Sokerileipuri

Tänään taas ryhdyin leipomaan. Hieman kismitti se viimekertainen. Lopputulos kun oli koostumukseltaan enemmän sämpylöitä kuin pullia. Mutta kyllä ne meidän pullahiirelle kelpasivat ja söin niitä minäkin.

Viime kerrasta viisastuneena laitoin keittiön pöydälle kaikki ainesosat valmiiksi ja mittasin niitä ohjeen mukaiset määrät. Paitsi jauhoja, ostin tänään 2 kg:n pussin ja tähän piti laittaa jauhoa 900 grammaa. Totesin, että kyllähän mä näen pussista, milloin on tullut tarpeeksi jauhoa taikinaan.

En muuten nähnyt.
Jauhoja tuli aivan liian vähän mutta ajattelin, että kyllä se taikina noustessaan tulee sopivaksi.

Ei muuten tullut.
Kun nousukausi oli ohitettu, otin taikinan kulhosta ja laskin sen keittiön pöydälle. Siis sen osan, jonka sain irti kulhosta. Oli pakko lisätä tässä vaiheessa jauhoja taikinaan. Kun käteni olivat taikinan peitossa, olin pakotettu kutsumaan ensimmäisen vaimoni kaatamaan lisää jauhoja. Niitä lisätessä sain sitten oppitunnin leivonnasta.
En ehkä ollut kovin vastaanottavaisella tuulella opetukselle. Voisi sanoa, etten ollut opetuslapsi.

Taistelun jälkeen pystyin tekemään taikinasta pikkuisia pullia ja asettelin ne pellille nousemaan. Tai siis kahdelle pellille, niitä tuli aika paljon.

Annoin niiden nousta uudelleen pellillä liinan alla. Eivät ne paljoa nousseet. 

Mutta kun laitoin te uuniin 225 asteeseen, niin johan alkoi tapahtua. Siellä ne muhinoivat hetken päästä kylki kylkeä vasten. Hirvitti oikein tuollainen lähentely ja vielä korona-aikana!
Ulkonäkö oli jälleen hiukan sitä sun tätä. Ja olen kyllä ihan pikkuisen parempia pullia saanut elämäni aikana. 

Taidan vaihtaa alaa!

Oli hiukan löysää tämä mun taikinani.

Vaimo tuli vahingoniloisena ottamaan kuvaa.
Syy selvisi nähtyäni tämän.
Onneksi oli tämä Finisher-paita päällä.
Se on loppu nyt, pullan leipominen!

Suhteellisen hyvän näköisiä?