torstai 29. huhtikuuta 2021

Kissan pissaa

Viime päivät olemme eläneet remontissa.

Kattopellit ovat maassa ja uusi aluskate paikoillaan, ainakin talon pohjoissivulla. Eteläsivua työstetään tänään ja saan kiittää luojaa, että olen puolikuuro. Pauke on ollut korvia hivelevä.

Samalla tänään avattiin Ullan makuuhuoneen nurkka. Vanha kaappi poistettiin ja mahdollista vesivahinkoa tutkittiin. Pelättiin, että sinne on päässyt vettä joko katolta tai sitten alhaalta, ennen kuin salaojat uusittiin.

Ylhäällä ei ollut mitään merkkiä, että kosteus olisi sieltä peräisin. Nyt kun seinää avattiin ja lattia huoneen nurkasta, niin pääsimme käsiksi alapohjaan.

Alapohja oli kuiva, ainoa kosteus löytyi kaapin alta. Siellä oli myös erittäin väkevä kissan pissan haju. Se on peräisin edellisen omistajan toimista. Hän oli vanha ja hänen kissansa pissasi juuri tähän nurkkaan. Kun muutimme, huoneen parketti vaihdettiin ja hajut haihtuivat taivaan tuuliin. Mutta kissa oli ehtinyt toimillaan murentaa seinälevyä, joka nyt vaihdetaan.

Homma hoidetaan loppuun ensi viikolla. Ja lopuksi asennetaan uudet liukuovikaapit Ullan huoneeseen.

Kodikkaan näköinen huoneen nurkka!
Onneksi sentään kuiva kuin ruutitynnyri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti