lauantai 30. lokakuuta 2021

Päin Helvettiä!

 Alkuasetelma oli jo päin sitä itteänsä.

Sprinttikartta 1:5:000 maastosta, kaikki rastimerkit oli niin ohuella viivalla, ettei tällainen sotasokea niistä ymmärtänyt mitään.
Pohjoisviivat sinisellä, erotin ne jo kotona pöydän ääressä.
Ja kaiken huippu oli se, että vanha ateisti joutui suunnistamaan Pappilanmäellä.

1 ja 2 olivat korttelirasteja, meni hyvin, en ollut vielä Pappilanmäellä

3 myös OK, matkalla neloselle alkoi jo tapahtua. Luin tuon suon ennen rastivälin puoltaväliä isoksi suoksi ja jatkossa ihmettelin kauheasti, miksei maasto täsmää kartan merkkeihin. Menin ihan rastin vierestä ohi, mutta en vielä etsinyt lippua. Kävin asemoimassa itseäni sadan metrin päässä ennen kuin ymmärsin sijaintini.

Matkalla viitoselle vedin vauhdikkaasti pitkäksi. En osannut lukea kahta hiuksen paksuista viivaa tieksi ja olin kauhiasti yllättynyt kun tulin sellaiselle. Siitä oli helppo siirtymä rastille.

5-6: Olin yllättäen koko ajan kartalla.
6-7: En ymmärtänyt kartasta mitään, mutta olin suunnannut kompassin tekstin mukaan - onneksi kirjaimet osoittivat pohjoiseen. Ja rasti löytyi.

Sitten alkoi tapahtua. Helppo rastiväli: polulle ja sitä pitkin rastille. Kun pohjoisviivoja ei näkynyt minun silmilleni, olen ilmeisesti ottanut suunnan takaisin kuutoselle.
Kun tajusin tehneeni jotakin päin Helvettiä, käännyin vaistomaisesti kohti etelää. Se olisi ollut ihan hyvä suunta, jos olisin ollut 7-rastilla.
Pappilanmäen isäntä rankaisi oikein kunnolla laajalla kierroksella ja ihan tuurilla pääsin rastille asti.

Sitten horjahtelin risukoissa ja huonolla polulla pois Pappilanmäeltä ja loput rastit löysin helposti.

Pitkällä tieosuudella itään tuli kyllä monia ikäviä ajatuksia mieleeni. Lähinnä omasta kunnostani ja taitamattomuudestani.

Ei se ole helppoa tulla vanhaksi mieheksi, jolla on vielä runsaasti latvalahoa korvien välissä.



torstai 28. lokakuuta 2021

Holà, España!

Niin siinä sitten kävi.

Vein auton K-kaaraan huoltoon kello kymmeneksi, ensimmäiseen sellaiseen kun autolla on ikää jo puolitoista vuotta.
Kyseessä oli siis pikku huolto, mutta olen sen verran keskustellut yhtiön huollon kanssa, että varauduin hieman yli tunnin odotukseen. Ja todella, kertoivat heti, että heillä on neljä huoltomiestä sairaana ja ihan pientä viivettä voi olla valmistumisessa.

Kävin ensin tunnin verran haukkaamassa happea ja palasin yhtiön tiloihin kahvioon. Minulla oli selässä pieni reppu ja siinä tietokone.

Hieman yli kaksi tuntia ehdin tietsikkaa naputella ennen kuin sain autoni takaisin.
Siinä ajassa ehdin siis juoda kupin kahvia munkin kanssa. Mutta aikaa jäi vielä lukea sähköpostia ja avata Tjäreborgin mainos.

Olen heidän vakioasiakkaansa ja osasivat ehdottaa kolmen viikon lomaa helmikuussa Gran Canarialla kaksiossa aurinkoisella parvekkeella.
Ehdottivat, että varaisin matkan ja antoivat etumaksulle viikon maksuaikaa, jona aikana voisin vielä perua matkan. Näin tein, kiltti poika kun olen.

Laitoin rouvalle vahvistuksen matkasta ja kotiin tultuani hän hyväksyi matkaehdotuksen.
Tosin sillä sivuhuomautuksella, että loppuu sitten se kitinä lähteä Torreviejaan kahdeksi kuukaudeksi suunnistamaan.

Aina ei siis käy niin kuin haaveillaan, mutta onhan se ihan kohtuullisen mukavaa kolmannen rokotuksen tehoa mennä testaamaan.

Holà, España!

Matkamyyjän kuva hotellistamme.
Saas nähdä sitten todellisuus. 😂



keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Nostalgiaa 60-luvulta

Muutimme kesällä 1960 Kyröstä Turkuun.

Se oli pikkupojalle iso askel tulla maalta kaupunkiin.

Hirveän paljon ei kotitalomme muuttunut. Kyrössä asuimme sodan jälkeen rakennetussa rintamamiestalossa – siellä minä perimätiedon mukaan synnyin.

Turussa talo löytyi rautatieaseman läheltä. Se oli savimaalle rakennettu puutalo vuosisadan alusta. Rakennusten perustukset eivät olleet ihan tämän vuosituhannen tasoa. Kaikkien huoneiden lattiat olivat pahasti kallellaan. Ja savinen maaperä aiheutti keinuntaa sisätiloissa kun raskas auto tai juna kulki ohi.

Talossa oli ihan keskuslämmitys, joka asunnolla oma puulla tai koksilla lämpiävä keittiön hellan yhteydessä. Jos kukaan ei talvella herännyt lisäämään puita, niin aamulla lämpötila oli alle kymmenen astetta.

Taloudessamme oli yksi miesten pyörä. Se tuli käyttööni, taisin olla ainoa, jolla oli halua ja kykyä pyöräillä kaupungin vilinässä. Sen avulla turku ympäristöineen tuli nopeasti tutuksi 12-13 vuotiaalle vesselille. Ja sen kanssa kävin sukuloimassa Salossa ja Fiskarsissa. Teini-iässä pyöräilin sillä yhden luokkakaverini kanssa Näsijärven ympäri. Ihan päivässä se ei onnistunut – taisi siinä viikko vierähtää.

Vajaan sadan metrin päässä talostamme oli Paavo Nurmen koti Jarrumiehenkadulla. Se ei paljon auttanut – ei minusta oikeaa juoksijaa koskaan tullut.

Muutin pois Ratapihankadulta syksyllä 1970, kun vuokrasimme Ullan kanssa Voitto Hellstenin yksiön kuudeksi kuukaudeksi. Voti oli rakentamassa lentokenttää käryttyään pari kertaa autoilusta hieman heikossa hapessa.

Eli kymmenessä vuodessa kehityskaareni oli muutto maailman parhaan juoksijan naapurista Suomen parhaan neljännesmailerin kämppään. Ja nyt pääsin oikein kivitaloon ja keskelle kaupunkia Puolalanmäelle.

Tänään kävin sillä suunnalla ja otin muutaman kuvan:

Tuosta oikealla olevasta ovesta olen kulkenut tuhansia kertoja.
60-luvulla talo oli hieman paremmassa kunnossa.
Taitaa taloyhtiö odotella grynderien tarjousta.

Rautatieaseman puisto. Sen läpi kuljimme kaupungille.
Kioskista olen käynyt usein ostamassa isäukolle tupakkaa.
Ja myöhemmin myös itselleni.

Puolalanpuisto ja Ystävyyden patsas.
Turussa kun ollaan niin ystävät olivat Leningradissa.
Patsaan vasemmalla puolella näkyy Mikaelin kirkko.
Siellä minä pääsin ripille - se(kin) koulu oli tervajuontia. Olin jo silloin ateisti. 😂

maanantai 25. lokakuuta 2021

Street Orienteering, Puistomäki

Pitkästä aikaa taas suunnistuksen pariin. Hyvin jalat toimivat vaikka viime päivinä on ollut kaikenlaista fyysistä aktiviteettiä turhankin paljon vanhalle äijälle.

Reittisuunnitelma oli se, että kaikki yli 40 ja 50 pisteen rastit piti kiertämän.

Suunnitelman rikkoivat 25 ja 32 pisteen rastit.

Aika lailla sai pistellä tossua toisen eteen asvaltilla juostessa.

Lukujärjestys kulki näin: 45-46-53-44-43-41.

Sieltä matka jatkui pohjoiseen ja 42:lle mentäessä piti mennä tummanvihreän korpimetsän läpi. Välillä olisi ollut viidakkoveitselle töitä.

Sitten rasti 25 ja pitkä siirtymä 54:lle ja sen jälkeen vieläkin pitempi siirtymä 56:lle - siltä se ainakin tuntui, kun hapot alkoivat jyllätä.

Sen jälkeen pohjoiseen vanhan työpaikkani (vv. -67...-69) Wärtsilän Diesel-hallin koillisnurkalle, tosin paikallistuntemusta ei enää ollut - alue on uusiutunut täydellisesti viidessäkymmenessä vuodessa. Tällä rastivälillä ohitseni hulmahti veljenpoikani Timo.

Taas pirun pitkä siirtymä rastille 51 - matkalla alkoi usko loppua.

Sieltä luin karttaa ja totesin, että ainoa mahdollisuus on palata takaisin rastille 52. Mutta matkalla näin tunnelin, joka lyhensi matkaa 55:lle ainakin kilometrillä. Huokaisin helpotuksesta, ilman tunnelia olisi mennyt sakkominuuteille.

55 jälkeen käväisin vielä rastilla 32. Sieltä matka jatkui kohti maalia, mutta tunnelin alituksen jälkeen hapot olivat nousseet reisistä korvien väliin ja pyörähtelin pari minuuttia tietämättä missä tarkalleen olen. Kun ymmärsin tilani, alkoi hurja loppukiri kohti maalia.

Myöhästyin sekunnilla, mutta positiivisena asiana: sydän kesti. Miinuspisteitä tuli kolme.

Hauskaa oli taas koko rahan edestä.

Olen vaalentanut kartan väriä voimakkaasti.
Näin se on helpommin luettavissa.


sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Happimyrkytys?

En saanut eilen happimyrkytystä, vaikka koko päivän olin ulkona.

Maratonjärjestelyiden jälkeen menin vielä aloittamaan pensasaitojen siivoamista.

Tänään aamun pakkasessa jatkoin töitä.
Katkoin pensasaitojen pihan puoleiset kasvut ja latvukset. Kun aidat ovat kaksi metriä korkeita, niin tällaisen sudokujen kanssa käsivoimia hankkineen uroon voimat loppuvat ensimmäisen käsien noston jälkeen.

Vanhana maratoonarina hoin itselleni, että jaksaa, jaksaa.
Välillä käytin haravaa ja oksasaksia ja kuskasin jätteet yhtiön pihalle tuotuun siirtolavaan.

Mieleen kyllä pari kertaa juolahti, että voisi kesät talvet tehdä pari kertaa viikossa jumppaa myös ylävartalon lihaksille. Vaan kun tämä urakka on ohi, niin äkkiä sellaiset hullutukset pois mielestä lähtevät.
Puolet urakasta sain tänään tehtyä. Aikaa on kyllä, siirtolava on käytössä koko viikon.

Kun työ oli tehty, lähdin suorittamaan sitä varsinaista leipätyötäni, josta eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen maksaa minulle aivan liian suurta palkkaa.

Juoksu oli melkoisen tahmeaa, mutta lähes kuusi kilometriä jaksoin taivaltaa. Vauhti oli rauhallinen – säästin hiukan voimia, jos kohta huomenna menisi illalla suunnistamaan.

Oura sentään oli päivään tyytyväinen, kertoi, että olen ollut paikallani vain runsaat kuusi tuntia tänään.

Ouran info sunnuntaina klo 20.44

Kevyt iltalenkki



lauantai 23. lokakuuta 2021

Kaarinan syysmaraton

Pääsin taas maratonin makuun.

Onneksi en juoksijana vaan järjestelytehtävissä. FMR järjesti juhlamaratonin, ensimmäinen oli vuonna 2011 ja silloin hölkkäsin itse täyden matkan. Tämä taas oli kymmenes Kaarinan syysmaraton, jossa olin järjestelytehtävissä. Toimenkuvana liikenteen ohjaus. Siihen tehtävään pysäyttämään autot suojatien kohdalla valitaan porukan rumimmat korstot. Siksi olenkin hommassa vuodesta toiseen enkä irti pääse, koska rumuus on se luonnonvara, joka lisääntyy pyytämättä.

Kuten mennä vuonna, nytkin sain itseäni parempaa seuraa kisan vilkkaimpaan risteykseen. Parinani oli Mikko Heiniö, monipuolinen lahjakkuus.

Musiikkiväki tuntee hänet tuotteliaana säveltäjänä ja pedagogina. Lukemattomat ovat hänen säveltämänsä sinfoniat, oopperat ja pianokonsertot. Hän on myös ehtinyt hoitaa parikymmentä vuotta professuuria Turun Yliopistossa.

Näillä meriiteillä hän ei ole kuitenkaan ylennyt tapahtumamme liikenteen ohjaajaksi. Siihen päästäkseen hän on treenannut maratonille ja saavuttanut muutaman Suomen mestaruuden ikämiessarjoissa. Ja sellaisilla ajoilla, joista minä en näe edes unta.

Kun musiikkimiehen kanssa vietimme aikaa nelisen tuntia raikkaassa ulkoilmassa, niin väkisin juttu sivusi myös alkuviikon päätöstä rakentaa musiikkitalo Aurajoen rantaan.

Kumpikaan meistä ei isommin paikalle hurrannut. Mutta totesimme, että talon paras anti on se, että kammottavan näköinen virastotalo sen takaa ei näy enää silmiimme joen rannalla liikkuessamme.

Tämän kyltin edessä (vasemmalla puolella)
olevan suojatien kohdalla sain pysäytellä autoja.
Luonnollisesti Bemarit annoin seistä odottamassa kauemmin kuin muut autot!




perjantai 22. lokakuuta 2021

Luokkakokous

Oli vanha jengi koolla taas!

Nimittäin pidimme vuotuisen luokkakokouksen, jota vaimomme asiantuntemattomuuttaan kutsuvat kaljaillaksi.

Kokoonnuimme luonnollisesti Koulussa, siinä Eerikinkadulla sijaitsevassa laitoksessa.

Paikalla oli peräti yksitoista tuplarokotuksen saanutta hieman yli seitsenkymppistä insinööriä.
Työelämässä ei ollut enää kukaan käytännössä.  Yksi vielä pyristelee jonkun yhtiön hallituksessa, mutta on ilmoittanut eroavansa. Toinen ei rahtaa enää kiveä Kiinaan, kun rahtilaivoilla ei tilaa.

Kaikki harrastavat innokkaasti erilaisia kuntoilulajeja. Niiden avulla porukan kuntotaso oli laadukasta. Ahkera liikunta ja laadukkaat palautusjuomat vaikuttavat olevan erittäin hyvä yhdistelmä.
Olut siis maistui vielä kaikille, tosin pari käytti vain alkoholitonta versiota.

Paluumatkalla hyppäsin taksiin enkä kävellyt, kuten tapani on ollut.

Taksia ajoi Irakin kurdi, jonka kanssa keskustelimme Irakin ja Suomen eroista sekä yleisesti maailman menosta. Kuljettajani kehui Suomea, on asunut täällä yli kaksikymmentä vuotta ja on ollut Suomen kansalainen yli kymmenen vuotta.

Totesimme yhteen ääneen, että maapallo olisi paljon parempi paikka, jos kaikki uskonnot lakkautettaisiin. Tosin epäilimme, että poliitikot keksisivät jonkin muun keinon paimentaa ja alistaa kansalaisiaan, jos uskonsotia ei voitaisi käydä.

Kuvassa 4/11-osaa porukastamme.





torstai 21. lokakuuta 2021

Konserttitalo Turkuun!

Turun yliarvostetut päättäjät tulivat siihen tulokseen, että uusi konsertti- tai musiikkitalo tulee rakentaa Aurajoen rantaan teatterin ja Aaltosen museon väliin.

Saadaan siten harmittava viheralue poistettua jokirannasta lähellä ydinkeskustaa. Jos nyt tällaisella pikkukaupungilla mitään ydinkeskustaa on.
On tori ja sen ympäristö.
Tosin toria ei ole kolmeen vuoteen ollut.
Se on rakennustyömaa.


Uuden talon hinnaksi arvioidaan kuusikymmentä (60) miljoonaa euroa.

Ja nyt paskantärkeät ja umpityhmät päättäjämme ja virkamiehemme kertovat, että hinta on ja pysyy siinä.

Pannan muistiin: 60 m€.

Se rakennetaan allianssisysteemillä. Mukana alusta lähtien ovat suunnittelijat, rakentajat, virkamiehet ja päättäjät. Tällä kombinaatiolla pystytään sataprosenttisesti pitämään kustannukset kurissa.

Me veronmaksajat emme luonnollisesti osallistu tähän hommaan muuta kuin maksajana.
Maksajana saanen vielä kerran teroittaa omaa muistiani. Musiikkitalon hintalappu on  60 m€ ja siinä se pysyy.

Ja hakekaa minulle kissojen ja koirien kanssa edes yksi vähä-älyinen turkulainen, joka uskoo tätä soopaa!

Havainnekuva musiikkitalon terassilta.
Todellisuus on tietysti täysin toisenlainen.
Kuvan copyright Turun Sanomat.



tiistai 19. lokakuuta 2021

Naantalissa suunnistamassa

Pääsin jälleen suunnistamaan kotimaastoissa - Naantalissa. Tosin olen sieltä ollut poissa kymmenen vuotta, mutta muistot ovat edelleen elävät.

Lähdin kiertämään rasteja vastapäivään järjestyksessä 51-26-42-43-11-53-22-15.

Sitten pitkä matka ilman rasteja ja jatko 55-45-23-31-35-56-25-41-54-16-52.

Siinä vaiheessa kello oli jo käynyt kauan ja totesin, että vielä ehtii ottaa rastit 44 ja 21.

Vajaan tunnin täysivauhtisen juoksun jälkeen oli vintti hiukan pimeänä ja menin kielletylle alueelle umpiperään.

Pakki päälle ja raivoisa loppukiri, johon tuli 30 metriä nousua. Ja 39 sekuntia ajanylitystä, josta kunnon sakot.

Mutta hauskaa oli.

Janin porukka oli kyläilemässä ja sain Janin mukaan streettaamaan ja meni pahus voittamaan minut ylivoimaisesti.
En ollut yllättynyt! 😂



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Voihan sushi!

 Kuinka alas sitä lihaa syövä suomalainen hetero voi mennä?

Se mitattiin tänään kun pidimme sukukokouksen - Jani ja Juha tulivat tänne perheineen ja toivat tullessaan sushi-aterian.

Olenhan minä lohta syönyt suolattuna ja graavattuna vuosikymmeniä, mutta olen näitä sushiaterioita katsellut hyvin arvostelevasti.

No, ne tulivat pöytään ja alkoivat kadota nälkäisiin suihin salamavauhtia, niin pitihän sitä meikäläisenkin maistaa.

Hyvin ne katosivat minunkin kurkustani alas eikä kyytipojaksi tarvinnut olutta kummempaa kurkun kostuketta.

Kaiken lisäksi tuotteet tarjoiltiin tukevalla riisipetillä, niin nälkäkin lähti!

Niin se sushi vei mennessään,
että kuvankin ehdin ottaa vasta kun pöytä oli jo lähes tyhjä! 😋

 

lauantai 16. lokakuuta 2021

Tour de Archipelago, finaali

Tour de Archipelagon kauan odotettu finaali käynnistyi tänään sarjan H70 osalta klo 11.08.

Paraisten Bernt ja Sexnappan Ilkka lähtivät matkaan samalla sekunnilla. Minä lähdin suoraan ja B meni ilmeisesti oikealle, siellä kulki polku.
Mä en ymmärtänyt käyristä ja tulin ruskean avoimen alueen luoteiskulmaan. Siitä suunta rastille ja laajan kierroksen jälkeen tulin uudelleen avoimelle aukolle. Nyt otin tarkan suunnan ja onnistuin löytämään rastin. Totesin, että peli on menetetty.

Kakkoselle menin suoraan ja leimattuani B saapui jälkeeni paikalle todeten: JÄTTIPUMMI.

Kolmoselle kiersin polkua pitkin, B meni ilmeisesti suoraan kun näin hänen lähestyvän rastia etelästä sen jälkeen kun olin leimannut rastilla.

Sain sen verran etumatkaa, että miestä ei näkynyt takanani polkuosuudella. Sen jälkeen en osannut enää pummata ja sain lopun juosta rauhallisesti kun tiesin, ettei hän ole päässyt ohitseni.

Maalissa leimasin emitin ja annoin sen järjestäjille purettavaksi.
Emitissä ei ollut yhtään leimausta, joten tuloksena oli hylkäys. Vain vuoden vanha emit oli rikki, kaikilla rasteilla leimausvalo kyllä välähti, mutta ei se auttanut.

B tuli yllättäen vain kaksi minuuttia jälkeeni maaliin ja hän onnitteli minua voitosta. Mä totesin, että kiitos ja onnittelut sinulle - sinä nimittäin voitit kisan!

Kävin kyllä kaikilla rasteilla ja totesin itselleni olevani moraalinen voittaja.


perjantai 15. lokakuuta 2021

Sanon nyt suoraan

 Teinipääministerimme Sanna Marin twiittasi: Sanon nyt suoraan.

Hän oli aiemmin budjettiriihessä sopinut, että kulttuurimäärärahoja leikataan tuntuvasti.
Sitten hän järjesti saunaillan kulttuuri-ihmisille – niille, jotka nuolevat sossuhallituksen persettä. Yksikään heistä, jotka ovat kritisoineet hallituksen toimia, ei kutsuttu mukaan.

Illan jälkeen pääministeri sanoi suoraan, että leikkaukset, jotka kohdistuvat kulttuuriin, poistetaan.

Pääministeri siis seurustelee vain jees-kansan kanssa.
Pääministeri ei kestä kritiikkiä!
Pääministeri ei uskalla tehdä oikeita päätöksiä.
Pääministeri uskaltaa ottaa miljarditolkulla lainaa valtiolle tietämättä ja ymmärtämättä miten se velka hoidetaan.

Sanon sen suoraan: pääministeri on kykenemätön hoitamaan virkaansa.

Toivottavasti kepulaisissa on sen verran selkärankaa, että kaatavat tämän hallituksen pikaisesti.
Kuvan copyright MTV-uutiset.
Haluan nyt sanoa suoraan jotain hyvää pääministeristä.
Hän on nätti.
Hän artikuloi sanat selkeästi.
Hän rakastaa esiintymistä.


Amen.

torstai 14. lokakuuta 2021

Mitäs me lahjakkaat!

Jouduin tänään menemään vintille ja samalla hieman tutkin mitä sinne on joutunut kymmenen vuotta sitten tapahtuneen muuton jälkeen.

Paljon siellä oli tavaraa, jota kukaan ei ole kaivannut eikä ehkä muistanutkaan niiden olemassaoloa. Sitten kun aloitan kuolinsiivouksen, niin ensimmäinen etappi on vintin tyhjentäminen.

Sillä alkaa muutenkin olla kiire – en oikein enää uskalla mennä ylös niitä portaita, jotka saadaan kattoluukusta laskettua alas.

Meillä on nykyään puolet vähemmän seinäpintaa kuin Naantalissa aikoinaan. Joten vintillä on kymmeniä taideteoksia. Ei siellä mitään Rembrandteja ole, ne me säilytämme pankkiholvissa.

Mutta löytyi sieltä kaksi lahjaa. Toisen sai Ulla täytettyään 30 ajastaikaa. Ja toisen sain minä viisikymppisenä.

Tämä lahja ei tullut aikoinaan ihan yllätyksenä.
Sain nimittäin käskyn ajaa Säkylään Liisa Siltasen studiolle.
Ja käskettiin vielä pukeutumaan asiallisesti!

Olisin kyllä laittanut tämän Ullan kuvan ensimmäiseksi.
Mutta hän on kieltänyt ehdottomasti hänestä kirjoittamisen ja varsinkin kuvaamisen.
Nyt vain elän toivossa, ettei rouva näe!


keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Autokuume

 Kaikilla terveillä nuorilla miehillä iskee autokuume keväisin.

Nyt ei ole kevät, joten kuumetta ei ole. Ja toiseksi en ole terve, nuori mies. Siis olen suhteellisen terve. Ja suhteellisen vanha.

Huolimatta näistä tosiasioista selailin eilen nettiä ja päädyin Dacian sivuille. Sellainen auto kuin Dacia Duster Prestige tuntui sopivan tarpeisiini oivallisesti. Tiedot olivat autonettikaupan sivuilla ja siellä joku herttainen naisihminen lähetti kysymyksiä minulle. Vastasin ihan asiallisesti - en edes pyytänyt oluelle kanssani. Hän sai minut suostumaan koeajoon tänä aamuna yhdeksältä.

Olin paikalla Raisiossa Allastiellä ja sain ajettavakseni uudenkarhean romanialaisen citymaasturin. Siinä oli kaikki maailman härpäkkeet avustamassa ajamista ja ihan tukevalta autolta se tuntui. Ei kolissut kuoppaisellakaan tiellä. Ainoa pieni miinus oli ajomelu nopeuden noustua yli sadan kilometrin nopeuden.

Eihän vaihto ole kovin ajankohtainen, mutta nykyisestä autostani puuttuu kaistavahti. Kun pään kääntyvyys on nykyään aika rajallinen, niin tieto katvealueen liikenteestä on hieman puutteellinen.

Kävin paluumatkalla K-kaarassa kysymässä saisiko tähän Aronaani katvealueen vahdin jälkiasennuksena. Huollossa vastattiin, että kyllä sen saa, mutta mitään valmista asennuspakettia ei ole. Joten peilit pitää uusia, sähköjärjestelmään tehdä mittavia muutoksia ja työtä ja tunteja kuluu. Sanoi, että noin uuteen auton tulee halvemmaksi vaihtaa koko auto kuin tehdä muutostyö.

Joten ajan ilman kaistavahtia vanhalla autollani ja vaihdan sen sitten joskus paljon, paljon myöhemmin. Ehkä vasta ensi keväänä! 😅😇


Tällaista peliä kävin ajamassa!

tiistai 12. lokakuuta 2021

Street-Orienteering Varissuolla

Saimme kesämökin talviteloille ja palasimme iltapäivällä kaupunkiin. Heti kun alkoi hämärtää ja sade teki loppuaan, lähdin suunnistamaan. 
Hauskana yhteensattumana runsas viikko sitten Night Sprint suunnistuksessa viereeni pysäköi veljenpoikani Timo. Tänään toistui sama - pitäisikö laittaa sisään lottorivi?

Alku meni ihan suunnitelmieni mukaisesti eli rastit 24-45-56-22-41-54-23-55-42.

Tältä rastilta sitten katsoin seuraavat rastit eli 14-23-54.

Rastilla 14 käytyäni ja tultuani tielle tajusin että rastit 23 ja 54 oli jo käyty. Vähänkö VILUTTI!

Jatkoin matkaa 31:lle ja edelleen 53:lle josta oli tarkoitus mennä 26 kautta 52:lle.

Rastin 53 länsipuolella oli valtaisa jyrkänne, jonka kiersin. Sitten pimeässä katsoin kartasta, että rastin alla polkua vasemmalle ja hetken päästä käännös oikealle.

Näin sitten teinkin, mutta se polku veikin pohjoiseen eikä länteen. Olin sekaisin kuin seinäkello enkä oikein tiennyt mistä tulen ja minne menen. Kun tulin kadulle, joka suuntasi etelään, epäilin että saatan löytää itseni jossakin vaiheessa kartalta.

Näin kävi ja hain vielä rastit 51 ja 46.

44:lla en käynyt, kaksimetrinen aita erotti minut ja rastin eikä aikaa ollut kiertää sinne.

Lähdin metsään niin myöhään, etten kastunut lainkaan. Mutta pimeys vaikeutti suunnistusta.




sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Nauvo

Lähdimme Nauvoon laittamaan kesämökkiä talvilepoon.

Olivat luvanneet pariksi päiväksi taukoa sateesta. Kun aikaa oli ruhtinaallisesti, lähdin ensin sienestämään. Kosteikkovahverot oli poimittu tai sitten niitä ei ole tullutkaan pintaan. Ja paras suppilovahvero paikka oli jäänyt metsätöiden alle, joten tyhjän sain.

Palasin mökille ja aloin tekemään ulkotöitä. Yläkerran isäntä oli toista mieltä ja lähetti niskaani ohutta sadetta. Siirryin sisätiloihin.

Mutta tunnin kuluttua ilma selkeni ja pääsin nauttimaan työnteon ihanuutta.
Hiukan vähiin jäi valmiiden töiden luettelo, joten huomenna saa ja pitää jatkaa.

Ukontulikukka kukkii toista kertaa tänä kesänä.


lauantai 9. lokakuuta 2021

Viikkoraportti

Kuntotestin jälkeen olen tehnyt joka päivä juoksulenkin.

Ensin keskiviikkona ja torstaina kevyttä hölkkää, joilla palauttelin kovan testin maitohapot jaloista.
Eilen perjantaina juoksin kovan viiden kilsan lenkin.

Tänään oli vuorossa pitkä lenkki. Runsaat puolitoista tuntia viihdyin ulkoilemassa. Itse lenkki meni oikein helposti. Vasta jälkeenpäin kotona alkoi tuntua siltä, että juoksemassa on käyty runsaasti. Huomenna on lepopäivä juoksusta.

Viikkoon tuli juoksukilometrejä 35. Ensi viikolla vähän vähemmän ja seuraavalla sitten enemmän.

Näin sanoo timantintarkka valmentajani! 

Tämän päivän pitkis.
Parin viikon päästä pitää tehdä yksi kaksituntinen pitkä lenkki.
Ja jättää nuo kävelyosuudet (sininen väri) vähemmälle.


perjantai 8. lokakuuta 2021

Kakolan Ruusu

 Olemme velipojan kanssa käyneet viimeiset kaksikymmentä vuotta Lapissa hiihtämässä.

Yleensä viikon marras/joulukuun vaihteessa ja toisen viikon keväthangilla.
Nyt on kolme vuotta jäänyt väliin – sitä se ikääntyminen tekee.

Hän lupasi tarjota meille Ullan kanssa illallisen korvikkeeksi menetetyistä hiihtoviikoista Kaskiksessa. Sinne ei löytynyt sijaa nälkäiselle kolmen kuukauden odotusajalla, joten paikka vaihtui Kakolaan.
Kakola onkin minulle tuttu paikka. Ammatillisista syistä. Jokaisessa vankilassa kun on puutyöpaja, niin niihin on tullut tutustuttua kohtuullisesti. Yöpymään en sentään ole niihin päässyt.

Ravintolan nimi on Kakolan Ruusu. Sieltä löytyi paikka meille neljälle, Tuula ja Ullakin tulivat mukaan.
Ruusun ruoka oli ihan hyvää, mutta muuten paikka oli – sanonko mistä.

Ravintola oli vankilan vanhojen ja lujatekoisten kiviseinien sisäpuolella. Mitään ääntä vaimentavia sisustusmateriaaleja ei ollut käytetty. Musiikki soi kovaa ja korkealta. Meitä kun oli paikalla kaksi kuulolaitetta käyttävää urosta, niin puheesta ei saanut oikein mitään selvää. Pyysimme musiikin äänen vaimentamista ja hieman sen taso laskikin.

Mutta kyllä illasta jäi sellainen maku, että tähän paikkaan minä en tule enää koskaan astumaan.

Mutta ehkä maassa on runsaasti ihmisiä, jotka haluavat nauttia hyvästä illallisesta melusaasteessa.

Ruokalajeja oli monta.
Tässä jälkiruuan esileikki.

Ja tässä varsinainen jälkiruoka.
Tämä piti onneksi jakaa neljälle! 😂



tiistai 5. lokakuuta 2021

Kuntotesti juoksumatolla

Olen käynyt säännöllisesti kuntotestissä Paavo Nurmi-keskuksessa Turussa. Ensimmäisen kerran -99, kun aloitin treenauksen maratonia varten ja sen jälkeen noin viiden vuoden välein.

Tänään oli vuorossa kuudes kerta.

Tiesin totta kai etukäteen, että kunto on paljon huonompi kuin edellisessä neljä vuotta sitten. Ikääntyminen sen tekee ja nyt oli rasitteena akillesvamma, jonka takia kolme vuotta sitten kunto romahti.

Ensi vuonna siirryn 75-sarjaan ja yritän hieman parantaa suunnistussuorituksiani. Varsinkin sprinttisuunnistuksessa minulla on mahdollisuuksia menestyä. Tähtäin on sarjan SM-kisoissa sijoittua kahdenkymmenen parhaan joukkoon.
Sen takia menin tänään testiin.

Ensin astuin monipuoliselle vaa’alle. Sillä mitattiin kaikenlaista kehostani. Ja tulos oli tyrmäävä, olen lihava ja rasvaprosentti on huima. En pyörtynyt, koska olin tietoinen tilanteestani.

Sitten oli varsinainen kuntotesti juoksumatolla. Tuttu testaaja oli onnistunut myymään minulle testin, jossa mitattiin myös hengityskaasujen koostumus.
Testissä edettiin aina kolmen minuutin jaksoja ja vauhti nousi joka jakson jälkeen.

Alku meni tietysti helposti, mutta kuuden minuutin km-vauhti alkoi jo tuntua hengityksessä. Se nimittäin ei ollut mukavaa, kun kaikki hengitysilma kulki kasvoilla olleen tiiviin maskin läpi.
5.27 vauhti meni vielä kohtuullisesti läpi, vaikka pulssi nousi yli 160.
5.00 km-vauhti alkoi tuntua raskaalta jo kahden minuutin kohdalla ja puoli minuuttia ennen jakson loppua nostin kädet pystyyn lopettamisen merkiksi.

Loppusykkeeksi testaajan Polar ilmoitti sykkeeksi 167 ja oma Garmin antoi tuloksen 169.
Max hapenottokyky on nyt testin mukaan 139 mmol/kg/min. Tämä arvo oli edellisessä vielä 43.

Kunto on ikäluokassa vielä erinomaisen ja hyvin hyvän rajamailla.
Ikäluokassani kuulun kolmen prosentin parhaimmistoon kestävyyskunnoltani. Mutta ikäisteni lisenssisuunnistajien joukossa jään kyllä ihan loppupäähän – valitettavasti!

Nyt oli miehessä mittareita ja piuhoja riittävästi.
Samalla kun otettiin vielä vauhdissa EKG-käyrä.

Selässä oleva remmi estää kaatumisen, jos taju olisi lähtenyt.

Ensimmäinen pystyrivi on tämän päivän tulokset.
Äärimmäisenä oikealla vuoden -99 testi ja muut siltä väliltä.

Tässä treenausohjeet.
Sitten kun pystyy tekemään nämä kaikki viikossa (4+3+1+1), niin kunto on riittävä! 💪💪💪


Jalkahoidossa

 Kävin muutaman vuoden tauon jälkeen hoitamassa jalkojani. Tai paremminkin varpaitani.

Turussa Humalistonkadulla on liike nimeltään Kinttupiste, jotkut ovat sitä minulle suositelleet.
Muutaman viikon jonotuksella sain sieltä ajan.

Sellainen varttunut rouva otti minut vastaan.
Ensin tarkasteli ihan pinnallisesti jalkojen kuntoa. Kun kerroin juoksu- ja suunnistushistoriastani, hän totesi, että onpa iho hienossa kunnossa. Kertoi, että hänen omansa ovat paljon huonommassa kunnossa – ei ehdi milloinkaan työkaverin käsittelyyn, töitä on liikaa.

Olen kerran, runsas viisi vuotta sitten, lyönyt oikean jalan isovarpaan kiveen oikein kunnolla – kivi sentään jäi ehjäksi. Mutta kynsi ei ole täysin tervehtynyt, sen yläpäässä on aina pieni vaje, aivan kuten omassa vinttikammarissani!

Varpaat ja kynnet olivat paljon huonommassa kunnossa kuin jalkapohjat. Mutta vajaan tunnin käsittelyn jälkeen nekin alkoivat näyttää ihan tyydyttäviltä.

Kynsilakkaa en sentään pyytänyt laittamaan! 😛

Tuollainen kolo on aina ison varpaan kynnessä!

Tällä vuosituhannella näillä on juostu noin 30.000 kilometriä.
Siihen nähden ihan kohtuullinen  näky!


maanantai 4. lokakuuta 2021

Oravatonni

Eilen pääsin taas suunnistamaan.

Kyse oli Oravatonni-suunnistuksesta Mynämäellä. Maasto oli tuttu, Paijulan avokallioalue. Olen siellä suunnistanut varmasti toistakymmentä kertaa ja tehnyt sinne ainakin kahdet iltarastit ratamestarina.
Silti ei mennyt ihan nappiin tälläkään kertaa.

Suunnistuksen kulku:

K-1: Hitaasti karttaa lukien perille
1-2: Rastia ennen poikittaisella polulla uskoin olevani linjalla. Vaan enpä ollut ja siitä tuli sellainen yli kolmen minuutin kiemurtelu.
2-3: Kompuroiden mutta kaatumatta alamäki. Rastille suoraan.
3-4: Alkumatka siksakkia, loppu hyvin.
4-5: Kivaa maastoa ja selkeitä avokallioita. Välillä ihan selkeää juoksua?
5-6: Kompassin käyttö taas unohtui - siitä pieni kaarros.
6-7 Pitkä väli kallioilla polkua seuraillen, tieltä suunnalla rastille.
7-8: Tämä olisi pitänyt mennä oikealta pellon koilliskulmaan ja sieltä suoraan rastille.
8-9: Pieni koukku vielä oikealle - ei vaan osaa.

Sijoitus 26/39. Matka oli 4,0 km. Jos se pitää paikkansa, niin aika paljon tuli kiertelyä. Pummeja yhteensä noin 04.30.

Tämä taisi olla viimeinen suunnistus H70-sarjassa.

Ensi keväänä sarja on H75. Eli olen siinä sarjassa nuorinta ikäluokkaa. Valmentaja edellyttää rutkaa parannusta tuloksiin!



sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Gaia kylässä

Me saimme lauantaiaamuna hoitokoiran.

Tosin minun piti se oikein noutaa – ei se raukka yksin Paraisilta Turkuun osaa tulla.

Tein Gaian kanssa kolme kävelylenkkiä. Minulla on Jaden vanha talutushihna, sen saa köytettyä vyötärön ympärille. Koira osaa jo aika hyvin juosta ja avittaa hiukan menossakin.

Mutta välillä se saa jonkun hajun ja silloin yhteentörmäys on lähellä.
Nopeilla reflekseillä ja suunnattomalla ketteryydelläni olen pystynyt välttämään koiran tallaamisen.

Piski täyttää ensi kuussa vuoden, joten vielä sitä voi kutsua pennuksi.
Myös sen suhtautuminen ympäröivään maailmaan on vielä pentuasteella. Kaikkia vastaantulijoita, ihmisiä, pyöräilijöitä ja toisia koiria pitää joko haukkua tai tervehtiä syliin hypäten. Kaikki eivät moisesta pidä.

Kun olen sen ainoa ulkoiluttaja meillä, niin se ei päästä minua silmistään koko aikana.
Jos istun työpöydän ääressä, niin piski makaa koko ajan jaloissani. Ja kun lähden liikkeelle, niin se seuraa perässä.

Kun menin illalla nukkumaan, se otti sisäkenkäni haltuunsa ja vei ne huoneen toiselle puolelle. Itse se jäi makaamaan kenkien väliin. Ajatteli varmasti, että ilman kenkiäni en voi karata hänen huomaamattaan.

Sunnuntaiaamuna se nousi sänkyni viereen ja herätti minut. Samaan aikaan se nousee ylös myös kotonaan.

Minä lähdin yhdeltätoista suunnistamaan. Oli tyytynyt hyvin Ullan seuraan. Gaia haettiin pois puolen päivän jälkeen.

Kun olin aamulla pukeutunut, Gaia palkitsi minut hyvästä hoidosta! 😂

Vahtikoira on nukkuvinaan.
Mutta kun takapuoli nousee tuolista, niin koira on ylhäällä.