perjantai 15. marraskuuta 2019

Jäin luokalle!


Kun pari päivää sitten jäin luokalleni pallomaisen universumin ymmärtämisessä, aloin opiskelemaan aihetta lukemalla Carlo Rovellin kirjoittaman kirjan Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää.

Kirjan alkupuolella selitetettiin, mitä se Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria oikein tarkoittaa. Sen ymmärrän, että valo taipuu painovoimakentässä. Olen myös hiukan hajulla siitä, miksi näin tapahtuu. Mutta siitä, miten ne voidaan esittää matemaattisina kaavoina, menee korkealta ja kovaa yli mun hilseeni. Siinä ei valo
taivu tai huojahda, kun se ohi sihahtaa.

Sitten Rovelli paneutuu kvanttigravitaatioteoriaan. Koko maailmankaikkeus koostuu pienen pienistä kvanteista.
Nämä hiukkaset voivat olla olemattomia, jos ne eivät ole minkään kanssa tekemisissä – siis niitä ei ole lainkaan. Ja palata todellisiksi, kun joutuvat kosketuksiin muiden hiukkasten kanssa. Tämän käsittämiseen järkeni ei riitä alkuunkaan. Mutta ei syytä isompaan huoleen – Einstein väitti loppuun asti, että hiukkasteoria ei hänen mielestään toimi. Eli hänkään ei sitä ymmärtänyt.

Vielä vaikeampaa on tulossa, kun pitäisi yhdistää suhteellisuusteoria ja kvantit. Niiden yhdistämiseksi ei ole vielä ymmärrys riittänyt kellään tällä pallolla. Ne
teoriat riitelevät toistensa kanssa. Siis teoriassa, eivät ne toisiaan tukasta kisko.

Einstein ja pari muuta saman tason jeppeä ovat tehneet suuret älynväläyksensä neljännesvuosisadan ikäisinä. Sitä vanhempana ihminen on urautunut järjestelmään eikä enää saa mitään suurempia keksintöjä aikaan.

Olin ajatellut antaa tämän kirjan pojilleni joululahjaksi, mutta he ovat jo siirtyneet keski-ikään. Joten lienee parempi siirtää lahjansaaja seuraavaan sukupolveen. Siellä voisi olla otollisempi maaperä tämän tason tiedolle?

torstai 14. marraskuuta 2019

Rasismista!

Rasismista puhutaan päivä päivältä enemmän.

Mielestäni en ole kovin rasistinen – moni läheisistäni saattaa olla asiasta eri mieltä.
Tosin aitona linkolalaisena olen sitä mieltä, että periaatteessa rajat pitäisi sulkea ja kansalaisten tulisi pysytellä kotiseuduillaan. Jos kotiseutu ei pysty elättämään koko väestöä, niin sitten väestöä on liikaa.

Ja väestöähän maapallolla on aivan liikaa. Kun eläiminä (siis muita eläimiä kuin ihmisiä) tulee elinalueelleen liikaa, luonto kyllä karsii ylimääräiset pois joukosta. Tavalla tai toisella.
Kun ihmisiä tulee liikaa, niin edessä on ongelma. On epäinhimillistä antaa niiden kuolla nälkään. Siten eri järjestöt hyökkäävät apuun ja toimittavat alueelle ruokaa ja pelastavat mitä pelastettavissa on. Tämä on tietysti inhimillisesti ymmärrettävää. 

Mutta eihän siinä ole mitään järkeä.
Ei maapallolla ole tilaa kahdeksalle miljardille ihmiselle. Ei ainakaan nyt kun elintaso kasvaa 
kaikkialla. Jokaisella pitää olla juokseva vesi, toiletti, keskuslämmitys (tai -jäähdytys), telkkari, auto, kännykkä, tabletti, tietokone, akateeminen loppututkinto, neljän viikon kesäloma ja ammattiyhdistysliikkeen takaama työttömyysturva.

Tämä voi onnistua Suomessa, meitä on vain viisi miljoonaa.
Mutta lievästi Einsteinia tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että se ei todellakaan ole mahdollista kahdeksalle miljardille ihmiseksi kutsutulle eläimelle.

Siksi olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi tukea millään tavoin pakolaisuutta kenenkään kotiseudulta. Ei edes työperäistä muuttoa maasta toiseen.
Kaikki inhimilliset voimat olisi kytkettävä miettimään ja toteuttamaan sitä, miten maapallon väestö saataisiin putoamaan järkevälle tasolle alle kahden miljardin.
Siihen sitten jo tarvitaankin mukaan Einsteinia!

tiistai 12. marraskuuta 2019

Nyt sattui - ja pahasti...


Eilisessä kirjoituksessani yritykseni nostaa itseni Hawkingin rinnalle epäonnistui täydellisesti.
Niin se on, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Eräs edellisessä blogissani mainituista neljästä nerosta lähetti minulle palautetta todeten:

Terve Ilkka! Eipä se ihan noin yksinkertaista ole, et ole ihan ensimmäinen joka on haksahtanut kolmiulotteiseen ajatteluun neliulotteisessa maailmassa. 

Alkuräjähdys EI ole tapahtunut "yhdessä pisteessä", vaan kaikkialla. Se, että avaruuden sanotaan olevan pallomainen EI tarkoita sitä, että se on arkimaailmassa tuntemamme kaksiulotteinen pallo, vaan kolmiulotteinen pallo, joka on jotain aivan muuta ja jota ei "arkijärkemme" niin vain pystykään ajattelemaan tai havainnollistamaan - matematiikkamme onneksi pystyy, helpostikin.
Yksinkertaistamista ei voi viedä liian pitkälle :)

Voit myös ajatella hieman vaihtoehtoisella tavalla: koska maailma on neliulotteinen (kolme paikkaulottuvuutta + aika), löytyy kyllä "piste", jossa alkuräjähdys tapahtui. Mutta se ei löydy avaruudesta vaan ajasta - sieltä kaiken nollahetkestä.

Minulla on siis runsaasti opiskeltavaa ymmärtääkseni mitä tuolla äärettömässä maailmankaikkeudessa tapahtuu.
Toisaalta nämä tiedemiehet aina selittävät, etteivät hekään tiedä vielä ihan kaikkea mitä avaruudessa ja varsinkin multimaailmank
aikkeuksissa tapahtuu. Joten en ihan kokonaan luovu omasta käsityksestäni maailmamme alusta ja lopusta...

maanantai 11. marraskuuta 2019

Universumin arvoitus on ratkaistu


Planck-avaruusteleskoopin tarkat mittaukset antavat vahvan viitteen siitä, että universumi jossa elämme, on pallomainen.
Nykykäsitys on se, että elämme tasomaisessa tai satulamaisessa avaruudessa, joka laajenee kiihtyvällä vauhdilla. Eli kaikki materia hajaantuu päivä päivältä yhä kauemmkasi toisistaan. Ja lopulta koko maailmankaikkeus kuihtuu pois.
Syytä huoleen ei kuitenkaan ihan välittömästi ole, täydelliseen tuhoon menee satoja miljardeja vuosia.

Jos kuitenkin universumimme on pallomainen, niin minun hyvin rajallisen käsityskykyni mukaan alkuräjähdys on tapahtunut yhdessä pisteessä ja se piste on tämän pallomaisen avaruuden navassa – sanotaan vaikka etelänavassa.
Siitä maailmamme on lähtenyt laajenemaan joka suuntaan
pallomaista pintaa kohti päiväntasaajaa, samalla etäännymme kaikesta tasaisesti kiihtyvällä tahdilla, kuten nytkin selitetään tapahtuvan tasomaisessa maailmankaikkeudessa.
Kun eteneminen ylittää päiväntasaajan niin universumi alkaa tiivistyä hissukseen ja aika loppuu
sitten, kun kaikki materia pölähtää pohjoisnavalle.

Sinne kertyy mahdottoman iso musta aukko, joka sitten aikanaan aiheuttaa seuraavan alkuräjähdyksen ja kaikki alkaa taas alusta.

Tämähän on niin pal yksinkertaista, että ihmettelen suunnattomasti, ettei
vät nämä suuret teoreetikot ja nerot, kuten Newton, Einstein, Hawking ja Esko Valtaoja, ole tätä meille maan matosille kertoneet!
Mutta eikö se riitä, että minä sen kerron?

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Pari sanaa parista kirjailijasta


Tänään täyttää veljeni Matti kahdeksankymmentä vuotta ja huomenna tulee kuluneeksi sata vuotta Kalle Päätalon syntymästä.
Molemmat ovat kirjoittaneet tuhtin määrän kirjoja. 

Kalle proosaa, joka perustuu hänen omaan elämäänsä. Sen verran mielenkiintoisen elämän mies eli, että olen lukenut joka kirjan kannesta kanteen. Ja jos tulee tekemisen puutetta, niin kirjat ovat edelleen hyllyssäni, joten voin aloittaa toisen maratonin niiden kanssa.

Myös Matti on kirjoittanut parisenkymmentä kirjaa. Ensimmäiset Alaskan vaelluksista, sittemmin hänen ammattiinsa liittyviä tietokirjoja
sekä väitöskirjan. Ja kun mies oli päässyt alkuun, niin jatkoa seurasi kirja vuodessa ihan kuin Kallella. Aiheet vaihtuivat henkilökohtaisimmiksi – muistelmateokset meidän isoäidistä Siiristä sekä vanhemmistamme Maunosta ja Helenasta. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut runsaasti yrityshistoriikkeja. Ja viimeisimpänä omaelämänkertansa Monessa mukana

Jos ihan rehellinen olen, niin kaikkia Matin kirjoja en ole lukenut kannesta kanteen. Nimittäin niitä, jotka liittyvät vahvasti hänen työelämäänsä.

Velipoika on yrittänyt saada minuakin muistelemaan elämäni virtailua kivikkoisissa vesissä, mutta selvin päin olen aina kieltänyt sellaista edes suunnittelevani.
Mutta pienessä sievässähän suuret taiteilijat ammentavat järisyttäviä lukukokemuksia kansalaisten silmien ahmittavaksi.
Joten ei sitä koskaan tiedä mitä tulee minunkin elämässäni eteeni!

Heikoin lenkki???


Perjantaina tuli kuluneeksi yhdeksän kuukautta siitä kun akillekseni sairastui.
Tässä on eletty toivon ja epätoivon välimaastossa. Olen silti pysynyt vahvana ja jättänyt käyttämättä sen viimeisen oljenkorren – hamppuköyden ja paketin voita.

Mutta kyllä Ukko Yli-Jumala on ateistia koetellut, huono päivä on vaihtunut huonompaan ja välillä päin vastoin. Sitten kun on vuosi kulunut, niin pitänee opetella kävely uudestaan, juoksu kun sopii tämän hetken akillekselle hieman paremmin.

En voi sanoa, että jänne olisi päivä päivältä parempi. Syyllistyisin valehteluun ja sellaista ei luterilaisen kasvatuksen saanut henkilö harrasta.
Ehkä olisi myös väärin sanoa, että se on viikko viikolta parempi, viikot kun eivät ole veljiä keskenään.
Mutta raaka totuus on se, että kuukausi kuukaudelta akilles on parantunut.

Jos hyvin käy niin ensi kesänä se saattaisi olla oireeton.
Ehkä on, ehkä ei ole.
Se on fifty-sixty.
Rukoilkaamme.
Aamen.

torstai 7. marraskuuta 2019

Pistesuunnistus

Eilen illalla pääsin taas karkeloimaan yösuunnistuksen merkeissä Suikkilan kaupunginosassa.

Lähtö kolmiosta kartan vasemmasta laidasta alhaalta.
Lähtö ei tapahtunut kovin vilkkaasti, olin ostanut päivällä uuden otsalampun ja leimasin itseni liikenteeseen ennen kuin sytytin lampun. Pari minuuttia meni ennen kuin sain sen toimimaan - siinä oli järjen valo sammumassa.
Sen jälkeen etenin haparoiden rastille 43 ja edelleen 45:lle.
Siellä sammui kaikki muu paitsi otsalamppu ja lähdin 180 astetta väärään suuntaan.
Sadan metrin juoksun jälkeen huomasin virheen ja jatkoin matkaa kohtuullisen hyvin ja reippaasti rasteille 52-33-36-55-42-54-25-32-56-35-46.
55-rastilta lähdettyäni se lamppu sitten sammui ja jouduin riisumaan hanskat kädestä ennen kuin sain sen taas toimimaan. Valkosormisuudesta kärsivänä viiden asteen pakkasessa se ei ollut kivaa. Sen jälkeen oli pakko lisätä kierroksia koneeseen, jotta saisin itseni ja käteni lämpiämään.
46:lla ajattelin, että ehdin hyvin käydä noukkimassa rastit 34 ja 55. Akilleksen vaurioittamaa nilkkaa alkoi siinä vaiheessa särkeä kovalla asvaltilla juokseminen ja päätin sitten hölkätä rauhallisesti 53-rastin kautta maaliin.
Neljä minuuttia jäi aikaa käyttämättä.
Hauskaa tämä on, vaikka aina ei kaikki mene ihan nappiin. Sijoituin silti puolen välin paremmalle puolelle nuorempiani kiusaten.
Kartta ja reitti (reittiviivan väri kertoo nopeuden, kun se on punainen, liike on erittäin hidas; vihreä tarkoittaa juoksua):