tiistai 17. joulukuuta 2024

Matka huoneessani, osa 3

 Tänään kävin harrastamassa Street Orienteeringia Tuomiokirkon maastoissa.

Mutta löysin kirjahyllyn päältä palkinnon lähes viiden vuoden takaa. Sitä kisaa on paljon parempi muistella kuin tämän päivän suunnistusta.


Se kilpailu käytiin Espanjassa keskiaikaisen Aguilas-kaupungin kapeilla kaduilla ja jyrkillä rinteillä.
Sarja oli M65 eli pääsin taistelemaan nuorempiani vastaan.


Tein kisassa useamman virheen, mutta niin tekivät myös kilpakumppanini.
Toiseksi viimeisellä rastilla oli vielä kolmas muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä.


Mutta he molemmat menivät maalin takana olevan rastin 12 kautta viimeiselle rastille. Se virhe maksoi heille paljon ja laitan liitteeksi sekä kartan että tulokset. Tämän tiukemmaksi suunnistuskilpailu harvoin menee.


Voittajan oli helppo hymyillä.


Aika komea pytty tuli palkinnoksi.
No, olihan se oikein kansainvälinen kisa.

Taistelu voitosta oli tiukka mutta rehellinen.
Ja suomalaiset pärjäsivät oikein hyvin!


Rastilla 19 olin siis vielä kolmantena.
Siltä rastilta näki sekä maalin että rastin 12.
Kilpakumppanit menivät ensin väärää rastia kohden ja tekivät ison mutkan.
Kilpailu ei ollut yhteislähtökisa, joten emme me toisiamme nähneet. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti