Pienenee kuin pyy lopun edellä

Minä käyn vaa’alla lähes joka aamu.

En sen takia, että laihduttaisin tai lihottaisin itseäni. Se vain kuuluu osana – vaimon mielestä sairaalloista – kehon ja mielen tarkkailua. Mittaan siis päivittäin myös verenpaineen, unen laadun, pulssin, rasvaprosentin jne.

Painon mittaaminen on suhteellisen tarpeetonta, sillä painoin armeijaan mennessäni 86 kiloa ja viime vuosina se on asettunut 88–89 kilon haarukkaan.

Viime kuukausien aikana paino on hiljalleen pudonnut ja tänään se oli 85,3 kiloa. Painoindeksini laski ensimmäistä kertaa 50 vuoteen alle kahdenkymmenviiden. Olen siis ihannepainossa!
En ole mitenkään laihduttanut ja olen nyt mielessäni etsinyt syytä tähän dramaattiseen muutokseen.

Yksi selitys voisi olla jonkinlainen piilevä sairaus. En tunne olevani mitenkään sairas. Kävin pari viikkoa sitten jokavuotisessa verikokeessa ja kaikki arvot siinä olivat sallituissa rajoissa, lukuun ottamatta sokeria. Mutta minähän olen tällainen hunajainen immeinen, niin lääkäri totesi, että siitä ei voi olla isommin huolissaan.

Ainoa järkevältä tuntuva selitys on se, että olen saanut jalkani tasapainoiseen kuntoon ja olen pystynyt tekemään pidempiä juoksu- ja pyörälenkkejä. Niillähän ne rasvat palavat ja paino laskee.

Eilen pystyin mielestäni varsin juoksemaan kaksituntisen rogaining-suunnistuksen. Siihen ei kovin sairas mies pysty tällä iällä.

Joten jatkan tällä tiellä, kunnes Ukko Yli-Jumala kutsuu minut helvetilliseen valtakuntaansa!

Tässä tämän aamun mittaukset.
Painoindeksi oli 24,9.
Eikä tuo verenpainekaan ole kovin huolestuttava! 😁😂

Turku Rogaining Sprint

Tänään juostiin perinteinen Turku Rogaining Sprint jo viidennentoista kerran. Olen ollut joka kerta mukana ja pärjännytkin ihan kohtuullisesti.

Tänään pääsin pitkästä aikaa täysin terveenä - tosin huonokuntoisena - rogaining-suunnistusta harrastamaan.

Systeemi oli muuttunut edellisvuosista sen verran, että rogaining-kartassa oli kaikki rastit ja kääntöpuolella oli kaksi suunnistuskarttaa, joista pystyi paremmin lukemaan vaikeimpien rastien sijainnit. Tervetullut uudistus meille vanhuksille!

Kiertojärjestys: 157-167-80-164-155-170-83-159-152-175-148-M

Alku meni ihan suunnitelmien mukaan. Tosin rasti 163 jäi löytymättä - olin väärässä tunnelissa.

Juomarastin 83 jälkeen pidin pienen tuumaustauon, miten jatkaa matkaa maaliin.

Mäkien kapuaminen kävi reisien päälle, mutta ihmeen hyvin jaksoin loppuun asti.

Sinänsä paineita ei isommin ollut, olin sarjan Pojat75v ainoa osanottaja. Mutta tietysti mieli teki nöyryyttää P65-sarjan osallistujia. Se jäi kyllä tekemättä.

OnTrailin porukkaa oli paikalla ainakin Mala, Salla ja Miklai ja tietysti paljon muita tuttuja.

Rastinumerot oli painettu aika himmeillä värisävyillä ja niitä oli hankala nähdä.
Eikä tuo kulkemani reittiviivakaan näy kovin hyvin.

Heila Helluntaiksi?

Saatiin Gaia kylään, kun koiran omistajat, nuoriso, lähti Hesaan rokkikonserttiin. Eiväthän ne ole vielä edes viisikymppisiä!

Tein Gaian kanssa rauhallisia metsälenkkejä – ei passaa rasittaa itseään, kun huomenna on kauden tärkein kilpailu, Turku Rogaining Sprint. Hiukan tilannetta helpottaa se, että olen sarjani ainoa osanottaja, joten podium-sijoitus on varma. Tosin sillä edellytyksellä, että haen yhden rastin ja saavun kahden tunnin sisällä maaliin.

Koira alkaa selkeästi rauhoittua. Tänään se ei hermostunut kuin yhdelle vastaantulevalle koiralle. Tosin se ehti aloittaa haukkumisen ennen Gaiaa.

Kuva eka lenkiltämme.
Amatöörikuvaaja ei osannut huomioida varjojen näkymistä kuvassa! 

Oura kiitteli valmiutta ja unta Gaian kanssa.
Tosin se kiittelee mun nukkumistani ilman koiran läsnäoloakin.
Valmius tuppaa olemaan huonompi, kun sormuksen ja vaimon mielestä lenkkeilen liikaa.
Ja Garminin mielestä liian vähän!

Peimarin Rastit

Tänään olisi pitänyt jäädä kotiin.

Kun kapusin K-paikalta mäen ylös (käyräväli 5 m) niin paukut oli syöty ja jaksoin hädin tuskin kävellä metsässä, jossa aluskasvillisuus ylti polviin asti.

Neljä ensimmäistä rastia löytyi hyvin. Viitoselle mennessä kapusin ylös mäelle välttääkseni vihreän alueen - siinä kun ei pystynyt oikein kävelemäänkään minun kunnolla.

Luulin olevani alempana ja sahasin rinnettä noin 10 minuuttia ennen kuin tajusin paikkani maailmankaikkeudessa.

Loppumatkan etenin hyvin, hyvin hitaasti - en jaksanut kovempaa - mutta siitä huolimatta matkalla seiskalle oli pieniä vaikeuksia.

Mä olen todella huonossa kunnossa...
Enkä oikein osaa enää suunnistaa. Se se ikä tekee. Pohkeet ja reidet ovat pehmeitä. Ja pikku hiljaa myös korvien väli pehmenee, voi STN, PRKL, HLVTT. 😈

Radan pituus oli 3,3 km, nuo vihreät alueet pakottivat kiertämään runsaasti.
Gepsi mittasi kuljetun matka 4,44 kilometriksi.

Mökkihöperönä

 Tulimme mökille jo viime perjantaina.

Ilmat ovat olleet suosiolliset – aurinko on paistanut ja parina päivänä ollaan oltu reilusti yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa.

Olen pari kertaa käynyt juoksulenkillä ja pyöräillyt yli seitsemänkymmentä kilometriä.
Kaikenlaista työtäkin olen yrittänyt tehdä, mutta voimat eivät ole riittäneet teholliseen työhön. Hiukan olen avustanut myös Ullan kasviprojekteja, vaikka olen yrittänyt kertoa hänelle, ettei kannata ottaa stressiä niistä. Kun en minäkään ota.

Viikonloppuna siirtyi lähinaapurimme Kari Vahalahti ajasta iäisyyteen. Hän teki mittavan työuransa varhaisperunan viljelijänä – varmaan hänellä oli Nauvon laajimmat viljelmät. Hänen poikansa Mika on jo pari vuosikymmentä vastannut tuotannosta ja laajentanut toimintaa. Sanoisin, että ei ole kaikkein helpoin ammatti!

Kaikki jääkiekkoa seuraavat tietävät Ville Vahalahden uran Tepsin riveissä. Ville on Karin veljenpoika.

Ruotsalaiset mökkinaapurimme ovat myös saapuneet nauttimaan Suomen suvesta. Siis suomalaisia he ovat, mutta ovat asuneet Ruotsissa lähes kuusikymmentä vuotta. Heidän sisareltaan me aikoinaan ostimme tämän työsiirtolan.

Nyt alkaa kyllä olla ahkeroiminen siinä mallissa, että tämä on liian iso työmaa meikäläisen voimille. Mutta ensimmäinen vaimoni ei ole vielä valmis myymään tätä – jos kohta ostajiakaan ei taitaisi olla jonossa.

Linnunlaulua olemme ahkerasti nauhoittaneet. Se on auttanut saavuttamaan 67 tunnistetun lintulajin bongauksen tänä kesänä. Kunnon lintumiehet kyllä suhtautuisivat näihin bongauksiin hieman vähättelevästi!

Riistakamerassa on ollut vähän kuvia.
Ja nekin tällaisia, joissa peurat näyttävät minulle takalistoaan. 😂

Kyyt sentään osaavat paremmin poseerata.

Mä merellä elän

 ... ja kuolenkin kukaties!

Tämä lause tuli mieleen kun laskin soutuveneen vesille ja tein sillä noin neljän kilometrin lenkin.

Kun vene on kiikkerä kilpaveneen mallinen ja painaa noin 40 kiloa, niin sinne siirtyminen vaatii vähän ketteryyttä ja käsivoimia. Kummatkin ovat huolestuttavasti vähentyneet viime vuosien aikana.

Itse soutaminen sujui ihan mukavasti, mitä nyt alaselkä hieman loppuvaiheessa reagoi.

Kun vesi on vajaat puoli metriä normaalia alempana, niin veneestä poistuminen vasta olikin hankalaa. 
Pääsin sentään turvallisesti laiturille.

Lahdella oli kolme venettä ankkurissa, ne pystyin välttämään ongelmitta. Mutta näin lauantai-illan huumassa oli kaksi pariskuntaa laskemassa soutuveneillään verkkoja veteen. Molempiin olin törmätä. On mulla taustapeili veneessä, mutta en saanut sitä säädettyä matkalla oikeaan asentoon. Ja päähän ei tämän ikäisellä poikalapsella enää käänny kuin korkeintaan 30 astetta.

Ulla ehdottikin kun pääsin perille mökin lämpöön, että voisin myydä veneen pois, ennen kuin hänen avustajansa menehtyy.

Lupasin harkita asiaa!

Otin kuvan, kun olin kääntymässä takaisin mökille Lammassaaren takana.
Lampaita ei saaressa näkynyt, mutta pari poikaa oli rannalla heittelemässä uistinta.

Eläinkoe II

Eräs salolainen ultraaja - lähes yhtä hullu kuin minä - on lähdössä kisaamaan kesäkuussa Suomi-juoksun puolimatkalle eli 50 km:lle.

Hänellä on takanaan vielä pahempi vammakierre kuin minulla, mutta rohkeutta riittää lähtöviivalle numerolapun kanssa.

Saadakseni varmuuden kyvyttömyydestäni läpäistä kyseinen matka, olen tehnyt kuuden päivän testin:
- viime lauantaina suunnistuskilpailu
- sunnuntaina myös suunnistuskilpailu
- maanantaina 20 km pyörällä
- tiistai kynnystesti 4 x 4 min alle 7 min/km
- keskiviikko suunnistuskilpailu
- tänään puolimaraton alle 3 h

Ensimmäinen kymppi rajuun vastatuuleen ja olin jo keskeyttämässä. Mutta tuulen avustuksella löysin jostakin uutta voimaa ja rajusti luovien tuulessa jatkoin matkaani.

Alla pari kuvaa. Ensimmäisessä reitti - sen suoritin vastapäivään.

Toisessa kaavio kestokyvystäni - kunto loppui vajaa kilometri ennen matkan loppua. Huojuen selvisin perille...
Samassa kuvassa on myös juoksun ja kävelyn jakautuminen - Garmin ilmoitti aina juoksun 400m ja kävelyn 100 m alkamisen. 14 km kohdalla oli minuutin perässä tavoiteaikaani 3 h. Lopussa oli pakko lyhentää kävelyjaksoja ja nostaa sykettä.

Selvisin maaliin hengissä. Jos olen vielä 4 pv:n jälkeen kunnossa, teen päätöksen ilmoittautumisesta Salon ultrajuoksuun - tai siis minulle se olisi ultrakävely...

Lähtö ja maali kotipihalla.
Kun olen asunut 11 vuotta Huhkolan perukoilla, niin aina matkan kotiin ja voin tehdä sopivasta mutkaa, jotta kilsat täyttyvät ulko-ovelle!

Kaikenlaista informaatiota nämä nykykellot antavat!