Suunnistusuran päätöskisa

Piti lähteä Turku-Rasteille suunnistamaan heti aamulla. Olin jo eilen tilannut kartan, mutta sitä ei vielä aamullakaan ollut tullut sähköpostiin.

Siispä vaihdoin maisemaa ja tilasin kartan Paimiosta. Sieltä tuli tiedosto parissa minuutissa, joten suunta vaihtui itään. Auton jätin Paimion Rastin Rastituvalle, vanhalle kansakoululle, joka oli saanut uuden elämän suunnistajien majana.

Sieltä oli matkaa lähtöön vajaa kilometri, joten tuli tehtyä kunnon verryttely.

Se ei auttanut, alusta saakka oli vetelä olo ja eteneminen horjuvaa rämpimistä.
Neljä ensimmäistä rastia löytyivät hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua. 

Uskoin tulleeni isolle polulle enemmän oikealle ja lähdin hakemaan ajouraa vasemmalta. Sieltä sellainen löytyi, itse asiassa useampiakin. Sahasin kallioita oikein urakalla ja tuntui siltä, että käyräväli oli 15 metriä eikä 5 m. Kävin isolla polulla hakemassa itseäni ja päädyin samoille kallioille takaisin.

Lopulta horjahdin tuolle isommalle suolle ja sieltä vihdoin paikallistin itseni. GPS-jäljen mukaan olin hakenut 15 minuuttia rastia.

Loppu sujui taas kohtuullisesti, vauhti oli vaan kateissa.

Tämä oli siis jälleen kerran urani viimeinen suunnistus. Eihän tällaista kestä, ei osaa, ei jaksa, ojien yli ei pysty hyppäämään, kun ei ole voimaa jaloissa.

Eka kuvassa koko reitti, toisessa nämä kiemurat hieman tarkemmin.

Ja maalista autolle se sama vajaa kilometri. Se oli pakko juosta, kun ilma oli kolea ja tuuli kova.