Kuntoiluvuosi 2020

Tilinpäätös vuoden 2020 kuntoilusta on valmistumassa.

Vuosi alkoi Espanjassa, jossa innostuin suunnistamaan kuntooni nähden liikaa ja taisin tulla jonkinlaiseen ylikuntoon.
Koronan takia kotiin palattuamme suunnistus jäi vähemmälle ja pystyin järkevämmin kohottamaan akillesjänteen tuhoamaa kuntoa. 

Ihan tyytyväinen voi olla vuoteen ja tähdätä ensi vuonna vielä hiukan parantamaan juoksuvauhtia ja hapenottokykyä. 

Vuonna -22 sitten pitääkin olla kunnossa, kun sarja vaihtuu 75-vuotiaisiin ja pitää yrittää parantaa sijoituksiaan SM-kisoissa 

Kilometrit ja ajat lajeittain:

Vieraita ulkomailta

Maanantaina saimme vieraaksemme Janin porukan Tampereelta, siis täältä Turusta katsoen ulkomailta. Kun viime talvi meni Espanjassa, niin tämä olikin heidän ensimmäinen vierailu kaupunkiasuntoomme pariin vuoteen. Sosiaalinen kanssakäyminen lapsiimme on talvella aika harvaa. Johan sitä hämäläinen vähemmälläkin pystyy itseään ilmaisemaan.

Siinä se pari vuorokautta vierähti mukavasti eikä oikein ehtinyt lehtiä lukea saati netissä surffata. Amalia oli saanut kesällä itselleen koiran, se on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen shelttinarttu. Ei ole vielä oppinut täysin sisäsiistiksi.

Sen verran piski vierasti meitä ja paikkaamme, että se ei saavuttuaan tehnyt mitään vaikka sitä käytiin ahkerasti pissattamassa. Viimein illan suussa se teki ensimmäisen pissan – lorotti varmaan pari minuuttia rakkoaan tyhjäksi. Sen jälkeen se käyttäytyi kuin aikuinen koira eikä kertaakaan tehnyt tarpeitaan sisälle.

Ohjelmaan kuului luonnollisesti kaikenlaisia pelejä. Joona oli kehittynyt edelleen shakin pelaamisessa ja olimme täysin tasaväkisiä hänen kanssaan, kun peliaikaa Joonalla oli 10 min ja minulla 4 min.

Nuori mies on alkanut käydä salilla ja sen huomaa. Lihaksia on vaikka muille jakaa. Kun olimme kävelyllä, niin poika hyppäsi reitin varrella olevaan rekkitankoon ja vetäisi ulkovarustuksissa kevyesti kymmenen leukaa.

Maija sekä Anna ja Juha kävivät myös katsomassa tamperelaisia ja jakamassa joululahjoja.
Amalia oli tilannut Maijalta villajakun, joka istui tytön päälle oikein hienosti. Näin vanhan ihmisen silmin se kyllä oli kaksitoista vuotiaalle tytölle viisi vuotta etuajassa. Sen verran avonainen – jätti olkapäät kokonaan paljaaksi – se oli!

Ruokaa tuli syötyä aivan liikaa, minä sain paistaa molempina iltana räiskäleitä. Tiistaina otin kyllä avuksi Kiinanmuurin keittiön ja hain sieltä porukalle ruokaa.

Mutta kaipa ruokailua kompensoi se, että ilman juoksulenkkejäkin vieraiden ja varsinkin vieraiden koiran kanssa tuli liikuttua erittäin paljon. Askeleet ilman juoksulenkkiä nousivat päivittäin pitkästi yli kymmenen tuhannen.

Lili on terhakan näköinen pentu!

Joulun jälkeen

Joulu meni. Siihen ei tarvinnut suuria satsata, kun sisareni tarjosi meille lounaan Joulupäivänäkin.

Pakkaspäivien jälkeen tänään siirryttiin taas plussan puolelle ja taivas antoi meille sateen.
Lähdin juoksemaan. Sääennuste kertoi, että tuuli on kova ja vettä sataa.
Tein ensin pienen verryttelyn normaalilenkkareilla, mutta oli pakko palata vaihtamaan nastarit alle - oli nimittäin liukasta.

Lausteen jälkeen yritin mennä tuulelta suojaisia teitä ja eksyin sellaiselle alueelle, joka ei ollut täysin tuttu. Vettä satoi, oli hiukan hämärää ja olin jättänyt klasit kotiin sateen suojaan.

Yritin mennä läpi alueesta mutta en oikein onnistunut. Mutta pääsin sentään tutulle tielle ja kotiin.

Juuri ennen loppua tuli vastaan tuttu nainen koiraa ulkoiluttaen. Hän moitti kamalaa säätä ja sadetta. Sanoin, että siellä missä minä juoksin oli ihan kiva ilma. Näytin takkiani ja sanoin että tämä on kastunut vain hiestä ja kyyleleistä.

Tässä kuva eksymisestäni:

Tulin vasemmasta yläkulmasta, käännyin itään ja edelleen pohjoisen kautta kohti länttä.
Löysin umpiperän.
Sitten takaisin ja etelään, josta löyti toinen umpiperä.
Jälleen takaisin kolmas umpiperä itäisimmässä kohdassa.
Ei uskoisi, että olen omasta mielestäni taitava suunnistaja!!! 👴👽👿

Jouluaatto

Eilinen jouluaatto oli tavanomaisen rauhallinen.

Me olemme Ullan kanssa viettäneet yleensäkin varsin rauhallista, mutta ehkä se näin koronavuonna oli tavallista rauhallisempi.

Kävin ennen puolta päivää juoksemassa ja tapasin siellä pariskunnan, joka myös juoksee, mutta nyt olivat parisuhdekävelyllä. Emäntä kertoi sairastaneensa koronan – ensimmäinen tuntemani ihminen, joka on siihen sairastunut. Sairaus oli ollut erittäin lievä eikä mies sairastunut laisinkaan!

Lenkin jälkeen ovikellomme soi. Oven takana ei ollut ketään, mutta aavistelen kyllä kuka oli laittanut joulutontut asialle. Epäilykseni kohdistuvat taloyhtiössämme asustavaan englantilaisperheeseen.

Kolmelta lähdimme Maijan luokse jouluaterialle. Tämä Martta oli loihtinut suussa sulavaa ruokaa ja joulun teeman mukaan tuli syötyä liikaa. Pääruuan ja jälkiruuan välissä avasimme joululahjat. Niitä ei ollut liikaa, mutta rattoisasti saimme aikamme kulumaan, kun yksi lahja kerrallaan avattiin.

Täydellisen aterian jälkeen suunnistimme hautausmaalle. Me Ullan kanssa kävimme vain anoppini ja appiukkoni haudalla. Maija suunnisti vielä Helenan ja Maunon haudalle viemään meidänkin kynttilän. Tänä vuonna olisi kyllä voinut kauemminkin vaeltaa hautoja katselemassa, sillä sää oli siihen paras mahdollinen, ei tuullut ja lämpötila plussan puolella.

Alkupalojen jälkeen oli vatsani jo täynnä!

Lenkillä paistoi aurinko.
Kevät tulee, pian on Juhannus ja sitten syksy! 

Historiallinen suunnistus

Viime yön nukuin kuin pieni lapsi.

Joten tänään pystyi hyvin lähtemään suunnistamaan Street-O:lle.
Yleensä tämä jouluinen Street-O on ollut sellainen, että hitaampikin jässikkä voi kiertää kaikki rastit.

Joten suunta Vartiovuorelle. Se oli virhe. Tuntui siltä, että tämä oli Suomen korkein vuori, jalat aivan hyytelönä kun pääsi ylös. Sieltä rastit 36, 21 ja 36.

Ennen rastia 11 pysähdyin ja yritin tihrustella kartasta miten pääsisin 42:lle - en löytänyt reittiä.
Joten 11-51-41-52. 52:lla en ollut löytää taulua, mistä piti katsoa vuosiluku - minuutin jälkeen näin taulun - se oli maassa.

35:n jälkeen yli Hämeenkadun ja rastille 53. Reitti 55:lle näyttää työpöydön ääressä selkeältä, mutta minulla oli ongelmia päästä sinne järkevästi.
Sieltä rastille 56, uskoin sen olevan jo aikaisemman ison rakennuksen takana ja se aiheutti pientä mutkaa matkaan.

Seuraava oli 44. Jouduin mennen tullen seisomaan liikennevaloissa. En voinut mennä päin punaisia, kun autojono oli yhtenäinen. Mieli teki!

Paluumatka maaliin rastien 32 ja 54 kautta.

Aikaa jäi paljon, olisin hyvin ehtinyt ottamaan myös rastin 43 rastin 55:n jälkeen.
Jälkiviisautta!

Maalileimasin oli valtakunnan ykköskuusen juurella Tuomiokirkon edessä.

Lähtö oli Pietari Brahen patsaan juurella lähellä Tuomiokirkkoa. Tämän patsaan on veistänyt Walter Runeberg. Ei siis tämä runoilija Johan Ludvig. Mutta sukua kyllä, Walter on Johanin poika.

Maalialue

Punaisen lyhdyn päällä oli maalileimasin.

Reitti

Viidestoista yö

Heräsin viime yönä ns. sudenhetkellä.

Eli kello oli noin neljä kun silmäni aukenivat. Sen jälkeen en enää saanut unta vaan pääkopassa pyöri kaikenlaiset ajatukset.

Juttelin eilen vanhojen työkavereitteni kanssa. Eräs kysyi, että tunnenko suurta surua, kun ”lapseni” oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Vastasin, etten tunne enkä edes ymmärrä, että firmoihin voisi rakastua.

Varsinkin kun Lenita Airisto on kokemuksen syvällä rinta-aukolla todennut, että rakkaus vastakkaisen sukupuolen yksilöön hehkuu kolme vuotta. Sen jälkeen se muuttuu joko ystävyydeksi tai vihaksi!

Herätessäni ensimmäinen asia oli se, että unohdin eilisen blogin luettelosta Awutekin nimen jäljelle jääneistä konetoimittajista. Ehkä se oli puhdasta kateutta, Awutek kun tekee hyvää tulosta vuodesta toiseen ja on omavaraisuudeltaan alan yrityksistä kirkkaasti paras.
En rientänyt sitä virhettä yöllä korjaamaan, tein sen vasta puolen päivän aikoihin.

Kaikenlaisia ajatuksia risteili päässäni vahvoina virtoina eikä se uni tullut uudelleen.

Normaalisti nukun erinomaisesti – ainakin jos on luottamista Oura-sormuksen analyysiin. Toinen unimittarini urheilikello Garmin antaa pisteitä huomattavasti nihkeämmin. Garminin verrokkiryhmänä on urheilijat eikä ylemmän keskiluokan Bemari-kuskit, kuten Ouralla.
Saatan uskoa, että urheiljat viettävät terveellisempää elämää kuin kaupunkilaisjupit ja nukkuvat myös paremmin. 

Viime yönä Oura antoi minulle unesta pisteet 71. Garmin arvioi yöni unen 53 pisteen arvoiseksi. Molemmilla asteikko on nollasta sataan. Erinomaisesta unesta saa pisteitä 85.

Elämä jatkuu ja uskon nukkuvani ensi yönä hyvin ne normaalit 7,5 tuntia!

Oura informaatio viime yöstä.

Eurotec Oy konkurssiin.

Tänään Eurotec Oy oli asetettu konkurssiin.

Ei näille minun perustamille firmoille ole kovin hyvin käynyt.

Eurokone Oy myytiin Starckjohann-Telkolle vuonna -85. Starkki osti sitten tueksi Penopen ja Eurokone fuusioitiin siihen. Joten sen yrityksen tarina päättyi siihen.

Vuonna -88 perustimme Jukan ja Pentin kanssa Eurotec Oy:n jatkamaan Koneen (ei siis Kone Oy:n vaan Eurokoneen!) perinteitä.
Yksitoista vuotta jaksoimme painaa hommia tosissamme ja vaikka itse sen sanon, niin tehtiin kyllä ihan erinomaista työtä ja tulosta.

Vuosituhannen vaihteessa laitoimme firman lihoiksi ja työtämme jatkoivat entiset alaisemme Veijo, Heikki ja Anssi. Heidän kanssaan olin tehnyt töitä reilusti toistakymmentä vuotta.
Minä jäin firmaan töihin aina eläkkeelle jäämiseeni asti.

Kymmenkunta vuotta yrityskaupan jälkeen homma oli ihan kannattavaa, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Puusepänteollisuus kuihtui Suomessa ja konekauppa hyytyi. Kauppiaita poistui markkinoilta, mutta tilaa ei ollut enää jaljelle jääneille. Viimeiset viisi vuotta Eurotec teki tappiollista tulosta ja sehän johtaa konkurssiin. Koronan syyksi tätä ei voine laittaa, kyllä syyt ovat markkinoiden hyytymisessä.

Vielä sinne jäivät jäljelle Penope Oy, Projecta Oy, Awutek Oy, Innomac Oy ja ilmeisesti myös Olsa Ay jatkaa toimintaansa. Ainakin neljä ensin mainittua ovat tehneet hyvää liiketulosta, joten ei markkinatilanne ole täysin lohduton ollut.

Kepeät mullat ja kaikkea hyvää firman henkilökunnalle. Kyllä tekijöille aina töitä riittää.

Kakkakulttuuria Espanjasta

Espanjassa, jossa minun on tullut vietettyä paljon aikaa, on jouluna vahvasti esillä kakkakulttuuri.

Kakkaava keraaminen hahmo, espanjaksi Caganer tai Gagón on vahvasti läsnä katalonialaisessa jouluperinteessä. Hahmo tunnetaan myös esimerkiksi Valencian autonomisella alueella, Italiassa, Portugalissa ja joissain Keski-Euroopan maissa. Moni Espanjassa joulua viettävä on nähnyt tämän erikoisen hahmon jouluseimen nurkassa.

Caganerin historiaa ei tarkasti tunneta, mutta sen uskotaan saaneen alkunsa 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa. Euroopassa vallitsi tuolloin barokkikulttuuri ja sen ajan taiteeseen oli ominaista liioiteltu realismi. Caganer-hahmo oli alun perin talonpoika, joka oli pukeutunut perinteisiin katalaanivaatteisiin, eli vyöhön ja barretinaan. Keraaminen hahmo esitetään kyykkyasennossa housut nilkoissa ulostamassa. Espanjan diktatuurin jälkeisinä vuosina hahmot esittivät usein valtaapitäviä poliiitikkoja, joita haluttiin pilkata tekemällä heistä Caganer-hahmo.

Nykyään Caganerista tehdään monenlaisia versioita, jotka muistuttavat tunnettuja politiitikkoja tai urheilijoita. Suosittuja Caganer-hahmoja ovat olleet esimerkiksi vuonna 2008 Barack Obama ja Hugo Chávez sekä vuonna 2013 Lionel Messi, Angela Merkel ja Vladimir Putin.

Donald Trump on luonnollisesti myös nähty Caganer-hahmona.

Caganer sijoitetaan seimeen yleensä nurkkaan puskan tai puun taakse. Uskotaan, että Caganerin uloste hedelmöittää maata. Sitä pidetään näin ollen hyvinvoinnin ja menestyksen symbolina seuraavalle vuodelle.

 

Vauhdikasta menoa ???

Aamulla arvoin lähdenkö pitkälle lenkille vai reippaalle.
Päädyin reippaaseen.
Päätin juosta joka kilometrin alle seitsemän minuutin. Se onnistui yhdeksän kilometriä, mutta viimeisellä hellitin. Keskiarvo sentään jäi alle sen seitsemän.

Tuloksena oli nopein kymppi kahteen vuoteen - alkaa olla akilles kunnossa.

Kysymysmerkit otsikon perässä siksi, että Garmin vittuili oikein kunnolla ja kertoi lenkistä seuraavaa: 

Tämän suorituksen kesto ja pieni teho riittivät parantamaan kestävyyttäsi.
Se lisäsi pienitehoisen harjoituksen aerobista kuormittavuutta.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin !!!!!!!!!!!!!

Jääkiekkoilijan iltatoimet

Sain yllättäen kutsun erää turkulaisen lätkäjoukkueen salaiseen treenikeskukseen.

Silmieni eteen tuotiin erään kiekkosankarin klooni. Ihan se oli kyllä nähdäkseni lihaa ja verta. Sille syötettiin ruokaa ja kaikenlaisia mömmöjä. Lihakset pullistelivat ja kiilsivät.

Sitten paikalle ilmestyi itse kiekkosankari.
Avustajat ottivat molemmilta irti sekä koko vatsalaukun ympäristöineen ja pään. Niiden paikkoja vaihdettiin. Sen jälkeen molemmat hymyilivät leveästi ja taputtivat toisiaan hartoille.

Klooni, jolla oli siis kiekkohirmun pää ja vatsa, puki ottelussa käytettävän sotisovan päälleen ja lähti illan kiekko-otteluun esittämään hurjia otteitaan. Myös kiekkoilija, kloonin päällä ja sisäelimillä varustettuna, poistui paikalta.

Minulle tapahtuma oli niin jännittävä, että tuli pissahätä.
Kävin tarpeillani ja katsoin kelloani – se oli 05.45.
Palasin takaisin sänkyyni ja nukuin vielä pari tuntia.

Oura kertoi, että olin nukkunut noin 20 minuuttia REM-unta treenikeskuksessa käynnin ajan. 

Niin se laite uskoi.
Nämä nykyaikaiset elektroniset härvelit eivät ymmärrä minua eivätkä urheilun synkkää raakuutta!

Seulapää suunnistamassa

Keskiviikkoiseen tapaan pääsin tänään suunnistamaan. Kisa käytiin Luolavuoren maastossa, joten olimme varsin urbaanissa ympäristössä.

Lähdin voimaa uhkuen hakemaan ensin rastin 56, vaikka se oli kaukana.

Sieltä sitten Kunnallissairaalan ympäristön rasteille. Ensin 42, sitten 53, jota hain jo sata metriä aikaisemmin, mutta huomasin virheeni.

Sitten 54 ja 35 (tästä en saanut pisteitä, kun en nähnyt taulussa yhtään lintua), 45, 22 ja 24.

Sitten lähdin Luolavuoren rasteille käymättä rastilla 34.

52 rastin ohi menin oikein komeasti ja jouduin palaamaan liukkaalla polulla parisataa metriä.
41 ja 25 löytyivät hyvin, mutta 55 teetätti töitä risukossa ja pimeässä metsässä.

43 löytyi hyvin, mutta sitten oli ongelmia kartan kanssa ja lähdin ensin väärään suuntaan.

46 oli ikävässä maastossa, liukastelin kivikossa, mutta en onneksi telonut herkän kauniita nilkkojani.
Maaliin oli tuhottoman pitkä matka, mutta aika riitti.

Sijoitukseni oli Street-O-historiani huonoin. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa!

Esikoisen esikoinen 15 vuotta

Lucianpäivä tuo muistoja mieleen.

Ensimmäinen ja tärkein on tietysti se, että esikoisemme esikoinen syntyi Lucianpäivänä 15 vuotta sitten. Eli pojanpoika Joona täyttää tänään viisitoista – sehän alkaa olla jo miehen ikä!

Esikoisemme Jani syntyi vajaat pari viikkoa ennen Lucianpäivää, sekin herättää muistoja.

Nautimme appiukkoni Lassen kanssa syntymää odotellessamme pullon Koskenkorvaa lauantai-iltapäivän aikana ennen kuin pääsimme pölläyttämään sikarit.
Eikä nautintoaineiden kanssa läträäminen jäänyt siihen.
Kun palailin iltayöstä kaupungilta kotiani kohti, jäin auton alle suojatiellä. Kuski kyllä pysäytti autonsa ja riensi kysymään kävikö kuinkaan. Kerroin, ettei käynyt, mutta aamulla huomasin, että nahkatakkini oli repeytynyt. Mitään muuta ei sattunut, joten Ulla ei jäänyt leskeksi eikä Jani orvoksi.

Vielä yksi Lucianpäivä herättää muistoja. Matkustin 13.12.1994 laivalla Karlskronasta Gdanskiin autolautalla. Aiemmin syksyllä oli Estonia uponnut ja edellisen yön olin meren myrskytessä nukkunut huonosti laivalla Turusta Tukholmaan. Nyt laivalla oli ruotsalaisia ja mukana oli myös Karlskronan Lucia-neito, joka esiintyi laivalla. Edelleen meri myrskysi eikä unen tuloa parantanut se, että laivan baarin seinällä oli kuva laivan sisaraluksesta – se oli myrskyssä haaksirikkoutunut ja kuvassa se oli kääntyneenä ympäri. Baarimikko kertoi, että onnettomuudessa oli tullut runsaasti kuolonuhreja.

Gdanskissa minulla oli neuvottelu puolalaisen konevalmistajan kanssa. Sekin jäi elävästi mieleen, kun kaupungista katkesi sähköt koko päiväksi. Neuvottelimme kynttilän valossa ja ravintolassa ruoka valmistettiin ilmeisesti kaasun avustuksella, sillä lämmintä se oli.

Seuraavana yönä myrsky laantui ja paluumatkalla laivassa nukuin jo kunnolla.

Tässä Joona on 7 kuukauden ikäinen!
Kuva Nauvon kallioilta.

Aurajoki illan pimeydessä

Kävimme eilen illalla Ullan kanssa katsomassa Aurajoen rantaa sen jälkeen kun pimeys oli laskeutunut. 

Pakkasta oli pari astetta ja itäinen viima teki säästä tosi kylmän – emme viihtyneet kovin kauaa maisemia ihailemassa.

Vaikka koronan pelossa ei olisi tarvinnut pois lähteä, kovin paljon ei ihmisiä ollut kävelemässä.
Kaunis jokiranta oli, muutaman kuvan otin kännykällä näkymistä.

Ylioppilas Pekka Haavisto

Ylioppilas Pekka Haavisto on ollut esillä – jälleen kerran.

Aikaisemmin muistamme hyvin kun herra Haavisto käytti itsestään nimikettä professori ihan ulkomaita myöten. Akateemista tutkintoahan hänellä ei ole ja ja tämä ikivihreä menemättä vihreäksi kertoi, että kyllä hän on ollut vierailevana luennoitsijana yliopistossa.

Olen minäkin käynyt yliopistossa, joten voinen käyttää itsestäni nimikettä professori???

Nyt eduskunnan perustuslakivaliokunta on miettinyt, että onko ylioppilas Haavisto ministerinä käyttänyt valtaansa ja voimaansa lain mukaisesti eräässä pakolaiskysymyksessä. Vihreät kun ovat valmiita ottamaan kaikki Suomeen täysin riippumatta siitä mikä heidän taustansa on. Tässä tapauksessa herra Haavisto siirsi erään virkamiehen pois tieltään, kun oli eri mieltä hänen kanssaan käytännön toimista. Hallituspuolueet totesivat, että ei hyvä veli ole väärin toiminut.

Hallituksemme arvostelee Puolaa ja Unkaria, kun siellä oppositio ei saa ääntään kuuluville – hallitus kävelee näissä maissa ihmisoikeuksien yli.
Täällä Suomessa hallituspuolueet saavat tehdä mitä vaan joutumatta edesvastuuseen. Unkarin tie on siis myös Suomen tie.
Hyväveli-järjestelmä toimii täällä hienosti, oli hallituksessa mikä puolue tahansa.

Näiden poliitikkojen elämän kokemus on usein hyvin valikoitua ja vaillinaista. Tästä syystä heidän johtajaominaisuuksiaan pidetään usein heikkoina.
Tästä on tämä Haavisto hyvänä esimerkkinä.

Ja samoin pääministeri Sanna Marin runsaan kolmenkymmenen vuoden iässä tietää kaiken paremmin kuin kukaan muu maassamme. On jopa oman puolueen sisältä alkanut kuulua valituksia Mairinin omapäisyydestä ja kaikkien muiden ylikävelystä.

Siinä naisessa on ainesta uudeksi Kekkoseksi.

Turboa virittämässä

Street Orienteering Liedossa uusissa maisemissa.

Pääsi suunnistamaan pikku pakkasessa, joten sokeakin näki kartan.

Maastossa ei tänään tarvinnut liata jalkojaan, välillä 55-25 sentään pääsi kynnöspeltoa äestämään, mutta kuivin jaloin siitäkin selvisi.

Ratamestari oli tehnyt työnsä niin, että täydet 900 pistettä vaativat kovaa kuntoa ja nopeita jalkaa.

Rastit kiersin järjestyksessä 46-55-25-53-43-22-33-51-34-45-14-24-56-36-53-26-M.

Sen verran jäi aikaa, että olisin ehkä ehtinyt poimia rastin 35. Mutta sitten olisi joutunut repimään lopun tosissaan.

Ja meikä poika on aika huono kiusaamaan itseään ylikierroksilla.
Voi vaikka leikata moottori kiinni.
Mutta tuskin näin vanha ja väljä kone mistään itteensä ottaisi??

Urheilupuiston Monttu

 Löysin kuvan siitä areenasta, jossa Tepsi pelasi mestaruussarjaa 60-luvulla.

Hiukan on muuttunut työympäristö nykyisillä jääkiekkosankareilla! Muistikuvani mukaan katsomoita oli kyllä rakennettu lisää, silloin kun Niekku torjui maalilla.

Kuvan copyright Uno Selen, Turun museokeskus.

Itsenäisyyspäivän kevennys 😂😂

Näin Itsenäisyyspäivänä keskityn juhlimaan Suomen 103-vuotista itsenäisyyttä ja kopioin tekstin, joka oli eräässä Espanjan suomalaisten FB-ryhmässä ja kertoo erään porilaisen miehen käynnistä ruotsalaisessa halpatavaratalossa.

Ja sopii hyvin meidän epäitsenäisten tohvelisankarien päivään. 
Alla kursiivilla lainattu teksti:

Helsingistä kotiinpäin körötellessäni päätin käydä matkan varrella Tampereen Ikeassa hakemassa nopeasti ja kätevästi lampun.

Virhe.

Tampereen Ikeaa ei voi olla huomaamatta. Se on se suomalaiseen kulttuurimaisemaan niin luontevasti istuva myrskynsininen jättiläiskuutio, jonka kyljessä lukee Näsinneulan kokoisilla kirjaimilla IKEA.

Paikka on helposti nähtävissä mutta ajapa sinne autolla. Opastekylttejä ei ole. Lähdin siis ajamaan kohti kuutiota ja huomasin olevani hyvää kyytiä ajamassa kohti Lahtea. Ylivertaisen suuntavaistoni avulla ja hitusen liikennesääntöjä venyttämällä paikka kuitenkin löytyi.

Ikea on piiritetty liikenneympyröillä. Ne ovat hyvää verryttelyä tulevalle aivomyrskylle. Pää on sekaisin jo ennenkuin saa auton parkkiin.

Parkkipaikan on suunnitellut joku, joka ei koskaan ole suunnitellut mitään. Saan kuitenkin auton parkkiin ja marssin tärkeänä lamppuostoksille. Tässä vaiheessa vielä eheänä ihmisenä.

Ensimmäisenä vastassa on Liisa Ihmemaassa -tyyppinen pyöröovi. Moottorilla hissuksiin pyörivä laitos hämmentää niin, että pyörin tässäkin pari ylimääräistä rinkiä. Pyöröovista pääsee vihdoin aulaan, jossa kokonsa puolesta voisi pitää lentonäytöksen. Kiitos em. suuntavaistoni, löydän itse myymälään johtavat portaat ilman GT-karttaa.

Mietin, pitäisikö ottaa ostoskärry, mutta päätän, ettei sillä ole käyttöä. Mähän vain kipaisen hakemassa sen lampun.

Rappusten yläpäästä päästään vihdoin itse myymälään. Napamantereen kokoinen paikka on ammuttu täyteen erilaisia kalusteryhmiä ja muuta roinaa. Tavaraa on kuin Mustamäen torilla muttei niin laadukasta. Nämä eivät kuitenkaan ole myynnissä vaan mallina sille, mitä voit ehkä tuonnempana ostaa. Tyrkyllä on myös maalaamattomia lyijykynänpätkiä. Kaikki muu on suurta, lyijykynät eivät.

Lattiassa on nuolet, jotka kertovat miten reitillä edetään. Ne kiertävät hyvin seikkaperäsesti tuon koko Helvetin esikartanon. Ainoat paikat mitkä jäävät näkemättä, ovat henkilökunnan suihkutilat ja siivouskomero.

Henkilökunnasta en tosin ole ihan varma. Sitä kun ei näkynyt missään. Sen sijaan asiakkaita pyöri joka puolella, mm. se edessäni taapertava laajahko naisihminen, joka oli tällännyt ostoskärryynsä maton. Poikittain tietenkin, muutenhan siitä olisi päässyt ohi. Nuolien ohjaamalta reitiltä ei voi poiketa. Kokeilin, ajattelin oikaista, mutta löysin itseni kolmisen kilometriä aikaisemmin ohittamastani paikasta.

Mietin mitä tapahtuu, jos Ikeassa syttyy tulipalo. Kestää neljä päivää ennenkuin asiakkaat pääsevät - nuolia seuraten - ulos. Palopäällikkö todennäköisesti kuullessaan mikä paikka palaa, syyttää huonoa kuuluvuutta ja antaa koko roskan palaa maan tasalle. Nyt ei kuitenkaan onneksi pala. Ainoa savu mitä näkyy nousee miespuolisten asiakkaiden korvista.

Kierrettyäni maratonin mittaisen lenkin huomaan jälleen tulleeni portaiden ääreen. "Selvisin!", ajattelin, mutta liian aikaisin. Olin tullut vasta esittelykierroksen päähän. Tästä alkoi varsinainen myymälä. Ajattelemattomuutta myymälän suunnittelussa osoittaa mielestäni se, että tässä kohtaa ensimmäisenä oli tyrkyllä aterimia, mm. teräviä veitsiä. Kävi mielessä vetää ranteet auki.

Kiertelin ja kaartelin nuolia seuraten käsittämättömän roinamäärän keskellä ja ihmettelin tavaroiden nimiä, joista tuli mieleen ruotsinkieliset sisäelimet. Harmittelin myös, etten ottanut sitä ostoskärryä mukaan. Olisin voinut käpertyä nukkumaan siihen. Lyijykynilläkin olisi ollut käyttöä, olisin voinut syödä niitä, sillä nälkähän tässä marssiessa tuli. Nyt selvisi sekin, miksi kynät olivat pureskeltuja.

Löysin lamppuosaston. Voitto, ajattelin ja erehdyin taas. Jos mä haen Prismasta lampun, niin valitsen lampun ja nostan laatikon hyllystä. Ikeassa ei noin huolimattomasti toimita. Lamppu löytyi kaikenkaikkiaan noin 30 neliön alueelta. Piti kerätä eri hyllystä kisko, virtalähde, spotti ja polttimo. Jokaisessa paketissa oli 400-sivuinen käyttöohje. Mulla oli nyt kaipaamani lamppu eli sylillinen tavaraa. Taas oli ikävä sitä ostoskärryä.

Jälleen seuraan nuolia, nyt jo puolijuoksua. Mietin, että voisi ensikerralla ottaa nuolitarroja mukaan ja läpällä liimailla niitä Ikean lattiaan sinne tänne aiheuttamaan epätoivoa vaimojensa ostosreissulle pakottamille miesraasuille. Sitten ymmärrän ettei onnistu, koska ensikertaa ei toivottavasti tule.

Saavun lopulta varastoalueelle. Paikka on kuin Grand Canyon paitsi että korkeuserot ovat täällä suuremmat. Led Zeppelinin kaverit olivat varmaan Ikean varastossa hakemassa ylähyllyltä tikkailla jotain keksiessään Stairway to Heavenin.

Varaston suulla on kartta, josta näkee mistä haluamasi Strögen-nojatuoli tai Fjollan-tarjoilutaso löytyy. Navigaattori olisi parempi. Koko Euroopan kartoilla.

Pienessä paniikissa ramppaan varaston läpi kassoille. Jonot ovat yhtä mahtavat kuin kaikki muukin niitä lyijykyniä lukuunottamatta. Kaikilla on kärryissään Hiacen kokoinen röykkiö tavaraa. Tyrkyllä on myös lasikuitumatosta valmistettuja sinisiä Ikea-kasseja, joita voi ostosreissun jälkeen kätevästi käyttää vaikkapa asuntoauton suojapeitteenä.

Valitsen tietenkin lyhyimmän kassajonon, jonka päästä löytyy itsepalvelukassa. Itsepalvelukassaa saa käyttää, jos ostoksia on enintään viisitoista. Pääsen nippanappa käyttäjäksi koska mullahan on vain yksi lamppu, tosin lähes viidessätoista osassa. Ei ihme ettei näille kassoille ollut jonoa.

Hätäinen maksu tai no, hätäinen ja hätäinen, piti vastata kolmeenkymmeneen kysymykseen etukorteista, boonuskorteista, alennusvouchereista jne. ensimmäisen näkemäni henkilökunnan edustajan kyylätessä olan yli kuin haukka.

Kassojen jälkeen oli tyrkyllä hotdogeja puolella eurolla mutta vaikka nälkä oli, en uskaltanut ostaa. Ties mitä kommelluksia sekin olisi tiennyt. Sitäpaitsi kaikki tähän saakka näkemäni oli väsätty lastulevystä niin ei niistä hodareistakaan voinut olla varma. Vessaankin olisi pitänyt päästä, mutta siellä olisi pitänyt kuitenkin kasata itse vesi ruuvaamalla pienellä kuusioavaimella yhteen H, 2 ja O niin jätin väliin.

Länsi-Intian kokoisen aulan ja kiduttavan hitaasti pyörivän pyöröovijättiläisen läpi ulos ja autoa etsimään. Liikenneympyrähelvetin läpi ja maantielle. Tosin loistavasta suuntavaistosta huolimatta ensin kovalla touhulla vahingossa kohti Helsinkiä, mutta liikenteenjakajan yli U-käännös ja Vaasan väylä löytyi. Rootvallin reunaan jäänyt takimmainen äänenvaimentaja on pieni hinta siitä, että pääsi pois tuolta.

Ensikerralla painan Ikean kohdalla kaasua lumpio lukossa.

Tämä siis ei ollut omakohtainen kokemukseni, mutta samansuuntaisia ajatuksia olen kyllä päässäni pyöritellyt!

Turun Urheilupuistossa

Muutimme Turkuun vuonna 1960.

Silloin urheilulupuisto tuli tutuksi. Kävin koulua muutaman sadan metrin päässä Turun Normaalilyseossa ja kävimme liikuntatunneilla ainakin juoksemassa ja jäkistä pelaamassa.

Lisäksi silloin TPS pelasi jääkiekkoa urheilukentän länsipuolella kaukalossa ”Montussa”, jossa oli katsomo ehkä parille tuhannelle hengelle. Silloin pystyttiin kisaamaan luonnonjäällä ja pakkasta oli joskus paljon. Tepsin maalissa pelasi legendaarinen maalivahti Niekku Niemi. Hänellä oli pelatessaan päässä pipo. Ja kerrottiin, että hänen juomapullossaan oli hiukan terästettyä mehua. Ymmärrän se hyvin, kylmyyden ja viuhuvien kiekkojen tekia!
Hyökkäyspäässä joukkueen tähti oli silloin Pepita Nieminen.

Kun asuin Turun keskustassa 50 vuotta sitten myös puiston Karikon lenkki tuli tutuksi. Sitä on tullut tahkottua satoja kierroksia. Mutta muutettuamme Turusta -76 käynnit puistossa ovat jääneet vähiin.

Suunnistamassa en ole täällä ennen käynyt ja ihmettelin miten reitti rakennettaisiin. Kyllähän sen sinne sai hyvin.

Suunnistus meni muuten hyvin, mutta nelosella tuli lähes parin minuutin pummi - ai että harmitti. Lammessa ei ollut vettä - se vähän hämäsi.
Ja kartanluku oli vaikeaa, kun valoa ei ollut riittävästi, olisi pitänyt laittaa otsalamppu päivälläkin.

Väkeä oli paikalla paljon, sekä suunnistajia että muita ulkoilijoita.

Ensimmäinen luokkakuvani

Kuulun Facebookissa ryhmään Karinainen kuvin ja sanoin.

Siellä julkaistaan mm. kuvia Kyrön keskustasta ennen ja nyt rinnakkain.
Kun jätin kylän taakseni 12-vuotiaana, niin aika ohuet ovat muistikuvat kylän rakennuksista. Ja vielä heikommat nykyisestä, vaikka Maijan kanssa kesällä pyöräilimme kylän läpi käydessämme katsomassa synnyinkotiani.

Rymässä julkaistaan myös valokuvia ihmisistä mukaanlukien koulukuvia.
Minä kaivoin albumistani ensimmäisen luokkakuvani vuodelta 1954.
Opettajanani oli Milja Soveri. Suomen suurin ikäluokka takasi sen, että luokka oli suuri. Meitä oli 34 sodan melskeiden jälkeen syntyneitä lapsosia Milja-rouvan paimennettavana.

Muistikuvani mukaan hän ei ollut mikään ankara opettaja, mutta kuri ja järjestys luokassa vallitsivat. Ei siellä metelöity eikä juteltu vieruskaverin kanssa. Olimme aivan ilmeisesti hyvin kasvatettuja ja kunnioitimme auktoriteettia, sellainenhan luokan opettaja oli.

Olen luokkakuvassa vasemmanpuoleisen rivin neljännessä pulpetissa kahden tytön välissä. Oikealla puolella istuu Irma Nevala, hän teki työuransa Suomen Urheiluliitossa ja oli usein esillä kuvissa kun maajoukkueemme kisaili olympia- ja MM-kisoissa.
Joitakin nimiä luokkatovereistani muistan, mutta en niitä varmuudella osaa yhdistää näihin seitsenvuotiaisiin.

Oppitunnin aikana pulpetissa oli vain kaksi oppilasta, joten tilaa oli riittävästi.
Vasenkätisenä opettajani ei antanut minun kirjoittaa vasemmalla kädellä. Sellainenhan on epänormaalia eikä jumala sellaista kauaa katsele. Joten kaksi vuotta opettelin oikeakätiseksi.

Seuraava opettaja Tauno Pitkänen oli moderni ja antoi minun käyttää kynää vasemmassa kädessä. Vaikka Tauno oli harras uskovainen, niin hän ei pelännyt jumalien minua tästä rankaisevan.

Tämän ansiosta osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Nimikirjoitukseni jopa yht’aikaisesti!

Paimion Paipissa piipussa!

Joulukuu alkoi ja sehän on talvikuukausi.

Siksipä lähdimme Maijan kanssa hiihtämään Paimion Paippiin.
Viime talvi jäi kokonaan väliin hiihdon osalta. Edellinen hiihto oli huhtikuussa 2019 Lapin hohtavilla hangilla.

Eilen otin sukset suksipussista ja puhdistin skinit. Laitoin pohjaan myös jotain pikavoidetta, mutta luistosta päätellen se taisi olla pikapitoa.

Ainakin suksi luisti yhtä hyvin eteen- kuin taaksepäin.
Mutta pito oli loistava.
Kumpaankin suuntaan.

Maijan kanssa olimme siis liikenteessä. Isosisko joutui aina välillä odottelemaan minua! Kierrosajat 700 metrin kierroksella olivat keskimäärin 40 sekuntia hitaapia kuin pari vuotta sitten.

Kokemus Paipissa oli sitä luokkaa, että nyt on malttia odottaa luonnonlumia - tykkilunta kun ei näillä lämpötiloilla saa tehtyä!
Palaan nöyrästi takaisin juoksun ja suunnistuksen pariin.

Vaikka Garmin kehui, että oli todella hyvä lenkki. Hiihtäessä ylämäkeen pulssi nousi ja Garmin luuli, että tein puolentoista tunnin intervalliharjoituksen.

Lopun aikoja?

Vähän ennen seitsemää maanantai-iltana Ullan puhelin soi.

Soittaja pyysi kohteliaasti anteeksi myöhäistä ajankohtaa (?) ja kertoi soittavansa hyvän asian puitteissa. Esitteli itsensä Jehovan todistajaksi.
Ulla kieltäytyi keskusteluhetkestä ja pyysi soittamaan seuraavaan numeroon.

Ihmettelin vaimolle, miksei hän antanut puhelinta minulle. Minä kun niin mielelläni keskustelen uskostani muiden ihmisten kanssa.

Vaikka olen taittanut sanallista peistä ainakin parin tusinan jehovan kanssa, niin heikosti olen onnistunut käännytystyössäni. Yksikään ei ole ainakaan siinä silmänräpäyksessä kertonut siirtyvänsä ateistien valittuun joukkoon.
Toisaalta keskustelut ovat päättyneet tasapeliin. En ole minäkään vaihtanut leiriä palaverin jälkeen.

Myös nuorin poikamme Juha on mielellään keskustellut uskosta jehovien kanssa.
Kerran Naantalissa tullessamme töistä kotiin, ihmettelimme kun olohuoneen pöydällä oli kolme kahvimukia. Juha oli silloin lukiossa.

Juha kertoi, että pihaan oli tullut kaksi jehovantodistajaa ja hän oli niiden kanssa keskustellut pitkään ja tarjonnut heille kurkunkostukkeeksi kahvia.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt tarjota muuta kuin hengenravintoa näille kauppamiehille.

Meille ei ole koskaan ennen puhelinta apuna käyttäen julistettu uskonsanaa. Enkä ole muiltakaan kuullut vastaavaa.

Liekö tällainen yhteydenotto johtunut koronasta vai onko nyt vihdoinkin viimeiset ajat koittaneet!

Puhelimessa ei voinut ojentaa Vartiotornia.
Piti käydä lukemassa se netissä!