keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Tuurissa

Koska tänään oli Ullan syntymäpäivä, päätimme lähteä viettämään sitä kuuhun.

Kuumatkat eivät olleet vielä myynnissä, joten siirsimme matkakohteen Kanarialle.

Koronan takia nekin matkat oli peruutettu ja päätimme lähteä risteilylle Vikingillä Tukholmaan. Mutta kun laivat ajelivat ajelehtiville kiville, sekin peruuntui.

Siksipä löysimme itsemme tänä iltana Keskisen Kyläkaupasta Tuurista tuurilla – ehkä se oli huonoa tuuria.
Juhlaillallinen oli, sanonko ihan sieltä itsestään.

Kävimme täällä joskus kymmenkunta vuotta sitten – silloin hotelli tuntui sädehtivät kultaa ja briljantteja.
Tämän päivän loisto puhukoon puolestaan kuvien muodossa!


42 tuuman telkkari näytti vuosikymmen sitten valtavalta.
Nyt se tuntui enemmän lastenhuoneen kakkosnäytöltä.


Näkymä ikkunasta sentään säteili aurinkoa - ainakin aurinkopaneeleita!


Huone valikoitui sillä perusteella, että tämä oli ainoa,
jossa ei ollut kokolattiamattoa.

Muistin, että vessan hanat olivat kultaa tai ainakin kullattuja.
Aika kultaa muistot.



tiistai 29. syyskuuta 2020

Ikean asentajana

Ulla on jo vuosia kironnut meidän olohuoneen ruokapöytää. Se on kyllä hyvä ja tukeva, mutta parissa vuosikymmenessä lakattu koivu on hivenen kellastunut. Ja onhan sen pinta kärsinyt vuosien saatossa, mutta tarkoituksensa se on kyllä täyttänyt.

Viikko sitten rouva sai tahtonsa perille ja eilen viisikymmentä kiloa pöydän aihiota ilmestyi ulko-ovellemme. Sopiva kun sattui löytymään Ikean valikoimasta, niin se tiesi, että illaksi oli tiedossa harrastustoimintaa.

Ikealle pitää kyllä antaa tunnustus, että kokoomisohjeet ovat niistä ensimmäisistä vuosista kehittyneet valtavasti. Ensimmäiset teelmät kun olivat sellaisia, että pari kertaa ne piti koota ja purk
aa, ennen kuin kaluste oli suurin piirtein oikein koottu.
Tätä pöytää ei oikeastaan voinut koota väärin, vaikka osia oli paljon.

Aikaa kokoamiseen en laskenut. Homma kun keskeytyi kauppareissun ja ruokailun takia useampaan kertaan. Ehkä siinä vajaat pari tuntia vierähti. Valmista tuli ja talon hengetär oli lopputulokseen tyytyväinen. Ja minun selkäni kesti kokoamisen kohtuullisen hyvin.

Tuoleja emme ostaneet, joten homma jatkuu siten, että hion vanhat tuolit ja maalaan ne mustaksi. Siinä sitten aikaa kuluu enemmän kuin pari tuntia. Toivottava
sti ihmisikä sentään riittää.


Pöydän jalka on näperrelty.
Koivuiset tuolit odottavat käsittelyä.


Valmis tuote


Pöydän jatkaminen on todella helppoa.
Onnistuu vaikka yksikätiseltä.
Voimaa ei tarvita.


sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Single Malttia

Viime kesänä veljenpoikani Timo ja hänen vaimonsa lainasivat venettämme pariksi päiväksi. Olivat yöpyneet Kihdin reunamilla kahdella eri saarella.

Tänään he tarjosivat meille lounaan ja pois lähtiessämme saimme pullon hyvää skottilaista single malttia.

Maltoin hetken lahjaa ihailtuani kertoa heille, että voisivat ensi kesänä lainata venettä hieman useammin! 😂


Se on tämä oikeanpuoleinen kaappimme koriste, jonka saimme!


lauantai 26. syyskuuta 2020

Persialaiseen runouteen tutustumassa

Olimme Ullan kanssa tänään Neuroliiton järjestämässä koulutuksessa MS-potilaille ja heidän läheisilleen. Se järjestettiin hotelli Juuliassa ja kesti kuusi tuntia.

Menimme sinne taksilla, Ullalla on taksikortti ja sen käyttö tuli halvemmaksi kuin oman auton parkkimaksut.
Käytämme taksia ehkä kymmenen kertaa vuodessa, mutta tulimme kotiin
taksilla kait hiukkasen horjuen myös pari viikkoa sitten. Kuskimme oli kotoisin Kurdistanista ja juttelimme hänen kanssaan niitä näitä rakentavassa hengessä.

Tänään tilasin taksin paluumatkaamme varten ja kun näin kuljettajamme, kysyin oletko Kurdistanista. Hän vastasi hymyillen, että kyllä hän on ja että muistaa minut.

Jatkoimme siitä mihin jäimme viimeksi.
Hän kertoi sunni- ja shiiamuslimien eroista. Hän oli kotoisin Iranin puolelta ja oli itse shiia. Shiiat ovat pienempi ryhmä, hänen mukaansa heitä on muutama sata miljoonaa. Sunneja on on yli miljardi.

Hän kertoi, että ryhmät erosivat jonkun sukuriidan takia
1400 vuotta sitten ja riita jatkuu edelleen. Kuskimme piti naurettavana jatkaa riitelyä, kun periaatteessa islam on rauhan uskonto ja rikos, josta riita johtui on jo varmasti vanhentunut.

Uskonnosta pääsimme runouteen ja kerroin tutustuneeni Omar Khaijjamin runouteen. Hän kertoi, että Khaijjamin runoista vain pieni osa on hänen itsensä kirjoittamia. Kun kysyin miten Omarin runo
mä kainalossa koraani ja kannu toisen alla, sopii kunnolliselle islamilaiselle runoilijalle, kuskimme totesi, ettei se sovi ollenkaan eikä Khaijjam olisi sellaista kirjoittanut.

Hän kehoitti minua tutustumaan persialaisen Saadin runouteen, se on paljon parempaa ja oikeampaa tulkintaa persialaisuudesta.

Lupasin tutustua aiheeseen ja toivoin, että voimme keskustella asiasta, kun hän seuraavan kerran kuskaa meitä kotiin.


Elämänkokemustensa perusteella Saadi asetti kyseenalaiseksi materiaalisen rikkauden tavoittelun ja katkeruuden. Oikeita elämänarvoja hänen mielestään ovat kärsivällisyys, askeesi ja tunteiden puhtaus. Lisäksi hän arvosti vapauden ja oikeudenmukaisuuden tavoittelua (lähde Wikipedia).

perjantai 25. syyskuuta 2020

Street-O suunnistus

Palasimme takaisin Nauvosta ja ehdin suunnistamaan Kaarinaan Street-O-kisaan.

Ihan sen takia emme tulleet pois mökiltä, syyt olivat viikonlopun riennoissa.


Tein kohtuullisen hyvän suunnitelman ja ehdin sen toteuttaa nippa nappa alle tunnissa.
Sijoitus jäi puolen välin huonommalle puolelle, mutta tärkeintä olikin saada reipasta liikuntaa vanhoille kintuilleni.

Ensimmäinen rasti oli numero 35 ja sen jälkeen reittiviiva näyttää kulun.
Rastien 15 ja 24 välillä olin eksyä yhdelle pihalle ja rastilla 41 piti nimetä puu - etsin sitä ensin väärästä kohtaa. Muuten meni ihan hyvin.

 


torstai 24. syyskuuta 2020

Eero in memoriam

Hyvä ystäväni, sielunveljeni ja pitkäaikainen työtoverini Eero Koivusalo nukkui pois eilen kotonaan vaimon ja lastensa läsänollessa.

Eero oli jämpti, suoraselkäinen suomalainen, jonka sanaan voi luottaa. Hänen hersyvää nauruaa en unohda koskaan. Eeron seurassa ei ikävä päässyt yllättämään.

Ellu, joksi häntä kutsuttiin, tuli töihin Projectalle 70-luvun puolivälissä – minä olin tullut sinne pari vuotta aikaisemmin.
Perustimme Ellun si
saren miehen Pentin kanssa Eurokoneen vuonna -77 ja Ellu tuli vähän myöhemmin firmaan myyntimieheksi. Eero oli lähtöisin maatalosta ja hän osasi kaiken, mitä tuli koneisiin ja niiden käyttöönottoon ja kunnostukseen. Monitaitoisena hän oli kuin kotonaan myös myyntityössä.

Kun Starkki osti Eurokoneen -85, Ellu ei oikein viihtynyt lahtelaisten kanssa ja perusti kaverinsa Antti-Juhanin kanssa Puukone Oy:n, joka myi myös puuntyöstökoneita. Olimme siis vuosia kilpailijoita, mutta ystävyyttämme se asia ei horjuttanut.

90-luvun laman jälkeen Ellu palasi takaisin vuonna -88 perustettuun Eurotec firmaan.
Sieltä hän jäi eläkkeelle hieman ennen minua, vuosi taisi olla 2009.

Rauha hänen muistolleen.
Osanottoni Eeron vaimolle ja pojille perheineen.


Eero virkapuvussaan.


Aina ei hymyilyttänyt.


Ellu Imolassa F1-kisoissa.
Myyntiryhmämme pukeutui Eurotecin haalareihin,
ne kun sointuivat Ferrarin väreihin.
Tässä kisassa Kimin auto (ei Ferrari) hyytyi eteemme.
Saimme Kimin nuivat kommentit, kun tuli eteemme 
autosta poistuttuaan.


Ellu jäi eläkkeelle samaan aikaan veljensä Marrun kanssa.
Minä seurasin vuotta myöhemmin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Mökin ihmeitä

Lähdimme tänään laittamaan Nauvon mökkiä talviteloille.

Kävimme ensin merellä tarkistamassa oliko yhtään Viking Linen laivaa ajettu rantaan Nauvon vesillä. Emme nähneet – ainoa ihme oli pingviini, joka istui merimerkin päällä.

Palattuamme aloin polttaa nurkissa olevia jätepuita ja oksia. Niitä oli runsaasti ja muutaman tunnin tuli paloi tynnyrin puolikkaassa.

Poltto keskeytyi, kun Ulla kohtasi hiiren keittiössä. Hän oli virittänyt hiirenpyydyksen, mutta sen verran ovela veijari oli kyseessä, ettei siihen mennyt.
Sen sijaan pyöri ympäriinsä huoneen nur
kissa ja keittiön pöydillä.

Hiiri on varmaan sukua 
Mikki Hiirelle, kun viihtyi kameran linssin edessä ja riistakameran päällä.
Saa nähdä miten uni tulee ensi jos otus ei mene hiirenloukkuun.




On se niin nätti!


Ei tullut ikuista tulta, sammutin se illan pimennyttyä.


Ihan selvä pingviini.
Joku ornitologi ei tunnistanut, vaan väitti harmaahaikaraksi.


maanantai 21. syyskuuta 2020

Pohjakosketus

Viking Linen lautta Amorella ajoi karille Ahvenanmaalle. Sää oli tyyni ja aurinko paistoi.

Kun nämä laivat ajavat samaa reittiä pimeällä myrskyisessä säässä, niin maallikko ihmettelee, miten se on mahdollista loistavassa kelissä.

Ensimmäiseksi tulee mieleen inhimillinen tekijä. Joko ruorimies on ollut ympäripäissään tai sillä on hirttänyt kiinni korvien välissä. Jospa peränpitäjä on halunnut lopettaa merimiesuransa näyttävästi – tosin ei yhtä näyttävästi kuin taannoin yksi risteiljäalus Italian rannikolla.

Todennäköisempää on kuitenkin jonkinasteinen tekninen vika. Se on joskus pienestä kiinni. Asia selviää kyllä. Tänä aamuna kerrottiin, että haveritutkimus saataneen valmiiksi jo yhdeksässä kuukaudessa.

Koronakriisin takia Suomen talouskin on ottanut pohjakosketuksen. Ainakin on syytä toivoa, ettei laivamme enää tästä alaspäin liu’u.

Tosin maamme peräsimessä ovat poliitikot, joille on suotu lahja puhua pälpättää vaikka kuinka ja paljon.
Mutta ajattelun ja oikeiden päätösten tekemisen lahja on jäänyt vähemmälle. Varsinkin kun aina on tulossa vaalit ja näiden lahjattomien päättäjien on ajateltava enemmän omaa uudelleen valintaansa kuin maan pelastamista. Siinä voi sitten käydä niin, että ajetaan täysillä pohjaan.

Parasta olisi ottaa valta pois poliitikoilta ja antaa se demokraattiselle hirmuhallitsijalle.
En kylläkään tarkoita sellaista kuin herrat Putin
tai Lukasenka ovat.


Amorella ennen haveria, c Viking Line.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Suomen mestaruutta hakemassa.

Tänään vuorossa Suomen mestaruuskilpailut sprinttisuunnistuksessa.

Vaikka en ole nopea, niin sprinttisuunnistus sopii vartalolleni parhaiten.

Otsikosta huolimatta ei paineita palkintosijoille ole. Joten otin kisan vähän niin kuin iltarastit.
Lähdin matkaan kotoa viime tingassa ja kun parkkipaikalta oli pitkä matka kisapaikalle sekä piti hakea vielä numerolappu mukaan, niin ihan viime tingassa saavuin lähtöön. Ehdin kuitenkin käydä jopa pissalla!

Kun sain kartan käteen lähdössä, olin hiukan H-moilasena. Mitenkä tästä hässäkästä selviää kuivin jaloin???
Näin:

K-1: Alku oli huonoin mahdollinen, en löytänyt ensimmäisiä portaita ja mutkaa tuli noin 15 sekkaa. Sijoitus rastivälillä 43/62
1-2: Kiersin vasemman kautta, ehkä oikea olis
i ollut nopeampi? Tosin sijoitus rastivälillä oli hyvä 11/62
2-3: Lyhyt väli, 45/62
3-4: Reitinvalintaa ja vaikeutta oli, 29/62
4-5: Ainoa järkevä reitti, 21/62
5-6: Lyhyt väli, olin ulalla hetken, 47/62
6-7: Ainoa reitti jonka löysin, vasemmaltakin olis
i voinut mennä, 24/62
7-8: Runttausta ylämäkeen, ei jaksanut, 40/62
8-9: Hieno reitinvalintaväli, onnistuin!, 13/62
9-10: Lyhyt selkeä väli, 13/62
10-11: Oikean kautta olisi säästänyt 2 sekkaa, 22/62
11-12: Vauhtiväli, paras rastivälisijoitukseni, 10/62
12-13: Selkeää, 23/62
13-14: Epäonnistuin käännöksissä, 36/62
14-15: Selkeä väli, 27/62
15-16: Kadotin itseni kartalta kun lähdin rastilta, siinä joutui kokoamaan itseään noin 20 sekunnin verran!, 36/62
16-17:
Vielä viimeiselle rastille mennessä joutui tekemään kartanlukua, 33/62
17-M: Urku auki, max pulssi 169, 39/62.

Kokonaisuudessaan pitää olla tyytyväinen, kun tämän hässäkän selvitti vajaan minuutin pummeilla. Voittajalle hävisin 4.03, loppusijoitus oli 22/62.



Lähestyn silmät kiinni viimeistä rastia, kuvan c Jarmo Jokila.

Rasti leimattu ja loppusuora aukeaa.
Kyllä kisoissa nähtiin pari vielä lennokkampaa lähtöä! 😜
c Jamo






perjantai 18. syyskuuta 2020

Shakkisimultaani

Laatikoitani siivotessa löysin jaloteräksesen lautasen.

Siihen oli kaiverrettu teksti:
Shakkisimultaani
Kyrö 30.4. -79
+10 =4 -2

Kun muutimme -77 Yläneelle harrastamaan yritystoimintaa, niin paikallislehti teki minusta haastattelun. Se kun oli maailmanihme, että maahantuontia harrastava yritys valitsi toimipaikakseen Yläneen pikkukylän.

Vanha shakkikaverini Pekka Sopanen oli opettajana Kyrössä,
luki jutun ja kyseli, josko tulisin pitämään simultaanin Elisenvaaran yhteiskouluun, jota itsekin olin käynyt kaksi vuotta.

Lupasin, kun ajattelin, että pääsen helpolla. Pekka oli kyllä vetänyt siellä shakkikerhoa ja opettanut lukiolaisia kunnon pelaajiksi.
Joten mikään helppo iltapuhde ei ollut kyseessä.

 Saavutin siedettävän tuloksen. Kymmenen voittoa, kaksi
häviötä ja neljä tasapeliä. Jos oikein muistan muistan, niin ainakin yksi tasapeli olisi ollut tappio, mutta kun tarjosin nuorukaiselle tasapeliä, niin hän suostui!

Tiedoksi niille, jotka eivät isommin shakkia harrasta, simultaanissa vastustajat laitetaan rinkiin. Simultaanin antaja kiertää vastustajia ja kun tulee paikalle vastustaja tekee siirron
omalla laudallaaan ja simultaanin antaja vastaa pikaisesti.

Simultaani kesti parisen tuntia ja siirtoja tuli tehtyä noin kuusisataa. Joten yhtä siirtoa kohden tulee kymmenen sekuntia. Siinä ajassa pitää siirtyä laudalta toiselle, katsoa asema ja vastustajan siirto sekä pikaisen miettimisen jälkeen tehdä siirto. Aika hikistä hommaa.

Vastustajalla oli siten aikaa miettiä omaa siirtoaan parisen minuuttia.



keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Sprintti jatkuu

Tänään harjoittelin lauantain kisaa varten, en katsonut karttaa ja reitinvalintoja etukäteen.

Ykkönen ja kakkonen olivat selkeitä. Sitten piti pysähtyä ja katsoa pääseekö kakkoselta suoraan pohjoisen kautta ulos koulu pihalta. Ei päässyt menemättä kielletylle laueella, joten pitkä kierto etelän kautta. Reittikartan mukaan menin ulos kartalta, mutta minulla oli kartta, jossa näkyi enemmän!

2 ja 3 löytyi hyvin, mutta kartanluku tuotti ongelmia - siksi etenemisjälki paikoin punainen.

Kasille olisi pitänyt mennä Barkerin tehdasrakennuksen itäpuolelta, mutta en sitä huomannut kisassa.
Sitten alkoi siksakkia ja kympillä pysähdyin miettimään olenko käynyt kaikilla rasteilla.

Rastille 13 olisi pitänyt mennä pohjoisen kautta, siinä hukkui varmaan lähes puoli minuuttia.

Rasti 14 oli pensasaidan sisäkulmassa. Aita oli tummanvihreä enkä tiedä oliko se kiellettyä aluetta. Mutta kun aidassa oli iso aukko, pujahdin siitä läpi.

Loppu oli taas helppoa.
Eilinen painoi kintereissä, enkä pystynyt pitämään kunnolla vauhtia. Tosin rata oli vaikeampi kuin eilen.

Kun tulin autolle, vieressä oli vanha kurssikaverini. Juteltiin niitä näitä ja kun siirryin vaivalloisesti auton sisälle, niin hän naurahti ja totesi jotain äärimmäisestä notkeudestani. Väitin kuitenkin olevani notkeampi kuin rautakanki. 😂



maanantai 14. syyskuuta 2020

Sprinttisuunnistusta Mynämäellä

Pitkästä aikaa pääsin taas harrastamaan sprinttisuunnistusta – mielilajiani.

Vimeksi kisailin sprintissä tammikuun lopulla Espanjassa. Siellä Aguilaksen vanhassa kaungissa ja sen sokkeloisilla kujilla ja rinteillä. Ja jos oikein muistan – ja miksen muistaisi – siellä voitin kansainvälisen suunnistuskisan sarjassa H65.

Tänään juostiin Mynämäen keskustassa. Rata oli hieman helpompi
sekä ympäristöltään että korkeuseroiltaan. Nousua tuli Espanjassa 150 metriä ja täällä vain kymmenesosa siitä.

Lähdin kertaalleen juoksemaan jo kisaa, mutta luin karttaa huonosti ja suunnistin rastilta kaksi rastille seitsemän. Huomattuani virheen juostuani vajaan kilometrin, palasin lähtöön ja aloitin uudelleen. Tulipa kerrankin tehtyä kunnon alkuverryttely, keskipulssi oli 151 ja vauhti 6.30/km.
Kaksi ensimmäitä rastia olivat niin helppoja, että en saanut mitään etua, vaikka olin kertaalleen niilä jo käynyt.

Ainoan virheen omasta mielestäni tein kolmoselle mennessäni. Ilmeisesti kierto sekä vasemmalta että oikealta olisivat olleet nopempia. Vaikkakaan eivät lyhyempiä, sillä ratamestarin ihannereitin matka oli 2,4 kilometriä ja minulla gepsi näytti omaksi matkakseni 2,39 km.

Ajoittain vauhtini oli luokka 5.30/km ja keskinopeus 6.33/km. Aika rapsakkaa etenemistä, kun koko ajan piti lukea karttaa ja rasteilla pysähtyä leimaamaan.

Huomenna pääsee uudestaan sprinttaamaan, silloin Littoisissa. Saa nähäd ehtiikö jalkani juoksukuntoon siihen mennessä!


Kilpailusuoritus


Ja tässä "alkuverryttelyn" reitti.


perjantai 11. syyskuuta 2020

Mökkielämää

Olimme pari yötä Nauvossa, tarkoituksena oli laittaa mökkiä hiukan talvikuntoon.

Tulopäivänä saimme soutuveneen ylös ja pesin sen pohjan. Siinä rytäkässä sain jalkani märiksi ja toinen päivä meni sitten pienessä flunssassa. Lepäsin koko päivän.

Kolmantena päivänä olo alkoi olla normaali ja pääsin hiukan tekemään töitäkin.
Ja katselemaan ulkoilmaa.


Kiitäjän ja hämähäkin kohtaaminen.
Kiitäjä käveli hämähäkin yli!


Ruusupensas tuotti loistavan sadon.


tiistai 8. syyskuuta 2020

Autolla Espanjasta Tanskaan

Radiossa on kesän ajan pyörinyt ohjelma Haapasmatkat. Toimittaja Olavi Haapakangas esittelee ohjelmassa suomalaisia kohteita. Ja toteaa aina esityksensä jälkeen, että jos olet hyvin kuunnellut ja sisäistänyt kuulemasi, niin käytännössä olet käynyt nähtävyydellä.

Liekö toimittaja saanut viitteitä meidät matkastamme läpi Ranskan länsirannikon viime maaliskuussa.

Suunnittelimme Ullan kanssa paluumatkaa tietokoneen ääressä ja ottaen huomioon liikkumisrajoitteemme teimme matkan mielenkiintoisiin kohteisiin. Museon ja luontokohteet, jotka vaativat runsaasti kävelyä, jätimme väliin.

Ensimmäinen päivä oli tarkoitus ajaa Torreviejasta Almansan ja Zaragosan kautta Jacaan, Pyreneitten eteläpuolelle.

Toinen päivä kului vuoriston ylityksessä lumisilla teillä. Ranskan puolella matkamme jatkui Daxin kautta Bordeauxiin ja edelleen pieniä rantateitä Royaniin. Yön vietimme Marennes-nimisellä paikkakunnalla.

Kolmantena päivänä tutustuimme Rochefortin juustoihin ja mutkitellen matkasimme Kanaalin rannalle tutustumaan Mont Saint-Michel linnoitukseen. Yövyimme Caenissa.

Neljäs päivä kului
ajellessa Belgiaan.

Viidentenä päivänä nukuimme Saksassa ja kuudentena saavuimme Tanskaan Fredriks
havniin, jossa minulla oli kaksipäiväinen suunnistus.

Ohessa reitti ja suunnitelma.


Reittimme karkeasti.


Tässä alustava suunnitelma ensimmäisiksi päiviksi.
Niin...
Tämähän jäi sitten tekemättä, kun tuli tämä korona!
Tulimme suorinta moottoritietä kotiin.


maanantai 7. syyskuuta 2020

Kyykäärme

Tänään harrastin rauhallista ulkoilua lähimaastossa.

Se verran aurinko porotti taivaalta, että yksi hiekanvärinen nuori kyy oli lekottelemassa soratiellä.
Otin siitä yhden kuvan vasta-aurinkoon.

Sitten siirryin toiselle puolelle saadakseni paremman kuvan. Olin niin varomaton, että sehän lähti luikertelemaan heti suojaan.


Paremmat kuvat siitä jäänevät sitten ensi vuoteen.




sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Sauvon suunnistus

Taas oli suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa. En nyt tarkoita Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelua, vaikka nuorena miehenä se oli tapahtuma, jonne oli pakko päästä paikalle katsomaan. Siis silloin kun se järjestettiin Helsingissä.

Enkä myöskään F1-kisaa Monzassa – sehän nyt ei ole urheilua sanan varsinaisessa merkityksessä. Monzassa olen käynyt kerran katsomassa sitä, että suomalaiset eivät voita kisaa Italian maaperällä.

Kyse oli kansallinen suunnistuskilpailu Sauvon avokallioilla. Ratamestarina Olli Axelin, Annan serkku. Suhteet eivät yhtään auttaneet, en edes tunne kyseistä herraa.
Ratamestari sääli meitä vanhempia herrasmiehiä, ei vienyt rataa pahimmille jyrkänteille. Valitettavasti myös parhaat maastonosat jäivät meiltä käyttämättä.

Joten rata oli helppo, virheitä ei pahemmin tullut kellään. Reitinvalintoja ei tällä lyhyellä radalla voinut tehdä. Paras reitti oli suoraan rastilta rastille.

Muuten tuli täysin puhdas suunnistussuoritus, mutta kolmoselle mennessä en ollut oikein varma itsestäni ja jouduin hiukan jarruttelemaan, että löysin rastille. Alle puoli minuuttia siinä hukkui.

Puhdas suoritus ei auttanut kovakuntoisempia vastaan. Hävisin voittajalle seitsemän minuuttia 2,3 kilometrin radalla. Sehän tekee kolme minuuttia kilometrille. Sellaista vauhtia olisin pystynyt pitämään tässä maastossa neljäkymmentä vuotta sitten.

Sijoitukseni yhdeksäs, hiukan puolen välin paremmalla puolella.

Jotain on siis tehtävä, taidan vaihtaa valmentajaa...



perjantai 4. syyskuuta 2020

Nauvon fasaani

Teimme kahden päivän reissun Nauvoon. Tulimme takaisin ns. häntä koipien välissä – kyllästyimme jatkuvaan sateeseen.

Eilen kävimme kirkonkylässä syömässä. Ensimmäisen kerran tänä kesänä kunnioitimme L’Scalea läsnäolollamme. Ulla söi lampaankyljykset ja minä pippuripihvin. Molemmat tilattiin mediumina. Ullan oli läpikypsä ja minun medium+. Kaiken lisäksi olivat unohtaneet riiputtaa minun sisäfilettä, se oli hiukan sitkeä. Saattaa mennä taas muutama vuosi ennen kuin palaamme tähän ravintolaan.

Paluumatkalla tulimme hiekkatietä pitkin. Puolessa välissä matkaa tiellä oli fasaanipariskunta syömässä tiellä. Ilmeisesti traktorin kuormasta oli valunut tielle jyviä. Uros oli sitkeästi puolustamassa ruokaansa eikä lähtenyt mihinkään. Pysäytin auton ja otin muutaman kuvan kännykällä ikkunan läpi.

Kun uros ei lähtenyt niin avasin oven ja siirryin ulos kuvaamaaan. Samassa yli lensi iso haukka ja naarasfasaani syöksyi ojaan. Sen
perässä tuli poikanen, jota en ollut aiemmin nähnyt. Uros ei hievahtanut.

Otin pari kuvaa ja menin takaisin autoon. Lopuksi kun auto liikkui fasaani siirtyi sen verran sivuun, ettei jäänyt auton alle.


Ulos tultuani fasaani lähti hiukan kauemmas.


Uros oli metrin päässä autosta ja katseli sen näköisenä,
että mitä mä hänen reviirillään oikein teen!


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Iltarusko

Kävin Seatin kanssa huollossa. Olivat unohtaneet asentaa ennen luovutusta lohkolämmittimen ja sisäilmapuhaltimen. Sain sijaisautoksi käyttööni 70 kilometriä ajetun Aronan. Erona oli, että tässä autossa oli älykäs vakionopeussäädin. Kun sen laittoi normaalisti päälle ja eteen tuli hitaampaa nopeutta ajava auto, niin tämä automaattisesti alensi nopeuden edellä ajavan nopeuden mukaan. Ja kiihdytti tarvittaessa.

Kun palautin auton, niin totesin myyjälle, että annoit sitten kiusaksi mulle koeajoon tällaisen härpäkkeen. Kaveri naurahti ja totesi, että aletaanko heti hieromaan kauppaa. En vielä istunut neuvottelupöytään.

Illan suussa ajelimme mökille Nauvoon.

Kävin kokemassa riistakameran. Ja auringon laskiessa kuvasin iltaruskon. Olipa se hieno ja punainen.



tiistai 1. syyskuuta 2020

Sadan kilometrin pyöräily

Heräsin aamulla kellon soittoon, kun oli tärkeä tehtävä päivällä.

Oura-sormus ilmoitti aamulla, että kaipaan lepoa, syke oli yöllä korkea ja rauhoittui vasta aamutunneilla. Kehotti lepäämään!

Olimme sopineet Maijan kanssa treffit Kuralassa tarkoituksena pyöräillä Kyröön synnyinkotiani katsomaan. Ajoin treffeille hyvin rauhallisesti, silti pulssi kipusi taivaisiin.
Tavatessamme kerroin Maijalle tilanteen ja sanoin, että täs
saattaa tulla lyhyt reissu.
Olin etumiehenä ja pidin rauhallista vauhtia. Kymmenen kilometrin jälkeen pulssi rauhoittui, missään vaiheessa ei tuntunut pahalta.

Ensimmäinen juomatauko oli ennen Liedon keskustaa, käytin tilaisuutta tyhjentää rakko metsän puolella.

Pääsimme pyöräteitä pitkin aina Liedonperän risteykseen saakka. Kysyin Maijalta teemmekö pienen kierroksen pikkuteitä pitkin vai ajammeko muutaman kilometrin kymppitietä pitkin. Kym
ppitie voitti, siinä oli leveät pientareet ja aamun liikenne jo hieman rauhoittunut. Selvisimme hienosti Tarvasjoen tiehaaraan.

Tarvasjoen kirkolle pidimme kunnon tauon ja jatkoimme matkaa kohti Karinaisten pitäjää – se on nykyään liitetty Pöytyään.

Seuraava pysähdys oli sitten Karinaisten kirkko, siellä minua ei kuitenkaan Maijan tiedon mukaan ole kastettu, vaan seurakuntasalilla Kyrössä.
Kävimme myös sisällä kirkossa, suntio oli siistimässä kirkkoa sunnuntain konfirmaatiota varten. Jututimme henkilökuntaa ja katselimme kirkkosalia sekä kirkkoherrojen kuvia.

Matka jatkui, heti kirkon jälkeen oli kunnan urheilukenttä, jossa olen ollut keräämässä palkintoja yleisurheilussa. Sitä ei enää ollut, osa palkinnoista on edelleen hallussani.

Seuraava kohde oli Kyrön koulu, jossa olen aloittanut koulutieni. Sitä rakennusta on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, oli nyt paljon komeampi kuin 65 vuotta sitten.

Myös synnyinkotini oli ehostettu hienoon kuntoon – siellä kävin joku vuosi sitten Maijan kanssa vuodattamassa kyyneleitä. Nyt jutu
timme vain naapuria, joka ei kyllä asunut paikalla meidän siellä ollessamme.

Kyröstä ajoimme Auraan radanvarsitietä. Se oli hiekkapintainen, mutta hyvässä kunnossa. Ja meno tuntui helpolta kun 50 kilometrin vastatuuli vaihtui myötäiseksi. Tässä vaiheessa uskoin kesän saapuneen ja vaihdoin pitkät housut trikooshortseihin.

Ennen Auraa jouduimme taas isolle tielle rekkojen sekaan, mutta tällä kertaa selvisimme kilometrin osuudella. Auran keskustasta selvisimme hyvin ja pidimme seuraavan tauon pitäjän kirkolla.

Kun pääsimme Liedon alueelle saimme taas pyörätien allemme. Kun neljä tuntia oli kulunut alkoi hartioita kivistää, se ei ollut erityisen herkullista. Myös ahteriosasto alkoi siinä vaiheessa protestoida matkan pituutta. Hyvällä pohjakunnolla ja jumalattomalla sisulla jatkoin matkaa ihan kotiovelle asti.
Maijalla tuntui reissu olevan paljon helpompi. Mutta hän onkin pyöräilijä.

Jouduin tekemään yhden ylimääräisen korttelin ympäriajon Huhkolassa jotta saisin sata kilometriä täyteen. Ja tulihan se!

Ihan pian en tätä matkaa uudestaan tee. Mutta ehkä kuitenkin vielä joskus...


Karinaisten kirkko ja kulkuvälineemme.


Kyrön koulu, vasemmalla oleva lisäsiipi on rakennettu myöhemmin.

Syntymäkotini. Matala osa on rakennettu lähtömme jälkeen.


60 km takana, ilme alkaa olla jo hieman kärsivä!


Garminin kertomus hulluttelustamme. Tuo lämpötila 11,1 astetta oli tilanne lähdössä.