torstai 10. joulukuuta 2020

Ylioppilas Pekka Haavisto

Ylioppilas Pekka Haavisto on ollut esillä – jälleen kerran.

Aikaisemmin muistamme hyvin kun herra Haavisto käytti itsestään nimikettä professori ihan ulkomaita myöten. Akateemista tutkintoahan hänellä ei ole ja ja tämä ikivihreä menemättä vihreäksi kertoi, että kyllä hän on ollut vierailevana luennoitsijana yliopistossa.

Olen minäkin käynyt yliopistossa, joten voinen käyttää itsestäni nimikettä professori???

Nyt eduskunnan perustuslakivaliokunta on miettinyt, että onko ylioppilas Haavisto ministerinä käyttänyt valtaansa ja voimaansa lain mukaisesti eräässä pakolaiskysymyksessä. Vihreät kun ovat valmiita ottamaan kaikki Suomeen täysin riippumatta siitä mikä heidän taustansa on. Tässä
tapauksessa herra Haavisto siirsi erään virkamiehen pois tieltään, kun oli eri mieltä hänen kanssaan käytännön toimista. Hallituspuolueet totesivat, että ei hyvä veli ole väärin toiminut.

Hallituksemme arvostelee Puolaa ja Unkaria, kun siellä oppositio ei saa ääntään kuuluville – hallitus kävelee näissä maissa ihmisoikeuksien yli.
Täällä Suomessa hallituspuolueet saavat tehdä mitä vaan joutumatta edesvastuuseen. Unkarin tie on siis myös Suomen tie.
Hyväveli-järjestelmä toimii täällä hienosti, oli hallituksessa mikä puolue tahansa.

Näiden poliitikkojen elämän kokemus on usein hyvin valikoitua ja vaillinaista. Tästä syystä heidän johtajaominaisuuksiaan pidetään usein heikkoina.
Tästä on tämä Haavisto hyvänä esimerkkinä.

Ja samoin pääministeri Sanna Marin runsaan kolmenkymmenen vuoden iässä tietää kaiken paremmin kuin kukaan muu maassamme. On jopa oman puolueen sisältä alkanut kuulua valituksia Mairinin omapäisyydestä ja kaikkien muiden ylikävelystä.

Siinä naisessa on ainesta uudeksi Kekkoseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti