Pitkä lenkki

Kävin tänään juoksemassa pitkän lenkin – sellaisen yli kaksituntisen.

Viimeksi tein näitä kolme vuotta sitten, ennen kuin akillesjänteeni alkoi vihoittelemaan.
Olisihan niitä voinut ja pitänytkin tehdä jo toista vuotta. Mutta laiskuus, ikääntyminen ja kermaperseisyys estivät.

Tismalleen samanlaisen lenkin tein 21.7.2018.
Aikaa kului 02:00:45, syke oli keskimäärin 123, vauhti 07:30,0/km ja matkan pituus 16,13 km.

Tänään vastaavat arvot olivat: aika 02:00:45, syke oli keskimäärin 129, vauhti 07:26,3/km ja matkan pituus 16,19 km.

Joten kolmessa vuodessa samanpituinen ja -vauhtinen lenkki on vaatinut kuusi lyöntiä korkeamman keskisykkeen.

Eli kunto on selkeästi huonompi. Niinhän sen pitääkin olla. Vuodessa ikääntyminen laskee juoksukuntoa noin prosentin verran. Ja samansuuntainen vaikutus on vähäisemmällä harjoittelulla.

Tänään juoksu kyllä sujui paremmin kuin oletin – alla kun oli kaksi kohtuullisen reipasta juoksua edellisinä päivinä.

Juoksuaika

Siitä on runsas kaksi kuukautta, kun ilmoittauduin juoksemaan puolimaratonin Kaarinassa lokakuussa.

Tänään kipitin kympin varsin rauhallisella vauhdilla. Vauhti oli hieman alle 7.30/km. Garmin ilmoitti juoksun jälkeen, että pystyn juoksemaan puolikkaan aikaan 2.28.30.

Kun asetin kesäkuussa tavoitteeksi ajan 2.22.22, niin vielä on töitä tehtävä. Mutta aivan mahdottomalta se ei sentään tunnu, kun syksymmällä juoksusäät paranevat.
Tänään oli lämpöä liki parikymmentä astetta ja sellainenhan ei oikein hyvin sovi vanhalle, lihavalle ja huonokuntoiselle taapertajalle.

Pitäisi myös ryhdistäytyä ja juosta muutama hieman pidempi – yli 15 kilometrin lenkki.

Ja onhan tuo Garminin ilmoittama aika jo parantunut viisi minuuttia kesäkuisesta ajasta. Joten usko on korkealla, että pystyn suoriutumaan haasteestani.

Lenkin tarkemmat tiedot. Keskisyke oli 126 eli kyseessä oli aika kevyt hölkkä.

Tyttö tuli taloon

Saimme eilen hoitolapsen kylään.

Jos kohta vuoden ikäistä Australian paimenkoiraa voi lapseksi sanoa.
Voimaa sillä on niin paljon, että tällainen heiveröinen vanhus on helisemässä.
Ja sen paimennusvietti kohdistuu kaikkeen liikkuvaan ulkona ollessa. Eikä kohteen tarvitse liikkua eikä olla edes näkyvissä, hihna oli alkuun kireällä.

Toisen tunnin pituisen lenkin jälkeen alkoi otus hieman rauhoittua.

Saimme tiedon, että Gaia nukkuu kuuden tunnin yöunet. Menin nukkumaan kymmenen jälkeen. Heti neljän jälkeen ilmeisesti käännyin sängyssäni ja sain ystävällisen suudelman koiralta sekä monta kovakouraista halausta. Niiden päätteeksi otus hyppäsi sänkyyni.

Poisti pedon salamannopeasti ja hieman kovakouraisesti sängystäni. Sen jälkeen se ei sinne yrittänyt!

Nukuimme kyllä tämän taistelun jälkeen pari tuntia emmekä kantaneet kaunaa toisillemme.
Ja aamulenkillä se oli suhteellisen rauhallinen ja yhteistyökykyinen.

Hermonsa se menetti vasta sitten kun poistuin ulko-ovesta hakemaan Lidlistä lenkkareita. Jäi oven taakse räksyttämään mutta oli jo hiljentynyt, kun palasin kaupasta.

Talutushihna on kireällä!

Hiljalleen hihna löystyi - hetkittäin.

Seurusteluasento.

Ehdin Lidliin ennen kuin popot loppuivat!

Tour de Archipelago

Tour-suunnistuskisan finaali alkaa lähestyä. Olin kaksi pistettä johtavaa perässä ja eilen piti ottaa tarkasti ja hankkiutua johtoon.

Ennen ykköstä olin hiukan pallo hukassa - luulin, että rasti on aiemman suon eteläpuolella. Ei tullut isoa virhettä.
Kakkosta ennen sama juttu, mutta ymmärsin jatkaa, vaikka rastikivi oli näkymättömissä pöheikön keskellä.

Sitten alkoi suunnistus sujua. Kolmoselle mennessä näin vitosen rastilipun.
Nelonen oli aika hankala, mutta rajalinja auttoi.
Vitonen löytyi helposti, vaikka joskus tieto paikasta aiheuttaa ongelmia.

Loppumatkalla olin koko ajan kartalla ja suunnistus tuntui hienolta. Vauhti vaan puuttuu edelleen, mutta nyt jaksoi juosta paremmin, kun vettä vihmoi ja lämpötila oli 13 astetta.

Päävastustajani joutui keskeyttämään. Hän teki virheitä jo ensimmäisillä rasteilla. Nelosta hän ei löytänyt lainkaan ja keskeytti. Joten johtoni lokakuiseen finaaliin on nyt 18 pistettä eli kaksi minuuttia.

Pummeja tuli ykkösellä ja kakkosella minuutti molemmilla.
Lisäksi nelosella hukkui epäröintiin puolisen minuuttia.
Muuten suunnistus sujui mallikkaasti aika vaikeassa maastossa.

Tarhakäärme

 Tapaaminen tarhakäärmeen kanssa:

Hätistin tarhurin tien yli turvaan:

Eläintarhassa

Kävin eilen juoksemassa ja paluumatkalla edessäni tietä ylitti pienen pieni tarhakäärme. Pakkohan sitä oli pysähtyä ja kaivaa kännykkä esiin.

Käärme jähmettyi paikoilleen kerälle. Kun lähestyin sitä lenkkarin kärjellä, se ilmoitti vastalauseensa ja iski kengän kärkeen.

Sitten siihen tuli auto, ohjasin sen ohitsemme pientareen kautta. Tämän jälkeen sain tarhurin liikekannalle ja se siirtyi metsän puolelle.

Vaihdoin riistakameran paikkaa ja Möljällä minua ahdisteli kalasääski. Ja kalasääskeä ahdisteli kaksi korppia. Vaivansa kullakin.

Lyijykynän paksuinen ja pituinen tarhakäärme.

Riistakamera uudessa paikassa.
Linssiluteina äiti ja tytär.
Tyttäreltä ovat pilkut kadonneet.

Yötön yö takana

Jukolan viikonloppu oli poikkeuksellisesti elokuussa eikä viikkoa ennen Juhannusta.

Vaikka kisa käytiin Rovaniemellä, niin kyllä sielläkin jo yö pimeni- varsinkin kun taivas oli pilvessä ja vettä satoi kohtuullisesti.

Venlat juoksivat kisansa jo lauantaina päiväsaikaan. Vaikka kyllä tyttölapsia oli runsaasti myös Jukolan viestissä.

Vaikka maastopohja oli varsin nopeaa niin helppoa ei kisailu ollut.
Suomalaisilla oli välillä todella hyvä tilanne viestissä, mutta lopussa tulivat ruotsalaiset ja veivät potin Pohjalahden väärälle puolelle.

MS Parma oli pitkään taistelemassa jopa voitosta, mutta kuudennella osuudella edustajamme teki puolen tunnin virheen ja peli oli pelattu.

Paras varsinaissuomalainen joukkue oli Turun Metsänkävijät – jopa kahdella joukkueella. Pitkään oli seuran kakkosjoukkue kärkikuusikossa, mutta viimeisellä osuudella ykkösjoukkue siirtyi ohi ja oli lopulta yhdestoista. Kakkonen oli kolmastoista.

Parman sijoitus tippui lopulta sijalle 32.

Voittajien on helppo hymyillä.
Stora Tunan joukkueessa suunnisti neljä Svenskin veljestä.
Voittivat samalla joukkueella Jukolan jo kaksi vuotta sitten.
Kuvan copyright Emma-Roosa Koponen.

Herkkutatteja

Rankkasateet taukosivat sen verran, että päätin eilen lähteä lähimetsään katsomaan sienitilannetta.

Heti metsään päästyäni alkoi sieniä olla runsaasti. Tosin sellaisia, joita en kutsu ruokasieniksi.
Mutta pian maasto muuttui ja herkkutatteja alkoi olla siellä täällä.

Olin optimistisesti ottanut mukaani kaksi muovikassia. Kun ensimmäinen alkoi painaa kohtuullisen paljon, otin toisenkin kassin käyttöön. Kun metsäkierros päättyi, niin molemmissa oli runsaasti sieniä.

Vähän ennen kotia tuli yksi naapuri vastaan. Heilutin kassejani ja totesin, että talvi on pelastettu. Näytin sisältöä ja naapuri totesi, että herkkutatteja – ja paljon!

Iltapäivä kului, kun Ullan kanssa puhdistimme sienet, kuumensimme ne paistipannuilla ja pakastimme saaliin.

Saalis keittiön pöydällä

Saalis paistinpannuissa.

Klasittomuuden ongelmat

Tällä viikolla tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun silmäni leikattiin.

Sain heittää hyvästit silmälaseille.

Aluksi oli vaikea tottua lukemaan sanomalehteä. Siinä kun piti sihdata näkö ihan lähelle ja välillä vähän kauemmas. Hommasin jopa kaksiteholasit lukemista varten. Parin viikon jälkeen lopetin niiden käytön. Nyt pärjään jo hyvin joka tilanteessa ilman laseja.

Kun oli viisikymmentä vuotta käyttänyt laseja aina valveilla ollessaan, niin ne muuttuivat osaksi kokonaisuutta.

Monta kertaa korjasin lasien asentoa nähdäkseni vähän paremmin. Ja yhtä monta kertaa totesin, ettei minulla ole laseja.
Yhtä usein olen ahtaissa paikoissa väistänyt hieman sivuun, etteivät lasien sangat kolahtaisi esteeseen.

Viimeksi tänä aamuna, kun pesin rähmää silmistäni, pysäytin käsien nostoliikkeen, ettei niissä oleva vesi osuisi silmälaseihini.

Aika näyttää milloin alitajuntani hyväksyy lasittomuuden!

Kuvan copyright Optinäkö, Kauppiaskatu, Turku

Sadekausi on alkanut

Aamulla kun heräsin, niin luvattu sade ei ollut vielä alkanut.

Mutta yhdeksän aikoihin Esteri avasi porttinsa ja vettä tuli.
Ja sitä tuli paljon.

Iltapäivällä kolmen aikoihin sade pikkuhiljaa lakkasi. Kävin katsomassa sademittarin. Se näytti lukemaa 34 mm. Millin verran tuli lisää myöhemmissä pikku kuurosateissa.

Kävin tyhjentämässä veneet – molemmissa oli vettä noin sata litraa. Moottoriveneen tyhjennysaukko on tukossa ja sekin pitää tällä hetkellä tyhjentää manuaalisesti. Syytä huoleen ei isommin ole, molemmat pysyvät vielä pinnalla, vaikka sademäärä olisi kolminkertainen.

Kun tiistaiseksikin on luvattu kaatosateita, päätimme ottaa hatkat. Lauttarantaan saavuimme iltakahdeksalta. 

Vaikka oli sunnuntai-ilta, lautta tuli vain puolilleen autoja. Sitä se koulujen alkaminen teetti!

Nauvon sääaseman mukaan kesäkuun sademäärä oli 6 mm.
Heinäkuussa satoi 33 mm.
Ja nyt tuli 35 mm kuudessa (6) tunnissa.

Riistakamera

Kävin eilen hakemassa metsästä siellä kaksi viikkoa olleen riistakameran.

Kuvia ja videoita oli lähes sata, osa ihan kelvollista materiaalia.
Parhaat otokset olivat kuvat valkohäntäpeurasta, jolla oli valtavat sarvet.
Yksi hyvä video hirvestä, joka pysähtyi tutkimaan kameraa.
Lisäksi muutama kuva metsäkauriista, jotka kisailivat siihen tyyliin, että kiima-aika alkaa olla lähellä.

Tein myös metsälenkin puron toisella puolella olevalle kalliolle. Sinne oli viime viikolla ilmestynyt muutaman hehtaarin suuruinen avohakkuu. Vain tukit oli ajettu tien varteen, kaikki muu hakkujäte oli maassa. 

Samanlainen mutta isompi hakkuu tehtiin maantien toisella puolella saman omistajan toimesta nelisen vuotta sitten. Nyt se kasvaa runsaan metrin korkeaa koivupöheikköä. Koivu ei ehkä ole tuottavin puulaji avokallioalueella. Omistaja ehkä odottaa maailmanloppua?

On pojalla komeat sarvet!

Nuori hirvi, pienet sarvet.

Nämä kirmailivat siihen tyyliin, että pian syntyy vasoja.

Hakkuun tuotto on ajettu tien varteen

Hakkuuaukean ja meren väliin on jätetty pieni kaista puita

Kuvan keskellä näkyy punainen vierasmajamme.

Neljä vuotta sitten hakattu laaja aukko näyttää raiskiolta.

Luonnon helmaan

Saimme kaikki – ainakin melkein kaikki - kaupunkiasiat hoidettua ja palasimme luonnon helmaan.

Ihanat asiat maaseutuelämässä iskivät taas kasvoille kuin höyhentyyny.
Nurmikot piti ajaa, paskahuusin alusta tyhjentää, veneet äyskäröidä tyhjäksi taivaalta tulleesta vedestä jne.

Mutta palkinto odotti uurastuksen jälkeen.

Istuskelimme pihalla ja katselimme kun pikkulinnut keräilivät isosta koivusta hyönteisiä. Ainakin harmaasiepon tunnistimme. Toista pikkulintua epäilimme yhdeksi maamme yleisimmistä eli pajulinnuksi.

Viisaammat voivat korjata!

Tämä on 99 prosentin varmuudella harmaasieppo.

Tämä on sadan prosentin varmuudella pikkulintu.
9,9 prosentin varmuudella sanoisin sen olevan pajulintu!

Kurkistus nurkan taa

 Sukulaistapaamiset jatkuivat tiheästi.

Tänään vierailimme Maijan plantaasilla, siellä oli myös Leena ja Hannu.
Nautimme lounaan ulkosalla – vielä oli kesää jäljellä sen verran, että lyhythihaisella paidalla pärjäsi.

Vaikka koolla oli varttunut seurakunta, kaikki saaneet kaksi rokotusta ja nuorinkin oli täyttänyt seitsemänkymmentä, niin varsinaisesti emme pahemmin kerranneet sairauksiamme – tällä kertaa.

Filosofisesti keskustelimme kuolemasta. Kaikki hyväksyimme sen, että täältä on aikanaan lähdettävä.

Eikä kukaan tunnustanut pelkäävänsä kuolemaa. Pikemminkin sitä, että kuolema ei ymmärrä tulla kerralla ja vauhdikkaasti sitten kun on tullakseen.

Kaikki olivat tehneet hoitotestamentin eli kun se vääjäämätön on edessä, niin hoitohenkilökunnalle on tiedotettu, että töpseli pois seinästä.

Kahdella tosin oli kirje vielä pöytälaatikossa, mutta lupasivat ottaa mukaansa sitten, kun viikatemies soittaa ovikelloa.

Jean Fouquet'n maalaus kuolemasta viikatemiehenä noin vuodelta 1460.

Satarastit, Koli.

Ihan Pohjois-Karjalan Kolille ei tarvinnut ajaa. Liedossa on oma Koli, tosin lienee maatilan nimi eikä vuori.

Ratamestari oli tehnyt radan pitkillä rastiväleillä, ihan niin kuin ennen vanhaan. Tosin karttakin vaikutti paikoitellen olevan viime vuosituhannelta.

K-1: Alku polkua, loppu suunnalla.
1-2: Polulle ja siltä suunnalla rastia kohti. Kun pääsin vihreälle alkoivat vaikeudet ja pari kertaa pyörähdin ennen kuin uskalsin mennä tarpeeksi kauas.
2-3: Reitinvalintaväli, jolla ei oikein ollut valintoja. Kolmasosan kuljettuani polku katosi alta ja suunnistin seuraavalle polulle hieman idempänä.
3-4: Tälläkin välillä kartan polut loppuivat yhtäkkiä, mutta jatko-osa löytyi aika pian. Muuten väli meni hyvin.
4-5: Nelosrastilla yksi seurakaveri sain minut kiinni ja totesi, että länteen polulle ja siitä rastille. Sanoin, että kierrän linjan kautta - tavataan maalissa.
5-M: Seurakaveri oli ollut pari minuuttia maalissa, tosin hän on aika paljon nopeampi juoksuvoimaltaan.

Maailmanloppu

ILMASTONMUUTOS vaikuttaa jokaiseen alueeseen maapallolla, käy ilmi tänään julkaistusta IPCC:n kuudennen raportin ensimmäisestä osasta.

IPPC-foorumia on moitittu siitä, että se ei salli soraääniä keskustelussa ilmastosta ja ongelmien aiheuttajasta. Vain ihmisen toimet ilmaston muutokseen on kelvannut tälle järjestölle. Eri mieltä olevilta on viety mahdollisuudet edetä urallaan.

Historia kertoo sitten tuhansien vuosien päästä, mikä oli todellinen syy ilmaston muutokseen.
Ihmisen vaikutus on varmasti suuri – siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Jos meitä pipopäitä olisi täällä maapallolla yksi miljardi kahdeksan asemasta, niin ongelmat olisivat paljon pienemmät. Tai niitä ei olisi lainkaan.
Maapallo ei ole kykenevä elättämään näin suurta populaatiota varsinkin, kun elintason noustessa järjetön kulutus kasvaa kasvamistaan.

Stalin, Hitler ja Mao tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä. Linkolaa mukaellen, toiminta oli oikeansuuntainen mutta riittämätön.

Jollemme pysty itse sääntelemään väestömme määrää, niin kyllä luonto sen sitten aikanaan hoitaa. Ihminen on eläin siinä missä sopuli ja heinäsirkka.
Ihminen tekee parhaansa tuhotakseen maapallon elinympäristön. 

Voimamme saattaa riittää muuttamaan ympäristö ihmiselle soveltumattomaksi. Mutta kyllä rotat ja torakat jatkavat täällä elämää, vaikka ihmiskunta tuhoutuisikin.

Amen.

Kuvan c Wikipedia

Garmin armahti - minä en

Kolmen hieman reippaamman juoksupäivän jälkeen Garmin ehdotti palauttavaa lenkkiä. Vauhti 8.50/km, aika 25 min.

Johan tuollainen nauratti jo vanhaakin miestä. 

Ei kait tuollaiselle lenkille viitsi edes juoksuvarusteita pukea!

Laitoin paremmaksi - tosin vain vähän!

Ohi on!

Penkkiurheilijan painajainen eli kaksi viikkoa olympiakisoja on ohi.

Tosin meikäläiseltä ne vilahtivat historiaan vähillä seuraamisilla.

Katsoin kolmen tonnin esteet, kun siellä kisaili suomalainen suunnistaja. Hyvin juoksikin – oli paras eurooppalainen.

Eilen aloin sitten tosissani katsomaan kisoja. Katsoin naisten mailin matkan. Seurasin Hassanin esitystä. Hänen nopeutensa ei aivan riittänyt, jäi pronssille. Tänään hän paransi ja voitti kymppitonnin hurjalla loppukirillään. Saldo oli kaksi kultaa ja pronssi.

Ja lopuksi se kaikkein paras kisa, miesten maili.
Vauhti oli hurjaa ensi metreiltä alkaen. Kisa oli Jakob Ingebrigtsenin näytöstä. Hän seurasi kevyesti johtanutta kenialaista maailmanennätysjuoksijaa.

Loppusuoran auetessa Jakob vaihtoi rytmiä ja irtaantui vastustajastaan ikään kuin ei olisi juossut lainkaan.

Täysin suvereeni esitys. Hänen veljensä jo sanoivat, että kovan kisan voittaa se, jolla on vähiten maitohappoja kropassaan. Jakobilla ei niitä tainnut olla lainkaan.

Mitä mahtaa kaveri vielä tehdä – ikää on vasta kaksikymmentä vuotta!

Kuva EPA / AOP

Luokkakokous

Palasimme torstaina kotiin ja minä lähdin iltapäivällä luokkakokoukseen.

Korona hieman pelotti vanhoja partoja ja meitä tuli Vaakahuoneelle vain kuusi rohkeaa. Emme kuitenkaan todenneet olevamme uhkarohkeita, kaikilla meillä oli jo toinen rokotus annettuna toista kuukautta sitten.

Nostimme kuohuvan maljan ja toisenkin terassilla katsellen, kun orkesteri Sinitaivas kärräsi laitteitaan viereemme. Kun he alkoivat myös soittaa kohtuullisen kovalla volyymilla, katsoimme parhaaksi vaihtaa maisemaa.

Kokoonkutsujamme soitti Jokilauttaan kysyen, milloin laiva tulee luoksemme. Kapteeni ilmoitti heidän olevan Sairashuoneenkadun kohdalla ja sanoi laivan odottavan meitä. Joten reippailimme puolisen kilometriä. Jatkoimme iltaa parilla oluella laivan seilatessa kaksi kertaa jokisuulle ja takaisin.

Jäimme pois Martinsillan pysäkillä ja lähdin kävellen kotiin, sain alkumatkalla seurakseni Jukan.
Sieltä tuli matkaa kotiovelle 7,4 kilometriä.

Kukaan ei soittanut laivakelloa, joten joudin maksamaan itse omat juomiseni. 😢

SM-suunnistuksessa

Otsikko luonnollisesti viittaa siihen, että ainoastaan sadomasokistit voivat tykätä tästä maastosta, sen jyrkänteistä ja kivikoista.

Matka linnuntietä oli 2,5 km ja tein suunnistushistoriani ennätyksen km-ajan suhteen. Koskaan ennen ei km-aika ole ylittänyt puolta tuntia!

Ykköselle oli matkaa 240 metriä ja sain aikaa kulumaan 26.56. Siinä vauhti oli yli kymmenen minuuttia sadalle metrille. Kun kerroin tästä seikkailusta ratamestarille, niin hän totesi, että en ole ainoa.
Ne korkeuskäyrät kun eivät kuvaa ihan todellista nousua rastille ja sen takia monet hakivat rastia liian aikaisin.

Sen jälkeen sujuikin hiukan paremmin ja se vei minut H70-sarjan ylivoimaiseen voittoon. Toinen kilpailija hylättiin.

Kakkosvälillä jouduin tekemään yhden piruetin varmistaakseni paikkani. Ja kakkosrastilla sinne tuli jälkeeni kaksi äijää. Ne kysyivät murteellisella suomenkielellä, voisinko näyttää missä tämä rasti on. minähän näytin.

Matkalla neloselle hurjastelin avokallioilla ja ihan oikeasti juoksi. Tuon tummanvihreä väri reittiviivassa kertoo sen.

Matka viitoselle oli hurjinta kivikkoa mitä olen elämässäni nähnyt - ja mun tieni on useasti kulkenut kivikoissa! Ulla kysyi saunassa kisan jälkeen miksi polveni ovat veressä. Konttasin kivikoissa ja jyrkänteillä - ja useasti!

5-6 -välillä kuljin pitkän matkaa suoraan etelään. Länteen avautui niin karmea jyrkänne, että mulla ei mitään mahdollisuutta yrittää siitä alas.

Loppumatka oli hieman helppokulkuisempaa pusikkoa ja rasteillekin osuin melkein puhtaasti, seiskalla tein pienen mutkan.

Nyt loppui suunnistukset tältä vuodelta. Siirryn juoksemaan tasamaalla. Se sopii paremmin kunnolleni ja korvieni välimaastolle!

Loma loppuu

Tamperelaisten kesäloma alkaa lähestyä loppua ja tänään ovat lähdössä takaisin mantereelle.

Ilmat eivät ole olleet täysin kesäiset ja merielämä on jäänyt nuorisolla tavallista vähäisemmäksi.
Lili on hyväksynyt meidät Ullan kanssa lauman jäseniksi. Se tulee jo luokse välillä ihan pyytämättäkin. Ja syö hyvin – ainakin maksalaatikkoa. Ja hienosti koira on tottunut vapaana elämiseen. Pysyy hyvin pihapiirissä.

Amalia on aina tasaisen iloinen ja hyväntuulinen. Ja syö hyvin – ainakin vaaleaa paahtoleipää ja lauantaimakkaraa. Ja vastapaistetut letutkin menevät runsaan kermavaahdon kanssa.

Joona ei ensimmäisen illan jälkeen ole ollut kauhean sosiaalinen. Viihtyy oikein hyvin omissa oloissaan. Jos kohta omat olot taitavat olla some-maailmassa liikkumista ja älylaitteilla pelaamista.

Vuosittaisessa vauhdittomassa pituushyppykisassa molemmat tekivät uuden ennätyksensä. Joona 220 ja Amalia 180 cm.

Jani tutki karttaa ja teki minulle pari uutta juoksulenkkiä. Toinen kiersi Vinappajärven ja toinen Kivisinjärven. Pitää ottaa ne ohjelmaan. Molemmat ovat noin kymmenen kilometrin mittaisia.

Sylikoira

Sunnuntain viettoa

Juha ja Anna ilmoittivat, että he tulevat tekemään meille aamiaista tänne Nauvoon.

Saapuivat kymmenen aikoihin ja kaksi koiraa tervehtivät toisiaan niin äänekkäästi, että koko porukka heräsi normaalia aikaisemmin.

Pitkästä aikaa kaupan pöytä oli katettu suuremmalle porukalle – meitä istui pöydän ääressä peräti kahdeksan ihmistä. Pöydän alla lisäksi kaksi koiraa.
Brunssimme valmistui grillissä ja ruokaa oli paljon. Hiukan oli tunnelma kuin hotellin aamiaispöydässä.

Ruuan valmistuessa koirat telmivät saunan edessä nurmikolla. Vauhti oli kova ja vähitellen haukuntakin loppui, kun koirat alkoivat hyväksyä toisensa ja marssijärjestyksen. Lili vanhempana ilmoitti olevansa päällikkö ja vahvisti sen pienellä murinalla ja hampaiden näytöllä. Gaia alistui, vaikka onkin paljon vahvempi. Saas nähdä miten asiat ovat vuoden kuluttua!

Nuoriso koirineen kävi järvellä uimassa – me Ullan kanssa ymmärsimme jäädä kotiin.

Kun Anna ja Juha olivat lähteneet, aloitimme ruuan valmistuksen. Tänään se kävi kuin tanssi. Jani soitti Gammelgårdiin, tilasi pizzat ja minä kävin ne hakemassa.

Taisi jäädä ainoaksi kerraksi tämän paikan käyttö. Turussa emme ole koskaan saaneet näin kalliita pizzoja. Valitettavasti tuotteiden hinta ja laatu eivät olleet samalla korkeudella.

Sen sijaan iltakahvilla saimme Ullan tekemän mansikkakakun. Se oli hyvää ja menekki myös, vaikka kakun mansikat olivat ainoastaan sisäpuolella.

Aluksi Lili näytti herkästi hammasrivistöään!

Ruokasaliamme kutsutaan kaupaksi.
Se johtuu siitä, että tämä on ollut aiemmin rantakaupan myymälänä!
Mainokset kakluunissa ovat edelleen näkyvissä.

Hieman jäi kakkua yli. 
Kun kysyttiin syytä kakkukahveille, niin Jani totesi, että vastahan oli Olavin päivä.
Meitä oli pöydän ääressä kaksi Olavia.

Lauantain viettoa

Meidän veneemme oli Juhan rannassa Airistolla ja Juhan polkupyörä meillä.

Tarjouduin ajamaan pyörän Airistolle ja ajamaan veneen kotisatamaan. Jani ja Joona halusivat kuitenkin sinne yhdessä ja tuoda minun polkupyöräni veneen mukana takaisin.
Sillä aikaa minä tein juoksulenkin.

Naisväki keräsi voimia ja ihmetteli säätä. Ennusteen mukaan piti olla täyttä aurinkoa, mutta taivaalla vaelsi pilviä ja vettäkin satoi.

Minä hain kirkonkylästä savustetun kirjolohen ja se oli tänään pääruokanamme paikallisten uusien perunoiden kanssa.

Nuoret kävivät veneretkellä ja löysivät uuden käyttökelpoisen hiekkarannan. Kävivät uimassa toteamassa, että Jaakon heittämä kivi oli jo ehtinyt jäähdyttää vettä.

Illalla me Joonan kanssa otimme pari erää shakkia.
Ensimmäisessä uhrasin hieman epäkorrektisti upseeri. Sain hyvän hyökkäyspelin ja monien vaiheiden jälkeen siirryimme loppupeliin, minulla oli upseeri enemmän ja voitin pelin.
Toisessa pelissä Joona hallitsi peliä alusta loppuun ja voitti minut suvereenisti.

Lili-koira alkoi pikku hiljaa tottua meihin ja hyväksyä osaksi laumaansa. 

Uusi hiekkaranta?

Pelottavan näköinen peto?