lauantai 23. maaliskuuta 2024

Puolimaraton

 Valmentajani oli tälle päivälle määrännyt kolmen tunnin peruskestävyyslenkin.

Joten kello soimaan kuudelta ja siitä sitten suorittamaan aamutoimia. Eli aamupuuro, aamukahvi ja aamukakka.

Tuo viimeinen on se vaikein tällaiselle vilkkaan suolentoiminnan omaavalle nuorukaiselle. Nimittäin se vilkkaus ei tarkoita sitä, että homma olisi hetkessä suoritettu. Vaan sitä, että pytyllä on istuttava niin kauan, että sisältö on tyhjentynyt.

Muuten sen työn loppu suoritetaan raikkaassa ulkoilmassa nolla-asteisen tuulen hyväillessä takapuolta.

Sen jälkeen oli täytettävä juomarakko – ei siis se, joka minulla ollut syntymästä asti vaan sellainen, joka laitetaan selkäreppuun ja täytetään urheilujuomalla. Lisäksi sinne laitetaan urheilugeelejä ja energiapatukoita.
Sain kaiken valmiiksi niin, että ennen yhdeksää olin liikenteessä.

Reitti kulki aluksi lievään vastatuuleen Kupittaalle ja nautin siellä ensimmäisen geelin, juomaa olin imenyt repun letkusta aina silloin tällöin. Sieltä jatkoin pienten kiertojen jälkeen kohti Luolavuorta. Vastaan tuli siskoni Maija, hän oli kyllä tietoinen, että teen pitkää lenkkiä mutta ei sitä missä liikun. En sitä itsekään tiennyt, reitti muotoutui matkan kuluessa.

Matka jatkui kohti Kaarinaa ja otin aina yhden energiageelin 40 minuutin välein.
Olin pitänyt vauhdin sellaisena, että kilometriin kului alle yhdeksän minuuttia. Alussa se oli tosi helppoa, mutta kun pari tuntia oli kulunut, niin pulssi kyllä alkoi nousta.

Ennen Kaarinan keskustaa käännyin takaisin päin ja vastaani tuli entinen naapurini, 
maratoonari, jota en ollut nähnyt vuosiin. Vaihdoimme kuulumisia ja matka jatkui, kun oli saanut parin minuutin lepotauon.

Huhkolassa jouduin tekemään pari mutkaa, jotta saisin puolimaratonin täyteen. Kilometri ennen maalia tuli vastaan naapurimme kahden koiran kanssa. Kerroin, että perille on matkaa enää kilsa ja jatkoin matkaa.

Puolikas tuli siis tehtyä, mutta kyllä muistikuvat ennen edellistä maratonia tehdystä vastaavasta matkasta olivat sellaiset, että se oli paljon kevyempi.

Ehkä tällä 76 vuoden iällä on jotain tekemistä näiden tuntemusten kanssa.
Juomaa kului matkalla 0,8 litraa ja energia sain neljästä geelistä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti