lauantai 29. helmikuuta 2020

Vuoristosuunnistusta Espanjassa


Lähdimme eilen iltapäivällä viikonlopun suunnistuskisoihin.
Ne pidetään Yeclan kaupungissa, jossa on eniten puusepäntehtaita kuin missään muussa kaupungissa Espanjassa. Kävimme ennen hotelliin menoamme Yeclassa hakemassa minun kilpailunumeron.
Kaupungin laitamille näin kyllä runsaasti hieman rapistuneita tehdasrakennuksia. Jos ne olivat puusepänverstaita, niin yhtä huonosti alalla menee täällä kuin kotimassakin.

Yövyimme kahdenkymmenen kilometrin päässä kaupungista aivan ihastuttavassa pikkuhotellissa, nimeltään Casa Boquera.
Tämä rakennus on muutaman vuoden vanha. Kiinteistössä on kymmenen hotellihuonetta, ravintola ja muuta asiaan liittyvää. Huone oli siisti ja tilava. Pöydällä odotti viinitilan oma punaviinipullo. Illalla kävimme paikan ravintolassa, jossa oli meidän lisäksemme kolme muuta pariskuntaa. Meitä palveli kaksi kokkia ja tarjoilija. Ruoka oli hyvää, mutta ei hintaansa nähden. 

Tänään oli ensimmäinen suunnistus.
Maasto oli lähes koko matkan kivikkoista jyrkännettä. Joku norjalainen vuorikauris voitti meidät tavalliset kuolevaiset 12 minuutilla. Käsittämätöntä!

Selvitys omasta etenemisestä:
K-1: Lähes kävellen rastille, tuntui pahalta
1-2:
Reittiä kuvaava viiva meni lähes kokonaan punaiseksi, alamäet olivat kivien takia vaikeita ja vaarallisia minulle. Mutta tiesin koko ajan missä mennään.
2-3: Kävellen tarkasti rastille
3-4: Rastille olisi voinut mennä myös eteläistä reittiä. Valitsin pohjoisen ja se ilmeisesti oli parempi. Siinä pystyi samalla tutkimaan reitin loppuosaa ja tekemään reitinvalintoja.
4-5:
Vauhti loppui
5-6:
Kävin juomassa rastivälillä
6-7: Maasto helpottui ja pystyin hiukan juoksemaan.
7-8: Kierto turvallisesti polkuja pitkin.
8-9:
Meinasi tulla kunnon pummi, mutta ei tullut isompaa.
9-10-M: Sai jo juosta.

Maalissa takki aivan tyhjä, vaikka lenkki kesti vain vajaan tunnin. Kaatumisen pelko ja vajaan kahdensadan metrin nousukin verotti. Ja vastaavasti saman verran oli laskua radalla. Se oli vielä pahempaa.
En enää koskaan valita Suomessa suunnistusmaastoista!



perjantai 28. helmikuuta 2020

Baabelin kaupunki


Kävin pienellä aamukävelyllä tämän kansainvälisen kaupungin kaduilla.
Katseli autojen rekkareita ja etsin niistä maatunnuksia.

Yleisimmät täällä ovat Ranska, Saksa, Britannia, Venäjä, Hollanti, Ruotsi ja Suomi.

Sitten löytyi myös harvinaisempia:
BG Bulgaria
EST Eesti
I Italia
LV Latvia
LT Latvia
DK Tanska
M Malta
PL Puola
BY Valko-Venäjä
H Unkari

Ehkä on syytä kertoa myös mikä oli yleisin tunnus, se on E Espanja

Yhteensä siis 18 (kahdeksantoista) eri kansallisuutta vajaan kolmen kilometrin kävelyllä.
Ja yksi yleinen, eli Norja, jäi tällä kertaa näkemättä.

torstai 27. helmikuuta 2020

Pandemia?


Kaikki tiedoituskanavat, radio, TV, lehdistö ja some pursuavat tietoa korona-viruksesta.
Meitä on maapallolla noin seitsemän miljardia ihmistä.
Tästä määrästä on muutama kymmenen tuhatta ihmistä sairastunut ja muutama sata kuollut.
Verrattuna kokonaismääräämme se on turkasen vähän.

Kaiken lisäksi kuolleisuus
prosentuaalisesti on verrattuna taannoiseen Sars-virukseen pieni.
Aivan normaali kausi-influenssa tappaa moninkertaisen määrän ihmisiä joka vuosi. Siitä ei kukaan jaksa kirjoittaa. Se tunnetaan ja tiedetään.

Korona on tuntematon ja siksi se pelottaa.
Ja lehdet lietsovat pelkoa, niiden levikki tarvitsee tällaisia juttuja. Ja lääketeollisuus kaipaa uusia rokotteita myytäväksi ja lihottamaan heidän muutenkin muhkeaa kassavirtaansa.

Ikäni puolesta alan kuulua riskiryhmään, joka saattaa poistua jonkun viruksen korjaamana tuonpuoleiseen. En kyllä osaa pelätä kuolemaa yleensäkään enkä ainakaan tämän viruksen aiheuttamana. Toki tiedän kuolevani jonain päivänä. Se on varmaa se!

Ainoa asia, joka minua askarruttaa tässä, on se että pelkojen lisääntyessä ylireagoidaan ja aletaan sulkea rajoja ja liikennettä rajoitetaan.
Paluumatka alkaa puolentoista viikon päästä ja alan jo ihan tosissani toivoa pääseväni matkaan.

Eilen kävin viimeistä kertaa suunnistamassa Guardamarin dyyneillä ja mäntymetsissä. Sekoilin kolmella rastilla aivan tolkuttomasti ja kun olin ottanut itselleni pitkän reitin, niin aikaakin kului pitkälti toista tuntia. Se alkoi painaa jaloissa, kun eilen lämpötila ylitti hellerajan.
Ehkä se oli hyväksi tämä epäonni
stuminen, ei tule hetkeen isompaa kaipuuta näihin maisemiin.



keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Tyrkky


Kun olin lukenut mukaan ottamani kirjat, tutustuin kämpän hyllyssä olevaan kirjastoon.

Ensin tartuin Lasse Lehtisen kirjaan
Valkoinen ihmissyöjä. Se on Lehtisen ensimmäisiä kirjoitelmia ja täytyy sanoa, että mies on viime vuosina parantanut kirjoittamistaan kuin sika juoksuaan.
Kirja oli vuodelta -86. Silloin sai vielä kirjoittaa, että neekeri on neekeri. 

Sitten tartuin astetta raskaampaan lukemiseen.
Kaikki minun ikäiseni ihmiset tietävät, kuka on Maarit Tyrkkö ja millainen oli hänen suhteensa Urho Kekkoseen.
Mitään tarkempaa tietoa ei minulla ollut ennen kuin luin tämän kirjan.
Muistan kyllä kuulleeni sanonnan, että Maarit Tyrkkö on tyrkky.

Kirja
Tyttö ja nauhuri kertoo Maaritin vaiheista 70-luvun alusta aina vuoteen -75, jolloin Kekkonen isännöi ETYK-kokousta.
Nuorena tyttönä Maarit oli innokas tutustumaan tunnettuihin ihmisiin. Uutterasti hän teki työtä saadakseen niihin kontaktin, hän käytti siihen asemaansa Suomen Kuvalehden avustavana toimittajana.
Hän kertoo käsittääkseni rehellisesti miten hän toimi. Hän loi suhteita vanhempiin valtiomiehiin lähettämällä heille kirjeitä ja kukkasia. Ja pääsi usein päämääräänsä eli tekemään haastattelun. Ylpeänä hän luettelee kaikki nämä kontaktit kirjassaan.

Näin hän toimi myös Kekkosen kanssa. Lukemattomat olivat ne yhteydenotot, kirjeet ja kukkaset, joita hän Urkille lähetteli. Ja vanha, juuri leskeksi jäänyt mies oli avoin nuoren naisen kuhertelulle. Siitä alkoi ystävyys ja lämmin suhde Maaritin ja häntä viisikymmentä vuotta vanhemman Kekkosen välillä.

Kirjan luettuani voin todeta, että kirjoittajan saama lempinimi Tyrkky on täysin aiheellinen.



tiistai 25. helmikuuta 2020

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...


Maalaisliittolainen Maaseudun Tulevaisuus -lehti teetti mielipidetutkimuksen, jonka tulokset julkaistiin maanantaina. Sen mukaan 26 prosenttia suomalaisista haluaisi, että Niinistön toimikautta jatkettaisiin poikkeuslailla.

Näin maallikosta tuntuisi, että ainoastaan Kekkos-uskovaisille olisi voinut juolahtaa mieleen Niinistön kauden jatkaminen kepulikonstein.
Vaan olisi näköjään voinut. MT:n mukaan ajatus Niinistön poikkeusjatkokaudesta oli noussut alkujaan esille lehden presidenttigallupin avoimissa vastauksissa, joissa ihmiset kertoivat itse toiveitaan vapaasti.

Yksi selittävä tekijä on Niinistön aito kansansuosio. Hyväksi havaitusta ei tekisi millään mieli luopua. Esimerkiksi
Helsingin Sanomien joulukuussa julkaisemassa kyselyssä peräti 91 prosenttia vastanneista ilmoitti, että Niinistö on onnistunut tehtävissään erittäin hyvin tai melko hyvin.

Tuskin Niinistö itse olisi edes halukas kolmannelle kaudelle. Vaikka ei sitä tiedä, valta turmelee hyvänkin miehen.

Sen sijaan ystävällismielisessä naapurimaassamme on presidentti, joka haluaa pysyä vallankahvassa jopa kauemmin kuin Kekkonen aikanaan.
Tässä yhteydessä onkin hyvä kysyä mikä oikeasti erottaa Niinistön ja Putinin toisistaan?
Se, että Niinistö voi jäädä meillä Suomessa turvallisin mielin eläkepäiville, Putin ei uskalla sitä koskaan tehdä.

maanantai 24. helmikuuta 2020

Kahdeskymmenes!


Vaikka täällä ollaan vielä pari viikkoa kuluttamassa Torreviejan katuja ja kapakoita, niin pikku hiljaa alkaa hyvästi jättöjen aika.

Aamun suunnistus oli Guardamar del Seguran rannan dyyneillä. Guardamar on lomaparatiisi, joka on rakennettu Segura-joen suisto
n eteläpuolelle. Kaupungin sydän on vanhaa ja ympärille on noussut korkeita kerrostaloja loma-asunnoiksi.
Kolme vuotta sitten täällä talvea viettäessämme tutustuin myös kaupungin sairaalaan. 

Nytkin täällä mukana oleva Niilo hakkasi päätään rantadyynien istutettuun mäntyyn. Niiden kuivunet alaoksat ovat sellaisia, että jos niiden katkenneeseen oksantynkään törmää, niin häviölle jää noin kuusi-nolla. Niilo yritti silloin alittaa katkenutta oksantynkää, mutta aliarvioi pituutensa. Seurauksena oli kymmenen senttiä pitkä syvä avohaava, jota käytiin paikkaamassa täällä sairaalassa. 

Olin paikalla, kun kun lääkäri nitoi haavan umpeen runsaalla kymmenellä teräsniitillä. Ne ammuttiin paikoilleen niittipyssyllä. Niilo muisteli sitä vielä tällä reissulla kertoillen, että hiukan se kopsahti kun niitti osui kalloon. Onneksi ollaan Niilon kanssa kovapäisiä!

Tänään oli viides kisa samoilla rasteilla. Tulosuunta on sentään rasteille eri ja usein on joutunut etsimään tuttuakin rastipistettä. Tänään sentään jätin maastolle hyvästit puhtaalla suunnistuksella. Vauhti oli harvakäyntisellä dieselmoottorilla suhteellisen hidasta.

Aika näyttää tullaanko tänne vielä joskus vai olisiko aika siirtää talven suunnistusleiri Madridin ympäristöön tai peräti Portugaliin. Sen maastoja monet ovat kehuneet...

Otsikkoon palatakseni, tämänpäiväinen oli vuoden kahdeskymmenes suunnistus.
Hulluja on moneen lähtöön.
Mutta hulluna on helppo olla! 😂



sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Aina ei voi voittaa


Tänään oli kello soimassa kuudelta aamulla.
Ei ehtinyt soimaan, kun viisi minuuttia ennen avasin silmäni ja katsoin onko vielä yö.

Sain jopa ensimmäisen vaimoni ylös niin aikaisin, että puoli yhdeksältä olimme matkalla kohti Alhama de Murciaa. Kyseinen pikkukaupunki Murcian lähellä ei itse asiassa kauheasti meitä vetänyt puoleensa. Syy arvovaltaiseen vierailuumme oli siellä järjestettävä suunnistuskilpailu.

Viitisen sataa suunnistajaa oli kokoontunut paikalle etsimään rasteja vuoren rinteen kivikoissa. Ullan silmiin pisti se, että paikalla oli paljon nuoria suunnistajan alkuja. Hän totesi, että isät ja lapset lähtivät metsään, äidit jäivät jännittämään kilpailukeskukseen. Me pääsimme onneksi ajamaan ihan lähtöpaikan viereen, niin Ullakin pääsi pitkästä aikaa hengittämään kisailmaa. Tosin hän jälkeenpäin ilmoitti, että kyllä tämä kokemus riittää muutamaksi vuodeksi.

Minä etenin hissukseen kivikossa nilkkojani varoe
n. Ilkan nilkoilla ei tässä maastossa juosta kovaa. Mutta tarkka työ palkitsi kakkossijalla kansainvälisessä kisassa sarjassa M-65. Ylivoimaiseen voittoon sarjassamme eteni Niilo Butilkin Savon sydänmailta. Minulle aivan käsittämättömään vauhtiin mies tuolla pääsi.
Kansainvälisyyttä täällä edusti neljä suomalaista ja kaksi norjalaista suunnistajaa.

Paluumatka teimme moottoriteiden asemasta pieniä vuoristoteitä ajellen. Korkeimmillaan nousimme noin 500 metrin korkeuteen, mutta kyllä sielläkin henki salpautui kahdestakin syystä. Välillä pudotukset tien sivussa olivat melkoisia ja kunnon suojakaiteiden puuttuminen lisäsi jännittävyyttä.
Toinen seikka oli se, että tiet olivat varsin heikossa kunnossa. 

Tämä on sellaista seutua, josta kansa on kadonnut kaupunkeihin ja vanhat rakennukset ovat jääneet oman onnensa nojaan. Pysyvät kyllä kauemmin pystyssä kuin Suomen selkosilla. Kivi rapautuu hitaammin kuin puu lahoaa. Mutta kyllä täälläkin näkee mikä on syrjäseutujen kohtalo. Maailma kaupungistuu.

Kuvat:
1. Suunnistuskartta ja reitti
2. Mantelipuut kukkivat edelleen
3. Vuoristokylän historiaa
4. Hehtaarien suuruinen aurinkopaneeli keskellä ei mitään






lauantai 22. helmikuuta 2020

Hallitus hallitsee


Taloustutkimus suoritti tutkimuksen tuhannen suomalaisen mielipiteestä koskien tätä feministihallitusta. 

Kaksi kolmasosaa oli tyytyväinen hallitukseen. Vanha spartalainen sanonta on, että kunnon mies epäilee aina hallitusta ja hallitsijaa. Jos oletamme, että kaikki naiset kannattavat tyttöhallituksen toimenpiteitä, niin kunnon miehiä on vain kaksi kolmasosaa miehistä. Ainakin Elon laskuopin mukaan.

Hallituksen sisällä tyytymättömyys on samaa luokkaa.

Maalaisliitto haikailee aikaa jolloin kannatuslukemat alkoivat kakkosella. Nyt luku kaksi esiintyy kyllä kepussakin, he kun soittavat toista viulua Suomen politiikassa.

Myös vihreillä on ongelmansa, vaikka ovatkin vallan kukkuloilla ja ministeriautojen takapenkeillä.
Ylioppilas Haavisto on ulkoministerinä osoittanut kyvyttömyytensä henkilöhallinnon parissa. Vaikka hänen kykyjään on naisten kanssa puuhastelussa epäilty, niin sisäministeri Maria Ohisalo luottaa häneen kuin vuoreen. Mies –
siis Haavisto – on Ohisalon luottamuksen arvoinen, vaikka poliisitutkinta on kesken Haaviston tekemisistä.
Ohisalo itse on löyhässä hirressä löysien lausuntojensa takia koskien terroristien naisten ja lasten palauttamisesta Suomeen.

Kuten tekstistä saattaa päätellä, en kuulu Suomen kansan enemmistöön suhteessa hallitukseen.
Vaikka kauniita ja älykkäitä naisia nämä ministerit kyllä ovat. Elämänkokemustakin tulee lisää kunhan vuodet vierivät...

perjantai 21. helmikuuta 2020

Perjantai


Viikko alkaa vajota kohti sunnuntaita ja omat ajatukset ovat jo seuraavissa tapahtumissa. Joten omille ajatuksille ei enää ole kykyä eikä voimia. 

Siis pitää siteerata perusinsinööriä ja muita kirjoitustyötä tekeviä.
Tässä näitä muitten tekstejä (kursiivilla):

Kannattaa muistaa vanha viisaus: ”Onnistuneeseen hyppyyn lentokoneesta ei tarvita laskuvarjoa, sitä tarvitsee vain, jos aikoo hypätä toisenkin kerran”.

Jos amerikkalaisten yritysten yleinen whistleblowing-käytäntö olisi yrityksissä ja urheilussa omaksuttu ajoissa, olisivat organisaatiot itse korjanneet virheensä. Nyt ne riepotellaan julkisuuden ja oikeudenkäyntien kautta.

Kesätyöpaikassa vanha mestari opetti: ”Poika, et koskaan saa sekoittaa tuoremehuun vettä. Meidän tunnuslauseemme on, että aitoihin aineisiin ei lisätä katevettä. Sinun on kaadettava vesi pohjalle ja vasta sitten lisäät aidon aineen. Näin emme valehtele”. Näin jenkit menettelevät edelleen, ylintä johtoa myöten. 

Totuudenpuhujat saavat monoa, koska totuuden muokkaaminen on kansalaishyve.

Amerikkalainen johtaja on kuin puolisoni, joka ottaa olohuoneesta kaukosäätimen mukaansa käydessään keittiössä. Kukaan ei saa edes vilkuilla, mitä muuta olisi tarjolla pomon poissa ollessa. 

Pidän enemmän suomalaisista vanhoista vuorineuvoksista, vaikka meidän eläkkeelle jäänyt alkoi jo olla mennyttä maailmaa. Hänen mielilauseensa oli: ”Vegaani oli intiaanien nimitys huonolle metsästäjälle”. 

Eläkkeelle jäädessään hän kuitenkin antoi seuraavat neuvot: Ymmärrä, että 25-
vuotiaiden ja 65-vuotiaiden maailmat, osaaminen ja arvot ovat erilaisia. Kouluta porukkasi niin, että kaikkien tieto- ja taitotaso vastaavat tulevaisuutta. Pakota yläpää alas, etulinjaan ja asiakasrajapintaan, missä tieto on. Yksinkertaista asiat ja opi joustavaksi kuin basaarikauppias.

Ja lopuksi suora lainaus Helsingin Sanomista:
Krista Pärmäkoskella ongelmia juomisen kanssa, oli maalissa talutuskunnossa. ”En muista siitä mitään.”

Olkaa te varovaisia viikonloppuna juomisen kanssa!

torstai 20. helmikuuta 2020

Jukka Laine tässä moi!

Kuten olen aiemmin kertonut, olemme aloittaneet viikonlopun käymällä syömässä perjantaisin ruotsalaisten kanssa päivällistä. Siellä missä alkupalaksi tarjotaan sill och nubbe.

Koska ravintola on suhteellisen pieni, niin olen sieltä aina varannut pöydän etukäteen. Ensimmäisellä kerralla kerroin nimekseni Ilkka Lainema. Sehän ei mennyt millään perille, mutta joku Jukka Laine on tavannut nimensä heille niin monta kertaa, että se sopi ravintolan englantia puhuvalle kaverille.

Tänään kun soitin ja kerroin nimeni (käytän sujuvasti jo nimeä Jukka Laine) niin kaveri toivotti iloisesti
welcome tomorrow, Jukka Laine

Pitäisikö vaihtaa etunimeä? Täällä Väimeren maissa kun eivät osaa millään kirjoittaa oikein etunimeäni – se on aina muodossa Ilka yhdellä koolla. Mutta tuon Jukan ne osaavat tehdä kahdella koolla – vaikka tässä lauseessa itse jätin sen toisen
koon pois! Elämä on vaikeaa!

Myös suunnistus on ollut hieman vaikeaa.
Viime kisoissa olen tehnyt ainakin yhden isomman virheen. Sen ovat varmaan järjestäjätkin huomanneet, sain tänään kartan, jossa oli täsmälleen sama rata kuin kolme viikkoa sitten. Tosin silloin minut hylättiin, koska olin kiertänyt yhden perhoslenkin väärässä järjestyksessä.
Tänään sain hyväksytyn suorituksen eikä mitään isompaa pummia tullut tehdyksi.
Ja aikani oli minuuttia parempi kuin kolme viikkoa sitten. Silloinkin pummien määrä oli yhtä pieni kuin tänään. 

Joten kuntoni on noussut kolme prosenttia kolmessa viikossa. Tällä vauhdilla kunto siis nousee sata prosenttia noin kahdessa vuodessa.
Sitä odotellessa...


Harjoitusten järjestäjä o-travel.com julkaisi netissä kuvia karttojen jaosta. Minäkin pääsin esille - linssilude kun olen!





keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Manian poistaminen


Viime syksynä yksi naapurini, joka pelaa Pokemonia, esitteli minulle tilannettaan ja pelin uutuuksia. Varsin ylpeä hän oli siitä pokemonista, joka esiintyy vain Japanissa – oli työmatkallaan sellaisen laittanut pakettiin.

Olin ollut varmaan vuoden verran kuivilla, mutta lähdin uudelleen mukaan tähän hullutukseen. Kännykkä oli taas tiiviisti mukanani kaikilla lenkeillä ja peliä tuli pelattua niin intensiivisesti, että välillä liikenteen seuraaminen tuotti vaikeuksia. 

Tänään aamulenkillä siirryin uudelle tasolle, tason numero on 32. Olin jo aiemmin päättänyt, että sen saavutettuani vetäydyn pelistä. 393 pokemonia tuli pyydystettyä. Pelin kanssa käveltyjä kilometrejä en löytänyt, mutta kyllä niitä tuhansia on. Kuvassa näkyvät kilometrit on liikuttu tämän viikon aikana. 

Olo on helpottunut, nyt voi katsella ympärilleen uusilla silmillä. Näkee maisemia, ihmisiä, rakennuksia ja nyt kevään koittaessa lintuja aivan eri tavalla.

Sanoisin, että hieno päätös. Ja kestävä. Tosin joku viisas on sanonut: never say never!



tiistai 18. helmikuuta 2020

Sadepäivä !!!


Nyt maailmankirjat sekaisin.
Torreviejassa raskaat pilvet matavat alhaalla ja ripsivät vielä vettä meidän lomaa viettävien ihmisten niskaan. Jos siis sattuisivat olemaan ulkona, kävelijöitä ei pahemmin kaduilla näy.
Kerran aikaisemmin täällä on runsaan kahden
kuukauden aikana satanut, mutta silloin olimme unten mailla ja aamulla näimme, että maa oli märkä.

Pilvipeitteestä huolimatta lähdin iltarasteille. Pilvipeitteen takia viiden jälkeen ehtoolla oli jo vähän hämärää. Tosin kun katsoo suunnistukseni gps-jälkeä niin hämäryys olikin omassa vinttikammarissa.

Jälkipeli:
K-1: Pitkä rastiväli, uskoin että nuo kaksi pohjois-etelä -suunnassa olevaa harjua ohjaavat minut rastille. Niin kävikin.
1-2: Suunnitelma oli mennä rastivälin puolenvälin jälkeen olevan harjun korkeimman kohdan eteläpuolelta. Se meni hyvin.
Sitten suunnalla rastille mutta usko ja taito loppuivat kesken ja kello kävi. Ja tuolla suppamaastossa on sitten tosi kinkkistä päästä takaisin kartalle.
Tähän toiseen rastiväliin meni enemmän aikaa kuin ekaan - arvaa että harmitti.

Kakkoselta maaliin vauhdinpito loppui ja suunnistus alkoi sujua paremmin.
Pikkuisen alkaa painaa nämä runsaat suunnistukset huonolla pohjakunnolla.
Pitänee käydä tosi kevyillä lenkeillä loppuviikko ja iskeä sitten sunnuntaina. Silloin olisi vuorossa ihan oikeat kilpailut, joissa parhaat palkitaan.



maanantai 17. helmikuuta 2020

Tirkistelypäivä


Taas alkoi uusi työviikko.

Kymmeneltä olin työpaikalla. Yleensä meitä on ollut jonottamassa karttaa parikymmentä rastinetsijää.
Ilmeisesti Ruotsissakin on nyt lomaviikko ja nuoria ruotsalaissuunnistajia oli paikalla varmaan satakunta.

Rastipisteet olivat pitkälti samoja kuin kahdella edellisellä kerralla, kun olen täällä edellisviikkoina suunnistanut. Mutta kun rastien järjestys on totaalisesti erilainen, niin ei niistä vanhoista ollut paljoa apua. Päinvastoin, olin käynyt kahdesti reitin kakkosrastilla aikaisemmin ja molemmilla kerroilla hain sitä rastia pari minuuttia. Tänään aikaa taisi hukkua kolme – menin ensin aivan rastin vierestä ohi, mutta lippu oli piilossa enkä nähnyt sitä. 

Kotona päiväkahvia juodessani katsoin ulos ikkunasta vastapäiselle parvekkeelle. Siellä asustaa yksinäinen nainen, jolla on tapana heräillä puolen päivän aikoihin. Tekee jotain sellaista työtä, jossa illat ovat pitkiä.
Nyt tämä sutjakka neitonen oli parvekkeellaan vajavaisesti puettuna. Päällään sellainen rintojen alle ylettyvä toppi. Neiti siellä kääntyili ja kiemurteli kuvaten itseään. Välillä hän kääntyi meidän suuntaamme esitellen toppiaan nostaen hyvin muodostunut rintavarustustaan. Samalla kuvaten sitä hieman paremmassa valossa. 

Päättelimme vaimon kanssa, että hän suorittaa työhönsä liittyvää mainoskuvausta.

Illalla menimme aterioimaan rantaan.
Rohkenimme astua sisään kiinalaiseen ravintolaan. Toivomme, että henkilökunta ei ole käynyt kiinala
ista uutta vuotta viettämässä pahimmilla virusalueilla.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli niin paljon, että toimme mukanamme huomisen ruuan dogbagissä.



sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Samba soi ja tytöt tanssivat


Espanjassa alkaa karnevaalikausi. Torreviejan kaduilla liikkui tänään vuoden pääkulkue.

Näitä juhlia vietetään kaikkialla Espanjassa. Ni
illä on pitkä perinne. Nimi viittaa latinan kieleen, sana carnem levare, suomeksi liha pois.

Kulkuetta katsellessa tulee mieleen, että tämä tarkoittaa sitä, että rouvilta pitäisi saada rasvaa pois vyötäröltä. Siellä kun kulkevat myös varttuneemmat ja pulskemmat kauniimman sukupuolen edustajat melko vähissä pukimissa.

Nimi kuitenkin viittaa paaston alkamiseen, katolisten lihan syönti kun vähenee aina Pääsiäiseen saakka.

Värikästä kulkuetta on kiva seurata. Esiintyjistä yli yhdeksänkymmentäkahdeksan prosenttia on naisia ja tyttöjä. Jotkut pukeutuvat tiukkaan, vartalonmyötäiseen asuun. Joillakin on ihan oikea karnevaaliasu. Ja samba soi rytmikkäästi ja tytöt tanssivat eteenpäin sen tahdissa.

Kuvat puhukoot minun puolestani.









lauantai 15. helmikuuta 2020

Tuttuja rannassa



Eilen piti palautella alkuviikon rymistelystä metsässä. Kävin juoksemassa aamulla seitsemän kilometriä rauhalliseen tahtiin. Paluumatkalla minut sai kiinni kovakuntoinen naisjuoksija, ohimennessään huikkasi: moi Ilkka. Hän oli Heli Lehtinen, yksi Suomen parhaista ultrajuoksijoista. Heli asuu Lähellä meitä Kaarinan puolella, mutta harvemmin häntä olen siellä lenkillä nähnyt. Mutta täällä heti, hän kertoi, että oli tullut tiistaina Torreviejaan.

Sitten Ullan piti päästä vielä kerran perjantaimarkkinoille, joten autokuski teki työtä käskettyä.

Iltapäivällä varasin meille perjantai pöydän ravintolasta Svensken på hörnet. Taisi olla jo neljäs kerta kun tähän ravintolaan menimme perjantailounaalle. Kolmen ruokalajin ateria kustantaa täällä 12,50 euroa. Hintaan sisältyy ruokajuoma.

Opimme ruotsalaisilta, että täällä pitää ottaa alkupalaksi Sill och Nubbe. Se on hyvin yksinkertainen annos. Yksi keitetty peruna, pari sillin palaa, hiukan sipulia, smetanaa ja pikku lasi akvaviittia.

Pääruuaksi voi valita kalaa, kanaa tai naudan pihviä.
Jälkiruoka vaihtoehdot ovat Talon kahvi (Irish Coffee) tai kakunpala. Autonkuljettajan on mietittävä, voiko jälkiruuaksi ottaa sen kahvin vaiko ei!

Tänään aamulenkki kasvoi kympin mittaiseksi. Heliä en nähnyt, mutta suunnistuskaverini Kauko tuli pyörällä vastaan. Hän oli menossa pelaamaan lentopalloa.

Muuten päivä meni rauhallisesti. Teimme itse tänään ruuan ja istuskelimme parvekkeella aurinkoa ihailemassa.

Sill & Nubbe:


torstai 13. helmikuuta 2020

Ei vaan opi!


Nimittäin suunnistamaan puhtaasti.

Tänään radalla oli yhdeksän rastia ja maali. Maali oli myös suunnistettava rastipiste.
Ensimmäiset yhdeksän rastia suunnistin puhtaasti eikä vauhdissakaan ollut valittamista.

Maaliin oli kolme mahdollisuutta edetä.
Suoraan, mutta se oli niin pusikkoista maastoa, että siinä ei olisi pystynyt etenemään kunnolla.
Toinen mahdollisuus olisi ollut mennä rannan puolelle avoimeen maastoon – se taas olisi ollut hienoa upottavaa hietaa, joten hylkäsin senkin.

Kolmas oli sitten valitsemani reitti metsän kautta. Olin niin itseeni tyytyväinen, että lopetin kartan luvun ja
se kostautui raa’asti. Tulin alas mäeltä liian aikaisin ja kiertelin tiheikköjä löytämättä rastilippua. Aikani kun olin törmäillyt pusikkoihin ja lyönyt päätäni Espanjan mäntyyn, ymmärsin missä olen ja kävin leimaamassa maalissa. 

Winsplitsin ajanotto-ohjelma ilmoitti, että pummini oli
lähes viisi minuuttia, tarkka aika 4:46.
Suunnistuksessa lasketaan aika lähdön ja maalin välillä. Pummeja ei saa vähentää.

Vaan olen sentään joskus pärjännyt, kun toiset ovat unohtaneet suunnistaa loppuun asti. Viimeksi niin kävi kolme viikkoa sitten Aguilasin kisassa, joka oli ihan oikea kansainvälinen kilpailu.
Siellä olin toiseksi viimeisellä rastilla 150 metriä ennen maalia kisassa kolmantena, mutta maalissa ykkösenä.



keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Ruokaongelmia !!! ???


Meillä on ongelma.

Ulla ei tuon MS-tautinsa takia pysty syömään kuin harvoja ja valittuja ruokalajeja. Ja puoliksi pohjalaiselle ruokahan on sellaista, missä on lihaa.
Salaatit ja vihannekset eivät ole ihmisen ruokaa. Ne on tarkoitettu karjalle, joka jalostaa niistä ihmiselle sopivaa nautittavaa.
Ja vaimolle nykyään sopiva liha on lammas. Tai maksa. 

Naudan pihviä, porsasta ja kanaa saa kaikista ruokapaikoista, mutta ne eivät käy, eivät kertakaikkiaan käy meidän emännälle.
No, sitten on vielä tämä skandinaavinen ongelma. Meillä ruoka-aika on siinä neljän viiden huitteissa. Kunnon ravintolat ovat silloin täällä päin kiinni, viettävät siestaa.

Ruotsalaiset kyllä pitävät keittiöt toiminnassa siihenkin aikaan, mutta ne on jo
niin nähty.
Tänään vaimo vietti tunnin netissä ja löysi sieltä sopivan ravintolan vähän kauempaa. Kysyi sopiiko se myös minulle. Sanoin, että sehän on sama, ajaako ravintolaan kilometrin vai kymmenen. Eukko tarkisti vielä netistä, että ravintola on auki. Kertoivat sulkevansa puolen yön aikoihin. Ajoimme paikalle. Kaikki luukut olivat suljettuja, ovi oli kiinni eikä mitään ilmoitusta. Sulkevat siis paikan puolilta öin, mutta eivät kertoneet netissä minä vuonna. Eivätkä sitä, minä vuonna avaavat. 

Tämä ei meitä kyllä isommin hämmästyttänyt – espanjalaiset käyttävät firmansa nettisivuja vallan vapaamielisesti, suomalaisen ajattelumaailman mukaan vajaamielisesti.
Ajoimme siis tuttuun ruotsalaispaikka
an aterioimaan. 

Minä olin siinä vaiheessa jo melkein hypotermian vaiheilla. Olin aamulla suunnistanut ja sen jälkeen ruokailut olivat olleet heikkoja. Terassilla ruokaa tilatessa oli pakko ottaa ensi hätään yksi akvaviitti laittamaan koneisto käyntiin ja lämpimäksi. Kylla se siitä sitten alkoi hymy irrota…

























Ja päivän kartta myös liitteeksi: