lauantai 26. syyskuuta 2020

Persialaiseen runouteen tutustumassa

Olimme Ullan kanssa tänään Neuroliiton järjestämässä koulutuksessa MS-potilaille ja heidän läheisilleen. Se järjestettiin hotelli Juuliassa ja kesti kuusi tuntia.

Menimme sinne taksilla, Ullalla on taksikortti ja sen käyttö tuli halvemmaksi kuin oman auton parkkimaksut.
Käytämme taksia ehkä kymmenen kertaa vuodessa, mutta tulimme kotiin
taksilla kait hiukkasen horjuen myös pari viikkoa sitten. Kuskimme oli kotoisin Kurdistanista ja juttelimme hänen kanssaan niitä näitä rakentavassa hengessä.

Tänään tilasin taksin paluumatkaamme varten ja kun näin kuljettajamme, kysyin oletko Kurdistanista. Hän vastasi hymyillen, että kyllä hän on ja että muistaa minut.

Jatkoimme siitä mihin jäimme viimeksi.
Hän kertoi sunni- ja shiiamuslimien eroista. Hän oli kotoisin Iranin puolelta ja oli itse shiia. Shiiat ovat pienempi ryhmä, hänen mukaansa heitä on muutama sata miljoonaa. Sunneja on on yli miljardi.

Hän kertoi, että ryhmät erosivat jonkun sukuriidan takia
1400 vuotta sitten ja riita jatkuu edelleen. Kuskimme piti naurettavana jatkaa riitelyä, kun periaatteessa islam on rauhan uskonto ja rikos, josta riita johtui on jo varmasti vanhentunut.

Uskonnosta pääsimme runouteen ja kerroin tutustuneeni Omar Khaijjamin runouteen. Hän kertoi, että Khaijjamin runoista vain pieni osa on hänen itsensä kirjoittamia. Kun kysyin miten Omarin runo
mä kainalossa koraani ja kannu toisen alla, sopii kunnolliselle islamilaiselle runoilijalle, kuskimme totesi, ettei se sovi ollenkaan eikä Khaijjam olisi sellaista kirjoittanut.

Hän kehoitti minua tutustumaan persialaisen Saadin runouteen, se on paljon parempaa ja oikeampaa tulkintaa persialaisuudesta.

Lupasin tutustua aiheeseen ja toivoin, että voimme keskustella asiasta, kun hän seuraavan kerran kuskaa meitä kotiin.


Elämänkokemustensa perusteella Saadi asetti kyseenalaiseksi materiaalisen rikkauden tavoittelun ja katkeruuden. Oikeita elämänarvoja hänen mielestään ovat kärsivällisyys, askeesi ja tunteiden puhtaus. Lisäksi hän arvosti vapauden ja oikeudenmukaisuuden tavoittelua (lähde Wikipedia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti