Emäpummien emäpummi!

Heinäkuu ja suunnistukset Nauvossa alkoivat.

Minulta unohtui EMIT ja kompassi kotiin, mutta täällä mökillä on yksi hyvän näköinen kompassi, joka ei oikein kunnolla toimi, siksi se onkin ollut täällä muutaman vuoden käyttämättömänä - otin sen mukaani.

Ysirastille saakka kaikki meni kuin elokuvissa. Kartta oli selkeä lukea eikä kompassia pahemmin tarvinnut käyttää.

Otin suunnan kymppirastille ja hetken päästä vasemmalla puolella oli kyllä suota ja sen takana kallio hiukan liian lähellä. 
Mutta kompassi näytti suuntani olevan oikea - ainakin lähes oikea.

Suon jälkeen pieni nousu, sen jälkeen vähän pöhelikköä ja ojan ylitys. Kartassa ei ollut ojaa, mutta niitä puuttuu kartoista usein.

Sitten näin edessäni tien. Totesin olevani kymppirastin ja maalin välissä. Lähdin kapuamaan länteen mäen rinnettä ja jyrkänteen pitäisi tulla vastaan pikaisesti.
Ei tullut ja palasin takaisin omia jälkiäni.

Menin tielle ja ymmärsin missä olin.
Väliaikojen perusteella pummi oli noin 13 minuuttia.

Postikuluja vastaan lähetän tämän kompassin jollekin, joka haluaa vain parasta... ;)

Tuo kuutosrasti oli oikea nähtävyys.
Komeat jyrkänteet ja yhdessä kolossa rastilippu. 

Kesän rientoja

Juhannus meni rauhallisesti ja maanantaina palasimme kaupunkiin. Yllättäen silloin oli vielä paluuliikennettä, että jouduimme odottamaan yhden lauttavuoron ennen ylitystä.

Keskiviikkona meillä oli opiskelukavereiden kanssa laivareissu. Kävimme kylmässä tuulessa Pikisaaressa lounaalla. Ainakin minä säilyin terveenä – ehkä siihen oli syynä runsas oluiden nauttiminen. Ja jatkoimme iltaa Vaakahuoneella.

Tavan mukaan kävelin sieltä kotiin, se on runsas kuusi kilometriä. Ja ylimääräinen mutkittelu lisäksi, taisin olla hieman tuiterissa!

Torstaina kävimme siskojeni kanssa Tuomiokirkon aukiolla nauttimassa virvokkeita ja ilmakin oli oikein kesäinen. Ainakin verrattuna tämän kesän säätiloihin.

Maailmalla tapahtui. NATO piti huippukokouksen. Se meni yllättävän hyvin – perseennuolijat nuolivat persettä ja kokous saatiin päätökseen kohtuullisilla tuloksilla.

Perjantaina ajoimme Nauvoon auto ja peräkärry täynnä tavaraa.

Toin yhden sängyn varusteineen ja kokosin ne vanhaan kauppaan. Se jatkossa kesäinen makuuhuoneeni.

Kuva paluumatkalla Pikisaaresta.

Tässä makuusoppeni ensimmäisenä iltana.

Erilainen Juhannusaatto

Olen ollut viime päivinä hieman laiska juoksun suhteen, joten päätin tehdä pitkän lenkin tänään.

Otin juotavaa sen verran reppuun, että olisin voinut mennä parinkympin lenkin.

Aamulla oli aika kylmä pohjoistuuli ja laitoin päälleni lämpimän pitkähihaisen paidan. Kävin kääntymässä Sundströmin rannassa vastatuuleen ja palailin takaisin omia jälkiäni. Siinä vaiheessa alkoi olla jo niin lämmin, että päätin käydä mökillä vaihtamassa kevyemmän paidan päälle.

Sieltä lähdin pohjoiseen Sexnappantietä ja osittain metsän kautta menin metsäautotielle, joka vei Mielisin yhteislaiturille. Matkaan tuli aika paljon nousua ja päätin palata sieltä takaisin mökille.

Matkaa taittui 15,6 km ja aikaa kului kaksi tuntia ja vartti.

Sitten Ulla patisteli minut kanssaan pihatöihin ja myöhemmin valmistin meille kevyen päivällisen. Sen jälkeen hän päätti tehdä meille huomenna raparperipiirakka, mutta joitain tarpeita jäi puuttumaan.

Totesin, että käydään katsomassa kirkonkylässä Juhannusriehaa ja samalla kaupassa. Sale kun on auki iltayhteentoista asti.

Paluumatkalla totesin vaimolle, että on hiukan erilainen Juhannusaatto, en ole koskaan ennen ajellut autoa aattona iltakuuden jälkeen.

Johon ehtoinen emäntä totesi hieman piikikkäästi, että sinähän et ole ainakaan viiteen vuoteen ollut sellaisessa kunnossa, ettet olisi ollut ajokunnossa.

Aika harvassa ovat ne suomalaiset miehet, joiden vaimo moittii miestään siitä, että juo viinaa liian vähän! 😂

Isolle tielle oli ajettu pyöreätä soraa ja sen päällä oli ikävä juosta.
Joten valitsin ensin pienemmän tien luoteeseen.
Mökiltä ensin itään pohjoiseen ja edelleen itään.
Kävin kääntymässä meren rannalla ja sieltä mökille.
Nousua tuli 160 metriä ja juoksin osan matkaa metsässä ja heinittyneillä metsäteillä.
Hiukan alkoi jaloissa tuntua loppumetreillä. 😓
Kunto on rautaa, mutta ikä alkaa painaa...

Ladattava hybridi

Parin viikon päästä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun sain ajokortin käteeni. Pääsin kyllä heti sen jälkeen ajamaan veljeni Peugeot 404 autoa, joten kokemusta autoista minulla on saman verran.

Ensimmäisen oman auton hankin 1971, se oli loppuun ajettu Fiat 1100. Sen jälkeen on alla ollut joko oma auto tai työsuhdeauto.

Tänä keväänä vaihdoin autoa ja siirryin ladattavaan hybridiin.
Kun molemmat poikani ajelevat aidolla sähköautolla, niin koin tarpeelliseksi siirtyä vihreämpään (??????) autoiluun minäkin.

Tänään kävin kirkonkylässä tankkaamassa olutta ja viinaksia Juhannukseksi.

Menomatkalla mittaritauluun ilmestyi keltainen varoitusvalo öljyn määrästä kera ilmoituksen, että öljyä on liikaa.

En siitä hermostunut, koska akku oli yöllä ladattu täyteen ja liikuin koko matkan sähkömoottorilla.

Palattuani avasin konepellin tarkistaakseni öljytikulla tilanteen.

Kuusikymmenvuotinen kokemukseni ei riittänyt löytämään öljyn mittatikkua, joten nöyränä otin käteeni ohjekirjan.
Siitä selvisi, että joissakin malleissa ei ole mittatikkua, vaan auton tietokone näyttää tilanteen. 

Näyttihän se – öljyä oli riittävästi mutta ei liikaa.

Sitä pieni ihminen oppii uutta asiaa vielä tässäkin iässä...

Käsittääkseni tämä kuva on auton polttomoottorista.
Sen oikealla puolella on sähkömoottorin oloinen laite.
Sitä ei kuvassa näy.
Minun silmiini ei kuvassa eikä luonnossa osunut öljytikkua.
Öljyn täyttöaukko sen sijaan on näkyvissä.
Se paljastaa maallikollekin, että tämä on se polttomoottori! 😂

Juhannuksen viettoon

Tänään piti kiirettä.

Ensin pakkasimme tavaramme Juhannuksen viettoon ja täytimme auton kaikenlaisella tarpeellisella ja tarpeettomalla kamalla.

Sitten vein Ullan keskustelemaan lääkärinsä kanssa, neidolla oli vaihtunut lääke ja se aiheutti jotain ongelmia veriarvojen suhteen. Hän kävi eilen uudelleen labrassa ja lekuri antoi terveen paperit.

Sitten ajoimme mökille Nauvoon, vielä ei ollut lautalla jonoja kolmen aikoihin – mutta eiköhän ne iltaan mennessä ole ruuhkautuneet.

Olin ostanut kolme vuotta sitten liukupenkillä varustetun veneen ja sopinut myyjän kanssa treffit neljältä mökillä veneen myynnin sopimiseksi.

Hän ilmestyi täsmällisesti paikalle venetraileri vetokoukussa. Tarkisti veneen kunnon ja maksoi sovitun hinnan. Yleensä kauppa syntyy kun sekä myyjä että ostaja ovat hieman tyytymättömiä hintaan.
Tällä kertaa vaikutti siltä, että kumpikin osapuoli oli tyytyväinen!

Vasta sen jälkeen pääsin ajamaan runsaasti kasvaneet ruohikot ja niittämään polkujen sivut.

Kesä ei ole ollut kauhean lämmin, mutta kosteus on saanut ruohikot kasvamaan mielettömästi...

Kyllä maalla on ihanaa!
Tänne änkeävät sekä ihmiset että punkit.
Niiden takia - siis punkkien - polut on ajettava säännöllisesti
ja pidettävä polkujen sivut puhtaina pitkästä ruohosta.
Ja nämä työt eivät lopu ennen lokakuuta! 😕

Vastasyntynyt kauriin vasa

Meillä oli Koda pari päivää hoidossa. Teen sen kanssa päivittäin kolme tai neljä lenkkiä. Minun tavoitteenani on saada kasaan kymmenen kilometriä – Kodalle se on aika vähän, mutta kohtuullisen riittävä.

Tänään lenkillämme Koda pysähtyi ja lähti pusikkoon, se ei mitenkään epänormaalia ole koiralle. 

Katsoin koiran menosuuntaan ja näin ylhäällä kalliolla ison kauriin korvat pystyssä. Se ei liikahtanut paikaltaan, vaikka koira liikkui.

Sitten näin vajaan kahdenkymmenen metrin päässä meistä kauriin vasan, joka ei varmasti ollut montaakaan päivää vanha.
Se liikkui hitaasti kohti emäänsä varsin jyrkkää mäkeä.

Kaivoin esiin kännykän ja laitoin sen kuvausmoodiin ja tarkensin kohteeseen. Siinä vaiheessa vasa oli jo päässyt emän viereen.

Nappasin kuvan ja samalla kauris kääntyi ja lähti vasansa kanssa meistä pois päin.

Jos olisi ollut kunnon kamera kädessä, niin olisi saanut hyviä kuvia.
Mutta ilman koiraa en olisi kyllä nähnyt kaurista ja sen vasaa...

Keskellä ylhäällä näkyy kauris noiden kahden puun välissä.

Osasuurennoksessa kauriin edessä on sen vasa, sekin katsoo meitä Kodan kanssa.
Emä kertoi tietenkin vasalle, että välttele ihmistä koiran kanssa.
Ja sitten ne lähtivät rauhallisesti pois. 😂

En kaatunut kertaakaan!

Tänään uskaltauduin Paraisille suunnistamaan.

Kaksi edellistä suunnistusta oli aiheuttanut kaatumisen ja erilaisia vammoja jalkoihin. Nehän paranevat nopeammin kuin korvien välin tervehtiminen.

Valitsin lyhyimmän radan ja uskoin sen olevan riittävän helppo minulle.

Parhaat asiat ensin - en kaatunut.

Asetin tavoitteeksi kävellä kaikki metsäosuudet ja juosta ainoastaan poluilla ja avokallioilla.

Ykkönen löytyi hyvin. Kakkosen lähellä oli tehty metsätöitä ja se hämäsi sen verran, että lopussa joutui ihmettelemään.
Kolmosella ei ongelmia.

En tuolla metsän siimeksessä uskaltanut lukea karttaa vaan uskoin nelosen rastin olevan varsin ylhäällä ja kiipesin mäen huipulle. Sieltä sitten nöyränä poikana alas rastille.

Viitoselle kiersin tien kautta ja varmistelin ehjää suoritusta - siis kaatumatta. Kuutonen ei tuottanut ongelmia ja maaliin kiersin tyhmyyttäni pienen lammen, kun sinne meni hyvä ura.

Ehkä tässä pitää mennä toistekin harjoittelemaan suunnistusta kaatumatta.

Ykkösrastilla olin sarjan nopein, mutta tyhmät pummit pudottivat minut lopulta kahdeksanneksi.