Tänään pitää meikäläisen korkata samppanjapullo juhlistaakseni meidän vasenkätisten päivää.
Ehkä sentään tyydyn kuohariin, kun olen sekä että -kätinen.
Olin vasenkätinen kun aloitin koulunkäynnin seitsenvuotiaana Kyrössä. Opettajana minulla oli vanhan kansan Ester Soveri. Hänen mielestään Jumala ei hyväksy vasenkätisiä taivaaseen ja pakotti minut kirjoittamaan koulussa oikealla kädellä.
Jos kirjoitin kaunokirjoitusta vasemmalla ja sehän tiesi sitä, että käteni tuhri kirjoittamani tekstin lukukelvottomaksi. Tämä ei kehittänyt minun rakkauttani kouluun, kirjoittamiseen ja opettajaan ihan kympin arvoiseksi.
Kahden vuoden jälkeen opettajakseni tuli Tauno Pitkänen, hän hyväksyi vasemmalla kädellä kirjoittamisen ja käsialani parani huomattavasti.
Jos jotain hyvää tästä voisi hakea, niin yhä edelleen osaan kirjoittaa molemmilla käsillä. Ja kaiken lisäksi voin allekirjoittaa asetuksia yhtä aikaa molemmilla käsillä.
Minusta olisi tullut tehokas presidentti - voisin allekirjoittaa samanaikaisesti kaksi lakia...
Vasenkätisyys minulla näkyy siinä, että kirjoitan edelleen vasemmalla kädellä ja veitsi ja haarukka on eri kädessä kuin enemmistöllä.
Kaikki voimaa tarvitsevat asiat toimitan oikealla kädellä, kuten kirveen ja vasaran käyttö.
Mutta myös hiiri, sakset, tikanheitto jne. hoituvat oikealla.
Siis olen sekakätinen?
Mutta hyvää vasenkätisten päivää kaikille oikeille vasenkätisille!
![]() |
| Vasemman käden käyttö tapahtuu nykyään enimmäkseen sudokua täyttäessäni. Tässä näyte, ei ne numerot kovin kauniita ole! Läppärillä kirjoittaminen tapahtuu kahdella kädellä. Ja siis kahdelle etusormella! |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti