tiistai 31. elokuuta 2021

Pitkä lenkki

Kävin tänään juoksemassa pitkän lenkin – sellaisen yli kaksituntisen.

Viimeksi tein näitä kolme vuotta sitten, ennen kuin akillesjänteeni alkoi vihoittelemaan.
Olisihan niitä voinut ja pitänytkin tehdä jo toista vuotta. Mutta laiskuus, ikääntyminen ja kermaperseisyys estivät.

Tismalleen samanlaisen lenkin tein 21.7.2018.
Aikaa kului 02:00:45, syke oli keskimäärin 123, vauhti 07:30,0/km ja matkan pituus 16,13 km.

Tänään vastaavat arvot olivat: aika 02:00:45, syke oli keskimäärin 129, vauhti 07:26,3/km ja matkan pituus 16,19 km.

Joten kolmessa vuodessa samanpituinen ja -vauhtinen lenkki on vaatinut kuusi lyöntiä korkeamman keskisykkeen.

Eli kunto on selkeästi huonompi. Niinhän sen pitääkin olla. Vuodessa ikääntyminen laskee juoksukuntoa noin prosentin verran. Ja samansuuntainen vaikutus on vähäisemmällä harjoittelulla.

Tänään juoksu kyllä sujui paremmin kuin oletin – alla kun oli kaksi kohtuullisen reipasta juoksua edellisinä päivinä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti