Kesätöissä haudankaivajana

Olin 15-vuotiaana kesätöissä Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa.

Sedälläni Eskolla oli siellä kauppapuutarha ja hautaustoimisto. Hän urakoi myös seurakunnan nurmikot ja puutarhat kesäaikaan. Hänellä oli töissä kaveri, joka kaivoi haudat ja teki muuta raskaat työt.

Minun työnä oli hoitaa kirkon ympäristön ja hautuumaan nurmikot, se työ ei vaatinut 8-tuntisia työpäiviä ja suurimman osaa aikaani kulutin serkkujeni ja kylän nuorison kanssa uimassa.

Kun haudankaivaja oli kesälomalla, niin sain kaivaa myös yhden haudan. Siihen aikaan ei mitään koneita ollut käytössä, kaivuu tehtiin käsityönä. Onneksi hautuumaa oli rakennettu hiekkaharjulle ja pari päivää taisin ahertaa ennen kuin hauta oli tarpeen syvä.

Tänään luin netistä hautajaisista Vantaalla – siellä ei ollut yhtään omaista paikalla jättämässä vainajalle hyvästejä. Sanomalehtimies oli kyllä.

Myös minä muistan tuolta kesältä yhden hautaamisen. Joku vanhus oli kuollut. Hänellä ei ollut yhtään omaista eikä tainnut tuttujankaan olla elävien kirjoissa.
Meitä oli läsnä hautajaisissa neljä ihmistä. Pappi, enoni hautausurakoitsijana, haudankaivaja ja minä. Arkku laskettiin hautaan, pappikin oli mukana kantamassa ja laskemassa. Puhe oli lyhyen tai sitäkin lyhyemmän kaavan mukaan. Muistotilaisuutta ei järjestetty eikä kahveja juotu. 

Kesän jälkeen palasin Turkuun. Pohjois-Karjalan murre oli tarttunut minuun. Nuotti ja murresanat olivat hallussa ja käytin niitä mielelläni. Koulussa yksi opettaja kysyi, että kuka lienee tämä Karjalan murretta käyttävä oppilas.