maanantai 21. joulukuuta 2020

Eurotec Oy konkurssiin.

Tänään Eurotec Oy oli asetettu konkurssiin.

Ei näille minun perustamille firmoille ole kovin hyvin käynyt.

Eurokone Oy myytiin Starckjohann-Telkolle vuonna -85. Starkki osti sitten tueksi Penopen ja Eurokone fuusioitiin siihen. Joten sen yrityksen tarina päättyi siihen.

Vuonna -88 perustimme Jukan ja Pentin kanssa Eurotec Oy:n jatkamaan Koneen (ei siis Kone Oy:n vaan Eurokoneen!) perinteitä.
Yksitoista vuotta jaksoimme painaa hommia tosissamme ja vaikka itse
sen sanon, niin tehtiin kyllä ihan erinomaista työtä ja tulosta.

Vuosituhannen vaihteessa laitoimme firman lihoiksi ja työtämme jatkoivat entiset alaisemme Veijo, Heikki ja Anssi.
Heidän kanssaan olin tehnyt töitä reilusti toistakymmentä vuotta.
Minä jäin firmaan töihin aina eläkkeelle jäämiseeni asti.

Kymmenkunta vuotta
yrityskaupan jälkeen homma oli ihan kannattavaa, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Puusepänteollisuus kuihtui Suomessa ja konekauppa hyytyi. Kauppiaita poistui markkinoilta, mutta tilaa ei ollut enää jaljelle jääneille. Viimeiset viisi vuotta Eurotec teki tappiollista tulosta ja sehän johtaa konkurssiin. Koronan syyksi tätä ei voine laittaa, kyllä syyt ovat markkinoiden hyytymisessä.

Vielä sinne jäivät jäljelle Penope Oy, Projecta Oy, Awutek Oy, Innomac Oy ja ilmeisesti
myös Olsa Ay jatkaa toimintaansa. Ainakin neljä ensin mainittua ovat tehneet hyvää liiketulosta, joten ei markkinatilanne ole täysin lohduton ollut.

Kepeät mullat ja kaikkea hyvää firman henkilökunnalle. Kyllä tekijöille aina töitä riittää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti