maanantai 15. elokuuta 2022

Tähtäin Euroopan mestaruuteen

 Olin suunnitellut meneväni tänään parin tunnin pyörälenkille.

Nautimme eilen naapureiden kanssa kuohujuomaa ja viskiä sen verran runsaasti, että tällaisen tottumattoman väkijuomien käyttäjän ohimoissa aamulla hiukan jyskytti ja päätin vaihtaa lajia.
Menin kävelylenkille ja taistelin yli tunnin lenkin minulle ihan reipasta vauhtia.


Viime torstaina keskustelimme sukutilaisuudessa rogaining-suunnistuksesta. Veljenpojat Timo ja Tommi ovat menossa MM-kisoihin parin viikon päästä ja tavoitteena heillä on mitalisija. Eikä voittokaan tulisi täytenä yllätyksenä.


Me Maijan kanssa olemme ultraveteraanien sekasarjassa olleet voittamattomia SM-kisoissa ja puolittain päätimme osallistua ensi vuoden syyskuussa Pöytyällä järjestettäviin kisoihin.

Tässä linkki kisasivuille: https://www.tume.fi/erc2023/

Voittoa emme olisi lähdössä hakemaan. Sarja on yli 65-vuotiaille ja meidän sisarusten keski-ikä on silloin neljätoista vuotta yli alarajan. Joten jos pystymme edes yhden parin voittamaan, niin moraalisesti olisimme mitalit ansainneet.

Pitää ruveta tekemään pitkiä juoksu/kävelylenkkejä jatkossa parikin kertaa kuukaudessa. Ja pitkillä tarkoitetaan yli neljän tunnin liikuntoja!

Jos kuntoutus sujuu kohtuullisesti, niin voisihan sitä mennä osallistumaan vielä kerran (tai kaksi?☺) jopa maratonille.
Aamulenkki.



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Auringonlasku

Tulimme eilen takaisin mökille.

Pyöräilin illalla ennen auringonlaskua Sexnappan luoteisimpaan kärkeen ihastelemaan maisemia.

Pimeää pelkäävänä yösuunnistajana tein vaan reissun liian aikaisin ja parhaat värit jäivät näkemättä.

Sinne piti ensin ajaa pyörällä kuusi kilometriä ja sen jälkeen vielä kävellä muutama minuutti.

Mutta oli se vaivan arvoista – kerran vuosisadassa!

Kello oli yhdeksän, auringonlaskuun aikaa vielä noin puoli tuntia.
Vasemmalla saari nimeltään Lammassaari.

Niemen kärjessä on kummeli.

Tämän kuvan suunta on Thorasinlehdelle.
Se on kesäisin suosittu ankkuripaikka suojaisan sijaintinsa vuoksi. 

Kävin aamulla soutamassa Lammassaaren ympäri.
Saaren takana viilettää Viking Grace, 
pääsin nauttimaan sen aalloista.



lauantai 13. elokuuta 2022

Parta lähti

Kävin eilen fysioterapeutilla, hän hiukan käsitteli pohkeitani.

Tänä aamuna heräsin vasta vähän ennen kahdeksaa – yöunta oli tullut yhdeksän tuntia. Sellaista tapahtuu meikäläiselle ani harvoin, viimeksi ehkä joskus puoli vuosisataa sitten.


Niinpä ajattelin, että tänään on hyvä päivä koittaa juosta vitonen neljäänkymmeneen minuuttiin.


Olen luvannut ajaa parran pois, kun se tapahtuu. Nivelkierukan repeämisestä on kulunut yli neljä kuukautta. Olen sen jälkeen hölkännyt noin 40 kilometriä, vauhti on ollut hieman alle yhdeksän minuuttia/km.


Lähdin kotoa liikkeelle reippaasti. Vauhti kahdella ensimmäisellä kilsalla 7.40. Tosin se oli lievään alamäkeen.
Vielä kolmaskin kilometri meni alle 8 min/km.


Kääntöpisteeltä oli vastaavasti lievää ylämäkeä ja vauhti tippui, mutta säilyi sentään niin hyvänä, että tiesin alittavani ilman suurempia vaikeuksia tavoiteajan.


Taisin jopa ottaa pienen loppukirin ja pääsin 40 s alle tavoiteaikani.
Syke nousi maksimissaan 156:een – niin ylös se ei ole tainnut nousta puoleen vuoteen.


Ajoin parran pois heti lenkin jälkeen.
Hikikään ei ollut ehtinyt kuivua.

Tämä otettu ennen parranajoa.
Hiki olikin tullut parran ajamisesta, ei juoksusta!

Laitetaan tähän todiste, että tosiaan juoksin matkan alle tavoitteeni.


perjantai 12. elokuuta 2022

Sukujuhla

Vietimme eilen sukujuhlaa Salossa.

Tänä vuonna juhlimme isämme serkun Ainon satavuotispäivää – tosin päivänsankari itse siirtyi tuonpuoleiseen jo kaksi vuotta sitten.
Alun perin tätä oli tarkoitus viettää Ainon sisarusten lasten kanssa, mutta he eivät oikein innostuneet asiasta.

Joten me kaukaisemmat sukulaiset saimme pitää kestit ihan keskenämme. Mukana olivat me viisi sisarusta ja jonkin verran jälkikasvua. Yhteensä meitä oli vajaat kaksikymmentä.

Ainohan eli ilman miesriesaa koko elämänsä. Kun joku häneltä uteli, miksi fiksu, kaunis ja seurallinen neito ei koskaan päätynyt avioliiton satamaan, hän vastasi ilkikuriseen tapaansa: miksi mennä vaivaksi yhdelle, kun voi olla iloksi niin monelle.

Kun äitini jäi leskeksi, hän muutti asumaan samalle kadulle kuin Aino. Sen jälkeen he viettivät paljon aikaa yhteisissä harrastuksissa. Kävivät kielikoulua, kävelivät toiselle puolelle kaupunkia ostamaan tarjouskahvia ja pysyivät hyvässä kunnossa.

He matkustelivat paljon yhdessä, myös hiukan kauempana. Kanarialla, Madeiralla. Ja pääsivät käyttämään kielitaitoaan...

Ilta oli pyhitetty kertomuksilla Ainosta. Niitä riitti runsaasti.

Otimme myös perinteisen potretin meistä sisaruksista. Valoa oli hiukan vähän ja kännykän kuva oli hieman epätarkka. Toisaalta se oli vaan hyvä, kun kohteet alkavat olla jo hieman rapistuneita!

Tässä me Helenan ja Maunon jälkikasvu olemme.
Oikealta vasemmalle Matti, Leena, Sirkkaliisa, Maija ja Ilkka

Tässä Aino.
Valitettavasti lasi peilasi kuvanottajaa ja vähän muutakin mukaan!



torstai 11. elokuuta 2022

Onnettomuusherkkä suunnistajanuorukainen

Paluu takaisin suunnistuksen pariin tapahtui vaiherikkaasti.

Menin pyörällä rasteille Littoisissa, matkaa kun oli vain 6 km.

Noudatan pyöräillessä liikennesääntöjä ja ylittäessäni Littoistentien suojatietä pysähdyin antaakseni tietä autolle.
Mulla oli suunnistusnastarit jalassa ja polkimissa on teräsreunat. Kun pyörä pysähtyi, myös jalkani pysähtyi polkimeen ja seurauksena oli kaatuminen.
Kyynärpää veressä, lonkka mustelmilla ja pikkuisen sai tälliä myös polveni - ja nimenomaan se polvi, josta repesi keväällä nivelkierukka.

Harkitsin palata kotiin, mutta kun kyse oli ensimmäinen suunnistus aikoihin, jatkoin matkaa tunnustellen tilaani.

Valitsin lyhimmän 2 km matkan. Sehän on tarkoitettu vanhuksille ja vammaisille. Siis minulle kahdestakin syystä.

Matkaa lähtöön oli jo liikaa, mutta en kehdannut palata takaisin pyörälleni ja keskeyttää.

Ykkösellä tein kunnon mutkan, kävin vieraalla rastilla ja hain vielä sitäkin - ei hyvin alkanut uusi suunnistusurani.

Sitten ymmärsin rauhoittua ja muistin, että täällä on enemmän polkuja luonnossa kuin kartalla.

Neloselle mennessä minut ohitti kuudenneksi sijoittunut vanha kapiainen (minua sentään viitisen vuotta nuorempi). Näin hänet vielä rastilla 5, mutta sieltä hän lähti 180 astetta väärään suuntaan.

Lopunkin menin rauhallisesti, mutta juoksin kyllä muutamia pätkiä poluilla.

Tuloksissa sijoituin tässä vajaiden ryhmässä toiseksi.
Ensi kerralla menen jo kolmen kilometrin radalle.

Kuva ei ole tarkoitettu heikkohermoisille!

Ykköselle mennessä tein alkeellisen virheen.
Näin parin suunnistajan menevän sinne päin ja seurasin heitä.
Löysin rastin, se ei ollut omani.
Loppu meni hyvin mutta todella hiljaa.
Lonkka ja polvi eivät tykänneet juoksusta heti kaatumisen jälkeen!


tiistai 9. elokuuta 2022

Nauvossa

Veimme eilen koiran takaisin Airistolle ja jatkoimme matkaa Nauvoon.

Kymmenen päivän poissaolo mökiltä ei näkynyt kartanolla.

Siis tässä yhteydessä kartanolla tarkoitetaan mökin pihamaata – mitään kartanoa täällä ei ole. Tai on siis runsaan kilometrin päässä Thorasin kartano. Hiukan on sekin jo päässyt rapistumaan, tosin ei niin paljon kuin meidän tönömme.

Tänään meri oli tyyni ja lähdin aamulla soutelemaan. Tein pisimmän lenkin uudella veneellä. Runsaan tunnin urakointi alkoi jo tuntua reisissä.

Kävin sienestämässä ja sain sen verran kantarelleja, että Ulla sai tehtyä niistä herkullisen kastikkeen. Hain Bodenista siiklejä ja söimme oikein maittavan aterian.

Aamun soutu.
Kyllä Karppinen oli hiukan nopeampi!

Tässä tiedot iltakävelystä.
Vauhti oli selkeästi hitaampaa kuin soutaen.


sunnuntai 7. elokuuta 2022

Koira lähti, parta ei.

Tein Gaian kanssa pienen aamukävelyn ja aloin sitten valmistella Nauvoon lähtöä ja koiran palauttamista omistajilleen.

Ulla kärsii jotain vatsavaivaa ja hän passasi mökille lähdön – sellaista ei ole tapana tapahtua, joten rouva on todella kipeä!

Joten lastasi koiran tarvikkeineen autoon ja vein hänet Airistolle. Runsaan viikon poissaolon jälkeen koira ei mitenkään riehaantunut omistajat tavatessaan. Mutta ei sentään lähtenyt kanssani paluumatkalle Turkuun. Piti oikeaa laumaansa tärkeämpänä kuin minun seuraani.

Omistajat totesivat saaneensa sellaisen käsityksen, että heidän pitää tulevaisuutta varten hakea uusi hoitopaikka Gaialle.
Kerroin, että herttainen koiranne on ollut pari päivää varsin siedettävä, että peruutan tämän lupaukseni lopullisista hyvästeistä Gaialle.

Kotiin palattuani puin juoksuvarusteet ylleni ja lähdin varovaisesti kokeilemaan, miten juoksu sujuu parin viikon tauon jälkeen.
Hyvin se meni, saattaa minusta tulla vielä jonain päivänä juoksija.

Parran lähtö lähestyy. Aika vitosella pitää vielä parantua kahdella minuutilla.

Seuraavassa selfiessä lupaan olla sileäposkinen!

Päivän juoksulenkki.
Olisihan se 40 min alittunut jo tänään, jos olisin tosissani juossut!