torstai 18. toukokuuta 2023

Eläinkoe II

Eräs salolainen ultraaja - lähes yhtä hullu kuin minä - on lähdössä kisaamaan kesäkuussa Suomi-juoksun puolimatkalle eli 50 km:lle.

Hänellä on takanaan vielä pahempi vammakierre kuin minulla, mutta rohkeutta riittää lähtöviivalle numerolapun kanssa.

Saadakseni varmuuden kyvyttömyydestäni läpäistä kyseinen matka, olen tehnyt kuuden päivän testin:
- viime lauantaina suunnistuskilpailu
- sunnuntaina myös suunnistuskilpailu
- maanantaina 20 km pyörällä
- tiistai kynnystesti 4 x 4 min alle 7 min/km
- keskiviikko suunnistuskilpailu
- tänään puolimaraton alle 3 h

Ensimmäinen kymppi rajuun vastatuuleen ja olin jo keskeyttämässä. Mutta tuulen avustuksella löysin jostakin uutta voimaa ja rajusti luovien tuulessa jatkoin matkaani.

Alla pari kuvaa. Ensimmäisessä reitti - sen suoritin vastapäivään.

Toisessa kaavio kestokyvystäni - kunto loppui vajaa kilometri ennen matkan loppua. Huojuen selvisin perille...
Samassa kuvassa on myös juoksun ja kävelyn jakautuminen - Garmin ilmoitti aina juoksun 400m ja kävelyn 100 m alkamisen. 14 km kohdalla oli minuutin perässä tavoiteaikaani 3 h. Lopussa oli pakko lyhentää kävelyjaksoja ja nostaa sykettä.

Selvisin maaliin hengissä. Jos olen vielä 4 pv:n jälkeen kunnossa, teen päätöksen ilmoittautumisesta Salon ultrajuoksuun - tai siis minulle se olisi ultrakävely...

Lähtö ja maali kotipihalla.
Kun olen asunut 11 vuotta Huhkolan perukoilla, niin aina matkan kotiin ja voin tehdä sopivasta mutkaa, jotta kilsat täyttyvät ulko-ovelle!
Kaikenlaista informaatiota nämä nykykellot antavat!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti