lauantai 9. maaliskuuta 2024

Talvirastit, Runosmäki

Polut ja kalliot olivat tosi liukkaita ja tällainen syntymäkömpelö joutui varomaan koko ajan kaatumista. Varmaan hiukan liikaakin - en ollut lähelläkään kaatumista kertaakaan.
Muistaakseni!

Ykköselle mennessä tulin polkua pitkin aukon reunaan. Katsoin karttaa ja totesin, että rasti on 50 metriä polusta kaakkoon. Siinähän se rasti olikin.
Tosin ei minun ratani rasti.

Matka jatkui hitaasti kakkoselle, sitten sai jo hiukan reippaammin edetä kun sai tietä alle.

Rastit 3, 4 ja 5 löytyivät hyvin. Tosin neloslta lähdin ensin 180 astetta väärään suuntaan - tarkistin suuntaa kompassista ja jouduin toteamaan, että oikea suunta on selkäni takana. Näillä kallioilla ei väärään suuntaan kannata mennä kovin pitkälle.

Kuutoselle kiersin mennen tullen ison mäen peläten liukkautta.

Homma jatkui hitaasti mutta varmasti kohti maalia.

Maijan tapasin hieman ennen kymppiä, hän kertoi käyneensä rastillani ja oli menossa rastille 11.

Maaliinkin pääsin. Jalat olivat ihan hyytelönä.
Ylämäet ja ääretön liukkaus vei voimat.

Maalissa leimantarkistuksessa ilmoittivat, että yksi leima on väärin. Sanoivat että oikea ykkösrastini oli noin 50 metrin päässä siitä millä leimasin.

Virhe oli minun, en tarkistanut koodia rastilla. Näillä harjoitusrasteilla kun ei yleensä ole rasteja näin lähellä toisiaan.

Elämäni ei totaalisesti murskaantunut.
Voimat olivat niin vähissä, etten jaksanut edes kirota - itseäni! ;)

Matkaa kertyi yli 5 km ja nousua 92 metriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti