Puolimaraton TAAS!

Siinä perskuleen ohjelmassa luki tälle päivälle pitkä lenkki, kolme tuntia.

Koko viikon on ollut hiukan huono kunto – olisinko vanhoilla päivilläni tullut allergiseksi jollekin siitepölylle?

Aamulla olin sen verran virkeä, että laitoin juomareppuun 1,1 litraa urheilujuomaa, sitä samaa, jota kolmen viikon päästä tarjoillaan Kaarinassa. Sen lisäksi otin taskuun neljä energiageeliä ja lähdin liikenteeseen.
Juoksin ensin 11-tielle ja siitä käännyin Kaarinan suuntaan.

Poikkesin siellä urheilukentällä ja juoksin kaksi kierrosta viidettä rataa. Garmin mittasi kierrosten pituudeksi 440 ja 430 metriä. Virallinen mitta on 430,66 metriä – aika hyvin mun kelloni pärjäsi tässä kisassa.

Tartan-radalla tuli juostua hiukan liian kovaa, mutta kyllä huono kunto pakotti hiljentämään jo matkalla Kupittaan urheilukeskukseen. Sielläkin tein kaksi kierrosta, jotta saisin puolimaratonin täyteen kotiin päästessäni.

Ilmeisesti yksi kova lenkki viikolla teki sen, että juoksu oli tänään raskaampaa kuin viikko sitten. Ja toinen syy oli varmaan se, etten pitänyt lainkaan taukoja, vaan nautin juoman ja geelit vauhdissa. Tai paremminkin kävellessä.

Tällä kunnolla ja vauhdinjaolla olisi toinen puolikas jäänyt tekemättä.
Kolmen viikon päästä on syytä hiljentää vauhtia, pitää kunnon lepotaukoja aina välillä. Ehkä se maraton on sillä tavalla selätettävissä.
Jos ei, niin maraton selättää minut! 😓

Kun pääsin kotiin ja riisuin juomarepun, niin imin siitä juomaa. Vajaan suullisen sain ja neste loppui. Eli tunnissa kului nestettä runsas oluttölkillinen.

Mutta ei se olutta ollut! Se oli kaverini Jari Tompon maahantuomaa Tailwind-energiajuomaa. Todella hyvää ja ravitsevaa eikä minun herkkä vatsani reagoi siihen millään tavalla.

Strava tutkii nettiin tallennettuja lenkkejä ja antaa sitten palautetta.
Tänään se onnitteli minua puolimaratonin ennätyksestä.
Olen kuulunut tähän yhteisöön kolmisen vuotta ja se ei tiedä,
että olen juossut matkan reilusti alle kahden tunnin

Tässä lenkki kartalla.
Lähtö vihreällä merkillä ja maali punaisella.
Tuo pieni koukkaus kaakkoon lopussa sen takia, että muuten matka olisi jäänyt vajaaksi.
Nousua matkalla tuli lähes sata metriä.
Itse kisa juostaan kentällä, joten nousua on nolla metriä!

Saariston kevät

Jani tuli Tiinan ja Amalian kanssa meille kylään jo eilen illalla.

Tänä aamuna lähdimme porukalla saaristoon.
Liikennettä oli runsaasti, mutta lautta ei jäi vielä vajaaksi. Pari tuntia myöhemmin porukkaa oli niin runsaasti, että kaikki eivät mahtuneet lautalle.

Ajoimme mökille, naapuritkin olivat tulleet Pääsiäistä viettämään.
Aurinko alkoi paistaa oikein kunnolla kun perille pääsimme.
Saunan kuistilla oli oikein kesäisen lämmintä ja iho alkoi herkimmillä jo punertaa iltapäivällä.

Pelkkä auringonottoa käyntimme ei sentään ollut.
Kaadoimme lipputangon, sen nuppi oli syksyn myrskyssä tuhoutunut.
Lisäksi se kaipaa maalausta. Olemme melkein laivareitin varrella ja salkoon pitänee jatkossa nostaa Naton lippu!

Myös ensimmäiset leskenlehdet olivat nousseet pinnalle. Yleensä mantereella ne nousevat ensin, mutta nyt meni sekin asia päälaelleen.

Paluumatkalla poikkesimme Söderiin syömään. Mannersuomalaiset olivat hampurilaislinjalla, minä nautin oikein hyvän salaattiannoksen.
Se oli niin iso, että en jaksanut kaikkea syödä.

Kevään ensimmäiset.

Meillä rantavahtina Lili. 
Kalusto oli välillä hyvin esillä!

Paluumatkalla.
Taivas oli täysin pilvetön, mutta aurinko oli lämmittänyt veden pinnan ja kosteus muuttui sumuksi.
Koko komeudessaan maisema ei tallentunut kännykkään.

Nauvossa

Lähdimme Ullan kanssa Nauvoon käymään päiväseltään.

Matkalla näimme runsaasti muuttolintuja: joutsenia, hanhia, kurkia ja yhden ison haukan, jota emme tunnistaneet.

Lumet olivat lähes sulaneet ja mäki oli jo aika kuiva.
Siivosimme taas hieman paikkoja. Aika vähän siellä oli hiirien jälkiä – nämä ultraäänikarkottimet taitavat toimia!

Kun tulimme, ulkona oli +4 astetta ja sisällä +1 astetta lämmintä. Jätimme keittiöön peruslämmön päälle joten seuraavalla kerralla siellä on ihan miellyttävää.

Aika keväinen näkymä!

Lahti oli vielä paksussa jäässä mutta venevalkaman edusta oli jo sula ja sieltä olisi varmaan saanut mahtavan siikasaaliin!

Laulujoutsenet olivat saapuneet.
Myös kurkia näimme muutaman.

Kakolassa

Pääsin suunnistamaan jälleen kotimaastossa eli Kakolassa.

Olen nimittäin asunut pari vuotta rastin 35 pohjoispuolella numeron 3 yläpuolella, kartalla noin 1 cm päässä. Olen piirtänyt punertavan sävyisen ympyrän asuntomme ympärille. 
Tulin jo silloin hyvin toimeen pappien kanssa, kämpän omisti joku kirkkoherra.

Ikkunoista näki Kakolan vankilan - sen ansiosta olenkin pystynyt pitäytymään kaidalla polulla - en ainakaan ole jäänyt rikoksistani kiinni!

 

Huolimatta kotikenttähaitasta suunnistus sujui aika hyvin.

Ykköselle (rasti 43) mennessä tosin tein 74 metrin mutkan, mutta hyväkuntoiselle se ei haittaa - eikä minullekaan.

 

Sitten meni kuin Strömsössä. Paitsi että kolmannelta rastilta 31 en saanut pisteitä. Siinä kysyttiin, kuinka monta savuluukkua on seinällä vierekkäin. Kone- ja LVI-insinöörin koulutuksella vastasin, että tasan nolla kappaletta.
Mutta se oli väärin, kysymyksen oli varmaankin laatinut joku humanisti tai muu -nisti!

 

Sitten kävin Mikaelin kirkolla, Kakolan mäellä, Funikulaarin yläasemalla ja Aurajoen rannalla (Espositon hylky oli jo purettu).

 

Olin suunnitellut meneväni rastilta 52 rastien 42 ja 53 kautta maaliin, mutta kartan mittakaava petti ja aliarvioin kykyjäni - harvinainen ilmiö sukuni suunnistajille!

 

Joten jatkoin maaliin mutkitellen rastien 12-32-46-53 ja 26 kautta.

Silti aikaa jäi käyttämättä viitisen minuuttia ja suoritin oikeaoppisesti loppuverryttelyn - viimeiseltä rastilta maaliin!

 

Hauskaa oli ja kuntokin ihan priimaa!

Kuvassa Kakolan päärakennus.
Kuvakaappaus Turun vankilan nettisivuilta.

Kiertosuunta siis myötäpäivään.

Hullun naapurina

Sitä saa mitä tilaa, voisi sanoa herra Putinille – anteeksi kaikki herrat, että kutsuin tätä paskiaista herraksi! Se oli satiiria.

Muslimiterroristit päättivät tappaa pari sataa viatonta moskovalaista. Ihmishengen arvo Venäjällä on nyt ja on ollut aina lähes nolla. Joten en ota osaa heidän kuolemaansa.

Ja tuo on pisara meressä verrattuna Putinin tappamiin ihmisiin. Niitä on kymmeniä tai satoja tuhansia Ukrainassa. Niitä on lukematon määrä myös muualla Venäjän ulkopuolella.
Ja miljoonia Putinin rakkaassa isänmaassa Venäjällä.

Mutta Putin on vielä kaukana esikuvansa Josef Stalinin teurastamista ihmisolennoista – niitä on kymmeniä miljoonia.
Jos alkaa näyttää siltä, ettei Putin pääse murhatilastoissa Stalinin rinnalle, niin hänellä on sentään takataskussa voiton avaimet.

Hän voi tuhota silmänräpäyksessä koko maapallon väestön – kertaheitolla kahdeksan miljardia ruumista.

Hullu ja epätoivoinen mies saattaisi siihen kyetä.
Ja sellainen Putin on.
Aamen.

Kuva Kai Stenvallin laajasta Putin-aiheisesta kuvataiteesta.

Puolimaraton

 Valmentajani oli tälle päivälle määrännyt kolmen tunnin peruskestävyyslenkin.

Joten kello soimaan kuudelta ja siitä sitten suorittamaan aamutoimia. Eli aamupuuro, aamukahvi ja aamukakka.

Tuo viimeinen on se vaikein tällaiselle vilkkaan suolentoiminnan omaavalle nuorukaiselle. Nimittäin se vilkkaus ei tarkoita sitä, että homma olisi hetkessä suoritettu. Vaan sitä, että pytyllä on istuttava niin kauan, että sisältö on tyhjentynyt.

Muuten sen työn loppu suoritetaan raikkaassa ulkoilmassa nolla-asteisen tuulen hyväillessä takapuolta.

Sen jälkeen oli täytettävä juomarakko – ei siis se, joka minulla ollut syntymästä asti vaan sellainen, joka laitetaan selkäreppuun ja täytetään urheilujuomalla. Lisäksi sinne laitetaan urheilugeelejä ja energiapatukoita.
Sain kaiken valmiiksi niin, että ennen yhdeksää olin liikenteessä.

Reitti kulki aluksi lievään vastatuuleen Kupittaalle ja nautin siellä ensimmäisen geelin, juomaa olin imenyt repun letkusta aina silloin tällöin. Sieltä jatkoin pienten kiertojen jälkeen kohti Luolavuorta. Vastaan tuli siskoni Maija, hän oli kyllä tietoinen, että teen pitkää lenkkiä mutta ei sitä missä liikun. En sitä itsekään tiennyt, reitti muotoutui matkan kuluessa.

Matka jatkui kohti Kaarinaa ja otin aina yhden energiageelin 40 minuutin välein.
Olin pitänyt vauhdin sellaisena, että kilometriin kului alle yhdeksän minuuttia. Alussa se oli tosi helppoa, mutta kun pari tuntia oli kulunut, niin pulssi kyllä alkoi nousta.

Ennen Kaarinan keskustaa käännyin takaisin päin ja vastaani tuli entinen naapurini, maratoonari, jota en ollut nähnyt vuosiin. Vaihdoimme kuulumisia ja matka jatkui, kun oli saanut parin minuutin lepotauon.

Huhkolassa jouduin tekemään pari mutkaa, jotta saisin puolimaratonin täyteen. Kilometri ennen maalia tuli vastaan naapurimme kahden koiran kanssa. Kerroin, että perille on matkaa enää kilsa ja jatkoin matkaa.

Puolikas tuli siis tehtyä, mutta kyllä muistikuvat ennen edellistä maratonia tehdystä vastaavasta matkasta olivat sellaiset, että se oli paljon kevyempi.

Ehkä tällä 76 vuoden iällä on jotain tekemistä näiden tuntemusten kanssa.
Juomaa kului matkalla 0,8 litraa ja energia sain neljästä geelistä.

Me ONNELLISET

Suomalaiset valitsivat itsensä seitsemännen kerran peräkkäin maailman onnellisemmaksi kansaksi. HS kertoo, että tämä oli seitsemäs kerta. Veronmaksajien rahoilla rellestävä Yle laskee, että kerta oli kuudes.

Käsittääkseni onnellisuus määritellään siten, että kansalaisilta kysytään mitä mieltä he ovat omasta ja kansakunnan tilasta.
Tulee kyllä väkisinkin mieleen, että tämä maailman pohjoisin kansa on ”onnellinen”.

Jos saan esittää muutaman totuuden tilastamme:

Tänään on kevätpäivän tasaus. Yläkerran isäntä palkitsi meidät puhtaalla valkealla lumella. On se niin kaunista ja mukavaa, että taas saa pukea jalkoihinsa nastalenkkarit.

Naapurina meillä on maailman vaarallisin rikollinen. Mies, joka uskoo olevansa jumalien valittu hallitsemaan maita ja kansoja. Ja jollei häntä totella, niin hänellä on sentään hallussaan atomipommien armeija, jolla voi tappaa kaiken maan päältä.
No, tällä naapurilla on sentään pommisuojia, joissa voi viettää yksinään viimeiset vuotensa nauttien herruudestaan.

Ja sitten meillä on ammattiyhdistysliike, joka ei ole verovelvollinen. Ja on sitä mieltä, että demokraattisessa maassa ay-liikkeellä on oikeus säätää lait ohi vaaleilla valitun parlamentin. Ja tuhota maan teollisuus lakoillaan. Samalla tietysti työpaikatkin lähtevät, mutta ay-pomojen palkat ovat sitä tasoa, että he kyllä pärjäävät maailman tappiin ilman työväkeään.

Kuva Turun laskiaisriehasta.
Kuvakaappaus Ylen sivuilta. (Arash Matin / Yle))

Winter Rogaining Sprint

Tänään oli siis vuoden toiseksi tärkein suunnistuskisa.

Yöllä oli satanut 15 senttiä lunta, joten tänään juoksukeli oli aika raskas. Reitinvalintoihin vaikutti paljon se, oliko tie ehditty auraamaan. Jos ei ollut, niin juoksijasta tuli kävelijä.

Lähdöstä rastille 175 aurattua tietä pitkin. Siitä eteenpäin 147,149,162, 91, 77, 73, 70, 72 ja 169.

Kisa alkoi olla puolessa välissä ja seuraavaksi suuntasin juomarastille 78, joka oli kirkon nurkalla.

Kysyin siellä henkilökunnalta, missä on öylätti, kun kerran kirkon vierellä ehtoollista nautitaan.

He naurahtivat, mutta Ukko Yli-jumala ei oikein tykännyt, kun vinttini pimeni matkan jatkuessa.

 

Seuraava rasti oli 155, tein sinne mennessä parin minuutin pummin. Sitten rastille 69 Kuuvuoren huipulle - sinne johti kuntoportaat ja jalat tärisivät pahemman kerran, kun huipulle pääsin.

 

Seuraava rasti oli 156, sinnekin tein reitinvalintavirheen.

Rastilla pidin pienen miettimistauon ja totesin, että voimillani en ehdi käydä hakemassa parempia rasteja kauempaa, vaan tyydyin poimimaan rastit 74 ja 76 ennen maalileimausta. Aikaa jäi käyttämättä lähes kaksikymmentä minuuttia.

 

Tässä kisassahan jokainen suunnittelee oman reittinsä ja se voittaa, joka kerää kahdessa tunnissa eniten pisteitä.
Rastinumeron viimeinen numero määrittää rastin arvon, nollaan päättyvästä saa 10 pistettä, sen takia noitten numeroon 1 ja 2 päättyviä rasteja ei kannata hakea kierrellen.

 

Ei ollut paras mahdollinen reitinvalinta- ja suunnistussuoritus, nöyrät anteeksipyynnöt yläkerran isännille - yritän käyttäytyä kunnolla jatkossa...

Oheinen kartta on puolet koko kilpailukartasta, urheilijat tekevätkin lähes tupla lenkin minun vaellukseeni verrattuna...

 

Sentään suoritukseni riitti Pojat75 sarjassa toiseen sijaan.
Hopeahan ei ole häpeä ja se hiukan lohduttaa, että sarjan voittaja oli sarjamme toiseksi viimeinen!

Lähtö ja maali kartan alalaidassa rastin 75 yläpuolella.

Kyllä mä karttaa luen tuossa kuvassa. 

Kartta oli kaksipuolinen, toisella puolella oli kaksi tarkempaa karttaa, joiden avulla rastit löytyivät paremmin!

Hoitokoira

Sain taas viikonlopuksi lenkkiseuraa.

Tolleriuros Koda saapui perjantaina ja olemme siitä lähtien oltu ahkerasti kävelemässä.

Sääkin on parempi kuin kahtena edellisenä kertana, silloin oli molemmilla kerroilla pakkanen parinkymmenen asteen tienoilla. Säälin nuorta koiraa ja pidin lenkit kohtuullisena.
Vaikka ei se koira tuntunut pakkasesta häiriintyneen – minä se oli joka halusi pikaisesti kotiin.

Nytkin jäävät lenkit kohtuullisiksi. Minulla on sunnuntaina kahden tunnin rogaining-kisa ja pitää jättää paukkuja hiukan siihenkin.

Neljän kilometrin aamukävelyn jälkeen koirasta tuli tällainen.
Oli se hyvä, että omistajat lähettivät koiran minulle kuntokouluun!
😉 

Lopulta siinä kävi näin!
Heikot sortuu elon tiellä...

Kaarinan rataultran valmistelua

Eilen Garmin päätti nostaa maksimisykkeeni arvoon 175, vaikka en ole aikoihin juoksulenkillä ylittänyt arvoa 160.

Garmin kyllä tietää historiani ja onhan maksimi ollut yli 180 tällä vuosisadalla.
Samalla nousi myös PK-sykkeeni yläraja 124:stä 129:ään.

Lähdin siis juoksemaan kevyttä lenkkiä uusilla sykerajoilla.
Se oli siinä mielessä miellyttävää, että kävelyosuudet jäivät olemattomiin. Tunnin lenkillä kävelin van kaksi minuuttia – nekin jyrkimmissä ylämäissä.

Viiden viikon päästä juoksen Kaarinassa 12 tunnin ultrajuoksun.
Olen suunnitellut, että neljä ensimmäistä tuntia juoksen PK-sykkeillä. Tämä hyppäys sykkeissä tarkoittaa sitä, että neljässä tunnissa pystynen juoksemaan noin 28 kilometriä.

Tavoitteeni on juosta yli 50 kilometriä. Vaikka sykkeet neljän tunnin jälkeen nousevat niin vauhti kyllä hiljenee. Tauot syömisiin ja juomisiin pitenevät. Uskoni on vahva, että pääsen tavoitteeseeni kahdeksassa tunnissa.

Aikaa on siis peräti kaksitoista tuntia – niin kauaa en aio liikkeellä olla, mutta jos voimia on, niin voihan sitä siirtyä kävelemään ulkorataa pitkin ja kerätä lisää matkaa.
Minun kunnollani ja iälläni voimat juosta kyllä loppuvat jo viimeistään kuuden tunnin jälkeen…

Se on niin helppoa juosta ultraa tässä tietokoneen ääressä.
Raaka totuus nähdään sitten lauantaina huhtikuun puolen välin jälkeen!

Tämä kuva on Kaarinasta kuuden vuoden takaa.
Siellä olin mukana kuuden tunnin ultrassa ja juoksin kisassa 47 km.
Se olikin sitten viimeinen maratonini.
Kuva on otettu aika pian lähdön jälkeen (klo 14.00), kun porukka on noin tiiviisti.

Kisa päättyi klo 20.00, ilta alkaa jo hämärtyä.
Huippu-urheilijat juoksivat sisärataa.
Me retkeilijät käytimme viidettä rataa - huipuille ei tullut niin paljoa kiertämistä:
Nopeuserot ovat näissä kisoissa suuria - nopeimmat juoksevat kaksi kierrosta siinä ajassa kuin me hitaimmat kierroksen!

Street-O, Ruissalo

 Kuten kartasta näkyy, oltiin meren syleilyssä suunnistamassa.

Kun lähestyin rastia 55 kartan lounaisnurkassa, niin parin sadan metrin päässä seilasi Naantali-Kapellskär autolautta jäitten keskellä kohti Ruotsia.
Tätä ihaillessani jäi kartanluku vähälle ja tein pahan mutkan rastin eteläpuolelle. Se olikin reissun ainoa pummi.

Lähdöstä ensin rastille 31 ja suuntana 51, jossa tehtävänä linnunpönttöjen laskenta - lintuja ei vielä sieltä löytynyt.

Sitten jatko 41-52-12-45-53-34-43-23-24.

Kun tulin meren rantaan hieman kartanluku petti ja tein pienen mutkan ennen kuin jatkoin 15-56. Sieltä rastille 55 jossa tein siis ison mutkan ja se maksoi Garminin mukaan lähes kolme minuuttia.

Tarkoitus oli täältä mennä rastille 44, mutta aika oli kulumassa loppuun ja oikaisin rastin 54 kautta maaliin.

Palkintojen jako kotiterassilla.
Kevään ensimmäinen ulkona nautittu olut.
Ihan T-paidassa en sentään esiintynyt, vaikka seinän mittari näytti +27!

Tämä karttakin sen näyttää, että Ruissalo on saari!

Iltarusko

Olin tänään iltakävelyllä, kun aurinko alkoi laskeutua levolle.

Taivaanranta oli hienon näköinen ja se piti luonnollisesti ikuistaa kännykän muistiin.

Usein on todettu, että hienoa maisemaa ei pysty kuvaamaan kameralla ihan oikein.

Nämä nykykännykät ovat siinä suhteessa erilaisia - ne vangitsevat iltaruskon parempana kuin minun silmäni ne näkevät!

Talvirastit, Runosmäki

Polut ja kalliot olivat tosi liukkaita ja tällainen syntymäkömpelö joutui varomaan koko ajan kaatumista. Varmaan hiukan liikaakin - en ollut lähelläkään kaatumista kertaakaan.
Muistaakseni!

Ykköselle mennessä tulin polkua pitkin aukon reunaan. Katsoin karttaa ja totesin, että rasti on 50 metriä polusta kaakkoon. Siinähän se rasti olikin.
Tosin ei minun ratani rasti.

Matka jatkui hitaasti kakkoselle, sitten sai jo hiukan reippaammin edetä kun sai tietä alle.

Rastit 3, 4 ja 5 löytyivät hyvin. Tosin neloslta lähdin ensin 180 astetta väärään suuntaan - tarkistin suuntaa kompassista ja jouduin toteamaan, että oikea suunta on selkäni takana. Näillä kallioilla ei väärään suuntaan kannata mennä kovin pitkälle.

Kuutoselle kiersin mennen tullen ison mäen peläten liukkautta.

Homma jatkui hitaasti mutta varmasti kohti maalia.

Maijan tapasin hieman ennen kymppiä, hän kertoi käyneensä rastillani ja oli menossa rastille 11.

Maaliinkin pääsin. Jalat olivat ihan hyytelönä.
Ylämäet ja ääretön liukkaus vei voimat.

Maalissa leimantarkistuksessa ilmoittivat, että yksi leima on väärin. Sanoivat että oikea ykkösrastini oli noin 50 metrin päässä siitä millä leimasin.

Virhe oli minun, en tarkistanut koodia rastilla. Näillä harjoitusrasteilla kun ei yleensä ole rasteja näin lähellä toisiaan.

Elämäni ei totaalisesti murskaantunut.
Voimat olivat niin vähissä, etten jaksanut edes kirota - itseäni! ;)

Matkaa kertyi yli 5 km ja nousua 92 metriä.

Isoveli valvoo!

 Kaikkihan sen tietävät, että nykymaailmassa jokainen askeleemme tallentuu.

Jollei sitä tee omien viranomaistemme toimet, niin Putin idässä ja CIA lännessä kyllä ottavat selvää mitä teet, puhut ja ajattelet.

Tosin kaikkein tehokkain tiedon kerääjä ja levittäjä olemme me itse.

Minullakin on kännykkä aina taskussa ja siinä on päällä paikan ja liikkumistavan tunnistus. Ja ihan itse olen joskus antanut Googlelle luvan tallentaa ne tiedot.
Saattaa olla, että joku muukin on sen tiedon hankkinut – joko luvallani vahingossa tai sitten hakkeroimalla.

Ja Oura sekä Garmin mittaavat yötä päivää pulssini, askeleeni, uneni määrän ja laadun ja tie mitä muuta.

Tänään Google lähetti tiedot liikkumisestani helmikuussa.
Se kertoo, että helmikuussa liikuin omien jalkojeni varassa pidemmän matkan kuin autolla.

Lienee ensimmäinen vastaava kuukausi viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.

Tuolla perusteella en enää tarvitse autoa. Laitan sen myyntiin sitten kun tankki on tyhjä ja uutta bensaa ei lakkojen takia saa.

Google kertoo kuinka paljon olen viimeisten kuuden kuukauden aikana liikkunut kävellen, juosten ja autoillen.
Jos tiedot pitävät paikkansa, niin olen nykyään aika varovainen autoilija.
Keskinopeus on alle 10 km/h. 🙈

Kesämökkiä katsomassa

Kävimme tänään Nauvossa tarkistamassa mökin tilanteen.

Siellä oli lumet lähes sulaneet ja autolla pääsi hyvin mökin parkkiin.

Juuri ennen pihaa oli sentään yksi jääpolanne poikittain polulla ennen tasannetta.
Ja eikös Ulla liukastunut ja kaatunut.
Luut säilyivät ehjinä, mutta ylösnousu tuotti suunnattomasti vaikeuksia. Siinä hän joutui tekemään tuttavuutta melko kostean isänmaan kanssa ja farkut olivat melko märät.

Onneksi sisällä saatiin lämpöä nopeasti puhaltimella ja sähköpeitolla joten isompaa ongelmaa kylmä kylpy ei tuottanut.

Kävin asentamassa riistakamerat ja kiersin tontin. Mitään talven tuhoja ei ollut havaittavissa.
Kun Ulla oli löytänyt vaihtovaatteet, niin kysyin mitä hän haluaa.
Vastaus oli: KOTIIN!

Lauttarannassa oli mennen tullen yksi nuori merikotka, joka lensi matalalla päittemme yli.
Myös yksi kalatiira tuli bongattua.

Lautalla oli edessämme vanha amerikkalainen avoauto.
Ulkolämpötila oli plus 4 astetta, joten melkoinen karpaasi autossa matkusti!
Yleensä näitä näkee vasta Juhannuksena...

Lahdessa oli jäätä varmaan lähes puoli metriä.
Venevalkama oli jo sulana ja laiturin paalut olivat säilyneet oikeassa korkeudessa.

Rikos ja rangaistus

 Nyt Lieto antoi Ilkka-pojalle oikein isän kädestä

Vaihdoin täksi vuodeksi seuraa Liedon Parmasta Turun Metsäkävijöihin. Sitä ei Ukko Yli-Jumala katsonut hyvällä ja sekoitti minun pääkoppani totaalisesti.

Alku 43-54-16-52-51-42-31 meni ihan suunnitelman mukaan.

Sitten jatkoin matkaa, kävin rastilla 55 ja edelleen 44:lla. Sieltä en löytänyt vastausta kysymykseen - en tiedä vieläkään syytä. Reittiviivan mukaan olen käynyt oikealla paikalla mennen tullen.

Piti jatkaa rastille 34, mutta olin sekaisin kuin seinäkello ja etenin aivosumussa tietämättä missä olen ja minne menen.

Kun tulin pellon reunaan paikallistin itseni rastien 33 ja 32 välille pellon reunaan (olin siis rastien 34 ja 33 välissä). Pelto loppui eikä rasti 32 tullut vastaan.

Pysähdyin ja kelloa katsottuani totesin, että otan suunnan pohjoiseen ja odotan että Turku-Hämeenlinna valtatie pysäyttää eksyneen.

Näin tapahtuikin ja löysin itseni tieltä, jota oli tallannut vajaat puoli tuntia aikaisemmin länteen.

Nyt käännyin itään ja löysin hienosti autoni. Sen luona Maija odotteli minua ihmetellen, mitä oli tapahtunut.

Sitä minäkin ihmettelin...

Suunnistus on vaikeaa, jos ei osaa. 😕

Matka pitenee...

...valitettavasti vauhti hidastuu. 😓

Olen aika monessa yhteydessä ilmaissut, että aion juosta maratonin huhtikuussa.

Siihen tapahtumaan on nyt aikaa seitsemän viikkoa ja alkaa totuus paljastua.

Olen nimittäin juossut tänä vuonna kerran viikossa ns. pitkän lenkin – minulla ottaen huomioon ikäni, se kyllä tarkoittaa vain yli kymmenen kilsan juoksentelua.

Eilen pidensin sen jo 14 kilometriin, se on kolmasosa minimitavoitteestani.
Juoksin sen hiljaa aina välillä kävellen pienen pätkän, ettei pulssi nousisi yli peruskestävyyden tason.

Ei juoksussa mitään ongelmia ollut mutta tänään kun tein tunnin kävelylenkin, niin sen jälkeen olo tuntui hieman kankealta ja väsyneeltä.

Ensi viikolla pitäisi hölkätä puolimaraton hissukseen. Se näyttää totuuden siitä, että tuleeko minusta vielä maratonin selättäjä.

Kävin Kupittaalla, siellä kun voi juosta kesälenkkareilla.
Nyt kyllä käytetyimmät pyörätiet ovat kaikki jäättömiä,
joten lenkkivalikoima monipuolistuu.

Sykekäyrä lenkiltä.
Lopussa alkoi tulla hieman vilu ja nostin vauhtia reippaasti.
Viimeisen kilometrin vauhti oli alle kahdeksan minuuttia kilometrillä.
Se alkaa olla jo juoksua, hidastuksessa saattaisi nähdä,
että molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa! 😋

Valta vaihtui

Eilen se sitten tapahtui – valta vaihtui Suomessa.

Sale siirtyi hyvin ansaitsevien eläkeläisten joukkoon ja saimme isänmaatamme johtamaan kukonpoika Alexin.

Niinistö tyytyi hyvin harkittuihin kommentteihin sekä itään että länteen. Hänen aikanaan kun me olimme yksin tämän itäisen naapurimme kanssa.
Hän johdatti meidät kyllä Natoon, mutta ei Sauli silti alkanut heti näyttämään keskaria Putinin suuntaan.

Kun Alex sai käädyt kaulaansa ja prinikat rintaansa, niin jo hän lähetti terveiset itään, että me emme ryssiä pelkää ja kovat on piipussa tarpeen tullen.

Jollakin tavalla tällainen hämäläisillä geeneillä varustettu talonpoikaissuvun vesa enemmän tykkäsi Saulin tavasta hoitaa diplomatiaa.

Ehkä se johtuu siitä, että olemme edellisen pressa kanssa samaa ikäluokkaa ja eläneet täällä Varsinaisessa Suomessa.
Alexilla taas on tuota hurriverta suonissaan – ainakin sukunimensä ja äidinkielensä perusteella.

Ja hurrithan ovat aina olleet hyvin sotaisa kansa. Siis silloin kun ovat voineet lähettää suomalaiset rintamalle Suur-Ruotsia rakentamaan.

Toivotaan parasta eikä pelätä Putinia!

Kuvakaappaus Hesarin sivuilta.
Pressat vilkuttavat - vasemmalla uusi pressa!