Gaia kylässä

Anna ja Juha toivat koiran meille päivähoitoon. Olivat ensin käyneet koulutuksessa ja Gaia oli toiminut hienosti – kouluttaja oli oikein kehunut.

Tein koiran kanssa ensin metsälenkin. Hanki kantoi koiraa hienosti. Jostain syystä minun alla hanki hieman petti ja yhden kosteikon ylityksessä jalkani upposi suon silmään.

Palattuamme esittelin naapurin tontilla pentua kahdelle leidille. Vanhemmalla on uroskoira Bubu, se ei kauheasti välittänyt Gaian lähentelyistä. Naisimmeiset sen sijaan välittivät ja saivat pennusta ikuisen ystävän.

Lenkin jälkeen se hotki ruokansa, vein sen vielä tarpeilleen ja sen jälkeen Gaia rauhoittui ja vaipui uneen. On se mahdottoman helppo koirarotu!

Aamulla kävin kävelemässä ja otin katseilta salaa jo muutaman hölkkäaskeleenkin.
Pulssi ei korkealle noussut eikä hiki valunut silmiin.

Saako pentu kotona lainkaan ruokaa...

On se niin helppo rotu tämä Australian paimenkoira! 😜

Every Single Street Huhkola

Kun juosta ei saa, niin pitää keksiä jotain kiihokkeita edes kävellä päivittäin kohtuullinen matka.

Olen nähnyt some-maailmassa haasteen Every Single Street jossakin kohteessa.
Suhteellisen haasteellinen oli tehtävä San Franciscossa, kaverille kertyi matkaa yli kaksituhatta kilometriä ja aikaa kului puolitoista kuukautta.

Minä tartuin haasteeseen ja kävelin Huhkolan kaupunginosan kadut. Ulkoilupolut ja pihatiet jätin seuraavaan kertaan. Matkaa tuli seitsemän kilometriä ja aikaa kului hiukan toista tuntia.

Muutama pikku katu oli sellaisia, joita en ole koskaan enne kävellyt.
Meillä kadut on nimetty eläinten mukaan.

Yleensä eläinlajin mukaan, mutta Kissankatua meillä ei ole – sen sijaan on Töpöhäntä!

Yksi terassi on todella näyttävä. Sen sisustus vaihtuu aina vuodenajan mukaan. Parhaimmillaan se on Joulun ajan.

Tässä aamun lenkki.

Pekka Töpöhäntää en nähnyt, vaikka kovasti tähyilin.

Tämä terassi on aina näyttävän näköinen.

Silmäleikkaus - väliraportti

Tänään tuli kuluneeksi tasan viikko siitä, kun nousin ylös leikkausvuoteelta ja kävelin odottavaan autoon. Hieman sumuisin silmin, varsinkin kun silmien päällä oli suojamuovit.

Jo parin päivän päästä näin kauas ilman silmälaseja yhtä hyvin kuin lasien kanssa ennen leikkausta.

Ensimmäisenä päivänä näin sanomalehdestä otsikot, toisena päivänä jo tekstiäkin. Aivan pienemmät kirjasimet olivat ja ovat edelleen sellaisia, että ne näen hieman siristellen silmiäni. Mutta kunnolliseen lukemiseen käytän vanhoja lasejani.

Ohjeissa sanottiin, että näkö tulee lopulliseksi vasta muutaman viikon kuluttua, joten odotellaan rauhassa.
Kun on yli viisikymmentä vuotta lasien kanssa touhunnut, niin suuri ongelma se ei ole, vaikka lukulaseja joutuisi käyttämään.

Tärkeintä on se, että kykenen jo nyt lukemaan hyvin karttaa, jonka mittakaava on 1:7.500. Se on ikämiessarjoissa kilpailukartan mittakaava. Joten pystyn jatkossa suunnistamaan hyvin myös sateella ja kostealla ilmalla – siis silloin kun lasit menevät huuruun. Ja niitä ilmoja meillä Suomessa riittää.

Vaikka näkö jäisi tälle tasolle kuin se nyt on, olen lopputulokseen tyytyväinen.
Mutta en valita, vaikka lähinäkö tästä vielä pikkuisen paranisi.

Kyllä ihminen on sentään nuorena kaunis! 😋

Turun keskusta työmaana

Vein Ullan hammaslääkärille keskustaan ja pääsin tekemään aamukävelyn Aurajoen rannoilla.

Koko Lounais-Suomi on kevyen sumun peittämänä ja siksi kaupunkimme on saanut ainakin yhden pilvenpiirtäjän.

Seuraavakasi suuntasin askeleni Kauppatorille. Se on ollut jo pian pari vuotta kuoppatori ja on edelleen isona työmaana. Ei ole ollut helppo olla kivijalkakauppias Turun keskustassa!

Ja jos kokoomus ja vihreät jatkavat linjaansa, niin tänne äänestetään raitiotie.
Se tarkoittaa, että keskusta on tämän vuosikymmenen työmaana.

Ja aivan turhaan.
Raitiovaunut eivät ole mikään vihreä ratkaisu vaan jäänne menneisyydestä.
Kokoomuspoliitikot ovat ilmeisesti sijoittaneet maahan raitiolinjojen varrella ja ajavat ratikoita saadakseen ansiotonta arvonnousua.

Perussuomalaiset ovat ainoa ryhmä, joka on selkeästi ilmoittaneet äänestävänsä joustavampien ja vihreämpien liikennevälineiden puolesta.
Pakko äänestää niitä, vaikka sen joudun tekemään pitkin hampain…

Pilvenpiirtäjä

Milloin saamme Kauppatorin takaisin?

Isokenkäinen

 Lumisateet vaihtuivat viime viikolla vetisiksi ja lämpötila siis plussalle.

Tänään oli pakkasilma ja merkitsi sitä, että kadut ja pyörätiet muuttuivat luistinradoiksi. Luistella ei niillä kuitenkaan voinut, koska nykyään kaikki tasaiset pinnat hiekoitetaan.

Kun juosta en saa, niin kävin aamulla pienellä kävelylenkillä. Jalassa oli neljä vuotta vanhat Sarvat. Niillä on juostu ja suunnistettu noin 700 kilometriä jäisillä ja asvaltoiduilla pinnoilla. Kantapäistä on nastat lähteneet ja jäljellä olevatkin ovat hioutuneet pyöreiksi.

Varovasti kun etenin, niin pysyin pystyssä. Mutta samalla siinä kehkeytyi päätös hankkia vihdoin uudet.
Soitin Suunnistajan kauppaan ja kysyin, onko heillä Sarvan aikuisten miesten kokoa varastossa. Siis sellaisia 46- tai 47-numeroisia popoja. Kertoivat, että löytyy.

Ajoin kauppaan ja kokeilin ensin samaa Xero-mallia kuin vanhatkin ovat. Sieltä löytyi myös toista mallia Xante. Ne ovat hieman enemmän vaimennettuja ja siten sopisivat ehkä paremmin tällaiselle kuluneiden polvinivelien omistajalle.

Kun tuntuivat vielä jalkaankin oikein miellyttäviltä, niin tein kaupat.
Koko 47 oli sopivin.

On se ihme, että ihmislapsen pituus on parin viime vuosikymmenen aikana lyhentynyt 1,5 senttiä.
Mutta jalan koko kasvanut numerosta 44 numeroon 47.

Minusta on siis tullut isokenkäinen!

Tossut yhden testikävelyn jälkeen, pito oli jäällä loistava!

Gaia kylässä

Eilen saimme hoidokin yökylään. Juha toi Gaian hoitoon illansuussa. Pikkuneidillä oli virtaa vielä runsaasti jäljellä.

Kävin sen kanssa kolme kertaa lenkillä illan mittaan. Ja kun päivällä olin käynyt kävelemässä ihan yksin ja vieläpä ilman silmälaseja, niin päivän askelmääräksi tuli hieman yli 15.000.

Vaimoni, joka on huolissaan talonmiehen ja kotiapulaisen hyvinvoinnista, varoitteli, ettei noin saa tehdä leikkausta seuraavana päivänä.
Kerroin, että leikkauksen suorittaneet tahot sanoivat kevyen liikunnan olevan hyväksi parantumiseen ja viiden kilometrin kävelylenkit ovat sallittuja. Kerralla en ole vielä ylittänyt edes neljää kilometriä!

Yön nukuin todella hyvin. Sekä omasta mielestäni että elektroniikan mukaan. Garmin antoi jopa kaikkien aikojen parhaat pisteet, 94/100. Garmin on tyytyväinen, kun en ole kahteen päivään juossut. Lepo kuulemma parantaa kuntoa. Kuinka hyvä se mahtaakaan olla kun olen kaksi viikkoa levännyt?

Tyytyväisen/t koiran omistajat hakivat pennun pois ja saimme luvan pitää sitä jatkossakin vaikka kuinka paljon. Ymmärrän hyvin heidän suhtautumisensa. Tämä piski ei anna sen siunaamaa rauhaa mihinkään järkevään toimintaan. Etätyöstä ei sen kanssa ainakaan tule mitään.

Näkö on edistynyt hyvin. Kauas näen yhtä hyvin nyt ilman laseja kuin ennen leikkausta lasien kanssa. Sanomalehden luku tuottaa pienen präntin osalta vielä hieman vaikeuksia. Mutta läppärin luku onnistuu hienosti, siinä kun voi tekstin kokoa hieman suurentaa.

Mitään ongelmia ei silmien kanssa ole ollut, mikään paikka ei särje eikä edes valoisuus aiheuta pään kivistystä.

On se niin hellyttävä. Ja heti pian myös raivostuttava!

Piilokuvassa on joku toinen eläin!

Jauhelihalla täytetyn pallon kanssa Gaia on 15 min rauhallinen! 😋

Se on täytetty!

Kävin eilen vaihtamassa noin 74 vuotta vanhat mykiöt uusiin.

Leikkauksen jälkeen en nähnyt uusilla silmilläni kivitaloa pienempiä esineitä. Tänään onnistuu jo tietokoneen avaaminen ja kirjoittaminen, kun laittoi fontit riittävän isoiksi.

Aamulehden lukeminen oli nopeaa touhua, näin lukea vain otsikot.
Joka käänteessä olen ihmetellyt, mihin jätin silmälasini. Kai tähän lasittomuuteen tottuu. Jos ei muuta, niin pitää pitää grogilasia useammin hennoilla kätösilläni.

Alkaa kyllä jo nyt 16 tuntia leikkauksesta elää vahva usko, että parin viikon päästä suunnistan ilman silmälaseja.

Itse leikkaus tapahtui Silmäaseman tiloissa Yliopistonkadulla.
Aika oli varattu klo 13.30. Ensin minulle laitettiin joitain tippoja silmään. Sain myös annoksen rauhoittavaa myrkkyä, diapamia tai vastaavaa. Sitten kun minut oli rauhoitettu, pääsin leikkaushuoneeseen. 

Siellä olin asiantuntevissa käsissä, leikkauksen suoritti Ville Hemiö. Kaksi hoitajaa avustivat toimenpiteessä ja seurasivat verenpaineen ja sykkeen kehittymistä.
Siinä kului noin vartti silmää kohden, kun vanha mykiö poistettiin ja uusi sujutettiin tilalle. Leikkaus sujui rutiinilla, mitään kipuja ja epämiellyttäviä tuntemuksia en koko aikana tuntenut.

Kun homma oli ohi, totesin Villelle, että ei tainnut olla ihan ensimmäinen kerta kun olit pappia kyydissä. Kertoi leikkauksen olleen kymmenes tänään!

Sitten minut ohjattiin lepohuoneeseen ja kerrottiin ties kuinka monennen kerran miten pitää toimia tästä eteenpäin ja miten silmätipat otetaan.
Sen jälkeen kassalle ja pihalle.

Juha oli minua vastassa ja 15.20 olin kotona. Eilen en olisi itse voinutkaan ajaa autoa, näkökyky oli sen verran rajallinen.

Kotona heti leikkauksen jälkeen.

Leikkaussali kutsuu

Torstai on toivoa täynnä.
Jollei se sitten ole epätoivoa.

Kun tällainen perusterve suomalaisugrilainen menee leikkaussaliin ensimmäistä kertaa elämässään, niin elintoiminnot ovat hiukan sekaisin.
Vatsa on sekaisin, pulssi hakkaa kahtasataa, verenpainemittarissa asteikot loppuivat kesken ja testamenttikin on tekemättä.

Mutta ei hätää. Kun hätä on suurin, myös apu on lähellä.
Minulla vanhalla ateistilla on ystävä, joka toimittaa kristillistä miestenlehteä Tosimies.
Hän lähetti minulle viestin: Kyllä Taivaan Iskä pitää Ilkasta huolen!

Joten huomenna tulee sitten uutta päivitystä blogiin.

Viimeinen suunnistus

Eilen kävin harrastamassa suunnistusta.

Viimeisen kerran silmälasien kanssa – näin toivon hartaasti.

Kyseessä oli omatoimisuunnistukset Naantalissa. Ajoin kohti Armonlaaksoa aamulla kymmenen aikoihin. Pitkämäen jälkeen eteeni ilmestyi Jumper-pakettiauto. Se ajoi rauhallisesti ja hetken tuli mieleeni, että lieneekö vanhalla naapurillani olla edelleen tämänmerkkinen pakettiauto. Väri oli kyllä väärä.

Auto kääntyi samasta risteyksestä Naantaliin kuin minäkin ja lopuksi se kääntyi asuntoalueelle, jossa ennen asuimme. Kävi mielessä, että Jannehan se siinä, mutta olin jo ajanut risteyksen ohi enkä seurannut enää autoa.

Lähtö ja maali olivat Maijanmäen koulualueella. Ykkösrasti oli lähellä vanhaa asuntoamme ja ohi juostessani näin sen Jumperin pihalla parkissa, joten arvaukseni osui oikeaan. Nyt harmitti, etten seurannut Jannea ja mennyt turisemaan.
Kello kävi ja jatkoin matkaa.

Virheitä ei tullut, kun tuttuja teitä ja polkuja sai painaa. Vauhti oli alussa liian kova ja parin kilometrin jälkeen askel alkoi painaa.
Leimauksiinkaan ei kulunut aikaa ja pystyin pitämään lähes seitsemän minuutin km-vauhtia, vaikka välillä joutui umpihangessakin taivaltamaan.

Tähän oli hyvä päättää silmälasillinen suunnistusura.

Elomatic 50 vuotta

Viime päivinä on Turun Sanomissa kerrottu uutista Elomatic-yhtiöstä, jonka perustaja on DI Ari Elo. Yhtiö täytti 50 vuotta ja kehittynyt maailmanlaajuiseksi suunnittelutoimistoksi.

Ari perusti yhtiön siis vuonna 1970 ja kun alkuun toimisto ei tuonut kovin paljon taloudellista hyvää, Ari oli myös tuntiopettajana Tekussa.
Minulle hän opetti nostokoneiden suunnittelua v. 1971–2.

Keväällä kun opisto oli siirtymässä kesälomille, Ari Elo ilmoitti luokassamme, että hänellä olisi pari kesätyöpaikkaa tarjolla. Ilmoituksen lopuksi hän ilmoitti, että herrojen Viitanen ja Lainema ei tarvitse vaivautua.

Me olimme Viitasen Jorkan kanssa politisoimassa oppilaskuntien toimintaa ja eihän sellainen epäisänmaallinen toiminta sopinut Elon mielestä suunnittelutyötä tekevälle insinöörille. Jorkka oli oppilaskunnan puheenjohtaja ja minä Turun teknisen opiston oikeisto-opiskelijoiden perustajajäsen.

Kymmenkunta vuotta sitten veljeni Matti ja Ari Elo olivat konsultointiyhteydessä tiiviisti toisiinsa. 

Kun kuulin tästä, kerroin Matille Arin lausunnon puolen vuosisadan takaa. Ja lisäsin, että kyllä Elo oli oikeassa. Ei meistä suunnittelijoita olisi tullut – olimme molemmat viisi vuotta valmistumisen jälkeen pk-yrityksen toimitusjohtajia.

Kertomukseen Ari oli lakonisesti todennut: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Unta painolastin alla

 Olen puoli vuotta kuunnellut vaimon kehua painopeiton alla nukkumisesta. Kerran kokeilin hänen seitsemän kilon peittoa, mutta hylkäsin sen parin tunnin kärsimysten jälkeen.

Olin todennut, että vuosikymmenten mittainen syntitaakkani on riittävä paino hennoilla harteillani.
Eilen kuitenkin löysin itseni Jyskistä ja palatessani kannoin viiden kilon panoista Curaa kädessäni. Ja pelkäsin, että se muuttuu kuraksi päälläni.

Illalla sitten änkesin painon alle toivorikkaana mutta pelokkaana. Tuomarina minulla on sekä Oura että Garmin. Ja hyvähän se on seurata myös omia tuntemuksia digitaalisena aikana.

Tapanani on nukahtaa parissa minuutissa – se on Ouran mielestä virhe. Nyt unen päästä kiinni saaminen kesti neljä minuuttia ja Oura oli suhteellisen tyytyväinen.

Kolmelta heräsin, näin jotain ihme unta, minulla oli kuuma ja pyöriskelin vajaan tunnin sängyssä. Ajattelin jo vaihtaa vanhaan peittoon, mutta olin laittanut lakanan pesuun ja jatkoin Curan alla.

Heräsin hieman ennen kahdeksaa virkeänä ja hyvin levänneenä.
Näin sanon minä, Oura ja Garmin.

Lämmin suhde Curan kanssa saakoon jatkoa.

Ouran pisteet 89, Garmin antoi 83. Omat pisteet 79. 😋

Pentu yökylässä

Saimme eilen vieraaksemme koiranpennun. Sillä on koulutus vielä pahasti kesken monessa asiassa. Kaikkien puutteiden luettelo painettuna aiheuttaisi kysynnän piikin paperin kulutuksessa ja pari paperitehdasta voisi investoida uusiin koneisiin.

Joten jätän kertomatta. Korona-aikana ne rahat pitää lähettää Italiaan ja muihin Välimeren maihin tukiaisina.

Eilen kävin sen kanssa neljä kertaa ulkona lenkillä. Siitä syystä riiviö teki vain kaksi kertaa pissat minun huoneeni lattialle.
Piski palkitsi hartaan uskollisuuteni ja lenkkiseurani käyttämällä huonettani sisävessana!

Yön se nukkui hienosti, ei herättänyt meitä kumpaakaan kertaakaan.
Heräsin viideltä pissahätään – en tehnyt asiaani lattialle vaan käytin siihen ihan vesiklosettia. Koira tervehti heräämistäni ylitsepaisuvalla hempeydellä. Hampaat olivat piilossa ja otus kehräsi kuin kissa jaloissa.
Uinuimme sitten tunnin verran sellaista koiraunta ennen kuin nousin ylös. Puin ulkovaatteet päälle ja käytin koiraa ensimmäisen kerran ulkona. Hurraa, se pissasi ulos!

Olin saanut tiedon, että kakkalenkki tehdään vasta aamuruuan jälkeen.
Meillä on ollut koirien kanssa tapana, että isäntä syö ensin, sen jälkeen ruokitaan koira ja viedään se ulos.
Joten keitin puuron ja söin sen rauhallisesti. Sillä aikaa koira käväisi vessassaan. Epäilin sitä ja näin, että piski syö siellä omaa jätöstään huuliaan nuollen.

Pari huolella valittua ja äännettyä kirosanaa lipsahti minun huuliltani. Siivosin loput ja annoin koiralle ruuan. Teimme kunnon lenkin, mutta ei se lisää ulostetta ulos tehnyt.

Joskus yhdeksän aikoihin menimme ylös kallioille ja tapasimme vuoden ikäisen Siperian huskyn. Tämä rohkea pentu leikki sen kanssa oikein hienosti.

Sen verran tapaaminen sitä jännitti, että kotipihassa tuli kunnon kakat. Se oli hieman löysää, joten lapiohommiksi meni.

Ennen yhtätoista koiran omistajat tulivat hakemaan riiviönsä.
Kyllä helpotti!

Parin tunnin älyttömän riehumisen jälkeen Gaia oli hetken ihan hissukseen.

Jollei se tehnyt pahaa, se mietti pää pystyssä seuraavaa siirtoaan.

Ennen lähtöään se pyyteli anovan näköisenä anteeksiantoa kaikista synneistään.

Kymmenen asteen pakkanen ei pentua häirinnyt.

Fysioterapiaa

 Kävin eilen neuvottelemassa fysioterapeutin kanssa.

Ongelmani – siis yksi niistä lukemattomista – on se, että akillesvamman jälkeen askellukseni on koikkelehtimista. Vammautunut jalka on heikompi ja sillä ei ole samaa voimaa kuin oikeassa jalassa.
Tiedän, että siihen on hankittava voimaa. Mutta en ole oikein tiennyt miten.

Kävin runsas vuosi sitten jalkani kanssa Kaarinassa Relaxion Oy:ssä. Siellä on Samu Kaukoranta ja häneltä löytyy kyllä pätevyyttä keksiä keinot kuntoutukseen.
Olin antanut hänelle tiedoksi ongelmani ja kun tulin vastaanotolle, niin hän kertoi, miten homma hoidetaan.

Hän antoi minulle seitsemän kuntoutusliikettä. Kertoi ja näytti yksitellen, miten ne tehdään. Sen jälkeen minä tein kunkin liikesarjan. Samu korjasi virheet ja sen jälkeen kuvasi minun tekemän liikkeen ja samalla kertoi mitä tehdään. Ja lähetti videot kännykkääni.

Tällaiselle heikon motoriikan ja liikemuistin omaavalle erinomainen tapa kouluttaa.

Kertoi, että koko sarjaa ei voi tehdä kuin joka toinen päivä.
Se on kyllä niin raskas ja vaativa, että alkuun riittänee joka kolmas päivä.
Vaikka tein sarjat nyt vajaina, niin olin hapoilla jälkeen päin. Reisilihakset tärisivät ja ylösnousu oli lähes mahdotonta!

Asuntosäästäjä tulee!

Kävimme eilen Ullan ja Maijan kanssa tervehtimässä siskoani Sirkka-Liisaa Naantalin kylpylässä. Hän on siellä kuntoutuksessa, jonka Kela ystävällisesti tarjoaa.

Ulla on hieman kateellinen, kun hän on myös hakenut kuntoutusta Kelalta. Viimeksi hän haki viitisen vuotta sitten ja sai sen bumerangina takaisin. Rouva kyllä tietää, että Kela simputtaa hakijoita ja vasta ehkä kolmannella kerralla onnistuu. Mutta hänen mielestään ilmeisesti koti ja aviosiipan äärettömän viihdyttävä seura on parempaa kuin kuntoutus.

Kun nykyään tapaamme harvoin sisarusten kesken, niin jutut herkästi menevät kauas lapsuuteen.

Maija muisteli, kun hän aika pian valmistumisensa jälkeen hankkiutui asuntosäästäjäksi. Sairaanhoitajan palkalla koko palkka meni lainan hoitoon.
Ruokakaupan ostokset hän hoiti tekemällä pyhätöitä. Ja aika usein hän kävi vanhempiensa luona Ratapihankadulla – nälkä lienee ollut lähimmäisen rakkautta suurempi voima näille käynneille.
Minä olin siihen aikaan teini-ikäinen.

Maija kertoi, että kerran kun hän ilmestyi huusholliimme, minä olin huudahtanut kaikuvalla äänellä: jääkaappi lukkoon, asuntosäästäjä tulee!

Minä en tällaista muista, mutten mene myöskään väittämään, etteivätkö sanat olisi suustani lipsahtaneet.

Alzheimer-testi

 Aina valppaat iltapäivälehdet jakavat ihan asiallistakin tietoa.

Tänään IS julkaisi kirjoituksen Alzheimerin taudin tunnistamisesta varhaisessa vaiheessa.
Muistisairaus voi alkaa myös näin:

1. Nimeämisen vaikeus

Alzheimerin taudin melko tavallinen varhainen oire on nimeämisen vaikeus eli se, että tietylle asialle oikean sanan löytäminen tuottaa vaikeuksia.

Vuorovaikutustilanteissa oireen voi huomata kiertoilmausten käyttämisenä.
Kyllä minun sanavarastoni on kuihtunut viime vuosina, joten huonolta näyttää.

2. Nähdyn hahmottamisen vaikeus

Tyypillinen oire hahmotusvaikeudesta arjessa on esimerkiksi se, ettei lukeminen onnistu yhtä sujuvasti kuin ennen tai kellonajan katsomisesta tulee hankalampaa.

En koe, että tämä olisi ongelmani.

3. Eksyminen kodin ulkopuolella

Nähdyn hahmottamisen vaikeus voi tulla esiin myös niin, että suunnistaminen muuttuu vaativaksi, ja vähänkin vieraammassa paikassa ihminen eksyy helposti eikä oikein tiedä, minne pitäisi mennä.

Tähän liittyen: ennen kun ajoin autolla jonnekin, niin perille pääsin täysin ajattelematta minne menen. Nykyään joudun välillä miettimään mitä reittiä pitäisi mennä. A meni johtoon 2-1.

4. Väärintulkinnat ja harhanäyt

En koe, että tämä olisi ongelmani.

5. Toiminnanohjauksen ongelmat

Toiminnanohjaus tarkoittaa sitä, että jotakin päätetään tehdä, toiminta aloitetaan ja tehdään siihen kuuluvat vaiheet oikeassa järjestyksessä sekä tarvittaessa korjataan tekemistä. Kun ollaan valmiita, toiminta lopetetaan.

En koe tätä ongelmana, vaikka joskus jonkin toiminnan aloittaminen tuntuu raskaalta ja mieluummin lukisi netin kautta Ilta-Sanomia.

6. Käytöksen ja luonteen muutos

En koe tätäkään ongelmana – ensimmäinen vaimoni saattaisi olla asiasta eri mieltä. Tilanne IL-A 4-2.

Loppupäätelmä: Saatan selvitä kasikymppiseksi ennen kuin Alzheimer tulee ja vie mennessään.

Kreikan tiellä

Ex-pääministeri Matti Vanhanen tilasi valtionvarainministeriöiltä raportin maamme tilasta. Hän kysyi tilauksessaan, onko Suomi vielä Pohjoismaa.

Matti, joka on huomannut, että valtiolla on matti kukkarossa, ei ehkä kysellyt maantieteellistä sijaintiamme. Siihen kun ministerikään ei voi kovin paljon tehdä, vaikka kuuluisikin maalaisliittoon.

Ainoana hallituksen jäsenenä hän on huolissaan mihin tämä maa menee taloudellisesti, kun kansalaiset vanhenevat ja niille maksetaan järjettömiä eläkkeitä. Verojen maksajat sen sijaan vähenevät kiihtyvää vauhtia.

Siinä on päättäjien oltava huolissaan, varsinkin kun maata johtaa sossut, jotka tunnetusti kulkevat käsi toisen taskussa. Ja kumppaneina on vihreät ja vasemmistolaiset, joilta ei mitään kehittävää ei ole kukaan odottamassakaan.
Ministeriön raportti ilmoitti suorasanaisesti, että olemme Kreikan tiellä. Elintaso romahtaa, kun valtiota hoidetaan kuten hoidetaan.

Nyt on siis pakko esittää kysymys, että onko tilanne tarkoituksella menossa päin helvettiä. Tämä nykyinen hallitus ajaa kaikessa johtotähtenään maailman selviäminen ilmaston lämpenemisestä. Heillä on lapsenomainen usko, että Suomi alle promillen väestöosuudellaan voi pelastaa maailman.

Aika naivia!

Mutta siinä ollaan oikeassa, että pallomme ei kestä kahdeksaa miljardia ihmistä, joiden elintaso ja kulutus kasvaa hirvittävää vauhtia.

Elintasoamme voi kyllä huoletta alentaa. Mutta samalla pitäisi saada maapallon väestömäärä laskemaan muutamalla miljardilla.
Mahtaisivatko vihervassarit löytää siihen nopeaa ratkaisua?

Lääkärillä

Tänään en uskaltanut lähteä juoksulenkille, koska tasan kaksi vuotta sitten hiukan vähemmällä pakkasella vaurioitin akillesjänteeni. Eikä se ole vieläkään ihan priima – tosin tällä iällä ei mikään ole priimaa.

Olen kyllä sen verran omapäinen, että olisin varmaan ollut onnettomuuspaikalla klo 13.13. Se oli se tarkka aika onnettomuudelle, sekunnitkin olivat 13.

Mutta juuri silloin pääsin keskustelemaan tekomykiöiden asennusleikkauksesta lääkärin kanssa.
Ensin olin hoitajan kanssa kuvaamassa silmiäni. Varsinaisesta valokuvaamisesta ei ollut kyse. Silmiä mitattiin ja kuvattiin erilaisilla laitteilla ja loppujen lopuksi kohtuullisen terveiksi todettiin.

Lääkäri sai käyttöönsä nämä kuvat ja tutkaili omalla tavallaan niitä lisää.
Siis silmiä.
Ja kuvia.
Pari tuntia koko prosessi kesti ja päädyttiin siihen, että molempiin silmiin asennetaan tekomykiö.

Mukaani sain reseptit neljälle silmälääkkeelle, niiden käyttö alkaa vasta leikkauksen jälkeen.
Ja kun hommaan on ryhtynyt, niin halusin asian pois pöydältä mahdollisimman nopeasti. Leikkaus tapahtuu ensi viikon torstaina.

Jos sen jälkeen päivitykset blogiin päättyvät, niin homma on mennyt pahasti poskelleen. Pariin päivään ei kuitenkaan kannata lähettää osanottoviestejä leskelle. Näkökyky kun saattaa olla aika pahasti poissa muutaman päivän.

Toistaiseksi olen vielä hyvin optimistinen elämänlangan kestämisestä, vaikka hiuskarvan varassa tässä edetään.

Pelokkaana odotussalissa.

Rapakuntoinen hölkkäämässä

Kävin eilen juoksemassa. Kuuden kilometrin lenkki oli yhtä tuskaista etenemistä. Vauhti oli hiljainen, niin hiljainen, että otti oikein kupoliin. Pakkaskelin kevyet hiihtokilometrit ovat vieneet kuntoa alaspäin.

Tänään oli lähes pakko ryhdistäytyä ja tehdä toinen lenkki. Vauhti ei yhtään parantunut, mutta matka sentään piteni.

JOS menen lähitulevaisuudessa tähän silmäleikkaukseen, niin sen jälkeen ei ole viikkoon asiaa lenkille. Pitäisi siis hiukan kiusata itseään ennen operaatiota, että kehtaa keväällä mennä suunnistuskisoihin. 

Jos niitä siis järjestetään.

Päivän lenkki, punainen väri kertoo nopeammasta juoksusta.
Sinisellä alkaa paleltaa...

Kauneusleikkaukseen???

Kuten joku minut hieman paremmin tunteva saattaa tietää, harrastan suunnistusta.

Menestyksen esteenä – jos täydellinen lahjattomuus jätetään huomioimatta – on nuorempana ollut ahkera tupakanpoltto ja laiska harjoittelu.

Tänään käyn kyllä lenkillä useasti, ensimmäisen vaimoni mielestä en muuta teekään, joten sitä ei voi käyttää syynä menestymättömyyteeni.
Tosin harjoitteluni on leppoisaa hölkkää tasamaalla. Karpaasit treenaavat mäissä, soilla ja metsissä.

Olen havainnut, että näköni heikkous ainakin sateella ja kostealla säällä huurruttaa silmälasit ja olen täysin kyvytön lukemaan karttaa. Huonon kuntoni takia en edes pysty peesaamaan ja sitä kautta parantaa sijoitustani kilpailussa.

Siksi olen päättänyt mennä silmäleikkaukseen. Siinä laitettaisiin uusi mykiöksi kutsuttu osa. Molempiin silmiin!
Jos leikkaus onnistuu eikä potilas edes kuole, niin leikkauksen jälkeen pystyn suunnistamaan ilman silmälaseja.

Varmaa se ei ole, immeisen silmä kun on yksilöllinen ja keinomykiönkin toiminta ei ole sataprosenttisen varmaa. Ullalla tehtiin vastaava kaihileikkaus ja kyllä hän joutuu käyttämään silmälaseja edelleen.

Kävin eilen alkutarkastuksessa, sen läpäisin kirkkaasti. Tosin epäilen, että yksityisellä palvelujen tarjoajalla rima on aika matalalla. Ensi viikolla menen keskustelemaan leikkaavan lääkärin kanssa.

Sain nyt mukaani selvityksen leikkauksesta ja mahdollisista ongelmista leikkauksessa ja sen jälkeen. Se oli kyllä niin pelottavaa tekstiä, että voi olla, että tulee rimakauhu ja jänistän koko hommasta.

Silmän rakenne, tuon linssin ne siinä leikkauksessa vaihtaisivat keinotekoiseksi.
Jos tämä onnistuu, niin voisi alkaa hankkimaan muitakin varaosia.
Kovalevy ainakin pitäisi vaihtaa... 😂

P#rk#l##n Polarpyörre

Hetken se lämmitti, kun tilasi matkan lämpimään.

Tänään aamu kyllä karisti kaikki harhaluulot lämpötilan suhteen. Lähdin aamukävelylle mielestäni hyvin varustautuneena 17-asteista pakkasta vastaan.

Suuntasin polulle, jonka vei minua itään – vaikka sitä suuntaa olen pyrkinyt välttämään jo Neuvostoliiton aikana, nykyään vieläkin enemmän.

Aurinko hyväili kasvojani ja tuntui ihan mukavalta. Vajaan kilometrin päässä polku loppui ja käännyin takaisin.

Leppeä länsituuli oli siivittänyt kulkuani, mutta kääntymisen jälkeen tuuli muuttui vastaiseksi.
Pakkanen läpäisi pipon ja jäädytti pääni ja aivoni. Siinä ei tietysti mitään suurempaa onnettomuutta enää voi tapahtua, mutta epämiellyttävää se oli.

Tuli pikaisesti mieleen, että pitänee muuttaa eilen tilattu kolmen viikon matka kolmen kuukauden matkaksi!

Hola, Tenerife

Sen verran alkaa nämä pakkaset ja paikallaanolo mustalaista rasittaa, että ehdotin vaimolle lähtöä Risteilylle Tukholmaan ja takaisin. Vaimo kun ei pysty nukkumaan laivassa, niin hän kieltäytyi kohteliaasti mutta päättäväisesti.

Apuun tuli Aurinkomatkat. Se lähetti sähköpostia, että jos nyt varaa matkan maailmalle Finnairin ginivalkoisin siivin, niin sen saa kuluitta peruuttaa kaksi kuukautta ennen lähtöä.

Esitin tätä vaihtoehtoa ja tiukan kuulustelun jälkeen näin häivähdyksen vihreää valoa. Myöhemmin ensimmäinen vaimoni väitti, että olen nähnyt hänen oloasunsa!

Joka tapauksessa kaivoin esiin vahvistuksen matkasta, jonka lähtö olisi ollut parin viikon päästä. Sen Aurinkomatkat peruutti syksyllä.
Kyse oli kolmen viikon matkasta Playa de las Americakseen. Muutin lähtöpäiväksi 25.11.2021. 

Tämä tiedoksi ammattivarkaille, tervetuloa tyhjentämään huusholli, viekää kaikki paitsi tuhkia pesästä – meillä kun ei ole pesää. Vakuutukset ovat kunnossa, joten teko olisi erittäin ihmisystävällinen.

Maksoin etumaksun ja sain vahvistuksen.
Kyllä helpotti, Oura antoi unesta loistavat pisteet.

Omaloma pitää minut ajan tasalla!

Paraisten golf-kentällä

Muutama päivä sitten juttelin vanhan työkaverini kanssa, hän kertoi, että Paraisilla on hieno latu ilman murhaavia alamäkiä.

Tai eihän hän mikään vanha ollut, vaan entinen työkaverini. Minua nuorempi, mutta hänkin jo eläkkeellä.
Kaiken lisäksi kävi niin hauskasti, että kun ajoimme Maijan kanssa parkkipaikalle, niin kyseinen henkilö oli siellä laittamassa suksia jalkaan vaimonsa kanssa. Molemmilla oli sentään omat sukset. Mitään sopimusta emme olleet tehneet tapaamisesta. Mutta tuntien heidät kyseessä ei ollut ensimmäinen hiihtolenkki soittomme jälkeen.

Minä kiertelin noin neljän ja puolen kilometrin mittaista lenkkiä kolmesti. Pulssi oli alhaalla mutta sen verran oli pakko kiirehtiä, että jalat ja sormet pysyivät lämpiminä kymmenen asteen pakkasessa.

Kun päätin urakkani, niin tämä pariskunta oli juuri laittanut sukset autoon ja olivat lähdössä kotiin.

Oli niin mukava latu, että tänne on tultava uudestaan.

Golf-kentällä ilman mailoja. Oli sentään sauvat!