keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Nostalgiaa 60-luvulta

Muutimme kesällä 1960 Kyröstä Turkuun.

Se oli pikkupojalle iso askel tulla maalta kaupunkiin.

Hirveän paljon ei kotitalomme muuttunut. Kyrössä asuimme sodan jälkeen rakennetussa rintamamiestalossa – siellä minä perimätiedon mukaan synnyin.

Turussa talo löytyi rautatieaseman läheltä. Se oli savimaalle rakennettu puutalo vuosisadan alusta. Rakennusten perustukset eivät olleet ihan tämän vuosituhannen tasoa. Kaikkien huoneiden lattiat olivat pahasti kallellaan. Ja savinen maaperä aiheutti keinuntaa sisätiloissa kun raskas auto tai juna kulki ohi.

Talossa oli ihan keskuslämmitys, joka asunnolla oma puulla tai koksilla lämpiävä keittiön hellan yhteydessä. Jos kukaan ei talvella herännyt lisäämään puita, niin aamulla lämpötila oli alle kymmenen astetta.

Taloudessamme oli yksi miesten pyörä. Se tuli käyttööni, taisin olla ainoa, jolla oli halua ja kykyä pyöräillä kaupungin vilinässä. Sen avulla turku ympäristöineen tuli nopeasti tutuksi 12-13 vuotiaalle vesselille. Ja sen kanssa kävin sukuloimassa Salossa ja Fiskarsissa. Teini-iässä pyöräilin sillä yhden luokkakaverini kanssa Näsijärven ympäri. Ihan päivässä se ei onnistunut – taisi siinä viikko vierähtää.

Vajaan sadan metrin päässä talostamme oli Paavo Nurmen koti Jarrumiehenkadulla. Se ei paljon auttanut – ei minusta oikeaa juoksijaa koskaan tullut.

Muutin pois Ratapihankadulta syksyllä 1970, kun vuokrasimme Ullan kanssa Voitto Hellstenin yksiön kuudeksi kuukaudeksi. Voti oli rakentamassa lentokenttää käryttyään pari kertaa autoilusta hieman heikossa hapessa.

Eli kymmenessä vuodessa kehityskaareni oli muutto maailman parhaan juoksijan naapurista Suomen parhaan neljännesmailerin kämppään. Ja nyt pääsin oikein kivitaloon ja keskelle kaupunkia Puolalanmäelle.

Tänään kävin sillä suunnalla ja otin muutaman kuvan:

Tuosta oikealla olevasta ovesta olen kulkenut tuhansia kertoja.
60-luvulla talo oli hieman paremmassa kunnossa.
Taitaa taloyhtiö odotella grynderien tarjousta.

Rautatieaseman puisto. Sen läpi kuljimme kaupungille.
Kioskista olen käynyt usein ostamassa isäukolle tupakkaa.
Ja myöhemmin myös itselleni.

Puolalanpuisto ja Ystävyyden patsas.
Turussa kun ollaan niin ystävät olivat Leningradissa.
Patsaan vasemmalla puolella näkyy Mikaelin kirkko.
Siellä minä pääsin ripille - se(kin) koulu oli tervajuontia. Olin jo silloin ateisti. 😂

maanantai 25. lokakuuta 2021

Street Orienteering, Puistomäki

Pitkästä aikaa taas suunnistuksen pariin. Hyvin jalat toimivat vaikka viime päivinä on ollut kaikenlaista fyysistä aktiviteettiä turhankin paljon vanhalle äijälle.

Reittisuunnitelma oli se, että kaikki yli 40 ja 50 pisteen rastit piti kiertämän.

Suunnitelman rikkoivat 25 ja 32 pisteen rastit.

Aika lailla sai pistellä tossua toisen eteen asvaltilla juostessa.

Lukujärjestys kulki näin: 45-46-53-44-43-41.

Sieltä matka jatkui pohjoiseen ja 42:lle mentäessä piti mennä tummanvihreän korpimetsän läpi. Välillä olisi ollut viidakkoveitselle töitä.

Sitten rasti 25 ja pitkä siirtymä 54:lle ja sen jälkeen vieläkin pitempi siirtymä 56:lle - siltä se ainakin tuntui, kun hapot alkoivat jyllätä.

Sen jälkeen pohjoiseen vanhan työpaikkani (vv. -67...-69) Wärtsilän Diesel-hallin koillisnurkalle, tosin paikallistuntemusta ei enää ollut - alue on uusiutunut täydellisesti viidessäkymmenessä vuodessa. Tällä rastivälillä ohitseni hulmahti veljenpoikani Timo.

Taas pirun pitkä siirtymä rastille 51 - matkalla alkoi usko loppua.

Sieltä luin karttaa ja totesin, että ainoa mahdollisuus on palata takaisin rastille 52. Mutta matkalla näin tunnelin, joka lyhensi matkaa 55:lle ainakin kilometrillä. Huokaisin helpotuksesta, ilman tunnelia olisi mennyt sakkominuuteille.

55 jälkeen käväisin vielä rastilla 32. Sieltä matka jatkui kohti maalia, mutta tunnelin alituksen jälkeen hapot olivat nousseet reisistä korvien väliin ja pyörähtelin pari minuuttia tietämättä missä tarkalleen olen. Kun ymmärsin tilani, alkoi hurja loppukiri kohti maalia.

Myöhästyin sekunnilla, mutta positiivisena asiana: sydän kesti. Miinuspisteitä tuli kolme.

Hauskaa oli taas koko rahan edestä.

Olen vaalentanut kartan väriä voimakkaasti.
Näin se on helpommin luettavissa.


sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Happimyrkytys?

En saanut eilen happimyrkytystä, vaikka koko päivän olin ulkona.

Maratonjärjestelyiden jälkeen menin vielä aloittamaan pensasaitojen siivoamista.

Tänään aamun pakkasessa jatkoin töitä.
Katkoin pensasaitojen pihan puoleiset kasvut ja latvukset. Kun aidat ovat kaksi metriä korkeita, niin tällaisen sudokujen kanssa käsivoimia hankkineen uroon voimat loppuvat ensimmäisen käsien noston jälkeen.

Vanhana maratoonarina hoin itselleni, että jaksaa, jaksaa.
Välillä käytin haravaa ja oksasaksia ja kuskasin jätteet yhtiön pihalle tuotuun siirtolavaan.

Mieleen kyllä pari kertaa juolahti, että voisi kesät talvet tehdä pari kertaa viikossa jumppaa myös ylävartalon lihaksille. Vaan kun tämä urakka on ohi, niin äkkiä sellaiset hullutukset pois mielestä lähtevät.
Puolet urakasta sain tänään tehtyä. Aikaa on kyllä, siirtolava on käytössä koko viikon.

Kun työ oli tehty, lähdin suorittamaan sitä varsinaista leipätyötäni, josta eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen maksaa minulle aivan liian suurta palkkaa.

Juoksu oli melkoisen tahmeaa, mutta lähes kuusi kilometriä jaksoin taivaltaa. Vauhti oli rauhallinen – säästin hiukan voimia, jos kohta huomenna menisi illalla suunnistamaan.

Oura sentään oli päivään tyytyväinen, kertoi, että olen ollut paikallani vain runsaat kuusi tuntia tänään.

Ouran info sunnuntaina klo 20.44

Kevyt iltalenkki



lauantai 23. lokakuuta 2021

Kaarinan syysmaraton

Pääsin taas maratonin makuun.

Onneksi en juoksijana vaan järjestelytehtävissä. FMR järjesti juhlamaratonin, ensimmäinen oli vuonna 2011 ja silloin hölkkäsin itse täyden matkan. Tämä taas oli kymmenes Kaarinan syysmaraton, jossa olin järjestelytehtävissä. Toimenkuvana liikenteen ohjaus. Siihen tehtävään pysäyttämään autot suojatien kohdalla valitaan porukan rumimmat korstot. Siksi olenkin hommassa vuodesta toiseen enkä irti pääse, koska rumuus on se luonnonvara, joka lisääntyy pyytämättä.

Kuten mennä vuonna, nytkin sain itseäni parempaa seuraa kisan vilkkaimpaan risteykseen. Parinani oli Mikko Heiniö, monipuolinen lahjakkuus.

Musiikkiväki tuntee hänet tuotteliaana säveltäjänä ja pedagogina. Lukemattomat ovat hänen säveltämänsä sinfoniat, oopperat ja pianokonsertot. Hän on myös ehtinyt hoitaa parikymmentä vuotta professuuria Turun Yliopistossa.

Näillä meriiteillä hän ei ole kuitenkaan ylennyt tapahtumamme liikenteen ohjaajaksi. Siihen päästäkseen hän on treenannut maratonille ja saavuttanut muutaman Suomen mestaruuden ikämiessarjoissa. Ja sellaisilla ajoilla, joista minä en näe edes unta.

Kun musiikkimiehen kanssa vietimme aikaa nelisen tuntia raikkaassa ulkoilmassa, niin väkisin juttu sivusi myös alkuviikon päätöstä rakentaa musiikkitalo Aurajoen rantaan.

Kumpikaan meistä ei isommin paikalle hurrannut. Mutta totesimme, että talon paras anti on se, että kammottavan näköinen virastotalo sen takaa ei näy enää silmiimme joen rannalla liikkuessamme.

Tämän kyltin edessä (vasemmalla puolella)
olevan suojatien kohdalla sain pysäytellä autoja.
Luonnollisesti Bemarit annoin seistä odottamassa kauemmin kuin muut autot!




perjantai 22. lokakuuta 2021

Luokkakokous

Oli vanha jengi koolla taas!

Nimittäin pidimme vuotuisen luokkakokouksen, jota vaimomme asiantuntemattomuuttaan kutsuvat kaljaillaksi.

Kokoonnuimme luonnollisesti Koulussa, siinä Eerikinkadulla sijaitsevassa laitoksessa.

Paikalla oli peräti yksitoista tuplarokotuksen saanutta hieman yli seitsenkymppistä insinööriä.
Työelämässä ei ollut enää kukaan käytännössä.  Yksi vielä pyristelee jonkun yhtiön hallituksessa, mutta on ilmoittanut eroavansa. Toinen ei rahtaa enää kiveä Kiinaan, kun rahtilaivoilla ei tilaa.

Kaikki harrastavat innokkaasti erilaisia kuntoilulajeja. Niiden avulla porukan kuntotaso oli laadukasta. Ahkera liikunta ja laadukkaat palautusjuomat vaikuttavat olevan erittäin hyvä yhdistelmä.
Olut siis maistui vielä kaikille, tosin pari käytti vain alkoholitonta versiota.

Paluumatkalla hyppäsin taksiin enkä kävellyt, kuten tapani on ollut.

Taksia ajoi Irakin kurdi, jonka kanssa keskustelimme Irakin ja Suomen eroista sekä yleisesti maailman menosta. Kuljettajani kehui Suomea, on asunut täällä yli kaksikymmentä vuotta ja on ollut Suomen kansalainen yli kymmenen vuotta.

Totesimme yhteen ääneen, että maapallo olisi paljon parempi paikka, jos kaikki uskonnot lakkautettaisiin. Tosin epäilimme, että poliitikot keksisivät jonkin muun keinon paimentaa ja alistaa kansalaisiaan, jos uskonsotia ei voitaisi käydä.

Kuvassa 4/11-osaa porukastamme.





torstai 21. lokakuuta 2021

Konserttitalo Turkuun!

Turun yliarvostetut päättäjät tulivat siihen tulokseen, että uusi konsertti- tai musiikkitalo tulee rakentaa Aurajoen rantaan teatterin ja Aaltosen museon väliin.

Saadaan siten harmittava viheralue poistettua jokirannasta lähellä ydinkeskustaa. Jos nyt tällaisella pikkukaupungilla mitään ydinkeskustaa on.
On tori ja sen ympäristö.
Tosin toria ei ole kolmeen vuoteen ollut.
Se on rakennustyömaa.


Uuden talon hinnaksi arvioidaan kuusikymmentä (60) miljoonaa euroa.

Ja nyt paskantärkeät ja umpityhmät päättäjämme ja virkamiehemme kertovat, että hinta on ja pysyy siinä.

Pannan muistiin: 60 m€.

Se rakennetaan allianssisysteemillä. Mukana alusta lähtien ovat suunnittelijat, rakentajat, virkamiehet ja päättäjät. Tällä kombinaatiolla pystytään sataprosenttisesti pitämään kustannukset kurissa.

Me veronmaksajat emme luonnollisesti osallistu tähän hommaan muuta kuin maksajana.
Maksajana saanen vielä kerran teroittaa omaa muistiani. Musiikkitalon hintalappu on  60 m€ ja siinä se pysyy.

Ja hakekaa minulle kissojen ja koirien kanssa edes yksi vähä-älyinen turkulainen, joka uskoo tätä soopaa!

Havainnekuva musiikkitalon terassilta.
Todellisuus on tietysti täysin toisenlainen.
Kuvan copyright Turun Sanomat.



tiistai 19. lokakuuta 2021

Naantalissa suunnistamassa

Pääsin jälleen suunnistamaan kotimaastoissa - Naantalissa. Tosin olen sieltä ollut poissa kymmenen vuotta, mutta muistot ovat edelleen elävät.

Lähdin kiertämään rasteja vastapäivään järjestyksessä 51-26-42-43-11-53-22-15.

Sitten pitkä matka ilman rasteja ja jatko 55-45-23-31-35-56-25-41-54-16-52.

Siinä vaiheessa kello oli jo käynyt kauan ja totesin, että vielä ehtii ottaa rastit 44 ja 21.

Vajaan tunnin täysivauhtisen juoksun jälkeen oli vintti hiukan pimeänä ja menin kielletylle alueelle umpiperään.

Pakki päälle ja raivoisa loppukiri, johon tuli 30 metriä nousua. Ja 39 sekuntia ajanylitystä, josta kunnon sakot.

Mutta hauskaa oli.

Janin porukka oli kyläilemässä ja sain Janin mukaan streettaamaan ja meni pahus voittamaan minut ylivoimaisesti.
En ollut yllättynyt! 😂