lauantai 29. helmikuuta 2020

Vuoristosuunnistusta Espanjassa


Lähdimme eilen iltapäivällä viikonlopun suunnistuskisoihin.
Ne pidetään Yeclan kaupungissa, jossa on eniten puusepäntehtaita kuin missään muussa kaupungissa Espanjassa. Kävimme ennen hotelliin menoamme Yeclassa hakemassa minun kilpailunumeron.
Kaupungin laitamille näin kyllä runsaasti hieman rapistuneita tehdasrakennuksia. Jos ne olivat puusepänverstaita, niin yhtä huonosti alalla menee täällä kuin kotimassakin.

Yövyimme kahdenkymmenen kilometrin päässä kaupungista aivan ihastuttavassa pikkuhotellissa, nimeltään Casa Boquera.
Tämä rakennus on muutaman vuoden vanha. Kiinteistössä on kymmenen hotellihuonetta, ravintola ja muuta asiaan liittyvää. Huone oli siisti ja tilava. Pöydällä odotti viinitilan oma punaviinipullo. Illalla kävimme paikan ravintolassa, jossa oli meidän lisäksemme kolme muuta pariskuntaa. Meitä palveli kaksi kokkia ja tarjoilija. Ruoka oli hyvää, mutta ei hintaansa nähden. 

Tänään oli ensimmäinen suunnistus.
Maasto oli lähes koko matkan kivikkoista jyrkännettä. Joku norjalainen vuorikauris voitti meidät tavalliset kuolevaiset 12 minuutilla. Käsittämätöntä!

Selvitys omasta etenemisestä:
K-1: Lähes kävellen rastille, tuntui pahalta
1-2:
Reittiä kuvaava viiva meni lähes kokonaan punaiseksi, alamäet olivat kivien takia vaikeita ja vaarallisia minulle. Mutta tiesin koko ajan missä mennään.
2-3: Kävellen tarkasti rastille
3-4: Rastille olisi voinut mennä myös eteläistä reittiä. Valitsin pohjoisen ja se ilmeisesti oli parempi. Siinä pystyi samalla tutkimaan reitin loppuosaa ja tekemään reitinvalintoja.
4-5:
Vauhti loppui
5-6:
Kävin juomassa rastivälillä
6-7: Maasto helpottui ja pystyin hiukan juoksemaan.
7-8: Kierto turvallisesti polkuja pitkin.
8-9:
Meinasi tulla kunnon pummi, mutta ei tullut isompaa.
9-10-M: Sai jo juosta.

Maalissa takki aivan tyhjä, vaikka lenkki kesti vain vajaan tunnin. Kaatumisen pelko ja vajaan kahdensadan metrin nousukin verotti. Ja vastaavasti saman verran oli laskua radalla. Se oli vielä pahempaa.
En enää koskaan valita Suomessa suunnistusmaastoista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti