4747

Sanotaan, että ikä on vain numeroita.

Mutta on se paljon muutakin – valitettavasti!

Nuorella ihmisellä aivoista lähtee mielettömästi käskyjä käden ja sormien lihaksille. Ja sormet tarttuvat kaikkiin esineisiin ja toimittavat ne oikeassa asennossa oikeaan paikkaan. Käyttäjän ei tarvitse kiinnittää huomiota liikkeiden käskytykseen – ne tulevat automaattisesti oikein ja tarkasti.

Mutta näillä vuosilla on alkanut tulla runsaasti hiekkaa rattaisiin. Sormien lihakset kyllä vieläkin toimivat mutta ajoitus aina välillä pettää. Tavarat putoilevat, kun se automaattikäsky tulee perille vääräaikaisesti.

Samaa tapahtuu jalkojen kanssa. Alvariinsa jalka tulee maahan väärään aikaan väärässä paikassa ja jalkojen kannattelema torso tuppaa horjumaan kuin heikkomielinen heinämies.

Vielä kymmenen vuotta sitten aivoihin upotettu kartta toimi kuin junan vessa. Jos olin lähdössä johonkin paikkaan toisella puolella kaupunkia tai toiselle puolelle Suomea, niin istuin autoon ja lähdin ajamaan. Alitajuisesti tiesin, mikä oli paras reitti, lähdin sitten Länsikeskukseen tai Joensuuhun. Perille tulin täysin ajattelematta asiaa lähdön jälkeen.

Nyt kun istun kuskin paikalle, niin pitää pitää lyhyt hiljainen hetki ja antaa kompuutterin kelata sitä korvien välissä olevaa karttaa. Kartta taitaa olla hiukan rutussa, kun vuosi vuodelta fundeerausaika pitenee.

Toisaalta – ikä on numeroita. Mulla numerofriikillä on kesällä tärkeä päivä. 4.7.47 syntynyt kun täyttää 74.

Olen ajatellut ulkoilla silloin duathlonin. Pyöräilen 47,47 kilometriä aikaan 2.47.47 ja juoksen 74 kymmenesosakilometriä aikaan 47.47!

Katto valmistui

Kaksi viikkoa sitten maanantaina aloitettiin paritalomme katon uusiminen.

Kaksi eestiläistä miestä tulivat paikalle ja aloittivat kaiteiden pystytyksen suojakseen.
Kun sää oli ihanteellinen, niin joka päivä miehet tulivat paikalle ja aloittivat kolistelun katollamme kello kahdeksalta.

Poikkeuksen tekivät Vappupäivä ja sunnuntai, silloin työt alkoivat vasta kymmeneltä.
Neljän aikoihin he pakkasivat tavaransa ja lähtivät koteihinsa. He nimittäin asuvat vuoden ympäriinsä Suomessa ja puhuvatkin ihan hyvää suomea. Tosin käytävät kieltämme harkitusti, pelkäävät tällaista eläkeläisäijää, että sen kanssa jää suustaan kiinni ja työt kärsivät. Ja suomalaisugrilaiseen tapaan eivät ole mitään smalltalkin mestareita.

Ensimmäinen sade työmaalla alkoi eilen iltapäivällä. Harjapelti oli silloin vielä kiinnittämättä. Mutta äkkiä sekin oli asennettu. Poikkeuksellisesti työt jatkuivat aina kuuteen asti.
Silloin katto ja rännitkit olivat valmiit ja meidän pihammekin siistitty.

Naapurin päädyssä oli vielä jonkin verran puutavaraa ja kaiteiden kiinnityselementtejä.
Tänään sataa joten herrat taitavat siirtyä seuraavan paritalon kimppuun vasta vapaapäivän jälkeen.

Asiallisia ammattimiehiä nämä kaverit olivat ja työn jälki ansaitsee kyllä kiitoksen.

32 vuotta vanhalle talollemme on nyt laitettu alakerta eli salaojat kuntoon kolme vuotta sitten. Ja nyt on katto uuden veroinen, joten hyvä meidän on tässä asustella kunnes viikatemies tulee ja korjaa sadon.
Ja riittää tässä asuntoa vielä meidän jälkeemmekin.

Katto on kaunis eikä talo muutenkaan ole häpeäksi omistajilleen.

Rankka työpäivä

Tänään koitti sellainen harvinaisuus, että lähdin töihin.

En nyt sentään kuukausipalkkalaiseksi vaan urakkahommiin.
Juhalla on pihallaan kasa mäntyrankoja ja herkkänä hetkenäni lupasin mennä tekemään niistä klapeja.

Olin aamulla yhdeksältä Paraisilla työhousut jalassa ja hanskat käsissä.
Moottorisahan akku oli talven jäljiltä huonommassa hapessa kuin työntekijä. Kun oli vartin sahannut, akku loppui. Vein sen lataukseen ja aloin halkaisemaan viime vuosia mäntyjä. Hieman työläästi ne halkesivat. Syy lienee ollut voiman ja taidon puutteessa.

Kun sain ne halottua, menin tarkistamaan akun tilanteen – se oli heikko.
Mutta talosta löytyi verkkovirralla toimiva moottorisaha, joten työ jatkui.

Pidin yhden kahvitauon, mutta muuten tein varsin ahkerasti töitä puoli yhteen asti. Siivosin jälkeni ja poistuin väsyneenä mutta onnellisena.

Työnantaja oli ystävällinen ja kannustava. Sekä herra että rouva vierailivat työmaalla ja kehuivat aikaansaannostani.

Puolet urakasta jäi vielä tekemättä. Lupasin tulla tekemään sen myöhemmin – sitten kun selkäni on palautunut tästä ja oikean käden hauiksessa löytyy pientä kipinää työntekoon. Nyt on kyllä takki tyhjä, raskaampaa tämä oli kuin puolimaratonin juokseminen.

Lähtötilanne

Päivän saalis

On tuo pino hieman alentunut

Perhekeskeisyyttä

Meitä Ullan kanssa ovat miniät kiitelleet siitä, ettemme pahemmin häiritse ja ota kantaa heidän perheensä elämään.

Se voi olla kehua, mutta saattaa siellä piillä pientä piikkiä, että voisi lapsiensa perheistä hiukan enemmän huolta kantaa ja yhteyttä pitää.

Vappuviikonloppuna yritimme korjata tilannetta.

Vappupäivänä kävimme tervehtimässä nuoremman poikamme perhettä. Saimme kutsun tulla maistamaan heidän pizzauuninsa tuotteita. Se oli sellainen kaasulla lämmitettävä uuni. Ihmeen herkullisia pizzoja Juha sieltä loihti. Mennen tullen voitti Kotipizzan tuotteet – tosin joidenkin mielestä se ei paljoa vaadi.

Minä kävin tekemässä Gaian kanssa kävelylenkin ja ihailemassa sellaista aluetta, jolla en ole ennen käynyt. Siellä oli vieri vieressä kymmenittäin upeita omakotitaloja. Tosin ne ovat kaikki kesämökkikäytössä.
Jossakin kirjassa kerrottiin, että on Suomi köyhä, siksi jää. Ei siltä kyllä näytä tuolla Airiston lomakylän tienoilla.

Ja seuraavana päivänä suuntasimme Tampereelle. Siellä juhlittiin pojantyttären Amalian syntymäpäiviä. Neiti täytti kolmetoista vuotta.

Sielläkin saimme lounaan ja monipuolisen kahvitrahteerauksen sen päälle. Mukanamme oli sisareni Maija, hän kun on Amalian kummitäti. Maijalla on runsaasti kummilapsia. Vanhin lähentelee jo kuuttakymmentä ja Amalia on nuorin heistä.

Matkalla sain hieman moitetta vaimolta Seat Aronan ahtaudesta.
Se vaan on niin, että montaa kertaa sellaista mielipidettä ei tarvitse vaimonkaan esittää. Siinä tulee nimittäin autonvaihto aika vikkelästi meikäläiseltä tehdyksi.

En ole kyllä vielä edes väriä päättänyt, joten kyllä siihen vaihtoon on piiiitkä matka! 😍

Taidehankintoja

Monet ylpeilevät taideteoksista kotinsa seinillä.

On meilläkin muutama koristamassa spartalaista kotiamme Ikean kalusteiden lisäksi.

Ensimmäisen yhteisen taidehankinnan ostimme Ullan kanssa Kristiinankadulta yöllä yhden aikoihin. Asuimme silloin Eerikinkadulla 70-luvun alkupuolella. Tulimme jostakin illanvietosta ja olimme varmaan nauttineet oluen tahi kaksi.

Vastaamme asteli partainen kaveri, hänellä taulun tapainen kainalossaan ja rahat oli illan kuluessa juotu. Mutta lisää piti saada – siis olutta ja rahaa – ja hän oli hakenut maalauksensa ja kaupitteli sitä meille. Kaupat syntyivät viidellä markalla – siihen aikaan kapakasta sai oluen markalla, joten hinta olisi tänään ollut pari kymppiä euroina.

Kun otin siitä kuvan äsken kännykällä niin Samsung ehdotti uuden ottoa, koska joku oli räpyttänyt silmiään. Oli niin elävän näköinen teos, että känny luuli sitä aidoksi ihmiseksi!

Toinen lähes yhtä vakuuttava hankinta on ollut J. Ojalan pohjalaismaisema. Nyt kun rikos on vanhentunut, niin voin kertoa, että tämä taideteos on vaihdettu jiirileikkuriin. Sitä Ojala tarvitsi taulun kehysten valmistamiseen. 

Muistelimme hankintoja Ullan kanssa. Hän kysyi mahtaako kumpikaan näistä olla millään tavalla niittänyt mainetta. Tarkistimme asian Googlettamalla.

Ilmeni, että taiteentuntemuksemme hankintapuolella on ala-arvoinen. Sinänsä se ei yllättänyt meitä kumpaakaan.

Ilkka Kurosen teos vuodelta -69.
Tämä on hankinnasta saakka koristanut makuuhuoneemme seinää.

J. Ojalan arvoteos vuodelta -84.
Se luo rauhaisaa tunnelmaa minun huoneeni seinällä!

Kissan pissaa

Viime päivät olemme eläneet remontissa.

Kattopellit ovat maassa ja uusi aluskate paikoillaan, ainakin talon pohjoissivulla. Eteläsivua työstetään tänään ja saan kiittää luojaa, että olen puolikuuro. Pauke on ollut korvia hivelevä.

Samalla tänään avattiin Ullan makuuhuoneen nurkka. Vanha kaappi poistettiin ja mahdollista vesivahinkoa tutkittiin. Pelättiin, että sinne on päässyt vettä joko katolta tai sitten alhaalta, ennen kuin salaojat uusittiin.

Ylhäällä ei ollut mitään merkkiä, että kosteus olisi sieltä peräisin. Nyt kun seinää avattiin ja lattia huoneen nurkasta, niin pääsimme käsiksi alapohjaan.

Alapohja oli kuiva, ainoa kosteus löytyi kaapin alta. Siellä oli myös erittäin väkevä kissan pissan haju. Se on peräisin edellisen omistajan toimista. Hän oli vanha ja hänen kissansa pissasi juuri tähän nurkkaan. Kun muutimme, huoneen parketti vaihdettiin ja hajut haihtuivat taivaan tuuliin. Mutta kissa oli ehtinyt toimillaan murentaa seinälevyä, joka nyt vaihdetaan.

Homma hoidetaan loppuun ensi viikolla. Ja lopuksi asennetaan uudet liukuovikaapit Ullan huoneeseen.

Kodikkaan näköinen huoneen nurkka!
Onneksi sentään kuiva kuin ruutitynnyri.

Elämää kattotyömaan alla

Eilen kattotyömaallemme laitettiin kaiteet.

Tänään kaksi kaveria tulivat kello kahdeksalta ja kiipesivät katolle purkamaan yli 30 vuotta vanhaa peltikattoa.
Parin tunnin jälkeen puolet kattopelleistä oli jo maassa.

Vaikuttaa siltä, että purkaminen on nopeampaa hommaa kuin uuden rakentaminen.
Tai pian se nähdään. Kertoivat, että kaksi viikkoa siinä menee ennen kuin tämä paritalo on täysin valmis. Siis katon osalta. Olisihan täällä paljon muutakin laitettavaa, jos tarkkaan katsoo!

Nämä kaksi miestä, jotka ovat nyt katolla, ovat virolaisia. Tai kuten minä mielelläni asian ilmaisen: eestiläisiä.

Selkeästi ovat suomalaisugrilaista kansaa. Eivät pahemmin halua seurustella, vaikka osaavat kyllä suomea. Mutta töitä tekevät ripeästi.

Meille lisättiin joku vuosi sitten eristettä vintille. Lämpöä se eristää, mutta äänen kanssa on niin ja näin. Työn äänet kuuluvat hyvin tällaisen kuulovammaisenkin korviin!

Peltiä tulee alas.

Kattotyömaalla paistaa aina aurinko!