen kerran olen puhaltanut alko-testissä noin 15 vuotta sitten. Sakosta vielä enemmän.
Ei nytkään viisari värähtänyt. Ennen homma tapahtui niin, että laitettiin pilli suuhun ja puhallettiin. Nyt piti henkäistä sellaiseen suppiloon, ajat muuttuvat!

Tänään rohkaistuin käymään jo Liedossa asti, siellä oli omatoimiset Satarastit.
Pääsin takaisinkin – akun vireystila kertoi, että yli kuusikymmentä kilometriä olisi vielä päässyt nauttimaan sähkön voimasta.

Suunnistus sujui hyvin. Tosin reidet menivät pahasti hapoille, kun korkeusmetrejä kertyi roimasti. Lisäksi piti keikkua hirveiden jyrkänteiden päällä niin, että tasamaiden miestä heikotti. Putoamatta ja kaatumatta jälleen kerran selvittiin.

Auton vaihtopäivä

Niin siinä sitten kävi tänään, että Seatti vaihtui Bemariin.

Ihan oikea BMW se on, vaikka näyttää leikkiautolta, malli i3.
Se on täyssähköauto, vaikka siinä on bensakäyttöinen apumoottori tekemään sähköä, jos akku loppuu.

Akulla kärry kulkee hiukan toista sataa kilometriä, riippuen kaasujalan painosta.
Ei tällä siis Lappiin lähdetä eikä suunnistuskilpailukaan saa olla 50 kilometriä kauempana, jos ilman latausta haluaa päästä takaisin kotiin.

Hyvä puoli tässä on, että se lataantuu 10 A sulakkeen takana, joten normaali autonlämmityspistoke riittää tälle beibille.

Kyllä vanha kaupparatsu, jolla on takana runsaat kaksi miljoonaa kilsaa ratin takana, hiukan punastellen tällä liikkuu.
Mutta eläkeläisellä on aikaa ja malttia – kiire ei ole edes hautaan.

P.S. Ehdin sentään ennen auton vaihtoa käväistä Seatilla Vantaalla hakemassa rouvalle polttava vessa mökille. Ainoa ongelma on, että se ei mahdu Bemariin eikä tähän saa vetokoukkua. Pitänee viedä se Nauvoon polkupyörällä!

Pieni on kaunista?

Lataus päällä, akku ei vielä ihan täynnä.
Kaikkihan me tiedämme, että saksalaiset ovat edellä aikaansa.
Päivämääräkin näyttää jo huomista!

Mitäpä mies ei tekisi kauneutensa hyväksi?

Kuten olen tainnut aiemmin kertoa, minulta leikattiin silmät.

Ja myös sen olen laulanut, että kävin pari viikkoa sitten lopputarkastuksessa.

Siinä yhteydessä leikkaava lääkäri totesi, että silmät ovat paremmat kuin hän osasi edes odottaa. Mutta lisäsi sitten, että hän on nuorempana leikannut myös silmien ympäristön ihoa.
Totesi kyllä, ettei sitä työtä enää, mutta heillä on Silmäasemalla kyllä osaavaa henkilökuntaa poistamaan silmieni yläpuolella roikkuvat veltot ihopoimut.

Lääkärin eduksi on kyllä sanottava, että hän puki sanansa hieman myyvämpään muotoon kuin minä yllä olevan tekstin.
Mutta tarkoitti kyllä sitä samaa, että rumastakin miehestä saisi pikkuisen paremman näköisen, jos sijoittaisi lisää rahaa itseensä.

Kerroin ystävällisesti, että mielestäni silmieni edessä roikkuvat pussit suojaavat minua pahaa maailmaa vastaan. Ja lisäsin, että kaunis en ole, mutta omasta mielestäni pahuksen komea. Paino sanoilla omasta mielestäni.

Laitan liitteeksi kuvan silmistäni.
Usein näen ihmisiä, joilla pussit silmien alla. Meillä kehittyneemmillä apinoilla on pussit silmien päällä!

Niin, lääkäri jäi siihen käsitykseen, etten varaa itselleni aikaa kauneusleikkaukseen!

Mitä nyt ihan pikkuisen roikkuvat. 👋😈
Tosin näen niiden alta kohtuullisen hyvin...
Mutta Esko Ahollakin roikkui silloin, kun hän oli pääministeri.
Nyt häneltä lienee ne operoitu - tai sitten ei!

Pyörällä pääsee

Ikkunasta ulos katsoen ilma oli mitä keväisin.
Mietin mitä voisi tehdä. Katsoin säätiedotusta ja siellä sanottiin, että tuulta on 6 m/s etelästä.

Siispä päätin lähteä kevään ensi pyörälenkille.
Sähköpyöräni oli joku viikko sitten käynyt huollossa, joten ei tarvinnut muuta kuin hakea juoksukypärä esiin ja lähteä.

Suuntasin vanhalle ykköstielle ja käänsin keulan kohti Paimiota ja itää. Sillä tavalla ajattelin lasketella eka lenkin kivassa sivutuulessa.
Vauhti oli reipasta ja totesin itselleni, että kunto on talven aikana noussut mahtavasti. Meno oli todella kevyttä ja mieli visersi kuin leivonen.

Runsaan kympin poljettuani käännyin takaisin ja kylmä totuus iski vasten kasvojani. Olin tullut tähän asti rajuun myötätuuleen. Eli kunto oli yhtä surkea kuin viime vuonna. Välillä tuuli oli niin kovaa, että vanha kehno kehotti minua vaihtamaa eco-asetuksen vähän vahvempaan avustukseen, jotta matkanteko olisi ollut sujuvaa.

Positiivisena asiana voi todeta, että ahteriosasto ei ollut pahoillaan tästä tunnin lenkistä.

Joten sitten kun tuuli on hieman kevyempi ja lämpötila korkeampi, niin pitää suunnata matka hieman kauemmas. 

S--t-nan tunari - siis minä!

Harvalukuista lukijakuntaani saattaa häiritä minun usein toistuvat suunnistusraporttini.

Mutta kun ne ovat ainoita tapahtumia korona-arjessa. Normaalisti kun päivä kuluu näin: klo 7.00 aamupuuro, klo 11.00 päiväkahvi, klo 16.00 ruokailu kera yhden 2,6-prosenttisen oluen kanssa ja klo 20.00 päivän juhlallinen päätös Sandels-olutta nauttien (siis yksi tölkillinen).
Klo 22.00 Nukkumatti tulee.
Tätä siis jo vuosi putkeen

Joten suhtautukaa tähän harrastusraporttiin asiaankuuluvalla hartaudella! 😂

Omatoimisten Turku-Rastien alku tänä aamuna sujui täydellisesti - parkkeerasin auton noin 7 metrin päähän maalista.
Lähtö ei enää mennyt kuin Strömsössä, lähtö oli jyrkänteen yläpuolelle ja sinne kiipeäminen tuotti rautakangelle suuria vaikeuksia.

Maasto oli periaatteessa hyvää kangaspohjaista maastoa, mutta ihanuutta pilasi jatkuva kivikko, moottoripyörien urauttamat polut ja runsaan ulkoilun aiheuttama juurien esiintulo. Joten tällainen voimistelunopettajan inhokki oli koko ajan suurissa vaikeuksissa.

Huolimatta tästä kaikesta vastuksesta rastit 1, 2 ja 3 löytyivät hyvin.

Kolmoselta etenin linjan alla ja luulin missanneeni suon jälkeisen polun kohti rastia 4 ja olin vahvassa uskossa, että kuljen sitä seuraavaa polkua. Joten suota lähestyessäni käännyin koilliseen. Sieltä löytyi kyllä oja, mutta ei ojan mutkaa.

Seuraavallakin rastivälillä sekoilin näiden poluksi merkittyjen motocrossareiden metrin syvyisten kaivantojen kanssa. Siitä tulikin mieleeni: Motocross-miehet pitäisi viedä Siperiaan!

Loppu sujui taas hitaasti mutta varmasti.

Maija oli mukanani ja paluumatkalla itkin hänelle suunnistamisen mahdottomuutta kankealle, voimattomalle, huonokuntoiselle ja vanhalle äijänkäppyrälle.

Hän yritti hiukan lohduttaa epätoivoista ja itkevää olentoa. Koulutuksestaan huolimatta ei oikein siinä onnistunut. Kerroinkin hänelle, että vaihdan lajia maratonjuoksuun. Sitä voi rautakankiselkäinenkin harrastaa nautinnolla.

Maija epäili nautintoa!

Päivän reitti