Tulkoon valkeus - ja valkeus tuli!

Eilen tuli hankittua piristystä karanteenilaisten jokapäiväiseen elämään.

Aamulla tuli paikalla käymään Matkahuollon lähetti. Tilasin vaimolle valkoviiniä nettikaupasta runsas viikko sitten ja kuorma-auto ajoi ikkunan alle ennen kymmentä. Olisi se meidän tilauksemme kulkenut hieman pienemmälläkin kulkuneuvolla.

Sen jälkeen kävin paikkaamassa auton tuulilasia. Kun tulimme Nauvosta vastaantuleva kuorma-auto lähetti luodin nopeudella kiven kohti ja se teki melkoisen särön klasiin. Lasivakuutukseni maksaa paikkauksen ilman omavastuuta, joten huoltoliikkeeseen mars-mars. 

Iltapäivällä oli vuorossa intervalliharjoitus. Olen nyt käynyt säännöllisesti hölkkäämässä ja muutaman kerran suunnistamassakin omatoimirasteilla. Mutta kunto ei kehity ilman kovavauhtisia harjoitteita.
Tein kymmenen kolmensadan metrin vetoa sadan metrin kävelypalautuksilla. Ensimmäiseen kului aikaa 1.50 ja viimeiseen 1.37. 

Vauhti ei ollut hirmuista eikä max pulssikaan noussut kuin 159:ään. Pari vuotta sitten pystyin tekemään kolmen vartin suunnistuksen samalla keksisykkeellä kuin nyt oli maksimi.
Silloin henkäisin lenkin jälkeen pari kertaa syvään ja olin palautunut. Nyt olin vielä illalla aivan puhki. 

Tämä ei onneksi johdu pelkästään ikääntymisestä – syy on myös vahvasti viime vuoden akillesjännevammassa. Kunto ei palaa sormia napsauttamalla. Sen eteen joutuu tekemään töitä vuorotta.

Iltapäivän raekuuro korosti kukkien kauneutta!

Peruutettu koronan takia

Olimme lähdössä heinäkuun eka viikolla Kuusamoon FIN5-rastiviikolle.

Kuten kaikki isot tapahtumat ensi kesältä, niin tämäkin peruutettiin ja tapahtuma siirrettiin ensi vuodelle. Meidän piti mennä sinne isolla joukolla, myös Jani ja Juha perheineen olivat tulossa mukaan.

Mutta tällä kertaa se jää tekemättä. Katsotaan jos pääsisimme mukaan ensi vuonna.
Hiukan näyttää siltä, että vietämme tämän kesän sektorilla Nauvo-Turku. 

Jos syksymmällä rajoituksia hieman höllennetään, niin voisimme hankkiutua muutamaksi päiväksi jonnekin kylpylään rentoutumaan. 

Olisi hiukan aiheitakin – Ulla täyttää tasavuosia ja kaikista epäilyksistä huolimatta vietämme marraskuussa kultahääpäivää. Lahjat jo ennestään lahjakkaille on jo ostettu ja luovutettu sotasankareille.

Miljoona ruusua

Loppuviikolla posti toi (anteeksi, paketti toimitettiin postin noutopisteeseen) Ullalle ruusuntaimia.
Varmaankin hän hankki niitä kun tietää, että minä vihaan ruusuja – ainakin näitä juhannusruusuja, jotka sikiävät käsittämättömän runsaasti. Mieluummin katselen hehkeitä naisia kuin pari päivää kukoistavia kukkasia. 

Rouva päätti nukkua yönsä huonosti ja niinpä minä sain kunnian ihan yksin istuuttaa nämä ruusut. Ehkä hyvä niin, jos eivät lähde kasvamaan, niin ruusunvihaaja kiittää.
Olin jo edellisenä päivänä kaivanut montut ruusun taimien hautaamiseksi. Multaakin tuli hankittua jo viikko sitten.

Joten varustauduin lapiolla, taimilla, mullalla, vesiämpärillä ja kunnon jalkineilla – en siis uhrannut juoksulenkkareitani näin brutaaliin harrastukseen. Vaimo vielä opasti varustautumaan kunnon käsineillä, ruusut kun ovat piikikkäitä. 

Ikään kuin minä en sitä tietäisi viisikymmenvuotisen avioliittoni kokemuksella. Muitakin neuvoja sateli perääni, mutta niistä pääsin eroon sulkemalla oven takanani.

Mielestäni selviydyin istutuksesta paremmin kuin hyvin.

Kun lopettelin työtäni paikalle tuli naapurin mies. Kerroin hänelle, että kuten varmasti tiedät, minä en ole mikään viherpeukalo. Ja että toiveeni on istuttaa kymmenen senttiä paksu asvaltti pihallemme. Mutta että taas tänään sain käskyn vaimoltani istuttaa näitä kasveja pihallemme.

Naapurini totesi, että historia toistaa itseään. Meitä ennen tässä asunut pariskunta oli vähän samassa tilanteessa. Vaimo oli huono liikkumaan, mutta heidän aikanaan piha loisti istutuksia. Niiden hoito tapahtui niin, että vaimo istui portailla ja aviomies koukki pihaa ja kukkapenkkejä. Ohjeet tulivat portailta kesästä toiseen.
Sama homma siis jatkuu – tosin sillä erolla, että Ulla ei viitsi tulla edes portaille istumaan.

Kolme ruusua kuopattu

Tämän tunnistan - tulppaani

Nimeä en tiedä, näitä on piha pullollaan

Valkovuokko

Nämä kasvavat puolen metrin korkuisiksi

Viihtyy sammalmättäässä - niitä pihallamme riittää

Karanteeni jatkuu...

Pahimmilla korona-alueilla alkaa kuolintapaukset hiljalleen vähentyä. Meillä Suomessa ei tautihuippua ole vielä nähty, se saattaa olla kaukana edessä.

Nyt aletaan yleisesti povata, että karanteenit saattavat jatkua pitkälle ensi vuoteen. Mutta mitään varmaa ennustetta ei ole saatavilla, kaikki perustuvat arvailuun. Taudin ominaisuuksia ja sitä saadaanko siihen immuniteetti sairastelun jälkeen, ei vielä tiedetä.

Ruotsi on noudattanut vapaampaa koronapolitiikkaa. Siellä on kuollut moninkertainen määrä ihmisisä Suomeen verrattuna. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että Ruotsin linja on oikea. Elämä on sellaista, että heikot sortuu. Luonto valitsee vahvimmat jatkamaan elämää ja sukua.

Tämänikäiselle introvertille ja epäsosiaaliselle ihmiselle ei karanteeni tuota mitään isompaa ongelmaa. Kaupassa olen käynyt, lenkkejä juossut ja suunnistuskin onnistuu ilman ajanottoa. 

Työsiirtolaankaan menolle ei ole tullut ehdotonta kieltoa – ei, vaikka olen sitä toivonut monissa pääministerille lähettämässäni kirjeessä. Mutta ei sosialisti kuuntele porvaripojan ääntä.

Onneksi ensi viikolla on ennustettu kylmää säätä, onnistuin puhumaan vaimon ympäri pysyttelemään keskuslämmityksen, juoksevan veden ja vesiklosetin lähettyvillä.

Käärme kalliolla

Eilen kiiruhdin Turku-Rasteille jo aamukymmeneltä. Ne pidettiin Vaarniemen kallioilla. 

Suunnistajia en metsässä nähnyt, mutta runsaasti oli liikkeellä ulkoilijoita. Parkista lähtöön ohitettiin yksi lintutorniin menevä polku ja bongaritkin olivat palailemassa aamun tähystyksestä.

Lähtö ja maali oli Turun Suunnistajien majan lähistöllä. Se tiesi raakaa lenkkiä. Korkeuserot ovat todella suuret ja maastopohja vaikea. Heikkokuntoista hirvitti.
Kolme ensimmäistä rastia meni sujuvasti maitohapoista huolimatta. Ykköselle kun oli noustavaa noin 50 metriä.

Lyhyt väli neloselle kesti ikuisuuden, koska tein laajan kierroksen – kompassin käyttö unohtui ja kartanluku ei sujunut.
Vitoselle mennessä olin tiukasti kartalla sata metriä ennen rastia, mutta siitä huolimatta tuli taas kaarros.
Seiska tuotti vaikeuksia, kun nyt seurasin tarkasti kompassia, mutta siinä olikin väärä asetus. Onneksi tömäsin valtavaan kiveen, joka löytyi kartalta ja siitä oli sitten helppo suunnistaa rastille.

Juuri ennen kasirastia törmäsin toiseen metsässä liikkujaan. Rastia hän ei etsinyt – minut nähtyään etsi pakopaikkaa. Käärme liikkui kalliolla eikä päässyt suoraan suojaan. Ehdin kaivaa kännykän esiin vyölaukustani ja ottaa siitä pari kuvaa. 

Siitä nämä omatoimirastit ovat mukavia, että virallista aikaa ei oteta. Joten voi yhdistää luontokuvauksen ja suunnistuksen.
Loppu sujuikin ihan mukavasti.
Melkein kaksisataa metriä tuli nousua – se on kyllä ihan liikaa tämän ikäiselle ja -kuntoiselle karpaasille.

Halki, poikki ja pinoon

Eilispäivä meni puusavotassa. Se ei ole fyysisesti samalla tavalla rasittavaa kuin maratonin juokseminen. Kunto kestäisi pidempää ja tehokkaampaa työskentelyä. Mutta siinä hommassa joutuu käyttämään sellaisia lihaksia, joita normaalisti ei tule harjoitettua.
Käsivoimat ovat heikot, niitä kun ei tietokoneen näpyttely ja olutkolpakon nosto paljoa kehitä. Kaikkein heikoin lenkki on selkä, siellä lihakset huutavat hoosiannaa ja puolen tunnin työskentelyn jälkeen.

Saaristossa kasvanut ikikoivu on sitkeää laatua. Käytössäni on yhden käden halkaisukirves, mallia Fiskars. Sellainen isompi olisi paljon parempi tähän tarkoitukseen, mutta voimat eivät riitä sellaisen tehokkaaseen käyttöön. Kahdella kädellä minä käytän tuota pienempääkin. 

Sellainen parikymmensenttinen puu halkeaa tällä kohtuullisen hyvin. Paksummat vaativat sitten erilaista tekniikkaa, varsinkin kun puun keskusta on kivikovaa, johon ei kirves tahdo upota laisinkaan – kimpoaa siitä kohti taivasta tekemättä jälkeäkään puun ytimeen.
Kerran tämä kimpoava kirves putosi alas ja olin onnitunut laittamaan käteni puun päälle juuri siihen kohtaan johon kirves putosi. Paikka oli peukalon kynnen juuri, siihen kynsinauhan kohtaan. Työhanska kädessä esti pahimman tuhon, mutta sattui niin maan per...skuleesti. Verta alkoi vuotaa ja myöhemmin siihen ilmestyi mustelma. Mutta työntekoa se ei haitannut.

Paljon joutui käyttämään kiilaa ja pajavasaraa puun halkaisuun. Pahimmat kohdat eivät haljenneet normaalikonstein. Onneksi käytössä oli moottorisaha. Sen kanssa sai sahattua riittävän kokoisen alun ja sen jälkeen halkaisu onnistui välineilläni. Ja voimillani.
Ihan mukavaa hommaa tämä puusavotta on. Mutta rehellisyyden nimissä toimeentuloa tällä systeemillä ei minulle tulisi.

Valmista tuli, iso koivu on nyt saunapuina. Ehkä yli kuutio mutta alle kaksi. Ainoastaan pienimmät oksat, alle ranteen paksuiset ovat vielä katkomatta ja halkaisematta. Mutta ne ehtii myöhemminkin, ne saa halki, poikki ja pinoon vielä kuivuttuaankin.

Tämä ikivanha sanonta on kyllä väärässä sanajärjestyksessä, ensin se puu sahataan poikki ja sitten vasta halki.

Puun keskusta on äärettömän kova ja kimmoisa!

Ohi on!

Hybridistrategian aikaan

Eilen illalla ilmestyi taas ekstrovertti pääministerimme julkisuuteen kertomaan tilanteesta. Kuuntelin puhetta radiosta, kun meillä ei täällä mökillä ole televisiota. 

Edelleen puhe oli selkeää, vain hieman liiallinen kiire häiristi esiintymistä. Mutta kun on paljon puhuttavaa, pitää pitää iso vaihde silmässä.
Mitään varsinaista asiaa ei hänellä taaskaan ollut, mutta kun on mahdollista käyttää tiedotuskanavien ohjelma-aikaa, niin sinne vaan, kun siitä tykkää.

Pääministeri on käynyt jossakin välissä esiintymiskoulussa, hän oppinut lausumaan sanan virus yhdellä iillä. Kun muuten puhe alkaa olla kuosissa, niin voisi vielä rauhoittaa sen verran, että kiinnittäisi huomiota näiden kahden peräkkäisen vokaalin lausumiseen. Sitä sanotaan kirjakielessä huono eikä huano, tieto eikä tiato. Ei edes Tampereella.

Sitten hän lanseerasi uuden termin hybridistrategia. Sehän on niin selvää suomea että.
Hybridiähän käytetään autoissa laajasti, joten se on tullut tutuksi. Alkuperäinen merkitys on ollut sekasotkuisessa sikiämisessä. Eläimillä muulin ja aasin liitto, ihmisillä erisäätyinen tai -rotuinen lisääntyminen. Suomeksi sekasikiö.

Joten olemme siirtyneet sekasikiöiseen asioiden hoitoon. Siltä hallituksen toiminta on paikoin tuntunutkin.
Herran haltuun!
Vai pitäiskö tässä tilanteessa sanoa: rouvan haltuun?

Mökkielämää

Tulimme eilen Nauvoon.
Nyt on lähes keväinen keli, kun lämpötila nousi lähelle viittätoista astetta. Aurinko paistoi, taivas oli täysin pilvetön eikä tuulikaan haitannut.

Luonto heräilee kesään, perhosia oli näkyvissä paljon. Joku vuosi sitten pelättiin nokkosperhosten puolesta. Ne olivat vähentyneet dramaattisesti. Nyt niitä näkee täällä kymmenittäin. 

Kävin kokemassa riistakameran, siellä oli pari kuvaa peurasta. Sitten vein sen Möljälle, jospa siellä olisi hieman enemmän elämää. Suon yläpuolella kierteli kaksi merikotkaa.
Möljälle mennessä on kaksi jyrkkää ylämäkeä. Viime vuonna akilleksen kanssa niiden ylös polkeminen oli työn ja tuskan takana. Nyt ne meni ylös kivuttomasti – kivuttomalla jänteellä on kiva toimia ja voimaakin on tullut takaisin.

Puiden halkominen jatkui. Se on pahuksen kovaa hommaa heikoilla välineillä ja voimilla. Taitokin on kehnonlainen.
Mutta valmiiksi tuli koivun alaosan pilkkominen. Loppu onkin sitten helpompaa. Siihen ei tarvita kiiloja ja lekaa.

Toimme tullessamme koottavan katiskan. Näppärillä sormillani kokosin sen punoen osat toisiinsa teräslangalla. Eikä aikaa siihen mennyt kuin parisen tuntia. Aherruksen aikana sain aikaan lupauksen, että tämä ensimmäinen kokoamani katiska jää myös viimeiseksi.
Aamulla sieltä löytyi kolme pientä ahventa ja yksi särki. Ne päästettiin jatkamaan elämäänsä meressä.

Diktaattori

Luen paraikaa Ryszard Kapuścińskin kirjaa Imperiumi.
Hän kuvailee Neuvostoliittoa ja Venäjää ihan pikkuisen sarkastisesti eikä kovinkaan venäjämyönteisesti. Hän on puolalainen – heidän suhteensa Venäjään taitaa olla paljon negatiivisempi kuin meidän suomalaisten.

Vaikka olemme olleet rähmällään itään niin olemme myös osanneet tehdä kauppaa ja kupata Neuvostoliittoa palkkioksi uskollisuudestamme. Paljolti Suomen nopea taloudellinen nousu toisen maailmansodan jälkeen on Venäjän ansiota.
Kapuściński kuvaa venäläisten uskoa hallitsijaansa – oli se sitten tsaari, kommunistipuolueen pääsihteeri tai Putin. Nämä tsaarit ovat aina oikeassa ja jumalan yläpuolella.

Hän kirjoittaa, että kaikilla diktaattoreilla maasta ja aikakaudesta riippumatta on yksi yhteinen piirre: he tietävät kaiken, he ovat kaikessa asiantuntijoita.

Maailman demokraattisimman valtion päämiehellä Trumpilla on myös nämä tsaarin ja diktaattorin ominaisuudet. Kuinka hyvin hän tulisikin toimeen Venäjän päämiehenä. Siellä on kansa, joka luottaa hallitsijaansa, jumalaansa. USA:ssa kun on noita epäilijöitä – siellä niitä ei passaa viedä Siperiaan tai ampua niskaan.

Hieman tulee myös mieleen Suomen hallitus. Hekin tuntevat nuoruutensa voimalla ja innolla hallitsevansa kaiken. Ja tässä uskossa on aika moni asia mennyt pahasti pieleen koronapandemian aikana. 

Vastuuta ei kukaan halua kantaa mistään törttöilystä. Ministerit ovat erottamattomia. Ja osa heistä täysin kyvyttömiä hoitamaan vakanssiaan. Mutta tiedotustilasuuksia he ovat hyviä junailemaan. 

Hyvin tämä ei tule päättymään, mutta uskotaan, että tulemme lopputuloksen kanssa toimeen.

Kevään ensimmäinen

Lupasivat tälle päivälle keväistä säätä. Tuuli oli leppoisa ja lämpötila kipusi reippaasti yli kymmenen asteen.

Piti siis aloittaa pyöräilykausi. Olin jo pari viikkoa sitten ladannut pyörän akun, joten luvassa oli hurjaa kyytiä sähköavusteisella menopelillä. Tosin kun nopeus nousee 25 km/h, niin avustukset loppuvat ja matka jatkuu omin voimin. Käytän kuntolenkillä eco-avustusta, joten sillä tavalla joutuu tekemään kunnolla töitä koko ajan.

Eniten minulla ottaa pyöräily ahteriin ja selkään. Selkä puutuu ja sitä joutuu ajoittain rentouttamaan pidemmillä lenkeillä. Persus on vahva, mutta silti sekin vaatii totuttelua, ennen kuin pidempi lenkki onnistuu kivuttomasti.

Tänään tein kahdenkymmenen kilometrin lenkin. Vaatteita oli päällä aivan liikaa ja alin paita oli aivan läpimärkä. 

Pyöräily on erittäin hyvä kuntoilumuoto tällaiselle vanhalle ja lihavalle miehelle. Ei ota polviniveliin yhtä paljon kuin juoksu.
Siksi pitääkin asettaa kunnon tavoite tämän vuoden pyörälenkeille. Se on tuhat kilometriä.

Saaristorasteilla

Kalenterissani luki Saaristorastit klo 10.00.
En ihan sinne ehtinyt, kun olin just silloin kaupassa.

Joten tyydyin Paimion omatoimisiin. Ne järjestettiin Paimion luontopolun ympäristössä. En ole siellä aiemmin käynyt ja jos olisin tiennyt kuinka suosittu se on, niin olisin mennyt metsään vasta huomenna. Autoja oli tien päässä ja varrella pilvin pimein. Mutta löysin parkin ja menin metsään.

Kolmoselle saakka sai päästellä hienoja avokallioita itsensä maitohapoille. Pahiten ne hapot iskivät korvien väliin.

Kun kolmosen jälkeen ylitettyäni kallion, tulin suon reunaan, näin ihmisiä kävelemässä luontopolkua. Katsoin karttaa ja totesin niiden olevan Suolammen pohjoispuolella. Edessä siinteli mäki, joten sinne. En kompassia tietenkään katsellut, luin karttaa ja kiipesin mäelle. Hiukan oudolta se mäki tuntui, mutta matka jatkui. Huipulla ei ollut rastia ja hetken karttaa käänneltyäni löysin kyllä itseni kartalta. Vasta silloin tajusin, että ne vaeltajat olivat nelosrastin pohjoispuolella polulla avosuon laidalla.

Painoin väliajan joka rastilla. Väliin 3-4 kului aikaa 13.04. Pummi noin siis 8 minuuttia!

Ai että olin taas ylpeä saavutuksestani!

Loppu menikin sitten vaelteluksi.

Ihanan Ainon muistolle

Sukumme vanhin, isäni serkku Aino, kuoli viime yönä kotonaan.
Ihana Aino olisi täyttänyt kahden viikon päästä 98 vuotta.

Viimeiset noin viisitoista vuotta hän asui palvelutalo Saagassa. Sitä ennen hän asui äitiämme vastapäätä Sirkkalankadulla. Aino ja Helena olivatkin sellainen parivaljakko, että oksat pois ja pari larvaa.

He matkustivat paljon yhdessä ja niiltä matkoilta olisi paljon kerrottavaa. He olivat opiskelleet englantia työväenopistossa ja tulivat kyllä toimeen ulkomailla. Kerran Madeirassa olleessaan, he asuivat hotellissa lähellä tehtaan myymälää, jossa sai maistella Madeira-tarjontaa – ilmaiseksi. Joka päivä lounaan jälkeen he kävelivät tänne maistamaan parasta vuosikertaa. Myymälän henkilökunta toivotti heidät iloisesti (?) tervetulleeksi, vaikka osotopuoli jäi hyvin vähälle.

Loppuun asti Aino oli hyvä tarinankertoja ja pää toimi kuin partaveitsi. Huumorintaju oli myös tallella loppuun asti ja hän osasi laskea leikkiä myös itsestään. 

Kuvaavaa on se, että Ainohan eli vanhanapiikana elämänsä, ja hän kertoi syyksi sen, että miksi mennä murheeksi yhdelle, kun voi olla iloksi monelle.
Tätä iloa hän jakoi meille nuoremmille lähettämällä aina nimi- ja syntymäpäivänä onnittelukortin. Ja kun sen saatuaan soitti ja kiitti, niin pari kertaa tapahtui se, että hän lähetti kortin ja kiitti soitosta.

Kun tulimme maaliskuussa Espanjasta, postilaatikossa odotti Ilkanpäiväkortti. Soitin ja kiitin häntä vajaa kuukausi sitten. Hän oli silloin vielä erinomaisessa kunnossa ja kyseli miten matkamme oli mennyt ja miten voimme.

Hän lähti täältä saappaat jalassa lyhyen sairauden murtamana – toivon vastaavaa itselleni!
Tässä Ainon viimeinen kortti, ei sovi moittia lähes satavuotiaan käsialaa kuukautta ennen lopullista lähtöä.

Työpäivä - raskas sellainen

Eilen oli kunnon työmiehen päivä. Sade, jota tuli taivaalta jatkuvina kuuroina, hiukan se häiritsi työläistä.
Jatkoin puun katkomista ja samalla karsimista. Sain sahan akun illalla ladattua täyteen ja se kesti tänään hyvin. Alkoi mies hyytyä ennen akkua.

Sitten alkoi rungon kappaleiden raahaaminen saunalle. Vanhat kunnon maitokärryt saivat taas runtua. Neljän kuorman jälkeen siirryin kuskaamaan puuta vanhan saunan luokse. Polku rantaan oli sateiden takia upottava ja maitokärryjen pyörät upposivat siihen liikaa.
Kun kaikki oli poistettu kaatopaikalta, siirryin kuskaamaan oksia vanhalle kokon polttopaikalle. Niistä tulikin varsin näyttävä kokon pohja. Ennen tulitikun käyttämistä oksien täytynee hieman kuivua, Juhannuksena ne saattaisi saada jo palamaan.

Kun työmaa tuli valmiiksi, kello oli jo neljä. Puin juoksuvaatteet päälleni ja lähdin lenkille, Alku oli hankalaa, jalat olivat kuin puupökkelöt kahden metsuripäivän jälkeen. Mutta puolen kilometrin jälkeen, kun ensimmäinen ylämäki oli selvitetty, alkoi juoksu maittaa. Paluumatkalla kellotin yhden kilometrin reilusti alle kuuden minuutin vauhtia. Sitä ei olekaan tapahtunut yli vuoteen, ei sen jälkeen kun akilles sairastui.

Espanjasta tulon jälkeen sairastin nopean kuumetaudin. Sen jälkeen en ole kunnolla palautunut edes keveistä lenkeistä ja kulku on ollut tosi heikkoa. Tänään kaikki oli toisin. Usko siihen, että sairastin koronaviruksen jo silloin alkaa vahvistua. En oikein muuten käsitä olotilojani viime viikkoina. 

Pitänee tyrkyttää itseään koronatesteihin uudemman kerran. Jospa ottaisivat tällä kertaa, niillähän on jotain tutkimusta meneillään vasta-ainetesteillä.

Alla Garminin kuva tehollisesta ajasta, kun kärräsin tukin pätkiä ja tein risusavottaa, ihan se lenkistä kävi!
Hiukan tämä gps-viiva heittelehtii. En sentään talojen yli kävellyt!

Puuta kaatamassa

Lähdimme eilen aamupäivällä Nauvoon, vaikka pääministeri oli juuri radiossa kertonut, että ei sitten mennä minnekään mökeille. Minä olisin kyllä totellut, mutta vaimo ei usko ketään – ei edes minua.
Nauvossa poikkesimme kaupassa, siinä pitkäripaisessa. Espanjasta tuodut viinit ovat mennet parempiin suihin ja täydennystä tarvitaan. Meidän ikäluokka kun ei kestä selvin päin arkea, saati sitten Korona-virusta.

Kirkonkylän jälkeen pysähdyimme levähdyspaikalla. Sen vieressä on aina iso parvi lintuja. Isokoskelot varsinkin pitävät sitä levähdyspaikkanaan muuttomatkalla. Otin pari kuvaa ja matka jatkui.

Mökillä kaikki hyvin ja länsituuli myrskyinen. Kellarin oven vieressä on kaksihaarainen koivu, jolla on ikää ja kallistuskulmaa itään. Totesin, että nyt on oikea hetki kaataa se rumilus eikä täällä idän suuntaan kumartavia tarvita.
Olin viime kerralla akkusahalla tehnyt hiukan töitä eikä akussa ollut virtaa kuin puolet. Silti hyökkäsin puun kimppuun. Tein kaikkien taiteiden ja sääntöjen mukaiset viisteet kaatopuolelle ja aloin sahata puuta poikki. Pääsin noin puoleen väliin kun alkoi tuntua siltä, että kaatorautaa ei tänään tarvita. Siirryin kauemmas ja kaivoin kännykän taskustani, ajattelin kuvata puun kaatumisen filmille. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun puu meni tekemään harakirin omia aikojaan.

Sahan akku oli laiskan tuntityöläisen mieleen. Sitä piti mennä lataamaan vähän väliä. Sain kuitenkin iltaan mennessä rungon pätkittyä ja sen alla olleen tien taas kulkukelpoiseksi.
Sillä nyt ei kauheaa kiirettä olisi. Tietä kun käyttää minun lisäkseni Ruotsissa asuva naapuri. Ja hän ilmoitti tulevansa vasta sitten mökilleen kun karanteeni on päättynyt ja laivat taas kuljettavat matkustajiakin.

Illan hämärtyessä menin uudelle kaatopaikalle kameran kanssa. Korppookallion edessä näin kaksi valkohäntäpeuraa, ne loikkivat metsään minut nähdessään.
Kaatopaikalla runsaan sadan metrin päässä laidunsi neljä peuraa. Ne antoivat minun kuvata ihan rauhallisesti. Pari kertaa ne kyllä pysähtyivät katselemaan minua, mutta eivät uskoneet minusta olevan heille vaaraa.

Niin minä mieleni pahoitin

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin, kun kuuntelin näitten ministerineitosten suomenkieltä.
Heidän mukaansa meillä on täällä joku viiiirusepidemia.

Varsinkin se kalpeakasvoinen Ohisalo venytti iiiitä niin pitkäksi, että teki mieli kutsua paikalle Fingerporin Rivo-Riitta kertomaan hänelle, että kyllä mä sulle sun viirus näytän.

Ministerit olivat tänään kertomassa, että Uudenmaan eristys loppuu tähän. Tätä suunnatonta ja odottamatonta uutista varten tarvittiin oikein kolmen ministerin aika. Eikö niillä tosiaankaan ole mitää oikeaa tekemistä?

Sitten kun tämä pandemia on ohi, niin mahtavatko nämä julkisuuden kipeät ekstrovertit enää nukkua öitänsä kunnolla. Tuskin heitä enää pyydetään osallistumaan päivittäin toistuvaan tiedotustilaisuuteen.

Valtiomiehiksi nuorisoketjun edustajia ei voi vielä kutsua. Informaatio kun tulee suusta vauhdikkaasti herkeämättömänä solinana. Tällainen kuulovammainen on vaikeuksissa pysyä perässä, mitä misut kulloinkin tarkoittavat. Anna-Maja Henriksson sentään puhuu selkeää suomea ja myös ruotsia – kiitos hänelle.

Välillä kyllä tulee ikävä Paavoa – ei Väyrystä vaan Lipposta. Hän kun puhui, niin sanat erottuivat toisistaan ja asia tuli selväksi. Siinä ei puhe solissut kuin keväinen puro. Kyllä se enemmin muistutti Imatran koskea.

Autokauppaa kotipihassa

Korona tekee ihmeitä tässä maailmassa.

Kyselin Espanjassa ollessamme pari tarjousta kaupunkimaastureita myyviltä liikkeiltä Turusta. Kaksi näistä myyjistä ovat olleet aktiivisia, lähetelleet viestejä ja jopa soittaneet perään.

Tänään tuli yksi auto pihaan koeajettavaksi. Koronavaaran takia istuinten välissä oli käsidesiä ja muutenkin homma hoitui etänä puolentoista metrin turvavälillä.
Kyseessä oli Seatin Arona malli. Ulla tykkäsi siitä, että autoon pääsi hyvin sisään ja ulos, kun istuimen korkeus oli hänelle juuri sopiva. Eikä auton pieni kokokaan rouvaa häirinnyt. Vahva ego pitää olla miehellä, joka tämän ostaa!

Auto oli hyvin samantapainen ominaisuuksiltaan ja ajettavuudeltaan, kuin nykyinen automme Skoda. Ja uudet autothan ovat kaikki erinomaisia ajaa ja käsitellä. Sitten kun niillä on kilometrejä takana satatuhatta, alkaa eroja syntyä.

Ei, kauppaa emme tehneet, vaikka myyjä oikeaoppisesti kysyikin ennen kuin erosimme, että eiköhän lyödä kauppa lukkoon ja allekirjoiteta sopimus.

Kuvan copyright seat.fi

Syntymäpäivillä

Yksi työkaverini täytti tänään seitsemänkymmentä vuotta.

Normaalioloissa olisimme vaimon kanssa menneet tervehtimään päivänsankaria kuohuvan pullon kera. Mutta tämä karanteeni teki sen jos ei nyt mahdottomaksi, niin ei suotavaksi toimenpiteeksi.

Mutta hätä keinot keksii.

Korkkasimme molemmat pullon kotonamme, otimme videopuhelun ja tyhjensimme kaksi pulloa siinä keskustelumme aikana. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että toinen pullo meillä ja toinen heillä.

Kuva meidän olohuoneen pöydästä kuohuvineen. Vaimo käyttää pöytää työpöytänään ja kuten kuvasta näkyy, elektroniikkaa riittää karanteenia lohduttamaan.

Pääsiäissunnuntai

Pääsiäispäivän viettoa häiritsi hieman vesisade.
Minä kyllä kävin tekemässä pari kävelylenkkiä. Ja onnistuin valitsemaan ajankohdat niin, etten edes kastunut.

Normaalisti meidän kymmenen perheen asunto-osakeyhtiössä tällaisina pyhinä autot katoavat jonnekin pois pihamaalta.

Tänään kun tulin kävelemästä iltapäivällä, niin kaikki viisitoista autoa olivat paikoillaan.
Viidessa tuvassa molemmat vanhemmat käyvät töissä ja molemmilla on oma auto. Kuudennella tällaisella pariskunnalla on auto ja sähköpyörä.
Loput ovatkin sitten eläkeläisiä, joille riittää yksi automobiili.

Poikkeuksena me Ullan kanssa. Meillä olisi toinenkin auto, mutta se ollut adoptoituna viimeiset kaksi vuotta. Sen korvikkeena meidän toinen moottorikäyttöinen kulkuneuvo onkin sitten sähköavusteinen polkupyörä. Sen ulkoilukausi on vielä aloittamatta tänä vuonna. Akun jo latasin ja odottelen sopivaa lämmintä säätä.

Uusi harrastus

Pari päivää sitten lopetin suunnistuksen. Hyvästä syystä: ei osaa, ei jaksa.

Tänään löysin uuden harrastuksen – OMATOIMISUUNNISTUS.
Sellainen järjestettiin Hirvensalon laskettelurinteen maastossa.

Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään.
Ainakin se näyttää siltä tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella, että paljon on opiskeltavaa ennen kuin sisäistän uuden harrastuksen.

Mutta aikaa on, jollei korona päätä toisin.

Eikä mulla tietenkään kauhean paljoa ole opeteltavaa.

Mitä nyt taitoa pitää hankkia.
Ja juoksuvoimaa ja -nopeutta, tasapainoa, kartanlukua, ylämäkijuoksua, alamäkijuoksua, tasaisella juoksua, risukossa juoksua, suolla juoksua ja kivikossa juoksua.

Äkkiäkös noi tuosta opettelee ja treenaa itsensä huipputasolle.

Vaikka vauhti oli tänään hidasta, niin virheitä tuli.
Kakkosella menin liian alas.
Kolmosella vierestä ohi ja sadan metrin turha lenkki.
Sekä neloselle että vitoselle mennessä hortoilin siellä täällä kuin päätön kana.
Seiskalla rinteessä oli tulla iso pummi, mutta löysin rastin joko tuurilla tai taidolla.
Myös rastille 13 mennessä olin ulkona kuin lumiukko.

Aikaa meni yli tunti ja matkaa tuli taitettua yli viisi ja puoli kilometriä.

Tässä reitti: