torstai 7. toukokuuta 2020

Tukholmassa


Vajaat neljä viikkoa sitten tulimme takaisin Espanjasta. 

Saavuimme silloin illan suussa Viking Linen satamaan Tukholmassa. Näin (ja tiesin), että ylitämme ruuhkamaksun tarkastuspisteen, jossa auton rekisterikilpi kuvataan.
Ja
lasku lähetetään ruuhkan aiheuttajalle jälkikäteen.

Hurrit kiikuttivat
kameran filmin kehitykseen, kirjoittivat rekkarin ylös ja kysyivät Suomesta kuka auton omistaa. Suomalaiset kertoivat ystävällisesti henkilötietoni, osoitteeni ja siviilisäätyni. Sen jälkeen arvon ruotsalaiset totesivat, että olen ollut paikalla, ainakin heidän kuvansa perusteella.

Joten hyräyttivät tietokoneet käyntiin ja tulostivat laskun meikäpojalle.

Posti kulkee ja Kusti polkee, tänään kirje ehti perille turkulaiseen postilaatikkoon. Ikkunallinen kirje sisälsi yhden A4-kokoisen arkin. Siihen oli printattu ihan selkeällä suomenkielellä, että allekirjoittanut oli harrastanut ruuhkauttamista
maaliskuussa armon vuonna 2020 Tukholman kaupungissa. Liikennehäirintä oli tapahtunut henkilöautolla, jonka rekisterinumero on EPN-802.

Ja sitten kehoitettiin maksamaan kyseinen ruuhkamaksu eräpäivänä, muussa tapauksessa he perivät sakon ruuruudeltaan 500 kruunua – oikeassa rahassa jotain alle 50 euroa.
Kilttinä poikana maksoin laskun.

Se oli suuruudeltaan yksi euro
kahdeksankymmentäkolme senttiä (€ 1,83).

Maalaisjärjellä ajatellen tuntuu, että nyt on ammuttu tykillä kärpästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti