maanantai 8. helmikuuta 2021

Lääkärillä

Tänään en uskaltanut lähteä juoksulenkille, koska tasan kaksi vuotta sitten hiukan vähemmällä pakkasella vaurioitin akillesjänteeni. Eikä se ole vieläkään ihan priima – tosin tällä iällä ei mikään ole priimaa.

Olen kyllä sen verran omapäinen, että olisin varmaan ollut onnettomuuspaikalla klo 13.13. Se oli se tarkka aika onnettomuudelle, sekunnitkin olivat 13.

Mutta juuri silloin pääsin keskustelemaan tekomykiöiden asennusleikkauksesta lääkärin kanssa.
Ensin olin hoitajan kanssa kuvaamassa silmiäni. Varsinaisesta valokuvaamisesta ei ollut kyse. Silmiä mitattiin ja kuvattiin erilaisilla laitteilla ja loppujen lopuksi kohtuullisen terveiksi todettiin.

Lääkäri sai käyttöönsä nämä kuvat ja tutkaili omalla tavallaan niitä lisää.
Siis silmiä.
Ja kuvia.
Pari tuntia koko prosessi kesti ja päädyttiin siihen, että molempiin silmiin asennetaan tekomykiö.

Mukaani sain reseptit neljälle silmälääkkeelle, niiden käyttö alkaa vasta leikkauksen jälkeen.
Ja kun hommaan on ryhtynyt, niin halusin asian pois pöydältä mahdollisimman nopeasti. Leikkaus tapahtuu ensi viikon torstaina.

Jos sen jälkeen päivitykset blogiin päättyvät, niin homma on mennyt pahasti poskelleen. Pariin päivään ei kuitenkaan kannata lähettää osanottoviestejä leskelle. Näkökyky kun saattaa olla aika pahasti poissa muutaman päivän.

Toistaiseksi olen vielä hyvin optimistinen elämänlangan kestämisestä, vaikka hiuskarvan varassa tässä edetään.

Pelokkaana odotussalissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti