Hiljaisen maan lapsi

Pakkasimme taas eilen aamulla tavaramme ja ajoimme Nauvoon, hiljaisuuteen.

Hiljaisuus johtui etupäässä siitä, että jätin kuulolaitteeni kotiin.
Linnunlaulua en silloin tavoita. Ulla nukkui yön huonosti ja otti päiväunet, joten hänenkin äänensä vaipui. Ja koronan takia lentoliikenne on seis, joten niitäkään ääniä ei kuulu.

Perillä odotti nurmikoiden leikkuu ja riistakameran haku metsästä. Lisäksi polkujen vierustoja pitää niittää, jotta punkit eivät levittäisi sitä toista tappavaa tautia.
Sen verran onnistuin kävelemään pitkässä ruohossa, että illalla punkkitarkastuksessa löysin itsestäni kesän ensimmäisen punkin – sellaisen juuri ja juuri silmillä nähtävän nymfin. 

Tulomatkalla poikkesimme kirkonkylässä ostamassa nauvolaisia uusia perunoita. Ne nautimme itsegraavatun lohen ja sillin kanssa. 

Kyllä ihmislapsen kelpaa!

Tätä seuraavat kaksi kuukautta, NAM.

Seinilläkin on korvat?

Hirviperhe Möljällä.

Haarapääsky langalla.

Sinitiainen lähtee ruokailemaan.

Puolikuu iltataivaalla.

Turkulainen raitiotie

Turun kaupunki kyseli yhteistyössä Åbo Akademin ja Tampereen yliopiston kanssa turkulaisten mielipiteitä kaupungin keskustan liikenteestä ja sen kehittämisestä osana uuden yleiskaavan valmistelua. 

Professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista kertoo, että tutkimusprojektin alustavien tulosten mukaan kaupunkilaisten kanta on selvä.
– Yksityisautoilua on vähennettävä keskustassa, turkulaiset haluavat vähentää keskustan läpikulkuliikennettä, Grönlund kertoo tiedotteessa.

Kyselyyn vastanneista 2 463 henkilöstä selvä enemmistö ei kannata raitiotien rakentamista Turkuun. Lisäksi kaksi kolmannesta vastaajista toivoo kaupunkiin lisää kävelykatuja.

Jos kyselyssä olisi tiedusteltu myös kansalaisten mielipidettä kaupungin osallistumisesta kolmellakymmenellä miljoonalla Ratapihan kehittämiseen, niin tulos olisi varmaan ollut sama.

Jos olisi vielä kysytty, mihin pitäisi sijoittaa kaupunginjohtaja Minna Arve, niin sijoituspaikaksi olisi tullut se paikka, jossa pippuri kasvaa.
Tai sitten vielä vähän kauempana.

Mutta on sentään hienoa kuulla, että meillä turkulaisilla on jalat maassa ja enemmän järkeä kuin päättäjilla, luottamushenkilöillä ja virkamiehillä.
Taas kerran todistettiin se ikiaikainen ihmetys kuinka vähällä järjellä meitä johdetaan.

Rokotetutkimuksessa

Pienen tauon jälkeen pääsin taas mukaan rokotetutkimukseen.
Viime vuonna aloitin tässä tutkimuksessa, jolla kartoitetaan keuhkoahtaumataudin rokotteen turvallisuutta.
Rohkeana suomalaisena ei siis riitä, että hermoilen selviänkö hengissä koronasta – lisään tuskaa kuormaan menemällä vapaaehtoisesti testaamaan selviänkö hengissä tästä rokotteesta.
Viive johtui talvesta Espanjassa ja keväästä koronassa. 

Ensin menin Terveystalossa lääkärin juttusille. Hän kyseli vointiani ja terveyttäni. Kun ne olivat kaikin puolin kunnossa, paransimme muuten vain maailmaa. Lääkärillä ei tuntunut olevan kiirettä ja kaikkihan tietävät vanhojen eläkeläisten kiireet: jäävät suustaan kiinni vaikka koko päiväksi.

Sitten seikkailin itseni labraan, jossa luovutin verta yhden tuubillisen. Ja taas sain jutella miellyttävän naisihmisen kanssa.

Seuraavaksi minun piti mennä terveydenhoitajan juttusille. Hän oli uusi tuttavuus, aikaisemmin olin käynyt hänen kollegansa pakeilla. Muistin, että he olivat samassa kerroksessa kuin lääkäri, mutta käytyäni kolmannen kerroksen kaikki ovet läpi huomasin erehtyneeni. Kysyvä ei tieltä eksy ja sain opastuksen neljänteen kerrokseen.

Sieltä löysin uuden naisystäväni ja pääsimme asiaan.
Nimittäin hän sujautti rokotteen vasempaan käsivarteen, suonen sisäisesti.
Hän antoi minulle kuumemittarin, millimetrimitan ja päiväkirjan.
Päiväkirjaan merkitsen lämpötilan – siis omani – joka päivä. Lisäksi sinne tulee antaa tieto pistoksen ympäristön tilasta, punoituksesta (mitata sen halkaisija, siksi mitta) ja muista murheista.
Lisäksi siellä vastataan kaikenlaisiin intiimeihin kysymyksiin päivittäin. Nämä tavarat laitettiin kauniiseen kassiin.

Sen jälkeen minut ohjattiin käytävälle ja käskettiin odottaa puoli tuntia mahdollisten haittavaikutusten ilmenemiseksi.
Sitten paikalle tuli tämä terveydenhoitaja ja toinen, jonka tunsin jo aikaisemmin. Juttelimme taas hetken mukavia ja sain lopuksi luvan lähteä. Iloisesti vilkutin heille ja lähdin. Toinen neidoista kutsui minut takaisin ja sanoi, että voisiko herra ottaa myös tämän paiväkirjakassin mukaansa. 

Otin sen ja pyysin, että he ottaisivat minuun yhteyttä, jos tulee joku dementialääkkeen tutkimus. 

Pitivät sitä hyvänä ideana.

Päiväkirjan ensimmäinen sivu

Sokerileipuri

Tänään taas ryhdyin leipomaan. Hieman kismitti se viimekertainen. Lopputulos kun oli koostumukseltaan enemmän sämpylöitä kuin pullia. Mutta kyllä ne meidän pullahiirelle kelpasivat ja söin niitä minäkin.

Viime kerrasta viisastuneena laitoin keittiön pöydälle kaikki ainesosat valmiiksi ja mittasin niitä ohjeen mukaiset määrät. Paitsi jauhoja, ostin tänään 2 kg:n pussin ja tähän piti laittaa jauhoa 900 grammaa. Totesin, että kyllähän mä näen pussista, milloin on tullut tarpeeksi jauhoa taikinaan.

En muuten nähnyt.
Jauhoja tuli aivan liian vähän mutta ajattelin, että kyllä se taikina noustessaan tulee sopivaksi.

Ei muuten tullut.
Kun nousukausi oli ohitettu, otin taikinan kulhosta ja laskin sen keittiön pöydälle. Siis sen osan, jonka sain irti kulhosta. Oli pakko lisätä tässä vaiheessa jauhoja taikinaan. Kun käteni olivat taikinan peitossa, olin pakotettu kutsumaan ensimmäisen vaimoni kaatamaan lisää jauhoja. Niitä lisätessä sain sitten oppitunnin leivonnasta.
En ehkä ollut kovin vastaanottavaisella tuulella opetukselle. Voisi sanoa, etten ollut opetuslapsi.

Taistelun jälkeen pystyin tekemään taikinasta pikkuisia pullia ja asettelin ne pellille nousemaan. Tai siis kahdelle pellille, niitä tuli aika paljon.

Annoin niiden nousta uudelleen pellillä liinan alla. Eivät ne paljoa nousseet. 

Mutta kun laitoin te uuniin 225 asteeseen, niin johan alkoi tapahtua. Siellä ne muhinoivat hetken päästä kylki kylkeä vasten. Hirvitti oikein tuollainen lähentely ja vielä korona-aikana!
Ulkonäkö oli jälleen hiukan sitä sun tätä. Ja olen kyllä ihan pikkuisen parempia pullia saanut elämäni aikana. 

Taidan vaihtaa alaa!

Oli hiukan löysää tämä mun taikinani.

Vaimo tuli vahingoniloisena ottamaan kuvaa.
Syy selvisi nähtyäni tämän.
Onneksi oli tämä Finisher-paita päällä.
Se on loppu nyt, pullan leipominen!

Suhteellisen hyvän näköisiä?

Kakskerran järven kierto

Ensimmäinen kunnon kesäpäivä täällä rannikolla.

Olen kuullut, että ihan oikeat pyöräilijät harjoittelevat kiertämällä Kakskerran järven, niinpä lähdin kauppareissun jälkeen sotkemaan polkimia. Aurinko paistoi eikä tuulikaan haitannut. Tosin kun keskinopeus on yli kaksikymmentä kilometriä tunnissa, niin tyynellä säällä on koko ajan kohtuullinen vastatuuli.

Otin mukaan litran juotavaa ja pari geeliä energian saannin turvaamiseksi. Vaikka ei tällainen rasvaprosentilla 24 varustettu lihava poika energiaa tarvitse – sitä voi ottaa huoletta rasvakudoksesta vatsan ulkopuolelta.

Ensimmäisen pysähdyksen tein Satavan saarella. Siellä oli meidän kesämökki, jonka isäni rakensi yhden kohtuullisen pätevän apumiehen kanssa. Hiukan minua se silloin kismitti, en päässyt sinä kesänä ansiotöihin ja olin niin sanotusti p.a. koko kesän ja seuraavan talven.
Ajoin mökin lähelle ja otin kuvan siitä. Ennen vanhaan siitä meni tie mutta nyt se vanha tiepohja oli rakennettu täyteen talviasumuksia. Myös meidän mökkimme lienee nyt ympärivuotisessa käytössä.

Pyörätietä pitkin pääsi aina Kakskerran saarelle asti ja siihen saakka mäkiä oli varsin vähän. Järven kierto olikin sitten mäkistä ja puolet siitä oli ilman pyörätietä. Liikenne oli varsin rauhallista aamupäivällä sekä autojen että pyöräilijöiden suhteen. 

Siellä näin pellolla patsaan, joka muistutti elävästi hirveä. Pysähdyin sitä katselemaan, se ei minuuttiin hievahtanutkaan. Sitten se kääntyi ja näin sen katseen suunnassa lähestyvän toisen hirven. Rauhallisesti ne kohtasin ja tervehtivät toisiaan turvat vastakkain. 

Sitten ne lähtivät jatkamaan matkaansa yhdessä. Lienevät olleen viime vuoden poikastuotantoa.

Paluumatkalla tilanne olikin sitten liikenteen suhteen toinen. Pyöräilijöitä tuli vastaan kymmenittäin ja muutama kilpapyöräilijä ohitti meikäläisen vauhdikkaasti.

Vähän Kakskerran kirkon jälkeen mutkaisessa alamäessä tuli kaksi naista pyöräillen vastaan, etumaisen olemus vaikutti hiukan siskoltani Maijalta, mutta siinä vauhdissa en ollut varma asiasta enkä kääntynyt perään tarkistamaan tilannetta.
Jälkeenpäin selvisi, että Maija se oli!

Kaiken kaikkiaan matkaa tuli taitettua 54 kilometriä ja nettoaikaa kului alle kaksi ja puoli tuntia. Se oli pisin pyörälenkki moneen vuoteen.

Reitti ja statistiikka

Hirvet. Kännykän kuvan tarkkuus on häkellyttävän hyvä

Noin vuonna -65 valmistunut kesämökkimme.

Sata miinus piikki

Vaikka tänään oli maanantai, niin oli kuitenkin juhlapäivä.

Nimittäin kaksi entistä työkaveriani täytti juhlalliset vuodet sata miinus piikki. Niille nuorille, jotka eivät ole eläneet prätkäaikaa pitää kertoa, että sata ja piikki oli kutsumanimi moottoripyörälle, jonka iskutilavuus oli 125 kuutiosenttimetriä.
Matemaattisesti lahjakkaat ihmiset osaavat laskea kuinka vanhoja (tai siis ei nyt varsinaisesti vielä vanhoja) ovat nämä satamiinuspiikkiset!

Toinen näistä on Koivusalon Eero. Hänen kanssaan aloitimme yhteisen työrupeaman 70-luvun alkupuolella myyntihommissa Projectalla. Pari kertaa polkumme erkanivat, mutta löysimme taas toisemme ja jäimme parin vuoden välein eläkkeelle täysinpalvelleina Eurotecin tiimistä. 

Eeron kanssa olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä myös kymmenvuotisen eläkkeellä olomme ajan. Olemme tulleet aina hyvin toimeen ja kunnioittaneet toistemme vahvuuksia. Ja heikkouksiahan meillä kummallakaan ei ole edes ollut!

Ja toinen tänään satamiinuspiikkinen on ensimmäisen työnantajani (valmistumisen jälkeen) Projectan omistajan vanhin poika Olli. Hän on valmistunut DI:ksi samasta opinahjosta Åbo Academista kuin Ulla. Hän oli Projectan toimitusjohtaja silloin kun irtisanouduimme ja perustimme Eurokone Oy:n. Kymmenen vuotta myöhemmin hän palkkasi minut uudelleen töihin Projectaan. Tein siellä viikon töitä, mutta emme päässeet yksimielisyyteen työsopimuksesta ja siten työsuhde jäi hyvin lyhyeksi. 

Vielä kolmannen kerran keskustelin Ollin kanssa yhteisestä tulevaisuudesta. Olimme kaksikymmentä vuotta sitten myymässä Eurotecin osakekantaa ja keskustelimme vakavasti osakkeiden myynnistä hänen kanssaan. 

Se ei toteutunut vaan myimme osakkeet firman palveluksessa olleelle triolle – he painavat edelleen ansiokkaasti pitkää päivää, vaikka helppoa se ei ole nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Me olimme siirtyneet euroon jo paljon ennen Suomea!

Saunalenkki

Eilispäivän ahersin siivoamalla rantavajan.
Siellä oli ollut vieraita viime talvena. Lepakot olivat löytäneet sen talvimajakseen ja yhden peitteen alla oli runsaasti ulostetta. Ulosteessa kuulemma viihtyvät kaikenlaiset loiset eikä ne ole kovin mukavia – tuskin sentään yhtä pahoja kuin koronavirus.

Siivosin ensin sen ulostehyllyn ja sitten koko vajan. Hengitin pelkästään ulospäin koko operaation ajan enkä huomannut ainakaan välittömästi mitään isompia altistuksia.

Siitä rohkaistuneena suuntasin saunalenkkini kirkonkylän suuntaan. Suunnan saneli tuuli, se oli kaakosta. Pyrin juoksemaan lenkit siten, että alun juoksen vastatuuleen ja lopun rullaan hyvävoimaisena myötäiseen.

Kävin kääntymässä kuuden ja puolen kilometrin päässä. Tänään oli tiellä liikennettä runsaasti. Viikko sitten arkipäivänä ei näitä pölyttäjiä näkynyt. Nyt näkyi sekä autoja että hyönteisiä. Ja yksi kyy. Kyy ei pölytä, ei ainakaan tämä yksilö. Se oli kuollut, vaikka näytti hyvävoimaiselta. Kyyn pää oli takaruumiin alla, siitä sen tunnisti hyvin kuolleeksi.

Menomatkalla tuli vastaan traktorilla perunakamreeri Vahalahti. Hän on jääkiekkokamreeri Ville Vahalahden serkku. Paluumatkalla hän oli jo apulaisineen ottamassa varhaisperunoiden päältä toista muovia. Taitaa olla yöpakkaset loppumassa, kun perunan päälivaatetusta kevennetään.

Kunto alkaa pikku hiljaa parantua. Tein tämän pitkiksen jo alle seitsemän ja puolen minuutin km-vauhdilla ja sykekin pysytteli alle sadankolmenkymmenen.

Lenkki, lähtö ja maali tuosta vihreän palluran sisällä olevasta nuolesta.

Kyy oli tässä asennossa ja tunnin päästä paluumatkalla edelleen.
Ihmisten kyyviha on laskemassa, kun kukaan ei ollut ajanut sen yli uudelleen.

Pasianssi-päivä!

Kävin eilen viemässä riistakameran Möljälle, kävelin mennen tullen. Kamera oli kaulassani valmiina ikuistamaan hirvet, sudet ja muut metsän eläimet.

Vasta laskeutuessani mäen huipulta kohti Möljän suoaluetta kohtasin ensimmäiset valkohäntäpeurat. Katseeni oli suunnattu suolle ja edestäni lähti kaksi peuraa pakoon, etäisyyttä niihin oli alle kaksikymmentä metriä. Lähestyin hiljaa vastatuuleen, eivät nähneet minua aikaisemmin. Mutta niin nopeita olivat, etten niitä kuvaamaan ehtinyt.
Alhaalla näin kaksi kurkea, jotka lähtivät pakoon, jälleen myöhästyin.
Paluumatkalla näin vielä yhden peuran läheltä, kuvaa en saanut. Kyllä täällä niitä on runsaasti, kun keskellä päivää näkee kolme otusta.

Järvellä pysähdyin jututtamaan mökkiläistä. Viime syksynä myytiin toinen järven rannan tontti, jolla on rakennusoikeus. Järvi on suojelukohde eikä sinne muita mökkejä tulekaan. Uutta omistajaa ei ole vielä näkynyt eikä hän ole ainakaan rakennuslupaa hakenut.
Sain opastusta järven uudesta eliöstä. Se on jonkinnäköinen etana, jolla on pyöreä kotilo selässään – vaikka eihän kotilot ole etanoita. Kuulemma niitä on pari vuotta näkynyt, minulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Tänään on kansainvälinen pasianssipäivä. Osallistuin Microsoftin Solitaire juhlaturnaukseen, jossa oli kisa ja kaikki pelit ratkaistuaan saa 10.000 pistettä. Se on ainoa palkinto, joka minulla on tässä harrastuksessa saamatta.
Tänään onnistuin ratkomaan kaikki ja sain siitä kunniakirjan. Ai että mä olen nyt ylpeä! 😜

Uusi kotilolaji?

Kirsikat kukkivat jo saaristossakin!

Pääsin kymppitonnareihin!

Leppälintu pesänvaltaajana

Ajoimme eilen mökille.

Nurmikon ajo piti aloittaa, vanha ruohonleikkurikin lähti vielä käyntiin, mutta monta kertaa sitä sai houkutella. Pitäisi kait vaihtaa öljyt ja tyhjentää syksyllä tankki. Ja on kait siellä joku sytytystulppakin huoltoa vaatimassa. Kymmenkunta vuotta leikkuri on toiminut huoltamatta.
Riistakamerassa oli runsaasti kuvia. Pääasiassa peuroista, mutta oli sinne eksynyt yksi kuvapari hirvestäkin.

Tänään olen katsellut lintujen pesänrakennusta.
Lehtikuusen pöntössä pesi viime vuonna kirjosieppo, nyt siellä pesii tiainen. Kirjosieppo on kyllä sellainen pyrkyri, että saattaa vielä vallata pöntön itselleen. Mahtaisiko se hautoa tintin munat valmiiksi?

Tiainen on pesinyt vuosikaudet talon nurkkalaudan alla. Nyt siellä vaikuttaa leppälintu. Se käy lehtikuusessa ruokailemassa ja pitää tintin loitolla.

Talon nurkan pesän edessä on maalaamaton lauta. Sen hakkasin paikoilleen viime kesänä kun käpytikka oli päättänyt käydä pesällä ruokailemassa. Tuore lauta ei enää houkutellut tikkaa ja silloin tintti sai hoidettua pesueensa lentokuntoon.

Saa nähdä ovatko nämä asunnonvaihdot lopullisia.

Ilmansaasteita on täällä saaristossakin!

Sinitiaiset ovat nykyään yleistyneet nopeasti. Tämä on kyllä talitiainen.

Pandemia Paneliassa

Olin pyöräreissulla Satakunnassa. Paneliassa tulin järven rannalle ja siellä oli parin hehtaarin kokoinen alue, jolla ei kasvanut mitään, vain ohut ruohopeite.

Olin niin hämmästynyt tästä, että kaivoin kännykän esille. Paikan nimi oli Uusikylä ja hain sillä tietoa paikasta. Google tiesi, että kylässä oli ollut v. 1938 joku tautiepidemia, joka tappoi koko kylän väestön. Alue eristettiin ja kun vuosia myöhemmin tutkijat tulivat paikalle ja suorittivat kaivauksia, niin ne, jotka kaivoivat alueen maata, saivat myös kuolemaan johtavan sairauden. Ikinä ei selvinnyt mikä tauti oli kyseessä.

Mietin, että mitä tapahtuu, jos nyt ottaisin lapion ja kaivaisin maata. Mitään varoituksia asiasta ei ollut alueen ympärillä!

Kun tulin kotiin reissultani googlasin uudelleen asian. Uusikylä, Panelia, pandemia, 1938 ei tuottanut mitään tuloksia.

Olin hirveästi ihmeissäni!

Satakunnasta selvittyäni puin suunnistusvermeet päälle ja lähdin kartan kanssa kisaamaan. Kello oli vasta hieman yli yhdeksän aamulla. 

Turku-Rastit olivat tällä viikolla kotimetsissä. Laitoin kellon päälle ulko-ovella ja lähdin matkaan. Rasteille oli matkaa noin 800 metriä.
Siellä ei ollut lähtöpaikka – aloitin suunnistuksen rastiväliltä 6-7. Omatoimirasteilla tämäkin tapa on mahdollinen. Kaikki polut olivat tuttuja, joten kompassia ei tarvittu. Ainoan virheen tein rastivälillä K-1, siinä oli uusi Fresbee-rata ja vahva polku – niitä ei ollut kartassa. Lähdin ylittämään mäkeä liian aikaisin ja jouduin vaeltamaan rinteessä aika kauan ennen kuin tulin rastille.

Eilinen pyöräily painoi pahasti jaloissa, metsässä en jaksanut ottaa juoksuaskelia lainkaan.
Pitäisi ilmeisesti välillä ottaa edes yksi päivä rauhallisesti!

Reittiä Panelian matkasta ei ole, joten laitan tähän vain suunnistusreittini!

Maailmanennätys

Iltapäivällä otin polkupyörän esille ja lähdin polkemaan.
Tuuli oli pohjoisesta ja Forecan mukaan 5 metriä sekunnissa. Joten valitsin lähtösuunnaksi pohjoisen – on nimittäin kivampi palata väsyneenä kotiin myötätuuleen.

Suuntasin Lausteen läpi ja ohikulkutien yli Tuulissuon alueelle. Siellä oli pyörätiet remontissa, mutta läpi sentään pääsi.

Matka jatkui Liedon keskustan ohi kohti Parmaharjua. Tarkoitus oli käydä hyppyrimäen juurella, mutta pyörätie loppui kilometri ennen ja käännyin takaisin.
Paluumatkan tein hiukan eri reittiä ja lopussa jouduin mutkittelemaan, jotta sain 40 kilometriä täyteen.

Kotona Garmin sitten palkitsi minut uudella omalla maailmanennätyksellä. Tein ennätykseni tällä neljänkympin matkalla, se on joku pyöräilijöiden kilpamatka.
En kertonut Garminille, että ennätys tuli tehtyä sähköavusteisella vehkeellä.

Maailmanennätyksen reitti.

Anniskelu alkaa

Hallitus päätti eilen myös avata kapakat kesäkuun alusta lähtien. Pieniä rajoituksia sentään annettiin. Vain puolet paikoista saa olla asiakkaiden käytössä ja anniskelu pitää lopettaa kymmeneltä, vaikka ovet saavat olla auki yhteentoista.

Ravintolayrittäjät aloittivat hirvittävän valituksen – väärin helpotettu.
Valittamisen sijaan suosittelisin kapakoitsijoita tekemään vallan muuta.

Kapakoita olen harvoin nähnyt täyteen ahdettuna, sen ei pitäisi olla suurin murhe. Tosin käyn itse nykyään ravintoloissa lähinnä syömässä, tilaa on ollut yleensä runsaasti.
Illalla kun kansa lähtee ravintolaan irrottelemaan koronasta pelastumistaan, saattaa olla, että jotkut paikat olisivat tulleet täyteen.

Toinen ongelma oli näiden mielestä se, että viinan myynti pitää lopettaa tuntia ennen sulkemista. Silloin kun minä olin nuori, oli vastaavanlaisia säännöksiä. Mutta ennen valomerkkiä tilattiin tunnin juomat etukäteen. Kaipa se onnistuisi nykyäänkin.

Varsinkin kun nykynuoriso juo alkoholijuomia paljon siistimmin kuin 70-luvun nuoret.

Tässä yhteydessä käytän sanaa siisti merkitsemään määrää, en esimerkiksi pukeutumista.
Minun nuoruudessani ravintolassa oltiin kravatti kaulassa ja pikkutakki päällä.
Se oli siistiä jos mikä!

Ostoksilla

Hallitus suuressa viisaudessaan päivitti ohjeita meidän riskiryhmäläisten käyttäytymiseen.

Niinpä lähdimme vaimon kanssa ostoksille. Ensin valitsimme kohteeksemme taimimyymälän. Siellä ei ollut ruuhkaa ja pystyimme helposti pitämään etäisyyden parissa metrissä lähinpään vierashenkilöön.

Sen jälkeen siirryimme Lidliin ruokaostoksille. Tungos hieman kasvoi ja kahden metrin turvaväli alittui varmaankin useampaan kertaan. 

Innoissani tästä uudesta vapaudesta kotiin tultuamme laitoin ostokset jääkaappiin ja muille sopiville paikoille.
Lievä nälkä pääsi iskemään aamuisen tunnin juoksulenkin rasittamana ja tein sitten itselleni voileivän tuoreesta sämpylästä. Maistui hyvälle.
Vasta sitten muistin pestä reissun jälkeen käteni.

Pahaa pelkään, että korona iskee nyt holtittoman käytökseni takia.
Pitänee soittaa Trumpille ja kysyä asianmukaiset lääkitykset taudin estämiseksi.
Pakkasnestettä, tärpättiä ja etikkaa nautin ensi hätään – eiköhän tästä niillä selvitä! Illalla jatkan terveydenhoitoa saunalla, viinalla ja tervalla.

Taidetta ostamassa

Illalla katselin ohimennen iltauutisia TV:stä. Sieltä tuli yllättäen muutakin kuin korona-ruikutusta.
Surkuteltiin taiteilijoiden ja gallerioiden kohtaloa. Asiakkaita ei käy ja kauppa on olematonta.
Enpä ole minäkään gallerioita kiertänyt viime aikoina. Jos koskaan!

Mutta kyllä meille sellaista kakkosluokan taidetta on seinille ilmestynyt. Niin paljon, että osa niistä pölyyntyy vintillä. Eivät ne siis mitään Rembranteja ole, joten kosteus ja lämpötila saa vaihdella Suomen sään mukaan.

Ensimmäisen yhteisen taiteen Ullan kanssa hankimme seurusteluaikanamme Kristiinankadulla Turussa. Sitä ei ostettu galleriasta, kauppaa tehdessämme iltayöllä oli muistini mukaan vuorokausi jo vaihtunut. Olimme palailemassa koteihimme kait hiukkasen horjuen.

Meidät pysäytti elämää nähnyt nuori taiteilija melkoisessa jurrissa. Kainalossa taideteos, rahaa ei lain ja jano oli kova. Neuvottelujen jälkeen teos vaihtoi omistajaa viiden markan hintaan. Ravintolasta sai silloin oluen markalla, joten silläkin rahalla saattoi pitkittää krapulan alkamista.

Maalaus on vuodelta -69 ja taiteilijan nimi on Ilkka Kuronen. Koko 50-vuotisen avioliittomme ajan se on koreillut seinällämme. Olemme odottaneet, että kaimani saa hieman nimeä. Sitten voimme luopua siitä, kun joku tarjoaa teoksesta satatuhatta euroa.

Googlasin tekijän nimen tänään. Ei löytynyt mitään viitettä, että kaverin taiteilijaura olisi huimassa nousussa.
Taitaa käydä niin, että perilliset saavat aikanaan toimittaa tämän kierrätykseen muiden taideteostemme kanssa.

Tarjouksia odotellaan!

Ukkossuunnistus

Sunnuntai valkeni aurinkoisena, mutta kun lähdin suunnistamaan, niin alkoi hiljalleen sataa. Myöhemmin sade muuttui raekuuroksi. Ukkosen säestyksellä.

Ei missään saa olla rauhassa. Kotona jyrähtelee akkanen, suunnistaessa ukkonen. Ero on siinä, että suunnistaessa jyrinää kuulee äärimmäisen harvoin.

Olin tulostanut nelosen radan.
K-1-2: OK
2-3: Pitkä väli. Valitsin kierron vasemmalta, tuli vähemmän nousua, mutta nuo kuluneet polut on todella teknisiä ja vaikeita juosta.
3-4: Alkoi sataa, lasit meni sumeiksi. Se ei ollut kyllä selitys haulle, oikea oli, että mies meni sumeaksi.
4-5: Alkoi askel painaa
5-6: Mutkitellen perille
6-9: Ukkonen alkoi ja tein päätöksen oikaista suoraan ysille
9-M: Hitaasti perille. Ukkonen jyrisi ja alkoi kova raekuuro. Rakeet olivat herneen kokoisia ja isompiakin. Ohut tukkani ei suojannut iskuilta.

Alkoi tuntua siltä, että akkanen on ukkosta miellyttävämpi. Ei harrasta kuin henkistä väkivaltaa!

Rakeet kun tulin autolle. Olivat jo ehtineet osittain sulaa.

Pitkis

Minun piti mennä tänään suunnistamaan. 

Mutta taivaalta tuli aamulla vettä ja räntää. Alan olla sen verran hienohelma, että passasin suunnistuksen ja kiusasin itseäni pitkällä lenkillä.
Tässä iässä luokittelen juoksulenkin pitkäksi, kun siihen on käytetty aikaa yli puolitoista tuntia. Ennen riskiryhmään siirtymistäni vaatimus oli kaksi tuntia.

Pitkiä lenkkejä en ole viime vuoden alun jälkeen juossut kuin yhden, se tapahtui maaliskuun alussa.

Kunto ei vielä kestä jatkuvaa juoksua, aina välillä oli otettava kävelyaskelia.
Mutta jos ryhdistäytyisi ja juoksisi tällaisen kerran viikossa, niin kyllä se pikku hiljaa alkaisi kulkea. 

Onneksi tuli tuohon edellisen lauseen alkuun kirjoitettua sana JOS!

Tällaisia oli lenkkiseurana!

Garmin piirsi kartan lenkistä.

Miljardit alennuksessa?

Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on pelastaa tässä koronakriisissä mitä pelastettavissa on.
Eilen he jakoivat viisisataa miljoonaa.
Tänään miljardin.
Huomenna lisää.
Rahaa tuntuu olevan jaettavaksi, vaikka euroja ei voi painaa ihan samaan tahtiin kuin markkoja enen vanhaan.

Jos hiukan fundeerataan, ketkä tämän ilon loppupelissä maksavat.
Meitä on viisi ja puoli miljoonaa suomalaista.
Lapset ja nuoret eivät vielä kanna taloudellista vastuuta. Sitten on laumoittain näitä mamuja, työttömiä, eläkeläisiä ja muita, jotka elävät toisten siivellä osallistumatta taloustalkoisiin.

Jos lasketaan, että maassa on kaksi miljoonaa niitä, jotka maksavat enemmän veroja kuin ottavat tukiaisia valtion pohjattomasta kassasta.
Näin olettaen jokainen miljardi, jonka valtio pistää menemään tietää lisäveroa näille kahdelle miljoonalle viisisataa euroa. Keskimäärin.

Jos tästä paskasta selvitään kuiville kahdellakymmenenellä miljardilla, niin se tarkoittaa keskimäärin kymppitonnin lisäveroa per veronmaksaja. Siis sellainen veronmaksaja, joka ei saa tukiaisia valtiolta enempää kuin maksaa veroja.
Nämä pummit, jotka vain peesaavat, niitähän tämä homma ei koske.

Ja tämä kymppitonni tulee siis jo maksettavien verojen päälle.
Sehän ei ole iso raha ministerin palkkaa nauttiville. Mutta pienituloiselle se on omaisuus. Mutta niitähän ei tämä maksurumba koskekaan.

Joten siitä vaan miljardit kehiin. Kyllä Wahlroosien kukkarot kestävät ja mielellään maksavat. Jolleivät ole jo muuttaneet Englannin Kanaalin verovapaille saarille!