Kihlajaiset!

Syksyllä tulee kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun vaihdoimme kastia. Olimme jonkin aikaa eläneet susiparina urheilulegenda Voitto Hellstenin yksiössä. Mitään kimppakivaa emme harrastaneet, Voti oli silloin lusimassa rattijuopumustaan.

Luterilainen isäni lahjoi meidät aviosäätyyn ja kaikesta kränästä huolimatta liittomme jatkuu ja jatkuu. Kyse on vähän samasta kuin maratonin loppupuolella. Ei millään jaksaisi, mutta kun kannustus on kovaa ja tahto päästä perille, niin maaliin saakka mennään. 

No, meillähän maali ei ole tämä 50 vuotta. Ei sitä tässä vaiheessa enää kumpikaan jaksa vaihtaa ja kivahan se on, että on tappelukaveri kotona.
Me toimimme kuin Suomi, viholliset läheltä ja ystävät kaukaa…

Miniämme Anna käyttää tutkimuksissaan apuna Oura-sormuksia. Ja olemme ymmärtäneet, että niiden avulla voi elämänlaatua parantaa. Ja parhaassa tapauksessa laadun lisäksi myös määrää.

Niinpä päätimme hankkia toinen toisillemme kultahääpäivälahjaksi (komea yhdyssana!) Oura sormukset. Se olikin sitten ensimmäinen lahja hääpäivänä, jonka minä olen saanut. Jollei lahjaksi lasketa sitä, että olen hyvin usein ollut hääpäivänä Lapissa hiihtämässä!

Sormukset ovat nyt vajaan viikon antaneet palautusta unen- ja elämänlaadusta. Mitään mielet räjäyttävää uutta ei ole ilmennyt. Minä nukun kuin pieni porsas ja liikun liikaa. Tästä viimeksi mainitusta sekä Ulla että Oura ovat yhtä mieltä.

Ulla sen sijaan nukkuu huonosti ja liikkuu liian vähän. Tästä viimeksi mainitusta sekä minä että Oura olemme yhtä mieltä.