Puuta kaatamassa

Lähdimme eilen aamupäivällä Nauvoon, vaikka pääministeri oli juuri radiossa kertonut, että ei sitten mennä minnekään mökeille. Minä olisin kyllä totellut, mutta vaimo ei usko ketään – ei edes minua.
Nauvossa poikkesimme kaupassa, siinä pitkäripaisessa. Espanjasta tuodut viinit ovat mennet parempiin suihin ja täydennystä tarvitaan. Meidän ikäluokka kun ei kestä selvin päin arkea, saati sitten Korona-virusta.

Kirkonkylän jälkeen pysähdyimme levähdyspaikalla. Sen vieressä on aina iso parvi lintuja. Isokoskelot varsinkin pitävät sitä levähdyspaikkanaan muuttomatkalla. Otin pari kuvaa ja matka jatkui.

Mökillä kaikki hyvin ja länsituuli myrskyinen. Kellarin oven vieressä on kaksihaarainen koivu, jolla on ikää ja kallistuskulmaa itään. Totesin, että nyt on oikea hetki kaataa se rumilus eikä täällä idän suuntaan kumartavia tarvita.
Olin viime kerralla akkusahalla tehnyt hiukan töitä eikä akussa ollut virtaa kuin puolet. Silti hyökkäsin puun kimppuun. Tein kaikkien taiteiden ja sääntöjen mukaiset viisteet kaatopuolelle ja aloin sahata puuta poikki. Pääsin noin puoleen väliin kun alkoi tuntua siltä, että kaatorautaa ei tänään tarvita. Siirryin kauemmas ja kaivoin kännykän taskustani, ajattelin kuvata puun kaatumisen filmille. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun puu meni tekemään harakirin omia aikojaan.

Sahan akku oli laiskan tuntityöläisen mieleen. Sitä piti mennä lataamaan vähän väliä. Sain kuitenkin iltaan mennessä rungon pätkittyä ja sen alla olleen tien taas kulkukelpoiseksi.
Sillä nyt ei kauheaa kiirettä olisi. Tietä kun käyttää minun lisäkseni Ruotsissa asuva naapuri. Ja hän ilmoitti tulevansa vasta sitten mökilleen kun karanteeni on päättynyt ja laivat taas kuljettavat matkustajiakin.

Illan hämärtyessä menin uudelle kaatopaikalle kameran kanssa. Korppookallion edessä näin kaksi valkohäntäpeuraa, ne loikkivat metsään minut nähdessään.
Kaatopaikalla runsaan sadan metrin päässä laidunsi neljä peuraa. Ne antoivat minun kuvata ihan rauhallisesti. Pari kertaa ne kyllä pysähtyivät katselemaan minua, mutta eivät uskoneet minusta olevan heille vaaraa.