torstai 3. joulukuuta 2020

Ensimmäinen luokkakuvani

Kuulun Facebookissa ryhmään Karinainen kuvin ja sanoin.

Siellä julkaistaan mm. kuvia Kyrön keskustasta ennen ja nyt rinnakkain.
Kun jätin kylän taakseni 12-vuotiaana, niin aika ohuet ovat muistikuvat kylän rakennuksista. Ja vielä heikommat nykyisestä, vaikka Maijan kanssa
kesällä pyöräilimme kylän läpi käydessämme katsomassa synnyinkotiani.

Rymässä julkaistaan myös valokuvia ihmisistä mukaanlukien koulukuvia.
Minä kaivoin albumistani ensimmäisen luokkakuvan
i vuodelta 1954.
Opettajanani oli Milja Soveri.
Suomen suurin ikäluokka takasi sen, että luokka oli suuri. Meitä oli 34 sodan melskeiden jälkeen syntyneitä lapsosia Milja-rouvan paimennettavana.

Muistikuvani mukaan hän ei ollut mikään ankara opettaja, mutta kuri ja jä
rjestys luokassa vallitsivat. Ei siellä metelöity eikä juteltu vieruskaverin kanssa. Olimme aivan ilmeisesti hyvin kasvatettuja ja kunnioitimme auktoriteettia, sellainenhan luokan opettaja oli.

Olen luokkakuvassa vasemmanpuoleisen rivin neljännessä pulpetissa kahden tytön välissä. Oikealla puolella istuu
Irma Nevala, hän teki työuransa Suomen Urheiluliitossa ja oli usein esillä kuvissa kun maajoukkueemme kisaili olympia- ja MM-kisoissa.
Joitakin nimiä luokkatovereistani muistan, mutta en niitä varmuudella osaa yhdistää näihin seitsenvuotiaisiin.

Oppitunnin aikana pulpetissa oli vain kaksi oppilasta, joten tilaa oli riittävästi.
Vasenkätisenä opettajani ei antanut minun kirjoittaa vasemmalla kädellä. Sellainenhan on epänormaalia eikä jumala sellaista kauaa katsele. Joten kaksi vuotta opettelin oikeakätiseksi.

Seuraava opettaja Tauno Pitkänen oli moderni ja antoi minun käyttää kynää vasemmassa kädessä. Vaikka Tauno oli harras uskovainen, niin hän ei pelännyt jumalien minua tästä rankaisevan.

Tämän ansiosta osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Nimikirjoitukseni jopa yht’aikaisesti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti