maanantai 16. joulukuuta 2024

Matka huoneessani, osa 2

 Päivä alkoi erittäin huonosti.

Aamuseitsemältä lähdin hakemaan päivän lehteä postilaatikosta ja ja laitoin jalkaani polkujuoksulenkkarit, jotta voisin testata niiden soveltuvuutta juoksuun tänään erittäin liukkaassa kelissä.

Portaiden alapäässä on muutama betonilaatta ja niiden pinnalla oli kirkas peilijää. Laatat viettävät hieman alaspäin ja ensimmäisellä askeleella lensin selälleni. Sain käsivarren alleni enkä lyönyt päätäni betoniin ja mikä tarkeintä, jalat säilyivät ehjinä.

Käännyin takaisin ja laitoin jalkaani nastoitetut jalkineet. En kaatunut toista kertaa.
Tämän ja muiden kiireiden takia vain vilkaisin huoneeni kirjahyllyyn ja sain silmiini kaksi kuvaa.

Toinen on taiteilijan tekemä ja toinen säkyläläisen valokuvaaja Liisa Siltasen luomus.

Tuolla kuvat ovat eläneet rauhallista rinnakkaiseloa viimeiset kymmenen vuotta – ihan samaa ei ehkä voi sanoa kuvien mallien toiminnasta.

Sen enempää ei kannata asiaa puida, se vaatisi liian paljon työtä ja energiaa.
Koetan löytää huomiseksi jonkun helpomman aiheen.

Kuvien edessä on runsaasti puusepän työkaluja.
Palaan niihin myöhemmin.
Sain tuon kuvan ystäviltäni 40-vuotispäivän kunniaksi.
Ulla sai omansa samoilta henkilöiltä vastaavasta syystä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti