keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Matka jatkuu

Tutustuminen sähköautoiluun jatkuu.

Eilen ensimmäisellä testiajolla poliisi pysäytti minut Lausteella. Tulin Lausteelta kohti Skanssia alamäkeen, siinä on 40 km/h nopeusrajoitus ja nopeuteni oli kyllä ”hieman” enemmän.
Mäen alla poliisi oli käsi pystyssä ja aattelin, että nyt kyllä tuli sakot.

Pysäytin auton ja etsin hetken nappulaa, jolla lasin saa alas. Poliisi odotti rauhallisesti ja kertoi, että ajapa tuonne sivukadulle. Siellä oli toinen poliisi, jolle kerroin, että meno saattaa näyttää hiukan hoipertelevalta – olen ajanut tällä autolla neljä kilometriä ja heti ollaan sakottamassa!
Hän kertoi, että puhalletaan ensin ja katsotaan vasta sitten onko tarvetta rangaistuksiin. Ei ollut!

Muistin mukaan edellisen kerran olen puhaltanut alko-testissä noin 15 vuotta sitten. Sakosta vielä enemmän.
Ei nytkään viisari värähtänyt. Ennen homma tapahtui niin, että laitettiin pilli suuhun ja puhallettiin. Nyt piti henkäistä sellaiseen suppiloon, ajat muuttuvat!

Tänään rohkaistuin käymään jo Liedossa asti, siellä oli omatoimiset Satarastit.
Pääsin takaisinkin – akun vireystila kertoi, että yli kuusikymmentä kilometriä olisi vielä päässyt nauttimaan sähkön voimasta.

Suunnistus sujui hyvin. Tosin reidet menivät pahasti hapoille, kun korkeusmetrejä kertyi roimasti. Lisäksi piti keikkua hirveiden jyrkänteiden päällä niin, että tasamaiden miestä heikotti. Putoamatta ja kaatumatta jälleen kerran selvittiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti