Sata miinus piikki

Vaikka tänään oli maanantai, niin oli kuitenkin juhlapäivä.

Nimittäin kaksi entistä työkaveriani täytti juhlalliset vuodet sata miinus piikki. Niille nuorille, jotka eivät ole eläneet prätkäaikaa pitää kertoa, että sata ja piikki oli kutsumanimi moottoripyörälle, jonka iskutilavuus oli 125 kuutiosenttimetriä.
Matemaattisesti lahjakkaat ihmiset osaavat laskea kuinka vanhoja (tai siis ei nyt varsinaisesti vielä vanhoja) ovat nämä satamiinuspiikkiset!

Toinen näistä on Koivusalon Eero. Hänen kanssaan aloitimme yhteisen työrupeaman 70-luvun alkupuolella myyntihommissa Projectalla. Pari kertaa polkumme erkanivat, mutta löysimme taas toisemme ja jäimme parin vuoden välein eläkkeelle täysinpalvelleina Eurotecin tiimistä. 

Eeron kanssa olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä myös kymmenvuotisen eläkkeellä olomme ajan. Olemme tulleet aina hyvin toimeen ja kunnioittaneet toistemme vahvuuksia. Ja heikkouksiahan meillä kummallakaan ei ole edes ollut!

Ja toinen tänään satamiinuspiikkinen on ensimmäisen työnantajani (valmistumisen jälkeen) Projectan omistajan vanhin poika Olli. Hän on valmistunut DI:ksi samasta opinahjosta Åbo Academista kuin Ulla. Hän oli Projectan toimitusjohtaja silloin kun irtisanouduimme ja perustimme Eurokone Oy:n. Kymmenen vuotta myöhemmin hän palkkasi minut uudelleen töihin Projectaan. Tein siellä viikon töitä, mutta emme päässeet yksimielisyyteen työsopimuksesta ja siten työsuhde jäi hyvin lyhyeksi. 

Vielä kolmannen kerran keskustelin Ollin kanssa yhteisestä tulevaisuudesta. Olimme kaksikymmentä vuotta sitten myymässä Eurotecin osakekantaa ja keskustelimme vakavasti osakkeiden myynnistä hänen kanssaan. 

Se ei toteutunut vaan myimme osakkeet firman palveluksessa olleelle triolle – he painavat edelleen ansiokkaasti pitkää päivää, vaikka helppoa se ei ole nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Me olimme siirtyneet euroon jo paljon ennen Suomea!