Biohakkerin aamu

Ensimmäinen vaimoni naureskelee minulle, kun joka aamu astun vaa’alle, mittaan painoni ja rasvaprosenttini.

Sen jälkeen tutkin sekä Ouran että Garminin datan yöunista, unen aikaisesta sykkeestä, REM-unen ja syvän unen määrästä jne.
Tämän session jälkeen, joka kestää alle puoli tuntia, teen lopullisen päätöksen päivän lenkistä ja sen kestosta.
Luin tänään Hesarista jutun varsinaisesta biohakkerista Ilmo Strömbergistä, olen häneen verrattuna aivan ala-asteella itseni ja terveyteni seuraamisessa.

Alla leike Hesarin jutusta:

Strömbergin aamu on tarkasti ohjelmoitu. Hän noudattaa samoja rutiineja päivästä toiseen, jotta hän pystyisi mittaamaan itseään parhaalla mahdollisella tavalla.
Tänä aamuna rutiineja hieman sekoittaa toimittajan ja kuvaajan läsnäolo. Strömberg ei anna vieraiden häiritä liikaa vaan laittaa kirkasvalolasit päähänsä, sulkee silmänsä ja rauhoittuu meditaatioon pariksi kymmeneksi minuutiksi.
Vantaalaisen omakotitalon olohuoneeseen laskeutuu rauha, jonka hiljaisuutta rikkoo vain vaimea liukuhihnamainen ääni toisesta huoneesta, jossa biohakkerin avovaimo askeltaa kävelymatolla aamulenkkiä.
Meditaation jälkeen Strömberg punnitsee itsensä älyvaa’alla ja pesee hampaansa käyttäen samalla puhelimen sovellusta, joka tekee hampaiden harjaamisesta eräänlaisen pelin.
”Se vaati aika paljon duunia, mutta sain tehtyä sen.”
Sitten hän valmistaa aamiaiseksi rahka-annoksen, johon hän lisää marjoja, proteiinijauhetta, kreatiinia ja kuituja. Sitä lusikoidessaan hän tutkii kännykästään, miltä näyttää Aktiia-verenpainerannekkeen keräämä data.

Verenpaine näyttää olleen hyvä yön aikana, mutta meditaation aikana se vähän nousi. Syy saattoi olla vieraiden läsnäolossa. Oura-älysormuksen keräämän datan mukaan yön alin syke oli 53. ”Se on vähän korkea”, Strömberg toteaa tyynesti.
Ilmo Strömbergin aamurutiineihin kuuluu lisäravinteilla terästetyn aamiaisen...

Minulla on vielä runsaasti matkaa kohti täydellisen biohakkerin elämää.
Mutta nyt tiedän mitä pitää tehdä ja mitä minulta vielä puuttuu.
Siis tarkoitan mitä laitteita puuttuu - en sitä mitä puuttuu korvien välistä! 😕

Kuvakaappaus Hesarin jutusta.
Ilmo Strömberg meditoi kirkasvalolasit päässä aamun aluksi. KUVA: SAMI KERO / HS

Arpa on heitetty

Kävin juoksemassa Kupittaalla - siellä sai mennä kesäkengällä täysin jäättömillä teillä.
Ilman nastoja ja pelkoa kaatumisesta.
Tuntui melkein kesältä!

Tänään aloitin 8 viikon ohjelman mukaisen valmistautumisen maratonille.
Hiukan joudun säveltämään treenit, ohjelma kun on tehty 3,5 h maratoonareille.
Ja minun tähtäin on juosta ensimmäinen kuuteen tuntiin ja miettiä sitten mitä tekisi isona...

Tämä oli siis vauhtikestävyys-treeni. Tein sen Yasso 800 -harjoituksen mukaisesti.
Kuuden tunnin maratoonarin tavoite on juosta 800 metrin vedot aikaan 6.00.

Seitsemän ensimmäistä onnistui ihan OK, kahdeksas lipsahti aikaan 5.20.
Tosin sykekin hieman kohosi, kts. sykekäyrä.

Ensimmäinen harmaa palkki oli verryttelyä, samoin viimeinen.
Välissä olevat juoksin sykkeellä 130-150.
Vasta viimeisessä syke lipsahti kielletyn hedelmän puolelle.

Hirveen kauheen kamalaa

Toinen kerta oikeaa suunnistusta tänä vuonna.

Jos olisin tiennyt mitä oli tulossa, olisin jäänyt kotiin.
Onneksi en tiennyt!!!

Teillä pystyi tällainen tutiseva, harmaapartainen, parasta ennen pvm:n ohittanut äijänkuvatus vielä harrastamaan sellaista, jota kutsutaan juoksuksi.

Metsäpolut olivat niin liukkaita, että oli pakko juosta niiden vieressä.
Ja kun siirtyi polun viereen, niin siellä tällainen lähes senttaalin painoinen, tutiseva, harmaapartainen, parasta ennen pvm:n ohittanut äijänkuvatus upposi hankeen ja joutui odottelemaan, josko joku auttaisi ylös.

Auttajaa ei tullut, joten loppumatka konttaamalla.

Onneksi tämä Helvetti loppui aikanaan ja selvisin autolle ja kotiin lämpimään suihkuun.

Veljenpoikani Sauvakävelijä toteaisi: Vittu, ei koskaan enää!

Minä jään odottelemaan ensi viikkoa ja seuraavaa kertaa.

Ei isompia virheitä tullut.
Mutkat johtuvat etupäässä liukkaista kallioista ja lumesta.

R.I.P.

 

Nuku rauhassa Aleksei!

Putin - nykypäivän Hitler,
onnistui murhaamaan Sinut viimeinkin.
Me kaikki toivomme hidasta ja kivuliasta kuolemaa Putinille.
Kaikkien niiden rikosten johdosta,
joihin sinä Putin olet syyllistynyt.

Koronaa odotellessa

Olin tiistaina Maijan luona syömässä lounaan. Leena oli siellä kylässä ja oli tehnyt maukkaan aterian.

Hänellä oli mukanaan lastenlapsensa Joona ja Nooa.
Joona oli aika hiljainen poika ja me aikuiset epäilimme, että olisiko se koti-ikävää. Seuraavana aamuna vein heidät Kupittaan asemalle ja poika oli silloin jo normaalin reipas.

Kotona lapsen vanhemmat tekivät koronatestin ja se näytti, että nuorukaisella oli korona. Mutta oli jo täydessä vedossa – nuoret kun paranevat siitä taudista nopeasti.

Eilen myös Maija tunsi olonsa hieman ihmeelliseksi ja teki testin.
Tulos oli positiivinen ja kuumetta oli 37,5.
Tänään hänkin oli jo terveen tuntuinen.

Minä tässä odottelen, saanko myös sen taudin.

Ja pelkään, että olen sen tartuttanut myös Ullaan. Hänellä kun on noita muita sairauksia vaikka muille jakaa, niin sairastuminen ei olisi ollenkaan suotavaa.

Unisukat

Sain eilen pikkusiskoltani Leenalta sisarrakkaudella kudotut villasukat.

Laitoin ne tietenkin yöksi jalkaani – nukun aina villasukat jalassa.
Ihme tapahtui – nukuin yli yhdeksän tuntia, sellaista lienee viimeksi tapahtunut joskus viisikymmentä vuotta sitten.

Kiitos Leena!

Sukat aamulla ensimmäisen yön jälkeen!

Tässä Garminin kertomus yöstä.
Heräsin kerran yöllä, tai paremminkin aamulla ennen kuutta.
Laskin laulellen vesiä ja jatkoin sitten untani.
Kävin kyllä vessassa vesien laskussa - sänky oli aamulla kuiva... 😅

Ihmesormus Oura on alkanut kertoa yön jälkeen tiedot relisienssistä.
Se on minulla poikkeuksellinen.
Koska en ollut aiemmin kuullut tätä sanaa, niin selvitin mitä se tarkoittaa.
Alla selvitys!

En kyllä vieläkään oikein ymmärrä, mitä tämä on ja miten se mitataan.
Mutta tärkeintähän on että relis on kunnossa.
Ja se, että olen Ouran mielestä poikkeuksellinen.
Olen yrittänyt kertoa tämän myös ensimmäiselle vaimolleni.
Ei ole oikein mennyt perille... 😩😘

Helppoa kuin heinän teko

Turun Sanomilla on useita hyviä kolumnisteja.

Yksi niistä on Markku Jokisipilä, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen johtaja.

Tänään hän kirjoitti otsikolla Maa tarvitsee presidentin Alexander Stubbista, joka astuu epäkiitolliseen pestiinsä runsaan viikon päästä.

Hän päättää asiallisen analyysinsä alla olevaan leikkeeseen, jossa hän kertoo mitä Stubbilta edellytetään onnistuakseen.

Se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa.
Samalla mitalla vastaten voisin todeta, että helppoa kuin heinän teko!

Kuvakaappaus tämän päivän TS:n kakkossivulta.
Mistähän tuo sanonta heinänteosta on saanut alkunsa?
Hiki siinä hommassa ainakin tuli, heinää kun kun tehtiin heinäkuussa auringon paistaessa.
Eikä kuivuneesta heinästä pölyt ja siitepölyt tehneet hommasta kovin helppoa.

Kivinen tie

Sitä tavataan sanoa, että tie huipulle on kivinen.

Tänään minun tieni oli pahuksen liukas ja jäinen.

Perjantai-illan kaatosateet toivat vettä teille ja yöllä se jäätyy. Pyöräteitä on kiitettävästi hiekoitettu, niin monessa kohtaa hiekat olivat jääneet veden alle ja viime yön pakkanen oli tehnyt näistä tulvakohteista todella liukkaita.

Vaikka minulla oli nastat alla, niin usein joutui kieli keskellä suuta hiipiä liukkaimpien paikkojen yli. Välillä helpoin tapa oli siirtyä tien sivuun, siellä oli helpompaa edetä.

Ohjelmassani luki tänään pitkä, kevyt lenkki, kesto 1,5…2 tuntia.
Jaksoin horjua tunnin ja kolme varttia.
Lopussa alkoi nestevajaus tehdä sen, että horjuin muutenkin kuin liukkauden takia.
Ensi pitkikselle pitää ottaa juotavaa mukaan.

Ja toivoa, että tieni huipulle on enemmän kivinen – ainakin hiekkainen – kuin tänään!

Tämän aamun lenkki.
Kiertosuunta myötäpäivään.

Juoksukoulussa

Olen kohta puoli vuotta treenannut juoksua ohjelman mukaan.

Juoksut ovat painottuneet hyvin kevyisiin juoksulenkkeihin, joilla ei ole ollut kiellettyä kävelemästä aina välillä. Tässä alkaa jo unohtua, mitä se juokseminen oikein on.

Eilen olin taas hölkkäämässä eikä sekään sujunut. Osittain se johtui olosuhteista, vettä satoi kuin Esterin puasta ja tiet olivat liukkaat.
Siitä huolimatta/siksi alkoi pienessä päässäni vaeltaa ajatuksia, että mitä hittoa mä täällä hölkkään.

Aamupäivällä tänään tein ohjelman mukaisen Core-treenin – kestoltaan parikymmentä minuuttia.
Aamulla sade oli loppunut ja lämpötila oli asteen pakkasella. Tiet olivat kuivuneet ja jäisiä sekä liukkaita. Lisäksi tuuli reippaasti luoteesta, ei siis mikään miellyttävä juoksuilma.

Lähdin kuitenkin – ohjelmassa luki kevyt PK-treeni.

Heti ensi askelilla juoksu tuntui mukavalta ja kevyeltä. Jatkoin kohtuullisen reipasta vauhtia ja kun se maistui, niin päätin juosta viisi kilometriä ottamatta yhtäkään kävelyaskelta.

En muista, milloin viimeksi olen juossut viitosen putkeen.
Nyt sen tein ja pitää ottaa pian uusiksi!

Kuten sykekäyrästä näkyy, juoksu on jatkunut taukoamatta.
Maksimillaan syke nousi lukemaan 153, joten kaikki ei ollut suinkaan pelissä.
Garmin arvioi palautumisajaksi 22 tuntia.

P.S.
Sana pua, jota käytin tekstissä on Pohjanmaan murretta ja tarkoittaa takapuolta.
Tämä siksi, etten halunnut käyttää sateen laadusta normaalia sanontaa Esterin ahterista.

Gaia

Saimme iltaseuraa.
Kummasti piristi vesisateen keskellä.

Myös jalat saivat piristävän kylvyn, kun ulkoilutin koiran!

Kokki Kolmonen

Tänään oli vuorossa lepopäivä – siis en juossut askeltakaan. Kävelin sentään kuusi kilometriä.

Aikani kuluksi kävin aamulla kaupassa ostamassa tarpeet makaronilaatikon tekemiseksi. Katsoin pari ohjetta netistä ja lisäsin niihin oman pään mukaan hiukan lisää kermaa ja voita.

Valitettavasti unohdin tuplata suolamäärän – kala ja laatikkoruuat vaativat kunnon määrän suolaa. Laitoin kyllä pari lihaliemikuutiota, mutta ei niistä tullut riittävästi makua laatikkoon.

Tämän tekeminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin pataruokien. Kun tätä ei pidetty uunissa kuin kolme varttia.

Ohjeessa sanottiin, että peitä loppuvaiheessa vuoka alumiinifoliolla, ettei pinta pala ihan karrelle. Sehän toimi – lopputulos oli ihan kaunis!

Ja makukin oli hyvä nykynormien mukaan - suolahan myrkky eikä sitä saisi olla liikaa, eikä edes sopivasti!

Eikä ruoka ollut hinnan kiroissa.

Ostin Liiteristä tarpeet, ne maksoivat € 9,30.

Tästä vuoasta tuli 14 yhden hengen ruoka-annosta, joten yhden annoksen hinta on € 0,67.
Ruokajuomaksi Karjala 3, hinta € 1,09.

Street Orienteering - Kuninkoja

Kun saimme tasavaltaan uuden ja pätevän presidentin, niin minä voin rauhallisesti siirtyä taas suunnistuksen pariin.

Tosin todellinen syy suunnistamattomuuteen (eikö olekin kaunis sana?) on ollut kovat pakkaset. Tällainen sodan jälkeen syntynyt perunalla ja lantulla varttunut poikalapsi ei kestä kylmää – eikä kovin kuumaakaan.

Katusuunnistus oli Kuninkojan kaupunginosassa. Nimen historiaa en tiedä, mutta ei tämä alue kovin kuninkaalliselta vaikuta.

Lähtö oli Gigantin parkkipaikan reunalta.
Alku 11-51-52. Ensin ajattelin käydä myös rastit 44-23-31, mutta ajattelin, etten ehdi niitä hakea. Syy oli kamalan vastatuulen ja jäisten pyöräteiden.
Joten jatkoin 54-56-43-42-34-36-55-14-53-41.

Tässä vaiheessa huomasin, että aikaa on rutkasti, mutta en enää löytänyt sopivia rasteja haettavaksi.

Kun muuta en keksinyt, hölkkäsin maaliin rastien 35-33-25 kautta.

Tulipa siten tehtyä loppuverryttely - toisin kuin viimeksi, kun juoksin viimeisen kilsan maksimivauhtia...

Lähtö ja maali kartan vasemmassa reunassa.

Linnaan joutui

Eilen päättyi yksi maraton – Alexander Stubb voitti pitkän marssin ja valittiin Suomen presidentiksi.

Ero Sauliin on merkittävä; harkitseva ja mietiskelevä varsinaissuomalainen vaihtuu räiskyväksi, ulospäin suuntautuneeksi kosmopoliitikoksi.

Toivottavasti muutos on hyvä tässä maailmantilanteessa missä nyt elämme.
Moni saattaa ajatella ettei ole!

Tätä uutta tehtävää pitää Alexin ajatella – ei maratonina vaan ultrana.
Homma pitää aloittaa rauhallisesti ja aloittaa kiri vasta kahdentoista vuoden pestin lähetessä loppuaan.

Tuo tehtävä kun tuppaa olemaan kahden kauden rangaistus – kun jopa niin onneton pressa kuin Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelle, niin Stubb ei millään pääse pakoon toista kautta – vaikka mieli tekisi, kuten varmasti tekee!

Kuvakaappaus TASAVALLAN PRESIDENTTI -sivustolta.

Turhat vaalit

 Hyvää Uutta Vuotta, nimittäin kiinalaista Jäniksen vuotta!

Ei ole krapulaa tälläkään UV-päivällä, yhteen kevytolueeseen jäi eilinen alkoholijuomien käyttö.

Olen muuten läpeensä kyllästynyt tähän presidenttivaalin hössötykseen.
Minulla on aina radio päällä, nyt siitä tuutista on tullut jo pari kuukautta pelkkää vaaliohjelmaa.
Televisiota en katso, mutta paljon sieltäkin on sitä pashaa suoltanut.
Ja kaikenlainen lehdistö, sekä paperinen että digitaalinen, on vajonnut samaan sontaan.

Itse olen äänestänyt, en siis vaaleja boikotoi.

Meillä kun presidentillä ei ole paljoakaan valtaa, enemmän sitä edustuksellista valtaa.
Ja noista neljästä eniten ääniä keränneestä se olisi ollut yks ja sama kuka valitaan.
Minä nyt kannatan Stubbia – hänen nimensäkin muistan alkavasta dementiasta huolimatta. 

Kun Ullan kanssa asiasta vaihdan mielipiteitä, niin siitä toisesta ehdokkaasta käytän nimeä Se Homopoika. Ulla toteaa, että se on Pekka eikä se ole mikään poika.

Myönnän hänelle, että tiedän kyllä, että siltä on poikuus mennyt. Ja tiedän, että sen nimi on Haavikko, Pekka Haavikko.

Pressan voisi valita hyvin eduskunta. Olisi niilläkin edes yksi asia, jossa olisivat asiantuntijoita.

Kuvakaappaus Wikipediasta.

Viisi vuotta sitten

Tasan viisi vuotta sitten juoksulenkillä akillesjänne sanoi POKS ja juoksijasta tuli nilkuttaja.

Sitä tuli sairastettua vajaat neljä vuotta ennen kuin akilles oli entisenlainen.
Kunto ei ollut eikä ole vuoden terveen jakson aikana palautunut.
Eikä tule tässä iässä palautumaankaan.

Päiväkirjaani kirjoitin näin seuraavana päivänä:
Kävin eilen juoksemassa. Piti juosta tunti tai puolitoista.
Kahden kilometrin jälkeen pohkeen ja akillesjänteen yhtymäkohdassa tuli yhtäkkiä jumalaton kipu.
Juoksu loppui siihen ja kävelykin oli yhtä tuskaa. Tuuli oli aika kova ja vettä tihuutti hiljalleen. Päällä oli juoksuvaatteet, tässä kelissä kävelyyn aivan liian vähän. Välillä etenin yhdellä jalalla pomppien, jotta saisin kroppaan hiukan lämpöä.
Selvisin sentään kotiin lievän hypotermian kourissa ja iltaa kohden kipu hellitti.
Tänään pystyn jo kävelemään lähes normaalisti, joten mistään isommasta vammasta ei liene kysymys. Joten saata päästä jo juoksemaan, kun korkean paikan leiri alkaa ensi viikolla.

Optimistinen luonteeni tuli esiin yo. tekstistä. Kyse oli aika isosta vammasta juoksijan elämässä.
Sohvaperunalle siitä ei olisi ollut isompaa haittaa.

Askelia maailmankaikkeudessa

 Eilen oli taas päivä, jolloin tein kaksi isoa askelta ihmislapsen elämän taipaleella – universumin kannalta ne eivät aiheuttaneet isompi järistyksiä eikä maapallon rata muuttanut kulkuaan.

Kävin äänestämässä Alexanderia presidentiksi ensimmäiselle kaudelleen. Jos hänet valitaan vielä toiselle kaudelle, niin hän jäänee viimeiseksi pressaksi, jota olen äänestämässä.

Kahdentoista vuoden kuluttua lähestyn yhdeksääkymmentä ikävuottani. On äärimmäisen todennäköistä, että olen silloin lopettanut suunnistusurani ja tuhkani leijailee pilvien yläpuolella…

Toinen valtava askel tikapuilla kohti pilviä oli se, että aloitin uudessa suunnistusseurassani Turun Metsänkävijöissä toimitsijana Street Orienteering-kisassa.

Monia suunnistustuttuja oli osallistumassa kisaan ja sain ystävällistä naljailua seuran vaihdostani.
Useampi arvuutteli, että syy on se, että pääsen osallistumaan kesällä järjestettäviin veteraanien MM-kisoihin kun TuMe ei kuulu järjestäviin seuroihin.

Kerroin, että arvuuttelunne on joko täysin oikein tai aivan metsässä – ainakin metsäsuunnistuksen osalta.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Kuva ei esitä Alexander Stubbia vaan Aleksanteri Suurta - hän eli runsas kaksituhatta vuotta sitten eikä häntä valittu parlamentaarisesti maansa johtajaksi.

Ei tippa tapa...

Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, lauloi Irwin Goodman joskus 60-luvulla.

Myöskään tipaton tammikuu ei meitä Ullan kanssa tappanut – ainakaan välittömästi.

Ostin tammikuun viimeisenä päivänä pullon kuohuviiniä, valkoviiniä ja vermuttia.
Siellä ne ovat vieläkin keittiön hyllyllä korkkaamattomina. Ei ole ollut viini maullaan...

Jääkaapissa on kyllä Lidlin ykkösolutta, sitä olen nauttinut ruuan kanssa helmikuun ensimmäisinä päivinä. Ullakin nautti sellaisen tänään eikä moittinut pliisuksi, kuten vielä viime vuonna.

Saas nähdä, milloin avaamme ensimmäisen pullon parempia aineita. Ei ehtoinen emäntä ainakaan vielä ole käskenyt laittaa valkkaria tai vermuttia jääkaappiin jäähtymään.

Ja on meillä avaamattomana vielä parempia aineita – sellaisia, joita ei tarvitse laittaa jäähtymään nautinnon parantamiseksi!

Kirjahyllyn päällä on kokoelma arvoesineitä.
Kokoelma höyliä - muistona ajoista jolloin myin höyläkoneita.
Pari kuvaa - nekin on otettu paremmilta ajoilta.
Sekä nuo arvokkaimmat, jotka odottavat riittävän hienoa hetkeä avautuakseen! 😋

Ulkoilmaelämää

Vaikka tiet olivat heikossa kunnossa, niin harrastimme Koda-koiran kanssa ulkoilua runsaasti.

Perjantaina oli niin liukasta, että aikaa kului runsaasti mutta kilometrit jäivät vähäisiksi.

Lauantaina oli yöllä satanut pari senttiä märkää lunta ja pito oli hyvä. Kilometrejä taittui runsaat kymmenen. Sunnuntaina oli taas heikompi pito, kyllä me silloinkin saimme väsytettyä itsemme.

Kolmen lepopäivän jälkeen tänään siirryin Kupittaalle juoksemaan.
Oikeaoppisesti tein tämän pitkiksen kiihtyvänä – juoksin viimeisen kilometrin alle kahdeksan minuutin. Tosin verbi taitaa olla väärä, tuolla nopeudella ei juosta vaan hölkätään.

Ullan leikkauksesta on nyt kulunut kaksi viikkoa. Hän on toipunut siitä erinomaisesti. Itse asiassa monessa suhteessa hän on nyt paremmassa kunnossa kuin parina edellisenä vuotena.

Nyt on vatsalaukku oikeassa asennossa suhteessa muihin sisäelimiin. Se vaikuttaa kovin moneen asiaan. Ihmisen tärkeimmät elimet taitavatkin sijaita vatsalihasten sisäpuolella.
Vastoin omaa käsitystäni, ne eivät olekaan pohje ja reisi! 😋

Koda lenkin jälkeen.
Kuvan perusteella voisi kuvitella, että se oli rasittuneempi kuin minä.
Totuus on se, että koita osaa rentoutua paremmin.
Sitä kun ei häiritse Putin, Trump eikä pressan vaalit!

Hoitokoira

 Saimme aamulla hoitokoiran viikonlopuksi.

Tällä kertaa vuorossa oli tolleriuros Koda. Se on äärimmäisen hieno koira, rohkea, rauhallinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa.
Kysyin omistajalta joko se on oppinut jotakin huonoja tapoja – kuulemma ei vielä.

On sillä sentään yksi, oli jo viime kerralla. Minulla on ranteessa Garmin sykemittari. Tämä laite on ollut siinä jo puolitoista vuotta. Otan sen pois ainoastaan silloin kun käyn suihkussa ja silloin kun lataan sen akun.
Siinä on ilmeisesti joku ominaistuoksu ja Koda yrittää ensi tarttua siihen hampailla. Lopettaa kyllä, kun käsketään. Mutta aina kun mahdollista, se nuolaisee ranneketta.

Kahdella edellisellä kerralla on ollut kova pakkanen ja se on estänyt pidempien lenkkien teon. Nyt kaikki paikat ovat liukkaita ja ulkona ei viitsi kovin pitkiä reissuja tehdä.

Mutta aikaa siihen saa kulumaan. Tänään olen tehnyt kaksi tunnin lenkkiä, matkaa on kertynyt vain kuutisen kilometriä.

Ihmettelen koiran anturien kestävyyttä. Aina välillä se liukastuu ja silloin sen anturat raapiutuvat teräviin sepelin siruihin. Mutta ne ovat ihan terveet eikä se arista niitä mitenkään.

Koda on todella miellyttävä pentu – jos vuoden ikäistä tolleria voi enää pennuksi kutsua.

Sen verran ujo koira on, että peitti silmänsä, kun sitä kuvasin. 😘
Jos totta puhutaan, niin se haki asentoa ja
tassu vain käväisi tuossa kohtaa.

Lakkoilu - hölmöläisten hommaa?

 Tänään taas ay-liikkeet yrittävät laittaa isänmaata polvilleen.

Vuorineuvosten palkkaa nauttivat ay-johtajat ovat kiihkeästi viemässä suomalaista demokratiaa perikatoon.
Hallitus yrittää lainsäädäntöä modernisoimalla saattaa suomalaiset yritykset kilpailukykyisiksi kansainvälisessä kilpailutilanteessa.

Ay-pomot ovat johdattaneet lammaslaumansa rettelöimään yhteiskuntamme toimivuutta vastaan. Toiminnallaan ne pyrkivät rapauttamaan yritystoiminnan maassamme. Heidän pitäisi keskittyä työntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseen.
Maallikosta tuntuu siltä, että ay-pomot osaavat neuvotella omat palkkansa pilviin, mutta siihen se osaaminen sitten jääkin.

Ehkä heidän pyrkimyksensä on saattaa kaikenlainen yritystoiminta siirtymään sellaisiin työntekijöiden oikeuksien puolesta taisteleviin maihin kuten Venäjälle, Kiinaan jne.

Itse en ole lakkoillut päivääkään.
Jollei nyt sitä lueta lakkoiluksi, kun olin ennen Tekua pari vuotta Turun Telakalla töissä harjoittelijana. Siellä kommunistit johdattivat joukkonsa usein iltapäivän lakkoihin. 

Silloin leimasin korttini ja poistuin paikalta. Palkka jäi saamatta, mutta nuori mies kyllä tervehti vapaa-aikaa ilolla – tekemistä riitti telakan porttien ulkopuolellakin!

Kuvakaappaus Turun Sanomien sivuilta.