Kesää kohti

Vaaleista on kulunut viikkoja mutta uutta hallitusta maahan ei ole saatu muodostettua.

Periaatteessahan pian vaalien jälkeen neljä puoluetta löysi yhteisen halun johtaa seuraavat vuodet tätä maata.

Sen jälkeen varsinkin persut ja ruottalaiset ovat taittaneet peistä ja vihoitelleet toisilleen kuin pikkulapset leikkikehässä. Touhu ei ole vaikuttanut ulospäin aikuisten touhulta – ei ainakaan sellaisten, joilla on kykyä ja halua viedä tämä maa ylös siitä’ suosta, johon Marinin hallitus on avokätisellä rahanjaolla meidät saattanut.

Mutta nyt lienee näytelmät kansalle ja äänestäjille esitetty ja eiköhän se hallitus saada aikaiseksi ennen Juhannusta.
On se Juhannus ihanampi viettää ministeriauton takapenkillä kuin hikisillä neuvotteluhuoneiden tuoleilla.

Minä vietän aikaani Nauvossa uusia perunoita popsien ja mökkiä kunnostaen.
Eiköhän tämä tästä!

Naapurimme Mika Vahalahden viljelemät uudet perunat ovat hyviä ja kauniita.
Ateria oli herkullinen ja monipuolinen - kasviksia oli tällä kertaa hieman vähemmän...

Pienenee kuin pyy lopun edellä

Minä käyn vaa’alla lähes joka aamu.

En sen takia, että laihduttaisin tai lihottaisin itseäni. Se vain kuuluu osana – vaimon mielestä sairaalloista – kehon ja mielen tarkkailua. Mittaan siis päivittäin myös verenpaineen, unen laadun, pulssin, rasvaprosentin jne.

Painon mittaaminen on suhteellisen tarpeetonta, sillä painoin armeijaan mennessäni 86 kiloa ja viime vuosina se on asettunut 88–89 kilon haarukkaan.

Viime kuukausien aikana paino on hiljalleen pudonnut ja tänään se oli 85,3 kiloa. Painoindeksini laski ensimmäistä kertaa 50 vuoteen alle kahdenkymmenviiden. Olen siis ihannepainossa!
En ole mitenkään laihduttanut ja olen nyt mielessäni etsinyt syytä tähän dramaattiseen muutokseen.

Yksi selitys voisi olla jonkinlainen piilevä sairaus. En tunne olevani mitenkään sairas. Kävin pari viikkoa sitten jokavuotisessa verikokeessa ja kaikki arvot siinä olivat sallituissa rajoissa, lukuun ottamatta sokeria. Mutta minähän olen tällainen hunajainen immeinen, niin lääkäri totesi, että siitä ei voi olla isommin huolissaan.

Ainoa järkevältä tuntuva selitys on se, että olen saanut jalkani tasapainoiseen kuntoon ja olen pystynyt tekemään pidempiä juoksu- ja pyörälenkkejä. Niillähän ne rasvat palavat ja paino laskee.

Eilen pystyin mielestäni varsin juoksemaan kaksituntisen rogaining-suunnistuksen. Siihen ei kovin sairas mies pysty tällä iällä.

Joten jatkan tällä tiellä, kunnes Ukko Yli-Jumala kutsuu minut helvetilliseen valtakuntaansa!

Tässä tämän aamun mittaukset.
Painoindeksi oli 24,9.
Eikä tuo verenpainekaan ole kovin huolestuttava! 😁😂

Turku Rogaining Sprint

Tänään juostiin perinteinen Turku Rogaining Sprint jo viidennentoista kerran. Olen ollut joka kerta mukana ja pärjännytkin ihan kohtuullisesti.

Tänään pääsin pitkästä aikaa täysin terveenä - tosin huonokuntoisena - rogaining-suunnistusta harrastamaan.

Systeemi oli muuttunut edellisvuosista sen verran, että rogaining-kartassa oli kaikki rastit ja kääntöpuolella oli kaksi suunnistuskarttaa, joista pystyi paremmin lukemaan vaikeimpien rastien sijainnit. Tervetullut uudistus meille vanhuksille!

Kiertojärjestys: 157-167-80-164-155-170-83-159-152-175-148-M

Alku meni ihan suunnitelmien mukaan. Tosin rasti 163 jäi löytymättä - olin väärässä tunnelissa.

Juomarastin 83 jälkeen pidin pienen tuumaustauon, miten jatkaa matkaa maaliin.

Mäkien kapuaminen kävi reisien päälle, mutta ihmeen hyvin jaksoin loppuun asti.

Sinänsä paineita ei isommin ollut, olin sarjan Pojat75v ainoa osanottaja. Mutta tietysti mieli teki nöyryyttää P65-sarjan osallistujia. Se jäi kyllä tekemättä.

OnTrailin porukkaa oli paikalla ainakin Mala, Salla ja Miklai ja tietysti paljon muita tuttuja.

Rastinumerot oli painettu aika himmeillä värisävyillä ja niitä oli hankala nähdä.
Eikä tuo kulkemani reittiviivakaan näy kovin hyvin.

Heila Helluntaiksi?

Saatiin Gaia kylään, kun koiran omistajat, nuoriso, lähti Hesaan rokkikonserttiin. Eiväthän ne ole vielä edes viisikymppisiä!

Tein Gaian kanssa rauhallisia metsälenkkejä – ei passaa rasittaa itseään, kun huomenna on kauden tärkein kilpailu, Turku Rogaining Sprint. Hiukan tilannetta helpottaa se, että olen sarjani ainoa osanottaja, joten podium-sijoitus on varma. Tosin sillä edellytyksellä, että haen yhden rastin ja saavun kahden tunnin sisällä maaliin.

Koira alkaa selkeästi rauhoittua. Tänään se ei hermostunut kuin yhdelle vastaantulevalle koiralle. Tosin se ehti aloittaa haukkumisen ennen Gaiaa.

Kuva eka lenkiltämme.
Amatöörikuvaaja ei osannut huomioida varjojen näkymistä kuvassa! 

Oura kiitteli valmiutta ja unta Gaian kanssa.
Tosin se kiittelee mun nukkumistani ilman koiran läsnäoloakin.
Valmius tuppaa olemaan huonompi, kun sormuksen ja vaimon mielestä lenkkeilen liikaa.
Ja Garminin mielestä liian vähän!

Peimarin Rastit

Tänään olisi pitänyt jäädä kotiin.

Kun kapusin K-paikalta mäen ylös (käyräväli 5 m) niin paukut oli syöty ja jaksoin hädin tuskin kävellä metsässä, jossa aluskasvillisuus ylti polviin asti.

Neljä ensimmäistä rastia löytyi hyvin. Viitoselle mennessä kapusin ylös mäelle välttääkseni vihreän alueen - siinä kun ei pystynyt oikein kävelemäänkään minun kunnolla.

Luulin olevani alempana ja sahasin rinnettä noin 10 minuuttia ennen kuin tajusin paikkani maailmankaikkeudessa.

Loppumatkan etenin hyvin, hyvin hitaasti - en jaksanut kovempaa - mutta siitä huolimatta matkalla seiskalle oli pieniä vaikeuksia.

Mä olen todella huonossa kunnossa...
Enkä oikein osaa enää suunnistaa. Se se ikä tekee. Pohkeet ja reidet ovat pehmeitä. Ja pikku hiljaa myös korvien väli pehmenee, voi STN, PRKL, HLVTT. 😈

Radan pituus oli 3,3 km, nuo vihreät alueet pakottivat kiertämään runsaasti.
Gepsi mittasi kuljetun matka 4,44 kilometriksi.

Mökkihöperönä

 Tulimme mökille jo viime perjantaina.

Ilmat ovat olleet suosiolliset – aurinko on paistanut ja parina päivänä ollaan oltu reilusti yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa.

Olen pari kertaa käynyt juoksulenkillä ja pyöräillyt yli seitsemänkymmentä kilometriä.
Kaikenlaista työtäkin olen yrittänyt tehdä, mutta voimat eivät ole riittäneet teholliseen työhön. Hiukan olen avustanut myös Ullan kasviprojekteja, vaikka olen yrittänyt kertoa hänelle, ettei kannata ottaa stressiä niistä. Kun en minäkään ota.

Viikonloppuna siirtyi lähinaapurimme Kari Vahalahti ajasta iäisyyteen. Hän teki mittavan työuransa varhaisperunan viljelijänä – varmaan hänellä oli Nauvon laajimmat viljelmät. Hänen poikansa Mika on jo pari vuosikymmentä vastannut tuotannosta ja laajentanut toimintaa. Sanoisin, että ei ole kaikkein helpoin ammatti!

Kaikki jääkiekkoa seuraavat tietävät Ville Vahalahden uran Tepsin riveissä. Ville on Karin veljenpoika.

Ruotsalaiset mökkinaapurimme ovat myös saapuneet nauttimaan Suomen suvesta. Siis suomalaisia he ovat, mutta ovat asuneet Ruotsissa lähes kuusikymmentä vuotta. Heidän sisareltaan me aikoinaan ostimme tämän työsiirtolan.

Nyt alkaa kyllä olla ahkeroiminen siinä mallissa, että tämä on liian iso työmaa meikäläisen voimille. Mutta ensimmäinen vaimoni ei ole vielä valmis myymään tätä – jos kohta ostajiakaan ei taitaisi olla jonossa.

Linnunlaulua olemme ahkerasti nauhoittaneet. Se on auttanut saavuttamaan 67 tunnistetun lintulajin bongauksen tänä kesänä. Kunnon lintumiehet kyllä suhtautuisivat näihin bongauksiin hieman vähättelevästi!

Riistakamerassa on ollut vähän kuvia.
Ja nekin tällaisia, joissa peurat näyttävät minulle takalistoaan. 😂

Kyyt sentään osaavat paremmin poseerata.

Mä merellä elän

 ... ja kuolenkin kukaties!

Tämä lause tuli mieleen kun laskin soutuveneen vesille ja tein sillä noin neljän kilometrin lenkin.

Kun vene on kiikkerä kilpaveneen mallinen ja painaa noin 40 kiloa, niin sinne siirtyminen vaatii vähän ketteryyttä ja käsivoimia. Kummatkin ovat huolestuttavasti vähentyneet viime vuosien aikana.

Itse soutaminen sujui ihan mukavasti, mitä nyt alaselkä hieman loppuvaiheessa reagoi.

Kun vesi on vajaat puoli metriä normaalia alempana, niin veneestä poistuminen vasta olikin hankalaa. 
Pääsin sentään turvallisesti laiturille.

Lahdella oli kolme venettä ankkurissa, ne pystyin välttämään ongelmitta. Mutta näin lauantai-illan huumassa oli kaksi pariskuntaa laskemassa soutuveneillään verkkoja veteen. Molempiin olin törmätä. On mulla taustapeili veneessä, mutta en saanut sitä säädettyä matkalla oikeaan asentoon. Ja päähän ei tämän ikäisellä poikalapsella enää käänny kuin korkeintaan 30 astetta.

Ulla ehdottikin kun pääsin perille mökin lämpöön, että voisin myydä veneen pois, ennen kuin hänen avustajansa menehtyy.

Lupasin harkita asiaa!

Otin kuvan, kun olin kääntymässä takaisin mökille Lammassaaren takana.
Lampaita ei saaressa näkynyt, mutta pari poikaa oli rannalla heittelemässä uistinta.

Eläinkoe II

Eräs salolainen ultraaja - lähes yhtä hullu kuin minä - on lähdössä kisaamaan kesäkuussa Suomi-juoksun puolimatkalle eli 50 km:lle.

Hänellä on takanaan vielä pahempi vammakierre kuin minulla, mutta rohkeutta riittää lähtöviivalle numerolapun kanssa.

Saadakseni varmuuden kyvyttömyydestäni läpäistä kyseinen matka, olen tehnyt kuuden päivän testin:
- viime lauantaina suunnistuskilpailu
- sunnuntaina myös suunnistuskilpailu
- maanantaina 20 km pyörällä
- tiistai kynnystesti 4 x 4 min alle 7 min/km
- keskiviikko suunnistuskilpailu
- tänään puolimaraton alle 3 h

Ensimmäinen kymppi rajuun vastatuuleen ja olin jo keskeyttämässä. Mutta tuulen avustuksella löysin jostakin uutta voimaa ja rajusti luovien tuulessa jatkoin matkaani.

Alla pari kuvaa. Ensimmäisessä reitti - sen suoritin vastapäivään.

Toisessa kaavio kestokyvystäni - kunto loppui vajaa kilometri ennen matkan loppua. Huojuen selvisin perille...
Samassa kuvassa on myös juoksun ja kävelyn jakautuminen - Garmin ilmoitti aina juoksun 400m ja kävelyn 100 m alkamisen. 14 km kohdalla oli minuutin perässä tavoiteaikaani 3 h. Lopussa oli pakko lyhentää kävelyjaksoja ja nostaa sykettä.

Selvisin maaliin hengissä. Jos olen vielä 4 pv:n jälkeen kunnossa, teen päätöksen ilmoittautumisesta Salon ultrajuoksuun - tai siis minulle se olisi ultrakävely...

Lähtö ja maali kotipihalla.
Kun olen asunut 11 vuotta Huhkolan perukoilla, niin aina matkan kotiin ja voin tehdä sopivasta mutkaa, jotta kilsat täyttyvät ulko-ovelle!

Kaikenlaista informaatiota nämä nykykellot antavat!

Taas pohjanoteeraus

Turku-Rasteilla opiskelemassa suunnistusta.

 Ysille saakka meni kuin Strömsössä.

Sitten katsoin, etten enää kiipeile ylöspäin vaan pudottaudun alas vihreän kielletyn alueen reunaan ja siitä rastille.

Kartan mukaan siitä olisi voinut mennä häiritsemättä asutusta. Mutta asukkaat olivat rakentaneet kaikenlaista estettä tonttinsa ulkopuolelle ja lopulta oli pakko mennä ylös kalliolle. Siellä tein vielä' pienen virheen, yhteensä aikaa kului hukkaan 3.30 - arvaa harmittiko?

Rastilla 11 vielä puoli minuuttia lisää.

Suunnistus jatkuu

Tänään aurinko paistoi Paraisten Airistolla täydeltä terältä ja hiukan sitä paistetta riitti omaankin risukasaan.

Tänne oli pakko tulla vaikka ei ollutkaan mitään puistosuunnistusta. Mutta kun osanottomaksu oli maksettu, niin äärettömän saitana miehenä menin taas tekemään suunnistusta.

Rastitkin löytyivät ihan hyvin, vaikka vaikeaa oli tuolla metsittyneellä hiukkakuoppien alueella rastiväleillä 2-7.

Sijoitus nousi tänään puolen välin paikkeille eilisen kisan takarivin Taavien porukoista!

Saatan jatkaa harrastusta - se on hiinä ja hiinä... ✌

Matkalla kisoihin tulin poliisin pysäyttämäksi jo eilen. Silloin se tapahtui Liedon jälkeen. Puhallusratsia oli molempiin suuntiin ajaville. Totesin poliisille, että tässä iässä ei enää lähdetä suunnistuskilpailuihin pahassa krapulassa - se voi olla hengenvaarallista.

Tänään oli vastaava ratsia Kaarinassa ja kaiken lisäksi sama poliisimies puhallutti. Sanoin, etten edelleenkään aja kännissä suunnistamaan. Pollari naurahti ja totesi, että tarkistetaan nyt kuitenkin.

Kuva loppusuoralta.
Näin kuvaajan ja yritin oikein juosta ja olin kompastua! 😋
Kuva PIF suunnistus.

Keinoäly kertoi, että olen menettänyt rastivälillä 3-4 aikaa 45 sekuntia ja 7-8 40 sekuntia.
Oman vajavaisen käsitykseni mukaan siellä tuli minuutin verran töppäystä muillakin rastiväleillä.

Laji vaihtuu!!!

Kyllä se on nyt niin, että meikäläinen osallistuu jatkossa vain puistosuunnistuksiin, joissa korkeuserot ovat nolla alusta pelkkää nurmikkoa.

Nykyään kaikki metsät ovat pelkkää ryteikköä ja kaatuneita puun runkoja.

Eikä kartoistakaan ymmärrä hölkäsen pöläystä, niissä on karttamerkit väärissä paikoissa.

Tänään en löytänyt edes viitoitusta pitkin K-paikalle ja siitä tuli 2 min pummi.
Neloselle mennessä en käyttänyt kompassia, vaan luin korkeuskäyriä - väärin. 3 min pummi.
Kuutoselle kiersin vihreät, mutta varmaan suoraan olisi ollut parempi.
Vielä ysillä minuutin pummi, kun en osaa kulkea suunnassa.

Vaihdan lajiin, jonka hallitsen. Rupeen ryyppäämään!

Tämä on tie, totuus ja elämä! 😄

Linnunlaulua

 Lintuihmiset ovat julkaisseet uuden ohjelman älykännykälle.

Sillä voi äänittää lintujen ääntä ja sen jälkeen ohjelma kertoon mikä lintu luonnossa on visertänyt.

Tosin se kertoo, mitä olettaa kuulleensa ja antaa tiedolle prosenttimäärän, kuinka varmaksi se havainnon luokittelee.

Sitten sen voi vahvistaa oman tiedon, kuulon tai näkemisen mukaan.
Minä en oikein voi kuulohavaintoa vahvistaa, kun nuo korkeat äänet ovat aikoja sitten kadonneet. Lukuun ottamatta variksen, korpin ja parin muun linnun ääntä.

Muutaman äänityksen jälkeen suosittelen kyllä kaikkia lintujen bongaamisesta kiinnostuneita lataamaan sen äpin kännykkäänsä.

Sen löytää kun googlaa Muuttolintujen kevät!

Tässä tietoa yhdestä äänityksestä tänään.
Viherpeippo on sen mukaan melkein satavarma havainto.
Minä vahvistin myös peipon, kun näin yhden sellaisen livenä.

Turku-Rasteilla

Turku-Rastit oli tänään Satavan saaren eteläosassa.

Nuorempana, kun kunto oli hyvä ja jalka nousi kevyesti, pidin tätä hienona ja nopeana avokalliomaastona.

Tänään se oli kamalaa ja hidasta ryteikköä ja polutkin oli kuljettu sellaisiksi, että oli koko ajan menossa turvalleen kun juuret kohosivat maasta polven korkeudelle.

Näin se homma eteni:

K-1-2: Meni melkein kun Strömsössä. Ohitin juuri ennen rasti Jussi J:n, 80-sarjalaisen kaverin, joka nykyään etenee kävellen mutta kovalla vauhdilla.
2-3: Kompassia katsomatta laskeuduin nopeasti polulle, jotta pääsisin eroon Jussista. Kun katsoin kompassiani, huomasin olevani väärällä polulla ja oikaisin oikealle uralle mäen yli. Ennen kolmosta ohitin taas Jussin, mutta mutkittelin ennen rastia niin, että Jussi leimasi ennen minua rastilla
3-4: Ennen polkua ohitin Jiin kolmannen kerran ja totesin, että pitäisikö nyt ymmärtää peesata parempaansa. Mutta sanoin, että yritän vielä kerran ilman peesiä. Rastiväli meni ihan hyvin, enkä miestä enää nähnyt.
4-5-6: OK
6-7: Yritin mennä suunnalla rastille, mutta hakeuduin oikealle ja menin hetken polkua. En ollut ihan varma oliko se kartassa oleva polku ja tein pienen mutkan kun kävin selvittämässä asemaani.
7-8: Tarkoitukseni oli mennä koilliseen ja alas polulle suon laidassa. Mutta itään menevä polku houkutteli ja sitten oikaisin suon yli kamalaa ryteikköä pitkin. Itku meinasi tulla.
Loppu rastille sujui kohtuullisesti.
8-9: Hiljaa hyvää tulee... Todella hiljaista vauhtia!
9-10-M: Sain Maijan kiinni rastivälin puolivälissä ja etenimme yhdessä maaliin saakka.

Töppäykset maksoivat noin viisi minuuttia.
Mutta kyllä siellä aikaa kului kaikilta. Sijoitukseni tänään kolmen kilometrin radalla oli 21/87

Kartan mittakaava oli 1:10.000.
Normaalisti meille seniileille tarjotaan 1:7.500, sitä on paljon helpompi lukea.

Elitistinen Huhkola

Olemme taas kotona Huhkolassa ja saimme mukaamme Gaian.

Hankin koiraa varten vyön, johon saan sen hihnan kiinni – vyö on tarkoitettu vetokoiria varten. Siinä on leveä selkäosa, joten veto kohdistuu siten, ettei se häiritse etenemistä.

Kävin Gaian kassa testaamassa tätä yhdistelmää ja kaikki pelasi hyvin – jopa koira, kun liikennettä eli muita ihmisiä ja koiria ei ollut pahemmin liikkeellä.

Pyrin Gaian kanssa liikkumaan metsäpoluilla, koska se on paimenkoira ja siitä syystä haluaa paimentaa kaikkea liikkuvaa. Varsinkin pyörillä liikkuvat eivät välttämättä haluaa 25 kiloa painavaa otusta syliinsä täydessä vauhdissa. Metsäpoluilla ei kovin paljoa pyöräilijöitä liiku, siksi tämä valinta. 

Australian paimenkoira ei ole kaikkein helpoin seurakoira. Sen sijaan jos on sata hehtaaria maata ja sata lammasta, niin sitten se on oikein levollinen kotona illalla ja toimii hetken jopa seurakoirana!

Emme enää voi ottaa omaa koiraa. Ulla sen sijaan haluaa edes joskus koiran silitettäväksi  ja seuraksi.
Ja kun hän pyytää saada koiran seuraksemme pariksi päiväksi, omistajat eivät ole kertaakaan kieltäytyneet. Kun saan hoitaa koiran ulkoilutuksen, ymmärrän heitä loistavasti. Minulle se on hieman raskasta. Kun toimin sadan lampaan sijaisena ja piski seuraa minun liikkeitäni hetki hetkeltä aamusta iltaan.

Onneksi olen sosiaalinen pytyllä istuja… 😚

Palatakseni otsikon sanomaan, tässä Gaia katselee Huhkolan kattoja ylhäältä.
Minä asustan kuvassa kolmantena vasemmalla olevassa talossa.
Se ei vielä tee tästä alueesta elitististä.
Vaan se, että kaupunki aikoo rakentaa tämän vajaan tuhannen asukkaan taajaman laidalle koulun vajaalle tuhannelle oppilaalle.
Silla koulutuksella tästä tulee vuosien saatossa elitistinen? 

Ohessa päivän kolme lenkkiä Gaian kanssa samassa tiedostossa.
Illalla sitten vielä kilometrin kusetus - G kusettaa minua. 😝

Nauvossa

Palasimme perjantaina takaisin Nauvoon.

Menomatkalla hain Juhan Airistolta ja ajoin hänet venetelakalle, jossa paatti oli huollossa – tai siis veneen moottori siellä huollettiin.

Kirkonkylässä poikkesimme syömässä ja kaupassa ennen kuin jatkoimme matkaa. Viime käynti päättyi yhden yön jälkeen kun lämpötila oli lähellä nollaa ja itätuuli teki ulkoilun lähes mahdottomaksi.

Nytkin yöt ovat olleen pakkasella mutta päivisin tuulensuojassa pystyy jo istumaan ja nauttimaan elämästä.

Kävin Möljällä vaihtamassa muistikortin riistakameraan. Nyt minulla oli mukana myös toimiva laite kortin sisällön purkamiseksi tietokoneelle.
Sieltä löytyi hiukan parempia ja tarkempia kuvia sekä videoiden pätkiä.

Mitään hyödyllistä yhteiskunnan ja mökin hyväksi en saanut aikaiseksi.
Ja kuntoilukin unohtui, vasta tänään kävin pyöräilemässä aamulenkin viiden asteen lämpötilassa ja kevyessä tuulessa.

Iltaruskoa pääsee ihailemaan ennen kymmentä - joten minä ehdin hyvin sen näkemään ennen unille siirtymistä.

Riistakamerassa on runsaasti valkohäntäpeuroja.
Vaan on niitä täällä joka paikassa ihan liikaa - metsästäjät alkavat väsyä niiden jahtaamiseen.

Onhan täällä muitakin eläimiä.

Jotkut niistä näyttävät minulle takapuoltaan.

Ilta itseään paremmassa seurassa!

Torstai on toivoa täynnä ja myös Peimarirasteja.

Tänään suunnistus tapahtui Paimion harjun dyyneillä. Hiekkakuoppia ja lampia oli runsaasti. Myös polkuja.

 

Paljolti näin reitin varrella kahta ikäistäni (siis ei vanhaa!) Jukola-voittajaa, Timo G ja Mikko M olivat nämä supersuunnistajat. Ei tarvinnut yksin metsässä pelätä ja apua oli tarjolla, jos jaksoi katsoa ympärilleen.

Näin se homma eteni:

K-1: Suorinta reittiä, vaikka risukko hidasti armottomasti.
1-2: Timo ohitti polulla vauhdikkaasti ja Mikko meni edelläni rastille.
2-3: Luin huonosti karttaa ja tein ennen rastia mutkan vasemmalle, sitten näin Mikon luiskahtavan rastille ja oikaisin sinne.
3-4-5: Koko kolmikko oli näkötuntumassa näillä rastiväleillä.
5-6: Timo luki karttaa väärin ja meni raa'asti oikealta ohi, minä menin rastille suoraan.
6-7: Ohitin Mikon tiellä, mutta horjuin ennen rastia sen verran, että hän kuittasi ohitseni rastille.
7-8: Jätin Mikon tieosuudella (hänellä on tekonivel ja juoksu on kielletty laji). Tiellä näin Timon kaukana edessäni - hän oli tullut paremmin seiskalta tielle.
8-9: Sain Timon kiinni suolla ennen rastia, mutta hän leimasi ennen minua rastilla.
9-10: Juoksimme polkua peräkkäin, ennen rastia Timo teki virheen ja leimasin ennen häntä.
10-11: Olin veturina tämän rastivälin.
11-M: Maalisuoralla Timon voimat olivat tallella ja hän leimasi ekana maalissa.

 

Pian meidän jälkeemme tuli Mikkokin maaliin. Hän purnasi, että koko alkumatkan hän näytti meille sokeille tietä ja lopussa me kiittämättömät puikkasimme ohi.

 

Tällaista porukkajuoksua en ole ennen harrastanut - en edes viesteissä!
Olkoon viimeinen kerta!

Juoksuaika

Lokakuusta alkaen olen saanut juoksennella terveitten jalkojen kanssa.

Kunto on kohonnut hitaasti – todella hitaasti.
Varmaan iällä on jotain tekemistä tämän hitauden kanssa. Juoksu on hidasta ja kunnon kohoaminen myös.
Mutta koko ajan tapahtuu sentään pientä kehitystä.

Tammikuussa juoksin ensimmäisen kympin vuoteen ja aikaa meni puolitoista tuntia sykkeen ollessa 117. Tämä johtui siitä, että kävelysessioita tuli tiheään, kun juosta ei jaksanut. Garminin mukaan kävelyaika oli yli 19 minuuttia.

Helmikuussa meni kymppi jo aikaan 1.25.00 sykkeellä 127. Kävelyä vähän yli kuusi minuuttia.

Tänään meni matka hieman alle 1.20.00. Syke oli 130 ja Garminin mukaan kävelyä enää alle kolme minuuttia.

Lopussa taas pientä mutkaa, jotta sain kympin täyteen.

Rikos ja rangaistus

Kun pidimme viime viikolla luokkakokouksen, niin siellä tuli esille opiskeluaikana tehtyjä tekosia.

Yksi vakavimmista - ellei jopa vakavin - oli tuomio alkoholijuomien myynnistä. Kyllä siellä puhuttiin myös laittomasta anniskeluravintolan pidosta. Mutta hyvän lakimiehen avulla ja nopeasti tehdyn kirjanpitorikoksen avulla syyttäjä katsoi meidän syyllistyneen ainoastaan alkoholin myyntiin vaatien rikoksen hyödyn tuomittavaksi valtiolle. Meitä rikollisia oli tuomittavana 25 opiskelijaa ja saimme jokainen maksettavaksi 30 markkaa eli yhteensä 750 markkaa.
Saman verran maksoimme muistaakseni lakimiehelle. 

Kapakan tuotoilla matkustimme seuraavana keväänä kosteahkolle ekskursiolle Prahaan. Rahat riittivät lentolippuihin ja hotelliin, mutta päivärahaa emme saaneet!

Koska rikoksesta on jo annettu tuomio ja se on muutenkin vanhentunut, niin uskallan tällaisen tunnustuksen tehdä. 

Ja jos tämä tunnustus vie minut uudelleen raastupaan, niin ei tämä tietenkään totta ole, vaan ihan vappusimainen tarina...

Tässä haaste eräälle meistä syntisistä. Syyte oli siis jatkettu alkoholipitoisen aineen myynti syksyllä 1972 kolmen kuukauden ajan.
Raastupaan pääsimme vasta syksyllä -73.

Tässä kuva rikospaikalta. Kuvan muut henkilöt ovat kurssikavereitani.
Tuo kuvan ainoa nainen ei kuulunut joukkoomme.
Tai siis tässä kuvassa kuuluu, mutta en häntä tunne lähemmin.
Itse olen tuo etualalla oleva partaniekka.

Tämä kuva on eräältä kurssikokoukselta valmistumisen jälkeen.
Parta ja tukka ovat siistiytyneet huomattavasti! 😋
Peli on jatkumoa opiskeluajoilta. Me Karin kanssa pelasimme välitunneilla ja muutenkin aina shakkin.
Pidimme jopa kirjaa pelien määrästä ja lopputuloksesta.
Kirjanpito ei ole tallella, mutta muistini mukaan pelien määrä oli yli viisi tuhatta!
Neljässä vuodessa...

Tämä on vielä myöhemmin otettu.
Lienee joku juhlakokous, koska puku on päällä ja kravatti kaulassa.
Hieman rakeinen kuva, mutta uskoisin olevani tuo punaisiin pukeutunut.
Ainoa porukasta joka ei ole kunnon insinööri vaan viekas kaupparatsu! 👌

Vappuajelut

Lähdimme lauantaina suunnistuksen jälkeen saaristoon.

Ensin ajoimme Airistolle ja laskimme Juhan kanssa veneen veteen. Se sujui ongelmitta ja Juha lupasi viedä veneen ensi viikolla moottorin huoltoon.

Jatkoimme matkaa Nauvoon katsastamaan mökin tilannetta. Siellä oli kaikki kunnossa. Hain riistakameran metsästä ja yritin purkaa sieltä suuriresoluutioiset kuvat koneelle. Se jäi yritykseksi – ei vanha osannut.

Vapun aaton aamuna kävin viemässä kameran Möljälle. Tie sinne oli viime vuonna todella kurjassa kunnossa ja pyöräily oli lähes mahdotonta. Nyt tie oli paremmassa kunnossa, mutta uudisrakennuksen jälkeen tie oli edelleen hankala pyöräillä.
Möljällä odotti kurki ja kaksi korppia kiersi äännellen voimakkaasti yläpuolellani. Ilmeisesti niillä on pesä siellä.

Ilma oli plussan puolella, mutta kova tuuli teki ulkoilun vaikeaksi. Ulla ehdotti, että lähdettäisiinkö takaisin kotiin. Minullehan se sopi hyvin.

Aaton kunniaksi avasimme kotona kuoharipullon ja nostimme maljat keväälle – kaipa se sieltä jonain päivänä tulee. Ja katsoimme telkkarista, kun valkolakkimeri nousi kaupunkien keskustoissa.
Vappuna sää hieman lämpeni ja kävin aamulla pyöräilemässä 40 kilometrin lenkin uudella Helkamallani.

Helkama ilmoitti, että akulla parhaassa tapauksessa pääsee jopa 183 kilometriä.
Päätin testata sitä ja ajoin koko lenkin Eco-avustuksella. Se on pienin avustus.

Lähtiessä mittari näytti, että ajomatkaa on jäljellä juuri se 183 km. Kun pääsin kotiin näyttö ilmoitti, että ajomatkaa on jäljellä 106 km.

Eli hävyttömästi Helkaman markkinamiehet kehtaavat valehdella.
Pitäisikö palauttaa pyörä???

Vene on meressä ja Juha kiinnittää sitä laituripaikalleen.

Vappupäivän pyörälenkki. Matka yli 40 km ja aikaa kului alle 2 h.

Ensimmäinen otos Möljältä.
Kuvan laatu on huono, koska matkaa lintuun oli yli sata metriä.