Ranskalainen sotilas ja kreivi Xavier de Maistre kirjoitti romaanin Matka huoneessani jouduttuaan 60 päiväksi arestiin omaan huoneeseensa.
Syy rangaistukseen oli se, että hän oli tehnyt virheen kaksintaistelussa – mutta jäänyt henkiin.Hän tutki huonettaan pikkutarkasti ja teki eri esineistä kertomuksen mielikuvitusmatkasta menneisyyteensä.
Minäkin ole joutunut matkustuskieltoon, koska Ulla ei enää halua/jaksa matkustaa Nauvoa pidemmälle.
Ensimmäisen muistomatkani teen Mikkeliin. Matka tapahtui 60-luvun puolivälissä. Osallistuin siellä shakkiturnaukseen ja voitin toisen luokan kisan korottuen siten ensimmäiseen luokkaan.
Rinnakkaisen toisen luokan kisan voitti Eero Raaste, shakin suomalainen ihmelapsi. Hän korottui muistaakseni nuorimpana suomalaisena mestariluokkaan ja pärjäsi oikein hyvin kansainvälisestikin. Minun lahjani eivät riittäneet kovin pitkälle riittäneet.
Mitään muita muistoja tästä kisasta ja matkasta ei ole säilynyt paitsi voittamani palkinto. Se on tuo hempeä kukkamaljakko, joka sopii kuin nenä päähän shakinpelaajalle.
Maljakko on säilynyt kuin ihmeen kaupalla ehjänä kaikki muutot ja sekä Ullan ja Leenan siihen kohdistuneet vahingoittamisyritykset.
Kauneus ei katoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti