lauantai 13. helmikuuta 2021

Pentu yökylässä

Saimme eilen vieraaksemme koiranpennun. Sillä on koulutus vielä pahasti kesken monessa asiassa. Kaikkien puutteiden luettelo painettuna aiheuttaisi kysynnän piikin paperin kulutuksessa ja pari paperitehdasta voisi investoida uusiin koneisiin.

Joten jätän kertomatta. Korona-aikana ne rahat pitää lähettää Italiaan ja muihin Välimeren maihin tukiaisina.

Eilen kävin sen kanssa neljä kertaa ulkona lenkillä. Siitä syystä riiviö teki vain kaksi kertaa pissat minun huoneeni lattialle.
Piski palkitsi hartaan uskollisuuteni ja lenkkiseurani käyttämällä huonettani sisävessana!

Yön se nukkui hienosti, ei herättänyt meitä kumpaakaan kertaakaan.
Heräsin viideltä pissahätään – en tehnyt asiaani lattialle vaan käytin siihen ihan vesiklosettia. Koira tervehti heräämistäni ylitsepaisuvalla hempeydellä. Hampaat olivat piilossa ja otus kehräsi kuin kissa jaloissa.
Uinuimme sitten tunnin verran sellaista koiraunta ennen kuin nousin ylös. Puin ulkovaatteet päälle ja käytin koiraa ensimmäisen kerran ulkona. Hurraa, se pissasi ulos!

Olin saanut tiedon, että kakkalenkki tehdään vasta aamuruuan jälkeen.
Meillä on ollut koirien kanssa tapana, että isäntä syö ensin, sen jälkeen ruokitaan koira ja viedään se ulos.
Joten keitin puuron ja söin sen rauhallisesti. Sillä aikaa koira käväisi vessassaan. Epäilin sitä ja näin, että piski syö siellä omaa jätöstään huuliaan nuollen.

Pari huolella valittua ja äännettyä kirosanaa lipsahti minun huuliltani. Siivosin loput ja annoin koiralle ruuan. Teimme kunnon lenkin, mutta ei se lisää ulostetta ulos tehnyt.

Joskus yhdeksän aikoihin menimme ylös kallioille ja tapasimme vuoden ikäisen Siperian huskyn. Tämä rohkea pentu leikki sen kanssa oikein hienosti.

Sen verran tapaaminen sitä jännitti, että kotipihassa tuli kunnon kakat. Se oli hieman löysää, joten lapiohommiksi meni.

Ennen yhtätoista koiran omistajat tulivat hakemaan riiviönsä.
Kyllä helpotti!

Parin tunnin älyttömän riehumisen jälkeen Gaia oli hetken ihan hissukseen.

Jollei se tehnyt pahaa, se mietti pää pystyssä seuraavaa siirtoaan.

Ennen lähtöään se pyyteli anovan näköisenä anteeksiantoa kaikista synneistään.

Kymmenen asteen pakkanen ei pentua häirinnyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti