Riistakamera, osa 2

 Laitoin riistakameran mökillämme kasvavan omenapuun eteen. Siinä kun näkyy selvästi peurojen makauksia.

Kaksi päivää se siinä oli ja hain sen nyt pois.

Ja löytyi todisteita kävijöistä.

Luonnollisesti valkohäntäpeura oli parissa kuvassa. 
Mutta myös supi kunnioitti omenapuuta ja sen herkkuja.

Tiedossa oli molempien esiintyminen - niiden ulosteita kun tontilta löytyy. 

Supihan on tällainen hämärän ajan kulkija.
Kuvan päiväys ja kelloaika on väärä.

Tämäkin on jo käynyt maistamassa kaneliomenoita.

Riistakamera

Minulla on ollut riistakamera koko kesän puolen kilometrin päässä tien toisella puolella.

Kävin sen hakemassa ja siirsin kuvan tietokoneelleni.
Paljon oli kuvia, jotka piti poistaa saman tien. Tuuli kun heiluttaa puita, niin kamera ottaa kuvan niiden liikkeen hälyttämänä.
Myös hämärä ja kameran heikot ominaisuudet aiheuttavat hylkäyksen.

Mutta kyllä sieltä paljon onnistuneita kuvia ja runsaasti lajeja.

Antaa kuvien puhua!

On se vaan niin nätti.
Taitaa olla tarhakarkuri Tackorkin tilalta tai sitten valkohäntäpeura.

Emo ja vastasyntynyt vasa.

 

Jänöjussi.

Lienee varis...

Lisätään nyt urospuolinen peura tähän kavalkaadiin.

Kurki eksynyt kalliolle.

Tämä kisu on ilves.
Se on kotiutunut naapurustoomme tänä vuonna.

Päätetään esitys metsän kuninkaaseen.

Pahus, meinasi kettu unohtua!

Paju on teurastettu

 Juhannuksen jälkeen saunan takaa kaadettiin valtava paju. Kaadon teki ammattimies - en minä.

Puun tyvi oli noin 40x60 cm ja korkeutta sillä oli runsaat 15 metriä. Tämän puun kanssa sain opetuksen, että tällaisen maallikon ei kannata siihen puulajiin sekaantua.

Koivu, haapa ja leppä, joita olen täällä kaatanut ja pilkkonut saunapuiksi, ovat sellaisia lajeja, että poikki, halki ja pinoon.
Kyllä pajunkin poikki saa, jopa tuollaisella meikäläisen akkukäyttöisellä lelusahalla.

Mutta sen jälkeen alkavat vaikeudet, varsinkin tyvipään kohdalla. Paju syyt kasvavat niin kieroon, että savolainenkin olisi kateudesta vihreä. Ja oksat aiheuttavat syyn suuntien sekamelskan - se tiesi halkaisemisessa kirveen avuksi kiilan ja lekan käyttöä.
Siinä sai aikaa kulumaan ja jos olisin tupakkamiehiä, niin sätkä olisi savunnut sormien välissä tiuhaan.
Nyt ainoastaan pää höyrysi ja paita kastui. 

Jätin luonnollisesti pahimmat palat eli alapään puoli metriä halkaisijaltaan olevat palat viimeisiksi.

Ne eivät haljenneet kirveen ja kiilan avulla, siihen tarvittiin myös moottorisahan apua. Ja aina puolen tunnin sahauksen jälkeen sain pari tuntia lepoa, kun sahan akku hyytyi paljon ennen kuin minulla olisi voimat hyytyneet.

Sen lupaan ja vannon, etten tulevaisuudessa tulee tekemään saunapuita pajusta.
Uskon, että tämä lupaus on helppo pitää...

Tässä työn tulos.
Ei se miltään näytä, mutta kasa lepää 3x2 metrisen pressun päällä.
Ja edessä työkalut saha, kirves ja leka.
Sahan alla on halkaisupölkkynä paju haarakohta.
paju haarautui noin kahden metrin korkeudella ja totesin, että se on parempi säästää halkaisua varten.
Suomeksi: taitoni ja voimani eivät olisi riittäneet sen pilkkomiseen...😃

Pohjois-Vartsalassa

Minä kolhin auton kyljen taannoin ja se piti laittaa korjaamolle, kun meillä kunnon kasko, joka hoitaa tiettyyn pisteeseen saakka kuskin töppäykset. Muuten olisin nauttinut ajotaitoni muistomerkistä!

Vuokrasin auton korjauksen ajaksi ja päätimme lähteä tiistaina käymään vanhalla mökkisaarella, ettei ihan turhaan maksa autosta ilman kilometrejä...

Niinpä starttasin lähes uuden Toyota Corollan. En pahemmin tutustunut auton ominaisuuksiin, mutta automaattiauto nyt on helppo ottaa ajoon. Nykyautossa on vaan niin tuhottomasti kaikenlaista turvajuttua ja niiden hallitseminen vaatisi muutaman viikon koulutuksen.

Ärsyttävin asia oli se, että kun nopeus ylitti sallitun, niin auto tunnisti sen automaattisesti ja alkoi pitämään pahempaa meteliä ylityksestä kuin vaimo. Välillä piti ottaa kuulolaitteet korvasta, että sai rauhassa keskittyä ajamiseen.

Perillä ajoimme vanhan mökkimme ohi hitaasti, emme pysähtyneet. Tontti oli erittäin rehevä jo silloin viime vuosituhannella ja nyt näkyvyys tältä kinttupolulta oli ihan olematon.

Kävimme Vuosnaisissa kahvilla. Kympillä sai kaksi kuppia kahvia ja kaksi hyvää leivosta. Tämän takia jo kannatti ajaa Kustaviin.

Paluumatkalla kävimme Vartsalan kappelin vanhalla kirkkotarhalla. Sen takana on kylän ranta, jossa pidimme venettämme.

Tarhassa on muistomerkki, mutta sen tekstistä ei minun silmilläni erottanut.
Otin siitä kuvan ja tarkkanäköiset voivat siitä lukea mitä siinä muistellaan...

Muistomerkki.
Kyllä sen teksti oli hyvin luettavissa viime vuosituhannella!

Paluumatkalla lauttarannassa.
Latauslaitteesta päätellen tämäkin lautta on sähköllä liikkuva...

Puolimaraton

Eilen aamulla oli hyvä sää ja fyysinen kuntokin kohdallaan.

Joten täytin puolitoista litraa urheilujuomaa reppuun ja taskuun laitoin viisi geeliä.
Niillähän tällainen aikuinen äijänköriläs pärjää kolme tuntia hölkäten.

Valitettavasti löysin kellostani Yasso800 lenkin ja laitoin sen päälle. Tässä juostaan ensin 800 metriä ja sitten palautellaan 200 metriä.

Sitä sitten toistetaan 21 kertaa niin siitä tulee puolimaraton täyteen.
Pyrin juoksemaan tämän veto-osuuden alle seitsemän minuutin.

Isot pojat kun kertovat, että se ennakoi hyvin kykyä juosta maraton tiettyyn aikaan. Ja se aika selviää, kun juoksee tämän vedon kymmenen kertaa. Tuleva maratonaika on tunteina sama kuin näiden vetojen keskimääräinen aika minuutteina.

Näistä vedoista juoksin 14 alle seitsemän minuutin.

Tällä perusteella pystyisin juoksemaan matka reilusti alle seitsemän tunnin.

Hiukan kyllä epäilen - akut olivat melko tyhjät, kun pääsin maaliin lenkiltäni ajassa kolmen tuntia kymmenen minuuttia.

Tässä reitti, lähtö ja maali olivat kotipihassa.
Juoksusuunta oli vastapäivään eli alun juoksin luoteeseen.

Sisarustapaaminen

Eilen oli vuorossa perinteinen sisarustapaaminen.

Oli nyt minun vuoroni olla tapahtuman isäntä ja valitsin paikaksi Fiskarsissa sijaitsevan Wärdhusin. Fiskars on meille tärkeä paikka, mummomme Siiri asui siellä koko aikuiselämänsä ja me lastenlapset vietimme hänen hoivissaan paljon lomiamme niin kesällä kuin talvella.

Kokoonpanomme oli tällä kertaa hieman muuttunut, kun Sirkkaliisa on pysyvästi estynyt osallistumaan.
Hänet korvasi serkkumme Tuula. Tuulan isä on äitimme veli, he viettivät lapsuutensa Fiskarissa ja Tuulan äiti on aito fiskarilainen aina 1600-luvulta lähtien.

Wärdhusissa olemme kokoontuneet kerran aikaisemmin, se tapahtui äitimme satavuotispäivänä. Tosin äitimme Helena oli poistunut joukostamme jo neljä vuotta aikaisemmin.

Aloitimme kokoontumisen lasillisella samppanjaa, mutta kyllä kielenkantamme olivat auenneet jo ennen tätä nautintoainetta. Tuula hieman poikkesi meistä muista - hän oli huomattavasti hiljaisempi kuin me Lainemat. 😂

Wärdhusin ruoka oli todella hyvää - ihan finedining-tasoa.

Juttua siis riitti ja muistelimme luonnollisesti vanhoja asioita. Nehän tässä iässä ovatkin paremmin mielessä kuin hieman uudemmat tapahtumat. 
Mutta myös tulevaisuutta mietimme, sovimme nimittäin ensi vuoden tapahtuman paikasta ja ajasta.

Ja kaikki kehuivat tätä kokoontumista ja sen ilmapiiriä. Siis itseämme, sekin meiltä onnistuu... 💗

Tässä me hymyilemme.
Vasemmalta Tuula, Leena, Matti, Maija ja minä.
Matti oli kaatuessaan telonut kätensä ja käytti nyt pyörätuolia uusien kaatumisten estämiseksi.

Alkuruoka - todella herkullinen.

Siikaa, suussa sulavaa.

Jälkiruoka kruunasi aterian.
Kuvituksesta päätellen ruokailu oli tapahtuman tärkein asia.
Mutta eihän tässä iässä ihminen tarvitse muuta kuin hyvää ruokaa ja juomaa...

Pitkis

Seuraava pitkis pitää aloittaa selkeästi hitaammin.
Ei se kestävyyskunto tunnu parantuvan.
Haaveet maratonista alkavat haihtua taivaanrannan taa...

Pidin tankkaustauon kuvan Kyrkbacken sanan E-kirjaimen alapuolella.

Jostain syystä Garmin menetti yhteyden sateellitteihin ja kysyi tallennanko paikan kellon edellisen tiedon mukaiseksi. Vastasin OK ja jatkoin matkaa. Mutta siitä ei tallennus lähtenyt käyntiin. Huomasin sen vasta 600 m myöhemmin ja käynnistin tallennuksen jatkumaan uudelleen.

Lisäsin puuttuvat metrit tähän!
Luonnollisesti - jos tiedot eivät vastaa todellisuutta, niin lenkkiähän ei olisi tehtykään... ;)

Hyvää vasenkätisten päivää!

Tänään pitää meikäläisen korkata samppanjapullo juhlistaakseni meidän vasenkätisten päivää.

Ehkä sentään tyydyn kuohariin, kun olen sekä että -kätinen.

Olin vasenkätinen kun aloitin koulunkäynnin seitsenvuotiaana Kyrössä. Opettajana minulla oli vanhan kansan Ester Soveri. Hänen mielestään Jumala ei hyväksy vasenkätisiä taivaaseen ja pakotti minut kirjoittamaan koulussa oikealla kädellä.

Jos kirjoitin kaunokirjoitusta vasemmalla ja sehän tiesi sitä, että käteni tuhri kirjoittamani tekstin lukukelvottomaksi. Tämä ei kehittänyt minun rakkauttani kouluun, kirjoittamiseen ja opettajaan ihan kympin arvoiseksi.

Kahden vuoden jälkeen opettajakseni tuli Tauno Pitkänen, hän hyväksyi vasemmalla kädellä kirjoittamisen ja käsialani parani huomattavasti.

Jos jotain hyvää tästä voisi hakea, niin yhä edelleen osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Ja kaiken lisäksi voin allekirjoittaa asetuksia yhtä aikaa molemmilla käsillä. 
Minusta olisi tullut tehokas presidentti - voisin allekirjoittaa samanaikaisesti kaksi lakia...

Vasenkätisyys minulla näkyy siinä, että kirjoitan edelleen vasemmalla kädellä ja veitsi ja haarukka on eri kädessä kuin enemmistöllä.

Kaikki voimaa tarvitsevat asiat toimitan oikealla kädellä, kuten kirveen ja vasaran käyttö.
Mutta myös hiiri, sakset, tikanheitto jne. hoituvat oikealla.

Siis olen sekakätinen?

Mutta hyvää vasenkätisten päivää kaikille oikeille vasenkätisille! 

Vasemman käden käyttö tapahtuu nykyään enimmäkseen sudokua täyttäessäni.
Tässä näyte, ei ne numerot kovin kauniita ole!
Läppärillä kirjoittaminen tapahtuu kahdella kädellä.
Ja siis kahdelle etusormella!

Luonnonystävä..kö?

Olemme taas palanneet saariston suojaan helteitä pakoon - tosin niistä ei tänä kesänä ole tarvinnut pahemmin kärsiä.

Hyvä niin, minulla on tämän kesän projekti vielä pahasti kesken. 
Eilen aloitin kaadetun lehtipuun tyviosan halkaisun klapeiksi.

Puu sattuu olemaan paju ja tyven halkaisija noin 40x60 cm. Meikäläisen varusteilla ahersin sen alimman osan kanssa tunnin verran. Lämmin tuli, mutta en sitä klapeiksi saanut - pitänee ottaa moottorisaha avuksi. Se ei kyllä ole nopein tapa halkaista puuta...

Nyt alan ymmärtää kun puun kaatanut Trygve totesi, että meinaat siis tehdä tästä pajusta klapeja hieman pirullisesti hymyillen.

Saunapolun varrella kasvaa ikivanha omenapuu, joka jaksaa vuodesta toiseen tehdä hedelmää. Sen verran kirpeitä ovat, ettei niitä oikein syödä passaa. 

Mutta kun tonttimme alueella vaeltaa paljon kauriita, niin ne ovat havainneet sen alla olevan suojaisan makuupaikan. Kaiken lisäksi syksyn tullen siellä voi levätä suu auki ja odotella kun herkullinen lounas putoaa suuhun.

Ainoa vika tässä asiassa on se, että kauriit kantavat turkissaan punkkeja, jotka verta nautittuaan pudottautuvat tontillemme ja aiheuttavat meille ihmisille ongelmia.

En kuitenkaan ole vielä kaatanut omenapuuta, koska näistä hedelmistä voin tehdä omenahilloa, jota nautin aamupuuroni kanssa

Elämä on valintojen tekoa. Oikeaa on vaikea joskus löytää niin minulla kuin maamme hallituksella...

Tässä omenapuun tyvi.
Keskellä on aukko, jonka peurat ovat tehneet.
Sieltä löytyy peuraa/kauriin makuujälkiä!

Kotiviikko

Ollaan oltu koko viikko kotona Turussa.

Täällä on ollut kaikenlaista rientoa ihmislapsen ajan kuluksi. Nurmikon leikkuuta, suunnistusta, siivoamista ja ruuan laittoa.

Keskiviikkona kävin suunnistamassa Kupittaalla. Se oli jonkinlainen sprintti, mutta monet esteet, joita oli viritetty jonkin tapahtuman takia aiheuttivat sen, että esteitä ei ollut kartassa ja aiheuttivat ainakin minulle pitkiä kiertoja ja suuria virheitä.

Tosin suurin vika taisi olla vinttikammarini toiminnassa...

Huolimatta vajaasta palautumisesta rohkenin mennä keinoälyn vaatimalle pitkikselle eilen.

Vauhti oli edelleen hidas ja ihmettelin kun syke ei noussut kovin ylös edes ylämäissä.

Kun pari tuntia oli kulunut, niin jopa syke nousi eikä vaikuttanut siltä, että mittarissa olisi vikaa. Eikä vikaa ollut pahemmin juoksijassakaan, tavoitteena oli juosta vartin vajaat kolme tuntia. Tein lopussa pienen arviointivirheen ja viisi minuuttia ennen ajan täyttymistä olin kotiovella - en sentään lähtenyt tekemään sakkolenkkiä.

Minulla oli litra juomaa repussa - se riitti juuri ja juuri loppuun asti. Lämpötila oli yli kaksikymmentä astetta, joten enemmän olisi kyllä mennyt. Näissä lämpötiloissa juostessa kuluu kilon verran nestettä kropasta. Minulla kun näissä vauhdeissa on aina välillä kävelyä, niin kulutus lienee huomattavasti vähemmän.

Tänään aamulla kroppa oli hieman kankea, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei ollut havaittavissa.