Do you speak English?

Pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen lähdin illalla viemään roskasäkkiä ja tyhjiä pulloja pois.
Kiersin ensi korttelin toisella puolella olevalle roskalavalle ja jatkoin sitten kauempana olevalle pullojen ja tölkkien keräysastialle.

Siinä sitten seisoi kaksi noin kuusikymppistä naista jalkakäytävällä hiukan neuvottoman näköisinä. Kun tulin kohdalle, he kysyivät: Do you speak English? Vastasin kohteliaasti Yes I do, how are You! 

Kertoivat murteellisella englannillaan, että heillä on kaksi avainta huoneistoonsa. Ulko-oven saivat auki ja laukut portaiden yläpäähän, mutta asunnon ovi ei aukea kummallakaan avaimella. Sanoin, että antakaas avaimet minulle, niin teen parhaani. Kävelimme portaita ylös ja toinen nainen sanoi toiselle selvällä suomenkielellä: mahtaakohan toi saada oven auki!

Vastasin heille, että kyllä toi saa!
Rouvat räjähtivät nauramaan ja totesivat, ettei meille ainakaan kieliongelmaa tule. Laitoin ongelma-avaimen oven lukkoon, käänsin avainta ja kiersin lukon auki. Ja avasin oven.
Rouvat ihmettelivät, että mitä mä tein. Kerroin, että nää ovet ja lukot ovat aika jäykkiä, ne eivät aukea, jollei niitä hiukan kevennä.

Tuli päivän hyvä työ tehtyä. Se hieman kevensi mieltä, kun koko päivä on kulunut kaikenlaisten vastusten kanssa. Mikään ei ole pysynyt käsissäni, ruokalista on luettavissa paidan etumuksesta ja muutenkin vaimo on saanut opastaa ja naureskella tekemisilleni.

Suunnistus sen sijaan sujui mallikkaasti. Ensimmäistä kertaa vuosiin pääsin metsäsuunnistuksessa alle kymmenen minuutin km-vauhtiin.
Ja ihmeesti sitä pystyi vielä neljännen päivän peräkkäin juoksemaan metsässä vauhdikkaasti – siis oman mittapuuni mukaan. Vaikka kyllä nyt on fyysisesti aika tyhjä olo, onneksi seuraava suunnistus on vasta ensi maanantaina.