Tänään pääsin taas harrastamaan ulkoilua kartan ja kompassin kanssa.
Tosin tänään ei kompassia tarvittu!
Lähtö pohjoiseen rastille 33 ja heti joutui pois asvaltoidulta tieltä. Se olikin sitten ainoa kerta tänään metsikössä.
Eilinen aika rankka vetotreeni teki sen, että jalat olivat jo hapoilla ennen ensimmäistä rastia. Sitten möngittiin eteenpäin sellaista vauhtia, että kävellen liikkuva Metsänpoika olisi kadonnut horisonttiin alta aikayksikön.
Hommaa helpotti se, että näin päivänvalossa parilla rastilla näki vastauksen huomattavasti ennen rastipistettä.
Suunnitelmissa oli käydä loppuvaiheen rastin 22 jälkeen vielä koukkaamassa rastille 41, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että katsoin parhaaksi edetä 44 ja 35 kautta maaliin.
Näytin taas kerran olevani pullamössöpoika, aikaa olisi ollut viisi minuuttia.
Reitti: L-33-51-13-31-34-54-42-46-45-53-55-52-43-22-44-35-M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti