45 vuotta sitten

Tässä on tullut muisteltua maratonejani – niitä viittäkymmentäneljää.

Mutta nyt voisi myös muistella 45 vuoden takaista urheilusuoritusta. Tosin lajia ei kaikki ehkä ymmärrä urheiluksi, mutta kun siinä kilpaillaan, niin kaipa se urheilua on.
Kyse on shakkipelistä, joka nykyään kait kuuluisi kirjoittaa sakkipeli.

Olen aloittanut oppikoulun Elisenvaaran yhteiskoulussa Kyrössä. Muutimme Turkuun 1960 ja siirryin Turun Normaalilyseoon.
Luokallani oli Mauri Sirkiä ja hänen sekä kahden muun norssilaisen kanssa pelasimme ahkerasti shakkia koulun loppuun asti ja myös sen jälkeen.

Lahjakkain meistä oli luokkakaverini Mauri, Hän nousi nopeasti shakkimestariksi ja voitti Suomen mestaruudenkin kerran pitkässä pelissä ja monta kertaa pikapelissä.
Minusta ei tullut shakkimestaria ja lopetinkin pitkien pelien pelaamisen jo nuorena. Mutta pikashakkia pelasin kyllä vielä 90-luvulla.

Elisenvaarassa oli opettajana 70-luvulla shakkikaverini Pekka Sopanen. Hän piti siellä lukiolaisille shakkikerhoa ja kutsui minut pitämään siellä shakkisimultaanin oppilailleen.

Tartuin tietenkin tilaisuuteen ja pelasin 16 vastustajaa vastaan. Peli tapahtui niin, että minä kiersin U-muotoisen pöydän sisäreunaa ja kun tulin laudan ääreen, vastustajani siirsi siirtonsa ja minä vastasin omalla siirrollani. Hän jäi sitten miettimään omaa siirtoaan niin kauan kuin minulla kesti kiertää kaikki 16 shakkilautaa.

Eli kaikki vastustajani saivat miettimisaikaa keskimäärin 16 kertaa enemmän kuin minä.
En muista kauanko peliin meni aikaa mutta uskoisin, että noin kolme tuntia. Joten kyllä ainakin simultaanin pelaaminen on urheilua - jopa kestävyysurheilua.

Lopputulos oli se, että voitin 10 peliä, neljä päättyi tasapeliin ja kaksi kaveria voitti minut.

Jälkeenpäin sain palkinnoksi jaloteräksisen lautasen, johon oli kaiverrettu lopputulos.
Lautasen halkaisija on noin 20 senttiä ja se on säilynyt hyvin, vaikkakin hivenen naarmuuntuneena.

Tässä tietoa rankipisteistä ja pelatuista peleistä.
Sen mukaan olen pelannut urani aikana 44 pitkää peliä turnauksissa.
Tämän päivän listalla sijoitukseni oli 1321, kaikkiaan pelaajia on rankattuna yli kymmenen tuhatta.
Yli 65 vuotiaissa sijoitukseni oli 407.
Pikapelejä on kilpailuissa 134 - lähinnä joukkuepikapelin SM-kisoissa.
Siinä ryhmässä rankisijoitukseni oli paljon parempi.

Maratonin loppuraportti

 Tänään tuli kuluneeksi neljä päivää viime maratonistani ja mieleen muistui 15 vuoden takaa erään lähes kaksisataa maratonia juosseen miehen kanssa keskusteluani.

Tapasimme Helsingin maratonin reitillä, kun matkaa oli taivallettu noin kolmekymmentä kilometriä.
En muista ohitinko hänet vai hän minut. Mutta kyllä nuo oikeat maratoonarit osaavat jakaa vauhtinsa, joten todennäköisesti hän ohitti minut.

Siinä turistessa hän kysyi, mikä on aikatavoitteeni tällä kertaa.
Vastasin, että hengissä maaliin.
Hän totesi, että kohtuullisen hyvä tavoite. Mutta hänellä on tavoitteena juosta maaliin ja olla hengissä neljän päivän päästä.
Totesin, että vaihdan omani tuohon kokeneemman juoksijan tavoitteeseen.

Eli tänään pääsin maaliin maratonilta – olen elossa vielä neljä päivää maratonin jälkeen.

Hyvältä se ei kyllä näyttänyt sunnuntaiaamuna. Peukalovarvas oli täysin jäykkä ja siihen sattui jumalattomasti.
Polvi oli myös kipeä, mutta kesti kyllä kävelyä.
Maanantaina kävin Samun luona hierottavana ja sen jälkeen elämä alkoi hymyillä.

Kävimme myös Ullan kanssa pikaisella Ruotsin risteilyllä nauttimassa hieman ruokaa ja luotettavia energiajuomia kohtuullisesti.

Tänään kävin jo juoksemassa tunnin lenkin ja viisi viiden minuutin reipasta vetoa menivät oikein hyvin.
Olo on sellainen, että en lainkaan ihmettelisi, että vielä kerran pitää laittaa numerolappu rintaan ja juosta pitkä lenkki!

Laitetaan nyt yksi kuva vielä maralta.
Aurinkoisesta hymystä päätellen kuva on kisan alku puolelta.
c Jari Tomppo.

Tässä sykekäyrä tämän päivän lenkiltä.
Kyseessä oli kevyt intervallitreeni.
Viisi viiden minuutin vetoa vauhtikestävyysalueella.
Eli selvästi kovempaa kuin lauantain pitkikisellä.

Maraton, nro 54

Viimeisin (viimeinen?) maraton tuli kipaistua eilen Kaarinan urheilukentällä.

Ukko Yli-Jumala kunnioitti tapahtumaa peittämällä maan puhtaalla, valkoisella lumella.

Osallistuin 12 tunnin juoksuun ja startti tapahtui aamukahdeksalta.
Lähdin alusta pitäen hyvin rauhallisesti, kaikki kaarteet juoksin, jotta ohituksia tapahtuisi vähemmän. Muutenkin radalla oli hyvin tilaa – nopeat juoksivat ykkösrataa ja me Hämeen hitaat viitosradalla.

Jäin heti porukan hännille, tosin kisan toiseksi vanhin osallistuja minua kolme vuotta nuorempi Helena, eteni rinnallani ensimmäisen kierroksen. Sitten hänkin meni menojaan.
Tavoitteeni oli juosta noin 80 % matkasta ja loppu kävellä. Se toteutui hyvin 30 kilometriin asti. Sen jälkeen mukaan tuli enemmän kävelyä ja myös huolto- ja lepotaukoja.

Viimeisellä kympillä oikea polveni antoi merkkejä siitä, että kyseessä ei ole sopivaa liikuntaa 76-vuotiaalle vanhukselle.
Kerroin juoma-asemalla tilanteesta ja pyysin heiltä Buranaa. Seuraavalla kierroksella minulle annettiin kipulääkettä ja parin kierroksen jälkeen se alkoi vaikuttaa.

Kaikki ultrajuoksijat tietävät, että kipulääkkeitä ei saa käyttää kisassa. Ei sen takia, että se olisi dopingia vaan siksi, että se peittää mahdolliset pahemman vaaran merkit ja johtavat pahempaan vaaraan.

Lihakset olivat loppuun asti juoksukunnossa, mutta polvet olivat aika loppu, kun maratonin matka täyttyi.

Garmin kertoi, että juoksin vajaat viisi tuntia, kävelin alle kaksi tuntia ja pidin taukoja 17 minuuttia.

Tulos oli siis 42,635 kilometriä ja loppuaika 6.57.18.

Tämä oli 54. maratonini. Ja uusi ennätys syntyi – koskaan ennen ole jaksanut punnertaa yli kuuden tunnin maratonia!

Kuvassa kaksi kisan eniten elämänkokemusta omaavaa juoksijaa.
Helena Friman ja minä. Parin kierroksen jälkeen Helena oli kadonnut horisonttiin.
Se ei ole ihme, hänen ennätyksensä on puoli tuntia parempi kuin minulla.
Kuvan c Tuomas Pelto.

Kuten kuvasta näkyy, pysyin hyvin reitillä.
Eikä maisemaan ehtinyt kyllästyä - juoksusuuntaa vaihdettiin kolmen tunnin välein.
Kuvassa näkyy lähtöhetken pakkaslukema, iltapäivällä lukema nousi +1 -asteeseen. 

Päivä maratonin jälkeen Garmin kertoi, että harjoitusvalmius on olematon.
Palautumisaikaa se kertoi tarvittavan 94 tuntia!
Johtuen ukkovarpaan kivuista ja polven tilasta, niin treeniin ei ole mahdollisuutta. Kävelykin tuottaa suuria vaikeuksia! 😂

Vesillelasku

 Kävimme eilen Juhan kanssa laskemassa veneemme veteen.

Vaikka lämpötila ei vielä ollut kesäinen, niin olosuhteet olivat täydelliset tähän työhön. Tuuli oli pohjoisesta, joten Airiston ranta oli täysin suojainen.

Mitään ongelmia ei ollut. Juha oli vaihtanut veneen köydet, joten kiinnitys laituriin oli myös täydellinen.
Tosin moottoria ei vielä käynnistetty, Juha lupasi tehdä kunnon kierroksen myöhemmin ja ajaa karstat moottorista pidemmällä ajolla.

Veneen pohjakin oli puhtaan valkoinen, kun syksyllä se oli käytetty pohjan pesulaitteessa.

Ainoa pieni miinus tuli siitä, että kyljessä oli likaraita siinä kohdassa, mihin pesulaite ei yltänyt.

Pitää keväällä – sitten kun se tulee – hoitaa sekin kohta kauniiksi.

Paatti laiturissa.
Kyllä siihen toinenkin keulaköysi kiinnitettiin.
Paikka kun ei ole kaikkein suojaisin - lounaistuule osuvat hyvin paikkaan.
Vaan on se vene tuossa muutaman kesän hyvin pärjännyt.

Paikoillenne, valmiit...

Kolme päivää aikaa maratoniin.

Treenit on tehty, jos vielä jotain treenaa, niin se heikentää lopputulosta.
Siis huomenna ja ylihuomenna lepään!

Garmin kaikkiviisaana tietää, että kuntoni edellyttää loppuaikaa kuusi tuntia. Mutta se on optimistinen tai luulee, että rutistan viimeisenkin pisaran kentälle – sitähän minä en tule tekemään.

Kaiken lisäksi haaveeni on juosta hieman enemmän kuin maraton.
Siksi lähden liikkeelle vauhdilla 9 min/km. Se vaatii minulta juoksua, koska maksimaalinen kävelyvauhtini on kolme minuuttia hitaampaa.

Lisäksi tulen pitämään alusta lähtien pieniä taukoja, alussa pari kolme minuuttia tunnissa ja neljän tunnin jälkeen viisi minuuttia tunnissa.
Taukojen aikana syön ja juon energiaa.

Tarkoitukseni on edetä kuusi kilometriä tunnissa ja ottaa sitten pieni loppukiri ja päästä tavoitteeseeni 50 kilometriä kahdeksassa tunnissa.

Ainoa uhka on se, että tasapainoni on alkanut heiketä ja jos pahasti kiemurtelen siellä muiden juoksijoiden esteenä, niin järjestäjät saattavat poistaa minut radalta.

Lauantaiksi on luvattu pakkasta ja lumisadetta. Se ei minua haittaa paitsi jos lunta tulee niin paljon, että joutuu lumessa kahlaamaan. Siihen ei ehkä kunto riitä!

Tässä kuva Kaarinan RataUltrasta kuuden vuoden takaa.
Yleisöä ei katsomossa näkynyt pilvin pimein.
Kilpailun kuuluttaja ja DJ oli silloin legendaarinen Pasi Malinen.
Hän on mikrofonin takana myös tänä vuonna -
lupasi olla vittuilematta kisan hitaimmalle etenijälle! 😂

Paluu maanpinnalle - se tekee kipeää

Jälleen pääsin lauantaina suunnistuskilpailun makuun.
Viikko sitten kaikki sujui kuin Strömsössä, tänään ei!

Suunnistus on siitä hyvä harrastus, että se opettaa nöyryyttä.
Miten sitä sanotaan: ylpeys käy lankeemuksen edellä.
En mielestäni kovin ylpeänä metsään lähtenyt mutta erittäin nöyränä poikana sieltä tulin

Kartanluku unohtui ja kompassia en näköjään osannut käyttää.

Jos jotain positiivista hakee, niin rastit 3, 6, 7 ja 8 löytyivät ilman pummia.

Muilta rasteilta väliaikojen mukaan seuraavat pummiminuutit:
1. 0:30
2. 1:30
4. 1:30
5. 4:00
9. 1:30

Autokaupassa

Vein tänään puolen päivän maissa Kian kaksivuotishuoltoon. Se oli hiukan isompi huolto – ainakin hinnasta päätellen.

Siinä oli sitten aikaa keskustella automyyjän kanssa, olin sellaisesta sopinut. Mutta kaveri, jonka kanssa oli treffit, oli koulutuksessa ja lennossa myyjä vaihtui naispuoliseen automyyjään.

Hän oli kotoisin Lapista ja siinä sitten keskusteltiin myös Lapin hulluudesta eikä pelkästään autokuumeesta. Jota minulla ei ollut, sen kerroin heti, etten turhaan kuluta myyjän aikaa.

Vajaan tunnin me seurustelimme ja hän sai väsättyä minulle tarjouksen. Vastaavanlaiseen mutta ladattavaan Nero-hybridiin olisin joutunut tekemään yli kaksikymmentä tuhatta väliä.

Kysyin häneltä, että olisiko kovin järkevää minun tehdä kauppa, kun nykyisillä kilometreillä polttoainesäästöni olisivat vuodessa luokkaa hieman alle kaksituhatta euroa. Laskelman mukaan takaisinmaksuaika olisi siten yli kymmenen vuotta, joten kaiken todennäköisyyden mukaan olisin jo haudassa siinä vaiheessa.

Pääsimme hänen kanssaan yksimielisyyteen, että auton vaihto ei ole kovin mielekästä.
Hän kiitti mukavasta keskustelusta ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun asia tulee uudelleen ajankohtaiseksi.

Tämä kuva autostamme on hieman yli kaksi vuotta vanha.
Muuten samanlainen tänään paitsi likainen!

Viimeinen pitkis

Sunnuntaina kilpailin suunnistuksessa ja sen jälkeen sain hoitokoiran kolmeksi päiväksi.

Enkä mitä tahansa koiraa vaan Gaian, jonka kunto ei kesken lopu.
Yhteensä tein Gaian kanssa lenkkejä noin seitsemän tuntia, vauhti ei päätä huimaa mutta tehoa niihin tulee, kun metsässä on korkeuseroja ja epätasainen alusta.

Tänään lähdin aamulenkille juomarepun kanssa tarkoituksena juosta hieman pidempi lenkki.

Alkuviikko painoi rahkeissa sen verran, että tyydyin kahden tunnin lenkkiin. Jalat olivat sen jälkeen aika voimattomat – se lienee ymmärrettävää.

Mutta ei lenkki mitään vahvaa signaalia antanut siihen, että puolentoista viikon päästä maraton tulisi juostua hymy huulilla.

Mutta jos kolme tuntia menisi hymyillen, kaksi tuntia irvistellen ja sen päälle pari tuntia itkien, niin saattaisi se homma valmistua…

Tässä tämä viimeinen pitkis kuvana.
Elän toivossa, että se on viimeinen pitkis ennen maratonia.
En siis sitä, että elämäni päättyy seuraavaan maratoniin. 👍

Gaia kylässä

Saimme pitkästä aikaa hoitokoiraksi Gaian.
Talven liukkaat kelit ovat tehneet sen, että en ole kovin innostunut hoitovastuusta tämän voimakkaan ja voimakastahtoisen neidon ulkoiluttamisesta.

Sunnuntaina kysyttiin, että sopisiko hänen tulla päivähoitoon. Vastasin, että voisi nyt kevätsäiden aikaan olla pari yötäkin meillä.

Kovin suuria myyntipuheita ei tarvittu, kun tähän tuli myönteinen vastaus. Eikä itse asiassa vuokrakohdekaan ole vielä pahaksi pistänyt tänne joutumisesta.

Sunnuntaina tein jo pari lenkkiä ja maanantaina useamman. Silloin matkaa taittui kymmenen kilometriä.
Tämän kanssa kilometrit ovat paljon raskaampia kuin kevyessä juoksussa. Mutta kyllä tämän kaunottaren seurassa on mukava tehdä pitkäkestoista lenkkiä tulevaa maratonia ajatellen.

Ja kun yöllä ei ole ollut pakkastakaan, niin lumi on sulanut kokonaan eikä jäätäkään en ole enää paljoa suunnistusta haittaamassa.

Gaia aamuauringossa.

Täydellinen sunnuntai

Suunnistuksen kilpailukausi käynnistyi tänään sprinttikisalla Turun Halisissa.

Kisa oli aluemestaruuskisa ja sehän on tapahtuma, jossa minulla on mahdollisuus jopa menestyä.

Ilma oli täydellinen suunnistuskilpailuun, lämpötila nolla paikkeilla, tuuli kova ja raaka, kaiken kruunasi pieni tihkusade.
Sprinttikisahan on sellainen, jossa suositeltava voittoaika on minun sarjassani 12 minuutin luokkaa.
Meillä matka oli ihannereittiä 1,8 km. Sellaiseen viimeaikainen treenini ei ole aivan ihanteellinen.

Lähtöväli kisaan oli yksi minuutti. Edellä lähteneen sain kiinni ykkösellä, hän oli kait kiertänyt rakennuksen väärältä puolelta.
Pystyin lukemaan rastivälit etukäteen juostessani ja tiesin koko ajan minne mennä rastilla leimattuani.
Rastivälillä 7-8 taisi tulla ensimmäinen virhe, se väli olisi kai pitänyt juosta vasemman kautta.

Metsärastit löytyivät hyvin ja loppu oli taas helppoa (tai vaikeaa, miten sen nyt ottaa) sprinttisuunnistusta.

Osallistujia oli sarjassamme 12, niistä neljä oli alueen ulkopuolelta. Sijoitukseni oli neljäs, mutta yksi edelläni oli ulkopuolinen, joten maalissa minulle selvisi, että olen kilpailun kolmas ja ansainnut pronssimitalin.

Se oli 60-vuotisen urani ensimmäinen.
Joten nyt on paikka nostaa malja ja juhlia…

Lähtökolmio ja maali ovat kartan vasemmassa reunassa.

Syke nousi nopeasti yli 150:n ja pysyi siellä maaliin asti.
Se tarkoittaa, että pysähdyksiä ei ole tullut ja 
Oikeastaan tuon kovempaa ei kunnollani olisi voinut mennä!

Pala karttaa ja mitali.

Täydellinen lauantai

Olimme tänään Turun kaupunginteatterissa katsomassa näytelmää Täydellinen lauantai.

Se oli hulvaton komedia, jossa arvostelujen mukaan sai nauraa kaksi tuntia kuollakseen.
Ihan hyvää viihdettä se pääasiassa oli ja nauraa sai monta kertaa sydämensä kyllyydessä.

Mutta monta kertaa siinä tuli tunne, että tämä ongelmissa rypeminen menee hiukan yli äyräiden kuten myös näyttämön seinän takana olevan huoneen korjaus.

Teatterin jälkeen siirryimme Kakolanmäelle ravintola Rubeniin syömään.
Ajokeli oli huono, lunta tuli ja tuuli oli kovaa. Jätin auton vankilan muurien ulkopuolelle ja siinä oli henkilökunnan edustaja lumitöissä.

Hän opasti, että tulkaa sen invaluvan kanssa sisäpihalle, siellä on kaksi invapaikkaa ja Turun kaupunki on nirsoillut ja sakottanut 30 minuutin paikalla invaluvalla olevia. Kiitin ja siirsin auton lähemmäs.

Hyvä palvelu jatkui ravintolan sisällä.
Lisäksi ravintola oli miellyttävä kokemus kun tilan akustiikka oli sellainen, että pöydässä oli miellyttävää keskustella – toisin kun Kakolan toisessa ravintolassa, jossa tällainen kuulovammainen voi käydä yhden kerran. Tai kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen samalla käynnillä.

Ruoka oli kyllä maittavaa, mutta ihan kymmentä pistettä en siitä antaisi.
Saatan olla hieman nirso, kun yleensä syön itse tekemääni ruokaa! 😋

Kuvakaappaus Turun kaupunginteatterin sivuilta.
Kuvassa päähenkilöt.

Turku-Rastit alkoivat

Kesäsuunnistuskausi alkoi - maassa oli 5 cm uutta, puhdasta lunta.

Kyseessä oli siis Turku-Rastit Kaarinassa ja kartta oli sprinttikartta, mutta ihan siellä suunnistaa sai kahdella metsäisellä mäellä.

Ja kun kolmen kilsan radalla oli nousua yli sata metriä, niin rastilla 5 reidet huusivat jo hoosiannaa!

Muuten meni ihan mukiinmenevästi lukuun ottamatta seiska rastia - alamäessä alkoi kulkea niin, että meni sata metriä pitkäksi. Siinä meni pummiin aikaa kolmisen minuuttia.

Alamäet olivat kamalia tällaiselle selvin päin horjuvalle - pitäisikö alkaa suunnistamaan aina pienessä sievässä.

Ei se tasapaino siitä parantuisi, mutta rohkeus jonkin verran!

Oikeassa yläkulmassa oleva mäki oli paha kiivetä.
Vielä pahempi se oli tulla alas kivikkoisella rinteellä.
Oli pakko ottaa tukea puista ja oksista.

OHO, mikä meininki!

Eilen juoksin puolimaratonin - kolmeen tuntiin ja risat.
Hiukan se sieppasi ex-maratoonaria.

Siksi päätinkin lähteä tänään uudelle lenkille.
Ja etenin tänäänkin puolimaratonin.
Aika parani yli kaksi tuntia! 

Aikaa tosiaan meni hieman alle tunti. Jos olisin tehnyt sen juosten, niin uusi Suomen ennätys olisi nähnyt päivänvalon.

Mutta käytin tähän suoritukseen polkupyörää - ja kaiken lisäksi sähköavusteista laitetta.

Mutta kevään ensimmäinen pyöräily tuli tehtyä. Sää suosi ja vanhan ykköstien vieressä pyörätie oli harjattu vapaaksi hiekasta. Joten ihan mukava lenkki tästä tuli.

Pari tuntia lenkin jälkeen alkoi ukkostaa ja hetken päästä Esteri pani parastaan.
Vettä tuli ja paljon!

.

Puolimaraton TAAS!

Siinä perskuleen ohjelmassa luki tälle päivälle pitkä lenkki, kolme tuntia.

Koko viikon on ollut hiukan huono kunto – olisinko vanhoilla päivilläni tullut allergiseksi jollekin siitepölylle?

Aamulla olin sen verran virkeä, että laitoin juomareppuun 1,1 litraa urheilujuomaa, sitä samaa, jota kolmen viikon päästä tarjoillaan Kaarinassa. Sen lisäksi otin taskuun neljä energiageeliä ja lähdin liikenteeseen.
Juoksin ensin 11-tielle ja siitä käännyin Kaarinan suuntaan.

Poikkesin siellä urheilukentällä ja juoksin kaksi kierrosta viidettä rataa. Garmin mittasi kierrosten pituudeksi 440 ja 430 metriä. Virallinen mitta on 430,66 metriä – aika hyvin mun kelloni pärjäsi tässä kisassa.

Tartan-radalla tuli juostua hiukan liian kovaa, mutta kyllä huono kunto pakotti hiljentämään jo matkalla Kupittaan urheilukeskukseen. Sielläkin tein kaksi kierrosta, jotta saisin puolimaratonin täyteen kotiin päästessäni.

Ilmeisesti yksi kova lenkki viikolla teki sen, että juoksu oli tänään raskaampaa kuin viikko sitten. Ja toinen syy oli varmaan se, etten pitänyt lainkaan taukoja, vaan nautin juoman ja geelit vauhdissa. Tai paremminkin kävellessä.

Tällä kunnolla ja vauhdinjaolla olisi toinen puolikas jäänyt tekemättä.
Kolmen viikon päästä on syytä hiljentää vauhtia, pitää kunnon lepotaukoja aina välillä. Ehkä se maraton on sillä tavalla selätettävissä.
Jos ei, niin maraton selättää minut! 😓

Kun pääsin kotiin ja riisuin juomarepun, niin imin siitä juomaa. Vajaan suullisen sain ja neste loppui. Eli tunnissa kului nestettä runsas oluttölkillinen.

Mutta ei se olutta ollut! Se oli kaverini Jari Tompon maahantuomaa Tailwind-energiajuomaa. Todella hyvää ja ravitsevaa eikä minun herkkä vatsani reagoi siihen millään tavalla.

Strava tutkii nettiin tallennettuja lenkkejä ja antaa sitten palautetta.
Tänään se onnitteli minua puolimaratonin ennätyksestä.
Olen kuulunut tähän yhteisöön kolmisen vuotta ja se ei tiedä,
että olen juossut matkan reilusti alle kahden tunnin

Tässä lenkki kartalla.
Lähtö vihreällä merkillä ja maali punaisella.
Tuo pieni koukkaus kaakkoon lopussa sen takia, että muuten matka olisi jäänyt vajaaksi.
Nousua matkalla tuli lähes sata metriä.
Itse kisa juostaan kentällä, joten nousua on nolla metriä!

Saariston kevät

Jani tuli Tiinan ja Amalian kanssa meille kylään jo eilen illalla.

Tänä aamuna lähdimme porukalla saaristoon.
Liikennettä oli runsaasti, mutta lautta ei jäi vielä vajaaksi. Pari tuntia myöhemmin porukkaa oli niin runsaasti, että kaikki eivät mahtuneet lautalle.

Ajoimme mökille, naapuritkin olivat tulleet Pääsiäistä viettämään.
Aurinko alkoi paistaa oikein kunnolla kun perille pääsimme.
Saunan kuistilla oli oikein kesäisen lämmintä ja iho alkoi herkimmillä jo punertaa iltapäivällä.

Pelkkä auringonottoa käyntimme ei sentään ollut.
Kaadoimme lipputangon, sen nuppi oli syksyn myrskyssä tuhoutunut.
Lisäksi se kaipaa maalausta. Olemme melkein laivareitin varrella ja salkoon pitänee jatkossa nostaa Naton lippu!

Myös ensimmäiset leskenlehdet olivat nousseet pinnalle. Yleensä mantereella ne nousevat ensin, mutta nyt meni sekin asia päälaelleen.

Paluumatkalla poikkesimme Söderiin syömään. Mannersuomalaiset olivat hampurilaislinjalla, minä nautin oikein hyvän salaattiannoksen.
Se oli niin iso, että en jaksanut kaikkea syödä.

Kevään ensimmäiset.

Meillä rantavahtina Lili. 
Kalusto oli välillä hyvin esillä!

Paluumatkalla.
Taivas oli täysin pilvetön, mutta aurinko oli lämmittänyt veden pinnan ja kosteus muuttui sumuksi.
Koko komeudessaan maisema ei tallentunut kännykkään.

Nauvossa

Lähdimme Ullan kanssa Nauvoon käymään päiväseltään.

Matkalla näimme runsaasti muuttolintuja: joutsenia, hanhia, kurkia ja yhden ison haukan, jota emme tunnistaneet.

Lumet olivat lähes sulaneet ja mäki oli jo aika kuiva.
Siivosimme taas hieman paikkoja. Aika vähän siellä oli hiirien jälkiä – nämä ultraäänikarkottimet taitavat toimia!

Kun tulimme, ulkona oli +4 astetta ja sisällä +1 astetta lämmintä. Jätimme keittiöön peruslämmön päälle joten seuraavalla kerralla siellä on ihan miellyttävää.

Aika keväinen näkymä!

Lahti oli vielä paksussa jäässä mutta venevalkaman edusta oli jo sula ja sieltä olisi varmaan saanut mahtavan siikasaaliin!

Laulujoutsenet olivat saapuneet.
Myös kurkia näimme muutaman.

Kakolassa

Pääsin suunnistamaan jälleen kotimaastossa eli Kakolassa.

Olen nimittäin asunut pari vuotta rastin 35 pohjoispuolella numeron 3 yläpuolella, kartalla noin 1 cm päässä. Olen piirtänyt punertavan sävyisen ympyrän asuntomme ympärille. 
Tulin jo silloin hyvin toimeen pappien kanssa, kämpän omisti joku kirkkoherra.

Ikkunoista näki Kakolan vankilan - sen ansiosta olenkin pystynyt pitäytymään kaidalla polulla - en ainakaan ole jäänyt rikoksistani kiinni!

 

Huolimatta kotikenttähaitasta suunnistus sujui aika hyvin.

Ykköselle (rasti 43) mennessä tosin tein 74 metrin mutkan, mutta hyväkuntoiselle se ei haittaa - eikä minullekaan.

 

Sitten meni kuin Strömsössä. Paitsi että kolmannelta rastilta 31 en saanut pisteitä. Siinä kysyttiin, kuinka monta savuluukkua on seinällä vierekkäin. Kone- ja LVI-insinöörin koulutuksella vastasin, että tasan nolla kappaletta.
Mutta se oli väärin, kysymyksen oli varmaankin laatinut joku humanisti tai muu -nisti!

 

Sitten kävin Mikaelin kirkolla, Kakolan mäellä, Funikulaarin yläasemalla ja Aurajoen rannalla (Espositon hylky oli jo purettu).

 

Olin suunnitellut meneväni rastilta 52 rastien 42 ja 53 kautta maaliin, mutta kartan mittakaava petti ja aliarvioin kykyjäni - harvinainen ilmiö sukuni suunnistajille!

 

Joten jatkoin maaliin mutkitellen rastien 12-32-46-53 ja 26 kautta.

Silti aikaa jäi käyttämättä viitisen minuuttia ja suoritin oikeaoppisesti loppuverryttelyn - viimeiseltä rastilta maaliin!

 

Hauskaa oli ja kuntokin ihan priimaa!

Kuvassa Kakolan päärakennus.
Kuvakaappaus Turun vankilan nettisivuilta.

Kiertosuunta siis myötäpäivään.

Hullun naapurina

Sitä saa mitä tilaa, voisi sanoa herra Putinille – anteeksi kaikki herrat, että kutsuin tätä paskiaista herraksi! Se oli satiiria.

Muslimiterroristit päättivät tappaa pari sataa viatonta moskovalaista. Ihmishengen arvo Venäjällä on nyt ja on ollut aina lähes nolla. Joten en ota osaa heidän kuolemaansa.

Ja tuo on pisara meressä verrattuna Putinin tappamiin ihmisiin. Niitä on kymmeniä tai satoja tuhansia Ukrainassa. Niitä on lukematon määrä myös muualla Venäjän ulkopuolella.
Ja miljoonia Putinin rakkaassa isänmaassa Venäjällä.

Mutta Putin on vielä kaukana esikuvansa Josef Stalinin teurastamista ihmisolennoista – niitä on kymmeniä miljoonia.
Jos alkaa näyttää siltä, ettei Putin pääse murhatilastoissa Stalinin rinnalle, niin hänellä on sentään takataskussa voiton avaimet.

Hän voi tuhota silmänräpäyksessä koko maapallon väestön – kertaheitolla kahdeksan miljardia ruumista.

Hullu ja epätoivoinen mies saattaisi siihen kyetä.
Ja sellainen Putin on.
Aamen.

Kuva Kai Stenvallin laajasta Putin-aiheisesta kuvataiteesta.

Puolimaraton

 Valmentajani oli tälle päivälle määrännyt kolmen tunnin peruskestävyyslenkin.

Joten kello soimaan kuudelta ja siitä sitten suorittamaan aamutoimia. Eli aamupuuro, aamukahvi ja aamukakka.

Tuo viimeinen on se vaikein tällaiselle vilkkaan suolentoiminnan omaavalle nuorukaiselle. Nimittäin se vilkkaus ei tarkoita sitä, että homma olisi hetkessä suoritettu. Vaan sitä, että pytyllä on istuttava niin kauan, että sisältö on tyhjentynyt.

Muuten sen työn loppu suoritetaan raikkaassa ulkoilmassa nolla-asteisen tuulen hyväillessä takapuolta.

Sen jälkeen oli täytettävä juomarakko – ei siis se, joka minulla ollut syntymästä asti vaan sellainen, joka laitetaan selkäreppuun ja täytetään urheilujuomalla. Lisäksi sinne laitetaan urheilugeelejä ja energiapatukoita.
Sain kaiken valmiiksi niin, että ennen yhdeksää olin liikenteessä.

Reitti kulki aluksi lievään vastatuuleen Kupittaalle ja nautin siellä ensimmäisen geelin, juomaa olin imenyt repun letkusta aina silloin tällöin. Sieltä jatkoin pienten kiertojen jälkeen kohti Luolavuorta. Vastaan tuli siskoni Maija, hän oli kyllä tietoinen, että teen pitkää lenkkiä mutta ei sitä missä liikun. En sitä itsekään tiennyt, reitti muotoutui matkan kuluessa.

Matka jatkui kohti Kaarinaa ja otin aina yhden energiageelin 40 minuutin välein.
Olin pitänyt vauhdin sellaisena, että kilometriin kului alle yhdeksän minuuttia. Alussa se oli tosi helppoa, mutta kun pari tuntia oli kulunut, niin pulssi kyllä alkoi nousta.

Ennen Kaarinan keskustaa käännyin takaisin päin ja vastaani tuli entinen naapurini, maratoonari, jota en ollut nähnyt vuosiin. Vaihdoimme kuulumisia ja matka jatkui, kun oli saanut parin minuutin lepotauon.

Huhkolassa jouduin tekemään pari mutkaa, jotta saisin puolimaratonin täyteen. Kilometri ennen maalia tuli vastaan naapurimme kahden koiran kanssa. Kerroin, että perille on matkaa enää kilsa ja jatkoin matkaa.

Puolikas tuli siis tehtyä, mutta kyllä muistikuvat ennen edellistä maratonia tehdystä vastaavasta matkasta olivat sellaiset, että se oli paljon kevyempi.

Ehkä tällä 76 vuoden iällä on jotain tekemistä näiden tuntemusten kanssa.
Juomaa kului matkalla 0,8 litraa ja energia sain neljästä geelistä.